inhimillisestä, joka joskus olisi muuttanut luontoa toisesta toiseksi,
lukuunottamatta Jumalan Poikaa; ja se oli poikkeustapaus aivan
erityistä tarkotusta varten. Kun Jumala loi enkelit, oli epäilemättä
hänen tarkotuksensa, että ne ainaisesti jäisivät enkeleiksi, ja niin
myös ihmiset ihmisiksi. Jokainen oli täydellinen omassa tasossaan.
Ainakaan ei Raamatussa löydy mitään viittausta jostakin muusta
tarkotuksesta. Samoinkuin elottomassa luonnossa löytyy suloinen melkein
ääretön moninaisuus, niin on myöskin elollisten ja järjellisten
luotujen olentojen samankaltainen moninaisuus täydellisyydessä
mahdollinen. Jokainen luotu olento täydellisyydessään on ihana. Mutta
kuten Paavali sanoo, on taivaallisten kirkkaus _eri_ kirkkautta, ja
maallisten kirkkaus on toinen ja erilainen kirkkaus.
Tutkimalla niitä tosiasioita, jotka ovat kirjoitetut meidän Herrastamme
Jeesuksesta hänen ylösnousemisensa jälkeen ja enkeleistä, jotka
myöskin ovat henkiolentoja, ja siten "selittäen hengellisiä asioita
hengellisellä tavalla" (1 Kor. 2: 13), me voimme saada jonkinlaisen
yleisen valaistuksen henkiolentojen suhteen. Ensiksikin voivat enkelit
olla ja ovat usein läsnä, joskin näkymättöminä. "Herran enkeli
piirittää niitä, jotka häntä pelkäävät", ja "eivätkö he kaikki ole
palvelevaisia henkiä, lähetetyt palvelemaan niitä, jotka pelastuksen
perimän pitää?" (Ps. 34: 8; Hebr. 1: 14). Ovatko ne toimittaneet
palvelustaan näkyväisellä tai näkymättömällä tavalla? Epäilemättä
jälkimäisellä tavalla. Eliisaa piiritti joukko assyrialaisia ja hänen
palvelijansa oli pelon vallassa; Eliisa rukoili Herraa, ja nuoren
miehen silmät avaantuivat, ja hän näki vuoret heidän ympärillään täynnä
tulisia vaunuja ja hevosia (ne olivat tulen kaltaiset). Jälleen, kun
enkeli oli Bileamille näkymätön, niin näki sen aasin tamma, jonka
silmät avattiin.
Toiseksi voivat enkelit ottaa ihmismuodon ja esiintyä ihmisten
_kaltaisina_. Herra ja kaksi enkeliä näkyivät sillä tavoin
Aabrahamille, joka valmisti heille aterian, josta he söivät. Aluksi
luuli Aabraham, että ne olivat kolme miestä, ja vasta silloin, kuin he
aikoivat lähteä, huomasi hän, että yksi niistä oli Herra, ja toiset
olivat enkeleitä, jotka sittemmin menivät Sodomaan ja vapauttivat
Lootin. (1 Moos. 18: 1, 2). Eräs enkeli näkyi Gideonille miehen
muodossa, mutta kertoi sittemmin, kuka hän oli. Eräs toinen enkeli
näkyi Simsonin isälle ja äidille, ja he luulivat, että hän oli ihminen,
kunnes hän alttarin tulessa nousi taivaaseen. -- Tuom. 6: 11--22; 13:
20.
Kolmanneksi ovat henkiolennot kirkkaita varsinaisessa tilassaan ja
kuvataan usein kirkkaina ja säteilevinä. Sen enkelin muoto, joka
vieritti kiven haudan ovelta, oli "kuin pitkäisen leimaus". Daniel
näki vilahdukselta henkisen ruumiin, jonka hän kuvaili täten: Hänen
silmänsä olivat kuin palava soihtu, hänen kasvonsa kuin pitkäisen tuli,
hänen kätensä ja jalkansa kuin kiiltävä vaski ja hänen äänensä kuin
mahtava pauhu. Hänen edessään lankesi Daniel ikäänkuin kuollut. (Dan.
