vaan myös kaiken, mikä kuului hänen alkuperäiseen perintöönsä, maan
herraus siihen laskettuna. Ostettuaan sen, on omistusoikeus nyt
hänellä: hän on nyt laillinen perijä ja on aikanaan ja ennen pitkään
ottava omaisuutensa haltuunsa. (Ef. 1: 14.) Mutta samoin kuin hän ei
ostanut ihmistä pitääkseen häntä orjanaan, vaan asettaakseen hänet
ennalleen entiseen asemaansa, niin on myös maan herrauden laita:
hän osti sen samoin kuin kaikki ihmisen alkuperäiset siunaukset
asettaakseen ne ennalleen, kun ihminen jälleen kykenee käyttämään
niitä sopusoinnussa Jumalan tahdon kanssa. Tästä seuraa että
Messiaan hallitus maan päällä ei tule kestämään ainaisesti. Se
tulee jatkumaan ainoastaan niin kauvan, että hän rautahallituksensa
kautta on kukistanut kaiken kapinallisuuden ja vastahakoisuuden ja
ennalleenasettanut langenneen suvun alkuperäiseen täydellisyyteen,
jolloin se on täysin kykenevä oikein hallitsemaan maata Jumalan
alkuperäisen tarkotuksen mukaan. Kun tämä herraus sitten on
ennalleenasetettu, tulee se jälleen muodostamaan Jumalan valtakunnan,
jota ihminen, Jumalan edustaja, hallitsee.
Juutalaisena aikakautena järjesti Jumala Israelin kansan
valtakunnakseen, jota Mooses ja tuomarit hallitsivat -- joka oli
jonkinlainen tasavalta --, mutta ainoastaan esikuvauksellisesti.
Tuo yksinvaltaisempi hallitusmuoto, joka sittemmin pantiin toimeen,
erittäinkin Daavidin ja Salomonin aikana, kuvasi muutamissa suhteissa
luvattua valtakuntaa, jolloin Messias oli hallitseva. Toisin kuin
ympärillä olevilla kansoilla, oli Israelilla Jehova kuninkaanaan, ja
Israelin hallitsijat palvelivat häntä, kuten me opimme Ps. 78: 70, 71.
Tämä ilmaistaan hyvin selvästi 2 Aik. 13: 8 ja 1 Aik. 29: 23, joissa
Israelia kutsutaan "Herran kuningaskunnaksi" ja sanotaan, että Salomo
"istui _Herran valtaistuimella_ kuninkaana isänsä Daavidin jälkeen",
joka Saulin, ensimäisen kuninkaan, seuraajana hallitsi seuraavina
neljänäkymmenenä vuotena.
Kun Israelin kansa rikkoi Herraa vastaan, kuritti hän heitä
lukuisia kertoja, kunnes hän lopullisesti otti kokonaan pois heidän
valtakuntansa. Zedekiaan päivinä, joka oli viimeinen hallitsija
Daavidin sukua, otettiin kuninkaan valtikka pois. Silloin kukistui
Jumalan esikuvauksellinen valtakunta. Jumalan päätös tämän asian
suhteen on kirjotettu seuraavin sanoin: "Ja sinä paha, jumalatoin
Israelin päämies, jonka päivä tulee, koska pahat työsi ovat
saavuttaneet rajansa, näin sanoo Herra Jehova: Pane pois diadeemi
(kuninkaallinen otsakoristus) ja kruunu. Se, mikä nyt on, ei ole
pysyvä sellaisena... Minä olen sen kukistanut, eikä se ole _enään
oleva, kunnes_ hän tulee, jolla on siihen oikeus, ja minä olen antava
sen hänelle." (Hes. 21: 25--27.) Tämän ennustuksen täyttämiseksi
nousi Baabelin kuningas Israelia vastaan, otti kansan vangiksi ja vei
pois heidän kuninkaansa. Joskin meedialainen Kyyros asetti ennalleen
heidän kansallisen olemassaolonsa, maksoivat he kuitenkin veroa ja
hallitsi heitä nuo toisiaan seuraavat vallat: meedialais-persialainen,
kreikkalainen ja roomalainen, kunnes heidän kansallisuutensa
lopullisesti lakkasi v. 70 j.Kr., jonka jälkeen he ovat olleet
hajaantuneina kaikkien kansojen keskuuteen.
