pedon suhteen, ja erittäinkin sen ihmeellisen paavillisen sarven
suhteen, sanoo profeetta, että tämä sarvi on tuleva tuomituksi. Oli
tuleva aika, jolloin se alkaisi kadottaa valtaansa, joka vähitellen oli
_vähenevä_, kunnes _petoeläin_ tulisi hävitetyksi.
Tämä petoeläin, roomalainen valtakunta, on sarvissaan eli osissaan
vielä tänäkin päivänä olemassa. Se hävitetään silloin, kun kansan
joukot nousevat ja muutkin hallitukset hävitetään "Herran päivänä",
joka on välttämätön valmistus taivaallisen hallituksen tunnustamista
varten. Tämä osotetaan selvästi raamatunpaikoissa, joita ei vielä
ole käsitelty. Paavillisen sarven _hävittäminen_ tulee kuitenkin
tapahtumaan ensin. Sen vallan ja vaikutuksen väheneminen alkoi silloin,
kun Napoleon antoi viedä paavin vankina Ranskaan. Kun ei paavien
kiroukset eikä heidän rukouksensa voineet vapauttaa heitä Napoleonin
vallasta, selvisi kansoille, että paavien väitteet jumalallisesta
vallasta ja oikeudesta olivat aiheettomat. Sen jälkeen vaipui sen
maallinen valta nopeasti, kunnes syyskuussa 1870 Viktor Emanuel anasti
sen viimeiset rippeet.
Siitä huolimatta jatkoi sarvi koko tänä aikana, jolloin sen valta
väheni vähenemistään, julkeata pilkkaamistaan. Sen viimeiset suuret
sanat lausuttiin v. 1870. Silloin, ainoastaan muutama kuukausi ennen
kukistumistaan, paavit julistettiin _erehtymättömiksi_. Kaikki tämä
mainitaan ennustuksessa: "Minä näin _sitten_ [s.o. _sen jälkeen_, kun
sarvi oli tuomittu, kun sen tyhjäksi tekeminen oli alkanut], niiden
_suurten puheitten äänen_ tähden, joita se sarvi puhui." -- Dan. 7: 11.
Täten olemme historian kulussa tulleet meidän päiviimme asti ja olemme
nähneet, että maailman valtakuntien suhteen on meillä odotettavissa
niiden täydellinen tyhjäksi tekeminen. Mitä lähinnä tätä seuraa, on
kirjotettu seuraavin sanoin: "Minä katselin kunnes peto oli tapettu ja
sen ruumis hävitetty ja heitetty tuleen poltettavaksi." Tappaminen ja
polttaminen ovat kuvia samoinkuin peto itse ja merkitsevät nykyisten
järjestettyjen hallitusten täydellistä ja toivotonta tuhoamista. 12
värssyssä osottaa profeetta eron neljännen pedon ja sen edeltäjien
välillä. Nämä kolme (Babylon, Persia ja Kreikka) menettivät toinen
toisensa jälkeen _valtansa_, lakkasivat olemasta maailman valtoja,
ilman että heidän kansallinen olemassaolonsa heti loppui. Kreikalla ja
Persialla on jonkun verran vielä eloa itsessään, joskin monta pitkää
vuosisataa on kulunut, kun maailman valta otettiin heidän käsistään.
Niin ei tule tapahtumaan Roomalle, joka on neljäs ja viimeinen näistä
eläimistä. _Se_ tulee menettämään elämän ja vallan samalla kertaa ja
hävitetään se täydelleen ja toiset katoavat sen kanssa. -- Dan.
2:35.
On yhdentekevää millä tavalla tai millä keinoin tämä tulee tapahtumaan.
Näiden kukistumisen _syynä_ on viidennen maailman valtakunnan, Jumalan
valtakunnan, perustaminen, jota Kristus hallitsee, jolla on oikeus
ottaa valta käsiinsä. Tätä hallituksen vaihdosta, kun valta neljänneltä
pedolta "Jumalan säätämän" määrätyn ajan jälkeen siirtyy viidennelle
valtakunnalle, jota Messias hallitsee, kun hänen aikansa on tullut,
kuvaa profeetta seuraavin sanoin: "Katso, ihmisen pojan kaltainen
tuli taivaan pilvissä, ja hän tuli Vanhaikäisen luo ja vietiin hänen
eteensä. Ja hänelle (Kristukselle -- päälle ja ruumiille) annettiin
voima, kunnia ja valtakunta, jotta kaikki kansat, sukukunnat ja
kielet häntä palvelisivat. Hänen valtansa on ijankaikkinen valta,
joka ei huku, eikä hänen valtakunnallansa ole loppua." Tämä merkitsee
enkelin selityksen mukaan, että "valtakunta, valta ja voima kaikkien
valtakuntien yli taivaan alla annetaan korkeimman pyhälle kansalle. Se
valtakunta on ijankaikkinen valtakunta ja kaikki valtakunnat pitää sitä
palveleman ja totteleman." -- Dan. 7: 13, 27.
