Raamattu ei anna tietoa täsmällisestä ajankohdasta, jolloin ovi
hääjuhlaan tulee suljettavaksi, vaikka siitä käykin selvästi esille,
ettei sitä suljeta ennenkuin _kaikki_ "neitseet" ovat saaneet
tilaisuuden mennä sisälle, ja kaikki "viisaat", eli ne jotka ovat
valmiit, ovat menneet sinne.
_Avoin_ "ovi" kuvaa tilaisuutta päästä jonkinlaiseen tilaan tai
saavuttaa etuoikeuksia; _suljettu_ ovi esittää sellaisen edun tai
tilaisuuden päättymistä. Etu, kutsu tai tilaisuus Evankelikautena, joka
rajotetuilla ehdoilla _myöntää_ Kristukseen uskoville _pääsyn_
kanssaperillisyyteen hänen kanssaan ja jumalalliseen luontoon
taivaallisessa Valtakunnassa, on se "ovi", jonka kautta me "olemme
saaneet pääsön tähän armoon [suosioon], jossa nyt elämme"; nimittäin
toivoon Jumalan kirkkauden osallisuudesta. (Room. 5: 2.) Tämä ovi, joka
on ollut avoinna koko aikakautena, tulee kerran suljettavaksi; -- ja
ovi vertauksessa kymmenestä neitseestä merkitsee tätä sulkemista --
kaikkien sellaisten tilaisuuksien ja etujen päättymistä. Tämä vertaus
neitseistä on ainoastaan kuvaus tapauksista tämän ajan lopulla niiden
totisen seurakunnan jäsenten kesken, jotka elävät sinä aikana. "Ovi"
tässä vertauksessa merkitsee, että eräät erityiset edut, evankelikauden
suosionetujen täyttyminen ja päämaali, tulevat olemaan avoinna
"viisaille neitseille" elonkorjuuajassa; ja oven "sulkeminen", kun
kaikki tämän luokan jäsenet ovat käyttäneet näitä etuja, esikuvaa
_kaiken_ evankeliajan suosion ja kaikkien sen etujen päättymistä; sillä
juhla kuvaa täydelleen evankeliajan hyötyä ja etuja, sen kautta, että
se esittää sitä suurta lopputulosta, johon kaikki muut armonedut
johtavat -- luvattuun Valtakunnan kirkkauteen.
Tarkasta tätä tilaisuuden ja armon "ovea", joka pian tulee
suljettavaksi. Herramme nimitti sitä portiksi ja sanoi evankeliaikana
tulevan vaikeaksi sekä löytää sitä että kulkea sen läpi, ja neuvoi
meitä ponnistelemaan suuresti päästäksemme siitä sisälle, jos me
tahtoisimme tulla osallisiksi kuolemattomuudesta ja Valtakunnan
kunniasta, johon ei mikään muu ovi johda, kuin tämä. Hän sanoi
sentähden: "Taistelkaa päästäksenne sisälle ahtaasta ovesta, sillä
useat, sanon teille, pyrkivät päästäkseen sisälle, mutta eivät voi, sen
perästä kun perheen isäntä on sulkenut oven." (Luuk. 13: 24, 25.)
Tämä kaita tie on, niinkuin jo olemme nähneet [I Osa siv. 251],
itseuhraamisen tie Herran tien ja suunnitelman hyväksi. Nykyisen ajan
olosuhteet, maailmanhengen vastustus totuutta ja vanhurskautta vastaan,
tekevät tien kaidaksi, niin että kuka tahansa, joka kulkee Johtajamme
ja esijuoksijamme askeleissa, tulee huomaamaan, että tie on kaita eli
vaikea, ja että hänen täytyy kärsiä vainoa. Tällä tiellä vaeltaminen,
sen mukaan kuin Herramme antoi meille esikuvan, että vaeltaisimme hänen
askeleissaan, ei merkitse ainoastaan sitä, että meidän mielenlaatumme
eli henkemme ainoastaan tulisi hänen kaltaisekseen, vaan että meissä
myös kehittyisi toimeliasta harrastusta, joka uskaltaa mitä tahansa
levittäessään hänen totuuttaan. Ja kaikilla, jotka vaeltavat samalla
kaidalla tiellä, ollen uskollisia niinkuin hän oli uskollinen, aina
kuolemaan asti, on osallisuus hänen kärsimyksissään ja tulevat myöskin
aikanaan osallisiksi hänen kirkkaudestaan, hääjuhlassa -- siitä
kirkkaudesta, joka on ilmenevä hänen ilmestyessään ja hänen
Valtakunnassaan. -- Fil. 3: 10; 1 Piet. 4: 10.
Ihanaan päättymiseen nähden on tilaisuus saada vaeltaa tällä
uhrautumisen kaidalla tiellä, joka sisältää totuuden tähden
uhrautumisen, suurin etu, mitä koskaan on tarjottu luodulle olennolle.
Etu saada kärsiä Kristuksen ja hänen asiansa vuoksi, senjälkeen kun
olemme omistaneet hänet Lunastajaksemme, on sentähden ovi, ja ainoa
tilaisuuden ovi, jonka kautta voimme saavuttaa tulevan kirkkauden
Kristuksen morsiamena ja kanssaperillisenä.
On kolme tapaa, joilla saattaisi ilmottaa tämän oven sulkemisen:
ensiksi varman tiedon kautta Raamatusta täsmällisen ajan suhteen;
toiseksi, sellaisen muutoksen kautta yleisessä ajatustavassa totuuteen
nähden, ettei uskollisuutta ja intoa totuuden palveluksessa enää
kohtaisi vastustus, ja silloin kärsiminen Kristuksen kanssa totuuden
puolesta (Room. 8: 17) ei enää olisi mahdollista; tai kolmanneksi,
sellaisen asiain tilan kautta maailmassa, että kaikki tilaisuus
palvelemiseen kerrassaan estettäisiin, niin ettei etsivillä olisi
minkäänlaisia mahdollisuuksia työskentelyyn ja kehitykseen ja
osottaakseen rakkautta ja uskollisuutta valvomisella ja
kestäväisyydellä.
Vaikka meille selvästi ilmoitetaan, että ovi kerran tulee suljettavaksi
tänä elonkorjuuaikana eli ennen tämän ajan loppua, ei Raamattu ilmota
määrättyä vuosilukua; ja vaikka suuren vaivanajan perästä tapahtuu
voimakas muutos yleisessä ajatuskannassa, totuuden ja oikeuden hyväksi,
ei meillä ole minkäänlaista viittausta siitä, että tulisi olemaan
sellainen asiaintila ennenkuin elonkorjuunaika on täysin päättynyt.
Mutta meillä on selvä viittaus, että _ovi tulee suljettavaksi_
viimeksimainitulla tavalla, sillä ennenkuin tuhatvuotispäivä alkaa, on
meitä edeltäpäin varotettu pimeästä yöstä, jolloin ei kukaan voi tehdä
työtä: "Aamu tulee ja tulee yökin". -- Jes. 21: 12. Katso myöskin II
Osa, 8 luku.