Syntiinlankeemuksen jälkeen on Israelin valtakunta ollut ainoa, jonka
Jumala koskaan jossakin suhteessa on tunnustanut edustavan hänen
hallitustaan, lakejaan j.n.e. Monta kansaa oli ollut ennen Israelia,
mutta ei yksikään toinen voinut oikeudenmukaisesti väittää, että Jumala
oli sen perustaja tai, että sen hallitsijat olivat Jumalan edustajia.
Kun kruunu otettiin Zedekialta ja Israelin valtakunta kukistettiin,
päätti Jumala antaa sen olla kukistuneessa tilassa, kunnes Kristus,
maailman oikeudenmukainen perillinen, oli tuleva vaatimaan sitä
itselleen. Siitä johtuu, että kaikkia muita valtakuntia, jotka
hallitsevat Jumalan valtakunnan perustamiseen asti, kutsutaan "tämän
maailman valtakunniksi", joita "tämän maailman ruhtinas" hallitsee, ja
ovat siis kaikki heidän vaatimuksensa esiintyä Jumalan valtakuntana
väärät. Ei myöskään Jumalan valtakuntaa _perustettu_ Kristuksen
ensimäisessä tulemisessa. (Luuk. 19: 12.) Siitä ajasta asti on Jumala
valinnut maailmasta niitä, joita katsotaan arvokkaiksi hallitsemaan
Kristuksen kanssa tämän vallan kanssaperillisinä. Vasta toisessa
tulemisessaan on Kristus ottava valtakunnan, vallan ja kirkkauden ja
hallitseva kaikkien Herrana.
Kaikkia muita, paitsi Israelin valtakuntaa, kutsutaan Raamatussa
pakanallisiksi valtakunniksi -- "tämän maailman valtakunniksi," joita
"tämän maailman ruhtinas", Saatana, hallitsee. Kun Zedekian päivinä
Jumalan valtakunta otettiin pois, jäi maailma ilman mitään hallitusta,
jonka Jumala voisi hyväksyä, tai jonka lakeja tai asioita hän jollakin
erinomaisella tavalla valvoi. Jumala antoi epäsuoran tunnustuksen
pakanallisille valtakunnille, ilmottaessaan julkisesti aikomuksensa
(Luuk. 21: 24), että Jerusalem ja maailma oli oleva yllämainittuna
väliaikana pakanallisten hallitusten alla.
Tätä välillä olevaa aikaa, Jumalan valtikan ja hallituksen
poisottamista, kunnes ne Kristuksessa ennalleenasetetaan suurempaan
voimaan ja kirkkauteen, kutsutaan Raamatussa "pakanain ajoiksi". Ja
nämä "ajat" oli vuodet, jolloin "tämän maailman valtakuntien" annetaan
hallita, ovat määrätyt ja rajotetut, ja aika Jumalan valtakunnan
jälleenpystyttämistä varten Messiaan hallitessa on samoin määrätty ja
selvästi ilmotettu Raamatussa.
Niin pahoja kuin nämä pakanalliset hallitukset ovat olleetkin, "on
Jumala ne asettanut" tai sallinut niitä määrättyä tarkotusta varten.
Niiden epätäydellinen ja väärä hallitus on sopusoinnussa sen kanssa,
mitä Jumala tahtoo opettaa ihmisille, nimittäin synnin ylenmääräistä
syntisyyttä, sekä todistaa langenneen ihmisen kykenemättömyyttä hallita
itseään edes omaksi tyytyväisyydekseen. Jumala sallii heidän ylimalkaan
noudattaa omia tarkotuksiaan, ellei ne häiritsevästi sekaannu hänen
suunnitelmiinsa. Hänen tarkotuksensa on, että kaikki vähitellen on
kääntyvä parhain päin, sekä että lopulta "ihmisten kiukkukin" on
kääntyvä hänen "kunniakseen". Kaiken muun, mistä ei johdu mitään hyvää,
eikä täytä mitään tarkotusta eikä ole miksikään opiksi, estää hän. Ps.
