Toinen Herramme vertauksista (Matt. 22: 1--14) näyttää yhä edelleen
pyhäkköluokan koettelemista -- koettelemista ja erottelemista niidenkin
keskuudessa, jotka ovat kuulleet ja tunteneet elonkorjuusanoman.
"Viisaat neitseet" toisessa vertauksessa, jotka menevät Yljän kanssa
hääsaliin ja "vieraat" tässä vertauksessa ovat samaa vihkiytyneitten
luokkaa, jotka siihen saakka ovat osottautuneet uskollisiksi ja
tottelevaisiksi. Itse asiassa esitetään tätä luokkaa monien erilaisten
kuvien kautta, joista kullakin on oma erityinen voimansa asian
valaisemiseksi. Heitä esitetään viisaina neitseinä, palvelijoina, jotka
odottavat Herransa takaisin tuloa häistä, häävieraina ja morsiamena. He
ovat Kristuksen ruumis, Kristuksen aijottu morsian, Kristuksen
sotilaita, oksia viinipuussa, Kristuksessa, öljypuunoksia Kristuksessa,
eläviä kiviä temppelissä, jossa Kristus on huippukulmakivi, oppilaita,
joiden opettajana Kristus on, lampaita, joiden Paimen hän on, j.n.e.
Tarkastaessamme näitä kuvia on meidän muistettava, että ne ovat
erilaisia ja eri valaistuksia, kokonaan riippumattomia toisistaan, ja
meidän tulee koettaa saada jokaisesta se opetus, jota se oli aijottu
antamaan. Jos me koetamme sekottaa yhteen valaistuksia, ja ihmettelemme
kuinka temppelin kivi saattaa olla viinipuunoksa, kuinka lampaat
saattavat olla sotilaita, tai kuinka häävieraat saattavat olla
palvelijoita tai morsian, emme ollenkaan saata käsittää niitä.
_Todellisuudessa_ emme ole kutsutut vieraiksi Karitsan häihin, eikä
myöskään palvelijoiksi, jotka odottavat hänen palaamistaan häistä, vaan
meidät on kutsuttu olemaan morsiamena, vaikkakin meidän muutamissa
suhteissa on oltava palvelijain _kaltaisia_, ja vieraiden _kaltaisia_
-- uskollisten palvelijain kaltaisia valvovaisuudessa ja
palvelevaisuudessa ja vieraitten kaltaisia toisessa suhteessa.
Tämä vertaus on omiaan osottamaan sitä puolta asiasta, jota ei olisi
voitu tehdä havaannolliseksi kuvaamalla morsianta, joka esittää
valittua Seurakuntaa kokonaisuudessaan Kristuksen kanssaperillisenä. Se
osottaa sekä luonteen että siihen vaadittavan valmistuksen, ja myöskin
jokaisen yksityisen tarkastuksen, joka tarkastus tulee hylkäämään
muutamia, hyväksymään toisia. Ne, joita näin tarkastetaan, esitetään jo
vieraspidoissa olevina. He ovat nisua, joka on korjattu eli koottu
lusteen joukosta, viisaat neitseet erotettuina tyhmistä. He ovat
kuulleet ja ottaneet vastaan elonkorjuutotuudet, ja iloitsevat uskossa
ajatellessaan sitä kirkkautta ja siunausta, joka tulee seuraamaan
heidän yhdistymistään Herran kanssa. Tähän saakka he ovat kaikki
juosseet hyvästi; mutta, "joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei
lankea", kunnes on juoksunsa päättänyt.
Hyväksymisen ehtoa ja häihin valmistumista kuvataan tässä vertauksessa
_hääpuvulla_. Juutalaisissa häissä oli tapana, että isännältä oli
saatavina juhlamenopukuja -- valkeita liinasia pukuja -- kaikille
häävieraille; ja jos joku vieras riisui pois isännän antaman hääpuvun
ja esiintyi omissa vaatteissaan sellaisessa tilaisuudessa, olisi sitä
pidetty häpeämättömänä sopimattomuutena, joka merkitsi ylpeyttä ja
isännän halveksimista.
Vertauskuvana tekee hääpuku selvällä tavalla havainnolliseksi
Kristuksen vanhurskauden, jonka isäntämme, Jehova (Room. 8: 30--34) on
hankkinut meille ja lasketaan se jokaisen hyväksi, joka uskoo ja turvaa
häneen, ja jota ilman ei kukaan ole otollinen Karitsan häissä ja jota
paitsi ei yksikään vieras pääse sisään. Kutsu ja hääpuku ovat molemmat
tarpeellisia ja vertaus osottaa, että ainoastaan ne, jotka ovat siihen
puetut, pääsevät sisään erityisen valmistautumisen vastaanottohuoneesen
-- nykyisen totuuden valoon, jossa morsian lopullisesti valmistautuu.