Kaita tie, joka on avattu meille, on etu ja tilaisuus saada toimia
yhdessä Herramme kanssa nyt, tänä aikana, jolloin hänen henkensä,
sävyisyyden ja harrastuksen ilmaisu elämässämme ja uskollisuus Jumalaa
ja hänen totuuttaan kohtaan tapahtuu maallisen hyödyn kustannuksella;
kun hänen asiansa, ja niiden totuuksien puolustaminen, joita hän
esitti, tekee meidät vähintäin hyvin vastenmielisiksi kansan silmissä;
ja kun meidän harrastuksemme hänen nimensä kunnioittamiseksi ja
lähimäisiemme siunaamiseksi totuudella sen kautta, että annamme valomme
loistaa, vetää ylitsemme pilkkaa, valhetta ja vainoa jossain muodossa.
Ja jos, niinkuin olemme nähneet, kaidan tien _avoin_ portti, merkitsee
etua saada uskollisesti uhrautua kuolemaan asti, maksoi mitä maksoi,
seuraa siitä, että _sulkeminen kaikista sellaisista tilaisuuksista_
sellaiseen palvelemiseen ja kärsimiseen tulisi olemaan _oven
sulkeminen_, kaidan tien sulkeminen, joka tie vie tulevaan kirkkauteen
ja kanssaperillisyyteen -- sen kautta, että ehtona meidän
hallitukseemme Kristuksen kanssa on uskollisuutemme hänen
palveluksessaan, mikä nyt merkitsee kärsimistä hänen kanssaan.
-- Room. 8: 17; 6: 8.
Ja me olemme nähneet, ett'ei kärsiminen Kristuksen kanssa ole
tavallista kärsimistä, joka on kaikille yhteistä langenneessa tilassa,
vaan ainoastaan sellaiset kärsimiset, jotka ovat suoranaisempia tai
vähemmin suoranaisia seurauksia Kristuksen esimerkin seuraamisesta
esittäissämme kansalle vastenmielisiä totuuksia ja paljastaissamme
yleisesti hyväksyttyjä eksytyksiä. Sellaisia olivat Kristuksen
kärsimyksien syyt; ja samanlaiset tulevat olemaan syynä vainoon,
kärsimyksiin ja tappioon kaikille niille, jotka seuraavat hänen
askeleissaan. Heillä tulee olemaan osallisuus hänen kärsimyksissään nyt
ja katsotaan he lopulta arvollisiksi palkinnon osallisuuteen
uskollisuutensa tähden oikeaan asiaan. Tämä on koko evankelikautena
merkinnyt uhrautuvaa vaivaa ja pilkan kärsimistä kylväessä ja
kastellessa Kristuksen opetusten siementä; ja nyt, aikakauden lopulla,
merkitsee se samanlaista uskollisuutta ja samanlaista kestäväisyyttä
nykyään tapahtuvassa elonkorjuutyössä -- aina elämän loppumiseen asti,
olkoonpa sitte että tätä vaaditaan pitkällisen kuluttamisen kautta
Mestarin palveluksessa, päivittäisen kuolemisen kautta, tai pikemmin
tapahtuvan äkkinäisen marttyyrikuoleman kautta.
Kihlatun neitseellisen seurakunnan arvollisuus tulla morsiameksi,
Karitsan vaimoksi, ei ole ainoastaan siinä, että se on vapaa synnistä,
vaikka hän tulee olemaan pyhä, "ilman vajavaisuutta", -- "ei tahraa, ei
ryppyä eikä mitään sellaista" (Ef. 5: 27), pesty "lunta valkeammaksi"
lunastavan rakkauden suuressa lähteessä, Lunastajansa ansiossa. Niin
paljon on välttämätöntä _kaikille_, jos heidät ikinä katsotaan
arvollisiksi saamaan pysyvää elämää jollain tasolla. Mutta tullakseen
Karitsan morsiameksi ei hänen ainoastaan tule olla neitsyt puhtaudessa
ja samalla vapaa synnillisestä yhteydestä ja tuttavallisuudesta
maailman kanssa, vaan häneltä vaaditaan enemmän, paljon enemmän kuin
tätä. Hänen on oltava Herransa tarkka kuva ja niin uskollisesti
seurattava hänen askeleissaan ja hänen neuvojaan, että hänestä sen
perustuksella tulee kärsivä marttyyri, kuten Herrakin oli, ja samojen
totuuden ja vanhurskauden _periaatteiden_ tähden. Hänen on osotettava,
että hänellä on _kuluttava_ rakkaus Ylkään ja väsymätön alttius hänen
nimeään ja aatteitaan kohtaan, siihen määrin, että on halukas joutumaan
maailman ylönkatsomaksi ja hylkäämäksi, niinkuin hänkin tuli, olemalla
kuuliainen hänen oppejaan kohtaan.
Kehittääkseen ja _osottaakseen_ tätä luonnetta, täytyy häntä tutkia ja
koetella. Hänen luottamuksensa, hänen kestävyytensä, hänen
uskollisuutensa Herraansa kohtaan, pahana kuin hyvänäkin aikana, on
kehitettävä ja todistettava. Ja ainoastaan sellaiset, jotka ovat näin
kehittyneet ja koetellut ja koetuksen kautta uskollisiksi havaitut,
tulee Herra, joka on kaiken perijä, koskaan hyväksymään ja tunnustamaan
Morsiamekseen ja kanssaperillisekseen. Niinkuin on kirjotettu: "Autuas
se mies, joka kiusauksen _kestää_, sillä kun hänet [niin] on koeteltu,
on hän saava elämän kruunun, jonka Herra on luvannut niille, jotka
häntä rakastavat" -- niin sydämellisesti. Siten, oikein ymmärrettynä,
on kukin uusi uskollisuutemme koe otettava vastaan ilolla uutena
tilaisuutena osottamaan Yljälle rakkautemme syvyyttä ja voimaa, ja
uutena todistuksena hänen rakkaudestaan ja luottamuksestaan ja
luvatusta korotuksesta. Niiden, jotka tulevat Herran kanssa osallisiksi
tulevasta kirkkaudesta, tulee olla ei ainoastaan _kutsutut_
ja _hyväksytyt_, vaan myöskin uskolliset, _kuolemaan_ asti.
-- Ilm. 17: 14.
Siis tulee ovi, joka muodostaa tilaisuuden ottamaan osaa Herramme
Kristuksen kanssa evankelikauden työhön, suljettavaksi, kun "tulee yö,
jolloin ei kukaan voi tehdä työtä." Ja jokaiselle, joka ei ole sitä
ennen uskollisen palveluksen kautta kehittänyt tarvittavaa luonnetta ja
osottanut myötätuntoaan, harrastustaan, rakkauttaan ja intoaan Herraa
ja hänen totuuttaan kohtaan (Matt. 10: 37; Mark. 8: 38), tulee silloin
olemaan liian myöhäistä tehdä se. Niinkuin vertauksessa kuvataan,
osottautuvat he olevansa "tyhmiä neitseitä", tyhmiä sentähden että
antavat mennä käsistänsä suuren ihanan tilaisuuden kärsiä hänen
kanssaan ja hänen puolestaan, jonka kanssa he kernaasti tahtoisivat
hallita. Sinä aikana tulee täysi luku niitä, jotka Jumala on edeltä
määrännyt muodostamaan täydellisen Seurakunnan, olemaan kutsutut,
valitut ja koetuksen kautta uskollisiksi havaitut -- "Poikansa kuvan
kaltaisia". (Room. 8: 29.) Elonkorjuu on kerran ohi; suosion kesä-aika
päättynyt, ja jälellä tulee olemaan ainoastaan ruumenten polttaminen
pellon (ihmismaailman) raivaamiseksi ja täydelleen valmistamiseksi
paljon suurempaa kylvöä varten tuhatvuotiskautena.