76: 11.
Ihmisen kykenemättömyys toimeenpanna täydellistä hallitusta johtuu
hänen omista heikkouksistaan hänen langenneessa ja turmeltuneessa
tilassaan. Näitä heikkouksia, jotka jo itsessään tekevät ihmisen
ponnistukset aikaansaada täydellistä hallitusta hedelmättömiksi, on
myös Saatana, joka ensin houkutteli ihmiset uskottomuuteen korkeinta
hallitsijaa kohtaan, käyttänyt hyväkseen. Saatana on lakkaamatta
käyttänyt hyväkseen ihmisen heikkouksia, antanut hyvälle pahan varjon
ja pahalle hyvän varjon; ja on hän asettanut Jumalan luonteen ja
suunnitelmat väärään valoon ja tehnyt ihmisen sokeaksi totuudelle.
Kun hän täten tekee työtä uppiniskaisuuden lapsien sydämissä (Ef.
2: 2), on hän heitä vienyt talutusnuorassa oman tahtonsa mukaan ja
tehnyt itsensä siksi, miksi Herra ja apostolit häntä kutsuvat -- tämän
maailman ruhtinaaksi eli hallitsijaksi. (Joh. 14: 30; 12: 31.) Hän
ei ole oikeudenmukaisesti tämän maailman ruhtinas, vaan on hän sitä
anastuksensa perustuksella, viekkauden ja petoksen kautta -- joka on
se tapa, jolla hän saa langenneet ihmiset haltuunsa. Koska hän on
anastaja, niin tulee hän pian pantavaksi pois viralta. Jos hän olisi
maailman ruhtinas todellisen oikeuden perustuksella, niin ei häntä
siten kohdeltaisi.
Tästä nähdään, että maan herraudella nykyisessä asussaan on sekä
näkymätön että näkyväinen puolensa. Edellinen on henkinen, jälkimmäinen
inhimillinen puoli -- näkyväiset maalliset valtakunnat, jotka suureksi
osaksi ovat henkisen ruhtinaan, Saatanan, hallituksen alaiset. Koska
Saatana omisti sellaisen vallan, voi hän tarjoutua tekemään Herrasta
hänen johtonsa alaisen näkyväisen korkeimman hallitsijan maan päällä.
(Matt. 4: 9.) Kun pakanain ajat ovat kuluneet loppuun, päättyvät
molemmat puolet nykyisestä herraudesta: Saatana sidotaan ja tämän
maailman valtakunnat kukistetaan.
Langennut, soaistu, huokaava luomakunta on vuosisatoja kulkenut
raskasta tietään eteenpäin: jokainen askel on ollut tappio, sen
parhaimmat ponnistukset ovat olleet tuloksettomat. Kuitenkaan ei se ole
menettänyt sitä toivoa, että kultainen aika, josta sen viisaat ovat
uneksineet, oli pian tuleva. Se ei tiedä, että vielä suurempi vapautus
kuin se, mitä se on toivonut, ja tavoitellut, on määrätty tulevaksi
halveksitun Natsarealaisen ja hänen seuraajiensa kautta, jotka Jumalan
lapsina tulevat ilmestymään kuninkaallisessa vallassa sen vapauttajina.
-- Room. 8: 22, 19.