Me näemme siis, että Jehova ("Vanhaikäinen") tulee antamaan maan
herrauden Kristuksen käsiin, alistamaan kaikki "hänen jalkainsa alle".
(1 Kor. 15: 27.) Siten korotettuna Jumalan valtaistuimelle on hän
hallitseva, kunnes hän on kukistanut kaikki vallat ja voimat, jotka
ovat ristiriidassa Jehovan tahdon ja lain kanssa. Suorittaakseen tämän
suuren tehtävän on noiden pakanallisten hallitusten kukistaminen ensi
sijassa välttämätön asia, sillä "tämän maailman valtakunnat" ovat
yhtä vähän kuin "tämän maailman ruhtinas" halukkaita vapaehtoisesi
antautumaan, vaan _täytyy_ niiden tulla sidotuiksi ja voimalla
pakotetuiksi. Ja niin on kirjotettu: "Heidän kuninkaitaan sitomaan
kahleisiin ja heidän jaloimpiaan rautakahleisiin; sekä tekemään heille
kirjotetun oikeuden mukaan: tämä kunnia pitää kaikilla hänen pyhillänsä
oleman." -- Ps. 149: 8, 9.
Kun me siten tarkastamme nykyisiä hallituksia Herran ja
profeetta Danielin kannalta ja ajattelemme niiden ryöstön- ja
hävittämisenhaluista, petoeläimen kaltaista, itsekästä luonnetta,
niin emme voi muuta, kuin sydämestämme ikävöidä näiden pakanallisten
hallitusten loppua, ja me katsomme ilomielin sitä siunattua aikaa
kohti, jolloin tämän aikakauden voittajat päänsä kanssa ovat korotetut
valtaistuimelle hallitakseen, siunatakseen ja ennalleenasettaakseen
huokaavan luomakunnan. Todellakin voivat kaikki Jumalan lapset rukoilla
Herransa kanssa: _"Tulkoon valtakuntasi;_ tapahtukoon sinun tahtosi
maankin päällä niinkuin taivaassa."
Jokainen näistä valtakunnista, joita kuvapatsas ja eläimet esittävät,
olivat olemassa, ennen kuin ne saivat sen voiman, joka kuuluu maailman
vallalle. Niin on myös Jumalan totisen valtakunnan laita: se on kauvan
ollut olemassa, erillään maailmasta, yrittämättä hallita, odottaen
aikaansa -- sitä aikaa, jonka "Vanhaikäinen" on määrännyt. Ja samoin
kuin _toiset_, on sen _täytynyt_ saada määräyksensä, valtuutuksensa,
täytynyt tulla "perustetuksi", _ennen kuin_ se voi käyttää valtaansa
sen pedon eli valtakunnan murskaamiseksi ja tuhoamiseksi, joka on sitä
ennen ollut. Miten sattuvat ovatkaan profeetan sanat: "Mutta näiden
kuningasten aikana [kun niillä vielä on valta] on taivaan Jumala
perustava valtakunnan" [jolla on voima ja valtuutus]. Ja kun se on
pystytetty, on se "särkevä ja hävittävä kaikki nämä toiset valtakunnat,
mutta se itse tulee ijankaikkisesti pysymään". (Dan. 2: 44.) Tästä
seuraa, odotimme Jumalan valtakuntaa milloin tahansa, niin täytyy
meidän luonnollisesti olettaa, että se on perustettu, _ennen kuin_
tämän maailman valtakunnat kukistuvat, sekä että toisten valtakuntien
kukistuminen johtuu sen voimasta ja vaikutuksesta.
Nykyisten hallitusten tutkiminen toiselta näkökannalta.