Tämän yön saapuminen tulee ilmeisesti tekemään lopun kaikista enemmistä
ponnistuksista totuuden levittämiseksi, jota, ylipäänsä väärin
käsitettynä, nähtävästi tullaan sanomaan osaltaan syypääksi anarkiaan
ja hämmennykseen, joka silloin vallitsee, vaikka se, oikeassa valossaan
nähtynä, onkin edeltäpäin annettu viittaus Jumalan aikeista ja
ilmestyksestä maailman tuleviin ahdistuksiin ja niiden todellisiin
syihin nähden. Älkäämme kumminkaan odottako, että yön saapuminen ja
oven sulkeminen tulevat tapahtumaan äkillisesti, vaan pikemmin, että se
tulee olemaan elonkorjuutyön asteettaisin tapahtuva estäminen ja
sortaminen.
Nykyään on Jumalan palvelijain leimaamisen aika heidän otsiinsa,
ennenkuin ahdistuksen myrsky alkaa (Ilm. 1: 2, 3); ja pankoon kukin
viisas neitsyt arvoa tälle nykyiselle edulle, sekä sille, että omasta
puolestaan tulee henkisesti leimatuksi nykyisellä totuudella, kuin
myöskin että saa olla mukana elonkorjuutyössä leimaamassa toisia
nisuluokkaan kuuluvia ja kokoomassa heitä varmuuden aittaan, ennenkuin
yö tulee ja tilaisuuden ovi suljetaan.
Että nykyinen erittäin suotuisa tilaisuus on ainoastaan lyhytaikanen,
ilmenee siitä, että on ainoastaan kaksikymmentä neljä vuotta jälellä
elonkorjuuajasta [laskettu vuodesta 1890 jolloin englantilainen
alkuteos ilmestyi. -- Suom. h.], jonka lopulla tulemme näkemään kuinka
pahan hallitus päättyy ja ihana Tuhatvuotispäivä alkaa, ja tämän ajan
lopussa tulee maailman suurimman ahdistuksen yö olemaan. Suuri pimeys,
jonka täytyy tulla ennen ihanaa päivää, lähestyy: "aamu tulee ja tulee
yökin" -- "ahdistuksen aika, jommoista ei ole ollut siitä saakka, kun
ihmiset rupesivat olemaan." Huomaa, että kun tämä yö tulee, jolloin
elonkorjaajain _täytyy_ lakata työstään, todistaa se, että tämä
evankeliajan lopputyö on suoritettu; että Kristuksen morsiamen valittu
luku kokonaan on tullut "leimatuksi" ja "kootuksi" maailmallisista
erotettuun tilaan -- tilaan, jota tässä kuvataan aitalla (Matt. 13:
30); sillä Jumala ei tule sallimaan että kukaan tekee lopun hänen
työstään ennenkuin se on täyttynyt. Silloin ovat kaikki Jumalan totiset
ja uskolliset palvelijat leimatut otsiinsa; ja koska evankeliajan työ
silloin on päättynyt, ei kukaan enää saata yhtyä siihen työhön tai
korjata sen runsasta palkintoa, joka on ennustettu ylenmäärin suurissa
ja kalliissa lupauksissa, palkinnoksi uskollisille, jotka menevät
sisälle "oven" vielä auki ollessa. -- 2 Piet. 1: 4.
Mutta älkäämme tästä tehkö sitä johtopäätöstä, että kaikki,
osottauduttuaan uskollisiksi, heti tulevat palkastaan osallisiksi.
Mahdollisesti saattavat muutamat heistä elää pitkällekin ahdistuksen
pimeässä yössä, -- vaikka me odotamme käyvän päinvastoin. "Tässä
kysytään pyhien kärsivällisyyttä, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt
ja Jeesuksen uskon." Pukeuduttuaan Jumalan koko sota-asuun ja rohkeasti
vastustettuaan eksytystä selvästi ja pelottomasti esittämällä ja
puolustamalla totuutta pahana päivänä, jolloin jättiläismäiset
eksytykset niin rohkeasti ja uhmaten kiertelevät, kehotetaan pyhiä,
"kaikki suoritettuaan pysymään pystyssä", täysin varustettuna, pitämään
hengen miekkaa alituisesti valmiina puollustukseen, ja olemaan
valvovaiset ja kestäväiset ja rukouksessa kaikkien pyhien edestä.
Kaikki tulevat tarvitsemaan kärsivällisyyttä, että he täytettyään
Jumalan tahdon, saisivat lupauksen. -- Ilm. 14: 12; Ef. 6: 13;
Hebr. 10: 36.
Korkean kutsun päättyminen kanssaperillisyyteen Herramme Jeesuksen
kanssa Jumalan valtakunnassa ei ole, mikä on selvästi ymmärrettävissä
vertauksessa neitseistä sama kuin oven sulkeminen. Vaikka yleinen
"kutsu" tähän suosioon lakkasi 1881, on "ovi" vielä avoin. Kutsu on
Jumalan _yleinen kutsu_ kaikille vanhurskautetuille, jotka uskovat
Lunastajaan, seuraamaan hänen askeleissaan itsensäuhraamisessa,
kuolemaan asti, ja senkautta osottamaan arvollisuuttaan hallitsemaan
hänen kanssaan kirkkaudessa. Tämän suosion alkamisella oli määrätty
aika: odottavat opetuslapset nostettiin siihen helluntaipäivänä vuonna
33 j.K. Ja sen päättymisellä on, niinkuin jo on osotettu määrätty aika,
nim. lokakuu 1881. [Katso II Osa, 7 luku.]
Toiselta puolen merkitsee "oven" sulkeminen vertauksessa Matt. 25 luv.
sitävastoin kaiken tilaisuuden täydellistä päättymistä "kutsutuillekin"
saavuttamaan korkean kutsun palkintoa. Se merkitsee, että tilaisuus
osottautua palkinnon arvoiseksi uskollisuudellaan palveluksessa on
loppunut; kaikki tilaisuus palvelemiseen tulee lakkaamaan tuona "yönä",
jolloin ei kukaan voi toimia. (Joh. 9: 4.) Sentähden on selvää, ettei
ovea, tai tilaisuutta näin lujittamaan kutsuamme ja valintaamme
välttämättömästi suljeta silloin kun kutsu, eli yleinen kutsu
uskovaisille tulla sisään, lakkaa kuulumasta, ja niinkauvan kuin ovi on
avoinna, merkitsee se, että kuka uskovainen tahansa, joka on halukas
menemään sisälle ja valmis täyttämään ehdot, vielä saattaa tehdä sen,
vaikkakin yleistä "kutsua" tulla sisälle ei enää lähetetä. Näin ollen
ei ovea, tai tilaisuutta, työhön ja uhrautumiseen vielä ole suljettu,
vaikkakin yleinen kutsu lakkasi vuonna 1881.
