"Tämä vaatimaton neekerihallitsija ilmaisee tässä kirjeessä kansastaan
sellaisen huolenpidon, jommoista kristityt yksinvaltiaat ja hallitukset
eivät ole vielä osottaneet; sillä kukaan kristitty hallitsija eikä
kukaan Yhdys-Valtain presidentti ole koskaan vielä tehnyt sellaista
anomusta kansansa puolesta. Ei missään valtaistuinpuheessa parlamentin
avajaisissa, ei missään presidentin tervehdyspuheessa, ole
koskaan sellaista paikkaa vielä tavattu. Häpeä kristityille
hallitusmiehillemme! Voitto, kirottu kullan nälkä, on kauppiaitten
laki; ja nämä ovat hallituksen lemmikkejä ja herroja."
Koska niin on, tahdomme totuuden nimessä kysyä: Miksi kutsutaan näitä
hallituksia kristityiksi? Ja Yhdys-Valtain hallitus ei tee mitään
poikkeusta muista, kun niin monet yhä vaan kutsuvat sitä kristityksi
hallitukseksi, vaikkei se tosin itse innokkaitten lahkolaisten
kehoituksistakaan huolimatta oikeastaan tunnusta tuota ansaitsematonta
arvonimeä. Bostonista lähetetään alituisesti mahdottoman suuria
laivanlastillisia rommia Afrikaan ilman minkäänlaista estettä
hallituksen puolelta, vieläpä sen täydellä suostumuksella, sen
myöntäessä oikeuksia kymmenille tuhansille omille kansalaisilleen tuon
vihatun "tuliveden" valmistamiseksi ja anniskelemiseksi, joka tehdään
kahta vertaa vahingollisemmaksi ja viettelevämmäksi niin kutsutun
rektifikationin kautta, se on lisäämällä siihen lain myöntymyksellä
vahvimpia myrkkyjä. Kaikkea tätä, ja paljon enempääkin pitävät
"kristityt" valtiomiehet ja niin kutsuttujen kristikansojen hallitsijat
oikeana ja puollustavat sitä, hankkiakseen _tuloja_ -- pitäen
helpoimpana keinona siten kerätä kansalta osa valtion tarpeellisten
menojen täyttämiseksi tarvittavista varoista. Tämä on varmasti kunnian
alttiiksi antamisen alhaisin ja huonoin muoto. Jokaisen ajattelevan
ihmisen täytyy nähdä kuinka mahdoton on sovelluttaa kristityn nimeä
parhaimmallekaan nykyajan hallituksista. Yritys, saada kristityn nimi
sopimaan tämän "maailman valtakunnan" luonteisiin, joita tämän maailman
ruhtinas -- Saatana -- hallitsee ja jotka ovat "maailman hengen"
läpitunkemat, on hämmentänyt kaikkien tosi-kristittyjen sydämet, joita
eksytys on villinnyt otaksumaan, että maailman nykyiset hallitukset
jossain suhteessa olisivat Kristuksen Valtakunta.
Canon Farrar sanoo _Contemporary Review'issä_: "Vanhaa petomaista
ahneutta, joka oli orjakaupan tunnusmerkkinä, on seurannut vielä
ahnaampi ja turmiota tuottavampi petomaisuus, josta väkijuomakauppias
on tunnettu. Meidän esi-isämme riistivät Afrikan niskalta
pois ruoska-ikeen; me taas olemme saattaneet alkuasukas-rodut
skorpioni-ikeen alle. Me olemme avanneet Afrikan virrat kaupalle,
ainoastaan kaataaksemme niihin alkoholin raivoavan, palavan virran,
jonka rinnalla ei mikään helvetin virta ole veripunaisempi tai
kirotumpi. Onko kansojen omatunto kuollut?"
Me vastaamme, Ei! Kansakunta ei koskaan ole ollut kristitty eikä sillä
niinmuodoin milloinkaan ole ollut kristittyä omaatuntoa eikä
kristillistä henkeä. _Korkeintaan_ saattaa heistä sanoa, että valo
Jumalan totisesti vihkiytyneistä lapsista on valaissut, hienostanut ja
pakottanut yleisen mielipiteen jonkinlaisiin puhdistuksiin kansoissa,
joissa he "loistavat kynttilöinä".
