suhteessa vaikea, ahdas ja joka askeleella vaikeuksien ja vaarojen
ympäröimä, niin että harvat löytävät sen ja saavat sen lopussa tuon
suuren palkinnon, niin on asiain uusi järjestely tulevana aikakautena
oleva aivan toisellainen. Samoin kuin se toivo, joka silloin annetaan,
on erilainen, niin on myös se _tie_, joka siihen johtaa, erilainen. Tie
kuolemattomuuteen on ollut tie, joka on vaatinut muuten luvallisten
ja oikeitten toiveitten, tarkotusten ja toivomusten uhraamista --
inhimillisen luonnon ainaisen uhraamisen. Mutta tie inhimilliseen
täydellisyyteen, ennalleenasettamiseen, _maailman_ toivo, vaatii
ainoastaan synnin poisheittämisen: ei inhimillisten oikeuksien ja
etuuksien uhraamista, vaan niiden kohtuullista nauttimista. Se tulee
johtamaan henkilökohtaiseen puhdistukseen ja ennalleenasettamiseen
Jumalan kuvan kaltaisuuteen, tuohon onnelliseen tilaan, josta Aadam
nautti, ennenkuin synti tuli maailmaan.
Tie takaisin todelliseen inhimilliseen täydellisyyteen tehdään hyvin
selväksi ja mukavaksi; niin selväksi, ettei kukaan erehdy tiestä;
niin selväksi, ettei "tyhminkään vaeltaja tule siiliä eksymään"
(Jes. 35: 8); niin selväksi, ettei kenkään tarvitse opettaa toinen
toistansa sanoen: Tunne Herraa; sillä kaikki tulevat tuntemaan
Herramme, pienimmästä suurimpaan asti. (Jer. 31: 34). Se ei tule
olemaan kaita tie, jonka harvat löytävät, vaan kutsutaan sitä
"raivatuksi tieksi" yleiseksi tieksi, ei ahtaaksi, kaidaksi, jyrkäksi,
epätasaiseksi, vaikeaksi, kokoonpuristetuksi sivutieksi, vaan tieksi
joka on erityisesti valmistettu _helppoa_ ja _mukavaa_ matkaa varten
erityisesti järjestetty matkustajan mukavuutta silmälläpitäen. Jes.
35: 8, 9 osottaa että se on yleinen tie, joka on avoinna kaikkia
lunastettuja varten -- kaikkia ihmisiä varten. Jokainen, jonka puolesta
Kristus kuoli, ja joka tahtoo omaksua ja käyttää hyväkseen niitä
tilaisuuksia ja siunauksia, jotka ostettiin hänen kalliilla verellään,
saa tällä pyhyyden tiellä vaeltaa ylöspäin suurta päämäärää kohti:
inhimillisen täydellisyyden täydelliseen ennalleenasettamiseen ja
ijankaikkiseen elämään.
Näitä ei uskon kautta _lasketa_ vanhurskaiksi eivätkä he sen
perustuksella tule pyhiksi ja täydellisiksi Jumalan edessä, vaan kun
he alkavat vaelluksensa tällä pyhyyden raivatulla tiellä, tulevat
he sillä vaeltamaan ylöspäin _todelliseen_ täydellisyyteen, joka
johtuu henkilökohtaisesta ponnistuksesta ja kuuliaisuudesta, jota
tarkotusta varten Lunastaja, joka silloin voimallaan hallitsee,
tulee tekemään kaiken suotuisaksi. Jokainen tulee saamaan, siinä
määrin kuin hän tarvitsee apua uuden valtakunnan viisaalta ja
täydelliseltä hallitukselta. Tämä on, kuten monet luultavasti
havaitsevat, varsinainen tulos lunastuksesta. Jos meidän Herramme,
ihminen Kristus Jeesus, antoi itsensä lunastetuksi kaikkien puolesta,
ja jos hän tahtoo, että kaikkien tulee tulla totuuden tuntoon ja
sen kautta todelliseen täydellisyyteen, minkätähden ei hän heti tee
hyvää, raivattua, yleistä tietä kaikkia varten? Minkätähden ei hän
poista esteitä, loukkauskiviä, lankeemuksenkuoppia ja ansoja? Miksi
ei auttaa syntistä takasin täyteen sopusointuun Jumalan kanssa, sen
sijaan että tie tehdään ahtaaksi, epätasaiseksi, okaiseksi, vaikeasti
löydettäväksi ja vielä vaikeammin astuttavaksi? Kykenemättömyys
oikein jakaa totuuden sanaa ja nähdä, että nykyinen kaita tie johtaa
erityiseen palkintoon ja on olemassa pienen lauman, kanssaperillisten,
