(Room. 14: 9): "Sillä sitä varten Kristus kuoli ja heräsi eloon, että
hän olisi niin hyvin kuolleiden kuin elävienkin Herra" [hallitsija,
johtaja], Se on: meidän Herramme kuoleman ja ylösnousemuksen
tarkotus ei ollut ainoastaan se, että hän siunaisi, hallitsisi ja
ennalleenasettaisi niitä henkilöitä koko ihmiskunnasta, jotka elävät,
vaan että hänellä olisi oikeus tai täysi valta kuolleitten yli yhtä
hyvin kuin elävienkin ja siten takaisi toiselle niin hyvin kuin
toisellekin lunastuksestaan johtuvia etuja. [Samalla kuin me pidämme
kiinni tässä esitetystä totuudesta, että Jeesuksen kuolema teki hänestä
koko inhimillisen perheen Herran, mestarin tai hallitsijan, niin me
näemme vielä laveamman merkityksen apostolin sanoissa, että koko
ihmissukua koskee sana "kuollut". Jumalan näkökannan mukaan käsitellään
koko sukua, joka on kuolemaan tuomittu, niinkuin se jo olisi kuollut.
(Matt. 8: 22.) Sentähden pitäisi sana "elävät" sovittaa ihmisperheen
ulkopuolella oleviin olentoihin joiden elämä ei ole turmeltunut --
enkeleihin.] Hän antoi itsensä lunastukseksi [vastaavaksi hinnaksi]
"kaikkien puolesta", jotta hän voisi siunata kaikki sekä antaa
jokaiselle ihmiselle henkilökohtaisen koetuksen elämää varten. Jos
hyväksyy sen, että hän maksoi "lunastuksen _kaikkien_ puolesta",
niin on mahdotonta kuitenkin väittää, että ainoastaan kourallinen
lunastettuja koskaan hyötyisi siitä, sillä se sisältäisi sen, että
joko Jumala hyväksyi lunastushinnan ja sitten väärin kieltäytyi
antamasta lunastetuille vapautta, tai myös että Herra, lunastettuaan
kaikki, joko oli kykenemätön tai haluton toimeenpanemaan alkuperäistä,
rakkaudestarikasta aikomustaan. Muuttumattomuus jumalallisissa
suunnitelmissa samoinkuin jumalallisen oikeuden ja rakkauden
täydellisyys, ehkäisee tällaisen ajatuksen ja vakuuttaa meitä siitä,
että alkuperäinen ja rakkaudestarikas suunnitelma, jonka perustuksena
oli "lunastus kaikkien puolesta", tulee täydelleen toimeenpantavaksi
Jumalan "oikealla ajalla" ja on se tuova mukanaan niitä siunauksia,
jotka johtuvat aadamilaisessa kadotustuomiossa menetettyjen etujen
ennalleenasettamisesta, sekä mahdollisuuden palata Jumalan lasten
vapauksiin ja oikeuksiin, sellaisina kuin ne olivat ennen syntiä ja
kirousta.
