nimiseurakuntaan, jonka väärän selityksen mukaan luvattu valtakunta
käsittää ainoastaan nimiseurakunnan sen nykyisessä tilassa ja sen työ
on ainoastaan armontyötä uskovien sydämissä. Vieläpä tässä eksytyksessä
on jouduttu siihen äärimmäisyyteen, että moni luulee nimiseurakunnan
nykyistä saastaista liittoa ja hallitusta maailman kanssa Jumalan
valtakunnan hallitukseksi maan päällä. On totta, että seurakunta
eräässä suhteessa on nyt Jumalan valtakunta, ja että armon työ nykyään
jatkuu uskovaisten sydämissä; mutta luulla tämän sisältävän kaiken
ja kieltää todellisen tulevaisen Jumalan valtakunnan pysyttämisen
taivaan alle, merkitsee niiden voimakkaimpien ja selvimpien lupausten
tyhjäksi tekemistä, joita Herra, apostolit ja profeetat ovat esittäneet
rohkaistakseen ja auttaakseen meitä maailman voittamisessa.
Jeesuksen vertauksissa kutsutaan seurakuntaa usein valtakunnaksi, ja
apostolit puhuvat siitä sinä valtakuntana, jota Kristus nyt hallitsee,
sanoen että Jumala on ottanut meidät pimeyden vallasta ja asettanut
meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan. Me, jotka nyt vastaanotamme
Kristuksen, tunnustamme hänen ostamansa oikeuden valtaan kiittäen ja
vapaaehtoisesti totellen häntä, ennen kuin hän voimalla toimeen panee
sen maailmassa. Me käsitämme eron niiden vanhurskasten lakien välillä,
jotka hän tulee pakottamaan tunnustettaviksi, ja sen pimeyden vallan
välillä, jota nyt anastaja, maailman nykyinen ruhtinas hallitsee. Usko
Jumalan lupauksiin siirtää meidät toisen hallitsijan kuuliaisuuteen,
ja lasketaan meidät siten tuon uuden ruhtinaan alamaisiksi, ja hänen
armonsa kautta hänen valtakuntansa kansaperillisiksi, joka pystytetään
voimassa ja suuressa kirkkaudessa.
Mutta tämä ei mitenkään tee tyhjäksi sitä lupausta, että Kristuksen
valtakunta on lopulta ulottuva "merestä mereen ja virrasta maailman
ääriin", (Ps. 72: 8), että kaikki kansat tulevat palvelemaan ja
tottelemaan häntä, ja että kaikki polvet notkistuvat hänen edessään,
sekä ne, jotka ovat taivaassa, että ne, jotka ovat maan päällä, (Dan.
7: 27; Fil. 2: 10). Nykyinen, "pienen lauman", valinta pikemmin
vahvistaa nämä lupaukset.
Tarkka Jeesuksen vertausten tutkiminen opettaa selvästi, että Jumalan
valtakunnan tuleminen eli pystyttäminen voimassa kuuluu tulevaisuuteen
eikä luonnollisesti tapahdu ennen kuin kuningas tulee. Vertaus
jalosukuisesta nuoresta miehestä, joka matkusti kaukaiseen maahan
saadakseen itselleen kuninkaallisen vallan ja sitten palatakseen
j.n.e. (Luuk. 19: 11--15), siirtää siten valtakunnan pystyttämisen
selvästi Kristuksen jälleentulemisen aikoihin. Ja julistus, jonka Herra
monta vuotta myöhemmin lähetti seurakunnalle, kuului: "Ole uskollinen
kuolemaan asti, niin minä _annan_ sinulle elämän kruunun." (Ilm.
2: 10.) Tästä näkyy selvästi, että niitä kuninkaita, jotka tulevat
hallitsemaan hänen kanssaan, ei _tässä_ elämässä kruunata hallitakseen
kuninkaina.