Samalla tavalla pakottivat samat kristityt (?) hallitukset Kiinan ja
Japanin ottamaan vastaan yhtä kauhean kaupan heidän vakavista
vastaväitteistään huolimatta. Vuonna 1840 alkoi Isobritannia Kiinaa
vastaan sodan, jota kutsutaan "Opiumisodaksi", pakottaakseen Kiinan
hallituksen, joka tahtoi suojella kansaansa tältä kauhealta
kiroukselta, sallimaan tämän aineen maahan-tuonnin. Sota päättyi
suosiollisesti perkeleen asialle. Brittiläiset sotalaivat hävittivät
tuhansittain ihmisiä ja koteja ja pakottivat Kiinan pakanallisen
hallitsijan avaamaan valtakunnan sille pitkälliselle kuolemalle, jonka
opiumi, Kiinan juovutusaine, saa aikaan. Brittiläisen hallituksen
puhdas tulo tästä tavarasta, sen jälkeen kuin kalliit kustannukset
varojen ylöskannosta oli poistettu, nousivat, vuonna 1872 julkaistujen
kertomusten mukaan edelliseltä vuodelta yli 37,000,000 dollariin (yli
185,000,000 Smk.) Tämä, 37,000,000 dollaria vuodessa, oli sodan
johtavana vaikuttimena, suorana rakkauden vastakohtana kiinalaisten
nykyiseen tai tulevaiseen menestymiseen nähden. Se pykälä sopimuksessa,
joka vakuutti suojelusta kristityille lähetyssaarnaajille, oli
ainoastaan herkkupala, joka viekkaasti lisättiin siihen rauhattomaan
oikeutta rakastavien ihmisten omaatuntoa -- antaakseen suurelle
rikokselle hyväntahtoisuudesta osotetun armeliaisuuden varjon.
Sopimuksen mukaan avattiin sodan lopulla muutamia satamia
englantilaiselle kaupalle, ja sen jälkeen tehtiin samanlaisia
sopimuksia toistenkin kansojen kanssa, ja muutamia hyviä tuloksia
voitettiinkin sen kautta. Eräs niistä oli Kiinan avautuminen
sivistyksen vaikutukselle. Mutta siitä asiasta, että muutamat harvat
kristityt miehet ja naiset ovat esiintyneet opettaakseen kansalle
jotakin vanhurskauden periaatteista, ei kunnia tule ainakaan
brittiläiselle kansalle, jonka tarkotuksena oli kauppa, ja joka
kullanhalusta eikä suinkaan kiinalaisten hyväksi tai Jumalan kunniaksi,
alkoi epäpyhän ja oikeudenvastaisen sodan kansaa vastaan, joka ei ollut
yhtä taitava tuossa perkeleellisessä taidossa.
Toisten paheiden ohella on "kristikunta" opettanut kansoille
epäjumalanpalveluksen pahimmat muodot, oman itsensä, rikkauden ja
vallan jumaloimisen, jonka hyväksi kristityt miehet ja kansat, oman
tunnustuksensa mukaan, ovat valmiit pettämään, vahingoittamaan ja
vieläpä tappamaankin toinen toisensa. Se on myöskin opettanut heille
pyhien asiain rienaamista ja väärinkäyttämistä joka kielellä; sillä
jokaisen laivan miehistö, joka on kristityksi tunnustautuvasta
kansasta, rienaa Kristuksen nimeä. Mutta sillä aikaa kun niin
kutsuttujen kristikansain vaikutus on ollut sellainen, on heistä
myöskin lähtenyt muutamia jaloja ristin-sanansaattajia, todellisia
Jumalan palvelijoita, sekä useita vähemmän jaloja ihmisten
palvelijoita; yhteensä, kumminkin, ainoastaan kourallinen julistamaan
pakanoille Kristusta ja oikeata sivistystä.
Oikeastaan eivät totiset lähetyssaarnaajat, vaan lähetysseurain
herkkämieliset virkailijat kotimaassa, joilla on hyvin vähän käsitystä,
ja usein hyvin vähän todellista harrastusta asian oikeaan tilaan
vieraissa maissa, ja joiden mielipiteet pääasiallisesti perustuvat
suureen rahasummaan, joka vuosittain kerätään ja annetaan ulos, --
jotka uskovat, että pakanamaailma jo melkein on käännetty,
ja että heidän ahkeroimisensa lopultakin ovat päättymäisillänsä
luvattuihin tuhatvuotissiunauksiin ilman Herran toista tulemista.
Lähetyssaarnaajat, jotka ovat olleet mukana eturivissä, kuulostavat
ylipäänsä alakuloisilta, paitsi silloin kun saattavat elvyttää
toivoansa vastoin kaikkia mahdollisia todellisuuteen perustuvia
kokemuksia ja vastoin tervettä arvostelukykyä. Niinpä myönsi eräs --
jumaluusopin tri J.O.K. Eving -- joka oli oleskellut yhdeksän vuotta
lähetystyössä Intiassa, äskettäin pidetyssä esitelmässä Nuorten Miesten
Kristillisessä Yhdistyksessä Pittsburgissa, Pensylvaniassa, että
sivistyksen ja lähetystyön vaikutus _nykyaikana_ ei ollut ainoastaan
pakanallisten uskontojen alasrepimistä, vaan kaiken uskonnollisen uskon
poistamista, tehden kansan vapaa-ajattelijoiksi. Mutta hänen luja
toivonsa on, että seuraava askel tulee olemaan uskottomuudesta
kristinuskoon -- järkeä vailla oleva toivo, varmastikin, niinkuin
kokemus täällä, sivistyneissä maissa aivan epäilemättömästi osottaa. Me
kerromme tässä otteita julkisissa lehdissä olleista selostuksista hänen
luennoistaan, seuraavasti:
"Intia on suuremmassa velassa kristinuskon suoranaiselle tai
välilliselle vaikutukselle kuin millekään muulle. Se on tehnyt paljon
murtaakseen vanhan käsityksen aineellisista jumalista ja sen sijaan
pystyttääkseen käsityksen yhdestä ainoasta korkeimmasta Jumalasta,
jonka Länsimaiden [Euroopan ja Amerikan] kansat ovat omaksuneet.