Kristuksen ruumiin, koettelemista ja valitsemista varten, joka tultuaan
valituksi ja korotetuksi päänsä kanssa, tulee siunaamaan kaikki kansat,
on aiheuttanut sen, että muutamat suosivat hyvin sekavia ajatuksia
tämän aineen suhteen. Kykenemättöminä näkemään Jumalan suunnitelmaa
koettavat monet saarnata pyhyyden raivatusta tiestä, mukavasta elämän
tiestä nykyisenä aikakautena, vaikkakaan tällaista tietä ei nyt löydy,
ja he sekottavat ja sovittelevat tätä ainetta, jotta olosuhteet ja
pyhä Raamattu saataisiin pitämään yhtä heidän väärien päätelmiensä
kanssa. Raivatulla tiellä, joka kohta avataan, kielletään ainoastaan
synnilliset asiat, kun sitävastoin niiden, jotka vaeltavat kaidalla
tiellä, täytyy kieltäytyä paljosta ja uhrata paljon sellaista, mikä ei
ole syntiä, samalla kuin heidän täytyy alituiseen taistella helposti
kietoutuvaa syntiä vastaan. Jälkimmäinen on uhrausten polku, kun
sitävastoin tulevan aikakauden tie on oleva raivattu vanhurskauden tie.
Tästä raivatusta tiestä sanotaan kuvaavasti: "Siellä ei tule olemaan
ainoatakaan jalopeuraa, eikä muukaan raatelevainen peto vaella sitä
myöten, eikä siellä sellaista tavata." (Jes. 35: 9.) Kuinka monta
kauheaa jalopeuraa onkaan nyt niiden tiellä, jotka ilolla luopuisivat
syntisistä teistä ja pyrkisivät tulemaan vanhurskaiksi! Tällainen
jalopeura on harhaan joutunut yleinen mielipide, joka pelottaa monen,
niin etteivät he uskalla noudattaa omantunnon ääntä jokapäiväisissä
asioissa, kuten pukeutumisessa, talous- ja liikeasioissa j.n.e.
Kiusaus väkijuomiin on toinen jalopeura, joka estää tuhansia, jotka
olisivat iloisia nähdessään sen poistettuna. Ehdottomilla ja raittiuden
ystävillä on nyt edessään jättiläismäinen tehtävä, jonka ainoastaan
tulevan aikakauden valta ja hallitus voi panna täytäntöön; ja samaa
voidaan sanoa toisista lupaavista parannusharrastuksista. "Eikä muukaan
raatelevainen peto vaella sitä myöten." Silloin ei tulla sallimaan
mitään jättiläismäisiä yhdistyksiä, jotka ovat järjestetyt yksityisten
itsekkäiden etujen edistämiseksi yleisen hyvän kustannuksella. "Ei
kukaan vahingoitse eikä turmele koko minun pyhällä vuorellani",
sanoo Herra. (Jes. 11:9.) Joskin on vaikeuksia taistellessa pahan
taipumuksien voittamiseksi j.n.e., niin on se kuitenkin oleva helppo
tie verrattuna tämän aikakauden kaitaan tiehen. Kivet (loukkauskivet)
poistetaan ja totuuden lippu tulee johtamaan kansoja. (Jes. 62:
10.) Tietämättömyys ja taikausko tulevat kuulumaan menneisyyteen,
ja vanhurskaus tulee saamaan oikeudenmukaisen palkinnon ja vääryys
ansaitun rangastuksen. (Mal. 3: 15, 18.) Terveellisen kurituksen
sopivien, kehotusten ja helposti ymmärrettävien säädösten kautta
tulevat ihmiset kadotettuina, mutta jälleen palanneina lapsina
kasvatettaviksi ja opastettaviksi, kunnes suku on saavuttanut sen
korkean täydellisyyden, josta isämme Aadam lankesi. Siten _tulevat_
Herran lunastetut _palaamaan takasin_ [turmeluksesta kirkkaalle
pyhyyden tielle]... riemulla; ikuinen riemu on oleva heidän päänsä
päällä; ilon ja riemun he omistavat, mutta murheen ja huokauksen pitää
pakeneman. (Jes. 35: 10.) Herra mainitsee ainoastaan kaksi näistä
teistä, koska ei vielä ollut aika kolmannen avaamista varten -- aivan
samoin kuin hän julistaessaan iloista sanomaa sanoi: "Tämä kirjotus on
käynyt toteen korvainne kuullen", mutta tahallaan jätti mainitsematta
"koston päivän", koska aika sitä varten ei ollut vielä silloin tullut.