10: 6, 10, 15, 17). Saulus tarsolainen näki samankaltaisen vilahduksen
Kristuksen kirkkaasta ruumiista, jonka loisto oli suurempi kuin
keskipäiväauringon kirkkaus. Saulus menetti näkönsä ja lankesi maahan.
Täten olemme nähneet, että henkiolennot ovat todellakin ihania;
kuitenkaan ei ihminen näe niitä, paitsi silloin kuin ihmisen silmät
avataan, niin että ne voivat nähdä niitä, tai silloin kuin he
esiintyvät _lihallisessa verhossa_ kuten ihmiset. Nämä lopputulokset
tulevat varmemmiksi, kun me tutkimme lähempiä seikkoja heidän
ilmestyksessään. Yksin Saulus näki Herran, ja ne miehet, jotka
vaelsivat hänen kanssansa kuulivat äänen, mutta eivät nähneet mitään.
(Ap. t. 9: 7). Ne miehet, jotka olivat Danielin kanssa, eivät nähneet
sitä kirkasta olentoa, jota hän kuvailee, mutta suuri pelko tuli heidän
päällensä, ja he juoksivat ja piilottivat itsensä. Edelleen selittää
tämä kirkas olento: "Persian valtakunnan ruhtinas oli minua vastaan
kaksikymmentä yksi päivää". (Dan. 10: 13). Lankesiko Daniel jota
Herra niin suuresti rakasti, sen edessä kuin kuollut, jota Persian
ruhtinas vastusti kaksikymmentä yksi päivää? Mitenkä on tämän asian
kanssa? Varmaankaan ei ruhtinas nähnyt häntä kirkkaudessa! Ei, joko
hän oli _näkymättömänä_ läsnä hänen luonansa, tai esiintyi hän ihmisen
_kaltaisena_.
Meidän Herramme on ylösnousemisestaan asti henkiolento: tietenkin
kuuluvat samat kyvyt joita me tapaamme enkeleillä (henkisillä
olennoilla) myöskin hänelle. Ja niin on asianlaita, kuten me selvemmin
eräässä seuraavassa luvussa tulemme näkemään.
Siten me näemme, että Raamattu käsittelee henkistä ja ihmisluontoa
erilaisina, selvästi erotettuina luontoina, eikä anna pienintäkään
todistusta siihen että toinen tulisi kehityksen kautta muuttumaan
toiseksi; mutta toiselta puolen selittää se että ainoastaan muutamat
harvat tulevat koskaan muuttumaan ihmisluonnosta jumalalliseen
luontoon, johon Jeesus heidän päänsä jo on korotettu. Ja tämä
ihmeellinen ja erityinen piirre Jehovan suunnitelmassa on tuota
ihmeellistä ja erityistä tarkotusta varten valmistaa näistä Jumalan
erityisiä välikappaleita tuon suuren tulevaisuustyön, kaiken
ennalleenasettamisen suorittamisessa.
Tarkastakaamme nyt sanoja: kuolevaisuus ja kuolemattomuus.
Me tulemme huomaamaan niiden oikean merkityksen olevan täydessä
sopusoinnussa sen kanssa, mitä olemme oppineet vertaamalla Raamatun
lausuntoja ihmis- ja henkiolentojen suhteen, ja maallisia ja
taivaallisia lupauksia toisiinsa. Nämä sanontatavat sisältävät
tavallisesti hyvin epäselvän käsityksen ja väärät esitykset niiden
merkityksestä aiheuttavat vääriä käsityksiä niiden aineitten suhteen,
joiden yhteydessä ne ovat, niin hyvin yleisessä puheessa kuin
Raamatussa.
_"Kuolevaisuus"_ merkitsee asemaa tai tilaa, joka on _altis
kuolemalle_, ei kuollutta tilaa, vaan tilaa, jossa kuolema on
_mahdollinen_.
_"Kuolemattomuus"_ merkitsee asemaa tai tilaa, joka _ei ole altis
kuolemalle;_ ei ainoastaan tilaa vapaana kuolemasta, vaan tilaa, jossa
kuolema on _mahdoton_.
Tavallinen mutta väärä käsitys _kuolevaisuudesta_ on se, että se on
asema tai tila, jossa kuolema on välttämätön, samalla kuin tavallinen
käsitys kuolemattomuudesta tulee lähemmäksi totuutta.