[Asianmukaisempaa olisi sanoa heidän vastaanottaneen ateismin
tavallisen käsityksen, että nim. luonto on korkein ja ainoa Jumala.]"
"Maan 263,000,000 ihmisestä on 10,000,000 nuorta miestä, jotka puhuvat
englannin kieltä, ja joita opetetaan Länsimaiden käsitteiden
mukaisesti, niinkuin meitäkin. Korkeampi luokka on perinpohjin
tutustunut kirjallisuuteen, uskontoon, ja tieteisiin, jotka ovat
perustuksena kansan kasvattamiselle tässäkin maassa. Vanha käsitys
kostonhimoisesta Jumalasta, jota on lepytettävä monilla lahjoilla ja
paljoilla rukouksilla, on väistynyt uudenaikaisen epäuskonhengen
tieltä. Idän sivistyneet eivät enää usko isäinsä jumaliin. He ovat
hyljänneet ne ainaisiksi ajoiksi ja korvanneet ne eversti Robert G.
Ingersollin, Poimén, Voltairen, Bradlaugh'in ja kaikkien toisten
ateististen ja panteististen opettajain esittämillä opeilla. Tämä
epäilevä ajanjakso tulee pian poistumaan, ja niinkuin Länsi on antanut
Intialle käsitteensä, tulee se antamaan sille kristillisen Jumalan
uskonnonkin".
"Intian nuoret miehet ovat hyvin kasvatettuja, tarkkoja tekemään
havaintoja, älykkäitä, hyvin perehtyneitä toisten kansojen
olosuhteisiin, niinkuin omankin kansansa, ja, vaikka saattaa tuntua
omituiselta, tuntevat he hyvin meidän Raamattummekin. He tuntevat sen
todella niin hyvin, ettei kukaan, joka ei ole täydellisesti perehtynyt
sen oppeihin ja kristilliseen jumaluusoppiin, saata toivoa kykenevänsä
menestyksellä vastata kaikkiin heidän sitä vastaan tekemiinsä
vastaväitteisiin. Tavallinen käsitys, että lähetyssaarnaaja istuu
puunvarjossa ja opettaa alastomia alkuasukkaita, on loppuun kulunut.
Intiassa tapaa lähetyssaarnaaja älykkäitä ja sivistyneitä miehiä ja on
hänen oltava hyvin varustettu vaikuttaakseen heihin. He ovat, paitsi
sitä, että ovat älykkäitä, kansaa, jolla on hieno ulkomuoto, ovat
miellyttäviä, kohteliaita, heillä on hieno seurustelutapa ja he
kohtelevat kaikkia ulkomaalaisia mitä suurimmalla arvonannolla ja
kunnioituksella."
Puhujan esittämät järkähtämättömät tosiseikat eivät varmastikaan anna
minkäänlaista pohjaa hänen mahdottomille toiveilleen. Kokemus on
eittämättömästi osottanut, että lahkojen käyttämät kerskuvat
todistukset harvoin johtavat rehellisiä enemmän kuin pilkkaaviakaan
epäilijöitä kääntymiseen, sillä näiden lahkojen eksytykset vääntelevät
ja turmelevat kaiken omistamansa totuuden. Varmasti saattavat kaikki
muut, paitsi sokeat nähdä, että jos siihen tilaan, jossa _neljä sataa
miljoonaa_ [näistä 400,000,000 sanoo roomalaiskatolinen kirkko heille
kuuluvan 280,000,000, protestanttien väittäessä heille kuuluvan
120,000,000] niin kutsuttua kristittyä on, käännettäisiin lisäksi
_kymmenen sataa miljoonaa pakanoita_, tulisi ilmeiseksi kysymykseksi,
niinkuin juutalaisessakin ajassa (Math. 23: 15), eivätkö he silloin
tulisi sopivammiksi kadotukseen kuin mitä he olivat eläessään
alkuperäisissä pakanallisissa taikauskoissaan. Varmastikaan ei saata
kukaan tyynellä mielellä väittää, että kääntyminen niin kutsutun
kristikunnan tilaan täyttää kuvauksen tuhatvuotisajan rauhasta ja
hyvästä tahdosta, jota profetat ennustivat, ja joka lyhykäisesti
yhdistetään Herramme rukouksen sanoissa: "Tulkoon valtakuntasi;
tapahtukoon sinun tahtosi maankin päällä _niinkuin taivaassa_."
-- Luuk. 11: 2.