Jos selvästi nähdään lunastuksen todelliset edut ja tulokset, niin
täytyy jokaisen vastaväitteen sen yleisestä sovelluttamisesta
haihtua. Tuo "lunastus kaikkien puolesta", jonka "ihminen Jeesus
Kristus" maksoi, ei anna yhdellekään ihmiselle ikuista elämää tai
siunausta; mutta se takaa jokaiselle ihmiselle _toisen tilaisuuden
tai koetuksen ikuista elämää varten_. Suvun ensimäinen koetus, joka
johti alussa annettujen siunausten menettämiseen, on todellakin
tullut siunaukseksi sen _lunastuksen_ perustuksella, jonka Jumala
valmisti. Mutta se seikka, että ihmiset ovat lunastetut ensimäisestä
rangastuksesta, ei mitenkään takaa sitä etteivät he, kun kutakin
kohdastaan koetellaan ijankaikkista elämää varten, voisi laiminlyödä
osottamasta kuuliaisuutta, mikä on välttämätön ijankaikkista elämää
varten. Nykyisen kokemuksen perustuksella synnistä ja sen katkerasta
seurauksesta on ihminen saanut täydellisen varotuksen ja kun
lunastuksen perustuksella uusi henkilökohtainen koetus myönnetään
ihmiselle hänen valvontansa alaisena, joka niin rakasti ihmistä, että
hän antoi elämänsä ihmisen puolesta, ja jonka tahto on, ettei kukaan
hukkuisi, vaan että kaikki kääntyisivät Jumalan puoleen ja eläisivät,
niin voimme olla varmat, että ainoastaan tahallisesti tottelemattomat
tulevat saamaan toiseen koetukseen yhdistetyn rangastuksen. Tämä
rangastus tulee olemaan toinen kuolema, josta ei ole mitään lunastusta,
mitään vapautusta, koska ei mitään syytä olisi jälleen lunastaa
kadotettuja ja uudelleen koetella heitä. Kaikki ovat täysin nähneet
ja kokeneet sekä hyvän että pahan, kaikille on todistettu Jumalan
hyvyydestä ja rakkaudesta ja ovat he sitä tunteneet, kaikilla tulee
olemaan täydellinen, puolueeton, henkilökohtainen koetus elämää varten
mitä suotuisimpien olosuhteiden vallitessa. Enempää ei voisi pyytää,
eikä enempää myönnetä. Tämä koetus tulee ikuisesti ratkasemaan, kutka
olisivat vanhurskaita ja pyhiä tuhannenkin koetuksen vallitessa ja se
tulee myöskin ratkasemaan, kutka yhä edelleen olisivat väärintekijöitä,
epäpyhiä ja saastaisia vaikkakin tuhannen koetusta tulisi.
Ei hyödyttäisi myöntää vielä koetusta elämää varten samanlaisten
olosuhteiden vallitessa; mutta joskin koeteltavien olosuhteet tulevat
olemaan erilaiset nimittäin suotuisammat, tulee ehdot tai edellytykset
kunkin yksityisessä (henkilökohtaisessa) koetuksessa elämää varten
olemaan samat kuin aadamilaisessa koetuksessa. Jumalan laki pysyy
samana -- _se_ ei millään tavoin muutu. _Se_ tulee yhä edelleen
sanomaan: "Sen sielun, joka syntiä tekee, sen pitää kuoleman", ja
ihmisen tila ei tule olemaan suotuisampi, mitä ympäristöön tulee,
kuin ehdot ja ympäristö Eedenissä; mutta suuren eron tekee lisätty
_tieto. Kokemus_ pahasta verrattuna kokemukseen hyvästä, jonka jokainen
tulee saamaan tulevan kauden koetuksessa, tulee olemaan se etu, jonka
perustuksella toisen koetuksen tulos tulee niin suuresti eroamaan
ensimäisen tuloksesta, ja jota varten jumalallinen viisaus ja rakkaus
valmisti "lunastuksen kaikkien puolesta" ja siten takasi kaikille
uuden koetuksen siunauksen. Ei voi ajatella suotuisampaa koetusta,
suotuisampaa lakia, suotuisampia ehtoja tai olosuhteita missään
muodossa, joka tuhatvuotiskauden jälkeen johtaisi vielä lunastamaan
_jonkun_ tai uudelleen koettelemaan ketään.
Lunastus ei anna anteeksi kenenkään syntiä: se ei tule _pitämään_
syntistä pyhänä eikä tällä tavoin vie ihmistä ikuisesti kestävään
autuuteen. Se ainoastaan lunastaa syntisen ensimäisestä kadotuksesta
ja sen seurauksesta, sekä suoranaisista että välillisistä, ja antaa
hänen jälleen joutua koetukseen, elämää varten, koetukseen, jossa
hänen oma suoranainen tottelevaisuutensa tai tottelemattomuutensa
tulee ratkasemaan, josko hän tulee saamaan ijankaikkisen elämän tai
ei. Ei myöskään pidä otaksua, kuten monet ovat taipuvaiset tekemään,
että kaikilla niillä, jotka ovat tulleet osallisiksi sivistyksestä ja
näkevät tai omistavat Raamatun, siten on täysi tilaisuus tai koetus
ikuista elämää varten. Meidän tulee muistaa, ettei syntiinlankeemus
ole vahingoittanut kaikkia Aadamin lapsia yhtä paljon. Muutamat ovat
tulleet tähän maailmaan niin heikkoina ja turmeltuneina, että tämän
maailman jumala, Saatana, sokaisee heidät helposti, ja ympärillään
vaaniva synti saa heidät ansoihinsa; ja kaikki ovat enemmän tai
vähemmän tämän vaikutuksen alla, niin että silloinkin, kun he
tahtovat tehdä hyvää, on paha, ympäristön perustuksella, käsillä ja
vaikuttamassa j.n.e., ja se hyvä, jota he tahtovat tehdä, on melkein
mahdoton, samalla kuin se paha, jota he eivät tahdo tehdä, tuskin on
vältettävissä.
