(J. Knutson).
Noin 5:n Ruotsin peninkulman päässä itäänpäin Wantaanjoen suusta ja
Helsingistä laskeutuu Suomenlahteen pienoinen, vaan kuitenkin aluksilla
kuljettava Porvoon-joki. Tämä nimi, väännetty ruotsalaisesta Borg-å, on
otettu vankasta, joen äyräälle rakennetusta linnasta, josta vielä
jokseenkin suuria hiekkavalleja on jäljellä. Kenenkä rakentama tämä
muinais-linna on ja mihinkä aikaan rakennettu, sitä ei tiedä kukaan; se
on ollut siellä ennen historian ja ihmisten muiston vanhimpia aikoja.
Se jo oli paljaana rauniona, koska ensi-kerta tuli puhe Porvoon
kaupungista, puoli vuosituhansi takaperin, ja ainoa epävakainen arvelu
sen synnystä on, että tuo vanha linnoitus niinkutsutulla Linnamäellä
(Borgbacken) mahtaa olla noita hiekkavallituksia, joita Ruotsin
kuninkaan, Eerik Emundin pojan, Wäderhatt liikanimeltään, tarinoidaan
rakentaneen tämän rannikon metsäläis-kansoja vastaan.
Vähän matkaa linnasta on kylä nimeltä Saxby; sinne luultavasti
saapuivat Hansa-kaupunkein alukset vaihtamaan suolaa Pohjolan kalliisin
turkiksiin. Tähän syntyi täten kauppapaikka, joka kuuluu 14:n
vuosisadan keskipalkoilla (1346) saaneen kaupungin-oikeudet kuningas
Maunu Eerikinpojalta, liikanimeltä Liehakko. Pormestari ja raati oli
Porvoolla kumminkin jo v. 1424; mutta ensimmäiset varmaan tietyt
oikeutensa sai se vasta Kustaa Waasalta v. 1546. Yhtähyvin käski
kuningas jo neljä vuotta myöhemmin Porvoolaisten muuttaa hänen uuteen
lemmikki-kaupunkiinsa Santahaminaan (Helsinkiin). Uudenkaupungin
rauhasovinnon perästä v. 1721 muutettiin piispan istuin sekä kymnaasi
kadotetusta Wiipurista tänne Porvoosen. Ja koska valtakunnan raja v.
1743 siirtyi Kymijoelle, arveli Ruotsin hallitus taas siirtää piispan
tuomiokapituleinensa vielä poikemmaksi, aina Kokkolaan; tämä tuuma
Porvoon tuomiokapitulia niin kauheasti peloitti, että se, vaaran ohitse
mentyä v. 1746, piirustutti sinettiinsä sen vuosiluvun ynnä Noakin
arkin, ja ympärikirjoituksen, joka ilmoittaa, että arkki, nyt aaltojen
ajosta pelastuttuaan, lepää turvallisena tulevaisuuden kalliolla.
Aikakirjoissa ei ole mitään puhetta Porvoon uutterasta
toimeliaisuudesta, siihen aikaan kun hallituksen hyväätarkoittava
suosio kuristeli kauppaliikettä säätelemisillään, aina 1830:een asti,
jolloin Porvookin viimein sai esteettömän merenkulku-oikeuden. Sen
sijaan ovat aikakirjat lehtihinsä muistoon panneet kaikki
sotatapaukset, alkaen vuosista 1571, 1578 ja 1590, jolloin Venäläiset
joka kerta perinjuurin hävittivät kaupungin, niin että sen perästä
ainoasti puhutaan "Porvoon kylästä". Sata kahdeksantoista vuotta
myöhemmin, koska Porvoo jo aikaa sitten oli unhottanut minkänäköinen
sota on, astui Toukok. 11 p. 1708 venäläinen partio maalle; 80 nuorta
miestä oli siltaa puolustamassa, ja vihollinen syöstiin tappiolla
takaisin. Mutta seuraavana päivänä se tuli rantaan toiseen paikkaan,
Porvoon pojat voitettiin, kaupunki ryöstettiin paljaaksi ja poltettiin,
samoin myös muutamat läheiset herraskartanot. Se oli vasta ensi-alkua,
Venäläiset läksivät silloin jälleen, mutta palautuivat v. 1713, ja
hävitetty, autio kaupunki pysyi sitten heidän vallassansa vuoteen 1721.
Rauha tuli, Porvoo kohosi taas tuhastaan, säilyi melkein eheänä
seuraavilta sodilta ja sai sitten kunnian aloittaa uutta, koko
isänmaalle merkillistä aikakautta.