Jotta hänen lapsensa eivät olisi pimeydessä mitä tulee hänen
sallimiinsa nykyisiin pahoihin hallituksiin ja hänen lopulliseen
aikomukseensa toimeenpanna parempi hallitus, kun nämä valtakunnat
hänen johtavan kaitselmuksensa kautta ovat tehneet sen tehtävän, jota
varten niitä on sallittu, on Jumala profeettainsa kautta antanut
meille suuremmoisia kuvasarjan kaltaisia esityksiä "tämän maailman
valtakunnista" ja, vahvistaakseen meitä, on hän joka kerran osottanut
niiden kukistumisen sen kautta, että hän toimeenpanee Messiaan,
rauhanruhtinaan, hallituksen alaisena oman vanhurskaan ja ikuisen
valtakuntansa.
Että ihmisen nykyiset ponnistukset saada hallita eivät voitokkaasti
vastusta Jehovan tahtoa ja valtaa, vaan tapahtuvat hänen
sallimuksestaan, osottaa Jumalan julistus Nebukadnesarille, jossa
Jumala antaa _luvan_ neljälle suurelle vallalle, babylonialaiselle,
persialaiselle, kreikkalaiselle ja roomalaiselle hallita kunnes tulee
aika Kristuksen valtakunnan pystyttämiselle. (Dan. 2: 37--43.) Tämä
osottaa milloin tämän herrauden salliminen tulee päättymään.
Kun me nyt luomme silmäyksen näihin profeetallisiin näkyihin, niin
muistakaamme, että ne alkavat Babylonin valtakunnasta niihin aikoihin,
kun Israelin valtakunta kukistettiin, joka oli Herran esikuvauksellinen
valtakunta.
Nebukadnesarin näky maailman valtakunnista.
Niiden asiain joukossa jotka "ovat kirjotetut meille opiksi", jotta
meillä, joille on annettu määräys alistua olemassa olevien hallitusten
alle, "kirjotuksista saatavan kärsivällisyyden ja lohdutuksen kautta
olisi toivo" (Room. 15: 4; 13: 1), on Nebukadnesarin uni ja sen
jumalallinen selitys profeetan kautta. -- Dan. 2: 31--45.
Daniel selitti tämän unen sanoen: "Sinä, oi Kuningas, näit näyssäsi
suuren kuvapatsaan olevan edessäsi, ja patsas oli korkea ja sen
kirkkaus ylen suuri, ja se oli hirmuisen näköinen. Kuvapatsaan pää oli
parhaimmasta kullasta, sen rinta ja käsivarret hopeasta, sen vatsa
ja lanteet vaskesta, sen sääret olivat raudasta, sen jalat olivat
puolittain rautaa ja puolittain savea. Sinä katselit sitä, kunnes eräs
kivi temmattiin ilman käden apua ja löi kuvan jalkoihin, jotka olivat
raudasta ja savesta ja murskasi ne.
"Silloin kaikki samassa musertui, rauta, savi, vaski, hopea ja kulta, ja
tulivat ne niinkuin akanat suviriihessä; tuuli vei ne pois eikä niille
löytynyt mitään paikkaa, mutta kivi, joka löi kuvaa, tuli suureksi
vuoreksi, ja täytti koko maan.
"Tämä oli uni ja nyt me tahdomme sanoa kuninkaalle selityksen: Sinä,
oi kuningas, kuningasten kuningas, jolle _taivaan Jumala on antanut
valtakunnan_, vallan voiman ja kunnian. [Tässä tai tämän kautta antoi
Jumala valtuutuksen olemassaoleville pakanallisille valtakunnille tai
hallituksille.] Ja kaikkialla, missä ihmisten lapsia asuu, on hän
antanut kedon eläimet ja linnut taivaan alla sinun käsiisi, jaon pannut
sinut kaikkien näiden hallitsijaksi. Sinä olet se kultainen pää.
"Sinun jälkeesi pitää toisen, halvemman valtakunnan tuleman, ja sen
jälkeen vielä kolmannen, joka on vaskesta, ja joka on hallitseva
koko maata. Neljäs valtakunta on oleva kova niinkuin rauta, sillä
rautahan särkee ja musertaa kaiken; ja niinkuin rauta hävittää kaiken
muun, niin on tämäkin musertava ja hävittävä. Mutta että sinä näit
jalat ja varpaat osaksi savesta ja osaksi raudasta olevan, niin on se
oleva jakautunut valtakunta; kuitenkin on siinä oleva jotakin raudan
vahvuudesta, koska sinä näit raudan olevan savella sekotetun. Ja että
jalan varpaat olivat osaksi raudasta ja osaksi savesta, niin pitää sen
puolittain vahvan ja puolittain heikon valtakunnan oleman."