Todellakin vähäinen on niiden joukko jotka nykyajassa todella
kokemuksen kautta oppivat tuntemaan sen vapauden, jolla Kristus tekee
ne vapaiksi, jotka vastaanottavat hänen lunastuksensa, ja jättävät
tulevaisuutensa johdon hänen huomaansa. Siten onkin ainoastaan
tämä pieni joukko, seurakunta, kutsuttu ja koeteltu ennakolta sitä
erityistä tarkotusta varten, että he toimisivat yhdessä Jumalan
kanssa maailman siunaamiseksi -- että he nyt olisivat todistajina ja
koetusaikakautena hallitsisivat, siunaisivat ja tuomitsisivat maailman
-- ja saa tämä joukko nyt jossakin määrin nauttia lunastuksesta
johtuvia etuja eli _nyt_ tulla koetelluksi ijankaikkista elämää
varten. Näille harvoille _lasketaan_ (ja he vastaanottavat _uskon_
kautta) kaikki ne ennalleenasettamisen siunaukset, jotka maailmalle
suodaan tulevana aikakautena. Joskaan he eivät ole täydellisiä,
eivätkä ole ennalleenasetetut Aadamin alkuperäiseen tilaan, niin,
menetellään kuitenkin heidän suhteensa siten, että ero hyvitetään.
Uskomalla Kristukseen _lasketaan_ heidät täydellisiksi, ja ovat
sentähden ennalleenasetetut täydellisyyteen ja jumalalliseen suosioon,
ikäänkuin he eivät enään olisi syntisiä. Heidän epätäydellisyyksiään
ja välttämättömiä heikkouksiaan, joita vastaa lunastus, ei heille
enään lasketa, vaan tulevat ne peitetyiksi Lunastajan täydellisyyden
kautta. Tästä seuraa, että seurakunnan koetus, siihen asemaan nähden,
joka sillä nyt on uskon kautta Kristukseen on yhtä puolueeton kuin
se, joka annetaan maailmalle sen koetusaikakautena. Koko maailma
tulee saatettavaksi täyteen totuuden tuntoon, ja siinä määrin
kuin kukin omaksuu sen määräykset ja ehdot, ei häntä enään pidetä
syntisenä, vaan lapsena, jolle kaikki ennalleenasettamisen siunaukset
ovat aiotut. Tulee olemaan ero maailman kokemuksien ja seurakunnan
kokemuksien välillä näiden koetusaikakautena: maailman ihmisistä
alkavat tottelevaiset heti saada vastaanottaa ennalleenasettamisesta
johtuvia siunauksia siten, että heidän henkiset ja ruumiilliset
heikkoutensa vähitellen poistetaan, kun sitä vastoin evankelinen
seurakunta, joka on pyhitetty Herran palvelukseen aina kuolemaan asti,
astuu hautaan ja saa täydellisyytensä silmänräpäyksessä ensimäisessä
ylösnousemuksessa. Toinen ero näiden molempien koetusten välillä tulee
olemaan tulevan aikakauden suotuisammissa olosuhteissa, kun niitä
verrataan nykyisiin, koska silloin yhteiskunta, hallitus j.n.e. tulevat
suosimaan vanhurskautta, palkitsemaan uskollisuutta ja kuuliaisuutta
ja rankasemaan syntiä, kun sitä vastoin nyt, kun maailman ruhtinas
hallitsee, seurakunnan koetteleminen tapahtuu olosuhteissa, jotka
eivät ole suotuisat vanhurskaudelle, uskolle j.n.e. Mutta tämä kuten
olemme nähneet hyvitetään jumalallisen luonnon kirkkauden ja kunnian
palkinnolla, joka tarjotaan seurakunnalle ikuisen elämän lahjan
yhteydessä.