Sana _kuolematon_ merkitsee sitä, mikä _ei kuole_; joten itse sanan
muodostus ilmaisee sen oikean merkityksen. Sen _kuolevaisuudesta_
yleisesti vallallaolevan väärän käsityksen perustuksella ovat monet
pulmallisessa asemassa, kun he koettavat ratkaista kysymystä: oliko
Aadam kuolevainen tai kuolematon ennen lankeemustaan. He ajattelevat,
että jos hän oli _kuolematon_, niin ei Jumala olisi voinut sanoa:
"Jona päivänä sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman", koska
kuolemattomalle olennolle on mahdotonta kuolla. Tämä on järjellinen
johtopäätös. Toiselta puolen sanovat he: Jos hän oli kuolevainen, niin
millä tavalla voi silloin selitys: "Sinun pitää kuolemalla kuoleman",
olla uhkaus tai rangastus, koska hän (heidän väärän käsityksensä
mukaan) ei minkäänlaisissa olosuhteissa olisi voinut välttää kuolemaa?
Vaikeus on, kuten huomataan, siinä väärässä merkityksessä, joka
annetaan sanalle _kuolevaisuus_. Sovelluta oikea määritelmä, ja kaikki
on selviävä. Aadam oli kuolevainen, se on, hän oli sellaisessa tilassa,
jossa kuolema on mahdollinen. Hänellä oli täydessä määrin täydellinen
elämä, mutta _ei elämää itsessänsä_. Hänen elämänsä oli elämää, joka
sai _ylläpitonsa_ "kaikkinaisista paratiisin puista", kiellettyä
puuta lukuunottamatta, ja niin kauvan kuin hän oli tottelevainen
ja sopusoinnussa luojansa kanssa, oli hänen elämänsä taattu --
ylläpitäviä voimia ei häneltä kielletty. Tältä kannalta katsoen oli
Aadamilla elämä, ja kuolema oli kokonaan vältettävissä, ja kuitenkin
oli hän sellaisessa tilassa, että kuolema oli mahdollinen -- hän oli
_kuolevainen_.
Me tulemme siis seuraavaan kysymykseen: Jos Aadam oli kuolevainen
ja asetettiin koetukselle, niin koeteltiinko häntä kuolemattomuutta
varten? Yleinen vastaus on myöntävä. Me vastaamme kieltävästi.
Hänen koetuksensa oli osottava, oliko hän arvollinen tai arvoton
sen elämän ja niiden siunauksien jatkamiseen, jotka hän jo omisti.
Koska ei missään ole luvattu, että hän kuuliaisuutensa nojalla tulisi
kuolemattomaksi, niin olemme velvolliset jättämään sellaiset arvelut
sikseen. Hänelle oli luvattu _niiden siunausten jatkaminen, joita
hän silloin nautti_, niin kauvan kuin hän oli tottelevainen, ja
häntä uhkasi kaiken menetys -- kuolema -- jos hän oli tottelematon.
Väärä käsitys _kuolevaisuus_-sanan merkityksestä, vaikuttaa sen,
että yleisesti ajatellaan, että kaikki olennot, jotka eivät kuole,
ovat kuolemattomia. Tähän luokkaan lasketaan sentähden taivaallinen
Isämme, meidän Herramme Jeesus, enkelit ja koko ihmissuku. Tämä on
kuitenkin harhaluulo: suurin osa ihmiskuntaa, joka kerran pelastetaan
lankeemuksesta, samoinkuin taivaan enkelit tulevat aina olemaan
kuolevaisia; joskin he ovat täydellisyyden ja autuuden tilassa, niin
tulee heillä aina olemaan kuolevainen luonne, joka voisi kuolla,
jos se tekisi rikoksen. Heidän tilansa turvallisuus tulee, kuten
Aadamin, riippumaan kuuliaisuudesta kaikkiviisasta Jumalaa kohtaan,
jonka vanhurskauden, rakkauden ja viisauden sekä voiman antaa kaiken
vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka häntä rakastavat ja palvelevat, tulee
täydelleen todistamaan se tapa, jolla hän nykyaikana on kohdellut
syntiä.