Maaliskuun 25 p. 1809 julistettiin Porvoon valtiopäivät alkaneiksi, ja
Maalisk. 27 p. ottivat täällä ko'ossa olevat Suomen säädyt vastaan
Aleksanteri I:n vakuutuksen uskonnolleen, perustuslailleen ynnä
kaikille etuuksille, jotka Suomen asukkailla siihen asti oli
olleet. Maalisk. 29 p. vastaan-otti keisari itse Suomen säätyin
uskollisuus-valan. Koska tämä valtiollinen teko tapahtui ennen kuin
Ruotsin kuningas Syysk. 17 p. samaa vuotta Haminan rauhanpäätöksellä
luopui Suomen suuriruhtinaskunnasta ja antoi sen Venäjän keisarin
valtaan, niin oli siis tässä, valtio-oikeuden kannalta katsoen,
keskinäinen sovinto tehty vapaitten asianomaisten välillä, ja Suomen
valtio-oikeudellinen asema seisoo tämän sovinnon perustuksella, jota ei
yksipuolisesti saa rikkoa.
Valtiopäivät lopetettiin, keisarin läsnä-ollessa, Heinäk. 19 p., sen
perästä kun oli järjestetty ne uudet olot, jotka seurasivat Suomen
suuriruhtinaskunnan yhdistyksestä Venäjän keisarikunnan kanssa. Näiden
uutta aikakautta alkavain valtiopäiväin ja Aleksanteri I:n jalon
personan muistoa säilyttää, jos se muutoinkaan voisi haihtua,
historiallinen maalauskuva, joka säätyin uskollisuusvalaa osoittaa, ja
joka riippuu kaupungin korkeimman opiston, entisen kymnaasin, nykyisen
lyseon, juhlasalissa.
Sillä aikaa kun hallitsijat ja säädyt viitoittavat kansain kuljettavat
tiet koko maailman silmäin edessä, tekevät sivistyksen voimat hiljaa ja
näkymättöminä työtänsä, kehitellen kansain tulevaisuutta. Sama pieni
Porvoo, jolle oli suotu nähdä tärkein tapaus Suomen uudemmassa
historiassa, sai myös kunnian olla Suomen suurimman runoniekan
työhuoneena. V. 1837 muutti Porvoosen kreikan kielen lehtoriksi
kymnaasiin määrätty Juhana Ludvik Runeberg. Täällä ja osaksi myös
kesämajassansa, vihriöivässä Kroksnäs'issä läheisessä saaristossa,
kirjoitti hän ijätimuistettavat runoteoksensa, jotka aina tulevat
luettaviksi jaloimpain joukkoon 19:n vuosisadan kirjallisuudessa, ja
joista kaksi erittäin, Hirvenampujat ja Vänrikki Stool'in Tarinat, ovat
mahtavasti vaikuttaneet Suomen kehkiytymiseen. Porvoo on ylpeä
Runeberg'istansa ja on saanut osansa hänen leviävästä maineestansa. Oli
aika, jolloin muukalaisia idästä, lännestä ja etelästä, kilvoitellen
oman maan eteväin miesten sekä ihastuneen nuorison kanssa, keräytyi
mitättömään Porvoon kaupunkiin, ei toki suinkaan sen vanhaa linnamäkeä
katsomaan; oli aika, jolloin Porvoon nimi runoniekan nimen kuvajaisena
lensi maailman ympäri. Vierasten joukot ovat nyt poistuneet yhdessä
terveyden päiväin kanssa runoniekan vieraanvaraisesta majasta; katu sen
ulkopuolella kajahtelee nyt vaan aika harvoin laulusta ja
hurraamisesta; Porvoo seisoo äänettömänä, arvoa osoittavaisena
kunnianvartijajoukkona sen miehen ympärillä, josta se ylpeilee.
Kuvassa me näemme joen suun sekä kaupungin kaiken muun yli kohoovan,
arvoisan, vanhan tuomiokirkkonsa kanssa, joka on rakennettu noin 1418.
Tulipalot ovat Suomessa ottaneet vaivaksensa järjestää vanhat kaupungit
ajanmukaisemmalla tavalla, mutta Porvoo ei ole tämmöistä järjestäjää
odottanut. Se on viime vuosikymmeninä tullut järjestetyksi uuden
peruskaavan mukaan, suorakulmion muotoon; sillä on leveät kadut, ja
tori niin äärettömän avara, että matalat huoneet sen ympärillä katoovat
aivan mitättömiin ja että, pilkkakirveitten kertomuksen mukaan, siellä
vielä 20 vuotta takaperin oli sangen hyvä kettuin saalis. Mutta vanha
kaupunki hyvin hitaasti muuttelee muotoansa ja polvittelee vielä
mutkallisten, kapeain katuinsa kanssa uuden-aikuisen, leveänä
pöyhkeilevän osan vieressä. Porvoon lähin ympäristö on ruotsinkielinen;
meren puolella ympäröipi sitä ihana saaristo. Tämä hiljainen, hauska
kaupunki, täynnä pappis-kauhtanoita ja kymnaasilaisunivormuja, on jo
kauan ollut turvapaikkana eläkkeellä eläville vanhuksille ja leskille,
jotka tahtovat rauhaa ja huokeata elantoa; mutta nyt uhkaa heitä
ratiseva rautatie, joka on tehnyt Porvoosta ikäänkuin Helsingin
etukaupungin.