Aadamin kuolema oli varma, joskin hän joutui siihen vasta yhdeksänsadan
kolmenkymmenen vuoden vähittäisen kuoleman kautta. Koska hän itse
oli kuolevassa tilassa niin syntyivät kaikki hänen lapsensa samassa
kuolevassa tilassa ilman elämisen oikeutta, ja vanhempiensa tavalla
kuolevat he kaikki lyhyemmän tai pitemmän viivytyksen jälkeen. Tulee
kuitenkin muistaa, ettei kuoleminen pääty suurempaan tuskaan tai
vaivaan kuollessa, vaan kuolemaan -- elämän sammumiseen, joka juuri
on synnin palkka. Kärsiminen on ainoastaan sen yhteydessä oleva
tilapäinen paha, ja löytyy sellaisia, joita rangastus kohtaa ilman
kärsimyksiä tai ainoastaan vähillä kärsimyksillä. Täytyy muistaa, että
kun Aadam turmeli elämän, niin turmeli hän sen ainaiseksi, eikä kukaan
hänen jälkeläisistään koskaan kyennyt sovittamaan hänen rikostaan
eikä voittamaan kadotettua perintöä. Koko suku on joko kuollut tai
kuolemallansa. Ja jos he eivät voineet sovittaa rikostaan ennen
kuolemaansa, niin vannaankaan eivät he voineet tehdä sitä kuolleina
-- kun heillä ei ole olemassaoloa. Synnin palkka ei ollut kuolema
sellaisilla eduilla ja oikeuksilla, että sen jälkeen saisi palata
elämään. Lausutussa rangastustuomiossa ei ollut mitään viittaustakaan
vapautukseen. (1 Moos. 2: 17.) Ennalleenasettaminen on sentähden
Jumalan puolesta vapaan armon tai suosionosotus. Ja niin pian kuin
Aadam oli joutunut rangastuksen alaiseksi, niin, silloin jo kun tuomio
julistettiin, viitattiin Jumalan vapaaseen armoon, joka, kun se on
toteutunut tulee täysin määrin todistamaan hänen rakkauttaan.
Ellei olisi ollut sitä toivon kipinää jonka sisälsivät nuo sanat:
vaimon siemen on rikkipolkeva käärmeen pään, olisi koko suku ollut
täydellisessä epätoivossa; mutta tämä lupaus ilmotti, että Jumalalla
oli suunnitelma suvun hyväksi. Kun Jumala vannoi Aabrahamille, että
hänen siemenessään kaikki sukukunnat maan päällä tulisivat siunatuiksi,
sisälsi se kaikkien ylösnousemisen eli ennalleenasettamisen, sillä
monet olivat silloin kuolleet, ja toiset ovat sen jälkeen kuolleet,
ilman että he ovat tulleet siunatuiksi. Kuitenkin on lupaus edelleen
varma: kaikki tulevat siunatuiksi, kun ennalleenasettamisen ja
virvotuksen ajat koittavat. (Ap. t. 3: 19.) Sitä paitsi, koska siunaus
sisältää suosion, ja koska, synnin seurauksesta, Jumalan suosio,
otettiin pois ja kirous tuli sijalle, niin sisälsi tämä lupaus,
tulevasta siunauksesta, kirouksen poisottamisen ja näin ollen hänen
suosionsa palaamisen. Tämä sisälsi samalla sen, että joko Jumala
luopuisi vaatimuksistaan, muuttaisi päätöksensä ja vapauttaisi
syyllisen suvun, tai myös sen, että hänellä oli suunnitelma, jonka
kautta suku voitaisiin _lunastaa_, siten että toinen kärsisi ihmisen
rangastuksen.
Jumala ei jättänyt Aabrahamia epäilykseen hänen suunnitelmansa suhteen,
vaan osotti lukuisien esikuvauksellisten uhrien kautta, joita niiden,
jotka lähestyivät Jumalaa, täytyi uhrata, ettei hän voinut antaa perään
eikä myöskään tehnyt sitä, eikä antanut syntiä anteeksi, sekä että
ainoa tapa poistaa ja ehkäistä rangastus oli riittävän suuren uhrin
uhraaminen, joka kykenisi vastaamaan rangastusta. Tämä esitettiin
Aabrahamille paljon merkitsevässä esikuvassa: Aabrahamin pojan, johon
luvattu siemen keskittyi, täytyi ensin tulla uhriksi, ennenkuin hän voi
siunata, ja esikuvaksi tästä sai Aabraham hänet takaisin kuolemasta.
