Tässä meidän on lausuttava poikkeamisemme niiden mielipiteistä, jotka
väittävät, että anglo-saksilaiset ovat Raamatussa mainittu lupauksen
Israel. Lyhyesti mainiten väittävät he, että anglo-saksit, eräs kansa
Yhdys-Valloissa j.n.e. on Israelin kymmenen sukukunnan jälkeläisiä,
jotka erosivat Juudan ja Benjamin sukukunnista Salomon kuoleman
jälkeen, ja joita usein kutsutaan "kymmeneksi kadonneeksi suvuksi";
koska vankeuden jälkeen Baabelissa (kaikista kahdestatoista
sukukunnasta) kymmenen sukukuntaa ei koskaan asettunut Kaanaan
maahan Israelina, vaan hajotettiin ne sukukuntina ja yksityisinä
eri kansakuntien keskuuteen. Ne, joiden selityksiä me tarkastamme,
väittävät, että he saattavat seurata heidän vaellustaan
Isoon-Britanniaan, ja että englanninkieltä puhuvain kansain suuruus ja
vaikutusvalta maailmassa saatetaan johtaa siitä asianhaarasta, että he
kuuluvat Israeliin ja perivät Israelille annetut lupaukset.
Tähän vastaamme: Muutamat niistä todistuksista, joita esitetään tueksi
siitä, että he ovat noita "kadonneita sukuja", eivät näytä olevan
ollenkaan päteviä; mutta joskin me myöntäisimme kaikki mitä he tässä
väittävät, niin todistaisi se yhtä vähän heidän väitteensä, että nim.
anglo-saksilaisen rodun vaikutusvalta ja suuruus johtuvat siitä
asianhaarasta, että he ovat israelilaisia luonnollisen polveutumisen
kautta, kuin se todistaisi että tämä johtuu siitä että he ovat
"kadonneita". Heidän suuruutensa johtuu heidän vapaudestaan ja
ymmärtäväisyydestään, jotka taasen eivät johdu siitä, että he ovat
kadonneet, eikä myöskään siitä että he ovat syntyneet luonnollisiksi
israelilaisiksi, vaan johtuvat ne Kristuksen opeista -- siitä valosta,
minkä muutamat Aabrahamin _hengellisestä siemenestä_ ovat antaneet
loistaa heidän keskuudessaan.
Se seikka, että kymmenen sukua eksyivät noista kahdesta, ei suinkaan
ole heille kunniaksi, vaan päinvastoin. Se todistaa, että he olivat
halukkaita hylkäämään Jumalan lupaukset; se on jumalankieltämisen,
uskottomuuden merkki; sillä he tiesivät hyvin Jumalan ennakolta
sanoneen, että Lainantaja, Pelastaja, Lunastaja, Kuningas, jossa ja
jonka kautta lupaukset toteutuisivat, tulisi _Juudasta_. Benjamin suku
oli sentähden ainoa suku Juudan rinnalla, joka kapinan aikana osotti
uskoa Jumalan lupauksiin. Mutta, vaikkakin Baabelin vankeudesta
palaamisen aikana ne, jotka edelleen osottautuivat uskovansa Jumalaan
ja hänen lupauksiinsa palaamalla Kaanaan maahan, olivat suurimmaksi
osaksi Juudan ja Benjamin sukukunnista, niin eivät kumminkaan kaikki,
jotka palasivat, olleet näitä kahta sukukuntaa. Heidän joukossaan oli
muutamia toisista sukukunnista, jotka rakastivat Jumalaa ja katuvaisina
etsivät häntä, vielä luottaen hänen lupauksiinsa. Kuitenkaan ei suuri
enemmistö, enemmän kymmenestä kuin kahdestakaan sukukunnasta, käyttänyt
tilaisuutta hyväkseen palatakseen lupauksen maahan, koska pitävät
parempana Baabelia ja toisia maita senkautta että olivat langenneet
epäjumalisuuteen ja kadottaneet kunnioituksensa Jumalan lupauksiin.
Meidän on muistettava, että ainoastaan muutamat niistä, jotka palasivat
maahansa Esran johdolla, eikä kukaan niistä, jotka palasivat Nehemian
johdolla, oli niitä, jotka oli viety vankeuteen, sillä suurin enemmistö
oli kuollut vuosikausia sitä ennen Baabelissa. Nämä olivat heidän
lapsiaan, joiden sydämissä isäin usko vielä paloi, jotka vielä
toivoivat siunauksia ja kunniaa, joita Aabrahamin siemenelle oli
luvattu. Siten muodosti pieni, vähempi kuin viisikymmentuhantinen
palaava joukko kaikki silloin jälelle jääneet israelilaiset, kaikista
sukukunnista, jotka palaamisellaan lupauksen maahan osottivat, vielä
riippuvansa kiinni Aabrahamin uskossa. Näille soveliaimmille, kaikista
Israelin sukukunnista seulotuille jälkeläisille -- vaikkakin
pääasiallisesti kahdesta sukukunnasta, joita kaikkia nimitetään
juutalaisiksi, kuninkaallisen ja hallitsevan sukukunnan mukaan --
Herramme juuri esitti itsensä ja valtakuntansa ensimäisessä
tulemisessa, koska he esittivät pyhää kansaa, Israelia,
kokonaisuudessaan.