(Vertaa Luuk. 4: 19 ja Jes. 61: 2.) Nyt sitävastoin kuin kaita tie
lähestyy loppuaan, niin alkaa vanhurskauden kirkas tie näkyä yhä
selvemmin ja kirkkaammin koittavan päivän valossa.
Täten olemme löytäneet leveän tien, jolla nykyään ihmiskunnan suuri
enemmistö vaeltaa, jotka "tämän maailman ruhtinas" on pettänyt, ja
joita johtaa harhaanvievät taipumukset. Me olemme nähneet, että "yhden
ihmisen tottelemattomuus" avasi tämän tien, ja meidän sukumme tuli
heitetyksi tälle tielle rientääkseen nopeasti turmelusta kohti. Me
olemme huomanneet, että pyhyyden raivatun tien tulee avaamaan se Herra,
joka antoi itsensä lunastukseksi kaikkien puolesta ja lunasti _kaikki_
siitä kadotuksesta johon "leveä tie" johtaa, ja että se, kun aika on
tullut, tulee olemaan avoinna ja helppo kaikkia lunastettuja varten,
jotka hän omalla verellään on ostanut. Me olemme edelleen nähneet,
että nykyinen "ahdas tie", jonka saman kalliin veren ansio avasi, on
erityinen tie, joka johtaa erityiseen palkintoon ja on tehty erityisen
ahtaaksi ja vaikeaksi koetellakseen ja kurittaakseen niitä, joita nyt
valitaan, jotta he tulisivat osallisiksi _jumalallisesta_ luonnosta ja
meidän Herramme Jeesuksen kanssa kanssaperillisiksi siinä kirkkauden
valtakunnassa, joka kohta tulee ilmestymään kaikkien siunaamista
varten. Ne, jotka omistavat _tämän toivon_ -- jotka näkevät tämän
palkinnon -- voivat tähän verraten lukea kaikki muut toiveet tappioksi
ja roskaksi. -- Fil. 3: 8--15.
* * * * *
Oi, mitkä aarteet Herra kantoi.
On suurta tuo, mutt' tottakin.
Myös mulle Kristuselon antoi
ja hengen, lapseuspantinkin.
Oi, kuinka, halpa lapsi, sulle
voin lainkaan, Herra, kelvata,
kun suuret aarteet toit sä mulle,
joit' ei voi järki arvata.
Oon itse aina tyhjä ollut.
Oon vielä itse arvoton.
Vaan kaikki armostas' on tullut.
Mi minuss' ompi, sun se on.
Ett' aukes korva kuulevaksi,
on armaan Taaton työtä vain.
Ett' tulin tahtos' tekeväksi,
on eelleen myöskin lahja ain'.
Oi kiitos olkoon suuren Taattoin
nyt armostansa kaikesta.
Myös kiitos aamuin sekä aattoin
tuost' ainaisesta elosta.
On lahja suuri meille tuotu,
ett' olla Jeesuksemme ain'.
Keli' Poika on, sill on se suotu,
jos onkin aarre kätköss' vain.
Vaan heikko ruumiin' kohta murtuu
ja aarre valkovaipan saa.
Kun kaikki kahleet silloin sortuu,
voin taivaan häihin kiiruhtaa.
KAHDESTOISTA LUKU.
AIKAKAUSIEN SUUNNITELMAN KARTAN SELITYS.
Aikakaudet, -- Elonkorjuuajat. -- Todellisen ja lasketun aseman
eri tasot. -- Meidän Herramme Jeesuksen tie kirkkauteen. -- Hänen
seuraajainsa tie kirkkauteen. -- Nimiseurakunnan kolme luokkaa. --
Erottaminen elonkorjuun aikana. -- Voideltu luokka kirkastettu. --
Suuren vaivan luokka. -- Rikkaruohon polttaminen. -- Maailma siunattu.
-- Ihana lopputulos.