Sentähden ei seurakunta nykyään ole Jumalan valtakunta voimassa
ja kirkkaudessa, vaan Jumalan valtakunta ensimmäisessä alussaan,
kehittymättömässä tilassaan. Näin opettaa uusi testamentti
kokonaisuudessaan. Taivaan valtakunta kärsii nyt väkivaltaa maailman
puolelta. Kuningasta pideltiin pahoin ja ristiinnaulittiin, ja kaikki,
jotka tahtovat seurata hänen askeleitaan, kärsivät väkivaltaa jossakin
muodossa. Tulee muistaa, että tämä koskee ainoastaan _todellista_
seurakuntaa eikä nimiseurakuntaa. Mutta meille on annettu se lupaus,
että jos me (seurakunta, valtakunta kehittymättömässä tilassaan)
kärsimme Kristuksen kanssa, tulemme myös aikanaan, kun hän ottaa suuren
valtansa ja hallitsee, kirkastettaviksi ja hallitsemaan hänen kanssaan.
Jaakob (2: 5) sanoo meille sopusoinnussa Herran opin kanssa, että
Jumala valitsi ne, jotka tämän maailman mittakaavan mukaan ovat
köyhiä ja halveksittuja, ei hallitakseen nykyään, vaan tullakseen
sen "valtakunnan _perillisiksi_, jonka hän on _luvannut"_. Herra
sanoo: "Kuinka vaikea on niiden, joilla on tavaraa, mennä sisälle
Jumalan valtakuntaan!" (Mark. 10: 23.) On ilmeistä, ettei hän tarkota
nimiseurakuntaa, joka nyt hallitsee yhdessä maailman kanssa, sillä
juuri rikkaita koetetaan saada menemään siihen sisälle. Pietari
kehottaa valtakunnan perillisiä kärsivällisyyteen, kestävyyteen,
hyveisiin ja uskoon, sanoen: "Pyrkikää sentähden, veljet, sitä enemmän
tekemään kutsumisenne ja valitsemisenne lujaksi; sillä jos sen teette,
ette koskaan lankea; sillä näin teille runsain määrin tarjotaan pääsö
Herramme ja Vapahtajamme ijankaikkiseen valtakuntaan." -- 2 Piet. 1:
10, 11.
Paavalin esityksen Room. 14: 17 arvelevat muutamat tarkottavan
kuvauksellista valtakuntaa, mutta yhteys osottaa selvästi, että tämä
kohta yksinkertaisesti merkitsee: Meillä veljet, jotka nyt olemme
asetetut Jumalan rakkaan Pojan valtakuntaan, on sellaisia vapautuksia
ravintoomme y.m. nähden, joita meillä juutalaisen lain alla ei ollut
(v. 14). Kuitenkin luopukaamme mieluummin tämän vapauden käyttämisestä,
jos veljet, jotka eivät vielä sitä ymmärrä, tulevat epävarmoiksi ja
haavottavat omantuntonsa. Älkäämme antako vapautemme ravintomme suhteen
turmella veljeämme, jonka edestä Kristus on kuollut; vaan muistakaamme,
että valtakunnan edut sekä nykyisyydessä että tulevaisuudessa
sisältävät paljon suurempia siunauksia kuin vapauden ravintoon nähden,
nimittäin meidän vapautemme tehdä oikein, meidän rauhamme Jumalan
kanssa Kristuksen kautta ja meidän ilomme Jumalan pyhän hengen
osallisuudesta. Tämän valtakunnan vapaus ravintoon nähden voidaan
nykyään uhrata veljemme parhaaksi.
Jos Raamatun kannalta tarkastamme asiaa miltä puolen tahansa, niin
vastustaa se siis sitä ajatusta, että lupaukset valtakunnan suhteen
olisivat petullisia taruja, tai että nämä lupaukset täyttyvät meidän
suhteemme nykyisessä tilassamme.
