(H. Munsterhjelm).
Roine on kallihimpia helmiä Näsijärven vesistön laajassa järvijaksossa
ja levittelee selkiänsä Hämeen sekä Yli-Satakunnan rajoilla. Keskellä
metsäisiä kukkuloita ja viljavia peltoja pujahteleikse tämä kirkas
järvi, 277 jalan korkeudessa meren pinnan yli, monina selkinä ja
salmina, seudun kautta, joka on Suomen ihanimpia, huuhtoellen idässä
Kangas-alan harjun juurta. Tämän vesistön monet suuret sekä pienet
järvet, Längelmävesi, Roine, Mallasvesi, laskevat Valkeakosken kautta
Vanajaveteen, josta sitten, toisen järvijakson läpi juostuaan,
kuljettavat vetensä Kokemäenjoen kautta mereen.
Näät suuret vedet näillä seuduilla ovat useammin kerroin
väkivaltaisilla myllähdyksillä raivanneet itsillensä uusia
laskupaikkoja. Suuret veden nousemiset ja äkilliset alenemiset ovat
silloin muutelleet maisemain koko näköä. Estääkseen Längelmäveden
tulvia, kaivatti Suomen kruunu v. 1829 läpi sen 200 kyynärää leveän ja
43 jalkaa korkean kannaksen, joka on mainitun järven sekä 6 1/2 jalkaa
alemman Roineen välillä. Työ oli suurella huolella tehty valmiiksi,
silta rakennettu kaivannon yli ja osa toetta varovasti avattu, koska
vesi, yöllä Huhtik. 3:tta päivää vasten 1830, sai harjun löyhän hiedan
läpileikatuksi, huuhtoi pois paalutuksen perustan ja viimein vei
mennessään tokeen, sillan sekä kaivannon kivetyt reunaimet.
Längelmävesi kauhealla voimalla kuohahti Roineesen. Muutamien tuntien
kuluessa oli aukko levennyt 10:stä syllästä 20:ksi, Roineen rannikot
joutuivat veden valtaan eikä kosken vimma asettunut ennen kuin
molempain järvien pinta oli tasan. Silloin oli Längelmävesi alennut 5
jalkaa, 4,500 tynnyrin-alaa oli viljelyksen omaksi saatu, ja Roineen
paisuneet vedet vähitellen vuodattivat liikansa muihin alempana oleviin
järvihin.
Kukaties on se aavistus tuosta suuresta voimasta, joka ihanan
hopeakalvon alla piilee, josta Roineen sinertävät selät ovat saaneet
viehättävän vaikutuksensa, Munsterhjelm on kuvannut yhden sen
pienemmistä seljistä, joka leikitellen loiskii oikullisesti
polvitteleville rannoille. Me näemme mutkallisen tien, yksinäisen
purjeen, ilmoihin nousevan savun ja perempänä salmia, jotka toisille
seljille vievät. Vasemmalla puolella, aivan reunalla katoaa kaitainen
järvikaistale siintymättömiin. Tämän saman Roineen rannalla, Liuksialan
kartanossa, itki Eerik XIV:n puoliso, Kaarina Maununtytär, monta pitkää
vuotta poikaansa, kruunuansa ja kotimaatansa: hänen kyyneleistänsä,
jotka näihin vesiin tippuivat, on Roineen pinta saanut hopealle
hohtavan välkkeensä.