Kirjan alkuun me liitämme kartan, joka esittää Jumalan suunnitelman
maailman pelastukseksi. Me olemme sen kautta koettaneet tehdä
havainnolliseksi Jumalan suunnitelman eteenpäin kehittyvän luonteen
ja niitä toinen toistaan seuraavia askeleita, joita kaikkien niiden
täytyy ottaa, jotka koskaan saavuttavat tuon täydellisen "muutoksen"
inhimillisestä jumalalliseen luontoon.
Aluksi me huomaamme kolme suurta hallituskautta _A, B, C_. Ensimäinen
näistä, _A_, ulottuu ihmisen luomisesta vedenpaisumukseen, toinen, _B_,
vedenpaisumuksesta Kristuksen tuhatvuotishallituskauden alkuun hänen
toisessa tulemisessaan, kolmas hallituskausi, eli "hallitus aikain
täyttyessä", _C_, alkaa Kristuksen hallituksessa ja jatkuu "tuleviin
aikoihin". (Ef. 1: 10; 2:7.) Näitä kolmea hallituskautta kosketellaan
usein Raamatussa: _A_ kutsutaan "silloiseksi maailmaksi", _B_ kutsuu
meidän Herramme Jeesus "täksi maailmaksi", Paavali "nykyiseksi
pahaksi maailmaksi" ja Pietari "nykyiseksi maailmaksi". _C_ kutsutaan
"tulevaksi maailmaksi", "jossa vanhurskaus asuu", vastakohdaksi
nykyiselle pahalle maailmalle. Nyt vallitsee paha, ja vanhurskaat
saavat kärsiä. Tulevassa maailmassa tulee suhde olemaan päinvastainen:
vanhurskaat tulevat hallitsemaan, ja ne, jotka tekevät pahaa, saavat
kärsiä, ja lopuksi kaikki paha hävitetään.
Jokaisessa kolmessa suuressa hallituksessa, aikakaudessa tai
"maailmassa" on Jumalan suunnitelmalla ihmisen suhteen erityinen,
huomattava luonne; kuitenkin on kukin ainoastaan osa samasta suuresta
suunnitelmasta, joka, kun se on valmis, tulee kirkastamaan Jumalan
viisauden -- joskaan nämä osat, jos niitä yksikseen tarkastetaan, eivät
paljasta niiden syvää tarkotusta. Koska ensimäinen "maailma" ("taivaat
ja maa", tai silloinen asiain järjestys) hävisi vedenpaisumuksessa,
niin seuraa siitä, että silloin oli toinen asiain järjestys kuin
"nykyisessä pahassa maailmassa", josta Herra sanoo, että Saatana
on sen ruhtinas; siis ei nykyisen maailman ruhtinas ollut sen
maailman ruhtinas, joka oli ennen vedenpaisumusta, joskaan häneltä
ei silloin puuttunut vaikutusta. Useat Raamatun paikat levittävät
valoa Jumalan menettelytapaan sinä aikana ja antavat siten selvän
kuvauksen hänen suunnitelmastaan yhtenä kokonaisuutena. Nämä Raamatun
paikat viittaavat siihen, että ensimäistä "maailmaa", tai ennen
vedenpaisumusta ollutta hallitusta tarkastivat ja erityisesti hoitivat
enkelit, jotka saivat koettaa, mitä he voivat tehdä langenneen ja
turmeltuneen suvun kohottamiseksi. Kun Jumala antoi suostumuksensa,
niin olivat he epäilemättä halukkaita ryhtymään yritykseen; sillä
heidän asianharrastuksensa ilmeni ylistyslaulussa ja riemuhuudossa
luomisen työn johdosta. (Job. 38: 7.) Että enkelit saivat hallita
tätä ensimäistä aikajaksoa, käy selväksi ei ainoastaan kaikista
viittauksista tähän aikakauteen, vaan voidaan syyllä tulla siihen
lopputulokseen apostolin huomautuksen johdosta, kun hän, verratessaan
nykyistä hallitusta menneeseen ja tulevaan, sanoo (Hebr. 2: 5): "Ei hän
tulevaa maailmaa ole enkelien alaiseksi antanut." Ei, sitä maailmaa
tulee hallitsemaan Herra Jeesus ja hänen kanssaperillisensä; ja
sentähden tämä hallitus ei tule ainoastaan olemaan oikeudenmukaisempi
kuin "nykyisen pahan maailman", vaan tulee se menestymään paremmin
kuin ensimäisen maailman tai hallituskauden hallitus, jota "hoitivat
enkelit", joiden kykenemättömyys suvun kohottamisessa näkyy siinä,
että ihmisten pahuus tuli niin suureksi, että Jumala vihassaan ja
oikeudenmukaisessa suuttumuksessaan vedenpaisumuksen kautta hävitti
koko silloisen elossa olevan suvun, kahdeksaa henkilöä lukuunottamatta.