Onko ollenkaan kummastuttavaa, ettei Herra tunne tätä _neljänsadan
miljoonan joukkoa_, joka tunnustuksensa mukaan on Kristuksen seurakunta
ja nimittää itseänsä hänen Valtakunnaksensa -- "Kristikunnaksi" -- ja
että hän antaa sille sopivamman nimen Baabel (sekaannus, hämmennys)? Ja
onko ihme, että nämä, omaten sellaisen käsityksen Kristuksen
Valtakunnasta ja sen levenemistavasta ympäri maailman ja sen
tuloksista, ovat valmistumattomat todelliselle Valtakunnalle ja
haluttomia ottamaan vastaan uutta Kuningasta, niinkuin esikuvallisen
huoneen hallitusmiehetkin aivan samanlaisista syistä olivat
valmistumattomat ensimäisessä tulemisessa. Eikä saata epäilläkään, että
keisarit, kuninkaat ja ruhtinaat, jotka nyt käyttävät vaikutustaan ja
valtaansa pääasiallisesti omaksi korottamisekseen, ja jotka varustavat
ja ylläpitävät miljoonia asestettuja miehiä suojellakseen itseään ja
pysyttääkseen itsensä kuninkaallisissa ylellisyyksissään ja
hallitsija-asemissaan, mieluummin soisivat miljoonia teurastettavan ja
toisia miljoonia joutuvan leskiksi ja orvoiksi, niinkuin
entisaikoinakin, kuin luopuisivat nykyisistä eduistaan. Onko
ihmettäkään, etteivät nämä halua, tai odota, tai usko sellaista
Valtakuntaa, joka Raamatussa luvataan? -- valtakuntaa, jossa korkeat ja
ylpeät ja ylhäiset tehdään alhaisiksi ja alhaiset nostetaan yleiseen,
oikeaan ja tarkotuksenmukaiseen asemaan? Onko ihmettä, että kaikki ne,
jotka ovat sopusoinnussa jonkinlaisen sorron, kiristämisen tai
rasittavan monopoolin kanssa, jonka kautta he voittavat tai toivovat
voittavansa vääryydellä etuja vertaistensa kustannuksella, että kaikki
sellaiset ovat hitaita uskomaan vanhurskauden Valtakuntaan, jossa ei
mitään vääryyttä eikä omien etujen etsimistä sallita? Ja erityisesti,
saatammeko ihmetellä, että sellaiset ovat hitaita uskomaan, että tämä
Valtakunta on lähellä, niin, oven edessä?
Emmekä saata ihmetellä, että suuret, ylimäiset papit ja neuvosmiehet,
"kristikunnassa", jotka etsivät voittoa, kukin omalta taholtaan tai
lahkoltaan (Jes. 56: 11), eivät tunne, ja sentähden hylkäävät,
hengellisen Kuninkaan, joka nyt on läsnä, niinkuin luonnollisen huoneen
opettajat hylkäsivät hänet, kun hän oli läsnä lihassa. Ja samoinkuin
Herra hylkäsi, kärsi ja syöksi pois suosiosta, vaikeuksien tuleen,
monia öljypuun "luonnollisia oksia" ja piti oksina ainoastaan totiset
israelilaiset, niin emmekö näe, että sama viisaus koettelee
"metsäöljypuun oksia" myöskin tämän ajan elonkorjuussa (Room. 11: 21,
22) ja karsii juuren [abrahamilaisen lupauksen] suosiosta ja
lihavuudesta tämän suuren joukon tunnustautuvia oksia, joiden luonne,
tarkotus ja mielenlaatu todella ovat vieraita ja metsistyneitä -- hyvin
eriäviä juuren edustamasta Jumalan lupauksesta ja suunnitelmasta?
Ei ole ihmeellistä, että nykyinen elonkorjuu saa nähdä totisten
kristittyjen erottamisen tyhjistä, pintapuolisista tunnustajista,
samoin kuin juutalaisessa elonkorjuussa suoritettiin totisten
israelilaisten erottaminen sellaisista, jotka olivat ainoastaan
tunnustajia. Tämä on vaan sellaista, jota todenmukaisesti olisimme
voineet odottaa, vaikka emme olisi saaneetkaan mitään ilmestystä
Jumalan sanassa, että suuri joukko hyljättäisiin Baabelina. -- Vertaa
Room. 11: 20--22; Ilm. 3: 16 ja 18: 4.
