vanhurskautetuille inhimillisille olennoille, jonka perustuksella
heidän luontonsa voi määrätyillä ehdoilla muuttua, niin että
heidän maallinen, inhimillinen olemassaolonsa lakkaa ja heistä
tulee taivaallisia, henkisiä olentoja, kuten Kristuksesta, heidän
lunastajastaan. Osa uskovaisia -- vanhurskautettuja ihmisiä --
tyytyy siihen iloon ja rauhaan, jonka he uskomalla synteinsä
anteeksi antamiseen ovat saaneet, eivätkä sentähden ota vaaria siitä
äänestä, joka kutsuu heitä tulemaan ylemmäksi. Toiset, joita Jumalan
rakkaus on liikuttanut, sellaisena, kuin se on osottautunut heidän
lunastamisessaan, ja jotka ovat tunteneet etteivät he enään kuulu
itselleen, koska ha ovat kalliisti ostetut, sanovat: "Herra, mitä
sinä tahdot, että minun pitää tehdä?" Heille vastaa Herra Paavalin
kautta, joka sanoo: "Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta
kehotan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle
otolliseksi uhriksi, joka on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne."
(Room. 12: 1.) Mitä tarkottaa apostoli siten kehottaessaan meitä
antamaan itsemme eläväksi uhriksi? Hän tarkottaa sitä, että meidän
tulee Jumalan palvelukseen vihkiä kaiken sen kyvyn ja lahjakkaisuuden,
jonka me omistamme, ettemme tästä lähin enää elä itsemme tähden, ei
myöskään ystäviemme tai perheemme tähden, ei myöskään maailman tähden
tai jonkun muun asian tähden vaan kuullaksemme ja palvellaksemme häntä,
joka osti meidät omalla kalliilla verellään.
Mutta koska Jumala ei tahdo ottaa vastaan tahraisia tai epätäydellisiä
kuvauksellisia uhreja ja me kaikki tulimme syntisiksi Aadamin kautta,
voimmeko silloin olla soveliaita uhreja? Paavali osottaa, että
ainoastaan sentähden, että me olemme pyhät, me olemme soveliaita
uhreja. Me emme ole pyhiä samalla tavalla kuin Jeesus, joka ei
tietänyt mitään synnistä, sillä me kuulumme kadotukseen tuomittuun
sukuun, emme myöskään sentähden, että olisimme täydelleen onnistuneet
vaelluksessamme saavuttamaan täydellisyyden, sillä me olemme vakuutetut
siitä, ettemme me ole saavuttaneet sitä täydellisyyttä johon meitä
on kutsuttu, vaan on meillä tämä aarre (hapraissa ja vuotavissa)
saviastioissa, jotta meidän lopullinen kirkkautemme nähtäisiin
olevan Jumalan armosta eikä meidän omasta voimastamme. Mutta me
tulemme pyhiksi ja Jumalalle kelpaaviksi uhreiksi sen perustuksella,
että Jumala ilmaiseksi on vanhurskauttanut meidät kaikista meidän
synneistämme uskomalla Kristuksen uhriin meidän puolestamme.