-- 1 Moos. 7: 13.
"Nykyisessä pahassa maailmassa" saa ihminen koettaa hallita itseään,
mutta syntiinlankeemuksen perustuksella on hän Saatanan, "tämän
maailman ruhtinaan", ja herruuden alla, jonka salaisia juonia ja
vehkeitä hän turhaan on koettanut vastustaa pyrkiessään itse hallintoon
tänä pitkänä aikana vedenpaisumuksesta nykyaikaan asti. Nämä ihmisten
yritykset, hallita Saatanan hallituksen alla, tulevat päättymään
tuohon suureen hädän aikaan, jonka kaltaista maailma ei koskaan ennen
ole tuntenut. Ja siten on todistettu ei ainoastaan se, että suvun
pelastaminen oli enkeleille mahdoton, vaan myös, että ihmisen omat
harrastukset tyydyttävällä tavalla parantaa asemaansa ovat olleet
tuloksettomat.
Toisen näistä suurista hallituksista, _B_, muodostaa kolme selvästi
erotettua aikakautta, joista kukin on askel ylöspäin ja eteenpäin
Jumalan suunnitelmassa.
Aikakautena _D_ kääntyi Jumala erityisesti sellaisten patriarkkain
puoleen, kuin Aabraham, Iisak ja Jaakob olivat.
Aikakausi _E_ on juutalainen aikakausi, tai tuo Jaakobin kuolemaa
seurannut aikakausi, jolloin Jumala kohtelee hänen jälkeläisiään
hänen erityiseen huomaansa uskottuina -- "omaisuuden kansana".
Heitä kohtaan osotti hän erityistä suosiota ja selitti: "Kaikkien
sukukuntien keskuudessa maan päällä olen minä ainoastaan teistä pitänyt
erityistä huolta," (Am. 3: 2.) Kansana olivat he esikuva kristitystä
seurakunnasta, pyhästä kansasta, omaisuuden kansasta. Ne lupaukset,
jotka annettiin heille, olivat esikuvia "paremmista lupauksista",
jotka ovat annetut meille. Heidän vaelluksensa korven kautta esikuvasi
meidän vaellustamme synnin korven kautta taivaalliseen Kaanaaseen.
Heidän uhrinsa vanhurskauttivat heidät esikuvauksellisesti, ei
todellisesti; sillä härkien ja pukkien veri ei voi koskaan ottaa pois
syntejä. (Hebr. 10:4.) Mutta evankeliumin aikakautena, _F_, ovat meillä
"paremmat uhrit", jotka todellakin sovittavat koko maailman synnit.
Meillä on tuo "kuninkaallinen pappeus", jonka muodostavat kaikki ne,
jotka uhraavat itsensä Jumalalle "eläväksi uhriksi", joka on pyhä ja
otollinen Jeesuksen Kristuksen kautta, joka on "meidän tunnustuksemme
ylimmäinen pappi". (Hebr. 3: 1.) Evankeliumin aikakaudessa me tapaamme
ne todellisuudet, joista juutalainen aikakausi, sen jumalanpalvelukset
ja kirkolliset toimitukset olivat varjoja. -- Hebr. 10: 1.
Evankeliumin aikakausi, _F_, on se aikakausi, jolloin Kristuksen
ruumiin jäsenet kutsutaan maailmasta, ja uskon kautta osotetaan heille
elämänkruunu ja ne ylenpalttisen suuret ja kalliit lupaukset, joiden
kautta he (olemalla kutsulle ja sen vaatimuksille kuuliaiset) voivat
tulla osallisiksi jumalallisesta luonnosta. (2 Piet. 1:4.) Paha saa
yhä edelleen hallita maailmaa eli vallita siinä, jotta he tulemalla
kosketukseen sen kanssa koeteltaisiin, että he voisivat näyttää, ovatko
he halukkaat uhraamaan inhimillisen luonnon etuineen ja siunauksilleen,
joka on elävä uhri, ja muodostumaan Jeesuksen kuoleman kaltaisiksi,
jotta he luettaisiin arvollisiksi saamaan hänen yhtäläisyytensä
ylösnousemisessaan. -- Ps. 17: 15.
