ELONKORJUUTYÖ

Elonkorjuutyön luonne. -- Nisun kokoaminen. -- Lusteen kokoaminen

lyhteisiin, sitominen ja polttaminen. -- Sen alkuperä ja runsaus. --

Kulutettu ruumenien lailla juutalaisessa elonkorjuussa. --

Vastaavaisuudet aikaan nähden huomatut. -- Baabelin hylkääminen,

asteettainen lankeeminen ja lopullinen tyhjäksi tekeminen. -- Jumalan

palvelijain merkitseminen ennenkuin vaivat tulevat Baabelin yli. --

Sekä järjestelmien että yksityisten tuomitseminen eli tutkisteleminen.

-- Juutalaisen järjestelmän koetus esikuvallinen. -- Nisun

koetteleminen ja seulominen. -- Viisaat neitseet, erotettuina tyhmistä,

menevät pitoihin. -- "Ja ovi suljettiin." -- Uusi tarkastus ja

muutamien hylkääminen. -- Miksi? ja kuinka? -- "Korkean kutsun"

päättymineu. -- Aika on lyhyt. -- "Jottei kukaan ottaisi kruunuasi." --

Palvelijoita ja voittajia yhdennellätoista tunnilla.

"Elonkorjuu" on sana, joka antaa yleisen käsityksen työstä, mikä on

odotettava tapahtuvaksi vuosien 1874 ja 1914 välillä. Se on pikemmin

niittämisen kuin kylvämisen aika, koetuksen, tilinteon, varmentamisen

ja palkinnon päivä. Koska juutalainen elonkorjuu on esikuva tämän ajan

elonkorjuusta, niin saamme huomioonottamalla ja vertaamalla sen

elonkorjuun eri piirteitä hyvin selvän käsityksen työstä, joka on

suoritettava nykyisessä elonkorjuussa. Siinä elonkorjuussa oli Herramme

erikoinen opetus tarkotettu kokoamaan sitä nisua, joka jo oli nisua, ja

erottamaan juutalaisen kansan ruumenet nisuista. Ja hänen opeistansa

tuli myös siemen uudelle armotaloudelle, joka alkoi (kohta sen jälkeen

kuin Israelin kansa hyljättiin) Helluntaina.

Todistukseksi siitä, että opetuslasten erikoinen työ silloin oli

niittämistä eikä kylvämistä, on huolellisesti pidettävä mielessä

Herramme sanat heille, kun hän toimintakautensa aikana lähetti heidät

seurakuntakansansa keskuuteen. Hän sanoi heille: "Nostakaa silmänne ja

katselkaa vainioita, kuinka jo ovat valkoiset leikattaviksi. Ja

leikkaaja saa palkan ja kokoaa hedelmää ijankaikkiseen elämään". (Joh.

4: 35, 36.) Ylielonkorjaajana siinä elonkorjuussa (niinkuin tässäkin)

sanoi Herra alikorjaajille: "Minä olen lähettänyt teidät leikkaamaan

sitä, johon ette ole työtä panneet; muut [patriarkat, profetat ja muut

pyhät miehet menneinä aikoina] ovat työn tehneet, ja te olette päässeet

heidän työalalleen" -- korjaamaan hedelmät näiden vuosisatojen

ponnistuksista, ja koettelemaan tätä kansaa sanomalla: "Taivasten

valtakunta on lähestynyt" ja kuningas on läsnä -- "Katso kuninkaasi

tulee sinulle". -- Matt. 10: 7; Joh. 12: 15; Sak. 9: 9.

Sen sijaan, että Herra juutalaisessa elonkorjuussa olisi koettanut

tehdä vuohia lampaiksi, hän etsi sokaistut ja hajoitetut lampaat

Israelissa, kutsuen kaikkia, jotka _jo olivat hänen lampaitaan_, jotta

he kuulisivat hänen äänensä ja seuraisivat häntä. Nämä huomiot

esikuvasta antavat viittauksen sen työn laadusta, jolle aika nyt on

tullut nykyisessä elonkorjuussa eli nykyisenä kokoamisaikana. Toinen ja

suurempi kylvö, tuhatvuotiskautena ja tuhatvuotisen valtakunnan

suotuisemmissa olosuhteissa, tulee kohta alettavaksi: itse asiassa

aletaan nyt jo panna ennalleenasettamista y.m. koskevia siemeniä,

joista tuo tulevaisuuden laiho tulee nousemaan, maahan siellä ja täällä

totuutta isooviin ja janooviin sydämiin. Mutta tämä on nykyään

ainoastaan tilapäistä työtä; sillä maallisen esikuvansa mukaisesti on

nykyinen elonkorjuuaika niin kutsutun seurakunnan (nimikristikunnan)

korjaamista varten, jotta siitä kootut todelliset pyhät, korotettaisiin

ja yhdistettäisiin Herransa kanssa, ei ainoastaan saarnatakseen

totuutta, vaan myöskin toimeenpannakseen suuren ennalleenasettamistyön

maailmaan nähden.

Tässä elonkorjuussa tulevat nisu ja lusteet erotettavaksi; kumminkin

muodostavat nämä molemmat luokat ennen erottamista nimiseurakunnan.

Vehnä on valtakunnan todelliset lapset, todenperäisesti vihkiytyneet,

perilliset, luste taas on vaan nimeksi, mutta ei todellisuudessa

Kristuksen seurakunta eli tuleva morsian. Luste on se Herramme

mainitsema luokka, joka kutsuu häntä Herraksi, mutta ei tottele häntä.

(Luuk. 6: 46.) Ulkonäöltään ovat nuo molemmat luokat niin toistensa

kaltaisia, että on hyvin tarkasti katsottava nähdäkseen erotuksen

näiden välillä. "Pelto on maailma" vertauksessa, ja vehnä ja luste

yhdessä (luste lukuisempana) muodostavat sen, mitä joskus kutsutaan

"kristityksi maailmaksi" ja "kristikunnaksi." Toisinaan tai

säännöllisesti käymällä jumalanpalveluksissa, kutsumalla itseään

kristityksi, vaarinottamalla muutamia kirkkotapoja ja menoja ja

olemalla suoranaisesti tai vähemmin suoranaisesti yhteydessä jonkun

uskonnollisen järjestelmän kanssa, näyttää luste, ja joskus

otaksutaankin niin, olevan sydämestään vihkiytyneitä Jumalan lapsia.

Niin kutsutuissa "kristityissä maissa" lasketaan siten kaikki, paitsi

julkiset vapaauskojat ja juutalaiset, kristityiksi; ja heidän lukunsa,

(siihen laskettuna harvat kokonaan vihkiytyneet -- pyhät) arvioidaan

olevan noin 180 miljoonaa kreikkalais- ja roomalaiskatolilaista sekä

noin 120 miljoonaa protestanttia.

Herramme ei ole käskenyt panna toimeen mitään erottelemista valtakunnan

todellisten ja mukailtujen lasten välillä evankelikautena; sillä

täydellisen erottelemisen suorittaminen aiheuttaisi maailman (pellon)

yleisen nurinkääntämisen -- yleisen häiriön sekä nisun niinkuin

lusteenkin irtinyyhtämisen. Hän sanoi sentähden: "Antakaa molempain

kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti". Mutta hän lisäsi: "Elonaikana

sanon leikkuumiehille [enkeleille, lähettiläille]: Kootkaa ensin

lusteet ja sitokaa ne kimppuihin poltettaviksi, mutta nisut korjatkaa

aittaani". (Matt. 13: 30.) Niinmuodoin on meidän elonkorjuuaikana

odotettava yleistä erottelemista, joka tähän asti on ollut kielletty.

Sen ohella kun niitä, joita nisulla kuvataan, alituisesti kehotetaan

seisomaan lujina siinä vapaudessa, jolla Kristus on tehnyt heidät

vapaiksi ja karttamaan kietovia liittoja julkisten rikkojien ja

lammasten vaatteissa olevien susien kanssa, niin siitä huolimatta he

eivät kumminkaan saisi vetää rajaviivaa _täydelleen vihkiytyneen_

luokan (nisun, pyhien) ja lusteen välille, jotka _tunnustavat_

Kristuksen nimeä ja jotka jossain määrin antavat näiden oppien

vaikuttaa ulkonaiseen käytökseensä, mutta joiden sydämen halu on

kaukana Herrasta ja hänen palveluksestansa. Tämä sydämien, vaikuttimien

j.n.e. tuomitseminen, johon kykymme on riittämätön, ja jota Herramme

käskikin kokonaan karttamaan, on juuri se työ, jota eri lahkot ovat

ryhtyneet toimeenpanemaan -- he kun ovat ryhtyneet erottamaan,

koettelemaan nisua, ja ankarien, ihmisten valmistamien uskonkappalten

kautta lykkäämään luotaan lusteena eli kerettiläisinä, kaikki

kristinuskon tunnustajat, joiden usko ei sovi yhteen kaikenlaisten

heidän väärien mittojensa kanssa. Ja kumminkin, kuinka huonosti nämä

lahkot ovat onnistuneet. He ovat asettaneet vääriä, raamatunvastaisia

sääntöjä ja oppeja, jotka todellakin ovat kehittäneet paljon lustetta

ja tukahduttaneet ja erottaneet vehnän; esimerkiksi oppi

ijankaikkisesta vaivasta kaikille niille, jotka eivät ole seurakunnan

jäseniä. Vaikka se nyt alkaakin olla melkoisesti muuttunut aikamme

enenevässä valossa, niin kumminkin, minkä määrän lustetta onkaan tämä

eksytys kehittänyt, ja kuinka se onkaan tukahduttanut ja sokaissut

vehnää tulemaan oikeaan käsitykseen Jumalan luonteesta ja

suunnitelmasta. Nykyhetkellä näemme, minkä erehdyksen lahkot ovat

tehneet, kun eivät ole seuranneet Herran neuvoa antamalla nisun ja

lusteen, pyhien ja tunnustajien, _kasvaa yhdessä_, ryhtymättä

minkäänlaiseen erottelemiseen. Rehelliset henkilöt joka lahkossa

tunnustavat, että heidän lahkossaan on paljon lustetta, tunnustajia,

jotka eivät ole pyhiä, ja myöskin, että näiden lahkolais-aitauksien

ulkopuolella on monta pyhää. Siten ei yksikään lahko saata nykyhetkellä

väittää, eikä väitäkään, olevansa _kokonaan_ nisua ja _vapaana_

lusteesta. Vielä vähemmin saattaisi mikään maallinen yhdyskunta (paitsi

kristadelfianit ja mormonit) olla kyllin rohkeita välttääkseen, että

_kaikki vehnä_ on heidän keskuudessaan. Niinmuodoin ei heillä ole

minkäänlaista puollustusta järjestelmillensä, jumaluusopillisille

rintavarustuksillensa, j.n.e. He eivät voi erottaa nisua lusteesta,

eikä mikään täydellisesti ja perinpohjin voikaan suorittaa tätä

sydämien erottamista, paitsi se menettelytapa, jonka Herra on määrännyt

toimeenpantavaksi elonkorjuuaikana. Tämä osottaa kuinka tarpeellista on

tietää milloin aika on käsissä ja hetki on lyönyt elonkorjuutyön

alkamiselle. Ja, uskollisena lupaukselleen, ei Herra ole jättänyt meitä

pimeyteen, vaan antaa sen valon, jonka aika nyt on tullut, meille

kaikille, joiden sydämet ovat valmistuneet sitä varten. "Te, veljet,

ette ole pimeydessä [ettekä myös nukkuvia], niin että se päivä voisi

yllättää teidät niinkuin varas." -- 1 Tess. 5: 4.

_Totuus, jonka aika nyt on tullut_, on tämän elonkorjuun sirppi,

niinkuin samanlaista sirppiä käytettiin juutalaisessakin elonkorjuussa.

Elonkorjaajat, enkelit ["enkeli"-sana merkitsee _lähettilästä_], eli

lähettiläät nykyään, ovat Herran seuraajia, aivan niinkuin samanlainen

luokka juutalaisessa elonkorjuussa oli elonkorjaajina. Ja vaikka, koko

evankeliajan kuluessa, toisia oli kielletty ryhtymään nisun ja lusteen

erottamiseen, tulee kumminkin Herran suunnitelma ja järjestely niin

selvästi näytettäväksi niille, jotka nyt ovat valmistuneet, arvolliset

ja tottelevaiset, että he tuntevat hänen äänensä sanovan: "Sivaltakaa

nykyisen totuuden 'sirpillä', ja kootkaa minulle minun valittuni,

jotka minun kanssani liiton tekivät uhreilla!" "_He_ tulevat, sanoo

Herra Sebaot, sinä päivänä, jona minä kokoan jalokiveni, minulle

omaisuudeksi (engl. k.)" -- Ilm. 14: 15; Ps. 50: 5; Mal. 3: 17.

Tämä aika ei ole ainoastaan pyhien kokoamista varten totuuden kautta

(yhteyteen Herransa ja toistensa kanssa ja eroon pelkistä

tunnustajista, lusteesta), vaan se on myöskin aika pellon

puhdistamiselle, jonka kautta luste, sänki, j.n.e. poltetaan, ennen

uuden kylvön alkamista. Yhdessä suhteessa tulee nisu koottavaksi

lusteen keskuudesta -- lusteen suuremman runsauden vuoksi -- niinkuin

Herra sanoo: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani". Kumminkin,

toisessa suhteessa esitetään erottaminen, ja tosi syylläkin, lusteen

kokoamiseksi nisusta. Todellisuudessa paikka oikeastaan kuuluu nisulle;

se on nisupelto, eikä lustepelto (ihmiskunta lasketaan maaksi, josta

sekä nisu että luste kasvaa eli kehittyy); siten luste on väärällä

paikalla ja on se poistettava. Herra valmisti nisupellon, ja nisu

esittää valtakunnan lapsia. (Matt. 13: 38). Ja koska pelto eli maailma

tulee annettavaksi näille, ja kuuluukin jo heille lupauksen

perustuksella, osottaa vertaus että itse asiassa tuleekin luste

kerättäväksi pois ja poltettavaksi, ja sen kautta jää pelto ja kaikki,

mitä siinä on nisulle. Luste viedään maahan (maailmaan), mistä se

tulikin, ja nisun esikoiset kootaan aittaan, jotta maa tuottaisi toisen

sadon.