Niin monet, jotka ymmärtävät antaa arvoa tälle kutsulle ja noudattavat
sitä, ovat iloisia, kun heidät pidetään arvollisina kärsimään
häväistystä Kristuksen nimen tähden eivätkä katsele niitä asioita,
jotka näkyvät, vaan niitä, jotka eivät näy: "elämän kruunua",
"voittopalkintoa, johon Jumala tuolla ylhäällä on kutsunut Kristuksessa
Jeesuksessa", ja "sitä kirkkautta, joka on ilmestyvä meihin". Siitä
silmänräpäyksestä alkaen, kun he ovat vihkiytyneet Jumalalle, ei
heitä enää lasketa ihmisiksi, vaan Jumalasta sikiytyneiksi totuuden
sanan kautta -- ei enää inhimillisiksi, vaan tästä lähin henkisiksi
lapsiksi. He ovat nyt askeleen lähempänä palkintoa, kuin silloin, kun
he ensin uskoivat. Room. 13: 11. Mutta heidän henkinen olentonsa on
vielä epätäydellinen: he ovat ainoastaan _sikiytyneet_, vaan eivät
vielä hengestä _syntyneet_, he ovat henkisiä lapsia embryo- tai
sikiö-tilassa, tasolla _M_ -- hengellisen sikiämisen tasolla. Koska
he ovat sikiytyneet hengestä, ei heitä enää lasketa inhimillisiksi,
vaan henkisiksi olennoiksi, sillä siitä inhimillisestä luonnosta, joka
kerran oli heidän, ja joka vanhurskautettiin, ovat he nyt luopuneet tai
laskeneet sen kuolleeksi -- eläväksi uhriksi, joka on Jumalalle pyhä
ja otollinen, ja jonka hän on hyväksynyt. He ovat nyt uusia luomuksia
Kristuksessa Jeesuksessa: vanha (inhimilliset toiveet, tahto ja
tarkotus) ovat menneet, ja kaikki on tullut uudeksi; sillä "te ette ole
lihassa, vaan hengessä, jos muutoin Jumalan henki asuu teissä". (2 Kor.
5: 17; Room. 8: 9.) Jos te olette siinneet hengestä, niin "te olette
(inhimillisinä olentoina) kuolleet, ja teidän elämänne on kätketty
Kristuksen kanssa Jumalassa."
Taso _L_ esittää _täydellistä henkistä_ olemassaolotasoa, mutta
ennenkuin tämä taso, _L_, saavutetaan, täytyy meidän liittomme
ehdot tulla täytetyiksi. Eri asia on tehdä liitto Jumalan kanssa
sekä luvata, että me kuolemme kaikelle inhimilliselle, ja eri asia
täyttää tämä lupaus koko maallisen elämämme kestäessä -- pitää meidän
ruumiimme kuolleena, jättää meidän oma tahtomme huomioonottamatta ja
tehdä ainoastaan sitä, mitä Herra tahtoo. Tasoon _L_:ään tulemista
kutsutaan syntymiseksi tai täydelliseksi astumiseksi sisälle elämään
henkiolentoina. Koko seurakunta tulee asetettavaksi tälle tasolle
sitten, kun se on erotettu (valittu) maailmasta evankeliumiaikakauden
"elonkorjuussa" tai lopussa. "Kristuksessa kuolleet nousevat ensin
ylös". Sitten me, jotka jälkeen jäämme, muutumme äkkiä -- tulemme
täydellisiksi henkiolennoiksi, joilla ovat Kristuksen kirkastetun
ruumiin kaltaiset ruumiit (sillä "tämän katoavaisen on pukeutuminen
katoamattomuuteen"). Kun tulee se, mikä on täydellistä, katoaa se, mikä
on vaillinaista (sikiämistila useine esteineen lihan puolelta, jotka
nyt ovat meihin takertuneet).
Täydellisestä henkisestä olennosta voimme vielä kulkea askeleen
ylöspäin sitä seuraavaan kirkkauteen -- tasoon _K_. Me emme tässä
tarkota luonnon kirkkautta, vaan voiman tai toimen kirkkautta. Tasossa
_L_ saavutetaan täydellinen henkilöllinen kirkkaus, s.o. ihana
Kristuksen kaltainen olento. Mutta sitten kun me olemme tulleet tällä
tavoin täydellisiksi ja tehdyt kokonaan meidän Herramme ja päämme
kaltaisiksi, tulemme hänen kanssaan osallisiksi voiman ja valta-aseman
"ihanuudesta" -- saamme istua hänen kanssaan hänen valtaistuimellaan,
niinkuin hän, tultuaan ylösnousemisessaan täydelliseksi, korotettiin
Voiman oikealle puolelle. Siten me saavutamme ikuisen kirkkauden, tason
_K_.