Ei missään Raamatun paikassa sanota, että enkelit olisivat
kuolemattomia, ei myöskään ihmiskunnasta, että se, kun se on tullut
ennalleenasetetuksi, olisi kuolematon. Ainoastaan jumalalliselle
luonnolle omistetaan kuolemattomuus -- alkuaan yksin Jehovalle,
sittemmin meidän Herrallemme Jeesukselle hänen nykyisessä
korkealle korotetussa asemassaan; ja vihdoin on kuolemattomuus
luvattu seurakunnalle, Kristuksen ruumiille, kun se hänen kanssaan
kirkastetaan. -- 1 Tim. 6: 16; Joh. 5: 26; 2 Piet. 1: 4; 1 Kor. 15: 53,
54.
Meillä ei ole todistusta ainoastaan siitä, että kuolemattomuus kuuluu
ainoastaan jumalalliseen luontoon, vaan myöskin, että enkelit ovat
kuolevaisia, koska Saatana, joka kerran oli ruhtinas heidän joukossaan
tulee hävitettäväksi. (Hebr. 2: 14.) Se seikka, että hän voidaan tehdä
tyhjäksi, todistaa, että enkelit, samaan luokkaan kuuluvina, ovat
kuolevaisia.
Siten me näemme, että, kun parantumattomat syntiset ovat poistetut,
tulevat sekä kuolemattomat että kuolevat olennot ainaisesti elämään
ilossa, autuudessa ja rakkaudessa. Korkein luokka omistaa luonnon,
johon ei kuolema voi vaikuttaa ja, jossa asuu elämä -- elämä itsessään
(Joh. 5: 26), ja toisella luokalla on luonto, johon kuolema voi
vaikuttaa, mutta joka kuitenkin, omistaessaan täydellisen olennon ja
täydellisen tiedon pahasta ja synnin synnillisyydestä, ei anna mitään
aihetta kuolemaan. Jumalan laki tulee heidät hyväksymään ja heidät
varustetaan aina niillä aineksilla, jotka ovat välttämättömät heidän
täydellisyytensä ylläpitämiseksi, eivätkä he koskaan kuole.
_Kuolevaisuus ja kuolemattomuus_ sanojen oikea käsittäminen ja
tapa, jolla niitä käytetään Raamatussa, tekee tyhjäksi itse
perustuksen tuolle opille ikuisesta vaivasta. Tämä oppi johtuu
tuosta Raamattua vääristelevästä olettamuksesta, että Jumala loi
ihmisen kuolemattomaksi, ettei hänen olemassaolonsa, voi lakata,
ettei Jumala voi tehdä häntä tyhjäksi. Tästä johtuva ajatus on se,
että parantumattomien täytyy _jatkaa elämäänsä_ jossakin ja jollakin
tavalla, ja lopputulos on, että koska he eivät ole sopusoinnussa
Jumalan kanssa, niin täytyy heidän ikuisuutensa olla ikuista
kurjuutta. Mutta Jumalan sana vakuuttaa meille, että hän on ryhtynyt
toimenpiteisiin sellaista synnin ja syntisten ikuista oloa vastaan:
että ihminen on kuolevainen; sekä että täysi rangastus tahallisesta
rikoksesta täyttä valoa ja tietoa vastaan ei tule olemaan ikuinen elämä
tuskissa, vaan toinen kuolema. "Sen sielun, joka tekee syntiä, pitää
kuoleman."
"Mikä sinä olet inttämään Jumalaa vastaan."
Room. 9: 20.
Muutamat suosivat sitä väärinkäsitystä vanhurskauden vaatimuksista,
ettei Jumala saisi tehdä mitään eroa jakaessaan armolahjojaan luotujen
olentojen keskuudessa; ja jos hän korottaa _yhden_ korkeaan asemaan,
niin täytyy hänen _oikeudenmukaisesti_ tehdä kaikkien kanssa samalla
tavalla, ellei voitaisi osottaa, että muutamat olivat menettäneet
_oikeutensa_, jossa tapauksessa heidät voitaisiin määrätä alempaan
asemaan.
Jos tämä periaate olisi oikea, seuraisi siitä, ettei Jumalalla olisi
ollut oikeutta luoda Jeesusta enkeleitä korkeammaksi ja yhä edelleen
korottaa häntä jumalalliseen luontoon, ellei hän aikoisi tehdä samalla
tavalla kaikkien enkeleiden kanssa -- ja kaikkien ihmisten kanssa.