Herramme nimitti heitä Israeliksi eikä Israelin osaksi, eikä myöskään
ainoastaan Juudaksi. Puhuupa hän niistäkin, jotka olivat pitäneet
kiinni lupauksista ja toisistaan, että olivat "Israelin huoneen
kadonneita lampaita", sentähden että olivat eksyneet kauvas totuudesta
seuraten väärien paimenten perimätietoja, jotka olivat johtaneet heitä
omaa tietään eikä Jumalan osottamaa tietä. Hän sanoo: "Minua ei ole
lähetetty muiden kuin _Israelin huoneen_ kadonneiden lammasten tykö".
Israelin huoneeseen oli niinmuodoin hänen virkansa rajotettu; mikä
pitää edellisen kanssa yhtä ja osottaa, että juutalaiset hänen aikanaan
olivat ainoat hyväksytyt "Israelin huoneen" edustajat, niinkuin lauseet
"koko Israel", "kaksitoista sukukuntaamme Jumalaa herkeämättä
palvellen" ja toiset samanlaiset Herramme ja apostolien lausunnot
osottavat. Ja muistettanee, että Herramme tämän yhteydessä lausui, että
hänen virkansa oli Israelia varten, kieltäen opetuslapsiaan menemästä
muiden kuin Palestiinan juutalaisten tykö. -- Matt. 10: 5, 6; 15: 24.
Huomaa myöskin, kuinka apostolit käyttivät sanaa "Israel" eikä "Juuda"
kun he puhuivat niistä, jotka sinä aikana asuivat Palestiinassa (Apt.
2: 22; 3 12; 5: 35; 13: 16; 21: 28), ja kuinka he sovittavat Jesajan
sanat mikäli ne koskevat Israelin jäännöstä noihin verrattain
harvoihin, jotka ottivat vastaan evankeliumin (Room. 9: 4, 27, 29,
31--33; 10: 1--4; 11: 1, 7--14, 25, 26, 31) ja puhuvat _kaikista
toisista_ loukkautuvina ja sokeutuvina. Siis, vaikkakin saatettaisiin
todistaa, että anglo-saksilaiset kansat olisivat osa noista kymmenestä
kadonneesta sukukunnasta, näemme selvästi, ettei mitään suosiota
saattanut tulla heidän osakseen sen perustuksella tästä liitosta; sillä
he _hylkäsivät israelilaisen liiton_ ja heistä tuli epäjumalan
palvelijoita, uskottomia ja oikeastaan pakanoita. Sitäpaitsi tulivat,
niinkuin jo on huomautettu [II Osa, 7 luku], kaikki ne, jotka
tunnustettiin Aabrahamin _luonnolliseksi siemeneksi_, joka edelleen
tulisi hylkäämään Kristuksenkin, syöstyiksi kaikesta suosiosta
Kristuksen kuoleman ajasta alkain vuoteen 1878 asti, jolloin oli tullut
aika Jumalan suosion palaamiselle heille, ja heidän sokeutensa alkoi
poistua. Niinmuodoin ei se etevyys, joka anglo-sakseille menneinä
vuosisatoina muihin nähden on ollut, ole missään suhteessa voinut olla
Israelin _palaavaa_ suosiota. Niille, joilta suosio otettiin pois
syystä että hylkäsivät ja ristiinnaulitsivat Herran, alkaa suosio nyt
palata. Sinä aikana ja siitä asti on "juutalainen" edustanut Israelia
(Room. 2: 9, 10), ja juuri juutalaiset tulevat nyt asetettaviksi
ennalleen suosioon Aabrahamin _luonnollisena_ siemenenä. Nämä, yhdessä
hengellisen "siemenen" kanssa (joka on valittu evankelikautena --
jäännös Israelista, juutalaisista, ja loppu koottu pakanoista) tulevat
Jumalan aseiksi maan kaikkien sukukuntien siunaamiseksi. Eikä myöskään
tuleva suosio Israelille tule olemaan yksinomaan heille. Kaikki, jotka
uskovat liittolupauksiin, saattavat luonnollisen siemenen kanssa
tulla osallisiksi palaavista suosion eduista, aivan samoin kuin