Nisu ei tulisi sidottavaksi lyhteisiin: jyvät kylvettiin alkujaan

erilleen toisistaan, riippumattomiksi, ollakseen yhdessä ainoastaan

samana lajina samanlaisissa olosuhteissa. Mutta vertaus selittää että

yksi elonkorjuun vaikutuksista tulee olemaan lusteen kokoaminen ja

lyhteisiin sitominen ennen "polttamista" eli "hädänaikaa", ja tämä työ

on käynnissä ympärillämme. Koskaan ei ole ollut tämän kaltaista aikaa,

mitä työväenliittoihin, pää-oma-renkaisiin ja kaikenlaisiin

suojeluyhdistyksiin tulee.

Sivistynyt maailma on vertauksen "pelto". Uskonpuhdistuksen

oppiriitojen tuulet, jotka puhalsivat eri ilmansuunnilta, heittivät

siihen nisua ja lustetta sekaisin suuriin tukkuihin (kirkkokuntiin),

toiset kallistuen toisaalle, toiset toisaalle (opinkysymyksissä). Tämä

ryhmitti nisun ja lusteen lujasti yhteen ja poisti paljon

yksilöllisyyttä heistä kaikista. Opinmyrskyt ovat aikoja sitten ohi,

mutta _ryhmitykset_ ovat yhä voimassa tottumuksesta, ja ainoastaan

siellä ja täällä on jokunen nisuntähkä koettanut kohottautua joukon

painon alta pystysuoraan asentoon.

Mutta elonkorjuu-aikana tulee nisu vapautumaan lusteen painostuksesta

ja estelemisestä. Totuuden sirppi valmistaa tämän luokan sitä vapautta

varten, jolla Kristus alkujaan vapautti kaikki, vaikka samalla sirpillä

on vastakkainen vaikutus lusteeseen. Lusteen henki katsoo lahkon

suuruuteen ja siihen mikä näkyy, pikemmin kuin _henkilökohtaiseen_

tottelevaisuuteen ja uskollisuuteen Jumalaa kohtaan. Seuraus on, että

he hylkäävät ja kiivaudella vastustavat nykyisiä totuuksia, kun heti

huomaavat niiden tarkotuksen olevan tuomita kaiken lahkolaisuuden ja

koetella jokaista yksityistä. Ja vaikk'eivät olekaan taipuvaisia

yhtymään toistensa kanssa, yhtyvät kaikki lahkot kumminkin vastustamaan

nykyisen totuuden hajottavia voimia, ja se tehdään niin laajalti, että

siteet hitaasti ja varovasti, mutta kumminkin lujasti sidotaan kaikkien

uskonnollisten asiain _yksityisen_ ajattelemisen ja tutkimisen

ympärille, siinä pelossa, että heidän järjestönsä muuten hajoavat, ja

että kaikki nisu pääsee ulos, eikä jää jälelle muuta kuin lustetta.

Jokainen lusteluokan jäsenistä näyttää olevan tietoinen siitä, että jos

häntä tutkittaisiin henkilökohtaisesti, ei hänellä olisi minkäänlaisia

toiveita saada valtakuntaa, joka on luvattu niille, jotka seuraavat

Karitsan jäljissä. Lusteelle olisi mieluisempaa, että eri lahkot

tuomittaisiin ryhmittäin eli yhdyskunnittain vertaamalla niitä

toisiinsa, siinä toivossa, että siten soluisivat valtakunnan ihanuuteen

sen nisun ansiolla, jonka kanssa ovat yhdistetyt. Mutta se ei käy

päinsä; arvollisuuden koetus valtakunnan kunniaan tulee olemaan

henkilökohtainen -- koetus, jossa kunkin henkilökohtaista uskollisuutta

Jumalaa ja totuutta kohtaan koetellaan -- eikä suinkaan koetus, jossa

koetetaan saada selville mikä lahko on oikeassa. Ja joka lahko näyttää

huomaavan, meidän päiviemme suuremmassa valossa, joka juuri on

hajottamaisillansa kirjainuskon ja taikauskon sumun, että toisilla

lahkoilla on yhtä suuri (ja yhtä pieni) oikeus olla ainoana ja oikeana

seurakuntana kuin sillä itselläänkin. Pakotettuina myöntämään tämän,

koettavat he saada kaikki siihen vakaumukseen, että pelastuksen tähden

on välttämätöntä olla jonkun heidän lahkonsa jäsenenä -- sama sitten

minkä. Siten he yhdistävät yksityisen edesvastuun lahkolaisuuden

orjuuteen.

Valaistuksena eräästä yleisestä siteestä, jonka lahkolaisuus nykyisin

on vetänyt lujalle uskolaistensa ympärille, viittaamme tuohon

viattomalta ja monen mielestä hyödylliseltä näyttävään kansainväliseen

pyhäkouluopetukseen. Ne antavat Raamatun tutkistelemisen suhteen

kaikkein kristittyjen kesken sen vaikutuksen kuin olisivat

lahkolaisuudesta vapaita. Ne _näyttävät_ siis ottavan suuren askeleen

poispäin ja eteenpäin vanhoista tavoista, joiden mukaan opiskellaan

lahkolaisten katkismusten avulla. Nämä yhdenmukaiset oppitunnit

näyttävät lahkolaisuuden hylkäämiseltä ja kaikkien kristittyjen

yhtymiseltä tutkimaan Raamattua sen omassa valossa; -- minkä kaikki

myös tunnustavat ainoaksi oikeaksi tavaksi, mutta jota kaikki

lahkolaiset todellisuudessa kumminkin kieltäytyvät tekemästä; sillä,

huomattakoon, nämä kansainväliset pyhäkoulu-oppitunnit ainoastaan

_näyttävät_ olevan vapaat lahkolaisuudesta; ne ainoastaan _näyttävät_

antavan vapautta Raamatun tutkimisessa. Todellisuudessa tekee kukin

uskontokunta omat selittävät huomautuksensa niihin raamatunpaikkoihin,

joita käsitellään oppitunneilla. Ja koska komitea, joka valitsee nämä

aiheet, koettaa säilyttää yhtäpitäväisyyden ja yhteyden ulkonaisen

varjon, valitsee se sentähden Raamatusta sellaisia paikkoja, joista ei

ole kovinkaan eriäviä mielipiteitä. Niitä paikkoja ja oppeja, joista on

eriävät mielipiteet, tulisi juuri enin pohtia, jotta kunkin lahkon

totuudet ja eksytykset tulisivat ilmi, jotta tultaisiin todelliseen

yksimielisyyteen, jolla on perustuksena "_yksi_ Herra, _yksi_ usko, ja

_yksi_ kaste" -- näistä ei välitetä opetuksessa, vaan kukin lahko pysyy

ennallaan kuten ennenkin.

Näiden ja toisten samanlaisten "yhdistämis"-menettelytapojen

tarkotuksena on tehdä protestantismi ulkonaisesti vaikuttavammaksi ja

sanoa kansalle todellisuudessa, joskaan ei sanoilla: Teidän _täytyy_

yhtyä johonkin näistä lahkoista, muutoin ette ole ollenkaan Jumalan

lapsia. Itse asiassa se ei olekaan mikään _yhdeksi seurakunnaksi_

yhtyminen, vaan eri järjestöjen yhtymä, joista kukin on yhtä

huolellinen kuin ennenkin säilyttääkseen oman järjestönsä lahkona eli

lyhteenä, mutta joista kukin kumminkin on halukas yhtymään toisten

kanssa aikaansaadakseen suuremman ja vaikuttavamman ulkomuodon maailman

silmissä. Se muistuttaa lyhteiden kokoamista kuhilaaksi. Jokainen lyhde

säilyttää oman siteensä eli järjestysmuotonsa ja tulevat ne vielä

kovemmin sidotuiksi ja kiilatuiksi toisten lyhteitten kanssa suuressa

ja suurenmoisessa aumassa.

Kansainvälinen opetusjärjestelmä yhtyneenä nykyajan tapaan "hoitaa"

pyhäkouluja, edistää suuresti lahkolaisuutta ja estää todellista

kasvamista totuuden tiedossa vielä toisellakin tavalla. Tuollainen

yleinen opetustunti asetetaan yhteyteen koulun "harjotusaineiden"

kanssa, niin että tuskin jää aikaa tarkastamaan varovaisesti laadittuja

painettuja kysymyksiä valmistettuine vastauksineen; eikä jää ollenkaan

aikaa totuutta isoovalle raamatuntutkijalle tai toisinaan sattumalta

esiintyvälle vakavalle opettajalle tuomaan esille toisia kysymyksiä,

joista saisi aihetta hyödylliseen keskusteluun ja mietiskelyyn. Ennen

aikaan kokoontuivat raamattuluokat tutkimaan sellaisia Raamatunosia,

joita itse olivat valinneet, eikä mikään muu estänyt heitä tulemasta

totuuden tuntoon kuin heidän omat ennakkoluulonsa ja taikauskonsa, ja

vakavat totuutta isoovaiset, olivat aina tilaisuudessa edistymään edes

vähän. Mutta nyt, kun enenevä valo valaisee jokaista ainetta ja

hajottaa taikauskon ja ennakkoluulon sumun, estetään sitä valaisemasta

raamattuluokan jäsentä juuri kansainvälisten oppituntien kautta, jotka

väittävät auttavansa häntä. Sitä aikaa, jota hän käyttää

raamatuntutkisteluun, johdetaan niin taitavasti, ettei hän millään

muotoa saisi uusia ajatuksia, vaan että hän alituisesti käyttäisi sanan

rieskaa (melkoisesti sekotettuna ihmisten perimätiedoilla), niin että

koko ruokahalu häviää edistyneemmän totuuden "vahvan ruo'an"

nauttimiseen. (Hebr. 5: 14.) Sellaisilla tunneilla on etupäässä

toteltava sanoja: "Meidän on pysyttävä aineessamme, sillä tunti on pian

mennyt", ja sen kautta uhrataan kaikki aika ja tilaisuus saada maistaa

"vahvaa ruokaa" ja panna arvoa sille. Tosin on profetta, kuten myös

apostolikin;, selittänyt, että, arvostellakseen ja käsittääkseen

Jumalan suuria oppeja, jotka ovat niin välttämättömiä kasvamisellemme

armossa sekä Jumalan tiedossa ja rakkaudessa, on meidän jätettävä

ensimäiset alkeet ja edistyttävä täydellisyyttä kohti "maidosta

vierotettuina, nisistä erotettuina". -- Hebr. 6: 1; Jes. 28: 9.

Joskin pyhäkouluopetustapoja on äskettäin huomattavassa määrässä

parannettu, on niissä yhä edelleen paljon toivomisen varaa. Näihin

kouluihin kuuluu osa Herran kansan parhaimpia -- jotka, koettaessaan

huolellisesti palvella Mestaria, ovat pienemmässä tai suuremmassa

määrässä hämillään "Herran _työn_" lukuun ja ulkonaiseen ilmenemiseen

nähden. Me myönnämme, että paljon hyvää on saatu aikaan, mutta sillä on

myös varjopuolensa. Vakavaa tutkijaa estetään henkilökohtaisesta

velvollisuudesta ja edistymisestä, tehdäkseen sitä, minkä Jumala on

vanhemmille määrännyt, jonka laiminlyöminen on vahingoksi sekä

vanhemmille että lapsille. Nuorista miehistä ja naisista sitävastoin

on lyhyt kokousaika, kaavoihin kytkettyine kysymyksineen ja

"harjotuksineen", miellyttävämpi kuin raamatuntutkisteleminen. Heitä

johdetaan tuntemaan, että ovat täyttäneet velvollisuuden; ja muutamien

hetkien _uhraus_ tulee maksetuksi niiden tarjoaman seuran ja

seurustelupuhelun kautta. Pienokaiset pitävät myöskin eniten

"harjotuksista", laulusta, kertomuskirjoista, huvimatkoista,

virvokkeista ja huvittelusta ylipäänsä; ja he ja heidän äitinsä tulevat

runsaasti palkituiksi siitä vaivasta, mikä heillä on ollut puvuista,

kun he täten tulevat tilaisuuteen näyttääkseen hienoja pukujaan. Ja

mitä vanhempain velvollisuuteen uskonnollisen kasvatuksen suhteen

kodissa tulee, jätetään se suureksi osaksi pyhäkoulun sisällyksettömän

olemuksen ja koneiston huostaan. Pyhäkoulua on sattuvasti sanottu

kirkon lastenkamariksi, ja pienokaiset, jotka siten kasvatetaan

maailmanhengen kurituksessa ja nuhteessa, ovat nuoria vesoja tuosta

runsas-satoisesta lusteesta, jota suuri Babylon on aivan kukkuroillaan.