Baabelin ("Kristikunnan") hylkääminen vuonna 1878 oli pelkkien
tunnustajain suuren joukon hylkääminen -- "sotajoukon", kuten Daniel
sitä nimittää, erotukseksi Pyhäkkö- eli Temppeliluokasta. Pyhäkköluokka
ei tule hyljättäväksi eikä autioksi jätettäväksi. Ei, Jumalalle olkoon
kiitos, pyhäkkö tulee kirkastettavaksi; Herran kirkkaus on täyttävä
hänen temppelinsä, kun viimeinen elävä kivi on kiillotettu, hyväksytty
ja paikalleen asetettu. (1 Piet. 2: 5, 6.) Me olemme nähneet, että
sellainen pyhäkköluokka on ollut olemassa kautta koko aikakauden,
kuinka se saastutettiin, ja sen kallisarvoiset astiat (opit)
häväistiin, ja kuinka sen puhdistuminen eksytyksistä vähitellen on
saatu aikaan. Tämä luokka on kaiken aikaa ollut totinen seurakunta,
silloinkin kun nimijärjestelmiä vielä jossain määrin hyväksyttiin ja
sitä jossain suhteessa käytettiin. Nimellisten järjestelmäin
hylkäämisen jälkeen on kumminkin nyt, niinkuin juutalaisessakin
elonkorjuussa, ainoastaan todellinen seurakunta hyväksytty ja on sitä
yksin käytetty Jumalan puhetorvena. Kaifasta, luonnollisen Israelin
ylimäistä pappia, käytettiin Jumalan puhetorvena tuomaan esille suuren
opetuksen ja ennustuksen ainoastaan muutamia päiviä ennen järjestelmän
hylkäämistä. (Katso Joh. 11: 50, 51, 55 ja 18: 14.) Mutta meillä ei ole
mitään viittauksia Raamatussa eikä mitään syytä otaksua, että Jumala
milloinkaan käytti tai tunnusti tätä kansallisseurakuntaa, sen
hallitusmiehiä ja edustajia, hylkäämisen jälkeen. Ja tästä samasta
opetuksesta on oltava selvillä täällä Baabelin yhteydessä. Herra on
"oksentanut" sen suustansa, eikä _siellä_ enää _koskaan_ kuulla Yljän
ja Morsiamen ääntä. -- Ilm. 18: 23.
Aivan turhaan koettavat muutamat puollustaa Baabelissa oloansa, ja
vaikka he tunnustavat profetallisen kuvauksen ylipäänsä oikeaksi,
tahtovat he väittää, että heidän lahkonsa, eli heidän erikoinen
seurakuntansa, tekisi poikkeuksen Baabelin luonteesta ylipäänsä, ja
että Herra niinmuodoin ei saata kutsua heitä lähtemään sieltä ulos
muodollisesti ja julkisesti, kun he kerran liittyivät siihen.
Ajatelkoot sellaiset, että me vielä olemme elonkorjuuajassa, jolloin
erottaminen tapahtuu, ja muistakoot Herramme selvästi lausutut syyt,
miksi hän kutsuu meitä ulos Baabelista, nimittäin: -- "Jottette tulisi
hänen synteihinsä osallisiksi." Ajatelkaa vielä, miksi Baabelia
nimitetään niin. Ilmeisesti sen monien opineksytysten johdosta, jotka,
sekotettuina muutamilla harvoilla jumalallisen totuuden aineksilla,
aikaansaavat suuren hämmennyksen; ja sen sekalaisen seurakunnan
johdosta, jonka sekotetut totuudet ja eksytykset ovat koonneet yhteen.
Ja koska he tahtovat riippua kiinni eksytyksissä uhraamalla totuuden,
tehdään totuus arvottomaksi ja usein mitätöntä huonommaksi. Tämä
eksytyksen suosiminen ja opettaminen totuuden kustannuksella on synti,
johon jokainen lahko nimikristillisessä seurakunnassa, aivan
poikkeuksetta on vikapää. Missä on lahko, joka tahtoo antaa teille
apunsa Raamatun ahkerassa tutkimisessa, jotta sen kautta kasvaisi
armossa ja totuuden tiedossa? Missä on lahko, joka ei estä teidän
kasvamistanne sekä oppiensa että tapojensa kautta? Missä on lahko,
jossa te voitte totella Mestarin sanoja ja antaa valonne loistaa? Me
emme tunne sellaista.
Jos muutamat Jumalan lapsista näissä järjestelmissään eivät huomaa
orjuuttaan, johtuu se siitä, etteivät he koetakaan käyttää vapauttaan,
koska he nukkuvat vartiopaikassaan, silloin kun heidän tulisi olla
toimeliaita huoneenhaltioita ja uskollisia vartioita. (1 Tess. 5: 5,
6.) Herätkööt he ja etsikööt ja käyttäkööt sitä vapautta, jonka he
uskovat omistavansa; näyttäkööt he uskonveljilleen ja -sisarilleen
missä heidän uskonoppinsa on riittämätön Jumalallisen suunnitelman
suhteen, missä he poikkeavat siitä ja missä ovat suorassa ristiriidassa
sen kanssa; osottakoot he, kuinka Jeesus Kristus Jumalan armosta
maistoi kuoleman _kaikkien_ edestä; kuinka virvoituksen aikoina
ennalleenasettamissiunaukset valuvat koko ihmissuvulle. Osottakoot he
vielä lisäksi evankeliseurakunnan korkean kutsun, ankarat ehdot
päästäkseen tuon joukon jäsenyyteen, ja että evankeliajan erityinen
tehtävä on erottaa tämä omituinen "kansa hänen nimellensä", joka
aikoinaan tulee korotettavaksi ja hallitsemaan Kristuksen kanssa. Ne,
jotka siten koettavat käyttää vapauttaan ilmottaakseen hyviä sanomia
meidän päivinämme synagoogissa, onnistuvat joko kääntämään koko
seurakuntia, taikka sitten herättämään vastustuksen myrskyn. He tulevat
varmasti sulkemaan teidät ulos synagoogistansa ja erottamaan teidät ja
sanomaan kaikenlaista pahaa teistä, valehdellen Kristuksen tähden. Ja
monet uskovat epäilemättä sillä tekevänsä Jumalalle palveluksen. Mutta
jos te siten olette uskollisia, tulette saamaan ylen runsaasti
lohdutusta kalliissa lupauksissa Jes. 66: 5 ja Luuk. 6: 22, 23: --
"Kuulkaat Herran sanaa, te, jotka pelkäätte hänen sanojansa! _Teidän_
veljenne, jotka teitä vihaavat, jotka teitä minun nimeni tähden
tyköänsä erottavat, sanovat: Tulkoon Herra kunnioitetuksi [me teemme
tämän Herran kunniaksi]: mutta hän on ilmestyvä teidän iloksenne, ja he
joutuvat häpeään" (engl. k.). "Autuaat olette, kun ihmiset, Ihmisen
Pojan tähden vihaavat teitä ja erottavat teidät yhteydestään ja
herjaavat teitä ja hylkäävät nimenne, ikäänkuin se olisi paha. Iloitkaa
sinä päivänä ja riemuitkaa; sillä katso, palkkanne on suuri taivaassa;
samalla tavallahan heidän isänsä tekivät profetoille." Mutta, "voi
teitä, kun kaikki ihmiset puhuvat teistä hyvää! Samalla tavallahan
heidän isänsäkin tekivät _väärille_ profetoille."