evankelikautena kuka juutalainen tahansa, joka otti vastaan Kristuksen,
oli otollinen saamaan kaikki hengelliset siunaukset ja edut, joita
evankelikautena tarjottiin. Samoin kuin alussa ainoastaan pieni jäännös
uskoi ja otti vastaan evankeliumin armolahjoja, samoin tulee paitsi
juutalaisia, ainoastaan pieni luku ihmissuvusta olemaan valmis
tuhatvuotiskauden uusille laeille ja ehdoille, kirkastetun Herran ja
hänen kirkastetun seurakuntansa vanhurskaan hallituksen aikana; ja
niinmuodoin tulevat aluksi ainoastaan harvat muista paitsi
juutalaisista siunattaviksi. Juutalainen, joka kauvan oli tottunut, ja
koettanut _tehdä_, luottaen, että lainkuuliaisuus vakuuttaisi hänelle
jumalallisen siunauksen, _kompastui_ ensimäisellä askeleella
evankeli-taloudessa -- syntein anteeksiantamiseen ilman töitä,
jokaiselle, joka uskoo Jeesuksen täydelliseen työhön ja kokonaan
riittävään synti-uhriin. Mutta juutalaisen kunnioitus lakia kohtaan
tulee olemaan hänelle eduksi tubatvuotiskauden koittaessa, eikä kukaan
tule olemaan valmistuneempi sen ajan ankarille vaatimuksille ja laeille
kuin hän, senjälkeen kuin hänen sokeutensa Kristukseen ja hänen
syntiuhrinsa arvoon nähden on poistunut; sillä töitä vaaditaan
senjälkeen kun uskoo Kristukseen, vaikkei niitä sitä ennen voida
hyväksyä. Ja juutalainen, kun hän ottaa vastaan Jumalan rakkauden ja
armon Kristuksessa, ei tule olemaan niin taipuvainen kadottamaan
näkyvistään Jumalan oikeudenmukaisuutta, niinkuin monet muut tänä
aikana. Toiset sitävastoin tulevat jonkun aikaa olemaan sokeutuneet
eivätkä ole valmiit tunnustamaan valtakunnan sääntöjä, joissa oikeus
tulee olemaan ojennusnuorana ja vanhurskaus luotinauhana.
Niinkuin juutalainen oli sokeutunut väärän käsityksen kautta laista,
joka tehtiin tyhjäksi väärien oppien kautta, samoin estyvät nytkin
monet pakanat tarttumasta kiinni armon ehtoihin tuhatvuotiskautena, sen
kautta että esitetään väärin syntein anteeksiantaminen armosta, jota
väärät opettajat nykyaikana opettavat, jotka tekevät tyhjäksi
evankeliumin Jumalan _armosta_ viisastelevien väittelyjensä kautta --
"vieläpä kieltäen senkin, että Herra on _ostanut_ heidät" (2 Piet.
2: 1), taikka että minkäänlainen _lunastushinta_ on maksettu tai oli
tarpeellinen ihmisen ennalleenasettamiseksi. He väittävät että
rikkominen on inhimillistä, anteeksiantaminen jumalallista; ja
niinmuodoin päättelevät he, että synti joskus on suvaittava, ja että
rangaistuksen ankaruus, lunastus, j.n.e. ei tule kysymykseen, sillä jos
ei olisi anteeksi annettavia syntejä, poistaisi se Jumalalta viran ja
tilaisuuden antaa anteeksi. Kadottaen Jumalan _vanhurskauden_
näkyvistä, eivät he saata nähdä sisäistä yhteyttä hänen
suunnitelmassaan sovinnosta veren kautta ristillä, joka myöntää
synteinanteeksiantamisen lunastusuhrin kautta ainoastaan sellaisille,
jotka ottavat vastaan Kristuksen ja taistelevat syntiä vastaan.
Sokeutuneet pintapuolisten käsitystensä kautta Jumalan vanhurskaudesta
ja ankarasta tarkkuudesta, tulevat harvat olemaan niin hyvin
valmistuneet kuin juutalaiset tähän ankaraan tottelevaisuuteen kykynsä
mukaan, joka tulee vaadittavaksi kaikilta tulevassa ajassa.