(Ilm. 19: 7.) Kun puku ja kutsu on saatu ja otettu vastaan, viettävät
nämä vieraat tuon lyhyen ajan hääjuhlan edellä (elonkorjuuajan)
järjestämällä pukujansa ja oman ja toistensa valmistamista
viimestellessä. Ja heidän ollessaan täten toiminnassa, nauttivat he jo
toistensa kanssa uskossa edessään olevasta näköalasta. Ylkä,
suurenmoinen tulevaisuudentyö, ihana perintö ja nykyinen valmistustyö
ovat heidän ajatustensa ja puhelujensa alituisena esineinä.
Tässä etuhuoneessa (suosion ajassa ja suosion tilassa), joka on
loistavasti valaistu jumalallisen totuuden kirkkaalla ilmenemisellä,
jonka aika nyt on tullut, suodaan sekä tilaisuudet, että pyhän hengen
vaikutus lopulliseen koristamiseen ja täydelliseen valmistumiseen
hääjuhlaa varten. Mutta siitä huolimatta osottaa vertaus, että näinkin
suotuisten olosuhteiden vallitessa muutamat, joita "yksi" tässä
edustaa, tulevat loukkaamaan Kuningasta hylkäämällä ja riisumalla pois
hääpuvun.
Tämä vertaus opettaa siis eittämättömästi, että viisaiden neitseiden,
jotka ovat näin pitkälle olleet halukkaat ja arvolliset ja sen vuoksi
saaneet niin paljon elonkorjuuvaloa, lopullinen ja yleinen koetus tulee
koettelemaan miten selvillä he ovat siitä, mitä Raamatussa usein
vakuutetaan, etteivät ole hyväksytyt juhlaan ainoastaan oman ansionsa
perustuksella, vaan ensi sijassa koska heidän alastomuutensa ja monet
epätäydellisyytensä ovat peitetyt hänen ansionsa kautta, joka antoi
elämänsä heidän lunastuksensa hinnaksi ja jonka vanhurskaus on heidän
hyväkseen laskettu pukimena, joka yksin tekee heidät mahdollisiksi
tullakseen esitetyiksi ja otollisiksi Kuninkaalle. Kaikkein on
kannettava pukua. Itsekukin saattaa koristaa omansa hyvillä töillä.
Kuinka ihmeellistä ja paljon merkitsevää, että _tämä_ tulisi olemaan
suuri, yleinen loppukoetus. Meidän taivaallinen Isämme on päättänyt,
ilmeisesti, etteivät muut tule kuulumaan morsiusseurueesen kuin ne,
jotka selvästi näkevät oman mitättömyytensä, ja että suuri Ylkä on
heidän _Lunastajansa_ niinkuin hän on heidän Herransa ja
Opettajansakin.
Näyttää myöskin oudolta, että muutamat, jotka ovat juosseet niinkin
hyvin kilparadalla, lankeaisivat, kun he olivat niin lähellä
toiveittensa toteutumista; kumminkin, koska heitä varotetaan
sellaisesta mahdollisuudesta, on tarpeellista, että kaikki vihkiytyneet
_valvovat_ ja _rukoilevat_ etteivät lankeaisi kiusaukseen; sillä näinä
viimeisinä päivinä tulee vaaralliset ajat, joita apostoli ennusti.
(1 Tim. 4: 1; 2 Tim. 3: 1; 4: 3--5.) Ja kumminkaan eivät ajat ole niin
vaaralliset, ettei Jumalan armo kykenisi ylläpitämään niitä, jotka
luottamuksella turvaavat Kaikkivaltiaan käsivarteen. Totisesti, eivät
ne, jotka _nöyrästi_ pysyvät uhrautumisen kaidalla tiellä, koskaan ole
olleet niin hyvin turvatut tahi niin kokonaan varustetut Jumalan koko
sota-asulla. Mutta, niin ihmeelliseltä kuin tuntuukin, näyttää
kumminkin siltä kuin juuri Jumalan armolahjojen runsaus, itse selvyys
Jumalan armollisten suunnitelmien ilmitulemisessa (mikäli ne koskevat
kaikkien maan sukukuntien siunaamista seurakunnan kautta), sen sijaan
että ne johtaisivat nöyryyteen ja panemaan suurempaa arvoa
ihmeelliselle lunastushinnalle, jonka kautta aikaansaadaan vapautus
kadotuksesta, ja jonka kautta kutsumme jumalallisen luonnon
osallisuuteen ja tulemaan Kristuksen kanssaperilliseksi tehdään
mahdolliseksi, aikaansaisi päinvastaisen vaikutuksen muutamiin.