Missä ikänä, siellä ja täällä, löytyykään aikuisten raamattu-luokka,

jossa opettaja on kyllin suora ja itsenäinen syrjäyttääkseen määrätyn

läksyn ja esittääkseen tärkeämpiä asioita sekä valmistaakseen vapautta

totuuden esilletuomiselle, olkootpa sitten suotuisia tai epäsuotuisia

lahkolle, niin maailman viisas pastori tai johtaja huomaa hänet

epävarmaksi opettajaksi. Sellaiset opettajat ovat todellakin

vaarallisia lahkolaisuudelle, ja jäävät hyvin pian ilman

tutkistelupiiriä. Sellaiset opettajat ja totuudet, joita he asettavat

julkisen tutkistelun alaiseksi, leikkaisivat pian lahkolais-lyhteiden

siteet ja hajottaisivat ne, ja sentähden heitä ei kauemmin suvaita.

Sentähden suositaan toisia, jotka voivat hallita lukupiirinsä

ajatukset, voivat vierottaa heidät "vahvasta ruuasta" ja säilyttää

heidät vierottamattomina lapsina, jotka ovat liian heikkoja seisoakseen

omin jaloin, ja kahlitut heidän rakastamiinsa ja opettamiinsa

järjestelmiin ja joita paitsi he uskovat kuolevansa. Totisen opettajan

ja totisen raamatuntutkijan paikka on kaiken maallisen pakon

ulkopuolella, jossa hän voi vapaasti tutkia ja ottaa ravintoa hyvän

Jumalan sanan kaikista osista ja esteettömästi seurata Karitsaa, minne

ikänä se johtaa. -- Joh. 8: 36; Gal. 5: 1.

Samalla kun nyt _täytyy_ tunnustaa yksityisen ulkonainen vapaus

suuremmassa määrässä kuin koskaan ennen, näemme kuitenkin, ettei

koskaan ennen ole ollut aikaa, jolloin siteet olisivat olleet niin

lujalle vedetyt sitoakseen kaiken vehnän ja lusteen noihin moniin

lyhteisiin. Ei ole koskaan ollut aikaa, jolloin toimenpiteet olisivat

olleet niin ahtaat ja niin rajottaneet yksilöllistä vapautta kuin nyt.

Innokkaan seurakunnan jäsenen jokainen vapaahetki on varattu monia

kokouksia tai muita toimia varten niin, ettei jää ollenkaan aikaa

esteettömään ajattelemiseen ja raamatuntutkisteluun. Näiden kokousten,

iltamien y.m. päätarkotuksena on lahkolaisuuden lisääntyminen ja

voimistuminen; ja seurauksena on tuo mainittu vapauden sitominen, joka

on niin vahingollinen Jumalan vihkiytyneitten lasten, vehnän, oikealle

kehittymiselle. Nämä siteet vedetään parast'aikaa kovemmalle, niinkuin

profetta osottaa. (Jes. 28: 22.) Nämä lyhteet, joista päivä päivältä on

yhä vaikeampi päästä irti, sisältävät vähän vehnää ja paljon lustetta.

Koska nyt olemme nähneet todellisesti vihkiytyneen vehnän vähyyden ja

"kastettujen tunnustajain" suuren joukon (niinkuin joku metodistipiispa

oli voimakkaasti kuvannut lusteluokkaa), on ilmeistä, että lusteen

polttaminen tulee olemaan huomattava tapaus. Monet erehtyvät kumminkin

luullessaan, että lusteen polttaminen palavassa uunissa, jossa on oleva

itku ja hammasten kiristys (Matt. 13: 42), tarkottaisi kirjaimellista

tulta tai vaikeuksia tämän elämän tuolla puolen. Koko vertaus kuuluu

nykyiseen aikakauteen. Tämä tuli ei ole ainoastaan kuvaus, samoin kuin

vehnä ja lustekin, vaan se esikuvaa lusteen hävittämistä suuressa

hädässä, jolla tämä aika tulee päättymään ja josta vehnäluokka

lupauksen mukaan tulee pelastumaan (Mal. 3: 17; Luukk. 21: 36). Suuri

palava uuni on kuvaus "suuresta hädän ajasta", joka tämän elonkorjuun

lopussa tulee kohtamaan arvotonta lusteluokkaa "kristikunnassa".

Lusteen hävittäminen ei merkitse nykyajassa eikä tulevassakaan,

lusteluokkaan kuuluvien yksityisten _henkilöiden_ hävittämistä. Se

merkitsee pikemmin tämän luokan väärien vaatimusten hävittämistä.

Heidän arvelunsa ja avoin tunnustuksensa on, että he ovat kristittyjä,

vaikka todellisuudessa vielä ovatkin maailman lapsia. Kun he ovat

lusteena poltetut eli hävitetyt, tulevat he esiintymään ja tunnetuiksi

oikeassa karvassaan, -- maailman jäseninä, eikä heidän enää tarvitse

matkia kristittyjä, Kristuksen Seurakunnan nimellisinä jäseninä.

Herramme sanoo selittäen, että hän kylvi valtakunnan hyvän siemenen,

totuuden, josta nousee koko totinen, _totuuden hengen siittämä_,

nisuluokka. Jälestäpäin, yöllä, pimeinä aikakausina, keskiajalla, kylvi

Saatana lustetta. Epäilemättä kylvettiin luste samalla tavalla kuin

nisukin, nousten eksytyksistä. Olemme nähneet kuinka surkealla tavalla

suuri vastustaja ja hänen sokaistut palvelijansa saastuttivat pyhäkön

ja sotajoukon ja kuinka paavikunta häpäisi ja käytti väärin

kallisarvoiset astiat (opit); ja tämä on ainoastaan toinen esitys

samasta asiasta. Väärät opit synnyttivät vääriä tarkotuksia ja

pyrkimyksiä Herran nisupellolla, ja viekottelivat monen palvelemaan

Saatanaa, kylvämällä eksytyksiä opissa ja elämässä, jotka sitten ovat

kehittäneet lustetta runsain määrin.

Peltovainio näyttää hyvältä ja kukoistavalta monen mielestä, kun

lasketaan korret sadoin miljoonin. Mutta todellisuudessa on nisun luku

verrattain pieni, ja nisulle, jota luste on tukahduttanut suuresti

estäen sen kehittymistä, olisi ollut paljon parempi, jollei

maailmallismielistä lustetta ollenkaan olisi ollut seurakunnassa, vaan

se olisi saanut olla omalla paikallaan maailmassa, niin että

vihkiytynyt "pieni lauma", Kristuksen hengen ja opin ainoat edustajat,

olisivat yksin jääneet vainiolle. Silloin esiintyisi hyvin selvästi

erotus seurakunnan ja maailman välillä, ja sen kasvaminen, vaikka

hitaammalta _näyttävä_, olisi silloin ollut terveellinen. Suuri

näennäinen menestys, joka esiintyy suuressa lukumäärässä, rikkaudessa

ja yhteiskunnallisessa asemassa, josta niin monet suuresti ylpeilevät,

on todellisuudessa suureksi vahingoksi, eikä millään tavalla

siunaukseksi seurakunnalle tai maailmallekaan.

Kun tarkastamme tätä asiaa, huomaamme, että lusteen joukossa on monia,

joita ei voi moittia heidän väärästä asemastaan valhenisuna. Eivätkä

monet heistä tiedäkään, ettei luste ole todellinen seurakunta; sillä

heistä vihkiytyneet, nisun pieni lauma, on liiottelijoita ja

haaveilijoita. Ja, lusteen paljouteen verrattuina, näyttävät varmasti

Herra ja apostolit ja kaikki nisu liiottelijoilta ja haaveilijoilta,

jos kerran enemmistö, luste, on oikeassa.

Lusteelle on niin perinpohjin ja usein vakuutettu, että he ovat

kristittyjä -- että kaikki muut ovat kristittyjä paitsi juutalaiset,

vapaauskojat ja pakanat -- että tuskin saattaa odottaakaan, että he

edes muusta tietäisivät. Väärät opit vakuuttavat heille, että on

ainoastaan kaksi luokkaa; ja että kaikki, jotka välttävät ijankaikkisen

vaivan, ovat määrätyt olemaan Kristuksen kanssaperillisiä. Jokainen

hautauspuhe, lukuunottamatta tässä suhteessa niitä, jotka ovat syvälle

langenneita, julkijumalattomia ja epäsiveellisiä, vakuuttaa ystäville

vainajan rauhasta ja ilosta ja taivaallisesta kirkkaudesta; ja

todistaakseen tätä esitetään paikkoja Raamatusta, joiden yhteydestä

muiden paikkojen kanssa pitäisi selvitä, että ne tarkottavat ainoastaan

täydellisesti vihkiytyneitä, pyhiä.

Sellaisia, jotka luonnostaan ovat taipuvaisia pitämään itseään

arvottomina, jotka omissatunnoissaan tuntevat, etteivät ole pyhiä,

eivätkä omista itselleen sellaisille annettuja Raamatun runsaita

lupauksia, kehottavat yhtä tietämättömät lustetoverinsa sekä

saarnatuolissa että kirkonpenkissä omistamaan nämä lupaukset. He

tuntevat omassatunnossaan -- he ovat varmoja siitä -- etteivät ole

tehneet mitään sellaista, jonka tähden oikeastaan ansaitsisivat

ijankaikkisen vaivan; ja heidän uskonsa kristikunnan vääriin oppeihin

johtaa heidät toivomaan ja väittämään, että he ja kaikki siveelliset

ihmiset ovat seurakunnan jäseniä, joille kaikki runsaat lupaukset

kuuluvat. Siten he ovat lustetta väärien oppien johdosta, eikä sillä

hyvä, että heillä itsellään on väärä asema, vaan he saattavat väärään

valoon myöskin vihkiytyneitten pyhien todellisesti korkean aseman.

Eksytyksen huumauksessa on heillä turvallisuuden ja tyytyväisyyden

tunne; sillä jos he vertaavat omaa elämäänsä monien muiden elämään

nimikristikunnassa ja edesmenneiden ystäviensä elämään, joiden

ylistykseksi pidettyjä puheita he heidän hautajaisissaan kuuntelivat,

niin huomaavat he olevansa ainakin keskinkertaisia -- ja vieläpä

rehellisempiäkin vaelluksessaan kuin monet suuriääniset tunnustajat.

Siitä he ovat kuitenkin tietoisia, etteivät koskaan ole todellisesti

vihkineet sydäntänsä ja elämäänsä, aikaansa ja varojansa, leivisköitään

ja tilaisuuksiaan Jumalalle ja hänen palvelukseensa.

Mutta _samalla tavalla_ kuin juutalaisen kansan ruumenluokkaa

hävitettiin heidän elonkorjuunsa lopulla (Luuk. 3: 17), _samoin_ tulee

tämäkin lusteluokka kulutettavaksi tässä elonkorjuussa. Niinkuin

ruumenet lakkasivat kaikista vaatimuksista jumalalliseen suosioon

nähden Jumalan riemuitsevana valtakuntana, ennen elonkorjuun

päättymistä uskonnollisten ja valtiollisten taistelujen suuressa

_tulessa_, joka kulutti sen järjestelmän, aivan samoin on lusteluokan

käyvä "kristikunnassakin". He tulevat kulutettaviksi; he _eivät enää

tule olemaan_ lustetta; he eivät enää tule pettämään itseään enemmän

kuin toisiakaan; he lakkaavat itseensä sovittamasta noita ylen suuria

ja kalliita lupauksia, jotka kuuluvat ainoastaan voittaville pyhille;

ja koska heidän erilaiset niin kutsutut valtakuntansa ja heidän

erilaiset uskonnolliset järjestönsä, eripuraisuuden rikkirepiminä,

minkä totuuden nouseva valo on aiheuttanut, tulevat _kulutettaviksi_

nykyään sytytetyssä tulessa, "Jumalan kiivauden tulessa" (suurena hädän

aikana, jolla tämä aikakausi tulee päättymään. -- Sef. 3: 8) lakkaavat

he käyttämästä hyväkseen "kristikunnan" nimeä maallisille

järjestöilleen.

Puhuttuansa lusteen polttamisesta selittää vertaus edelleen: "_Silloin_

vanhurskaat [nisu] loistavat isänsä valtakunnassa niinkuin aurinko."

[Saatammeko pyytää parempaa todistusta kuin tämä on siitä, ettei oikea

seurakunta vielä ole saatettu voimaan Jumalan valtakuntana, ja ettei

sitä koroteta ennenkuin tämä elonkorjuutyö on päättynyt?] Silloin on

tämä vanhurskauden aurinko (jonka kirkkauden keskipisteenä Kristus

Jeesus aina tulee olemaan) nouseva, tuoden lääkettä säteissään

siunatakseen, asettaakseen ennalleen ja puhdistaakseen koko

ihmismaailman synnin saastasta ja eksytyksestä; jota vastoin

tottelemattomat tehdään tyhjäksi toisessa kuolemassa.

Muistettakoon, että esikuvallisessa elonkorjuussa kuului juutalaiseen

eli lihallisen Israelin huoneeseen sekä oikeita israelilaisia, että

myöskin ainoastaan sen nimellisiä; että ainoastaan _totiset_

israelilaiset valittiin ja korjattiin evankeliumin aittaan ja heitä

kunnioitettiin niillä totuuksilla, jotka kuuluvat evankelikaudelle; ja

ettei tämän kansan muita jäseniä ("ruumenia") ruumiillisesti hävitetty

(vaikka luonnollisestikin moni menetti henkensä tuon hädän päivänä),

vaan heidät erotettiin kaikista valtakunnan suosio-eduista, joihin he

ennen olivat luottaneet ja joista olivat kerskanneet. Etsi sitten tälle

rinnakkaisuus ja vastaavaisuus "lusteen" kohtelemisessa nykyisessä

polttamisajassa.