Tarkastakaamme nyt huolella karttaa ja ottakaamme huomioon sen esitys
Jumalan suunnitelman eri piirteistä. Näissä piirroksissa käytämme
pyramiidin kuvaa merkitsemään täydellisyyttä, koska se sopii niin
hyvin, ja koska Raamatussa tehdään selviä viittauksia siihen.
Aadam oli täydellinen olento, pyramiidi _a_. Huomaa sen paikka tasolla
_N_, joka merkitsee inhimillistä täydellisyyttä. Tasolla _R_, joka
esittää synnin ja epätäydellisyyden tai siveellisen turmeluksen tasoa,
löytyy pyramiidi ilman huippua, _b_, epätäydellinen kuvio, joka
esittää langennutta Aadamia ja hänen jälkeläisiään -- siveellisesti
turmeltuneita, syntisiä ja kadotukseen tuomittuja.
Aabrahamia sekä toisia, jotka sinä aikana olivat vanhurskautettuja (se
on, laskettiin täydellisiksi) uskon perustuksella esittää pyramiidi,
_C_, tasolla _N_. Aabraham oli turmeltuneen inhimillisen perheen jäsen
ja kuului luontonsa puolesta toisten kanssa tasoon _R_; mutta Paavali
selittää meille, että Aabraham vanhurskautettiin uskon kautta, se on,
Jumala laski hänet synnittömäksi ja täydelliseksi ihmiseksi uskon
kautta. Tämä nosti hänet, Jumalan kannalta katsottuna, siveellisesti
turmeltuneen, synnillisen ihmismaailman yläpuolelle tasoon _N_; mutta
vaikkakin hän todellisuudessa oli vielä epätäydellinen, niin pääsi hän
siihen suosioon, jonka Aadam menetti, nimittäin seurustelemaan Jumalan
kanssa kuten "ystävä". (Jaak. 2: 23.) Kaikki, jotka ovat täydellisellä
(synnittömällä) tasolla _N_, ovat Jumalan ystäviä, ja hän on heidän
ystävänsä; mutta syntiset (tasolla _R_) ovat vihollisuussuhteessa
Jumalaa kohtaan -- "vihollisia pahojen töitten kautta".
Vedenpaisumuksen jälkeen oli ihmismaaailma, jota esittää kuva _d_,
edelleen tasolla _R_ -- vielä vihollisuudessa -- ja se jää siihen
asemaan, kunnes evankeliumiaikakauden seurakunnan vaali on tapahtunut
ja tuhatvuosikausi alkaa.
"Luonnollinen Israel" oli juutalaisena aikakautena, kun
esikuvaukselliset, härkien ja kauristen uhrit puhdistivat sen (ei
todellisesti, vaan esikuvallisesti, "sillä ei laki tee täydelliseksi"
-- Hebr. 7: 19), esikuvauksellisesti vanhurskautettu. Siis on Israel,
_e_, esikuvauksellisen vanhurskauttamisen tasolla _P_, joka kesti lain
antamisesta Siinain vuorella, kunnes Jeesus teki laista lopun, ja
naulitsi sen ristiin. Silloin lakkasi kuvauksellinen vanhurskauttaminen,
kun alkoivat "paremmat uhrit" -- paremmat kuin juutalaisten esikuvat --
jotka todellakin "ottavat pois maailman synnin" ja todellakin "tekevät
ne täydellisiksi, jotka uhraavat." -- Hebr. 10:1.