Ja sovelluttaaksemme tätä periaatetta vielä pitemmälle: jos jotkut
ihmiset tulevat korkealle korotettaviksi ja osallisiksi Jumalallisesta
luonnosta, niin täytyy kaikkien lopullisesti tulla korotetuiksi
samaan asemaan. Ja miksikä ei jatkaa periaatetta äärimmäisyyteen asti
ja sovelluttaa sitä nisäkkäisiin ja hyönteisiin, jotka myös ovat
luotuja olentoja, ja sanoa, että koska Jumala on ne kaikki luonut,
niin täytyy niiden kaikkien lopulta saavuttaa korkein olemassaolotaso
-- jumalallinen luonto? Tämä on selvästi mahdottomuus, mutta yhtä
järkevä kuin mikä toinen johtopäätös tahansa, joka perustuu tällaiseen
otaksuttuun periaatteeseen.
Ehkä ei kukaan tahtoisi jatkaa vääriä otaksumisia niin pitkälle. Mutta
jos tämä olisi yksinkertaiselle oikeudelle perustettu periaate, niin
missä se päättyisi enään olematta oikeudenmukainen?
Ja jos Jumalan suunnitelma todellakin olisi sellainen, niin missä olisi
silloin kaikkien Jumalan töitten suloinen moninaisuus? Mutta tämä ei
ole Jumalan suunnitelma. Koko luonto, sekä elävä että eloton, todistaa
Jumalan vallan ja viisauden ihanuutta ja moninaisuutta. Ja samoin kuin
"taivaat kertovat Jumalan kunniasta, ja vahvuus julistaa hänen kättensä
töitä" ihmeellisessä vaihtelevaisuudessa ja ihanuudessa, niin tulevat
hänen järjellä varustetut olentonsa moninaisuutensa kautta vielä paljon
enemmän todistamaan hänen valtansa ylenmääräistä kirkkautta. Me teemme
tämän johtopäätöksen Jumalan sanan järkähtämättömän opin perustuksella
ja tämän kanssa pitävät yhtä järjen ja luonnon todistus.
On erittäin tärkeätä, että meillä on oikeat käsitykset vanhurskaudesta.
_Suosiosta_ johtunutta lahjaa ei saa koskaan pitää oikeudella
ansaittuna palkintona. Pelkkä oikeudenmukainen toimenpide ei anna
mitään aihetta mihinkään erityiseen kiitollisuuteen, ei se myöskään ole
mikään todistus rakkaudesta; mutta Jumala osottaa suuren rakkautensa
luotujaan kohtaan antamalla heille äärettömän määrän ansaitsemattomia
armolahjoja, joiden tulee herättää heissä vastarakkautta ja ylistystään.
Jumalalla olisi ollut oikeus, jos hän olisi tahtonut, tehdä meistä
ainoastaan olentoja, joilla oli hyvin lyhyt olemassaolon aika,
joskaan emme koskaan olisi tehneet syntiä. Hän on tehnyt muutamia
alemmista luoduistaan sellaisiksi. Hän olisi voinut antaa meidän
nauttia siunauksistaan jonkun aikaa ja sitten, ilman vääryyttä,
poistaa kaikkien meidän olemassaolon. Sellainenkin lyhyt olemassaolo
olisi suosiota. Armoon perustuu se, että meillä on ensinkään mitään
olemassaoloa. Kuinka paljon suurempaa suosiota osottaakaan synnin
kautta menetetyn olemassaolon jälleen lunastaminen! Ja edelleen on se
Jumalan suosiota, että me olemme ihmisiä emmekä eläimiä; Ainoastaan
Jumalan suosiosta johtuu se, että enkelien luonto on jonkun verran
ihmisluontoa korkeampi, ja samoin Jumalan suosion perustuksella tulevat
Herra Jeesus ja hänen morsiamensa osallisiksi jumalallisesta luonnosta.