Luojalla, Jehovalla, on ja tulee aina olemaan korkein oikeus
maailman hallitsemiseen, joskin hän sallii tai valtuuttaa jonkin
toisen johtamaan asioita hänen hallituksensa alaisena. Niiden
epätäydellisyyksien ja puutteiden vaikutuksesta, jotka johtuivat
Aadamin uskottomuudesta kaikkien kuningasten , kuningasta kohtaan,
tuli hän pian heikoksi ja avuttomaksi. Hallitsijana alkoi hän menettää
sitä valtaa, jolla hän tahtonsa voimalla kykeni hallitsemaan ja
tekemään alamaisikseen häntä alemman eläinmaailman. Hän menetti myöskin
herrautensa itsensä ylitse, että häntä, kun hän tahtoi tehdä hyvää,
esti hänen heikkoutensa, ja paha takertui kiinni häneen. Hyvää, jota
hän tahtoi, ei hän tehnyt, ja pahaa, jota hän ei tahtonut, teki hän.
Joskaan emme yritä puolustamaan sukuamme, niin tunnemme kuitenkin
myötätuntoa sen tuloksettomaan yritykseen hallita itseään ja pitää
huolta hyvinvoinnistaan. Ja jotakin voidaan sanoa siitä menestyksestä,
joka maailmalla tässä suhteessa on ollut. Vaikka näiden petomaisten
hallitusten todellinen luonne on ilmeinen, ovat ne kuitenkin, joskin
turmeltuneina, olleet paljon paremmat kuin se, ettei olisi mitään
hallitusta -- paljon paremmat kuin laittomuus ja väkivalta. Joskin
laittomuus todennäköisesti "tämän maailman ruhtinaalle" olisi ollut
hyvin mieluista, ei se kuitenkaan olisi hänen alamaisiaan miellyttänyt.
Hänen valtansa ei ole rajaton, vaan on se rajotettu hänen kykyynsä
toimia ihmissuvun kautta, ja hänen valtiotaitonsa täytyy huomattavassa
määrässä mukautua ihmisten ajatusten, himojen ja ennakkoluulojen
mukaan. Ihminen halusi Jumalasta riippumatonta itsehallitusta,
kun Jumala salli hänen yrittää sitä, käytti Saatana tilaisuutta
laajentaakseen vaikutustansa ja valtaansa. Täten joutui ihminen,
unohtamalla Jumalan (Room. 1: 28), tämän viekkaan ja mahtavan, joskin
näkymättömän vihollisen vaikutuksen alaiseksi ja sen tähden on ihmisen
siitä asti täytynyt taistella niin hyvin Saatanan hyökkäyksiä kuin omia
heikkouksiaan vastaan.
Näin ollen, luokaamme ensin silmäys tämän maailman valtakuntiin ja
tarkastakaamme niitä langenneen ihmiskunnan yrityksinä hallita itseään
Jumalasta riippumattomina. Joskin yksityisten turmelus ja itsekkäisyys
on johtanut heidät harhaan oikeuden tieltä, että täysi oikeus harvoin
on tullut kenenkään osaksi tämän maailman valtakuntien aikana, on
kuitenkin kaikkien hallitusten pyrkimyksenä aina ollut oikeuden ja
kaikkien hyvinvoinnin edistäminen.
Missä määrin tämä on onnistunut, on toinen asia; mutta sitä ovat kaikki
hallitukset väittäneet tahtovansa ja se on ollut hallittavien kansojen
päämääränä, kun he ovat alistuneet näiden hallitusten alle ja tukeneet
niitä. Ja missä vanhurskauden vaatimuksen suhteen on oltu liian
huolimattomia, ovat joukot joko olleet soaistut tai harhaan johdetut
sen suhteen, tai ovat myöskin sodat, rauhattomuudet ja vallankumoukset
olleet seurauksena.
Ne huonot työt, joita halpamieliset hirmuvaltiaat ovat aikaansaaneet,
voitettuaan valta-aseman tämän maailman hallituksissa, eivät johdu
näiden hallitusten laeista ja laitoksista; mutta anastettuaan vallan
ja käytettyään sitä halpoja tarkotuksiaan varten ovat he painaneet
hallituksiin tuon petomaisen leiman. Jokaisessa hallituksessa on suurin
osa laeista ollut viisaita, oikeudenmukaisia ja hyviä -- lakeja,
jotka ovat suojelleet elämää ja omaisuutta, koteja, elinkeinoja ja
kauppaa, rangasten rikoksia, j.n.e. On ollut myöskin tuomioistuimia,
joilta ainakin jossakin määrin on voinut odottaa oikeutta; ja kuinka
epätäydellisiä oikeuden valvojat ovatkaan, ovat kuitenkin tällaisten
laitosten edut ja välttämättömyys ilmeiset. Kuinka puutteellisia
tällaiset hallitukset ovat olleetkaan, olisi ilman niitä yhteiskunnan
siveellisesti alemmat ainekset suuremman lukumääränsä perustuksella
voittaneet nuo paremmat, oikeudenmukaisemmat ainekset.