Ei siinä kyllin, että Herra on osottanut meille, mitä on odotettavissa

tässä "elonkorjuussa" ja meidän osaamme siinä, sekä senkautta että

olemme erotetut että senkautta että "elonkorjaajina" käytämme totuuden

sirppiä auttaaksemme toisia vapauteen Kristuksessa ja eroon vääristä

inhimillisistä järjestelmistä ja pakkositeistä, mutta tehdäkseen meidät

vielä kahta varmemmiksi siitä, että olemme oikeassa, ja että

elonkorjuun erottamisaika on tullut, on hän antanut meille todistuksia

itse vuoteen nähden jolloin elonkorjuutyö alkoi, sekä ilmottanut myös

sen pituuden ja milloin se tulee päättymään. Nämä, jotka jo ovat

tutkitut, osottavat, että 1874 loppu osotti sen alkamisen, samoin kuin

1914 loppu tulee näkemään tämän 40 vuotisen elonkorjuu työn päättyvän.

Juutalaisen aikakauden elonkorjuu, nykyisen esikuva, oli sitäpaitsi

kaikkine pikku seikkoineen varjokuva tämän elonkorjuun järjestyksestä

ja työstä. Me tahdomme nyt tarkastaa tämän elonkorjuun muutamia

silmiinpistäviä ajanvaiheita ja ottaa huomioon niiden antamat

opetukset, mitkä nyt ovat saatavissa, ja joita Herramme nähtävästi

aikoi tätä tarkotusta varten, jottei meidän tarvitsisi olla epätoivossa

tai epävarmuudessa, vaan että tietäisimme hänen suunnitelmansa ja

kykenisimme toimimaan voimalla sen mukaisesti, työtovereina hänen

kanssaan hänen ilmotetun tahtonsa toimeenpanemisessa.

Kaikki juutalaisen elonkorjuun yhteydessä olevat ajanvaiheet (vaikka

ajottain välillisesti koskivatkin uskovaisia) tarkottivat suorastaan

nimijoukkoa ja osottivat ajanjaksoja jolloin sitä koeteltiin, jolloin

se hyljättiin, kukistettiin ja perin hävitettiin järjestönä eli

kirkollisena kansana. Siten tuli Herra (vuonna 29 j.K.) Ylkänä eli

Elonkorjaajana ei ainoastaan totisille israelilaisille, vaan koko

joukolle. (Joh. 1: 11.) Silloisessa elonkorjuussa ilmeni, että kypsiä

nisunjyviä, aittaan (evankeliseen armotalouteen) kelpaavia, oli

harvassa, ja että suuri joukko, joka ainoastaan näytti nisulta -- oli

todellisuudessa ainoastaan "ruumenia", jolta puuttui oikeaa sisäistä

nisuainetta. Kun Herramme, kolme ja puoli vuotta myöhemmin (vuonna 33

j.K.), otti vastaan kuningasviran ja salli (sen mitä aikaisemmin oli

kieltänyt -- Joh. 6: 15) että kansa asetti hänet aasin selkään ja

tervehti häntä kuninkaana, osotti tämä muuatta kohtaa vastakuvallisessa

evankelisessa elonkorjuussa, joka on paljon tärkeämpi kuin esikuvan

tapaus. Rinnakkaisuus tässä osottaa, niinkuin olemme nähneet, 1874

Herramme toisen läsnäolon ajaksi Ylkänä ja Elonkorjaajana, ja huhtikuun

1878 ajaksi, jolloin hän alkoi harjottaa valtaansa kaikkein kuninkaiden

Kuninkaana ja kaikkein herrain Herrana täydellä todella -- tällä kertaa

hengellisenä Kuninkaana, kaikella voimalla läsnäolevana, vaikka

näkymättömänä ihmisille.

Se mitä Herramme teki, kun hän siellä muutamana tuntina esikuvallisesti

toimi Israelin kuninkaana, on hyvin syvä merkityksellinen meihin

nähden, sillä se ilmaisee ja esikuvaa eittämättömästi sen, mitä on

odotettavissa täällä. Mitä hänen _nähtiin_ esikuvallisesti tekevän

siellä, niinkuin esim. että hän ratsasti aasilla Jerusalemiin

kuninkaana ja että hän ruoskilla ajoi ulos temppelistä rahanvaihtajat

-- tunnemme uudelleen tapahtuvan _täällä_ suuremmassa määrin, vaikka

kuningas, nuoraruoska ja kuninkaallisen vallan julistaminen nyt

ilmaistaan vallan toisella tavalla, ja ainoastaan uskon silmälle. Mutta

juutalainen esikuva on omiaan kiinnittämään huomiomme tämän

täyttymiseen, mitä emme muutoin saattaisi käsittää. Esikuvallisen

Kuninkaan ensimäinen toimenpide oli, että hän hylkäsi Israelin

kirkollisena kansana kokonaisuudessaan, arvottomana tulemaan hänen

Valtakunnakseen tai kauemmin kohdeltavaksi hänen erikoisena

perintö-osanaan. Tämä ilmaistiin seuraavin sanoin: "Jerusalem,

Jerusalem, sinä joka tapat profetat ja kivität luoksesi lähetettyjä,

kuinka usein olen tahtonut koota lapsiasi, samoin kuin kana kokoaa

poikueensa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet. _Katso, teidän

huoneenne jää teille autioksi_!" Matt. 23: 37--39.

Sovitettuna nykyiseen elonkorjuuseen opettaa tämä, että samoin kuin

esikuvallinen Israel vuonna 33 j.K., senjälkeen kun Jumala 1845 vuoden

aikana suosionosotuksien, nuhteitten, kurituksen j.n.e. kautta oli

tunnustanut sen kansakseen, tuli Kuninkaan hylkäämäksi, koska se kolmen

ja puolen vuoden koetuksen ja tarkastuksen perästä havaittiin

arvottomaksi; niin tulisi nykyisessä elonkorjuussa, samanlaisen kolmen

ja puolen vuoden tarkastuksen jälkeen ja samanlaisen 1845 suosion- ja

kurituksen-vuoden kuluttua, nimikristillisyys Kuninkaan hylkäämäksi,

arvottomaksi saamaan minkäänlaisia suosionosotuksia hänen puoleltaan

taikka mitään hyväksymistä häneltä.

Mutta niinkuin nimellisen, luonnollisen Israelin hylkääminen, ei

merkinnyt kenenkään "oikean israelilaisen", jossa ei vilppiä ollut,

henkilökohtaista hylkäämistä, vaan mieluummin vielä suurempaa suosiota

sellaisia kohtaan, (jotka vapautettiin "sokeista taluttajista" ja

opetettiin täydellisemmin uusien hengellisten puhetorvien -- apostolien

kautta) on meidän tässä odotettava samaa. Hengelliset suosionlahjat,

joita ennen annettiin nimelliselle joukolle, kuuluvat tästä lähin

ainoastaan uskollisille ja tottelevaisille. Tämän jälkeen ei valoa,

sitä mukaa kuin aika on sille tullut, eikä "ruokaa oikeaan aikaan uskon

huonekunnalle", ole odotettava tulevaksi entisten välikappalten kautta

edes vähimmässäkään määrässä, vaan uskollisten yksityisten kautta,

jotka ovat ulkopuolella langenneita, hyljättyjä järjestöjä.

Opetusvirkansa kuluessa aina siihen aikaan asti, jolloin hän Kuninkaana

hylkäsi juutalaisten järjestelmän, hyväksyi Herramme kirjanoppineet ja

fariseukset kansan oikeudenmukaisiksi opettajiksi, vaikkakin hän usein

nuhteli heitä ulkokullaisuudesta ja kansan pettämisestä. Tämä ilmenee

Herran sanoista (Matt. 23: 2, 3) -- "Mooseksen istuimelle

kirjanoppineet ja farisealaiset ovat istuutuneet. Sentähden, kaikki

mitä he sanovat teille, se tehkää ja pitäkää; mutta heidän tekojensa

mukaan älkää tehkö, sillä he sanovat, eivätkä tee". Samoin ovat, jonkun

aikaa, nimikristillisyyden suuret uskonnolliset johtajat

pappeinkokouksissa, neuvottelukokouksissa, kirkolliskokouksissa, j.n.e.

jossain määrin istuneet Kristuksen istuimella kansan opettajina,

niinkuin juutalainen sanhedrim kerran istui Mooseksen istuimella. Mutta

niinkuin vuoden 33 j.K. jälkeen Herramme ei enää missään suhteessa

hyväksynyt kirjanoppineita ja fariseuksia, ja nämä eivät enää olleet

totisten israelilaisten opettajia, vaan Jumala itse opetti heitä

toisten, halvempien, arvonimiä puuttuvien, mutta kumminkin

arvokkaampien kautta, joita herätettiin kansan keskuudesta, ja joita

Jumala erityisesti opetti, täytyy meidän odottaa löytävämme, ja

löydämmekin sellaista tässä vastaavassa elonkorjuussa.

Kuninkaanviran ottaminen vuonna 33 j.K. ja Herramme ensimäinen

virkatoimi, luonnollisen Israelin kansallisen seurakunnan hylkääminen,

kaikkien, molempien aikakausien silmiinpistävien vastaavaisuuksien

yhteydessä, osottaa selvästi, että vastaavana aikana tässä nykyisessä

elonkorjuussa, s.o. vuonna 1878, salaperäinen Baabeli, toisella nimellä

kutsuttu kristikunnaksi, juutalaisuuden vastakuva, tuli erotetuksi; ja

siellä kuului sanoma: "Kukistui, kukistui se suuri Babylon ja joutui

riivaajaisten asumasijaksi ja kaikenlaisten saastaisten henkien

tyyssijaksi ja kaikenlaisten saastaisten ja inhottavain lintujen

tyyssijaksi". -- Ilm. 18: 2. 4

Kukistuminen, vaivat, hävitys, y.m. joiden ennustettiin kohtaavan

salaperäistä Baabelia, varjostuivat edeltäpäin suuressa hädässä ja

kansallisessa hävityksessä, joka kohtasi luonnollista Israelia ja joka

päättyi tämän kansan täydellisellä kukistumisella vuonna 70 j.K. Ja

kukistumisen aika oli myöskin vastaava; sillä siitä ajasta kuin

Herramme sanoi: "Teidän huoneenne jää teille autioksi", vuodesta 33

j.K., vuoteen 70 j.K. oli 36 1/2 vuotta; ja samoin on vuodesta 1878

j.K. vuoden 1914 loppuun 36 1/2 vuotta. Ja vuoden 1914 loppuessa on se,

jota Jumala nimittää Baabeliksi ja ihmiset nimittävät kristikunnaksi,

kokonaan hävinnyt, niinkuin ennustuksista jo on osotettu.

Juutalaisuus oli Jumalan määräämä esikuva Kristuksen tuhatvuotisesta

valtakunnasta, joka tulee hallitsemaan ja järjestämään kaiken;

niinmuodoin oli juutalaisuus, niinkuin pitikin, kirkon ja valtion,

uskonnollisen ja yhteiskunnallisen hallituksen yhdistys. Mutta,

niinkuin jo olemme osottaneet, ei evankelinen seurakunta saisi missään

suhteessa olla sekaantunut, tai missään suhteessa olla minkäänlaisessa

tekemisessä maailman hallituksen kanssa, ennenkuin hänen Herransa,

kaikkien kuninkaitten Kuningas, tulee, ottaa hallitusvallan ja korottaa

hänet morsiamenaan ottamaan osaa tähän vanhurskauden hallitukseen.

Koska ei välitetty Herran sanasta, vaan seurattiin inhimillistä

viisautta, inhimillisiä oppeja ja suuntia, järjestettiin suuri

järjestelmä, jota nimitetään kristikunnaksi ja joka käsittää kaikki

hallitukset ja uskontunnustukset, jotka _tunnustavat_ olevansa

Kristuksen (mutta ovat kurja jäljennös Kristuksen totisesta

Valtakunnasta) kokoonpantuna ennen aikojaan ja ilman Herraa kerrassaan

kelvottomista aineksista. Baabelin kukistumista kelvottomana

kirkkovaltiojärjestelmänä ja arvokkaan nisun ulosottamista sieltä

saattaa sentähden hyvin valaista, niinkuin valaistaankin juutalaisuuden

kukistumisella.

Nimi Baabeli merkitsi alkujaan _Jumalan porttia_; mutta jälkeenpäin

tuli se, ivallisesti, merkitsemään _sekaannusta_ tai _hämmennystä_.

Ilmestyskirjassa käytetään tätä nimeä erityisesti nimikristillisestä

seurakunnasta, joka, oltuansa porttina kirkkauteen tuli portiksi

eksytyksille ja hämmennyksille, kurjaksi sekotukseksi, jossa

pääasiallisesti on lustetta, ulkokullattuja -- sekaantunut joukko

maailmallisia tunnustajia, joiden joukkoon Herran jalokivet ovat

haudatut ja heidän oikea kauneutensa ja loistonsa peittynyt.

Vertauskuvallisessa ennustuksessa käytetään Baabeli sanaa joskus

ainoastaan Rooman kirkosta, jota nimitetään "suureksi Baabeliksi,

porttojen äidiksi". Nimitys saattoi kuulua vuosisatoja ainoastaan

sille, niin kauan kuin se oli ainoa sekaannusjärjestelmä, eikä tahtonut

sietää muita; mutta toisia kirkkojärjestelmiä, ei niin suuria kuin

"äiti" eikä myöskään niin jumalattomia, eikä niin perinpohjin vääriä,

nousi siitä erilaisten, vaikka epätäydellisten puhdistuspyrintöjen

seurauksena. Koska eksytykset, luste ja mailmallisuus suureksi osaksi

ovat vallalla näissäkin, käytetään Baabeli nimitystä yleisenä eli

perhenimenä kaikille nimikristillisille järjestelmille, eikä se nykyään

tarkota ainoastaan Roomalaista kirkkoa, vaan myöskin kaikkia

protestanttisia lahkoja; sillä kun paavikunta lasketaan

pääjärjestelmäksi, täytyy meidän pitää erilaisia protestanttisia

järjestelmiä, jotka johtuivat siitä, tyttärinä -- asianlaita, jonka

protestantit yleisesti, jopa ylpeydelläkin mainitsevat.