(Hebr. 11: 19.) Tässä kuvasi Iisak totista siementä, Kristusta
Jeesusta, joka kuoli lunastaakseen ihmiset, jotta kaikki lunastetut
saisivat luvatun siunauksen. Jos Aabraham olisi ajatellut, että Herra
antaisi anteeksi ja vapauttaisi syylliset, olisi hän tuntenut, että
Jumala on muuttuvainen, eikä olisi silloin voinut täysin luottaa
hänelle annettuihin lupauksiin. Hän olisi voinut ajatella näin: Jos
nyt Jumala kerran muuttaa päätöksen, minkätähden ei hän jälleen voisi
sitä muuttaa? Jos hän luopuu kuoleman kirouksesta, eikö hän voisi
jälleen katua luvattua suosiota ja siunausta? Mutta Jumala ei jätä
meitä mihinkään sellaiseen epävarmuuteen. Hän takaa meille täydelleen
sekä vanhurskautensa että muuttumattomuutensa. Hän ei voinut vapauttaa
syyllisiä, joskin hän rakasti heitä niin suuresti, ettei hän "säästänyt
omaa poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi [kuolemaan] meidän
kaikkien edestä".
Niinkuin koko suku oli Aadamissa, kun hänet tuomittiin kadotukseen, ja
hänen kauttaan menetti elämänsä, niin kuoli myös, kun ihminen Jeesus
Kristus lunasti Aadamin elämän, mahdollinen suku hänen kupeessaan.
Kuolemassaan maksoi Jeesus siten vastaavan, täysin riittävän hinnan
kaikkien ihmisten hyvitykseksi, ja on hänellä siten täysi valta tai
oikeus ennalleenasettaa kaikki, jotka tulevat Jumalan luokse hänen
kauttaan.
"Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille
ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko
koituu kaikille ihmisille vanhurskauttamiseksi, joka tuottaa elämän;
sillä niinkuin tuon yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta ne monet
ovat joutuneet syntisten asemaan, niin myöskin tuon yhden kuuliaisuuden
kautta ne monet joutuvat vanhurskasten asemaan." (Room. 5: 18,
19.) Ajatus on selvä: Kaikille niille, jotka Aadamin synnin tähden
tulivat osallisiksi kuolemantuomiosta, tulee Herra Jeesus tarjoamaan
elämänoikeudet, hän, joka maksoi vastaavan hinnan, joka tuli Aadamin
sijaiseksi eli edustajaksi loukatun lain edessä, ja joka siten "antoi
itsensä lunastushinnaksi kaikkien puolesta". Hän kuoli "vanhurskas
vääräin puolesta, jotta hän veisi meidät Jumalan luokse". (1 Piet.
3: 18.) Kuitenkaan ei tule koskaan jättää huomioonottamatta sitä,
että kaikissa Jumalan suunnitelmissa sukumme hyväksi tunnustetaan
inhimillinen tahto yhdeksi tekijäksi jumalallisten suosiolahjojen
voittamisessa, joita niin runsaasti on varattu. Muutamat ovat
laiminlyöneet tämän piirteen tutkiessaan äsken mainittua Raamatun
kohtaa, Room. 5: 18, 19. Apostolin esitys on kuitenkin se, että
samoinkuin kiroustuomio ulottui koko Aadamin sukuun, niin on myöskin
Herramme Jeesuksen Kristuksen kuuliaisuuden kautta Isän suunnitelmaa
kohtaan, uhraamalla itsensä meidän puolestamme, vapaa lahja ulotettu
kaikkiin -- anteeksiantamuksen lahja, joka tulee sen vastaanottajan
vanhurskauttamaan tai muodostamaan perustuksen hänen ikuiselle
elämälleen. Ja "niinkuin tuon yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta
ne monet ovat _joutaneet_ syntisten asemaan, niin myöskin tuon yhden
kuuliaisuuden kautta ne monet joutuvat [_vastaisuudessa_ eivätkä
_joutuneet_ ennen] vanhurskasten asemaan". Jos lunastus itsessään ilman
meidän vastaanottamistamme tekisi meidät vanhurskaiksi, niin olisi
sanottu: yhden kuuliaisuuden kautta ne monet _joutuivat_ vanhurkasten
asemaan. Mutta joskin Lunastaja on maksanut lunastuksen ja Jehova on
ottanut sen vastaan, niin ovat evankeliumiaikana ainoastaan muutamat
harvat tulleet vanhurskaiksi, joskin tuhatvuotiskautena monet
vanhurskautetaan "uskomalla hänen vereensä". Koska Kristus on sovinto
(riittävä hyvitys) koko maailman syntien puolesta, voidaan kaikki
ihmiset tämän perustuksella lunastaa ja voi hän vapauttaa heidät
Aadamin synnin rangastuksesta -- uuden liiton vallitessa.