Evankelikausi on ollut kutsu-aika -- ensiksi kutsuakseen syntisiä
mielenmuutokseen ja Kristuksen, Lunastajan uskoon; ja toiseksi
kutsuakseen vanhurskautettuja kanssaperillisyyden korkeaan etuun
Kristuksen kanssa hänen Valtakunnassaan, ehdoilla seurata nyt häntä
hänen askeleissaan uhrautumalla kuolemaan asti -- mikä on ehtona
päästäkseen Valtakunnan työhön ja kunniaan tulevana tuhatvuotiskautena.
Sentähden kun Herra sanoo meille, että ajan loppujakso tulee olemaan
elonkorjuuaika, ilmottaa tämä jyrkän muutoksen -- kylvämisestä
niittämiseen, kutsuttujen kutsumisesta koetukseen ja kutsun kautta
aletun työn päättämistä.
Selitykseksi työn laadun muuttumisesta evankeliajan lopulla kertoi
Herramme vertauksen nuotasta. (Matt. 13: 47--50.) "Taivasten valtakunta
on nuotan kaltainen, joka laskettiin mereen ja kokosi kaikenlaisia
kaloja. Ja kun se tuli täyteen, vetivät he [kalastajat] sen rannalle,
istuutuivat ja kokosivat hyvät astioihin, mutta viskasivat kelvottomat
pois. Näin on käyvä maailman lopussa [elonkorjuuaikana, Matt. 13: 39];
enkelit [Jumalan lähettiläät, palvelijat] lähtevät ja erottavat pahat
vanhurskaista ja heittävät heidät tuliseen uuniin [suureen
ahdistukseen]; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys."
Tämä vertaus esittää nimikristillistä seurakuntaa nimellisesti
esiintyvänä Jumalan valtakuntana -- _mereen_ (maailmaan) heitetty
_nuotta_, joka kokosi _kaloja_ (ihmisiä -- Matt. 4: 19) _kaiken
kaltaisia_ (todellisia kristittyjä, puoleksi petettyjä ja
hurmaantuneita kristittyjä ja ulkokultaisia joukkoja); joka nuotta
vedetään rannalle kun se on täynnä (Jumalan ajan täyttyessä). Se
osottaa, että nuo "kaiken kaltaiset", jotka kootaan nimi-kristilliseen
seurakuntaan, eivät kelpaa Valtakuntaan, mihin ne sitte
kelvannevatkaan; että ajan lopulla -- elonkorjuuaikana --- kutsu
Valtakuntaan tullee Jumalan järjestelyn perustuksella lakkaamaan,
niinkuin nuotan maalle vetämisen kautta esitetään; ja että kalastajat
silloin tulisivat alkamaan toisenlaisen työn -- nimittäin erottelemisia
jaottelemistyön, jonka kautta saadaan aikaan halutun lajin kokoaminen
ja toisten hylkääminen, jotka ovat arvottomat saamaan sen suosion,
johon heidät on kutsuttu, sillä "useat ovat kutsutut, mutta harvat
valitut." Matt. 22: 24.
Erottelemistyö tässä vertauksessa on sama kuin osotetaan vertauksessa
vehnästä ja nisusta, joka opettaa meitä odottamaan kylvämisen (kutsun)
keskeyttämistä ja tämän työn muuttumista elonkorjuutyöksi. Herran
palvelijoita, jotka hänen johdollaan tällä tavoin tulevat muuttamaan
työtä, nimitetään molemmissa vertauksissa enkeleiksi -- Jumalan
erityisiksi sanansaattajiksi. Ne ovat hänen uskollisia opetuslapsiaan,
jotka vaeltavat hyvin nöyrästi ja lähellä Herraa, ja hyvin vakavasti
koettavat saada tietää hänen suunnitelmansa ja toimia yhdessä hänen
kanssaan hänen työssään, ja joita sentähden ei jätetä pimeyteen hänen
aikojensa ja hetkiensä suhteen. (Matt. 13: 11; 1 Tess. 5:4; Jer. 8:
7--12.) Luonnollisesti tarkottaa tämä niittäminen ja kokoaminen
ainoastaan niitä, jotka elävät elonkorjuu-ajassa, eikä niitä, jotka
kuolivat ennemmin; joista kukin, kun hän oli juoksunsa päättänyt,
merkittiin ja erotettiin odottamaan oikeaa paikkaansa, joko
kirkastetussa pienessä laumassa tai sen ulkopuolella, oikeassa
valtakunnassa. -- 2 Tim. 4: 8.
Nuotta ei ollut aiottu pyydystämään kaikkia kaloja meressä.
Herrallamme, suurella Ylimäisellä Kalastajalla, oli aikomus pyydystää
määrätty luku kaloja, määrättyä laatua, välittämättä kuinka monia muita
lajia tulisi niiden kanssa nuottaan; ja kun täysi luku haluttua,
erikoista lajia on mennyt nuottaan, annetaan käsky sen maalle
vetämisestä lajittelua ja erottelemista varten. Kun siten annetaan
käsky, että nuotta on vietävä maalle, on aikakauden alussa annettu
tehtävä heittää nuotta mereen (Matt. 28: 19; 24: 14) katsottava
päättyneeksi; ja kaikkien, jotka edelleen tahtovat olla Herran
työtovereita, on otettava varteen hänen neuvonsa eikä enää omistettava
aikaansa kalastamiselle ylipäänsä, vaan nykyiselle työlle, nimittäin
erottelemiselle ja kokoamiselle. Ja samoin kuin totuus, jonka aika
silloin oli tullut, oli välikappale, jonka kautta kutsu kuului, niin on
totuus nytkin, "nykyinen totuus", elonkorjuutotuus, välikappale, jota
Herra käyttää koettelemista ja erottelemista varten.
Sentähden kun Herran palvelija kuulee hänen äänensä, hänen sanansa
kautta, selittävän, että hetki on tullut lopettaa kylväminen ja alkaa
korjaaminen, lopettaa pyydystäminen ja siirtyä kalojen lajittelemiseen,
lopettaa kutsuminen ja saarnata elonkorjuusanomaa, jonka aika nyt on
tullut niille, jotka jo ovat kutsutut, niin tottelevat he, jos he ovat
uskollisia, iloisesti ja viipymättä. Sentähden ei sellaisten, Mestarin
opettamia kun ovat hänen aikakausisuunnitelmastaan, eivätkä ole
pimeydessä aikoihin ja hetkiin nähden, jossa elämme; tule enää koettaa
mennä kylvämään Valtakunnan hyvää siementä peltoon eli ihmismaailmaan,
vaan olla nyt toimeliaita antamaan ruokaa aikanaan uskon huonekunnalle
-- levittäen niiden keskuuteen, jotka tunnustavat olevansa Herran
lapsia, hyviä sanomia siitä että Valtakunta on lähellä, ja siitä että
suuri ilo ja siunaus on sen kautta pian tuleva kaikelle kansalle.