Sellaisten silmistä näyttää häviävän heidän oma mitättömyytensä ja
Herran tahraton täydellisyys; ja sensijaan, että olisivat selvillä
siitä, että parhaimmassakin tapauksessa ovat "ansiottomia
palvelijoita", näyttävät he huomaavan jotakin merkillistä pienissä
uhrautumisissaan totuuden puolesta -- jotakin, joka on tasa-arvoista
sen kanssa, minkä Jeesus teki -- ja tuumivat, että he, yhtä paljon
kuin hänkin, ovat välttämättömiä Raamatun ilmottaman, suuren
aikakausisuunnitelman suorittamisessa. "Päätä" ja hänen suurta
lunastustyötään ei silloin pidetä kyllin suuressa arvossa. (Kol. 2:
19.) Nämä ovat tuomitut syypäiksi "liiton veren tallaamiseen, jossa
heidät pyhitettiin" (ja hyväksyttiin), ja siihen, että pitävät sitä
yleisenä eli tavallisena, (Hebr. 10: 29.) Nämä pilkkaavat itse Jumalan
armon henkeä hyljätessään "tien" -- ainoan tien ja ainoan nimen, joka
on annettu taivaan alla ja ihmisten kesken, jonka kautta saatamme
pelastua aadamilaisesta kirouksesta ja tulla kokonaan sovitetuiksi
Jumalan kanssa.
Näitä esitetään vertauksessa sen kautta, joka "sidotaan", estetään
pääsemästä perille juhlaan tai edes täydellisempään käsitykseen sen
siunauksista ja iloista; ja nämä tulevat lopullisesti kokonaan
heitettäväksi ulos valosta "ulkonaiseen pimeyteen", jossa maailma on,
tullakseen osallisiksi hädästä ja vaikeuksista suurena vaivan päivänä.
Juuri näille tulevat nykyään avautuvat totuudet, jotka ovat tarkotetut
parhaaksemme ja kehitykseksemme olemaan syynä kompastukseen, koska
eivät ole kylliksi harjaantuneet niiden kautta. Ja niinkuin
israelilaiset, joita Jumala niin kauvan erityisesti suosi, tulivat
ylpeiksi ja alkoivat pitää itseään _todellakin arvollisina_ saamaan
nämä edut ja välttämättöminä jumalallisen suunnitelman suorittamiseen,
niin että Jumala syöksi heidät pois kaikesta suosiosta, niin tulee
nytkin olemaan niiden kanssa, jotka, vaikkakin tähän asti ovat juosseet
hyvin, eivät pysy nöyrinä, vaan alkavat pitää itseään _arvollisina_
seisomaan Jumalan edessä _omassa vanhurskaudessaan_ ja jotka uskovat,
että heillä on oikeus ottaa osaa juhlaan ilman Kristuksen, heidän
hyväkseen laskettua, vanhurskauden hääpukua.
Niin kovin surullista kun tämä onkin, on tämäkin ennustuksen piirre,
jota esitetään tarkastuksemme alaisessa vertauksessa, täyttymäisillään
silmäimme edessä, ja muodostaa lisärenkaan todistusten suureen ketjuun,
jotka osottavat meidän olevan "elonkorjuussa". Muutamat niistä, jotka
ovat käyttäneet hyväkseen nykyisiä hengellisiä armonosotuksia, ovat
sillä tavoin halveksineet ja heittäneet pois hääpuvun; ja vaikkakin he
yhä vielä puhuvat Kristuksesta Herrana, niin halveksuvat he ja
kieltävät teon tärkeyden, jonka kautta hän tuli Herraksi ja jonka
perustuksella heidät pidettiin arvollisina saamaan kutsu häihin.
(Room. 14: 9; 5: 2.) He väittävät rohkeasti, etteivät he tarvitse
Lunastajaa; ja ovelilla viisastelmilla ja Raamatun väärillä
sovitteluilla vakuuttavat he itselleen ja toisille, että tulevat
lammashuoneeseen toista tietä, tulematta lunastetuiksi -- heidän omassa
vanhurskaudessaan, jota profetta nimittää "saastaiseksi vaatteeksi"; ja
toiset väittävät, etteivät he tarvitse mitään Välimiestä tahi
Lunastusta, vaan että heidät on peruuttamattomasti valittu
ijankaikkiseen kirkkauteen.