Sentähden tulee hänen järjellisten luomustensa kiitollisuudella ottaa
mitä ikinä Jumala antaa. Jokainen muu ajatus ansaitsee oikeudenmukaisen
kadotustuomion ja tulee, jos sitä suositaan, päättymään alennukseen
ja tyhjäksitekemiseen. Ihmisellä ei ole oikeutta tavotella enkeliksi
tulemista, koska häntä ei koskaan ole kutsuttu tähän asemaan, ei
myöskään enkelillä ole oikeutta pyrkiä jumalalliseen luontoon, koska
ei hänelle ole sitä koskaan tarjottu. Siinä oli Saatanan ylpeys, joka
aikaansai hänen kukistamisensa korkeasta asemastaan ja tulee päättymään
hänen tyhjäksitekemisessään. Jes. (14: 14.) "Jokainen, joka ylentää
itsensä, alennetaan, ja joka alentaa itsensä, ylennetään" (Luuk. 14:
11), mutta ei välttämättömästi korkeimpaan asemaan.
Osaksi väärinkäsittäen vanhurskauden ja osaksi toisista syistä on aine
valinnasta, sellaisena kuin Raamattu sen opettaa, antanut ainetta
paljoon riitaan ja väärinkäsitykseen. Ainoastaan muutama kieltänee sen,
että Raamattu opettaa löytyvän valinnan, mutta mihinkä periaatteeseen
valinta perustuu, on kysymys, joka on huomattava ajatusten
eroavaisuuden esineenä, siitä syystä, että muutamat väittävät, että se
on mielivaltainen, ehdoton valinta, ja toiset, että se on ehdollinen.
Me uskomme, että näissä molemmissakin käsityskannoissa on jotakin
totta. Valinta Jumalan puolelta ilmaisee hänen valintaansa jotakin
erityistä tarkotusta, virkaa tai asemaa varten. Jumala on valinnut tai
nähnyt hyväksi, että muutamat hänen olennoistaan tulisivat enkeleiksi,
että muutamat tulisivat ihmisiksi, että muutamista tulisi nisäkkäitä,
lintuja, hyönteisiä j.n.e., ja että muutamat tulisivat osallisiksi
hänen omasta jumalallisesta luonnostaan. Ja joskin Jumala määrätyillä
_ehdoilla_ valitsee kaikki jotka otetaan jumalalliseen luontoon, niin
ei voida sanoa, että nämä enemmän kuin toisetkaan _ansaitsisivat_
sen; sillä ainoastaan armosta jokin luotu olento omistaa olemassaolon
jollakin tasolla.
"Siis ei se ole ihmisen tahtomisessa eikä juoksemisessa, vaan
Jumalan armosta" -- hyvyydestä, suosiosta. (Room. 9: 16.) Se, että
Jumala kutsui valitut jumalalliseen luontoon, ei johtunut siitä,
että he olisivat olleet toisia paremmat, sillä hän sivuutti enkelit,
jotka eivät olleet tehneet syntiä, ja kutsui muutamia lunastetuista
syntisistä jumalalliseen kunniaan. Jumalalla on oikeus tehdä, mitä
hän omallaan haluaa, ja hän näkee hyväksi käyttää tätä oikeutta
suunnitelmiensa toteuttamiseksi. Koska kaikki, mitä meillä on, on
Jumalan armosta, niin: "Oi ihminen, mikä sinä olet inttämään Jumalaa
vastaan? Ei kai teos sano tekijälleen miksi minut tämmöiseksi teit? Vai
eikö savenvalajalla ole valtaa savensa samasta seoksesta tehdä toista
astiata jaloa, toista halpaa käytäntöä varten" -- tai pienempää kunniaa
varten? (Room. 9: 20, 21.) Kaikki on sama jumalallinen valta luonut,
muutamat korkeampaa luontoa ja suurempaa kunniaa varten ja toiset
alempaa luontoa ja pienempää kunniaa varten.