Ja ihmeellistä on sanoa, että juuri tämä sanoma Jumalan rakkaudesta
rikkaasta toimenpiteestä, sovituksesta kaiken ennalleenasettamiseksi
Kristuksen Jeesuksen ja hänen kirkastetun ruumiinsa, Seurakunnan,
Jumalan Valtakunnan kautta, (sanoman, jonka tulisi ilahduttaa,
virkistyttää, ja yhdistää kaikki rakastavat kristityt sydämet), on
kehittävä ja vetävä sydämen yhteyteen toistensa kanssa ainoastaan
oikean luokan, koetteleva heitä ja erottava heidät nimikristillisestä
joukosta.
Pian on elonkorjuu päättynyt, ja silloin tulee sekä kylväjä että
niittäjä yhdessä iloitsemaan. Nyt on elonkorjaajani kiirehdittävä työtä
ja heidän on oltava niin tarkat sen täydellisestä suorittamisesta, että
he rakoilevat elon Herraa, Ylimäistä Elonkorjaajaa, lähettämään
useampia työmiehiä eloonsa. Ei tule kestämään kauan ennenkuin seuraavan
armotalouden kyntäjä (ennustettu suuri hädän aika, joka tulee
valmistamaan maailman Tuhatvuotiskauden elon kylvölle) on saavuttanut
tämän armotalouden elonkorjaajat. -- Amos 9: 13.
ISRAELIN SEITSEMÄSKYMMENES VIIKKO ON KUVAUS EVANKELIKAUDEN SUOSION
PÄÄTTYMISESTÄ.
Muistettanee, että Israelin "seitsemännenkymmenennen viikon" -- heidän
suosionsa seitsemän viimeisen vuoden -- alku, keskikohta ja loppu,
olivat hyvin tarkasti merkityt; ja me uskomme että tarkotus juuri oli
antaa meille selvästi määrätyt vuosiluvut evankelikauden lopulle,
hengellisen Israelin suosiokauden lopulla. Olemme nähneet, että tämän
viikon alku, v. 29 j.K., oli lihalliselle Israelille heidän
elonkorjuukoetuksensa alkuaika. Se oli merkitty Herramme kasteen ja
hänen Messiaaksi tuntemisensa kautta Jordan'in luona, jolloin
elonkorjuutyö alkoi --- jonka rinnakkaisuutena tässä aikakaudessa on
Herran läsnäolon tunteminen vuonna 1874 j.K., tämän elonkorjuun alussa.
Liitonviikon keskiaika, v. 33 j.K., oli Israelin hylkäämisen aika
järjestelmänä eli kirkkokansana ja ilmaistiin se Herramme kuoleman
kautta ristillä ja hänen sanojensa kautta vähää ennen kuolemaansa:
"Teidän huoneenne jää teille autioksi". Ja tämän rinnakkaisuus, tässä
aikakaudessa on lahkolais-järjestelmäin, Baabelin, niinkutsutun
Kristikunnan hylkääminen ja suosiosta lankeeminen v. 1878.
Viimeinen osa Israelin liittoviikosta (3 1/2 vuotta, huhtikuusta 33
lokakuuhun 36 j.K.) ei ollut suosion aika heille kansana eli
yhteiskuntana, vaan yksityisinä: se myönsi heille (ei niinkuin ennen
nimiseurakunnan välityksellä, vaan _yksityisesti_, jos tahtoivat ottaa
vastaan) kaikki aabrahamilaisen liiton suosionedut ja erityiset
etuoikeudet, aina noiden seitsemänkymmenen vertauskuvallisen viikon
loppuun asti, heidän suosionsa rajaan asti, joka ilmaistiin suosion
lähettämisen kautta Korneeliukselle ja pakanoille ylipäänsä. Samalla
lailla rinnakkaisuudessa nytkin: 3 1/2 vuotta, huhtikuusta 1878,
jolloin niin kutsuttu kristikunta, eli Baabeli, hyljättiin suosiosta,
lokakuuhun 1881, olivat _korkean kutsun_ viimeiset suosion ajat
yksityisille uskoville. Siten lakkasi _yleinen_ kutsu (Evankeliajan
_suosio_) lokakuussa 1881, aivan kuten vastaava vuosiluku, lokakuu 36,
j.K., sai todistaa juutalaisten suosion päättymisen.
_Juutalaisten_ suosio oli siinä, että Israelille (yksinomaan)
tarjottiin Valtakunta -- Aabrahamin luonnollisia lapsia _kutsuttiin_
käyttämään hyväkseen etuja ja tilaisuuksia, joita heille myönnettiin
laki-liittonsa aikana. Tämä _kutsu_, suosio eli etu lakkasi kokonaan ja
ainaiseksi heidän liittoviikkonsa loppuessa. Evankelikauden suosio oli
siinä, että Valtakunta tarjottiin (yksinomaan) sellaisille, jotka
uskovat Kristukseen -- "korkea kutsu" kaikille, jotka ovat yhdistetyt
Jumalan kanssa uudessa liitossa, jotka tulisivat käyttämään hyväkseen
siten suodut tilaisuudet (tulla Aabrahamin "siemenen" jäseniksi, jonka
on siunattava maailma) yhdistymällä Kristukseen Jeesukseen,
Lunastajaansa, hänen uhrautumisliittoonsa -- koetus, jonka on
osotettava heidän arvollisuutensa ottamaan osaa Kristukseen työhön ja
kirkkauteen tulevaisuudessa. Ja juuri tämä suosio, tämä "kutsu",
lakkasi, niinkuin olemme nähneet, kokonaan ja ainaiseksi lokakuussa
1881, aikana joka on rinnakkainen, juutalaisen kutsun eli suosion lopun
kanssa.
Huomattakoon, että juutalaisen suosion eli kutsun lakkauttamista
seurasi toinen yleinen kutsu, joka syrjäytti heidät ja heidän entisen
suosionsa, mutta kumminkin siitä huolimatta käsitti kenenkä tahansa
heistä, joka sittemmin, _uskovaiseksi_ tultuaan, tuli arvolliseksi
saamaan tämän maailmaa käsittävän kutsun Valtakunnan kunnian. Heidän
entisen suosionsa lakkauttaminen oli yhtä todellinen, kuin jos heitä ei
olisi kutsuttu mihinkään sen jälkeen kun suosio lakkasi; yhtä
todellinen kuin jos heidät jälkeenpäin olisi kutsuttu alhaisempaan
suosioon; mutta se ei ollut niin huomattavissa, kun yleinen
evankelikutsu, joka ei sulkenut heitä pois, oli sama kutsu
laajennettuna ja syvennettynä -- tehtynä soveliaaksi _kaikille, jotka
uskoivat_ Kristukseen, kaikista kansoista.