Lupaukset valtakunnasta ja kanssaperillisyydestä Mestarin kanssa
kannustivat voimakkaasti ensimäistä seurakuntaa uskollisuuteen
koettelemuksissa ja vainoissa, joiden suhteen heitä etukäteen oli
varotettu, jotta he tietäisivät odottaa niitä. Kaikkien niiden
lohduttavien ja kehottavien sanojen joukossa, joita Ilmestyskirja antaa
seitsemälle seurakunnalle, loistavat kirkkaimpina ja voimakkaimpina
juuri ne jotka selittävät: "Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani
valtaistuimellani, niinkuin minäkin olen voittanut ja istunut Isäni
kanssa hänen valtaistuimelleen" ja "Joka voittaa... sen minä annan
pakanoita vallita".
Nämä ovat lupauksia, joita ei järjellisesti voida niin tulkita, että
ne tarkottaisivat nykyistä armon työtä sydämissä ei myöskään kansojen
hallitsemista nykyisessä elämässä, koska voittajat saavuttavat sen
_kuolemalla_ palveluksessaan, voittaen siten valtakunnan kunnian. --
Ilm. 20: 6.
Mutta ihmisluonne koettaa välttää kärsimystä ja on aina valmis
hankkimaan kunniaa ja valtaa. Siksi me huomaamme, että apostolienkin
päivinä muutamat seurakunnat olivat taipuvaiset sovelluttamaan
lupaukset tulevasta kunniasta ja voimasta nykyiseen elämään ja alkoivat
toimia ikäänkuin he olisivat ajatelleet, että maailmalle oli tullut
jo aika kunnioittaa ja totella seurakuntaa. Apostoli Paavali koetti
oikaista tätä eksytystä, sillä hän tiesi, että sellaiset ajatukset
vaikuttaisivat vahingollisesti seurakuntaan synnyttäen ylpeyttä sekä
vierottaen uhraamisesta. Ivallisesti sanoo hän heille: "Te olette
muka jo ravitut, teistä on tullut jo rikkaita, te olette ilman meitä
päässeet kuin miksikin kuninkaiksi." Sitten hän jatkaa; "Kunpa teistä
olisi tullut kuninkaita, niin että mekin pääsisimme kuninkailemaan
teidän kanssanne." (1 Kor. 4: 8.) Kristillisyydellään ja sen rinnalla
koettivat he voittaa mahdollisimman paljon kunniaa; mutta apostoli
tiesi, että jos he _uskollisesti_ seuraisivat Herraa, eivät he olisi
sellaiseen tilaisuudessa. Hän muistuttaa heitä sentähden siitä, että
jos kauvan odotettu hallitseminen jo olisi alkanut, olisi myöskin
_hän_ ainakin yhtä suurella syyllä hallitsemassa kuin hekin. Se
seikka, että hän uskonsa kautta sai kärsiä totuuden tähden, oli
todistus siitä, että _heidän hallitsemisensa_ oli ennen aikaista, että
se oli ansa kunnian asemasta. Sitten jatkaa hän vähän ivallisesti:
"Me [apostolit ja uskolliset palvelijat] olemme houkkia Kristuksen
tähden, mutta tehän olette älykkäitä Kristuksessa, me olemme heikkoja,
mutta te väkeviä; te kunnioitettuja, mutta me halveksittuja." En
kirjota tätä saadakseni teitä ainoastaan häpeämään, vaan on minulla
parempi ja jalompi tarkotus, nimittäin _varottaa teitä_, sillä
nykyinen kunnia ei ole tie siihen kirkkauteen ja kunniaan, _joka on_
ilmestyvä. Nykyiset kärsimykset ja kieltäymykset muodostavat sen
kaidan tien, joka johtaa kirkkauteen ja kunniaan, kuolemattomuuteen ja
valtakunnan kanssaperillisyyteen. Siksi kehotan teitä: Tulkaa _minun
seuraajikseni_. Kärsikää ja antakaa nyt itseänne häväistä ja vainota,
jotta te minun kanssani tulisitte osallisiksi siitä elämän kruunusta,
jonka Herra vanhurskas tuomari on _sinä päivänä_ antava minulle,
mutta ei ainoastaan minulle, vaan kaikille, jotka rakastavat hänen
ilmestystään. -- 1 Kor. 4: 10--17; 2 Tim. 4: 8.