"Näin sanoo Herra, Israelin Pyhä, hän joka myös on hänet [miehen]
luonut: _Kysykää_ minulta tulevaisia asioita; _jättäkää_ minulle minun
lasteni, minun kätteni työn huoli. Minä olen tehnyt maan ja luonut
ihmiset sen päälle; minun käteni ovat levittäneet taivaan ja antaneet
kutsun koko sen sotajoukolle." "Sillä niin sanoo Herra, joka on luonut
taivaan, hän joka on Jumala, hän joka on muodostanut maan ja tehnyt
sen, hän joka on valmistanut sen, ja joka ei ole luonut sitä olemaan
tyhjänä, vaan muodostanut sen, jotta sen päällä asuttaisiin. Minä
olen Herra eikä kenkään muu." (Jes. 45: 11, 12, 18.) Ei kellään ole
oikeutta määrätä Jumalan menettelytapaa. Jos hän perusti maan, ja jos
hän ei sitä turhan tähden muodostanut, vaan että sen päällä asuisivat
ennalleenasetetut, täydelliset ihmiset, minkä arvoiset me silloin
olemme inttämään Jumalaa vastaan ja sanomaan, että hän tekee väärin,
kun hän ei muuta heidän luontoaan eikä tee heitä kaikkia osallisiksi
henkisestä luonnosta, joko enkelien kaltaisiksi tai hänen oman
jumalallisen luontonsa kaltaisiksi? Kuinka paljon paremmin sopiikaan
meille tulla nöyrinä Jumalan sanan luo ja "kysyä" tulevista asioista
kuin "määrätä" tai tahtoa, että hän tekisi meidän suunnitelmiemme
mukaan. Herra, pidätä palvelijoitasi, etteivät he lankea röyhkeyden
synteihin; älä anna niille valtaa meidän ylitsemme. Me uskomme, ettei
kukaan Jumalan lapsista tahtoisi tehdä määräyksiä Herralle hänen
menettelytapansa suhteen; mutta kuinka helposti ja melkein tietämättään
monet lankeevat tähän eksytykseen.
Ihmiset ovat Jumalan lapsia luomisen kautta -- hänen kättensä työ
--, ja hänen suunnitelmansa heidän suhteensa on selvästi ilmotettu
hänen sanassaan. Paavali sanoo, että ensimäinen ihminen (joka oli
esikuva siitä, miksi suku tulee, kun se on täydellinen) oli maasta
maallinen, ja että hänen jälkeentulevaisensa, evankelista seurakuntaa
lukuunottamatta, tulevat ylösnousemisessa edelleen olemaan maallisia
inhimillisiä olentoja, sovellettuja maata varten. (1 Kor. 15: 38, 44.)
Daavid selittää, että ihminen luotiin ainoastaan vähää vähemmäksi
enkeleitä ja kruunattiin kirkkaudella, kunnialla, herraudella j.n.e.
(Ps. 8: 5--9.) Ja Pietari, meidän Herramme ja kaikki profeetat maailman
alusta alkaen selittävät että ihmissuku tulee ennalleenasetettavaksi
tuohon ihanaan täydellisyyteen ja jälleen olemaan maan herrana, kuten
sen edustaja, Aadam, oli. -- Ap. t. 3: 19--21.
Tämä on se onnellinen osa, jonka Jumala on suvainnut antaa
ihmissuvulle. Ja mikä ihana osa! Sulje silmäsi hetkeksi niiltä
kurjuuden ja tuskan, alennuksen ja surun näytelmiltä, jotka vielä
nyt synnin johdosta vallitsevat, ja kuvittele mielessäsi täydellisen
maan ihanuutta. Ei pieninkään synnin tahra häiritse sitä sopusointua
ja rauhaa, joka vallitsee täydellisessä yhteiskunnassa, ei katkeraa
ajatusta, ei epäystävällistä silmäystä tai sanaa; rakkaus, joka
ylitsevuotavana täyttää jokaisen sydämen, löytää vastakaikua jokaisessa
toisessa sydämessä, ja suopeus painaa leimansa jokaiseen toimeen.
Ei mitään sairautta ole enään siellä, ei mitään kipua tai tuskaa,
ei katoavaisuudesta merkkiäkään -- ei edes sellaisesta pelkoakaan.
Ajattele kaikkia niitä terveyden ja ihanuuden kuvia ihmisten muodoissa
ja piirteissä, joita joskus olet nähnyt, ja tiedä, että täydellinen
ihminen tulee omistamaan vielä suuremman ihanuuden. Sisäinen puhtaus
ja henkinen ja siveellinen täydellisyys tulevat painamaan leimansa
ja kirkastamaan kaikkia säteileviä kasvoja. Sellaiseksi muodostuu
maallinen yhteiskunta, ja kaikkien niiden kyyneleet jotka itkien
surevat omaisiaan, tulevat poispyyhityiksi, kun he täten näkevät, että
ylösnousemistyö on täytetty. -- Ilm. 21: 4.