Suosion eli "kutsun" lakkaamista tänä aikakautena 1881 seuraa, tai
pikemmin sanoen samalla kertaa leviää, yleinen kutsu koko maailmalle
Tuhatvuotisvaltakunnan siunauksiin ja suosio-etuihin, uskon ja
halullisen tottelevaisuuden ehdoilla (ei kumminkaan uhrautumisesta
kuolemaan). Tämä on kumminkin alhaisempi kutsu, pienempi suosio kuin se
oli, joka on lakannut -- kutsu nauttimaan Valtakunnan siunauksia, mutta
ei ole kutsu tulemaan voidellun luokan, Valtakuntaluokan jäseniksi. Ja
tämä _muutos_ -- korkeamman suosion lakkauttaminen ja alemman suosion
alkaminen -- ei tule kovin paljon huomatuksi nykyään syystä, että suuri
palkinto kanssaperillisyys Kristuksen kanssa osallisena jumalallisesta
luonnosta, ylipäänsä on hävinnyt näkyvistä seurakunnassa. Korkein
käsitys palkinnosta, mikä kristityillä ylipäänsä vuosisatoina on ollut,
on, että he ovat kuvailleet ylösnousemisessa saavansa täydelliset
ruumiit; ja että he vapautettuina sairaudesta, kivuista ja surusta
saavat nauttia Jumalan suosiota ja omistaa ijankaikkisen elämän. Ja
tämä käsitys, vaikk'ei se likimainkaan vastaa todellisia etuja, joita
"korkea kutsu" evankelikautena sisältää, on todellakin jotakuinkin
oikea käsitys siunatuista eduista, jotka Tuhatvuotisaikana myönnetään
maailmalle ylipäänsä -- niin monelle kuin silloin tahtovat osottaa
tottelevaisuutta ja tulla sopusointuun Jumalan kanssa.
Tosiasia on sentähden että ainoat, jotka selvästi näkevät erityisesti
korkeat ja suuret perusviivat evankelikauden kutsussa -- ainoat siis,
jotka saattaisivat ilmottaa tästä tai selittää _tätä kutsua_ -- ovat
juuri ne, jotka myös ovat Jumalan sanasta nähneet, että tämän kutsun
aika saavutti rajansa lokakuussa 1881. Toiset, kun he esittävät
apostolin sanoja, mikäli ne koskevat "Jumalan korkeaa kutsua
Kristuksessa", selittävät oikeastaan alempaa kutsua, joka kuuluu
Tuhatvuotiskaudelle. Niinmuodoin on todellinen, yleinen evankelikutsu
päättynyt. Kukaan ei saata pidentää sitä. Toiset sitä varten, etteivät
ymmärrä sitä, eivätkä voisi antaa sitä, toiset sitä varten, että
tietävät sen päättyneen.
Mutta vaikka yleinen "kutsu" on päättynyt, ei "ovi" vielä ole suljettu.
"Kutsun" päättyminen ja "oven" sulkeminen ovat kaksi eri asiaa. "Ovi"
on avoin, jotta jotkut voisivat yhtyä kilpajuoksuun suuresta
palkinnosta, kanssaperillisyydestä Valtakunnassa, senkin jälkeen kun
_yleinen_ kutsu on lakannut. Jumala on edeltä määrännyt määrätyn luvun,
muodostamaan seurakunnan, "Kristuksen ruumiin", eikä siinä voi olla
yhtään jäsentä liikaa, eikä yhtään voi puuttuakaan. (Katso 3 Moos. 21:
17--23, jossa tätä esikuvallisesti opetetaan.) Siitä seuraa, ettei hän
saata "kutsua" eli pyytää tähän kunniaan useampia kuin sen luvun, jonka
hän on määrännyt. Ja lokakuussa v. 1881 oli niinkuin hänen sanansa
näyttää, täysi luku saatu. Mutta koska eräät niistä, jotka tottelivat
yleistä kutsua ja tekivät liiton hänen kanssaan, eivät tule pysymään
liitossaan, eivät tule juoksemaan niin, että voittavat palkinnon, on
"ovi" avoinna, senjälkeen kun yleinen kutsu on lakannut, jättääkseen
pääsön kilpajuoksuun, tilaisuuden uhrautumaan totuuden palveluksessa,
muutamille, jotka _ottavat_ sellaisten _paikat_, jotka tarkastuksessa
tulevat heittämään pois Kristuksen vanhurskauden vaipan; ja myöskin
sellaisten, jotka, tehtyään liiton uhrautumisesta palveluksessa,
alkavatkin rakastaa nykyistä maailmaa, tulevat raskautetuiksi sen
huolista tai huveista ja jättävät täyttämättä liittonsa vaatimukset.
Sitäpaitsi on huomattava, ettei kutsun lakkaaminen vuonna 1881
ollenkaan koskenut niiden tuhansien etuja, jotka jo olivat hyväksyneet
kutsun ja tulleet Jumalan vihkiytyneiksi palvelijoiksi: se ei sulkenut
pois ketään sisällä olevista. Yhtä vähän se merkitsee ettei enää muita
saattaisi tulla mukaan; se oli ainoastaan Jumalan _yleisen_ kutsun
lakkaaminen. Se asianhaara, että te mahdollisesti aivan äskettäin
olette saaneet selvän tiedon ylenmääräisen suurista ja kalliista
lupauksista, mitkä Jumala on valmistanut niille, jotka rakastavat
häntä, ei todista sitä, ettei teitä kutsuttu ja hyväksytty kilpailemaan
suuresta palkinnosta, jo aikoja ennenkuin ymmärsitte kuinka suuri ja
ihana tuo palkinto tulee olemaan. Itse asiassa ei kukaan, joka ottaa
vastaan kutsun, alussa kykene käsittämään enemmän tien epätasaisuutta
ja kapeutta kuin palkinnon suuruuttakaan, joka on saavutettava sen
lopullisesti päättyessä. Selvyys käsityksessämme lupauksista on meissä
Jumalan voima, joka vaikuttaa meissä vahvistaen meitä ja tehden meidät
kykeneviksi voittamaan nykyiset esteet ja koettelemukset. Ylenmäärin
suuret ja kalliit lupaukset paljastetaan meille vähitellen mikäli
olemme uskolliset ja edistymme, että me niiden kautta -- niistä saadun
voiman ja rohkeuden kautta -- kykenisimme juoksemaan niin, että
voitamme luvatun palkinnon. -- 2 Piet. 1: 4.