Mutta kun ensimäinen kristillinen seurakunta uskollisesti oli kärsinyt
sangen paljon vainoa, alkoivat sellaiset ajatukset päästä valtaan, että
seurakunnan tehtävä oli voittaa maailma, pystyttää taivaan valtakunta
maan päälle ja hallita kansoja _ennen_ Herran toista tulemista. Tämä
antoi aiheen seurakunnissa maallisiin juoniin, ylpeyteen, ulkonaiseen
komeuteen ja loistaviin jumalanpalvelusmenoihin, jonka tarkotuksena oli
vaikuttaa maailmaan, kiehtoa sitä ja pelottaa sitä. Täten jouduttiin
askel askeleelta paavikunnan suuriin vaatimuksiin, että se Jumalan
valtakuntana maan päällä omisti oikeuden vaatia kaikilta kansoilta,
sukukunnilta ja kieliltä kunnioitusta ja kuuliaisuutta lakejaan ja
virkailijoitaan kohtaan. Tämän väärän vaatimuksen perustuksella
(silminnähtävästi pettivät he itseään samoin kuin toisia) kruunasi ja
erotti paavikunta jonkun aikaa Euroopan ruhtinaita, ja esiintyy vielä
tänäänkin tällä vaatimuksella, joskin se nyt on kykenemätön pakottamaan
toisia kuuliaisuuteen.
Sama ajatus on paavikunnan kautta tullut protestanttisuuteen, joka
myöskin väittää, joskaan ei niin varmasti, että seurakunnan _hallitus_
nyt tavalla tai toisella tapahtuu. Korinttolaisten tavoin ovat sen
tunnustajat "kylläisiä" ja "rikkaita" ja hallitsevat "kuninkaina",
kuten Herra niin elävästi kuvaa sitä. (Ilm. 3: 17, 18.) Siten on
tapahtunut, että ne, jotka ainoastaan nimeksi ovat seurakunnan jäseniä
-- jotka todella eivät ole kääntyneet, eivät ole nisua vaan lustetta ja
ainoastaan matkivat nisua -- ovat paljon lukuisammat kuin Kristuksen
todelliset oppilaat. Nämä ovat vihollisia kaikelle todelliselle
uhrautumiselle ja kieltäytymiselle, he eivät kärsi mitään vainoa
vanhurskauden (totuuden) tähden pitäen sen sijaan korkeintaan kiinni
paastoamisen j.n.e. ulkonaisesta muodosta. He ottavat todellakin osaa
maailman hallitsemiseen eivätkä valmistaudu todellisen valtakunnan
osallisuuteen, joka valtakunta pystytetään Herran toisessa läsnäolossa.
Jokainen huolellinen tarkastaja huomaa ilmeisen ristiriidan tämän
käsityksen ja Jeesuksen ja apostolien opin välillä. He opettivat, ettei
valtakunta ennen tule ennenkuin kuningas tulee. (Ilm. 20: 6; 3: 21; 2
Tim. 2: 12.) Siksi täytyy taivaan valtakunnan kärsiä väkivaltaa siihen
aikaan _asti_, kunnes se kirkkaudessa ja voimassa pystytetään.
Jumalan valtakunnan kaksi puolta.
Joskin on totta, mitä Herra sanoi, että Jumalan valtakunta _ei tule_
-- ilmaannu alussa -- ulkonaisin piirtein, on se kuitenkin aikanaan
ilmenevä ulkonaisten, näkyväin ja erehtymättömäin merkkein kautta.
Kun se on täydelleen pystytetty, tulee siinä olemaan kaksi osaa,
henkinen eli taivaallinen puoli ja maallinen eli inhimillinen puoli.