Kolmannen suuren hallituskauden, _G_, tulee muodostamaan monta
aikakautta -- "tulevat aikakaudet". Ensimäinen niistä tuhatvuotiskausi
(milleniumi), _G_, on ainoa, jonka suhteen meillä on määrätyitä
tietoja. Se käsittää ne tuhannen vuotta, jolloin Kristus on hallitseva
ja sen kautta siunaava maan kaikki sukukunnat, saattaen täytäntöön
tuon "kaiken ennalleenasettamisen", josta on puhuttu kaikkien pyhien
profeettojen suun kautta. (Ap. t. 3: 19--21.) Tänä aikana tulevat
synti ja kuolema ainaisesti poistettaviksi, sillä "hänen [Kristuksen]
on hallittava siihen asti, kunnes on pannut kaikki vihollisensa
jalkainsa alle... Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema"
[aadamilainen kuolema]. (1 Kor. 15: 25, 26.) Tämä tulee olemaan tuo
suuri ennalleenasettamisaika. Seurakunta, Kristuksen morsian, hänen
ruumiinsa, tulee hänen kanssaan ottamaan osaa tähän hallitukseen, kuten
hän on luvannut, sanoen: "Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani
valtaistuimellani, niinkuin minäkin olen voittanut ja istunut isäni
kanssa hänen valtaistuimelleen." -- Ilm. 3: 21.
"Tulevat aikakaudet," _H_, jotka seuraavat suurta
ennalleenasettamisaikakautta, tulevat olemaan täydellisyyden, autuuden
ja onnen aikakausia; mutta Raamattu ei anna meille mitään tietoa, mitä
niiden aikana tulee tapahtumaan. Tällä etäisyydellä, jolla me nyt
elämme niistä, on kylliksi tietää, että ne tulevat olemaan ihania ja
siunauksesta rikkaita Jumalan suosiota nauttivia aikakausia.
Kullakin näistä hallituksista on omat erityiset, määrätyt ajat työn
alkamista ja kehittymistä varten, ja kukin päättyy elonkorjuuseen,
jossa sen hedelmät tulevat ilmaantumaan. Juutalaisen aikakauden lopussa
oleva elonkorjuu kesti neljäkymmentä vuotta, Jeesuksen kutsumuksen
alusta, kun Jumalan henki hänet _voiteli_ (Ap. t. 10: 37, 38), v. 29
j.Kr., Jerusalemin hävitykseen asti, v. 70 j.Kr. Tähän elonkorjuuseen
päättyi juutalainen aikakausi ja evankeliumin aikakausi alkoi. Nämä
molemmat hallitukset ulottuivat jonkun verran toisiinsa, kuten kartta
osottaa.
Juutalainen aikakausi päättyi tavallaan silloin, kuin Herra kolme
ja puolivuotisen toiminta-aikansa lopussa hylkäsi tämän kansan,
sanoen: "Teidän huoneenne jätetään teille autioksi". (Matt. 23: 38.)
Kuitenkin osotettiin heille suosiota kolme ja puoli vuotta sen jälkeen
rajottamalla evankeliumin kutsun heihin, jossa toteentui profeetan
selitys (Dan. 9: 24--27) seitsemänkymmenen (vuosi-)viikon suosiosta
heitä kohtaan, sekä että Messias viimeisen viikon keskivälissä oli
tapettava, mutta ei itsensä tähden. Kristus kuoli [ei itsensä tähden,
vaan] meidän synteimme tähden, ja lakkautti sen kautta keskellä viikkoa
teurastusuhrin ja ruokauhrin -- kolme ja puoli vuotta ennen noiden
seitsemänkymmenen liiton viikon loppua, jolloin suosio kohdistui
Juudan kansaa kohtaan. Kun todellinen uhri oli tehty, niin ei Jehova
luonnollisesti kauvemmin voinut tunnustaa kuvauksellisten uhrien
merkitystä.
Juutalaisten aikakausi päättyi siis täydellisesti, kun
seitsemänkymmentä vuosiviikkoa oli kulunut loppuun, tai kolme ja
puoli vuotta ristiinnaulitsemisen jälkeen, jonka jälkeen evankeliumia
saarnattiin myös pakanoille, alkaen Korneliuksesta. (Ap. t. 10:
45.) Tämä päätti heidän aikakautensa; mitä tulee Jumalan suosioon
juutalaista seurakuntaa kohtaan sekä tämän seurakunnan seurakunnaksi
tunnustamiseen nähden; heidän kansallinen olemassaolonsa päättyi tätä
seuraavana suurena hädän aikana.