Sitä koetuksen ja hädän tulta, joka kohtasi luonnollista Israelia,
kun Jeesus oli läsnä ja erotti ja korjasi nisut, "oikeat
israelilaiset", heidän nimikirkostaan, ja erittäinkin sitä seikkaa,
että hän, erotettuaan nisut, "poltti ruumenet" [hyljätyn osan tätä
_järjestelmää_] "sammumattomalla tulella", merkitään kuviolla _f_. Se
oli hädän aika, jota he eivät voineet estää. Katso Luuk. 3: 17; 21: 22;
1 Tess. 2: 16.
Jeesus oli kolmekymmenvuotisena täydellinen, täysi-ikäinen mies (g),
jätettyään henkisen olotilan kirkkauden ja tultuaan _ihmiseksi_, jotta
hän Jumalan armosta maistaisi kuolemaa kaikkien puolesta. Jumalan
lain vanhurskaus on täydellinen: silmä silmästä, hammas hampaasta ja
elämä elämästä. Oli välttämätöntä, että täydellinen _ihminen_ kuolisi
ihmissuvun puolesta, sillä vanhurskauden vaatimus ei voinut millään
muulla tavalla tulla tyydytetyksi. Enkelin kuolema voi yhtä vähän
suorittaa rangaistuksen ja lunastaa ihmisen, kuin härkien ja kauristen
kuolema, joka ei koskaan voi "ottaa pois syntejä". Sentähden tuli hän,
jota kutsutaan "Jumalan luomisen aluksi", _ihmiseksi_, "tuli lihaksi",
jotta hän suorittaisi lunastuksen (vastaavan hinnan), joka voi ostaa
meidän sukumme vapaaksi. Hänen täytyi olla täydellinen ihminen, muutoin
ei hän olisi voinut tehdä enemmän hinnan suorittamiseksi kuin mikä muu
ihmissuvun jäsen tahansa. Hän oli "pyhä, viaton, saastaton, syntisistä
erotettu". Hän otti saman muodon, kuin syntisillä on -- "syntisen
lihan kaltaisuuden" -- ihmisten kaltaisuuden. Mutta hän otti sen
kaikessa täydellisyydessään; hän ei ottanut mitään sen synnistä tai
epätäydellisyydestä muulla tavalla, kuin että hän vapaaehtoisesti otti
osaa muutamien suruihin ja tuskiin toimintansa aikana, ottaen omakseen
heidän kipunsa ja vajavaisuutensa, kun hän jakoi heille elonvoimaansa,
terveyttään ja voimakkaisuuttaan. On kirjoitettu, että "hän otti
päälleen sairautemme ja kantoi tautimme", ja "hänestä lähti voimaa
[elämää, elonvoimaa, vahvistusta], ja paransi kaikki". -- Mark. 5: 30;
Luuk, 6: 19; Matt. 8: 16, 17; Jes. 53: 4.
Ollen tavoiltaan (täydellisen) ihmisen kaltainen nöyrtyi hän ja oli
kuuliainen aina kuolemaan asti. Hän antautui Jumalalle, sanoen: "Katso,
minä tulen. Raamatussa on minusta kirjoitettu. Sinun tahtos, minun
Jumalani, teen minä mielelläni", ja hän symboliseerasi (esikuvasi)
vihkiytymisensä vesikasteen kautta. Kun hän siten antoi itsensä, vihki
oman olemuksensa, oli hänen uhrinsa pyhä (puhdas) ja otollinen Jumalan
edessä, joka vastaanottamisensa merkiksi täytti hänet hengellään ja
voimallaan -- kun pyhä henki tuli hänen päällensä ja siten voiteli
hänet.
Tämä hengellä täyttyminen oli sikiyminen uuteen luontoon --
jumalalliseen luontoon --, joka oli täysin kehittyvä tai syntyvä, kun
hän oli täydelleen suorittanut uhraamisensa -- inhimillisen luonnon
uhraamisen. Tämä sikiytyminen oli askel ylöspäin inhimillisistä
elinehdoista ja esittää sitä pyramiidi _h_, tasossa _M_, joka on
hengellisen sikiämisen taso. Tässä tasossa vietti Jeesus kolme ja
puoli vuotta elämästään, kunnes hänen inhimillinen olemassaolonsa
päättyy ristillä. Kun hän oli kuolleena kolme päivää, herätettiin hänet
eloon -- henkisen olennon täydellisyyteen (_i_, tasossa _L_,) joka
oli syntynyt hengestä, ollen "kuolleista nousseiden esikoinen". "Mikä
hengestä on _syntynyt_ on _henki_." Siten oli Jeesus ylösnousemisessaan
henki, henkiolento eikä enään inhimillinen olento missään merkityksessä.