Se, joka on tutkinut historiaa, voi maan päällä muodostuneitten
pienempien valtakuntien joukossa helposti havaita ne neljä,
joista Daniel edellä mainitulla tavalla kertoo. Näitä kutsutaan
_maailman valtakunniksi_ -- 1) babylonilainen, kultainen pää (v.
38), 2) persialainen, joka voitti babylonilaisen, hopeinen rinta,
3) kreikkalainen, joka voitti persialaisen, vaskinen vatsa, ja 4)
roomalainen, tuo vahva valta, sääret raudasta ja jalat savella
sekotetusta raudasta. Kolme näistä valloista oli sortunut ja neljäs,
roomalainen, hallitsi maailmaa siilon kuin Vapahtajamme syntyi, kuten
me luemme: "Keisari Augustus antoi käskyn, että _koko maailma_ oli
verolle pantava." -- Luuk. 2: 1.
Rautainen valtakunta, Rooma, oli eittämättömästi vahvin ja pysyi
pystyssä kauvemmin kuin sen edellä olleet valtakunnat. Itse asiassa
jatkuu vielä roomalaisen vallan olemassaolo eri eurooppalaisissa
valloissa. Sen jakautumista esitti kuvan kymmenen varvasta. Jaloissa
raudan kanssa sekaantunut saviaines esittää kirkon ja valtion
sekottumista. Tätä sekotusta kutsutaan Raamatussa "Baabeliksi",
sekaannukseksi. Kuten me kohta tulemme näkemään, kuvaa _kivi_ Jumalan
totista valtakuntaa, ja Baabeli on matkinut tätä kiveä ja on sen
asemasta pannut kuivanutta savea, jonka se on yhdistänyt roomalaisen
(rauta-)valtakunnan murtuneitten osien kanssa. Ja tämä sekava
järjestelmä -- kirkko ja valtio -- (nimiseurakunta yhtyneenä tämän
maailman valtakuntiin), jota Herra kutsuu Baabeliksi, sekaannukseksi,
julkeaa kuitenkin kantaa kristityn nimeä ikäänkuin se olisi Kristuksen
valtakunta. Daniel selittää: "Ja että sinä näit raudan olevan sekotetun
savella, niin he kyllä ihmisen siemenellä sekotetaan [seurakunnan ja
maailman sekotus -- Baabeli], mutta ne eivät kuitenkaan pysy kiinni
toisissaan, yhtä vähän kuin rauta voi liittyä saveen." Ne eivät voi
täydelleen yhtyä. Mutta näiden kuningasten [noiden varpaita esittävien
valtakuntien, noiden niin kutsuttujen 'kristillisten valtakuntien' eli
'kristillisyyden'] päivinä on taivaan Jumala asettava valtakunnan,
joka ei koskaan ole kukistuva ja jonka valtaa ei anneta millekään
toiselle kansalle. "Se on särkevä ja tyhjäksi tekevä kaikki nämä toiset
valtakunnat, mutta se itse on ijankaikkisesti pysyvä." -- Dan. 2:
43--45.
Daniel ei koskettele tässä aikaa, jolloin nämä pakanalliset hallitukset
päättyvät; sen me tapaamme muualla; mutta kaikki ennustetut asianhaarat
viittaavat siihen, että loppu on nyt lähellä, niin, oven edessä.