Ennenkuin elonkorjuuaika tuli, tekivät monet Jumalan kansasta suuressa

Baabelissa sen huomion, että sen todellinen vallalla oleva luonne oli

karkeasti antikristillinen (erityisesti valdolaiset, hugenotit ja

kuudennentoista vuosisadan uskonpuhdistajat); ja he kiinnittivät

huomion siihen sekä erottautuivat pääjärjestelmästä ja johtivat

kanssaan toisia, joista monet olivat lustetta; niinkuin profetta oli

ennustanut, sanoen: "useat liittyvät heihin liehakoitsemalla" (Dan. 11:

34). Tässä olivat ne eroittautumiset, jotka johtuivat valtiollisista

opinmyrskyistä elonkorjuun edellä. Näissä leireissä muodosti yhä

edelleen vallalla oleva luste toisia, vaikka vähemmin pahoja,

baabelilaisia järjestelmiä.

Vaikka nisu siten tuon tuostakin koetti vapautua lusteen painosta (ja

erityisesti karkeimmista eksytyksistä, jotka ravitsivat ja toivat

esille lustetta), ja vaikka sillä olikin siunausta näistä

ponnistuksista, oli se kuitenkin yhä edelleen sen vaikutuksen alaisena,

yhä edelleen sekotettu suuren luste-aines enemmistön kanssa. Mutta

nisun tähden ulottui Jumalan suosio näihin sekaantuneihin ryhmiinkin

eli baabelilaisiin järjestelmiin; eikä ennen kuin Jumalan aika tuli

täydellisen ja lopullisen erottamisen suorittamiseksi -- elonkorjuussa,

1878 -- näitä järjestelmiä kokonaan syösty kaikesta suosiosta ja

tuomittu lopulliseen häviöön, eikä Jumalan kansaa niin selvästi ja

varmasti kutsuttu niistä pois. Jo aivan aikakauden alussa varotettiin

Jumalan kansaa Antikristuksen petoksista ja neuvottiin pysymään erossa

niistä, ja kumminkin, heidän koetuksekseen ja koettelemuksekseen

sallittiin heidän jossain määrin tulla petetyiksi ja enemmän

tai vähemmän sekaantua niihin. Jokainen herääminen näkemään

kristinuskon vastaisia periaatteita, oppeja ja tekoja, mikä johti

uskonpuhdistushankkeisiin, koetteli ja tutkisteli nisuluokkaa ja oli

omiaan puhdistamaan sitä enemmän ja enemmän Antikristuksen

saastutuksista. Mutta tämä viimeinen koetus ja tämä varma kutsu näiden

järjestelmien täydellisen hylkäämisen yhteydessä, jotka järjestelmät

eivät enää tule saamaan jumalallista suosiota (niinkuin ne ennen olivat

saaneet nisun tähden, joka niissä oli), tulee juuri aiheuttamaan

nisuluokan lopullisen erottamisen kaikista antikristillisistä

järjestelmistä ja periaatteista. Totuudet, joista nämä järjestelmät

ennen pitivät kiinni, alkavat nyt nopeasti luisua pois heiltä, ihmisten

oppien syrjäyttäminä, oppien, jotka repivät alas jokaisen jumalallisen

totuuden aineksen; ja nautinnonhimo ja maailmanhenki syrjäyttävät

nopeasti elävän jumalanpelon ja hurskauden.

Samalla kuin selitetään, että Baabeli on kukistunut, tulee myös kutsu

kaikille niille Jumalan kansasta, jotka vielä ovat siellä, lähtemään

ulos -- "Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: Lähtekää siitä

ulos, _te minun kansani_, jottette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi

ja saisi tekin hänen vitsauksiansa kärsiä". (Ilm. 18: 4.) Sanoissa

"Baabeli kukistui; lähtekää siitä ulos, Te minun kansani", lausuttiin

selvästi kaksi ajatusta, jotka tulisi selvästi ja varmasti muistaa. Ne

ilmaisevat, että oli aika, jolloin Baabeli ei ollut langennut pois

jumalallisesta suosiosta; että sillä vielä oli jonkun aikaa

jonkinlaista suosiota jälellä sekotetusta luonteestaan huolimatta; että

kuinka paljon eksytyksiä se omasikaan, ja kuinka vähän siinä ilmenikään

Kristuksen henkeä, ei se kumminkaan ollut kokonaan ulossuljettu Jumalan

suosiosta ennenkuin elonkorjuun erotusaikana. Ne ilmaisevat, että tulee

aika, jolloin Baabeli äkkiä ja kokonaan hyljätään, jolloin kaikki

suosio tulee ainaiseksi lakkaamaan, jolloin rangaistustuomiot tulevat

seuraamaan -- juuri sellaisen hylkäämisen ajan olemme osottaneet

tulleen vuonna 1878. Ne ilmaisevat myöskin että Baabelin

hylkäämisaikana monet Jumalan kansasta olisivat Baabelissa ja yhtyneenä

siihen; sillä Baabelin hylkäämisen eli suosiosta lankeemisen jälestä

näitä kehotetaan: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani".

Erotus monien viimeksi kuluneiden neljänsadan vuoden kuluessa

vähitellen tapahtuneiden uskonpuhdistusliikkeiden ja tämän lopullisen

erottamisen välillä pitäisi selvästi näkyä; edelliset olivat Jumalan

sallimia kokeita Baabelin _puhdistamiseksi_, jälkimäisen merkitessä,

että kaikki toivo sen uudistamisen suhteen on mennyttä -- "Kultainen

malja oli Baabel Heran kädessä, koko maailmaa juovuttavainen. Sen

viinistä ovat kansat juoneet, sentähden ovat kansat hullaantuneet

[juopuneet sen eksytyksistä]. Äkisti kaatui Baabel ja musertui.

Voivotelkaat hänen tähtensä! Ottakaa balsamvoidetta hänen haavallensa,

kukaties hän paranee. _Me paransimme Baabelia_, mutta ei hän terveeksi

tullut. Jättäkää hänet ja menkäämme jokainen omalle maallensa [totiseen

seurakuntaan tai maailmaan, joko toiseen tai toiseen, aina sen mukaan

mihin huomaa kuuluvansa, nisuun tai lusteeseen], sillä hänen syynsä

koskee taivaaseen ja ulottuu pilviin asti." -- Jer. 51: 7--9. Vertaa

Ilm. 17:4; 14: 8; 18:2, 3, 5, 19.

Parantumaton Baabel on nyt tuomittu hävitettäväksi: koko järjestelmä --

järjestelmien järjestelmä -- on hyljätty, kaikki Jumalan kansaan

kuuluvat, jotka eivät ole sopusoinnussa sen väärien oppien ja tapojen

kanssa, ovat nyt kutsutut erottautumaan siitä. Profetta ilmaisee tämän

hylkäämistuomion syyn, ja senkin miksi muutamat eivät ymmärrä sitä,

sanoen: --

"Haikarakin taivaan alla tietää aikansa, ja mettinen ja pääskynen ja

kurki huomaavat tuloaikansa, mutta minun kansani ei tiedä Herran

oikeutta. [He eivät näe, että elonkorjuuaika, jolloin nisu täydelleen

ja kokonaan erotetaan ruumenista ja lusteesta, on tuleva. Tässä he

osottavat vähemmän älyä kuin muuttolinnut.] Kuinka te sanotte: viisaita

me olemme, ja Herran laki on meillä [kun ette osaa erottaa

elonkorjuuaikaa ja armotalouden vaihdosta, joiden aika on tullut]?

Totisesti, valhetta vain kirjotti kirjanoppineiden valhekynä [koska

Herran sana, jonka hän on antanut profettainsa ja apostoleinsa

kautta, tehdään tyhjäksi ja syrjäytetään huomioonottamatta, ja

uskontunnustukset, joita muovailtiin menneisyydessä, 'pimeinä

aikakausina', ovat pimeässä vaeltavien valottomia lyhtyjä]. Häpeään

joutuvat viisaat(?) [oppineet]; he hämmästyvät [kun heidän suosimansa

inhimilliset suunnitelmat ovat menneet myttyyn] ja vangitaan. Katso he

hylkäsivät Herran sanan, ja mitä viisautta heillä olisi [nyt]? [Vertaa

Jes. 29: 10.] Sentähden annan minä heidän vaimonsa [seurakunnat]

muukalaisille; ja heidän [työ] peltonsa valloittajille; sillä pienestä

suureen asti he väärää voittoa ahnehtivat profetasta [puhujasta]

pappiin [seurakunnan paimeneen] asti he kaikki petosta tekevät. [Vertaa

Jes. 56: 10--12; 28: 14--20.] Ja he parantavat minun kansani tyttären

[nim. Siionin, Baabelin] haavan helpoimmiten, sanoen: 'rauha, rauha!'

vaikkei rauhaa olekaan [syystä että koko hänen järjestelmänsä sairastaa

ja vaatii perinpohjaista puhdistamista Jumalan sanan lääkkeellä,

totuudella]. He ovat joutuneet häpeään, sillä he tekivät kauhistusta;

kuitenkaan eivät ota hävetäksensä häväistystänsä, eivätkä tiedä olla

häpeissänsä. Sentähden _he_ [opettajat] kaatuvat kaatuvain joukossa;

heidän etsikkoaikanansa [tai tarkastuksessa -- 'elonkorjuussa'] he

kompastuvat, sanoo Herra. Minä kokoan ja tempaan heidät pois, sanoo

Herra. Ei ole rypäleitä viinipuussa eikä fiikunoita fiikunapuussa, ja

lehtikin on lakastunut; ja asiat, jotka minä annoin heille [kaikki

jumalalliset suosionosotukset ja edut] poistuvat heiltä." --

Jer. 8: 7--13, engl. k.

Seuraava värssy osottaa, että monet hyljätyistä tulevat huomaamaan

tulevat vaikeudet, mutta sittenkään eivät näe todellista syytä. He

tulevat sanomaan: Lyöttäytykäämme yhteen ja menkäämme varustettuihin

kaupunkeihin [hallitusten turviin] ja _olkaamme ääneti_ (ruots. k.). He

huomaavat tavalla tai toisella, ettei järki eikä Raamattukaan anna

minkäänlaista tukea heidän väärille opeilleen ja että on viisainta

pysyä ääneti vanhojen ennakkoluulojen varjossa ja niin kutsuttujen

kristittyjen hallitusten turvissa. Heidät esitetään tässä aivan

todenmukaisesti sanovana: "Meidän Jumalamme saatti meidät vaikenemaan

ja juotti meitä myrkkyvedellä" (ruots. k.). Ainoa virkistys, jonka

voivat saada on sekottamansa kalkki (katkeran eksytyksen,

"riivaajaisten oppien" myrkky, sekotettuna puhtaalla elämän vedellä,

Jumalan sanan totuudella). Eivätkö sellaiset, jotka kuuluvat Baabeliin

ja rakastavat sitä, ja jotka siitä syystä eivät ole valmiit tottelemaan

käskyä: "Lähtekää sieltä ulos", ole pakotetut juomaan sitä kalkkia,

jonka he itse ovat sekottaneet? Eivätkö sellaiset tule pakotetuiksi

tunnustamaan oppiensa vääryydet? Varmasti tulevat he tekemään sen; ja

he tulevat perinpohjin inhoamaan niitä. Sitä seuraava värssy puhuu

heidän pettyneistä toiveistaan, kun odottivat voivansa katkerilla

(myrkkyvesi-) opeillaan kääntää maailman ja saada aikaan tuhatvuotisen

valtakunnan. He sanovat: "Odotettiin rauhaa, eikä mitään hyvää

tullut; paranemisen aikaa, ja katso, hämmästys tuli!" Nimellisen

Siionin sairaus tulee pian pahenemaan aina hänen etsikko- ja

hylkäämis-ajastansa asti, jolloin "totiset israelilaiset", totellen

jumalallista lupausta, alkavat lähteä ulos nimellisistä järjestelmistä.

Muutamat ovat ihmeissään, ettei Herra pane toimeen vielä suurempaa

uskonpuhdistusta kuin mitä kaikki entiset ovat olleet, jotka ovat

osottautuneet turhiksi ja lyhytaikaisiksi. He kysyvät: Miksei hän

vuodata siunaustansa kaikkien suurten lahkojen yli ja yhdistä niitä

kaikkia yhdeksi, tai jonkun erityisen yli ja puhdista sitä kuonasta, ja

vedä kaikkia siihen. Mutta, kysymme, miksi ei sitten myöskin yhdistää

kaikkia maailman valtakuntia yhdeksi, ja puhdistaa se?

Kaikille Jumalan lapsille tulisi olla tarpeeksi tietäessään, ettei

sellainen ole hänen ilmottamansa suunnitelma. Ja jos vielä hiukankaan

ajattelemme asiaa Jumalan sanan näkökannalta, huomaamme heti sellaisen

ehdotuksen järjettömyyden. Ajatelkaa niiden lukumäärää, jotka kuuluvat

niin sanottuun kirkkoon eli seurakuntaan (neljä sataa miljoonaa) ja

kysykää itseltänne: Kuinka monet näistä saattanevat itse väittää

olevansa _täysin vihkiytyneitä_, ruumiineen, sieluineen, Herralle ja

_hänen suunnitelmansa_ palvelukseen? Oma havaintonne on vievä teidät

siihen johtopäätökseen, että "nisun" erottaminen "lusteesta"

poisraivaamalla luste jättäisi joka tapauksessa ainoastaan pienen

kourallisen jälelle suurimpiinkin kirkkoihin ja katedraaleihin.