On totta, että hän ylösnousemisensa jälkeen omisti kyvyn näyttäytyä
ihmisenä ja todellakin esiintyi niin, jotta hän opastaisi oppilaitaan
ja todistaisi heille, ettei hän enään ollut kuollut; mutta hän ei ollut
ihminen eikä enään riippuvainen inhimillisistä elinehdoista vaan voi
mennä ja tulla kuten tuuli (silloinkin, kun ovet olivat suljetut), eikä
kukaan tietänyt, mistä hän tuli, tai mihin hän meni. "_Niin_ on laita
jokaisen, joka on _syntynyt_ hengestä." -- Joh. 3: 8. Vertaa 20: 19, 26.
Aina siitä silmänräpäyksestä, kun hän kasteessa vihkiytyi uhriksi,
laskettiin kaikki inhimillinen kuolleeksi, ja siitä ajasta laskettiin
uuden luonnon alkaminen, joka tuli täydelliseksi ylösnousemisessa, kun
hän saavutti täydellisen henkitason, _L_, ja nousi ylös varustettuna
henkisellä ruumiilla.
Neljäkymmentä päivää ylösnousemisensa jälkeen meni Jeesus kaikkivallan
luo korkeuteen -- jumalallisen kirkkauden tasoon, _K_, (pyramiidi
_k_). Evankeliumin aikakautena on hän ollut kirkkaudessa (_l_),
"istuen Isän kanssa hänen valtaistuimellaan", ja on ollut maan
päällä olevan seurakunnan pää -- sen hallitsija ja johtaja. Koko
evankeliumin aikakautena on seurakunta ollut kehityksen, kurituksen ja
koettelemuksen alaisena, jotta se aikakauden lopussa tai elonkorjuussa
tulisi hänen morsiamekseen ja kanssaperillisekseen. Sillä on siis
yhteys hänen kärsimisessään, jotta se myös kirkastuisi hänen kanssaan
(taso _K)_, kun oikea aika tulee.
Seurakunnan on otettava samat askeleet kirkkauteen kuin sen päämies
ja Herra on ottanut, joka "on antanut meille esikuvan, jotta me
hänen askeleissaan vaeltaisimme" ainoastaan sillä erotuksella,
että seurakunta alkaa alemmalta tasolta. Kuten olemme nähneet tuli
Herramme inhimillisen _täydellisyyden_ tasoon, _N_, kun me kaikki,
jotka kuulumme aadamilaiseen sukuun, olemme alemmalla tasolla, _R_
-- synnin ja epätäydellisyyden tasolla ollen vihollisuussuhteessa
Jumalaa vastaan. Ensiksi on meille sentähden kaikkein tärkeintä,
että me _vanhurskautetaan_ ja siten pääsemme tasoon _N._ Kuinka tämä
tapahtuu? Hyvien töittenkö kautta? Ei, syntiset eivät voi tehdä hyviä
töitä. Me emme voineet suositella itseämme Jumalan edessä; sentähden
"Jumala osottaa rakkauttansa meitä kohtaan sillä, että Kristus,
ollessamme vielä syntisiä, kuoli edestämme". (Room. 5, 8.) Ehto,
jolla me saavutamme vanhurskautetun tai täydellisen inhimillisen
tason on siis se, että Kristus kuoli meidän synteimme tähden, lunasti
ja nosti meidät "uskon kautta hänen vereensä" siihen täydellisyyden
tasoon, josta kaikki Aadamissa lankesivat. "Me olemme vanhurskautetut
[nostetut tasoon _N_] uskon kautta. Koska me siis _olemme uskosta_
vanhurskaiksi tulleet, on meillä rauha Jumalan kanssa" (Room. 5: 1)
ja Jumala ei pidä meitä enään vihollisinaan, vaan vanhurskautettuina
inhimillisinä lapsinaan samassa tasossa kuin Aadam ja Herramme Jeesus
olivat. Ainoa ero on siinä, että he todellakin olivat täydelliset, kun
sitävastoin Jumala ainoastaan uskon kautta laskee meidät sellaisiksi.