Paavilaisuus on kauvan väittänyt olevansa se valtakunta, jonka
taivaan Jumala on luvannut pystyttää, ja että se tämän ennustuksen
täyttämiseksi on todellakin murskannut ja hävittänyt kaikki muut
valtakunnat. Oikea asiain tila on kuitenkin se, että nimiseurakunta
on ainoastaan liittynyt maallisiin valtoihin kuten savi rautaan,
eikä paavilaisuus ole koskaan ollut Jumalan todellinen valtakunta,
vaan on se ainoastaan matkinut sitä. Voimakkain todistus siitä,
että paavilaisuus ei murskannut eikä hävittänyt näitä maallisia
valtakuntia, on se, että ne ovat vielä olemassa. Ja nyt, kun savi on
tullut vanhaksi ja "hauraaksi", alkaa se menettää sitovaa voimaansa,
ja raudassa ja savessa huomataan taipumusta irtautumiseen ja tulevat
ne pian pirstoutumaan, kun niihin sattuu tuo "kivi", tuo todellinen
valtakunta.
Jatkaen selitystä sanoo Daniel: "Niinkuin sinä näit kiven ilman
(ihmis-)käden apua vuoresta tempautuvan irti, ja musertavan raudan,
vasken, saven, hopean ja kullan, niin on suuri Jumala kuninkaalle
näyttänyt, mitä tästä lähin on tapahtuva. Ja uni on varma ja selitys on
oikea." -- V. 45.
Vuoresta louhittu kivi, joka särkee ja hävittää pakanalliset vallat,
esittää totista seurakuntaa, Jumalan valtakuntaa. Evankeliumin
aikakautena erottaa ja muodostaa tämän "kivi"-valtakunnan tulevaista
asemaa ja suuruutta varten -- ei ihmiskäsi vaan totuuden valta tai
henki, Jehovan näkymättömän voiman kautta. Kuvapatsas ei kuvaa kansaa,
vaan hallituksia, ja juuri nämä jälkimmäiset hävitetään, jotta kansa
vapautuisi. Meidän Herramme Jeesus ei tullut turmelemaan ihmisten
sieluja (elämää), vaan pelastamaan niitä. -- Luuk. 9: 56.
Kiveä voitaisiin valmistuksensa aikana, kun sitä irrotetaan, kutsua
tulevaisuuden vuoreksi, jos sen tulevainen tarkotusperä otetaan
huomioon. Samalla tavalla voitaisiin myös seurakuntaa kutsua
Jumalan valtakunnaksi ja kutsutaan sitä todellakin toisinaan niin.
Todellisuudessa ei kivestä kuitenkaan tullut vuorta, ennenkuin se
oli murskannut kuvapatsaan ja samalla tavalla tulee seurakunta
varsinaisessa merkityksessä siksi valtakunnaksi, joka on täyttävä koko
maan, kun "Herran päivä", "kansojen vihan päivä" eli "vaivan aika"
on ohitse, jolloin tämä valtakunta pystytetään ja kaikki muut vallat
alistuvat sen alle.
Muistakaamme nyt sitä lupausta, jonka Herra antoi sille kristilliselle
seurakunnalle joka oli voittava: "Joka voittaa, sen minä annan
istua kanssani valtaistuimellani"; "ja joka voittaa ja ottaa minun
tahtomistani teoista loppuun asti vaarin, sen minä annan pakanoita
vallita -- ja hän on kaitseva heitä rautaisella sauvalla, niinkuin
saviastioita särjetään -- niinkuin minäkin sen isältäni sain." (Ilm.
3: 21; 2: 26--28; Ps. 2: 8-12.) Kun rautainen valtikka on tehnyt
hävitys-työnsä, on käsi, joka löi, kääntyvä parantamaan haavoja, ja
_kansat_ tulevat kääntymään Herran puoleen, ja hän on parantava heidät.
(Jes. 19:22; Jer. 3: 22, 23; Hos. 6: 1; 14: 5; Jes. 2:3), antaen heille
pääkoristuksen tuhan asemasta, iloöljyä surun asemesta ja juhlapuvun
murheellisen hengen asemesta.
Danielin näky maailman valtakunnista.