Tämän hääpuvun riisuminen Kristuksen sovintouhrin hylkäämisen kautta
esiintyi ensikerran niiden kesken, jotka olivat tulleet nykyisen
totuuden valoon, kesällä 1878; ja siitä asti on se koetellut kaikkia,
jotka ovat menneet vierashuoneen valoon, elonkorjuuvaloon. Yljän
itsensä läsnäollessa on tämä eksytys saanut jalansijaa; ja muutamat
ovat heittämäisillään pois välttämättömät hääpuvut. Ja minkä liikkeen
se on aikaansaanut häävierasten kesken! minkä jakaantumisen! minkä
seulomisen! Ne, jotka riisuvat puvun, näyttävät pitävän tärkeänä, että
toisetkin tekisivät samalla tavalla; ja nämä taistelevat, uskollisten
varottaessa heitä; ja jakaantuminen jatkuu vieläpä vierashuoneessakin;
ja tulee epäilemättä jatkumaan aivan viimeiseen tuntiin asti ennen
häitä.
Sillä aikaa merkitsee näkymätön, mutta läsnäoleva Ylkä ja Kuningas
uskolliset arvokkaat, jotka tulevat maistamaan hänen ehtoollistaan; ja
hän sallii, ja ennusti vertauksessa, tämän viimeisen kokeen. Niiltä,
jotka ovat riisuneet puvun, kysyy hän: "Ystäväni [toverini], kuinka
tulit tänne sisälle, vaikka sinulla ei ole häävaatteita?" -- lempeä
mutta hyvin voimakas muistutus, että puvun kantaminen oli juuri ehtona,
että hän pääsi nauttimaan armolahjoja ja että hän sai sellaisen
lahjaksi. Ja me haastamme kenenkä tahansa, joka kieltää Kristuksen
kuoleman olleen hänen lunastushintansa, sanomaan, tuliko hän nykyiseen
valoon -- tietämään Herran läsnäolon ja muut Jumalan syvyydet, jotka
nyt nähdään selvästi -- olematta sinä aikana puettu tuohon pukuun.
Kukaan ei ole ikinä mennyt sisälle ilman pukua; muut eivät voi nähdä
Jumalan syvyyksiä. (1 Kor. 2: 7--14.) Aivan niinkuin oli vertauksessa,
niin on nytkin: kun tämä kysymys asetetaan niille, jotka ovat
hyljänneet puvun, "eivät he vastaa mitään". He eivät saata kieltää,
että he pääsivät sisään silloin kun heillä oli puku päällään; eivätkä
he tahdo sitä myöntää.
Silloin Kuningas sanoi palvelijoille: "Sitokaa hänen jalkansa ja
kätensä ja heittäkää hänet äärimäiseen pimeyteen." "Äärimäinen pimeys"
on pimeys, joka ympäröi maailman viisaat, inhimillisen ajattelemisen
pimeys, kun Jumalan sana ei johda sitä, taikka kun hänen ilmotettu
lunastus- ja ennalleenasettamisssuunnitelmansa ei saa johtaa sitä
oikeaan suuntaan. Sellaisten sitominen eli estäminen on varotuksena
vihkiytyneitten seurassa, ja auttaa kaikkia tosivihkiytyneitä mitä
selvimmin näkemään puvun tarpeellisuuden ja minkä arvon Kuningas panee
sille. Palvelijat, joiden käsketään suorittaa sitominen, ovat ne,
joilla on totuuden tieto, ja jotka voivat _sitoa_ sellaisten
_vaikutuksen_ Raamatun todistuksilla kallisarvoisen veren arvosta ja
välttämättömyydestä, ja vanhurskaudenvaipasta, jonka se osti meille.
Taistelussa näitä Raamatun todistuksia vastaan joutuvat ne, jotka ovat
riisuneet puvun, omien todistelujensa ja puhdistautumisyritystensä
kautta, pois valosta "äärimäiseen pimeyteen". Heille niinkuin
maailmallekin, on Kristuksen risti nyt loukkauskivi ja hullutus; mutta
uskollisille, vihkiytyneille, on se vielä "Jumalan voima ja Jumalan
viisaus."
Mutta otettakoon huomioon, että vertauksessa mainittujen, jotka
sidotaan ja heitetään ulos äärimäiseen pimeyteen, on ensin täytynyt
olla elonkorjuutotuuksien valossa; ja niinmuodoin on heidän
edesvastuunsa ja rangaistuksensa suuremmat kuin niiden edesvastuu ja
rangaistus, jotka eivät koskaan ole nauttineet sellaista suosiota.