Tämän lasketun vanhurskauttamisen me omistamme itsellemme uskomalla
Jumalan sanaan, joka sanoo: te olette "ostetut", "lunastetut",
vapaasti vanhurskautetut kaikesta. Jumalan kannalta katsoen me olemme
moitteettomat, tahrattomat ja pyhät Kristuksessa, omistamalla uskon
kautta meidän hyväksemme lasketun vanhurskauden puvun. Hän suostui
siihen, että meidän syntimme _laskettiin_ hänen päällensä, jotta hän
suorittaisi meidän rangaistuksemme, ja hän kuoli meidän puolestamme,
ikäänkuin hän olisi ollut syntinen. Hänen vanhurskautensa _lasketaan_
siis kaikkien niiden hyväksi, jotka omistavat itselleen hänen
lunastuksensa, ja tuo se mukanaan kaikki ne oikeudet ja siunaukset,
jotka alkujaan omistettiin, ennenkuin synti tuli maailmaan. Se asettaa
meidät ennalleen elämään ja yhteyteen Jumalan kanssa. Tätä yhteyttä
voimme heti nauttia uskon kautta, ja elämä ja täydellisempi yhteys ja
ilo tulevat varmaan -- "aikanaan".
Mutta muista, että vaikkakin vanhurskauttaminen on siunattu asia, niin
ei se muuta meidän luontoamme: me olemme yhä edelleen inhimillisiä
olentoja. [_Luonto_ sanaa ei käytetä silloin sen varsinaisessa
merkityksessä, kun ihmisestä sanotaan, että hän on _pahan luontoinen_.
Oikeastaan ei kenenkään ihmisen luonto ole paha. Ihmisluonto on
"sangen hyvä", _maallinen kuva_ jumalallisesta luonnosta. Siten
on jokainen ihminen hyvästä luonnosta, joskin tämä hyvä luonto on
turmeltunut. On luonnotonta, että ihminen on paha, röyhkeä j.n.e.,
ja luonnollista, että hän on Jumalan kaltainen. Yllä on käytetty
sanaa _luonto_ sen alkuperäisessä merkityksessä. Me olemme Kristuksen
kautta vanhurskautetut tai oikeutetut kaikkien niiden etuoikeuksien ja
siunausten ennalleenasettamiseen, jotka kuuluvat meidän inhimilliselle
luonnollemme -- Jumalan _maalliselle_ kuvalle.] Me olemme vapautetut
kurjasta synnintilasta ja muukalaisuuden suhteesta Jumalaan
nähden, ja sen sijaan, että olisimme inhimillisiä syntisiä, olemme
inhimillisiä lapsia; ja nyt, kun me olemme lapsia, puhuu Jumala meille
kuten lapsille ainakin. Evankeliumin aikakautena on hän kutsunut
"kanssaperillisten" "pienen lauman", sanoen: "Minun poikani anna
minulle sydämmesi" -- se on: anna minulle itsesi, kaikki maalliset
voimasi, tahtosi, kykysi, kaikkesi minulle, kuten Jeesus on antanut
sinulle esikuvan, niin minä tahdon asettaa sinut poikanani korkeampaan
tasoon kuin inhimillinen on. Minä teen sinusta henkisen lapsen, jolla
on ylösnousseen Jeesuksen kaltainen ruumis -- joka oli Isän "olennon
täydellinen kuva". Jos sinä tahdot luopua kaikista maallisista
toiveista, harrastuksista, tarkotuksista j.n.e., kokonaan uhrata
inhimillisen luontosi ja käyttää sen minun palveluksessani niin tahdon
minä antaa kaikille teille, jotka niin teette, korkeamman luonnon kuin
sukunne jälelläolevalle osalle, minä tahdon tehdä teidät "osallisiksi
Jumalan luonnosta" -- Jumalan perillisiksi ja Jeesuksen Kristuksen
kanssaperillisiksi, jos te muutoin kärsisitte hänen kanssaan, jotta te
myös hänen kanssaan _kirkastuisitte_.