Nebukadnesarin unessa me näemme maan valtakunnat, maailman näkökannalta
katsottuna, esittävän kuvan inhimillisestä kirkkaudesta, suuruudesta ja
vallasta, joskin me samalla näemme viittauksen heidän kukistumiseensa
ja lopulliseen hävitykseensä, koska kulta muuttuu raudaksi ja saveksi.
Kiviluokkaa, totista seurakuntaa, ei ole sen valitsemisen aikana,
jolloin se irrotetaan vuoresta, maailman silmissä pidetty minkään
arvoisena. Ihmiset ovat sitä halveksineet ja hyljänneet sen. He eivät
näe siinä mitään kaunista, joka miellyttäisi heitä. Maailma rakastaa,
ihailee, kiittää ja ylistää niitä hallitsijoita ja hallituksia,
joita tuo suuri kuvapatsas kuvauksellisesti esittää, joskin maailma
alituiseen heidän suhteensa on pettynyt ja tullut haavotetuksi sekä
saanut osakseen sortoa ja petosta. Maailma ylistää sekä sanoin että
sävelin tämän kuvapatsaan suuria ja menestyksellisiä sankareita,
Aleksanteria, Caesaria, Bonapartea ja toisia kuuluisuuksia, joiden
suuruus osottautui kanssaihmistensä teurastamisessa, ja jotka
vallanhimossaan ovat tehneet miljoonia ihmisiä leskiksi ja orvoiksi.
Sama henki vallitsee kuvapatsaan "kymmenessä varpaassa", jonka voimme
nähdä heidän enemmän kuin kaksitoista miljoonaa miestä käsittävistä
seisovista sotajoukoistaan, jotka ovat varustetut kaikenlaisilla
murha-aseilla, joita nykyajan nerokkaisuus ja kekseliäisyys voi
aikaansaada, ja jotka ovat valmiita teurastamaan toinen toisensa, kun
"se esivalta, joka on", antaa siihen määräyksen.
Nyt ylistetään ylpeitä autuaiksi; niin, ne, jotka harjottavat
jumalattomuutta, kasvavat voimassa. (Mal. 3: 15.) Emmekö siis voi
nähdä, että tämän suuren kuvapatsaan hävittäminen (siten, että kivi lyö
sitä) ja Jumalan valtakunnan toimeenpaneminen merkitsee sorrettujen
vapauttamista ja kaikkien siunaamista? Joskin muutos aikaansaa vähäksi
aikaa hätää ja vaikeuksia, tulee se lopulta kantamaan vanhurskauden
hedelmiä.
Nämä eri näkökannat mielessä tahdomme tarkastaa yllämainittua neljää
maailman valtakuntaa Jumalan näkökannalta, samoin niiden kannalta,
jotka ovat sopusoinnussa hänen kanssaan, kuten näytettiin eräässä
näyssä tuolle rakastetulle profeetalle, Danielille. Kuten nämä
valtakunnat mielestämme näyttävät kurjilta ja petomaisilta, niin
esitettiin hänelle nämä neljä maailman valtaa neljänä suurena ja
ahnaana petona. Ja hänen silmissään oli Jumalan tuleva valtakunta
(kivi) suhteellisesti suurempi, kuin mitä Nebukadnesar näki. Daniel
sanoo: "Minä näin näyn yöllä, ja katso, neljä tuulta taivaan alla
pauhasivat toinen toistansa vastaan suurella merellä. Ja neljä suurta
petoa nousi merestä, toinen erilainen kuin toinen. Ensimäinen oli
jalopeuran kaltainen, jolla oli kotkan siivet... Ja katso toinen peto
oli karhun muotoinen... Sen jälkeen minä näin pedon, joka oli pantterin
kaltainen... Tämän jälkeen minä näin yöllisessä näyssäni neljännen
pedon, joka oli kauhea ja hirmuinen ja sangen väkevä; sillä oli suuret
rautaiset hampaat, se söi ja musersi, ja jälelle jääneen tallasi se
jaloillansa. Se oli erilainen kuin edelliset eläimet ja sillä oli
kymmenen sarvea." -- Dan. 7: 2--7.