Tuhannet nimikristillisessä seurakunnassa tulevat epäilemättä
noudattamaan sitä, mitä heidän etevät johtajansa opettavat, kun he
hylkäävät uskon Kristuksen kalliin veren vaikutukseen syntisen
lunastushintana, ja nämä eivät likimainkaan tule olemaan syyntakeisia
ottamistaan askeleista; sillä heillä ei ole ollut riittävästi
valaistusta siihen asiaan nähden.
Tuhannet niistä, jotka tunnustavat olevansa kristittyjä, eivät koskaan
ole uskoneet Kristukseen heidän lunastajanaan tai edesvastaajanaan,
eivätkä ikinä ole kantaneet hänen, heidän hyväkseen laskettua
vanhurskauden vaippaa. Näitä tietysti ei tarkoteta vertauksessa.
Vertaus koskee ainoastaan hyvin rajotettua luokkaa, sellaisia, jotka
kerran kaikki selvästi käsittivät lunastuksen arvon, ja jotka
käsittäessään tämän arvon, tulivat sisälle, sen takaaman suosion
nojalla, erityiseen valoon, joka kuuluu elonkorjuuajalle -- Kuninkaan
läsnäoloajalle, juuri juhlan edellä. Millä huolella tuleekaan niiden,
jotka kerran ovat valistetut ja jotka ovat maistaneet Jumalan hyvää
sanaa ja tulevan maailman voimia, olla varuillansa pienintäkin
sellaista askelta vastaan, joka on niin uskoton, väärä ja onneton.
Hebr. 10: 26--31; 6: 4--8. Tarkastaessamme näitä vertauksia, emme saa
tehdä sellaista erehdystä, että otaksuisimme kaikkien viisaiden
neitseiden menneen häihin -- menneen vierassaliin, jossa erityiset ja
lopulliset valmistukset tehdään -- ja että ovi olisi suljettu,
ennenkuin vertauksessa mainittu tarkastus alkaa. Tilaisuuden ovi on
vielä avoinna kaikille vihkiytyneille, jotka uskon kautta ovat puetut
Kristuksen vanhurskauden hääpukuun; sanoma: "Katso Ylkä!" kaikuu vielä;
viisaat neitseet lähtevät yhä vielä häntä vastaan, ja menevät yhä vielä
hänen kanssaan häihin; ja tyhmät eivät vielä ole palanneet öljyllä
täytetyillä astioillaan. Mutta siitä asti kuin "Kuningas tuli"
(vuodesta 1878, rinnakkaisaika Herramme esikuvalliselle virkaansa
astumiselle juutalaisten kuninkaana -- Matt. 21: 1--13), on vierasten
tarkastus ja koetteleminen, miten he ovat vastaanottaneet hääpuvun,
jatkunut. Ja kun monet viisaista neitseistä yhä saavat kuulla Yljän
läsnäolosta ja tulevat ilomielin juhlaan, osottautuvat muutamat niistä,
jotka jo ovat siellä, arvottomiksi jäämään sinne ja ovat sidotut, ja
tullaan edelleen sitomaan heidän kätensä ja jalkansa; ja heidän
käsityksensä ja ymmärtämisensä nykyisistä totuuksista -- Herran
läsnäolosta ja nykyisestä ja tulevasta työstä -- alkaa himmetä yhä
enemmän ja enemmän, siinä määrin kuin he, väärien johtopäätösten ja
väärien otaksumisten johtamina, vähitellen tai nopeasti, kukin
luonteenlaatunsa mukaisesti, luisuvat maailmalliseen katsantokantaan --
ulkonaiseen pimeyteen, jossa maailma on, "äärimäiseen pimeyteen" kun
sitä verrataan kirkkaaseen sisäiseen valoon, jonka nyt voivat saada
asianmukaisesti puetut pyhät. Ja epäilemättä koetellaan kaikkia
neitseitä, jotka pääsevät sisään, tämän asian suhteen. Onnelliset ja
pelkäämättömät tässä koetuksessa tulevat olemaan kaikki ne, jotka
sydämestään saattavat sanoa: --
"En toiveilleni parempaa
Mä perustusta mistään saa,
Kuin veri kallis Jeesuksen,
Siis siihen turvaan luottaen.
Kun kalliolle rakennan,
Mä pohjan löydän parhaimman."
Ja sellaiset saattavat riemuiten laulaa:
"On Ruhtinas rauhan nyt läsnä,
Hän kasvoillaan valistaa mun.
Oi, rakkaani, kuule! Hän sanoo:
'Mun rauhani olkohon sun'.
Kun ristinsä turvihin käyn,
Tuo veri saa puhtahaks' mun;
Kun Jeesukseen luotan mä ain',
Ja kaikkeni Herra on sun."