Tänä juutalaisena elonkorjuun aikana alkoi evankeliumin aikakausi.
Tämän aikakauden tarkotus on kutsua, kehittää ja koetella "Jumalan
Kristusta" -- päätä ja ruumista. Tämä on henkinen hallituskausi. On
siis oikein sanoa, että evankeliumin aikakausi alkoi, kun Jeesus
voideltiin "pyhällä hengellä ja voimalla" (Ap. t. 10: 38; Luuk. 3:22;
4: 1, 18), kun hänet kastettiin. Seurakuntaan, hänen ruumiiseensa
nähden alkoi se kolme ja puoli vuotta myöhemmin.
Evankeliumin aikakauden loppujakson muodostaa myöskin "elonkorjuu",
jolloin kaksi aikakautta ulottuu toinen toiseensa -- evankeliumin
aikakausi päättyy ja ennalleenasettamis- tai tuhatvuotiskausi alkaa.
Evankeliumin aikakausi päättyy asteettaan, samoin kuin sen esikuva tai
"varjo", juutalainen aikakausi, päättyi. Samoin kuin siinä elonkorjuun
seitsemän ensimäistä vuotta olivat erityisesti aiotut toimintaa varten
lihallisen Israelin hyväksi ja olivat suosion vuosia, niin huomaamme
tässä viittauksen samankaltaiseen seitsenvuotiskauteen, jolla on
sama merkitys evankeliumin seurakuntaan nähden, ja jota seuraa koko
maailmaan ulottuva hädän ("tulen") aikakausi pahan rankaisemista varten
ja vanhurskauden hallituksen valmistamista varten, mutta tästä puhumme
edempänä.
Tie kirkkauteen.
_K, L, M, N, P, R_ esittävät kukin eri tasoja. _N_ on _täydellisen
inhimillisen_ luonnon taso. Aadam oli tällä tasolla, ennenkuin hän
teki syntiä, mutta heti lankeemisensa jälkeen vaipui hän siveellisen
turmeluksen tai synnin tasoon, _R_, jolla kaikki hänen jälkeläisensä
syntyvät. Tämä taso vastaa tuota "leveätä tietä", joka johtaa
kadotukseen. _P_ merkitsee kuvauksellista vanhurskauttamisen tasoa,
joka vanhurskauttaminen lasketaan saavutetuksi lain uhrien kautta. Se
ei ollut todellinen täydellisyys, sillä "laki ei tee täydelliseksi." --
Hebr. 7: 19.
_N_ merkitsee ei ainoastaan inhimillisen täydellisyyden tasoa,
jonka kerran täydellinen ihminen, Aadam, omisti, vaan myöskin
vanhurskautettujen henkilöiden asemaa. "Kristus kuoli meidän synteimme
tähden, kirjotusten mukaan", ja kaikki jotka uskovat Kristukseen
-- kaikki, jotka ottavat vastaan hänen täydellisen ja loppuun
suoritetun työnsä heidän vanhurskauttajanaan -- lasketaan siis uskon
perustuksella vanhurskautetuiksi, ikäänkuin he olisivat täydellisiä
ihmisiä, ikäänkuin he eivät koskaan olisi olleet syntisiä. Jumalan
kannalta katsoen ovat kaikki, jotka ovat vastaan ottaneet Kristuksen
lunastajanaan, inhimillisen, täydellisyyden tasolla, _N_. Tämä on
ainoa asema, jossa ihminen voi lähestyä Jumalaa tai seurustella hänen
kanssaan. Kaikkia tällä tasolla olevia kutsuu Jumala lapsikseen --
inhimillisiksi lapsikseen. Aadam oli tällä tavalla Jumalan poika (Luuk.
3: 38), joka seurusteli Jumalan kanssa ennen tottelemattomuuttaan.
Kaikkia, jotka omaksuvat meidän Herramme Jeesuksen täydelleen
suoritetun lunastustyön, pidetään tai _lasketaan_ uskon kautta
ennalleenasetetuiksi alkuperäiseen puhtauteen; ja seuraa siitä, että
heillä on yhteys tai kanssakäyminen Jumalan kanssa.