Kolmen ensimäisen eläimen (Babylonin, jalopeuran; Persian, karhun;
ja Kreikan, pantterin) yksityiskohdat paineen, jalkoineen, siipineen
j.n.e., me sivuutamme, koska ne ovat vähemmin tärkeitä nykyistä
tutkimustamme varten, kuin neljännen eläimen, Rooman valtakunnan,
lähemmät omituisuudet.
Neljännestä eläimestä, Rooman valtakunnasta, sanoo Daniel: "Sen jälkeen
näin minä yöllisessä näyssäni neljännen eläimen, joka oli kauhea ja
hirmuinen ja sangen väkevä... ja sillä oli kymmenen sarvea. Minä
tarkastin huolellisesti sarvia, ja katso niiden seasta puhkesi eräs
pieni sarvi, jonka edestä kolme ensimäistä sarvea reväistiin pois; ja
katso, sillä sarvella oli silmät niinkuin ihmisen silmät ja suu, joka
puhui suuria asioita." -- Dan. 7: 7, 8.
Tässä osotetaan meille Rooman valtakunta. Niitä osia, joihin se
jakaantui, esittävät nuo kymmenen sarvea, sarvi kuvaa voimaa. Pieni
sarvi, joka kasvoi näiden kymmenen joukosta, ja anasti kolmelta
edellämainitulta vallan ja hallitsevan aseman, kuvaa roomalaisen
kirkon, paavikunnan eli paavillisen sarven pientä alkua ja asteettaista
kasvamista voimassa. Sen vaikutus kasvoi kasvamistaan kunnes
roomalaisen valtakunnan kolme osaa, sarvea eli valtaa (herulit,
itäinen eksarkaatti ja itägootit) raivattiin pois tieltä, jotta siitä
voisi muodostua maallinen valta eli sarvi. Tässä viimeksi mainitussa,
erittäin merkillisessä sarvessa, paavikunnassa, huomataan sen silmät,
jotka merkitsevät ymmärrystä, ja sen suu -- sen lausunnot, vaatimukset
j.n.e.
Tälle neljännelle eläimelle, joka esittää Roomaa, ei Daniel anna
mitään erityistä nimeä. Kuin toisia kuvataan jalopeuran, karhun ja
pantterin kaltaisiksi, niin oli neljäs eläin niin petomainen ja kauhea,
ettei mitään eläintä maan päällä siihen voinut verrata. Apostoli
Johannes, joka eräässä näyssään näki tämän saman kuvauksellisen pedon
(hallituksen), ei myöskään voi löytää mitään nimeä, jolla hän sitä
kuvaisi, ja antaa sille lopuksi useampia. Muun muassa kutsuu hän sitä
"perkeleeksi". (Ilm. 12: 9.) Hän valitsi todellakin hyvin sopivan
nimen, sillä Rooma on veristen vainojensa valossa ollut todellakin
pirullisin kaikista maailman valtakunnista. Vieläpä muuttuessaan
pakanallisesta vallasta paavilliseksi Roomaksi, esittää se erästä
Saatanan oleellisinta luonteen ominaisuutta, sillä hän muuttaa itsensä
_ikäänkuin_ valon enkeliksi (2 Kor. 11: 14), samoin kuin Rooma luopui
pakanuudesta ja esiintyi kristillisenä valtakuntana -- Kristuksen
valtakuntana. [Se seikka, että Roomaa kutsutaan "perkeleeksi", ei
mitenkään todista _henkilöllisen_ perkeleen olemassaoloa vastaan;
pikemmin päinvastoin. Koska löytyy jalopeuran, karhun ja pantterin
tunnetuilla ominaisuuksilla varustettuja eläimiä, niin verrataan
hallituksia niihin; samalla tavalla, koska löytyy perkele tunnettuine
luonteenominaisuuksineen, niin verrataan neljättä valtakuntaa häneen,]