Syy, miksi Jumala ei rupea puhdistamaan nimellisiä järjestelmiä on se,

että vaikka niitä puhdistettaisiin kuinka paljon hyvänsä, ei

puhdistaminen tekisi kumminkaan suurta vihkiytymätöntä joukkoa,

"kristikuntaa", kaikkine yhteiskunnallisine ja kirkollisine

järjestelmineen soveliaiksi hänen työlleen, joka nyt on alkava maan

päällä. Viimeksi kuluneina kahdeksanatoista vuosisatana on hän valinnut

todellisesti vihkiytyneitä, arvollisia, ja kaikki, mikä vielä nykyään

on tehtävä, on valita niitä nykyään elävien samanlaisesta luokasta --

ja ne ovat hyvin harvat -- koska ainoastaan enää muutamia puuttuu

tehdäkseen ennakolta määrätyn Kristuksen ruumiin jäsenluvun

täydelliseksi.

Syy miksi Jumala syrjäyttää kaikki inhimilliset järjestöt eikä puhdista

parhainta niistä ja kutsu jäseniä kaikista muista siihen, nykyhetkellä,

osotetaan sen tavan kautta, jolla Herramme kohteli erilaisia

juutalaisia lahkoja elonkorjuussa eli heidän armotaloutensa lopulla;

sillä silloin niinkuin nytkin, hyljättiin ne kaikki, ja "totiset

israelilaiset" kutsuttiin ulos niistä kaikista, vapauteen, ja

opetettiin tuntemaan Jumalan tahto erilaisten valittujen astiain

kautta, jotka Jumala itse on valinnut.

Valaistessaan tätä ainetta juutalaisille esiintoi Herra kahdessa

vertauksessa menettelytapansa viisauden: ensiksi, vanhan vaatekappaleen

paikkaaminen uudella tilkulla, tekisi vaatteen huonouden ainoastaan

huomattavammaksi, ja näiden erilaisen vahvuuden johdosta tulisi repeämä

yhä suuremmaksi; toiseksi, jos uutta viiniä kaadettaisiin vanhoihin

leileihin, joista kaikki venyväisyys ja joustavuus olisi hävinnyt,

olisi tämä pikemmin vahingoksi kuin hyödyksi, sillä seurauksena olisi

ettei ainoastaan vanhat viinileilit äkkiä repeäisi ja turmeltuisi, vaan

että arvokas uusi viinikin menisi hukkaan.

Herramme uudet opetukset olivat uutta viiniä, juutalaisten lahkojen

ollessa vanhoja viinileilejä. Otaksu, että Herramme olisi liittynyt

yhteen näistä lahkoista ja alkanut uudistamistyönsä siinä; mikä olisi

ollut seuraus? Jos uudet totuudet olisivat tulleet vastaanotetuiksi,

olisivat ne kokonaan hajottaneet lahkon, siitä ei ole epäilemistäkään.

Sen järjestön voima, joka suureksi osaksi perustui lahko-ylpeyteen ja

pysyi koossa eksytysten, taikauskon ja inhimillisten perimätietojen

kautta, olisi kohta tullut hävitetyksi, ja uudet opit olisivat jääneet

puille paljaille -- ja sitäpaitsi olisivat tämän vanhan lahkon kaikki

vanhat eksytykset ja perimätiedot estäneet ja painostaneet sitä, ja

maailman mielestä ylipäänsä olisi sen pitänyt vastata lahkon entisistä

elämänvaiheista.

Samasta syystä Herra tässä, nykyisessä elonkorjuussa, totuuden

täydellisemmän valon virratessa esille tuhatvuotiskauden

aamusarastuksessa ei pane sitä paikaksi mihinkään vanhaan järjestelmään

tai kaada sitä uutena viininä vanhoihin leileihin. Ensiksikin, koska ei

niistä yksikään ole siinä kunnossa, että sitä saattaisi paikata, tai

että se voisi ottaa vastaan uudet opit. Toiseksi, koska uudet opit, jos

ne otettaisiin vastaan, pian alkaisivat käydä, ja kehittäisivät voiman,

joka pian hajottaisi minkä lahkon tahansa, kuinka perusteellisesti

järjestetty ja yhdistetty se olisikaan. Jos kokeiltaisiin kaikkien

kanssa, toinen toisensa jälkeen, olisi tulos aina sama, ja lopulta ei

uudella viinillä (uusilla opeilla) olisi mitään astiaa jossa se pysyisi

ja säilyisi.

Herramme seuraava menettelytapa ensimäisessä tulemisessa oli oikea ja

paras. Hän teki kokonaan uuden puvun uudesta kankaasta ja kaatoi uuden

viinin uusiin leileihin, s.o., hän kutsui ulos oikeat israelilaiset

(jotka eivät olleet lahkolaishenkisiä), ja uskoi heille totuudet,

joiden aika oli tullut. Niinpä nytkin; hän kutsuu ulos hengellisestä

Israelista ne, jotka isoavat totuutta; ja heidän on otettava vastaan

totuus sillä tavalla kuin Herra itse tahtoo, ja sydämestään toimittava

yhdessä hänen kanssaan hänen suunnitelmissaan, välittämättä mikä tai

kuinka monta vanhoista viinileileistä syrjäytetään ja hyljätään

sopimattomina kestämään sitä. Iloitkaa mieluummin, että teidät pidetään

arvollisina saamaan tämän nykyisen totuuden viini todistukseksi

itsellenne, ja niin pian kuin olette koetelleet sitä, ottakaa se

vastaan ja toimikaa sen mukaisesti ilolla.

Ne, jotka ensimäisessä tulemisessa ensin tahtoivat ottaa selvää etevien

lahkolaisten mielipiteistä, seurata heidän johtoaan, ja ne jotka

kysyivät: "Onko kukaan hallitusmiehistä tai fariseuksista uskonut

häneen", eivät saaneet totuutta, koskapa olivat mieluummin ihmisten

seuraajia kuin Jumalan; sillä etevät lahkolaiset sinä aikana eivät

ottaneet vastaan Kristuksen oppia, ja sama luokka on aina ollut ja on

vieläkin mitä sokeimpana sokeiden taluttajana. Sen sijaan että

ottaisivat vastaan totuuden ja tulisivat siunatuiksi, "lankeevat" he

koetuksen aikana. Vanha puku ja vanhat viinileilit ovat niin

epäkunnossa, että ovat kokonaan kelvottomat käytettäväksi.

Koska Herra itse kutsuu kansansa Baabelista, emme saata epäillä, että

kaikki ne, jotka todella ovat hänen kansaansa, tulevat kuulemaan

kutsun, annettakoon se sitten millä tavalla tahansa; eikä heidän

tottelevaisuuttaan ainoastaan panna koetukselle kutsun kautta, vaan

myöskin heidän rakkautensa Baabeliin ja taipumuksensa sen eksytyksiin

tulevat koeteltaviksi. Jos he hyväksyvät sen opit, toimintatavat,

j.n.e., ovat he haluttomia luopumaan siitä, osottautuvat arvottomiksi

nykyiselle totuudelle ja ovat ansainneet tulla osallisiksi sen

lähestyvistä vaivoista. Mutta kutsun sanamuoto viittaa siihen, ettei

niitä Jumalan totisesta kansasta, jotka ovat Baabelissa, pidetä

rikostovereina sen synteihin: maallismielisyyteen ja jumalallisen

totuuden syrjäyttämiseen, _niin kauvan kuin eivät vielä ole saaneet

tietää_, että Baabel on kukistunut -- on hyljätty. Senjälkeen, jos

vielä jäävät _sinne_, lasketaan heidät _siihen_ kuuluvaksi, siitä

syystä, että he hyväksyvät sen väärät teot ja opit menneisyydessä ja

nykyisyydessä, ja tulevat laskettaviksi _osallisiksi_ sen synteihin ja

ansainneen tulla osalliseksi sen rangaistuksista, vaivoista, jotka

kohtaavat sitä. -- Katso Ilm. 18: 4.

Kuinka voimakas onkaan lause: "Se joutui riivaajaisten asumasijaksi ja

kaikenlaisten saastaisten henkien tyyssijaksi ja kaikenlaisten

saastaisten ja inhottavien lintujen tyyssijaksi." Kuinka totta onkaan,

että inhottavimmat henkilöt yhteiskunnassa etsivät ja kantavat

kristillisen tunnustuksen ja kristillisen muodollisuuden pukua, jossain

Baabelin eri asunnoista (lahkoista). Jokaisella epäpuhtaalla

periaatteella ja opilla on jossain paikassa ja jollain tavalla

edustajia siinä. Ja se on "tyyssija", joka pitää varmassa tallessa ei

ainoastaan Herran sävyisiä ja lempeitä kyyhkysiä, vaan myöskin monia

inhottavia ja saastaisia lintuja. Kuinka monta väärentäjää ja pettäjää,

sekä miehiä että naisia, onkaan oman tunnustuksensa mukaan Kristuksen

seurakunnan jäseniä! Kuinka monet käyttävätkään vieläpä

uskontunnustustaankin peitteenä harjottaakseen sen suojassa pahoja

vehkeitään! Tunnettuahan on, että useimmat raaimmista pahantekijöistä,

jotka mestataan, kuolevat roomalais-katolisen kirkon jäseninä.

Baabeliin on kuulunut sekä parhaimmat että huonoimmat sekä kerma että

sakka sivistyneen maailman väestöstä. Kerma on tosivihkiytyneiden pieni

luokka, jotka ovat surkealla tavalla sekotetut pelkkäin tunnustajain

suureen joukkoon ja saastaiseen, rikokselliseen sakkaan; mutta

suotuisissa olosuhteissa tulee kerma-luokka erotettavaksi nykyisessä

elonkorjuussa, ennen kirkastumistansa.

Valaistuksena saastaisten ja inhottavien lintujen suhteesta Baabelissa

ja sen ulkopuolella on huomattava seuraava julkinen tiedonanto

yhteiskunnan tilasta nisupellon seudulta, jossa "oikeauskoisuus"

vuosisatoina on kerskannut nisunsa hienosta laadusta ja puhtaudesta ja

pienestä lustemäärästään; ja jossa niin kutsuttu kirkko on ollut

hallituksen apulaisena ja liittolaisena laatiessaan lakeja ja

hallitessaan kansaa: --

YHTEISKUNNAN TILA ENGLANNISSA JA WALES'ISSÄ.

Parlamentti-raportti annettu 1873.

Väkiluku uskontunnustuksien mukaan.

Roomalaiskatolisia................... 1,500,000

Englannin valtiokirkko............... 6,933,935

Eriuskoisia [muita protestantteja

kuin episkopaleja]................ 7,234,158

Vapaa-uskojia........................ 7,000,000

Juutalaisia.......................... 57,000

Koko luku rikoksellisia vankiloissa.

Roomalaiskatolisia........ 37,300

Englannin valtiokirkko.... 96,600

Eriuskolaisia............. 10,800

Vapaa-uskojia............. 350

Juutalaisia............... 0

145,050

Rikoksellisia väestön joka 100,000:lle.

Roomalaiskatolisia.................. 2,500

Englannin valtiokirkko.............. 1,400

Eriuskolaisia....................... 150

Vapaa-uskojia....................... 5

Juutalaisia......................... 0

Rikoksellisten suhde.

Roomalaiskatolisia............. 1 joka 40:stä

Englantilainen valtiokirkko.... 1 " 72:sta

Eriuskolaisia.................. 1 " 966:sta

Vapaa-uskojia.................. 1 " 20,000:sta

Syy tähän sekavaan tilaan mainitaan: "Hänen haureutensa vihan viiniä

kaikki kansat ovat juoneet" [sen henkeä, vaikutusta] -- yhteyttä

maailman kanssa. (Ilm. 18: 3.) Väärät opit seurakunnan luonteesta ja

tehtävästä, ja väite, että sen korotuksen ja hallituksen aika oli

tullut (ja erityisesti sen suurenmoisen menestymisen jälkeen, jonka sen

maallinen kunnianhimo sai Konstantinin aikana, jolloin se väitti

olevansa Jumalan valtakunta _pystytetty_ hallitsemaan voimassa ja

suuressa kirkkaudessa), johti monia Baabeliin, jotka eivät ikänä olisi

liittyneet siihen jos se olisi jatkuvasti kulkenut uhrautumisen

kaidalla tiellä. Ylpeys ja kunnianhimo johtivat varhaisen seurakunnan

tavottelemaan maallista valtaa. Ja voittaakseen valtaa olivat suuri

jäsenmäärä ja maallinen vaikutusvalta välttämättömiä. Ja saadakseen

jäseniä, jota silloisissa olosuhteissa totuus ei milloinkaan olisi

sinne vetänyt, alettiin esittää vääriä oppeja, jotka lopulta saivat

vallan kaikkein muiden yli; ja vieläpä totuuksiakin, joissa vielä

pysyttiin, väänneltiin ja käänneltiin. Jäsenmäärä nousi aina satoihin

miljooniin, ja totinen seurakunta, nisu, yhä vaan "pieni lauma", oli

kätketty miljoonien lusteitten sekaan. Täällä, niinkuin lampaat

raatelevien susien keskellä, kärsi Jumalan totinen, vielä kehittymätön

valtakunta väkivaltaa, ja väkivallantekijät kiskoivat sen itsellensä;

ja Herransa lailla, jonka askeleissa he kulkivat, olivat sen jäsenet

ylenkatsottuja ja ihmisten hylkäämiä -- surujen miehiä, kärsimysten

tuttuja. Mutta nyt, kun tuhatvuotispäivän aamu sarastaa, ja kuluneen

pimeän yön oppi-eksytykset huomataan, ja oikeat totuuden jalokivet

valaistaan, täytyy vaikutuksen olla, niinkuin oli tarkotettukin, nisun

täydellinen erottautuminen lusteesta. Ja niinkuin väärät opit saivat

aikaan väärän kehityksen, niin tulee totuuden paljastaminen elonkorjuun

valossa saamaan aikaan erottamisen. Kaikki luste ja osa nisusta ovat

kumminkin peloissaan. Heidän mielestään tuntuu ikäänkuin Baabelin

hajoaminen olisi samaa kuin Jumalan työn kaatuminen ja hänen asiansa

epäonnistuminen. Mutta niin ei ole; luste ei milloinkaan ole ollut

nisua, eikä Jumala koskaan ole aikonutkaan hyväksyä sitä nisuna. Hän on

ainoastaan sallinut, "antanut" molempien kasvaa yhdessä elonkorjuuseen

asti. Juuri Baabelin saastaisten lintujen "tyyssijasta" kutsutaan

Jumalan kansa ulos, että he saisivat nauttia vapaudesta sekä olla

osalliset elonkorjuun valosta ja elonkorjuutyöstä ja osottautua

olevansa ristiriidassa sen eksytysten kanssa oppiin ja tapoihin nähden

ja siten päästä pakoon heistä ja heidän kostostaan -- vitsausksista,

jotka kohtaavat kaikkia sinne jääneitä.