Henkinen puoli tulee ihmissilmälle aina olemaan näkymätön, koska ne,
jotka muodostavat sen, omistavat jumalallisen, henkisen luonnon, jota
ainoakaan ihminen ei ole nähnyt eikä voi nähdä (1 Tim. 6: 16; Joh. 1:
18); kuitenkin tulee sen läsnäolo ja voima voimakkaasti ilmenemään,
pääasiallisesti sen inhimillisten edustajain kautta, jotka muodostavat
Jumalan valtakunnan maallisen puolen.
Valtakunnan henkisen puolen muodostavat evankeliumin aikakauden
voitokkaat pyhät -- Kristus, pää ja ruumis -- tultuaan ensin
kirkastetuiksi, He nousevat ylös ja korotetaan valtaan ennen toisia,
koska tämä luokka tulee siunaamaan kaikki muut. (Hebr. 11: 39, 40.)
Heille kuuluu _ensimäinen ylösnouseminen_, (Ilm. 20; 5.)[*] Tämä suuri
työ, joka on annettu tuon kirkkaan, voidellun joukon -- Kristushenkilön
-- tehtäväksi, vaatii sen jäsenten korottamista jumalalliseen luontoon:
ainoastaan jumalallinen voima kykenee suorittamaan sen. Heidän työnsä
ei käsitä ainoastaan tätä maailmaa, vaan kaikki asiat _taivaassa ja
maan päällä_ -- niin hyvin inhimillisten kuin henkisten olentojen
keskuudessa. -- Matt. 28: 18; Kol. 1: 20; Ef. 1:10; Fil. 2: 10; 1 Kor.
6: 3.
[*] Tässä värsyssä eivät sanat _"Muut kuolleet eivät
vironneet eloon, ennenkuin ne tuhatta vuotta olivat umpeen
kuluneet"_ ole alkuperäiset. Näitä sanoja ei löydy vanhimmissa
ja luotettavimmissa kreikkalaisissa käsikirjotuksissa,
siinalaisessa, vatikaanilaisessa n:o 1209 ja 1160 tai
syyrialaisessa. Meidän tulee muistaa, että monta Raamatun
paikkaa, jotka löytyvät meidän Raamatun käännöksissämme, ovat
_lisäyksiä_, jotka eivät oikeastaan kuulu Raamattuun. Koska meitä
ei ole käsketty tekemään mitään lisäyksiä Jumalan sanaan, niin
on meidän hylättävä sellaiset lisäykset, niin pian kuin niiden
väärä lähde on todennettu. Mainitut sanat joutuivat Raamattuun
jonkinlaisen erehdyksen kautta viidennellä vuosisadalla, sillä
ei missään aikaisemmassa käsikirjoituksessa (ei kreikkalaisessa
eikä syyrialaisessa) ole tätä lausetta. Nähtävästi oli se alkuaan
ainoastaan jonkun lukijan tekemä reunamuistutus, joka ilmaisi
hänen käsitystään tästä Raamatun kohdasta, jossa tapauksessa joku
myöhempi puhtaaksikirjottaja, joka ei erottanut alkuperäisiä
lauseita reunamuistutuksista, kirjotti sen täysiarvoisena
Raamattuun.
Kuitenkaan ei meidän esityksemme Jumalan suunnitelmasta vaadi
tämän lauseen hylkäämistä; sillä muut kuolleet -- maailma
ylimalkaan -- eivät tule saamaan elämää sen täydellisessä
merkityksessä, kuten Aadam _omisti elämän_, ennen kuin hän rikkoi
ja tuli tuomituksi: "sinun pitää _kuolemalla_ kuoleman", ennen
kuin tuhannen vuotta ovat kuluneet. Jumalan kannalta katsoen
sisältää sana _elämä_ täyden elämän ilman heikkouksia tai
kuolemaa. Hänen kannaltaan katsoen on koko maailma jo menettänyt
elämän, on kuolemaisillaan, ja voidaan sitä nyt oikeammin pitää
kuolleena kuin elävänä. -- 2 Kor. 5: 14; Matt. 8: 22.