Sen luokan, joka tulee saamaan palkinnon, muodostavat ne, jotka eivät
ainoastaan ole kutsutut ja valitut (hyväksytyt), vaan jotka myöskin
ovat uskolliset. Ja vaikka _yleinen kutsu_ on lakannut, on selvää,
ettei kutsuttujen uskollisuuden koetus vielä ole päättynyt. Uskollisia
leimataan parhaillaan ja erotellaan niistä, jotka ovat uskottomia
uhrautumisliitolleen; viisaat neitseet erotetaan parhaillaan tyhmistä,
joiden tyhmyys on siinä, että he luulevat voivansa voittaa ja saavuttaa
maailman erilaisia palkintoja, kunniaa, rikkautta, y.m. ja samalla
kertaa uskollisesti juosta kilpailussa suuresta kunnian, kirkkauden ja
kuolemattomuuden palkinnosta -- jonka pääehdot tekevät sellaisen
kaksimielisen menettelytavan mahdottomaksi. "Kaksimielinen on
epävakainen kaikilla teillään" (engl. k.). "Ette voi palvella Jumalaa
ja mammonaa." -- Jaak. 1:8; Matt. 6: 24. Kun kaikki uskolliset "viisaat
neitseet" ovat osottautuneet olevansa viisaita ja ovat menneet Herransa
iloon, tulee _"ovi", tilaisuus_ kuulua siihen luokkaan suljettavaksi,
eikä kukaan enää saata mennä sen kautta. Kun kaikki viisaat ovat
menneet sisälle, tulee edeltä määrätty luku olemaan täysi; ja silloin
nousee isäntä ja sulkee oven. (Luuk. 13: 24, 25; Matt. 25: 10.)
Herramme itse sanoo meille, että _silloin_ alkavat monet nähdä asiat
toisin -- nähdä mitä etuja ja tilaisuuksia uhrautumiseen heillä kerran
oli, mutta jotka he laiminlöivät. Mutta kun he koettavat päästä
sisälle, tulee Mestari sanomaan heille: En tunnusta teitä
Morsiamekseni, -- se on täydellinen, ja minulla on ainoastaan yksi
morsian. Mutta, Jumalalle olkoon kiitos, toiset raamatunpaikat
osottavat, että tyhmät neitseet, vaikka ovatkin hyljätyt korkeasta
kutsusta, johon heidän käytöksensä koetuksen aika osotti heidän olevan
arvottomat, siitä huolimatta tulevat olemaan suosion esineinä ja
tulevat saamaan vaatimattomamman paikan Herran taloudessa.
Taistelkoon sentähden jokainen, ennenkuin ovi suljetaan, ennenkuin
uskollisten täysi luku on saavutettu, lujittaakseen kutsumisensa ja
valitsemisensa; ja sallikaamme Herran tuota tarkotusta varten,
kallisarvoisten lupausten ja selittäväin vertausten kautta vaikuttaa
meissä _tahdon_ ja _toiminnan_ hänen mielisuosiokseen.
Mutta muutamat saattanevat kumminkin sanoa: "Minä pelkään, etten
kuulukaan niiden joukkoon, jotka kutsuttiin ennenkuin yleinen kutsu
lakkasi 1881, koska silloin en ainoastaan ollut vallan tietämätön
Jumalan lupauksien syvyyksistä, vaan vielä enemmänkin: olin kokonaan
vieras Jumalalle ja vihamielinenkin hänelle, enkä ollut minkäänlaisessa
liitossakaan hänen kanssaan palvellakseni häntä, kaukana siitä, ja
kaukana oli sellainen halukin minusta. Aivan äskettäin tulin vasta
tuntemaan Jumalan; äskettäin otin Kristuksen ikeen päälleni oppiakseni
hänestä; ja aivan äskettäin sain tietää edusta saada kärsiä Kristuksen
kanssa nyt, uhrautumisten kautta hänen palveluksessaan, ja että
sellaisista kanssauhraajista pian tehdään kanssaperillisiä hänen
kanssaan Tuhatvuotisvaltakunnan ihanassa työssä. Ja nyt, kun olen
saanut nähdä nämä kalliit asiat, kun olen ihaillut näitä kallisarvoisia
asioita, ja kun olen valmistautunut juoksemaan tätä juoksua
voittaakseni tuon ihmeellisen palkinnon, täytyykö minun nyt tulla
siihen johtopäätökseen, ettei se olekaan avoinna minulle, sentähden,
että kylliksi monta jo on kutsuttu täyttämään luku? Ei juolahtaisi
mieleenikään tahtoa muuttaa jumalallista järjestelyä tai rukoilla, että
edes yksi lisättäisi yli Jumalan viisauden määräämän rajan, mutta
syvästi tunnen onnettomuuteni."
Sellaisille vastaamme: Jatkakaa juoksemista. Teidän asianne ei ole niin
synkkä kuin se teistä näyttää olevan. "Ovi" ei vielä ole "suljettu".
Muistakaa, että jos _kaikki_, jotka olivat ottaneet vastaan kutsun, kun
se lakkasi, osottautuisivat uskollisiksi liitolleen, ei tulisi olemaan
yhtään liikaa, vaan aivan riittävä määrä. Muistakaa, että kokemuksenne,
samoin kuin Raamattukin osottaa, että monista kutsutuista vaan harvat
tulevat valituiksi, koska ainoastaan harvat osottautuvat uskollisiksi
liitolleen koetuksessa. Siinä määrin kuin muutamat kutsutuista, toinen
toisensa jälkeen, osottautuvat uskottomiksi, muutetaan heidän
tilaisuutensa, _heidän paikkansa_ työssä ja _heidän palkintonsa
kruunut_ toisille. Joku näistä paikoista työssä ja joku näistä
palkinnon kruunuista saattaisi mahdollisesti tulla siirretyksi teille,
ja teidän nimenne tulla kirjotetuksi elämän kirjaan koejäsenenä
Kristuksen Morsiameksi, jonkun sijalle, jonka nimi on tullut sieltä
poispyyhityksi arvottomana. -- Katso Ilm. 3: 5; Hebr. 12: 23.
Niillä, jotka saattavat käsittää nämä kalliit lupaukset ja jotka
haluavat työskennellä viinimäessä, on vahva sisäinen todistus, että he
ovat siinneet hengestä [katso I osa, siv. 276, 277]; sillä inhimillisen
mielen, senkin jälkeen kun se on vanhurskautettu, on mahdotonta
käsittää _syvyyksiä_, joita Jumala on aikonut ainoastaan niille, jotka
ovat vihkiytyneet ja ovat hyväksytyt. (1 Kor. 2: 6--12.) Ja Herra on
liian rakkaudesta rikas ja liian oikeamielinen salliakseen kenenkään
sydämessä toiveita, jotka eivät koskaan voisi toteutua. Olla hengestä
siinnyt, totuuden sanan kautta, edellyttää lopullisen syntymisen
hengelliseen tilaan, ellei siinnyt sellaisenaan osottaudu arvottomaksi
-- uskottomaksi. "Älkää sentähden heittäkö pois luottamustanne, jolla
on suuri palkka." Hebr. 10: 36 (ruots. k.).
YHDESTOISTA TUNTI. Matt. 20: 1--16.
Tämä vertaus näyttää olevan annettu erityisesti antamaan meille
opetuksen tätä aikaa varten. Työntekijät ovat noita vakavia,
vihkiytyneitä Jumalan lapsia, jotka koko tänä evankelikautena --
"päivänä" vertauksessa -- uskollisesti käyttävät aikansa ja voimansa,
eivät omaa minäänsä palvelemaan, eikä mammonan palveluksessa, vaan
Jumalan palveluksessa. Työntekijöillä esitetään siis ainoastaan
_uskollisia_, jotka kaikki saavat saman palkan, Valtakunnan kunnian,
jota vertauksessa kuvataan "denaarilla".