Samalla kun meidän täytyy myöntää, että nämä hallitukset ovat
olleet petomaisia, joka johtuu siitä, että valtaan on päässyt
suurimmaksi osaksi vääryyttä harjottavia hallitsijoita Saatanan
juonien ja petosten tähden, jotka vaikuttavat ihmisten heikkouksien,
turmeltuneitten taipumusten ja mielipiteitten kautta, tunnustamme
kuitenkin nämä hallitukset langenneen ihmissuku-paran parhaimmiksi
ponnistuksiksi hallita itseään. Vuosisata toisensa jälkeen on Jumala
sallinut ihmiskunnan tehdä yrityksiä ja nähdä lopputuloksen niistä.
Mutta vuosisatojen ponnistusten jälkeen eivät nykyiset tulokset
ole tyydyttävämmät kuin entisetkään maailman historian aikana.
Tyytymättömyys on itse asiassa yleisempi ja levinneempi kuin koskaan
ennen, ei sentähden, että sorto ja vääryys olisivat nyt suuremmat, vaan
Jumalan järjestyksen mukaisesti ihmisten silmät ovat avaantuneet tiedon
lisääntyessä.
Ne hallitukset, jotka aikojen kuluessa ovat toimineet, ovat esittäneet
kansan _keskinkertaista kykyä_ hallita itseään. Vieläpä siellä, missä
on ollut yksinvaltiaita hallitsijoita, on se tosiasia, että joukot
ovat niitä sietäneet, todistanut, että he kansana eivät ole kyenneet
toimeenpanemaan ja kannattamaan parempaa hallitusta, joskin epäilemättä
aina on löytynyt useita yksityisiä, jotka ovat olleet keskitasoa
ylempänä.
Jos vertaamme maailman tilaa nykyään mihinkä edelliseen aikaan
tahansa, näemme silmiin pistävän erilaisuuden joukkojen ajatustavassa.
Vapauden henki on nyt laajalle levinnyt, eivätkä ihmiset anna niin
helposti hallitsijoiden ja valtiomiesten soaista, pettää ja johtaa
itseään, siksi he eivät tahdo alistautua entisten päivien ikeen alle.
Tämä yleisen mielipiteen muutos ei ole tapahtunut siitä lähtien kun
ihmiset alkoivat hallita itseään, vaan voidaan se korkeintaan huomata
selvästi kuudennentoista vuosisadan ajoilta, ja on tämä muutos
nopeimmin tapahtunut viimeisen viidenkymmenen vuoden kuluessa. Tämä
muutos ei siis johdu kuluneitten aikakausien kokemuksesta, vaan on
se luonnollinen tulos tiedon lisääntymisestä ja leviämisestä viime
aikoina syvien rivien keskuudessa. Valmistukset tätä tiedon yleistä
levenemistä varten alkoivat kirjapainotaidon keksimisellä noin v. 1440
ja sen jälkeen seurasi kirjojen, sanomalehtien ja aikakauskirjojen
monistaminen. Tämän keksinnön vaikutus yleiseen valistukseen alkoi
tuntua kuudennentoista vuosisadan seuduilla, ja kaikki tuntevat sitä
seuranneet edistysaskeleet. Joukkojen yleinen valistus on tullut
kansan asiaksi, keksinnöt ja havainnot alkavat olla jokapäiväisiä
asioita. Tämä tiedon lisääntyminen ihmisten keskuudessa, jonka Jumala
on määrännyt, ja joka sattuu hänen määräämänä aikanaan, on yksi niistä
mahtavista voimista, jotka nyt vaikuttavat Saatanan sitomiseksi
-- ehkäisten hänen vaikutustaan ja rajottaen hänen valtaansa tänä
"_varustautumisen_ päivänä", jotta Jumalan valtakunta voitaisiin
pystyttää maan päälle.