Ne, jotka oikein osaavat arvostella tämän palkinnon, joka evankeliumin
aikana heille tarjotaan, luopuvat ilolla kaikesta, mikä heitä
raskauttaa ja juoksevat kärsivällisyydellä sillä kilparadalla,
joka on heille määrätty, jotta he päämäärän saavuttaisivat. Meidän
töitämme ei tarvittu meidän vanhurskauttamisessamme: meidän Herramme
Jeesus teki kaiken, mitä tähän nähden voitiin tehdä, ja kun me
uskon kautta vastaanotimme hänen täydelleen suoritetun työnsä,
nostettiin meidät vanhurskautettuina tasoon _N._ Mutta päästäksemme
nyt eteenpäin, tarvitaan töitä. Me emme tosin saa menettää uskoamme,
sillä silloin me sen kautta menetämme vanhurskauttamisen, mutta
jos me vanhurskautettuina pysymme uskossa, me kykenemme (sen armon
perustuksella, joka meillä hengestä sikiytyessämme on annettu)
kantamaan hedelmiä ja tekemään töitä, jotka kelpaavat Jumalan
edessä. Ja Jumala vaatii sitä, sillä se on se uhri, jonka me
lupasimme tehdä. Jumala odottaa, että me osaisimme panna arvoa tuolle
suurelle palkinnolle antamalla sen puolesta kaikki mitä meillä on
tai mitä me olemme, ei ihmisille, vaan Jumalalle -- pyhäksi ja
Kristuksen kautta hänelle kelpaavaksi uhriksi, joka on meidän järkevä
jumalanpalveluksemme.
Jättäessämme kaiken tämän, me kysymme: Herra, kuinka sinä tahdot, että
minä annan sinulle tämän, minun uhrini, aikani, lahjani, vaikutukseni
j.n.e.? Kun me tämän jälkeen Jumalan sanasta etsimme vastausta,
kuulemme hänen äänensä sanovan meille, että meidän tulee jättää
_kaikkemme_ hänelle, niinkuin meidän Herramme Jeesus teki, tekemällä
hyvää jokaista kohtaan, sen mukaan kuin meillä on tilaisuutta, mutta
erittäinkin uskon veljiä kohtaan -- palvellen heitä hengellisellä ja
ruumiillisella ravinnolla, pukien heitä Kristuksen vanhurskaudella tai
maallisilla vaatteilla meidän kykymme ja heidän tarpeittensa mukaan.
Kun me olemme vihkineet kaiken, niin me sikiydymme hengestä ja olemme
saavuttaneet tason _M_; ja nyt me tulemme, meille annetun voiman
kautta, jos me käytämme sitä hyväksemme, kykeneviksi täyttämään koko
liittomme ja tulemme voittajiksi, niin enemmän kuin voittajiksi hänen
kauttansa (hänen voimansa tai henkensä kautta), joka rakastaa meitä
ja on ostanut meidät kalliilla verellään. Mutta kun siten vaellat
Jeesuksen jäljissä, niin:
"Äl' kuule, taisto laukes'
ja pääsit voittohon!
Päämäärä vasta aukes',
kun kruunu päässäs' on."
Kruunu annetaan kun me uskollisen veljemme Paavalin tavoin olemme
taistelleet hyvän taistelun ja juoksun päättäneet, mutta ei ennen.