Valaisemaan juutalaisen valmistumista tunnustamaan Jeesuksen Kristuksen
kuoleman lunastukseksensa -- _vastaavana hintana_ -- laillisena
sovintona ihmisen synnistä, esitämme tässä alempana nuoren, Kristukseen
kääntyneen juutalaisen kynästä lähteneen kertomuksen "Suuren
Sovintopäivän" vuosittaisesta viettämisestä sellaisena kuin
oikeauskoiset juutalaiset nykyaikana viettävät sitä. Kirjotus oli
painettu lehdessä The Hebrew Christian (Kristitty Juutalainen), ja
kuuluu seuraavasti: --
"_Yom Kippur_, eli Suuri Sovintopäivä, oli merkkipäivä isälleni; sillä
hän ei ainoastaan paastonnut, rukoillut ja kurittanut lihaansa tuona
pyhänä, syntien poispyyhkimispäivänä, vaan hän vietti todella koko yön
synagoogassa hartausharjotuksessa. Olen usein nähnyt hurskaan isäni
itkevän tuona suurena päivänä, jolloin hän toisteli liikuttavan
synnintunnustuksen, joka seuraa niiden uhrien luettelemista, joita
Jumala oli määrännyt esiinkannettavaksi laiminlyömis- ja
ylitsekäymissynneistä; ja monta kertaa olen vuodattanut myötätunnon
kyyneleitä, kun hänen kanssaan otin osaa valituksiin siitä, ettei
meillä nyt ole temppeliä, ei ylimäistä pappia, ei alttaria eikä uhria.
Juhlapäivän edellisenä päivänä otti hän, toisten juutalaisten
seuraamana, kukon; ja toistellen muutamia rukouskaavoja, heilutti hän
elävää kukkoa kolme kertaa päänsä ympäri, lausuen nämä sanat: 'Olkoon
tämä minun edesvastaajani, olkoon tämä minun korvausmaksuni, olkoon
tämä sovitukseni, tämän kukon on kuoltava ja minä pääsen autuaaseen
elämään.' Sitten pani hän kätensä sen päälle, niinkuin oli tapana panna
uhrien päälle, ja kohta sen jälkeen jätettiin se teurastettavaksi. Tämä
on _ainoa veri_, joka nykyään vuodatetaan Israelissa. Härkäin ja
kauristen veri ei nykyään enää vuoda kuparialttarin vieressä."
"Isäni hankki suurella vaivalla itselleen valkosen kukon ja karttoi
kokonaan punaista, ja kysyttyäni häneltä syytä, miksi hän teki niin,
sanoi hän minulle, että punainen kukko jo oli synnin peittämä, sillä
synti on itsessään punainen, niinkuin on kirjotettu: 'Jos teidän
syntinne veriruskeat ovat, niin ne lumivalkeaksi tulevat; jos ne
tulipunaisia ovat, niin ne villan kaltaisiksi käyvät.' (Jes. 1: 18.)
Hän jatkoi: 'Sinä saat huomata, että rabbinit ovat säätäneet
Talmud'issa, että jos kukko on valkonen, ei se ole synnin saastuttama
ja saattaa se sentähden kantaa juutalaisten synnit; mutta jos se on
punainen, on se kokonaan synnin peittämä ja on kelvoton kantamaan
meidän vääryytemme.'"
"Syy, miksi he käyttävät kukkoa mieluummin kuin mitään muuta eläintä,
on siinä, että hebrean kielellä sana 'ihminen' on _gever_ [gebher]. Jos
nyt _gever_ [ihminen] on tehnyt syntiä, saa gever myöskin sovittaa sen.
Mutta koska rangaistus on raskaampi kuin mitä juutalaiset saattavat
kantaa, ovat rabbinit heidän sijaansa asettaneet kukon, jota
kaldealaisella murteella sanotaan _gever'iksi_, ja otaksutaan
jumalallisen vanhurskauden siten olevan tyydytetyn; koska _gever_ on
tehnyt syntiä, samoin täytyy _gever_, s.o. kukko, myöskin uhrata."
"Tätä turhanpäiväistä keksintöä saattaa kuitenkin pitää merkillisenä
todistuksena erittäin sattuvasta seikasta, siitä nimittäin, että kun
monet juutalaisista nykyaikana kokonaan kieltävät sovinnon, niin on
kansan pääjoukolla vielä jonkunlainen tunne siitä, että uhri synnin
edestä on ehdottomasti tarpeellinen, ja ettei katumus ilman sovitusta
ole miksikään hyödyksi pelastukseen nähden. Jos juutalaiset, sen
sijaan, että lukevat rabbinien satuja, tahtoisivat tutkia Raamattua,
tulisivat he huomaamaan, että Herra Jeesus, todellinen Messias, omassa
siunatussa persoonassaan on toimittanut juuri tuon sovituksen synnin
edestä, jonka he tietämättömyydessään luulottelevat voivansa toimittaa
uhraamalla kukon. _Gever_ [ihminen] on tehnyt syntiä, ja _gever_
[ihminen], ihminen Kristus Jeesus, on antanut elämänsä uhriksi synnin
edestä. -- Jes. 53: 10."