Tiedon lisääntyminen kaikilla aloilla herättää ihmisissä arvonannon
tunnetta itseään kohtaan ja ymmärtämystä luonnollisia ja heille
kuuluvia oikeuksiaan kohtaan, joita he eivät kauvemmin salli
syrjäytettävän; pikemmin tulevat he menemään päinvastaiseen
äärimmäisyyteen. Luo silmäys kuluneisiin vuosisatoihin, niin näet,
miten kansat ovat verellä kirjottaneet tyytymättömyytensä historian,
ja, profeetat selittävät että tiedon lisääntymisestä johtuva vielä
yleisempi ja laajakantoisempi tyytymättömyys on lopulta ilmenevä koko
maailmaa käsittävänä vallankumouksena, kaiken lain ja järjestyksen
kukistamisessa, jota seuraa laittomuus ja hätä kaikkien kansan
luokkien keskuudessa. Mutta tämän sekaannuksen aikana on taivaan
Jumala _pystyttävä valtakuntansa_, joka on tyydyttävä kaikkien
kansojen toivomuksia. Väsyneinä ja alakuloisina omien yritystensä
epäonnistumisesta ja koettuaan, että heidän viimeinen ja suurin
ponnistuksensa johti ainoastaan laittomuuteen, tulevat ihmiset
ilolla tervehtimään ja taipumaan taivaallisen herrauden alle ja
hyväksymään sen voimakkaan ja oikeudenmukaisen hallituksen. Siten antaa
ihmisten vaikea asema Jumalalle hyvän tilaisuuden, ja "silloin tulee
kaikkein pakanain toivo" -- Jumalan valtakunta voimassa ja suuressa
kirkkaudessa. -- Hagg. 2: 7.
Koska Jeesus ja apostolit tiesivät tämän olevan Jumalan aikomuksen,
eivät he millään tavalla asettuneet maallisia hallituksia vastaan.
Päin vastoin kehottivat he seurakunnan jäseniä olemaan kuuliaiset
esivallalle, vaikkakin he usein saivat kärsiä sen väärin käytetyn
vallan tähden. He kehottivat seurakuntaa tottelemaan lakeja ja
antamaan arvoa sen palvelijoille itse viran tähden, joskaan he
henkilökohtaisesti eivät sitä ansaitsisi, maksamaan veronsa eikä
millään tavalla asettumaan lakeja vastaan (Room. 13: 1--7), ellei ne
olleet ristiriidassa Jumalan lain kanssa. (Ap. t. 4: 19; 5: 29). Herra
Jeesus, apostolit ja ensimäiset kristityt tottelivat lakeja, joskin he
olivat erillään tämän maailman hallituksesta ottamatta siihen millään
tavalla osaa.
Jumala on määrännyt olemassa olevat esivallat, tämän maailman
hallitukset, jotta ihmissuku niiden kautta saisi tarpeellisen
kokemuksen. Seurakunnan, vihkiytyneitten, jotka haluavat toimia
Jumalan tulevassa valtakunnassa, ei tule tavotella sitä mainetta ja
niitä tuloja, jotka kuuluvat tämän maailman valtakunnan virkoihin,
ei myöskään vastustaa näitä esivaltoja. He ovat taivaan valtakunnan
kansalaisia ja perillisiä (Ef. 2: 19) ja tulee heidän sellaisina
pitää kiinni ainoastaan sellaisista oikeuksista ja eduista, jotka
tämän maailman valtakunnissa myönnetään _muukalaisille_. Heidän
tehtävänään ei ole auttaa maailmaa parantamaan nykyistä asemaansa
tai olla nykyään jossakin tekemisessä sen asioitten kanssa. Jokainen
yritys tässä suhteessa olisi ainoastaan tuhlattua vaivaa. Sillä
maailman kulku ja sen loppu ovat selvästi viitotetut Raamatussa ja
kokonaan Hänen kädessään, joka aikanaan on _antava meille_ valtakunnan.
_Totisen_ seurakunnan vaikutus on, ja on aina ollut vähäinen, -- niin
vähäinen, ettei se valtiollisessa suhteessa ole mitään merkinnyt.