Sana _ylösnouseminen_ (kreik. _anastasis)_ merkitsee
_nostattamista_. Ihmiseen nähden merkitsee se hänen
_nostamistaan_ siihen tilaan, josta hän lankesi, täydelliseen
miehuuteen -- mikä Aadamin kautta kadotettiin. Se täydellisyys,
_josta_ meidän sukumme lankesi, on myös se, _johon_ se
vähitellen nostetaan ennalleenasettamisen tai ylösnousemisen
(nostamisen) tuhatvuotiskautena. Tuhatvuotiskausi ei ole
ainoastaan koettelemisen vaan myöskin siunauksen aikakausi ja
_elämän_ ylösnousemisen tai ennalleenasettamisen kautta tulevat
kaikki ne, jotka, kun he ymmärtävät ja ovat tilaisuudessa,
tottelevat ilolla, osallisiksi kaiken sen ennalleenasettamisesta,
mikä kerran _kadotettiin_. Ylösnouseminen tulee tapahtumaan
asteittain ja vaatii koko aikakauden täydellistä toimeenpanoaan
varten, joskin pelkkä herääminen siihen määrään elämää ja
tietoisuutta, jota nykyään nautitaan, tulee luonnollisesti
olemaan silmänräpäyksen työ. Siksipä ei suvulla tule olemaan
sitä täyttä määrää elämää, joka Aadamin kautta kadotettiin,
ennenkuin nuo tuhatta vuotta ovat loppuun kuluneet. Ja koska se,
mikä ei ole täydellistä elämää, on osittaista kuolemaa, niin
seuraa, että vaikkakaan kysymyksessä olevat sanat eivät kuulu
hengen elähyttämään alkulähteeseen, niin voidaan todenmukaisesti
sanoa, että _muut kuolleet eivät_ tule saamaan _elämää_ (eivät
tule täydelleen saamaan takasin kadotettua elämää), ennenkuin
ennalleenasettamisen ja siunauksen tuhatta vuotta ovat kuluneet
loppuun.
Työ, joka kuuluu Jumalan valtakunnan maalliseen puoleen, tulee
rajotettavaksi tähän maahan ja ihmiskuntaan. Ja ne, jotka saavat
tuon korkean kunnian tulla osallisiksi siitä, on Jumala korkeimmalle
korottanut ja enimmän kunnioittanut ihmisten keskuudessa. Nämä ovat ne,
jotka mainitaan kahdeksannessa luvussa (siv. 175), joiden tuomiopäivä
oli ennen evankeliumiaikakautta. Koska heitä on koeteltu ja havaittu
uskollisiksi, ei heitä herätettäessä aseteta tuomiolle, vaan saavat
heti uskonsa palkan: silmänräpäyksessä nousevat he ylös täydellisyyteen
_ihmisinä_. (Näitä ja henkistä luokkaa lukuunottamatta tulevat muut
_vähitellen_ nostettaviksi täydellisyyteen). Siten tulevat he heti
olemaan valmiina tuota suurta, heidän tehtäväkseen uskottua, työtä
varten Kristuksen inhimillisinä välikappaleina ennalleenasettaa ja
siunata toisia ihmissuvun jäseniä. Kuten henkinen luonto on välttämätön
Kristuksen työn toimeenpanemisessa, niin on täydellinen inhimillinen
luonne sopiva sen työn tulevaa suorittamista varten, joka on tehtävä
ihmisten keskuudessa. He tulevat palvelemaan ihmisten keskuudessa
ja ihmiset näkevät heidät, ja heidän kirkkautensa täydellisyys
tulee olemaan alituisena esimerkkinä kiihottaen toisia pyrkimään
samaan täydellisyyteen. Ja että nämä vanhanajan arvossa pidetyt
uskovaiset tulevat muodostamaan valtakunnan maallisen puolen, sekä
että ihmiset näkevät heidät, selviää täydelleen Jeesuksen sanoista
uskottomille juutalaisille, jotka hylkäsivät hänet. Hän sanoi: Te
saatte nähdä Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin ja kaikki profeetat
Jumalan valtakunnassa. Asianlaita on se, että ihmiset tulevat näkemään
valtakunnan maallisen puolen ja olemaan tekemisessä sen kanssa, mutta
ei niin henkisen puolen kanssa. Muutamat tulevat silloin epäilemättä
katumaan ja pahottelemaan sitä, että ovat hyljänneet niin suuren
kunnian.
