(H. Munsterhjelm).
Leppävirtain pitäjän läpi käyvät Saimaan vesistön lahtemat ja selänteet
ristiin ja rastiin, niin että se on pikemmin saaristoa, kuin
mannermaata. Siinä on lukematon joukko saaria, niemiä, salmia ja
lahtia. Kaikki vedet virtaavat eteläänpäin. Pohjoiset järvet purkavat
vetensä Kallavedestä (277 jalkaa meren pinnasta) Konnuskosken kautta
Unnukkaveteen; vaan Konnuksen kaivanto viekkaasti kiertää kosken
sivuitse. Unnukkavesi vuorostaan vyöryy kohinalla Varkauden kosken
kautta 18 jalkaa alempaan Äimisveten; mutta senkin kosken kiertää taas
yhtä viekkaasti Taipaleen kaivanto, joka kahden sulun avulla viepi
laivat tuon vaarallisen paikan ohitse. Äimisvesi puolestaan on Saimaan
vesistön keskusjärven, Enoveden, pohjoisin selkä.
Varkauden kosken varrella on samanniminen tehdas, suurenmoinen laitos,
jossa on iso saha ja rautaa valmistava masuuni. Pitkä silta, jonka alla
nieriäiset loiskuttelevat, liittää tehtaan -- tekispä mieli jo nytkin
sanoa: _kaupungin_ -- toiseen rantaan. Kuvassa näemme ainoasti pienen
osan tehtaan monista, kaunispaikkaisista rakennuksista.
On sydäntalvi, Tammikuu. Koivut seisovat lehdettömänä, männyt lumella
peitettynä, ja kosken huurun synnyttämä härmä on hopealla siloittanut
vanhan, pahkaisen, väärän pihlajan. Lumen peitossa ovat kaikki katot,
kivet ja rannat; savu nousee hauskannäköisten huoneitten piipuista,
luvaten matkalaiselle runsaasti vieraanvaraa. Kaikessa ilmoittautuu
pohjoisen talvipäivän hauska rauhallisuus, -- kaikessa paitsi tuossa
aina rauhattomasti pauhaavassa koskessa. Se ei kärsi päällään mitään
kahletta, se ei tottele pakkasta, se kuohuu edelleen, aina vaahtoisena,
aina vapaana. Se on ainoa nyt elossa oleva vesi täällä; suvannot sen
ylipuolella ja alipuolella ovat kuolleet. Tää avara, musta vesi
edustalla kyllä myös liikkuu, mutta se liikkuu hitaasti, raskaasti
hengehtien, melkein kuoleman teossa, sillä se on täynnä jääsohjaa, se
on kohta lujaksi jääksi jähmettyvä. Eipä kuitenkaan lujaksi, vaan aina
petolliseksi jääksi; sillä virralla on täälläkin vielä sen verran
voimaa, että se lakkaamatta kalvaa kahlettansa: se jäätyy ja sulaa
vuoroitellen, jää on epätasainen, niinkuin olisi vesi laineina
kohmettunut -- varokoon itseään se, joka tälle epäluotettavalle
sillalle astuu! Teollisuus yksin on saanut vedenhaltijat täydesti
valtoihinsa: ne pauhaavat ja peuhaavat, takoen ja sahaten; ne
pureksivat rautaa, ne viilaisevat honkaa, ja menevät sitten, suu täynnä
raudan kuonaa sekä sahajauhoja, puhdistamaan itseänsä kylvyllä Saimaan
kristallinkirkkaisessa altahassa.