Kuinka suurelta se näyttäneekään, tulee meidän seurata Herramme ja
apostolien oppia ja esimerkkiä. Tietäen Jumalan aikomuksen olevan,
antaa maailman täysin koettaa kykyään itsensä hallitsemisessa, ei
seurakunnan jäsenten tule olla maailmasta, joskin he ovat maailmassa.
Pyhät saavat vaikuttaa maailmaan ainoastaan erilläänolemisensa
kautta, antamalla _valonsa_ valaista; ja siten _nuhtelee_ totuuden
henki maailmaa heidän vaelluksensa kautta. Rauhallisina, järjestystä
rakastavina kansalaisina, jotka itse tottelevat ja suosittelevat
jokaista oikeudenmukaista lakia, he nuhtelevat laittomuutta ja syntiä,
sekä viittaavat eteenpäin Jumalan luvattuun valtakuntaan ja niihin
siunauksiin, joita siinä saadaan odottaa. Eivät he ole sellaisia,
jotka omaksuvat tuon yleisen tavan sekaantua valtiolliseen elämään ja
maailman kanssa tekemään suunnitelmia vallan voittamiseksi ja tulla
siten temmatuiksi riitaan, syntiin ja yleiseen alennukseen. Tällä
tavalla tulee Rauhanruhtinaan tulevan morsiamen ihanassa puhtaudessa
olla hyvän voimana edustaen Herraansa maailmassa.
Jumalan seurakunnan täytyy käyttää _koko huomionsa_ ja voimansa Jumalan
valtakunnan saarnaamiseen ja viedä eteenpäin tämän valtakunnan asioita
Raamatussa esitetyn suunnitelman mukaan. Jos tätä tehdään uskollisesti,
niin ei jää aikaa eikä ole halua sekaantua nykyiseen valtiolliseen
elämään. Herralla ei ollut siihen aikaa, ei myöskään apostoleilla.
Samoin ei myöskään pyhillä, jotka seuraavat heidän esimerkkiään, ole
siihen aikaa.
Kohta apostolien kuoleman jälkeen joutui nuori seurakunta tämän
kiusauksen uhriksi. Julistus Jumalan tulevasta valtakunnasta, joka
oli poistava kaikki maalliset valtakunnat, ja ristiinnaulitusta
Kristuksesta tämän valtakunnan perillisenä, ei ollut maailman mielen
mukaista, siksi se sai aikaan vainoa, pilkkaa ja ylenkatsetta.
Mutta muutamat tahtoivat parantaa Jumalan suunnitelmaa ja valmistaa
seurakunnalle suotuisan aseman maailmassa kärsimysten asemasta. Tämä
onnistui yhtymällä maalliseen valtaan. Tuloksena tästä kehittyi
paavikunta, josta aikojen kuluessa tuli kansojen hallitsija ja
kuningatar. -- Ilm. 17: 3-5; 18: 7.
Tällaisen valtiotaidon kautta muuttui kaikki. Kärsimysten asemasta tuli
kunniaa, nöyryyden asemasta ylpeyttä, totuuden asemasta harhaoppeja,
vainon asemasta alkoi se itse vainota niitä, jotka tuomitsivat sen
uuden, epäoikeutetun kunnia-aseman. Se alkoi kohta keksiä uusia
järjestelmiä ja viisastelulta vanhurskauttaakseen menettelytapaansa,
pettäen ensin itseään ja sitten kansoja sillä uskolla, että Kristuksen
tuhatvuotinen valtakunta _oli tullut_, ja Kristusta, kuningasta,
edusti hänen paavinsa, jotka Kristuksen maaherroina hallitsivat maan
kuninkaita. Vaatimuksillaan onnistui sen pettää koko maailma. Se
"_juovutti_" harhaopeillaan kaikki kansat (Ilm. 17: 2), ja saadakseen
aikaan pelkoa se opetti, että ikuinen vaiva odotti kaikkia niitä,
jotka vastustivat sen vaatimuksia. Kohta sen julistukset ja kuviteltu
valtuutus kruunasi tai erotti Euroopan kuninkaat.
Tästä johtuu, että Euroopan valtakunnat meidän päivinämme
esiintyvät kristillisinä valtakuntina ja julistavat, että heidän
hallitsijansa hallitsevat "Jumalan armosta", s.o. joko paavikunta
tai jokin protestanttinen lahko on ne nimittänyt. Vaikka
uskonpuhdistajat hylkäsivät monta paavivallan vaatimusta kirkolliseen
tuomitsemisoikeuteen y.m. nähden, pitivät he kuitenkin kiinni siitä
kunniasta, jonka maan kuninkaat olivat liittäneet kristillisyyteen.