Me emme ole saaneet mitään selvää ilmotusta, millä määrätyllä
tavalla nämä valtakunnan molemmat puolet tulevat vaikuttamaan; mutta
Jumalan menettelytapa Israelin lapsia kohtaan heidän edustajiensa
Mooseksen, Aaronin, Joosuan, profeettain j.n.e. kautta antaa meille
kuvan, millä tavalla nämä _mahdollisesti tulevat_ yhdessä toimimaan,
joskin jumalallisen vallan ilmaukset tulevaisuudessa tulevat olemaan
paljon voimakkaammat kuin esikuvauksellisena aikakautena: sillä
tulevan aikakauden työn käsittää kaikkien kuolleitten herättämisen
ja _tottelevaisten_ ennalleenasettamisen täydellisyyteen. Tämä työ
vaatii täydellisen hallituksen pystyttämistä ihmisten keskuuteen, jonka
valta on täydellisten ihmisten käsissä, jotta he oikealla tavalla
järjestäisivät valtakunnan asiat. Tämä tulee vaatimaan kaikenlaisten
kasvatuslaitosten järjestämisen samoinkuin erilaisia ihmisystävällisiä
toimenpiteitä. Ja tämä jalo työ, siten (saman valtakunnan näkymättömien
jäsenten ohjaamina) varmasti ja keskeymättä kohottaa sukua, on tuo
suuri kunnia, johon vanhat arvokkaat ovat määrätyt. Tätä varten
tulevat he nousemaan ylös haudoista täysin varustettuina tähän, vähän
senjälkeen kuin maailman valtakunnat ovat lopullisesti kukistuneet
ja Saatana, heidän ruhtinaansa, on tullut sidotuksi. Ja taivaallisen
valtakunnan, Jumalan kunnioittamina edustajina tulevat he kohta saamaan
kaikkien ihmisten kunnian ja myötävaikutuksen.
Osallisuus Jumalan valtakunnan maalliseen puoleen merkitsee jokaisen
toiveen tyydyttämistä, joka voi herätä täydellisen ihmisen sydämessä.
Alusta alkaen on tämä oleva ihana ja tyydyttävä osa. Kuitenkin tulee
se ihanammaksi kuta pitemmälle aika rientää ja siunattu työ edistyy.
Kun Kristus-henkilö (suureksi osaksi näiden jalojen inhimillisten
työtovereitten avulla) tuhannen vuoden kuluttua on päättänyt
tämän suuren ennalleenasettamistyön, kun koko inhimillinen suku
(parantumattomia lukuunottamatta -- Matt. 25: 46; Ilm. 20: 9) seisoo
hyväksyttynä, tahratonna, virheettömänä tai ilman mitään senkaltaista
Jehovan edessä, tulevat nämä, jotka olivat välikappaleita tämän
työn toimeenpanemisessa kanssaihmistensä keskuudessa ja Jumalan ja
Kristuksen ja enkeleiden edessä, loistamaan kuten "tähdet aina ja
ijankaikkisesti". (Dan. 12: 3.) Heidän kiitolliset kanssaihmisensä
eivät tule koskaan unohtamaan heidän työtään ja rakkauttaan. Ne
muistetaan aina. -- Ps. 112: 6.