Kutsun ylimalkaisuutta ja työntekijäin tarvetta esitetään neljän kutsun
kautta -- aikaseen aamulla, kello yhdeksän, kello kaksitoista, ja kello
kolme jälkeen puolenpäivän. _Mikä_ palkka tulisi olemaan mainitaan
täsmällisesti ja selvästi ainoastaan alussa: isäntä _sopi silloin_
heidän kanssaan antaakseen yhden denaarin heidän palveluksestaan. Siten
käsitti varhainen seurakunta lupauksen valtakunnasta, mutta se häipyi
sittemmin pääasiassa näkyvistä, eikä siitä puhuttu sitte selvästi.
Elävät jäsenet Kristuksen seurakunnassa, jotka _tekevät työtä_ hänen
viinimäessään, minä aikana tahansa evankelikaudella, _esittävät_ kaikki
työntekijöitä. Ja vertaus osottaa, erityisenä piirteenään, luokkaa,
joka menee tähän Herran palvelukseen, kun päivän työ on jo melkein
tehty "yhdennellätoista [viimeisellä] tunnilla." Heitä esitetään
sellaisina, jotka haluavat tulla Mestarin palvelukseen, mutta onhan
_liian myöhäistä_, koska yleinen kutsu on päättynyt. He sanovat: "kun
ei kukaan ole meitä palkannut" -- me tulimme liian myöhään päästäksemme
palvelukseen kutsun aikana.
Mestari vastaa osottamalla ovea, joka ei vielä ole "suljettu",
tilaisuutta, joka ei vielä ole suljettu toimiaksemme ja kärsiäksemme
hänen palveluksessaan, tilaisuutta, jonka sulkeminen tulee
ilmiotettavaksi yön tulon kautta, jolloin _ei kukaan voi tehdä työtä_.
Mutta hän ei virka mitään palkasta, vaikka hän toisia palkatessaan
yleisen kutsun aikana sanoi: "Mikä kohtuus on sen annan teille", osan
alussa _sovitusta_ maksusta. [Vanhimmissa kreikkalaisissa
käsikirjotuksissa, sinailaisessa ja vatikaanisessa _ei ole_ Matt. 20: 7
näitä sanoja: _mikä kohtuus on sen annan teille_.]
Niin on Herramme evankelikauden aikana alituisesti puhetorviensa kautta
kutsunut kaikkia uskovaisia tulemaan hänen palvelukseensa. Täysi
palkinto, jumalallinen luonto ja kirkkaus Valtakunnassa, lausuttiin
selvästi ja ymmärrettiin selvästi alussa; mutta vaikka sitä on lausuttu
uudelleen koko aikana, ei sitä senjälkeen kumminkaan ole _selvästi_
ymmärretty, suuren totuudesta luopumuksen johdosta. Mutta nyt olemme
tulleet evankelikauden palveluspäivän loppuun -- "yhdenteentoista
tuntiin." Kutsumisen _aika_ työhön täksi päiväksi _on mennyt_.
Kumminkin on nyt muutamia, jotka seisoskelevat, sanoen: Meitä ei ole
kutsuttu työhön; "kukaan ei ole meitä palkannut"; meillä ei ole mitään
toiveita työstä, eikä myöskään palkasta, jos me saisimmekin työtä;
kutsu on päättynyt, päivän työ on melkein suoritettu; työmiehiä on
kyllin ilman meitä. Mutta näille tahtoo Mestari, että me, hänen
puhetoverinaan, sanoisimme: "Menkää tekin viinitarhaani"; -- en lupaa
mitään, yleinen kutsu on päättynyt, aika on lyhyt, työaika on melkein
päättynyt, tulee yö, "jolloin ei kukaan voi tehdä työtä"; mutta menkää
sisälle, osottakaa rakkauttanne ja uutteruuttanne ja jättäkää palkinto
riippuvaksi minun anteliaisuudestani.
Ja tässä on kaikki mitä voimme sanoa; ainoa toivo minkä voimme antaa
on, ettei kukaan koskaan ole tehnyt Mestarillemme työtä, saamatta
paljon suurempaa palkkaa kuin hän voi pyytää tai odottaa. Ja sitte
tiedämme sitäpaitsi, että muutamat työpaikoista tulevat vapaiksi sen
kautta, että muutamat eivät pysy uskollisina, ja että palkinnon kruunut
jotka ovat säilytetyt sellaisille, annetaan toisille jotka
uskollisuutensa ja uhrautuvaisuutensa kautta osottautuvat työn ja
palkinnon arvoisiksi.
Siis, jos joku aivan nykyisin on tullut tuntemaan ja rakastamaan Herraa
ja haluaa palvella häntä ja hänen totuuttaan, älköön sellainen olko
alakuloinen siitä, että yleinen kutsu päättyi 1881. Jos te näette
"_oven_", tilaisuuden, uhrautumiseen ja palvelemiseen olevan avoinna
edessänne, niin astukaa sisään. Mutta astukaa pian; sillä yö, pimeä
aika ja totuutta vastaan kiivas vastustuksen aika, tulee pian olemaan
yllämme ja estämään teitä astumasta palvelukseen. "Aamu tulee, ja tulee
yökin." "Tulee yö, jolloin ei kukaan _voi_ tehdä työtä." Kun tämä on
tullut todellisuudeksi, silloin tietäkää, että "ovi on suljettu", että
kaikki viisaat neitseet ovat menneet sisälle, että kaikki ovat
hyväksytyt, ja että kaikki vapaat paikat ovat tulleet tyydyttävällä
tavalla täytetyiksi. Kun kaikki Jumalan erityiset "Jumalan palvelijat"
sinä aikana ovat "leimatut otsiinsa", (he ovat saaneet tiedollisen
käsityksen Jumalan suunnitelmasta) tulee neljä tuulta päästettäväksi
irti (Ilm. 7: 1--3), ja aikaansaavat suuren hädän "pyörremyrskyn",
jonka keskellä Elija-luokan jäännös tulee "muuttumaan" ja
korotettavaksi kunniaan valtakunnassa.
Mikä opetus tässä onkaan sellaisille, jotka ovat tehneet liiton Herran
kanssa, palvellakseen häntä ennen kaikkea, ja jotka laiminlyövät hänen
työnsä taistellakseen ajalla, ajatuksilla ja varoilla katoovien
riemujen ja palkintojen puolesta, joita maailma tarjoaa. Näitä Herra
kehottaa sanoen: "Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan
sinulle elämän kruunun." "Joka _voittaa_ [joka voittaa itsessään
maailman hengen], se näin puetaan valkeisiin vaatteihin, _enkä minä
pyyhi pois hänen nimeään_ elämän kirjasta, ja minä olen tunnustava
hänen nimeään Isäni edessä ja hänen enkeliensä edessä." "Pidä, mitä
sinulla on, jottei kukaan ottaisi kruunuasi." -- Ilm. 2: 10; 3: 5, 11.