Jos kaikki, joiden kanssa te yhdessä palvelette Jumalaa yhtenä
seurakuntana, ovat pyhiä -- jos kaikki ovat nisua, jonka seassa ei
ollenkaan ole lustetta -- olette tavanneet hyvin merkillisen kansan,
joka tulee ottamaan vastaan elonkorjuutotuudet ilolla. Mutta jollei
niin käy, on teidän odotettava, että nykyinen totuus on erottava
lusteen nisusta. Ja lisäksi on teidän omasta puolestanne esitettävä
juuri näitä totuuksia, jotka aiheuttavat erottamisen.
Jos tahdotte kuulua voittaviin pyhiin, on teidän kuuluttava
"elonmiehiin", jotka sivaltavat totuuden sirpillä. Jos te olette
uskollinen Herralle, arvollinen totuudelle ja arvollinen perimään
kirkkauden hänen kanssaan, iloitsette, että saatte Ylielonkorjaajan
kanssa ottaa osaa nykyiseen elonkorjuutyöhön, -- sama sitten, kuinka
taipuvainen te luonnostanne olisittekaan matkustamaan rauhallisesti
tämän maailman läpi.
Jos on lustetta nisun seassa siinä seurakunnassa, jonka jäsenenä
olette, niinkuin aina on laita, tulee paljon riippumaan siitä kumpiko
laji on enemmistönä. Jos nisu on voitonpuolella, tulee totuus, jos se
viisaasti ja rakkaudellisesti esitetään, tekemään heihin hyvän
vaikutuksen; eikä luste halua olla siellä kauemmin. Mutta jos enemmistö
on lustetta -- noin yhdeksän kymmenettä osaa taikka tavallisesti
enemmänkin -- tulee elonkorjuu totuuksien huolellisin ja
ystävällisinkin esittäminen vaikuttamaan katkeruuden ja vahvan
vastustuksen heräämisen; ja jos te yhä julistatte hyviä sanomia ja
paljastatte kauvan juurtuneita eksytyksiä, tulette pian
"ulosheitetyksi" lahkolaisuuden hyväksi, tai rajotetaan vapautenne
niin, ettette saata antaa valonne loistaa siinä seurakunnassa.
Velvollisuutenne on silloin selvä: Todistakaa silloin rakkaudellisesti
Jumalan aikakausisuunnitelman hyvyydestä ja viisaudesta ja erottautukaa
heistä julkisesti sanottuanne syynne siihen ymmärryksellä ja
sävyisästi.
Baabelissa -- "Kristikunnassa" on eri lahkoissa eri asteilla olevaa
orjuutta. Muutamat, jotka harmistuneena hylkäsivät täydellisen ja
ehdottoman orjuuden yksityisen omaantuntoon ja arvosteluun nähden, jota
katolisuus vaatii, ovat kumminkin erittäin halukkaita itse olemaan
orjuudessa ja pitävät tärkeänä saada muitakin sidotuiksi jonkun
protestanttisten lahkojen uskontunnustusten tai opinkappalten kautta.
Tosin heidän kahleensa ovat keveämmät ja väljemmät kuin Rooman ja
pimeäin aikakausien kahleet olivat. Niin pitkältä kuin tätä ulottuu, on
se varmasti oikein -- todella uudistusta -- askel oikeaan suuntaan --
täydellistä vapautta kohti -- seurakunnan tilaa kohti apostolisella
ajalla. Mutta miksi ollenkaan kantaa inhimillisiä kahleita? Miksi
ollenkaan sitoa ja rajottaa omiatuntojamme? Miksi ei seisota lujasti
kiinni siinä täydellisessä vapaudessa, jolla Kristus on vapauttanut
meidät? Miksi ei hyljätä kaikkia erehtyväisten ihmisten tekemiä
ponnistuksia sitoakseen omaatuntoa ja estääkseen tutkimusta? -- ei
ainoastaan yrityksiä kaukaisessa muinaisuudessa, pimeinä aikakausina,
vaan erilaisten uskonpuhdistajain yrityksiä lähempänä meitä olevana
menneenä aikana! Miksi _emme_ päätä olla vapaita niinkuin apostolinen
seurakunta oli -- vapaita _kasvamaan_ tiedossa samoinkuin armossa ja
rakkaudessa sikäli kuin Herran "määrätty aika" ilmaisee hänen
armollisen suunnitelmansa yhä täydellisemmässä määrässä?