Mutta kuinka suureksi tämä näiden täydellisten miesten, jotka tulevat
muodostamaan valtakunnan maallisen puolen, lakkaamatta enenevä kirkkaus
kasvaneekin, niin tulee kuitenkin noiden taivaallisten kirkkaus
olemaan erinomaisempi. Edelliset tulevat loistamaan kuten tähdet
aina ja ijankaikkisesti. Jälkimmäiset loistavat kuten taivaankansi
-- kuten aurinko. (Dan. 12: 3.) Taivaan ja maan kunnia asetetaan
Kristus-henkilön jalkojen eteen. Inhimillinen luonne voi ainoastaan
lähimailleen, mutta ei selvästi, käsittää sitä kirkkautta, joka tulee
ilmenemään Kristus-henkilössä ijäisyyden lukemattomissa aikakausissa.
-- Room. 8: 18; Ef. 2: 7--12.
Tuo lupaus Aabrahamille: "Sinussa ja sinun siemenessäsi tulevat
kaikki sukukunnat maan päällä siunatuiksi", tulee täyttymään näiden
valtakunnan; molempien puolien kautta. Sinun siemenesi on oleva
"niinkuin hiekka meren rannalla" _ja_ "niinkuin tähdet taivaalla" --
maallinen ja taivaallinen siemen, molemmat Jumalan välikappaleita
maailman siunaamiseksi. Jumala oli alussa selvään nähnyt ja
suunnitellut lupauksen molemmat puolet, mutta Aabraham näki ainoastaan
maallisen puolen. Ja vaikkakin Jumala valitsi henkisen luokan pylväät
(apostolit ja muita) luonnollisesta siemenestä ja tarjosi parhaimman,
henkisen siunauksen niille tästä kansasta, jotka elivät taivaallista
kutsumusta varten määrättynä aikana, oli tämä hyvin paljon yläpuolella
sen, mitä Aabraham koskaan näki liitossaan -- armoa armon lisäksi.
Paavali puhuu (Room. 11: 17) Aabrahamilaisesta liitosta juurena, josta
lihallinen Israel kasvoi _luonnollisina_ oksina, mutta johon uskovat
pakanat oksastettiin, kun luonnolliset oksat hakattiin pois epäuskonsa
tähden. Tämä todistaa lupauksen kaksinkertaista täyttymistä näiden
_molempien siementen_, maallisen (inhimillisen) ja taivaallisen
(henkisen) kehittämisessä, jotka muodostavat valtakunnan kaksi puolta.
Tämä juuriliitto kantaa noita kaksia erilaisia oksia, joista kukin
ylösnousemisessa kantaa laatunsa mukaisen täydellisen hedelmän --
inhimillisen ja henkisen luokan kuninkaallisessa voimassa. Kehitykseen
nähden tulivat luonnolliset (maaliset) hallitsijat ensin, mutta aseman
korkeuteen ja virantoimitusaikaan nähden, tulee henkinen luokka ensin,
sitten luonnollinen ja siten on viimeisiä, jotka tulevat ensimäisiksi,
ja ensimäisiä, jotka tulevat viimeisiksi. -- Matt. 19: 30; Luuk. 13: 30.
Lupaus Aabrahamille, johon Stefanus viittaa (Ap. t. 7: 5), ja johon
Israel luotti, oli maallinen: koski _maata_. Jumala lupasi... antaa
sen hänen... omaksi", sanoi Stefanus. Ja Jumala sanoi Aabrahamille:
"Nosta nyt silmäs ja katso siitä paikasta, missä nyt olet pohjoiseen
ja etelään ja itään ja länteen: sillä kaiken sen maan, kuin sinä näet,
annan minä sinulle ja sinun siemenelles ijankaikkiseksi omaisuudeksi.
Ja minä lisään sinun siemenes, että se on niinkuin tomuhiukkaset
maan päällä. Jos joku taitaa laskea tomuhiukkaset maan päällä, niin
voi hän myös sinun siemenes laskea. Nouse ja vaella maata pitkin ja
poikin; sillä sinulle minä sen annan." (1 Moos. 13: 14--17.) Stefanus
osottaa että tämä lupaus _täytyy vielä_ täyttyä; sillä hän selittää,
ettei Jumala antanut Aabrahamille "perintöosaa siihen maahan, ei
jalanalaakaan."