Siten joutuivat uskonpuhdistajat samaan eksytykseen. He harjottivat
yksinvaltiutta nimittäessään ja vahvistaessaan kuninkaat ja hallitukset
sekä antaen niille "kristittyjen valtakuntien" eli Kristuksen
valtakunnan nimen. Siten saamme meidän aikanamme usein kuulla tuon
arvotuksenkaltaisen nimityksen: _"kristillinen maailma"_ -- joka
evankeliumin tosien periaatteitten valossa todellakin on arvotus.
Meidän Herramme sanoi oppilaistaan: "He eivät ole maailmasta, niinkuin
en minäkään ole maailmasta". Ja Paavali kehottaa meitä, sanoen: "Älkää
muodostautuko tämän maailman mukaan". -- Joh. 17: 16; Room. 12: 2.
Jumala ei ole koskaan hyväksynyt sitä, että näitä valtakuntia on
kutsuttu Kristuksen nimellä. Nimiseurakunnan pettäminä purjehtivat nämä
kansat väärällä lipulla, esiintyen sinä, mitä ne eivät ole. Näiden
valtakuntien ainoa oikeutus, kansan tahtoa lukuun ottamatta, riippuu
siitä rajotetusta suosiosta, jonka Jumala ilmotti Nebukadnesarille --
kunnes hän tulee, jolle herraus kuuluu.
Se väite, että nämä epätäydelliset valtakunnat puutteellisine lakeineen
ja usein itsekkäine ja paheellisine hallitsijoineen olisivat "meidän
Herramme ja hänen voideltunsa" valtakunta, on törkeä solvaus Kristuksen
totista valtakuntaa ja sen "Rauhanruhtinasta" ja oikeuden mukaista
hallitsijaa vastaan, jonka edessä niiden ennen pitkää täytyy kukistua.
-- Jes. 32: 1.
Toinen arveluttava vahinko, joka on johtunut tästä eksytyksestä, on se,
että Jumalan lasten huomio sen kautta on poistunut luvatusta taivaan
valtakunnasta, ja he ovat joutuneet sopimattomalla tavalla antamaan
tunnustusta ja liian suurta luottamusta tämän maailman valtakunnille
ja ovat tehneet melkein hedelmättömiä yrityksiä istuttaa uskonnon
puhtautta ja siveyttä näihin hurjiin maallisiin runkoihin, niin
että evankeliumi totisesta valtakunnasta ja niistä toiveista, jotka
muodostavat sen ytimen, ovat tulleet laiminlyödyiksi. Tämän petoksen
vaikutuksesta ovat muutamat hyvin halukkaita yhdistämään Jumalan nimen
Yhdysvaltojen perustuslakeihin, jotta näistä _sen kautta_ tulisi
kristillinen kansa. Reformeeratut presbyteriaanit ovat vuosikausia
kieltäytyneet tässä hallituksessa äänestyksestä ja virkaanastumisesta,
_koska_ se ei ole Kristuksen valtakunta. Täten tunnustavat he kristityn
sopimattomuuden ottaa osaa toisten maiden hallituksiin. Meitä
miellyttää suuresti tämä ajatus, mutta ei niin, että tulisimme siihen
lopputulokseen, missä vaan Jumalan _nimi_ esiintyy perustuslaissa, se
muuttaisi tämän maailman valtakunnan Kristuksen valtakunnaksi, antaen
heille oikeuden siinä äänestää ja astua virkaan. Oi, miten mieletöntä!
Miten suuri onkaan se petos, jolla "porttojen äiti" on juovuttanut
kaikki kansat (Ilm. 17: 2, 5). Väitetään, että Euroopan vallat
samalla tavalla siirtyivät Saatanalta Kristukselle ja tulivat siten
"kristityiksi valtioiksi".
Jos voidaan käsittää, että parhaimmat sekä huonoimmat maan valtakunnat
ovat "tämän maailman valtakuntia", joiden Jumalan suoma valta-aika
kohta on loppunut, antaakseen sitten tilaa määrätylle seuraajalleen,
Messiaan valtakunnalle, viidennelle maailman vallalle (Dan. 2: 44; 7:
14, 18, 27), niin lujittuu totuus ja paljon eksytystä häviää.