Nämä vitsaukset eli ahdistukset, jotka edeltäkäsin kuvastuivat hyljätyn

juutalaisen huoneen vaikeuksissa, maalataan Ilmestyskirjassa niin

synkissä vertauskuvissa, että monella tutkijalla on liioitellut ja

pilventakaiset käsitykset tämän aineen suhteen, ja ovat sen vuoksi

aivan valmistumattomat niihin tosiseikkoihin nähden, jotka nyt ovat

hyvin lähellä tulossa. He tulkitsevat usein vertauskuvat

kirjaimellisesti, eivätkä niinmuodoin ole valmistuneet näkemään niiden

täyttyvän sillä tavoin kuin ne tulevat täyttymään -- uskonnollisten,

yhteiskunnallisten ja valtiollisten häiriöitten, mullistusten,

reaktionien (vastavaikutusten), vallankumouksien, j.n.e. kautta.

Mutta tässä on toinenkin huomattava kohta. Sen ajan välillä, jolloin

Baabel syöstään pois suosiosta (1878), ja sen ajan, jolloin vitsaukset

eli vaikeudet kohtaavat sitä, on lyhyt väliaika, jolloin kaikki Herran

kansan uskolliset tulevat saamaan tiedon tästä asiasta ja koottaviksi

ulos Baabelista. Tämä osotetaan selvästi samassa värsyssä; sillä

sanomaan: "Baabel on kukistunut", on yhdistetty kutsu: "Lähtekää siitä

ulos, _te minun kansani_, jottette... saisi tekin hänen [tulevista]

vitsauksistansa kärsiä". Tästä samasta väliajasta, ja siitä, mitä

silloin tulee tehtäväksi, puhutaan myöskin vertauskuvallisesti Ilm.

7: 3. Vihan sanansaattajille annetaan julistus: "Älkää vahingoittako

maata eikä merta eikä puita, _ennenkuin olemme_ PAINANEET LEIMAN

Jumalamme palvelijain otsaan". Leiman painaminen otsaan ilmaisee, että

totuuden käsittäminen ymmärryksellä on oleva merkki eli leima, joka

tulee erikoisesti erottamaan Jumalan palvelijat Baabelin palvelijoista

ja uskolaisista. Ja tämä on yhtäpitävä Danielin todistuksen kanssa:

"Taitavat [sinun kansastasi] ymmärtävät; eikä yksikään jumalatoin

[liitollensa uskomaton] ymmärrä." (Dan. 12: 10.) Siten tulevat luokat

merkityiksi ja erotetuiksi, ennenkuin vitsaukset kohtaavat hyljättyä,

ulossyöstyä Baabelia.

Ja että tämä _tieto_ tulee vaikuttamaan sekä leimaamisen että

erottamisen, sisältyy selvästi ylempänä käsiteltyyn värssyyn; sillä

ensin kuuluu selitys että "Baabel on kukistunut", ja että jonkinlaiset

vitsaukset eli rangaistukset kohtaavat sitä, ennenkuin odotetaan

Jumalan kansan tottelevan _tähän tietoon perustuvaa käskyä_: "Lähtekää

ulos". Totisesti, me tiedämme että kaikkien täytyy olla hyvästi

leimatut otsiinsa -- ymmärrys valaistu -- Jumalan suunnitelmasta,

ennenkuin saattavat oikein käsittää tai totella tätä käskyä.

Ja eikö ole silminnähtävää, että juuri tämä Jumalan palvelijain

leimaaminen nyt tapahtuu? Eikö meitä parast'aikaa leimata otsiin? Ja

eikö tämä tapahdu vielä oikealla ajallakin? Eikö meitä johdeta askel

askeleelta, ikäänkuin Herran omalla kädellä -- hänen sanansa kautta --

käsittämään totuutta ja asioita ylipäänsä hänen näkökannaltaan --

muuttaen meidän entiset, muilta tahoilta saadut mielipiteemme monesta

asiasta aivan päinvastaisiksi? Eikö ole totta, että Baabelin eri

osastot eli lahkot eivät ole olleet kanavia, joiden kautta tämä

leimaaminen on tullut meille, vaan ovat ne pikemmin olleet esteenä,

ollen tiellä vastustamassa sen joutuisampaa tapahtumista? Ja emmekö näe

yhtäpitäväisyyttä siinä -- kuten myöskin Herran selityksessä, jonka

mukaan nisun ja lusteen erottaminen on tapahtuva elonkorjuussa?

Ja emmekö näe, että hänen suunnitelmansa mukaista on ilmottaa

asianhaarat uskollisilleen ja sitten odottaa heiltä, että heidän on

osotettava sydämellistä myötätuntoa tälle suunnitelmalle välittömän

tottelevaisuuden kautta? Mitä siitä, jos totteleminen ja ulos tuleminen

pakottaa meidät jättämään taaksemme ihmisten kiitoksen, tai hyvän

palkan, tai pappilan, tai taloudellisen avun asioissa, tai kotirauhan

tai mitä ikänänsä -- älkäämme kumminkaan peljästykö. Hän, joka sanoo

meille: "Tulkaa!" on sama, joka sanoi Pietarille: "Tule!" kun hän

käveli merellä. Pietari olisi vajonnut kun hän totteli, jollei Herran

ojennettu käsivarsi olisi ylläpitänyt häntä; ja sama käsivarsi tukee

niitä, jotka nyt, hänen käskystänsä, lähtevät ulos Baabelista. Älä

katso vaikeuksien kuohuvaa merta, joka on välillä, vaan katso suoraan

Herraan ja ole hyvässä turvassa.

Käsky on lähtekää, eikä menkää; sillä kun me tulemme ulos inhimillisten

perimätietojen, uskonoppien, järjestelmien ja eksytysten orjuudesta,

_tulemme suoraan Herramme luokse_, jotta hän opettaisi ja ravitsisi

meitä, vahvistaisi ja tekisi meidät täydellisiksi tehdäksemme hänen

tahtonsa, ja voidaksemme _seisoa_ eikä _kaatua_ Baabelin kanssa.

Jumalan sana ilmottaa, että nimiseurakunta lankeemuksensa jälkeen hänen

suosiostaan ja oltuansa hänen puhetorvenaan (Ilm. 3: 16) tulee

vähitellen vajoamaan epäuskon tilaan, jossa Raamattu lopullisesti tulee

kokonaan syrjäytetyksi todellisuudessa, vaikkakin nimellisesti

säilymään, jossa viisaustieteelliset kaiken karvaiset aprikoimiset

tulevat olemaan todelliset opinkappaleet. Uskolliset leimatut tulevat

välttämään tämän lankeemuksen; sillä heidät "katsotaan arvollisiksi

pelastumaan tästä kaikesta, joka on tuleva, ja (saavat he) seisoa" --

eikä langeta Herran läsnäolon aikana. (Luuk. 21: 36.) Tositeossa ovat

monet jo vajoamaisillaan alas -- he säilyttävät jumalanpalvelusmuodon,

ja uskon Luojaan ja tulevaan elämään, mutta katselevat näitä

pääasiallisesti omien tai toisten ihmisten viisaustieteitten ja

oppien kautta ja syrjäyttävät Raamatun jumalallisten päätösten

erehtymättömänä opettajana. Vaikka nämä pitävätkin kiinni Raamatusta,

eivät he kumminkaan usko sen kertomuksia, etenkään Edenistä ja

syntiinlankeemuksesta. He säilyttävät Jeesus nimen ja nimittävät häntä

Kristukseksi eli Messiakseksi ja Lunastajaksi, mutta pitävät häntä

samalla ainoastaan mainiona joskaan ei virheettömänä esikuvana, ja

hylkäävät kokonaan hänen lunastusuhrinsa -- hänen ristinsä. He

väittävät Jumalan olevan syntistenkin isän ja kieltävät sen kautta sekä

kirouksen että Välimiehen.

Ei ole ylipäänsä huomattu, että ensimäisessä tulemisessa Herramme

virka-ajan kolme ja puoli vuotta, aina juutalaisen kansan

ulossyöksemiseen asti (heidän seurakuntansa ja kansallisuutensa oli

yhtä), käytettiin tämän yhteiskunnan eli järjestelmän tutkimiseen eli

koettelemiseen pikemmin _kokonaisuuteen_ kuin yksityisiin jäseniin

nähden. Sen hengellinen luokka -- papit, kirjanoppineet ja fariseukset

-- edustivat tätä järjestelmää kokonaisuudessaan. Itse he selittivät

edustavansa juutalaisuutta (Joh. 7: 48, 49) ja kansakin käsitti asian

niin; se aiheutti kysymyksen: Onko kukaan hallitusmiehistä tai

fariseuksista uskonut häneen? Ja Herramme tunnusti heidät semmoisina;

harvoin hän nuhteli kansaa siitä, etteivät ottaneet häntä vastaan,

mutta uudelleen ja uudelleen hän puhui "sokeista taluttajista" ja piti

heitä vastuunalaisina siitä, etteivät itse tahtoneet mennä Valtakuntaan

sisälle, eivätkä sallineet kansankaan, joka muutoin olisi ottanut

Jeesuksen vastaan Messiaksena, tehdä niin.

Herramme koetti alituisesti karttaa julkisuutta -- hänen oppinsa ja

ihmetyönsä kun yllyttivät kansaa, jotteivät he tulisi ja väkivallalla

tekisi häntä kuninkaaksi (Joh. 6: 15); ja kumminkin esiintoi hän

alituisesti todistuksia vallastaan ja siitä, että hän oli

Messias, juutalaisen papiston tietoon, kunnes heidän koetuksensa

seurakuntakansana oli päättynyt, ja heidän huoneensa eli järjestelmänsä

oli ulossyösty, "autioksi jätetty". Senjälkeen suunnattiin, hänen

johdollansa, apostolien opettaessa, kaikki ponnistukset kansaan

yksityisinä henkilöinä; ja ulossyösty seurakunta-järjestelmä

virkamiehineen, sellaisenaan, jätettiin kokonaan huomioon ottamatta.

Todistukseksi siitä, että hänen virka-aikanaan ja siihen saakka, kunnes

heidän järjestelmänsä hyljättiin, opettajat ja papit edustivat kansaa,

huomattakoon hänen menettelytapaansa puhdistetun spitalisen suhteen,

josta mainitaan Matt. 8: 4. Jeesus sanoi hänelle: "_Katso, ettet sano

tästä kellekään_; vaan mene ja näytä itsesi papille ja uhraa se lahja,

jonka Mooses on säätänyt, _todistukseksi_ HEILLE". Todistus oli

salattava kansalta jonkun aikaa, mutta siitä oli annettava täsmällinen

tieto heidän "_neuvosmiehilleen_", jotka edustivat koko juutalaista

seurakuntaa siinä koetuksessa, jonka alaisena se silloin oli.

Erityisesti on meidän huomattava, mikä tarkotus ja minkälainen tulos

oli juutalaisen seurakunnan koetuksesta järjestelmänä, sen

esikuvallisen yhteyden johdosta, jossa ne ovat evankelisen seurakunnan

nykyiseen koetukseen, sekä minkälainen niiden suhde oli Jumalan

suunnitelmaan kokonaisuudessaan. Juutalaiset selittivät, heille

annettujen lupausten nojalla, olevansa tulevaa Messiasta varten

_valmistettu_ kansa, kansa, jonka hän järjestäisi, tekisi

alamaisekseen, jota hän johtaisi ja käyttäisi "_omana kansanaan_"

siunatessaan maan kaikkia muita kansakuntia, saattamalla kaikki täyteen

tietoon Jumalasta ja valmistamalla heille tilaisuuden päästä

sopusointuun hänen vanhurskasten lakiensa kanssa. Vaikka Jumala, joka

tietää kaikki ennakolta, tiesi, ettei luonnollinen Israel sopisi

olemaan tärkeimmällä paikalla tässä suuressa tehtävässä, antoi hän

heille siitä huolimatta kaikenlaisia tilaisuuksia ja etuja, ikään kuin

hän olisi ollut tietämätön seurauksista. Sillä aikaa ilmaisi hän

ennakolta tietämisensä profetallisten ennustusten kautta, joita he

eivät saattaneet ymmärtää, ettei _meidän_ tarvitsisi ajatella, että hän

oli kokeillut ja epäonnistunut, menettelytavassaan juutalaiseen kansaan

nähden.