Varmastikin tietävät kaikki, että kun he liittyvät johonkuhun
inhimilliseen järjestelmään, ja omaksuvat sen uskontunnustuksen
omakseen, sitoutuvat he sillä uskomaan juuri sitä, mitä tämä tunnustus
määrää, ei enempää eikä vähempää. Jos he pakosta huolimatta, johon he
siten vapaehtoisesti ovat alistuneet, ajattelisivat omin päinsä ja
saisivat valoa toisista lähteistä, valoisemmista kuin se lahko on
saanut, johon he ovat liittyneet, on heidän tultava uskottomiksi joko
sille lahkolle ja sen kanssa tekemälleen liitolle, ettei nim. saa uskoa
mitään, joka on ristiriidassa sen omaksuman tunnustuksen kanssa, taikka
sitten on heidän rehellisesti syrjäytettävä ja hyljättävä tunnustus,
jonka ohi ovat kasvaneet, ja on heidän lähdettävä ulos sellaisesta
lahkosta. Tehdäkseen tätä tarvitaan armoa ja se vaatii jonkun verran
ponnistusta, kun mieluisat suhteet sen kautta katkotaan, ja tunnollinen
totuudenetsijä saa kuulla typeriä syytöksiä että on lahko-"petturi",
että on sellainen, joka "kääntää takkinsa tuulen mukaan", "jolla ei ole
varmaa kantaa", j.n.e. Kun joku on liittynyt johonkin lahkoon,
katsotaan hänen luopuneen omasta arvostelustaan ja kokonaan
arvostelevan asioita lahkon kannalta. Lahko ottaa päättääkseen hänen
puolestaan mikä on totta, mikä eksytystä; ja hänen täytyy, ollakseen
totinen, luotettava, uskollinen jäsen, hyväksyä lahkonsa päätökset,
tulevaisuuteen niinkuin menneisyyteenkin nähden, mikäli ne koskevat
kaikkia uskonnollisia kysymyksiä, ja syrjäyttää oman yksityisen
ajatuksensa ja karttaa henkilökohtaista tutkistelua, ettei hän kasvaisi
tiedossa ja joutuisi pois sen lahkon jäsenyydestä. Tätä, lahkon tai
uskontunnustuksen omantunnonorjuudessa olemista nimitetään usein
monilla sanoilla, kun joku sellainen selittää "_kuuluvansa_" lakkoon.
Näitä lahkolaisuuden kahleita ei likimainkaan pidetä, niinkuin tulisi
pitää, kahleina ja pakkositeinä, vaan niitä pidetään ja kannetaan
koristeina, kunnianarvoisen ja hyvän luonteen merkkinä. Niin pitkälle
tämä eksytys on mennyt, että monet Jumalan lapsista häpeäisivät, jos
tiedettäisi heidän olevan sellaisia kahleita vailla -- olkootpa sitten
keveitä tai raskaita painoltaan, pitkiä tai lyhyitä siihen
henkilökohtaiseen vapauteen nähden, mikä myönnetään. Heitä hävettää
sanoa, etteivät ole minkään lahkon tai tunnustuksen orjuudessa, vaan
"_kuuluvat_" yksin Kristukselle. Tästä johtuu, että joskus näemme
rehellisen, totuutta isoavan Jumalan lapsen noin vähitellen siirtyvän
seurakunnasta toiseen, niinkuin lapsi muuttaa luokalta toiselle
koulussa. Jos hän on roomalaisessa kirkossa kun hänen silmänsä
avautuvat, lähtee hän sieltä ja joutuu todennäköisesti jonkun
metodisti- tai presbyterijärjestelmän käsiin. Jos ei hänen
totuudenhaluansa siellä kokonaan tukahduteta tai maailman henki huumaa
hänen hengellistä mieltään, saattaa muutamien vuosien kuluttua tavata
hänet jossain baptisti-järjestelmän haarassa; ja jos hän yhä vielä
kasvaa armossa ja tiedossa ja rakkaudessa totuuteen ja panee arvoa
sille vapaudelle, jolla Kristus vapauttaa, löytänee hänet ehkä pian
kyllä kaikkien inhimillisten järjestelmien ulkopuolella, yhdistettynä
ainoastaan Herran ja hänen pyhiensä kanssa, sidottuna ainoastaan
rakkauden ja totuuden hellillä, mutta vahvoilla siteillä, ensimäisen
seurakunnan lailla. 1 Kor. 6: 15, 17; Ef. 4: 15, 16.