Siihen asti täytyy meidän uhrityömme ja palveluksemme liekin ja
suitsutuksen päivittäin nousta -- uhrina, jolla on hyvä tuoksu Jumalan
edessä, ollen otollinen Jeesuksen Kristuksen meidän Herramme kautta.
Ne "nukkuneet", jotka kuuluvat tähän voittaja-luokkaan, herätetään
henkiolentoina, tasoon _L_, ja ne saman luokan jäsenet, jotka elävät
ja ovat jälellä Herran tulemisessa, "muutetaan" samaan henkiseen
olemassaolon tasoon, eivätkä hetkeksikään "nuku", joskin "muutos"
vaatii saviastian hajaantumisen. Ne, jotka ovat _syntyneet_ hengestä,
eivät enää ole heikkoja, maallisia, kuolevia, katoavia olentoja, vaan
taivaallisia, henkisiä, katoamattomia, kuolemattomia olentoja. -- 1
Kor. 15: 44, 52.
Me emme tiedä kuinka kauvan tulee kestämään sen jälkeen, kun he ovat
"muuttuneet" tai tulleet täydellisiksi henkiolennoiksi (tasossa _L_),
ennenkuin he täysilukuisena joukkona kirkastetaan (tasossa _K_) yhdessä
Herran kanssa ja liitetään häneen voimassa ja suuressa kirkkaudessa.
Tätä koko Kristuksen ruumiin yhdistymistä ja täyttä kirkastumista pään
kanssa me pidämme "Karitsan häinä", yhdistymisenä yljän kanssa, kun
morsian tulee täydellisesti osalliseksi Herransa ilosta.
Luokaamme jälleen silmäys karttaan; _n, m, p, q_, merkitsevät
neljää erityistä luokkaa, jotka yhtenä kokonaisuutena muodostavat
evankeliumiaikakauden nimiseurakunnan, joka esiintyy Kristuksen
ruumiina. Molemmat luokat _n_ ja _m_ ovat henkisen sikiämisen tasossa,
_M_. Koko evankeliumiaikakauden ovat nämä molemmat luokat olleet
olemassa, molemmat ovat tehneet liiton Jumalan kanssa tullakseen
eläviksi uhreiksi, molemmat ovat saaneet "rakastetun kautta armon"
ja siinneet hengestä "uusiksi luomuksiksi". Ero heidän välillään on
seuraava: _n_ merkitsee niitä, jotka täyttävät liittonsa ja ovat
kuolleet Kristuksen kanssa maallisiin elinehtoihin nähden, maallisiin
tarkotuksiin ja pyrkimyksiin nähden, kun _m_ taasen esittää suurempaa
joukkoa hengellisesti siinneistä lapsista, jotka ovat tehneet liiton,
mutta jotka, valitettavasti peräytyvät sen täyttämisessä. Luokan _n_
muodostavat ne voittajat, joista tulee Kristuksen morsian, ja jotka
istuvat Herran kanssa hänen valtaistuimellaan kirkkaudessa -- tasossa
_K_. Tämä on tuo "pieni lauma", jolle Isä on nähnyt hyväksi antaa
valtakunnan. (Luuk. 12: 32.) Ne, jotka kuuluvat luokkaan _m_, kammovat
inhimillisen tahdon kuolemista, mutta Jumala rakastaa heitä kuitenkin
ja on sentähden vastuksien ja vaikeuksien kautta vievä heidät tasoon
_L_, täydelliseen henkiseen tasoon, mutta he ovat menettäneet oikeuden
tasoon _K_, kirkkauden hallitukseen, koska he eivät vapaehtoisesti
voittaneet. Jos me annamme arvoa Isämme rakkaudelle, jos me toivomme
Herramme hyväksymistä, jos me haluamme tulla hänen ruumiinsa jäseniksi,
hänen morsiamekseen, ja istua hänen valtaistuimelleen, niin täytyy
meidän uskollisesti ja halukkaasti täyttää uhrilupauksemme.