Niin kauan kuin Israel seurakuntakansana väitti olevansa valmis,

halukas ja innokas suorittamaan oman osansa ohjelmasta, oli aivan

kohtuullista, että se _alistettiin koetuksen alaiseksi_, ennenkuin

Jumalan suunnitelmaa pantiin edelleen toimeen. Tämä suunnitelman jatko

oli, että sitten kuin Aabrahamin luonnollinen siemen koettelemuksensa

kautta oli osottautunut sopimattomaksi tuota parhainta luvattua ja

haluttua kunniaa varten, tulisi evankelikautena valittavaksi ja

määrättäväksi yksityisiä henkilöitä, jotka olisivat arvollisia suureen

kunniaan päästä Aabrahamin luvatuksi siemeneksi ja Messiaksen

kanssaperillisiksi luvatussa valtakunnassa, joka siunaisi ja nostaisi

kaikki maan sukukunnat. -- Gal. 3: 16, 27--29, 14.

Jumalallisen suosion "seitsemänkymmentä viikkoa" (490 vuotta), jotka

olivat luvatut Juudan kansalle, eivät saattaneet jäädä täyttämättä; ja

niinmuodoin ei voitu millään tavalla kutsua pakanoita, tai edes

samarialaisia tulemaan opetuslapsiksi tai minkäänlaiseen yhteyteen sen

valtakunnan kanssa, jota Kristus ja apostolit saarnasivat. (Apt. 3:

26.) "_Oli välttämätöntä_, että Jumalan sana, [kutsu valtakunnan

osallisuuteen] _ensiksi_ puhuttaisi _teille_", sanoi Paavali puhuessaan

juutalaisille. (Apt. 13: 46.) "Älkää lähtekö pakanain luo älkääkä menkö

mihinkään samarialaisten kaupunkiin; vaan menkää ennemmin niiden

kadonneiden lammasten tykö, jotka ovat Israelin huonetta"; ja vielä:

"Minua ei ole lähetetty muiden kuin Israelin huoneen kadonneiden

lammasten luo", sanoi Mestari, kun hän lähetti ulos opetuslapsensa. --

Matt. 10: 5, 6; 15: 24.

Koko "seitsemäskymmenes viikko", jonka keskellä Kristus kuoli, --

seitsemän vuotta Herramme virka-ajan alusta siihen asti kuin Pietari

lähetettiin saarnaamaan Korneliukselle, ensimäiselle kääntyneelle

pakanalle -- oli Jumalan järjestelyn mukaisesti erotettu juutalaisten

koettelemista varten. Mutta sen sijaan, että heitä olisi koeteltu

kokonaisuudessaan (seurakuntakansana) kaikkina näinä seitsemänä vuonna,

"toteutettiin tämä koetus rutosti" -- eikä heidän vahingokseen vaan

edukseen. Koska siis oli selvää, ei ainoastaan Jumalalle, vaan myöskin

ihmisille, että fariseukset, papit ja kirjanoppineet eivät ainoastaan

hyljänneet, vaan myöskin viimeiseen asti vihasivat Herraa Jeesusta ja

koettivat tappaa häntä; niin hän sentähden, kun hänen aikansa oli

tullut julkisesti tarjoutua heille _Kuninkaana_ ratsastaen aasilla

heidän luokseen, silloin, kun seurakuntakansan edustajat eivät ottaneet

häntä vastaan kuninkaana, hylkäsi hän heti tämän järjestelmän, vaikka

kansanjoukko kyllä otti hänet mielellään vastaan ja vaati, että hänet

tunnustettaisiin kuninkaaksi. (Mark. 12: 37.) Siten keskeytti Herra

kaiken hyödyttömän koetuksen, jotta "seitsemännenkymmenennen viikon"

loppuosa käytettäisiin erityisesti ja yksinomaan tämän hyljätyn

järjestelmän _kansaa, yksityisiä_ varten -- ennenkuin uuden

armotalouden palvelijat lähetettäisiin kaikkien kansakuntien

keskuuteen. Ja niin tapahtuikin; sillä kun Herramme ylösnousemisensa

jälkeen antoi opetuslastensa tietää, ettei heidän toimintansa tästä

lähin enää tarvinnut olla rajotettuna yksin juutalaisiin, vaan

saatettiin laajentaa "kaikkiin kansoihin", lisäsi hän tarkasti: --

"_alkaen Jerusalemista_." (Luuk. 24: 47.) Ja hän tiesi hyvin, että

heidän juutalaiset mielipiteensä estäisivät heitä menemästä muualle

kuin juutalaisten keskuuteen, ennenkuin hän määrättynä aikana avaisi

tien -- niinkuin hän tekikin heidän suosioaikansa lopulla lähettämällä

Pietarin Korneliuksen luo. Siitä ajasta asti ovat yksityiset

juutalaiset ja pakanat olleet samalla lailla osalliset Jumalan suosion

eduista, ollen molemmat yhtä otollisia Kristuksessa ja hänen kauttaan;

sillä "nykyisessä kutsussa ei ole mitään erotusta", mitä Jumalaan

tulee. Juutalaiselle epäsuotuisa erotus on hänen oma ennakkoluulonsa,

joka estää häntä käyttämästä hyväkseen _lahjana_ Kristuksen kautta

siunauksia, joita hänelle kerran tarjottiin sillä ehdolla että hän

todellisesti seuraisi Jumalan lain kirjainta sekä henkeä, jota ei

yksikään langenneessa tilassa saata täyttää.

Tämä "seitsemäskymmenes viikko", kaikkine lähempine asianhaaroineen,

jotka olivat luonnollisen Israelin koetuksen yhteydessä, ei ainoastaan

suorittanut tarkotustaan, tämän järjestelmän koettelemista, vaan antoi

myöskin, ja erityisesti, esikuvallisen esityksen nimellisen evankelisen

seurakunnan eli nimellisen hengellisen Israelin, jota nimitetään

"Kristikunnaksi" ja "Baabeliksi", samanlaisesta koetuksesta, seitsemänä

vastaavana vuonna, lokakuusta 1874 lokakuuhun 1881, jotka vuodet

alkoivat evankeliajan elonkorjuun. "Kristikunta", "Babel", selittää

näkevänsä alkukuvansa, luonnollisen Israelin epäonnistumisen ja väittää

olevansa Aabrahamin totinen _hengellinen_ siemen ja olevansa valmis,

sopiva ja innokas kääntämään pakanamaailmaa ja vanhurskaasti

hallitsemaan ja opettamaan ja siunaamaan kaikkia kansoja, aivan

niinkuin juutalainen järjestelmä sanoi olevansa. Nykyinen aikakausi on

esikuvallisen kaltainen siinäkin, että sen ajan johtajat ylipäänsä

olivat tulleet pitäneeksi lupauksia tulevasta Messiaksesta

kuvannollisina lausuntoina; ja ainoastaan kansan alhaisempi luokka

odotti _henkilökohtaista_ Messiasta. Oppineet, sen ajan juutalaisten

keskuudessa, hylkäsivät henkilökohtaisen Messiaksen ja odottivat, että

heidän kansalliskirkkonsa voittaisi kaikki muut ylevämpien lakiensa

johdosta ja täyttäisi sillä tavoin kaiken sen, minkä suorittamiseen

alhainen kansa luuli tarvittavan henkilökohtaisen Messiaksen. (Ja tätä

mielipidettä ovat vielä nytkin "oppineet" juutalaiset opettajat eli

rabbinit, jotka tulkitsevat messiasennustusten koskevan heidän

kansalliskirkkoansa eikä henkilökohtaista maailman Vapahtajaa. Niitäkin

ennustuksia, jotka tarkottavat Kristuksen kärsimisiä, sovittavat he

omiin kärsimyksiinsä kansana). Oppinsa mukaisesti, lähettivät he

lähetyssaarnaajia ympäri koko maailman kääntämään maailmaa Mooseksen

lakiin, ja ajattelivat sillä tavoin saavuttavansa ja "siunaavansa

kaikki maan sukukunnat", riippumatta henkilökohtaisesta Messiaksesta.

Tämä tapahtui niin suuressa mitassa, että Herramme huomautti siitä

sanoen: "Te kuljette ympäri merta ja mannerta tehdäksenne yhden

käännynnäisen".

Kuinka onkaan nimi-"kristillisyyden" oppi samankaltainen vielä

tänäpäivänä. Alhaisempi kansa, kun heidän huomionsa kiinnitetään

siihen, että Herra lupasi tulla takaisin, ja että apostolit ja profetat

ennustivat, että tuhatvuotinen valtakunta eli ennalleenasettamisajat

olisivat seurauksena Herran toisesta tulemisesta (Apt. 3: 19--21) ovat

taipuvaisia ottamaan vastaan totuuden ja iloitsemaan siitä, aivan

niinkuin samanlainen luokka teki ensimäisen tulemisen aikana. Mutta

nyt, niinkuin 1800 vuotta sitten, on kansan ylimmäisillä papeilla ja

neuvosmiehillä kehittyneempi (?) aate. He pitävät kiinni siitä, että

lupausten toteutuminen tuhatvuotisajan onnesta, rauhasta maan päällä ja

hyvästä tahdosta ihmisten keskuudessa, on aikaansaatava ja saadaankin

heidän ponnistustensa, lähetystyönsä, j.n.e. kautta, ilman Herran

Jeesuksen henkilökohtaista tulemista; ja tekevät siten lupaukset

toisesta tulemisesta ja tulevasta Valtakunnasta sisällyksettömiksi.

Nykyajan ylimmäiset papit ja neuvosmiehet, "kristikunnan"

"hengelliset", väittävät ja näyttävät uskovan -- pettäen

itsensä sekä kansan -- että heidän lähetysharrastuksensa ovat

juuri onnistumaisillansa, ja että he, ilman Herraa, nyt ovat

saavuttamaisillaan maailmalle kaikki tuhatvuotissiunaukset, joita

Raamattu kuvaa.

Tämän harhaluulon perustuksena on sekin, että lisääntynyt tieto ja

matkustaminen edes ja takasin maan päällä, jotka kuuluvat tähän "Hänen

valmistuksensa päivään", ovat olleet erittäin suotuisat sivistyneitten

kansojen kaupan laajentamiselle ja sitä seuraavalle maallisen

varallisuuden lisääntymiselle. Kunnian kaikesta tästä ottaa Baabel

kylmäverisesti itsellensä ja osottaa kaikkien näiden etujen olevan

tuloksia kristillistyttävästä ja elähdyttävästä vaikutuksestaan. Se

osottaa ylpeydellä Isonbritannian "kristillistä kansaa" ja sen

rikkautta ja varallisuutta kristillisten periaatteittensa tuloksena.

Mutta millä kannalla ovat asiat? Jokainen edistysaskel, jonka tämä tai

mikä muu kansa tahansa on ottanut, on aina käynyt käsi kädessä

ponnistuksien kanssa, jotka ovat tarkottaneet irtautumista Baabelin

ikeen sorrosta. Samassa suhteessa kuin Isobritannia on irtautunut

paavillisen sorron kahleista, on se menestynyt; ja samassa suhteessa

kuin se yhä edelleen on suosinut ja vastaan ottanut vaikutuksia

paavilaisista opeista kirkon ja valtion yhdistämisestä, Jumalan

määräämästä kuninkaallisesta ja papillisesta sortovallasta, ja

alistunut ahneuden ja itsekkäisyyden hirmuvallan alle, samassa

suhteessa se myös vielä on alennuksen tilassa.

Kullanhalu ja vallanhimo olivat voimia, joiden kautta pakanallisten

maitten satamat vastahakoisesti avattiin niin kutsuttujen kristittyjen

kansojen kaupalle, englantilaiselle ja saksalaiselle rommille ja

opiumille ja amerikkalaiselle whiskeylle (viinalle) ja tupakalle.

Rakkaus Jumalaan ja pakanakansojen siunaaminen ei saanut minkäänlaista

tilaa näissä harrastuksissa. Tässä on vähäpätöiseltä näyttävä kertomus

meidän aikamme historiasta, joka saattanee niinkutsuttujen

kristikansojen omattunnot, jos heillä omiatuntoja on, vavahtamaan.

Länsi Afrikassa olevan Nupen muhamettilainen emiri, lähetti äskettäin

seuraavan sanoman piispa Crowtherille, joka kuului Niger

lähetykseen: --

"Tämä ei ole mikään suuri asia; se koskee vaan barasaa [rommia].

Barasa, barasa, barasa! Se on hävittänyt meidän maamme; se on

hävittänyt kovasti meidän kansaamme; se on tehnyt kansamme hulluksi.

Minä pyydän sinua, Malam Kip, älä unohda tätä kirjelmää; sillä me

pyydämme kaikki, että hän [Crowther] anoisi että suuret papit

[Anglikanisen kirkkolähetysseuran toimikunta] pyytäisivät Englannin

kuningattaren [Englannin kirkon pään] estämään barasan kuljetuksen

tähän maahan."

"Jumalan ja profetan tähden! Jumalan ja profetan, Hänen lähettiläänsä

tähden, täytyy hänen auttaa meitä tässä asiassa -- barasan suhteen.

Tervehtikää häntä, että Jumala siunaisi häntä työssään. Tämä on

suullinen sana Malikelta, Nupen emiriltä."