Rauhattomuuden ja turvattomuuden tunne, ellei vaan kuulu jonkun lahkon
kahleisiin, on yleinen. Se on saanut alkunsa paavikunnan ensin
esittämästä väärästä käsityksestä, että on välttämätöntä olla jonkun
maallisen yhdistyksen jäsenenä, ja että se on Herralle otollista, ja
tarpeellista ijankaikkisen elämän saavuttamiseksi. Näitä maallisia,
ihmisten järjestämiä järjestelmiä, aivan erilaisia kuin yksinkertaiset,
kahleista vapaat seurat apostolien päivinä olivat, pitävät kristityt
ehdottomasti ja melkein tietämättään yhtä monena vakuutusyhdistyksenä
taivaaseen, ja on _jollekin_ näistä säännöllisesti maksettava rahaa,
annettava aikaa, osotettava kunnioitusta, j.n.e., jotta siten saisi
vakuutetuksi itselleen taivaallisen levon ja rauhan kuoleman jälkeen.
Toimien tämän väärän käsityksen mukaisesti pitävät ihmiset, jos
lähtevät ulos jostain lahkosta, melkein yhtä tarkkaa huolta tullakseen
toisen lahkon kahleisiin, kuin he vakuutuskirjansa langetessa pitävät
huolta vakuutuksen uudistamisesta jossain kunniallisessa yhtiössä.
Mutta mikään maallinen järjestö ei saata myöntää passia taivaalliseen
ihanuuteen. Sokeinkaan lahkolainen (ellei hän ole katolilainen) ei edes
tahdokaan väittää, että hänen lahkonsa jäsenyys vakuuttaa kenellekään
pääsyn taivaalliseen kirkkauteen. Kaikki ovat pakotetut myöntämään,
että totinen seurakunta on se, jonka nimiluetteloa säilytetään
taivaassa, eikä maan päällä. He pettävät kansaa sen kautta että
vakuuttavat olevan _välttämätöntä_ tulla heidän kauttansa Kristuksen
luokse -- _välttämätöntä_ olla jonkun lahkolaisen seurakuntaruumiin
jäsenenä tullakseen "Kristuksen ruumiin", totisen seurakunnan
jäseniksi. Herra sitävastoin, vaikk'ei hän olekaan hyljännyt ketään,
joka on tullut hänen luokseen lahkolaisuuden kautta, eikä ole antanut
kenenkään totisen etsijän mennä luotaan tyhjin käsin sanoo meille,
ettemme tarvitse mitään sellaisia esteitä, vaan että saatamme tulla
hänen luokseen suoraan, ja että se olisi ollut paljon parempi. Hän
huutaa: "Tulkaa _minun_ tyköni"; "ottakaa minun ikeeni päällenne ja
oppikaa minusta"; "minun ikeeni on suloinen ja minun kuormani on keveä,
ja te löydätte levon sieluillenne". Oi, että olisimme ennen kuunnelleet
hänen ääntään. Silloin olisimme välttäneet lahkolaisuuden monet raskaat
kuormat, monet epäilyksen liejut, monet epätoivon linnat, monet
turhuuden markkinat, monet maailmallismieliset leijonat, j.n.e.
Kumminkin ovat monet, jotka ovat eri lahkoissa syntyneet tai siirretyt
niihin varhaisimmassa tai kehittyneemmässäkin lapsuudessaan,
järjestelmistä välittämättä, vähitellen vapautuneet sydämissään, ja
tietämättään kasvaneet niiden tunnustusten rajojen ja kahleitten yli,
joita he tunnustuksellaan suosivat ja varoillansa ja vaikutuksellansa
kannattavat. Harvat näistä ovat huomanneet täydellisen vapauden
edullisuuden tai lahkolaisen pakon epämukavuudet. Eikä kokonaista,
täydellistä erottautumista ole käskettykään ennenkuin nyt
elonkorjuussa. Nyt kuuluvat Herran sanat: "Lähtekäät sen keskuudesta;
puhdistakaat itsenne (vapaiksi vääristä tavoista ja vääristä opeista),
te Herran kalujen (totuuksien ja oppien) kantajat." -- Jes. 52: 11.
Nyt on kirves pantu nimikristillisyysjärjestelmän -- Baabelin,
Kristikunnan -- juurelle niinkuin se oli pantu nimi-juutalaisen
järjestelmänkin juurelle ensimäisessä tulemisessa; ja suuri
järjestelmä, jossa "taivaan linnut" mielellään istuvat ja jonka he
kauheasti ovat lianneet (Luuk. 13: 18, 19) ja josta todellisuudessa on
tullut "kaikenlaisten saastaisten ja inhottavain lintujen tyyssija"
(Ilm. 18: 2), tulee hakattavaksi maahan, eikä enää ole pettävä
maailmaa. Sen sijaan huomataan totinen öljypuu, jonka juuret ovat
Jumalan totiset lupaukset ja jonka oksat ovat tänä evankelikautena
totiset ja kokonaan vihkiytyneet ja uskolliset, "joiden nimet ovat
_kirjotetut taivaassa_", olevan ainoa ja totinen Karitsan
kanssaperillinen ja morsian. -- Ilm. 17: 14.