Ei mitään vääryyttä ole Jumalassa, sentähden "jos me tunnustamme meidän
syntimme, niin hän on uskollinen ja _vanhurskas_, niin että hän antaa
anteeksi meidän syntimme ja puhdistaa meitä kaikesta vääryydestä".
(1 Joh. 1: 9.) Koska hänen puolestaan olisi ollut väärin vapauttaa
meitä lausutusta rangastuksesta, ennenkuin siitä oli annettu täysi
hyvitys, niin sallii hän meidän tässä myös käsittää, että olisi väärin,
jos hän kieltäisi meidän ennalleenasettamisemme, koska hänen oman
järjestelmänsä mukaan meidän rangastuksemme on meidän puolestamme
suoritettu. Sama järkähtämätön oikeus, joka kerran tuomitsi ihmisen
kuolemaan, takaa kaikkien niiden vapauttamisen, jotka, tunnustaen
syntinsä, anovat elämää Kristuksen kautta. "Jumala on se, joka
vanhurskauttaa. Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus on se, joka on
kuollut, niin, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla
puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme." -- Room. 8: 33, 34.
Lunastuksen täydellisyys on mahdollisimman voimakas todistus kaikkien
niiden ihmissuvun jäsenten ennalleenasettamisesta, jotka vastaanottavat
sen tarjotuilla ehdoilla. (Ilm. 22: 17.) Itse Jumalan vanhurskas ja
kunniantuntoinen luonne on sen vakuutena. Jokainen lupaus, jonka hän
on antanut, sisältää sen, ja jokainen esikuvauksellinen uhri viittasi
tuohon suureen ja riittävään uhriin -- "Jumalan Karitsaan, joka ottaa
pois _maailman synnin_" -- joka "on meidän [seurakunnan] synteimme
sovitus [täysi hyvitys]; eikä ainoastaan meidän, vaan koko maailmankin
syntien". (Joh. 1: 29; 1 Joh. 2: 2.) Koska kuolema on synnin rangastus
tai palkka, niin täytyy synnin poistuttua, sen palkan aikanaan lakata.
Jokainen muu ajatus olisi sekä tyhmä että väärä. Se seikka, ettei
mitään ennalleenasettamista aadamilaisesta hävityksestä ole suoritettu
loppuun, joskin Jeesuksen kuolemasta on kulunut lähes kaksituhatta
vuotta, todistaa yhtä vähän ennalleenasettamista vastaan kuin se,
että neljätuhatta vuotta ennen hänen kuolemaansa, todistaa sitä
vastaan, ettei Jumala olisi tehnyt lunastussuunnitelmaa ennen maailman
perustamista. Sekä kaksituhatta vuotta jälkeen Kristuksen kuoleman että
neljätuhatta vuotta sitä ennen olivat määrättyjä aikoja työn toisia
osia varten, valmistuksia "kaiken ennalleenasettamisen aikaa varten".
Älköön kukaan liian nopeasti otaksuko, että tämä käsitys olisi
jollakin tavalla ristiriidassa sen Raamatun opin kanssa, että usko
Jumalaan, synnin katuminen ja luonteen parannus ovat välttämättömiä
asioita pelastusta varten. Tämä piirre käsitellään laveammin vähän
edempänä, mutta me teemme tässä ainoastaan viittauksen siihen, että
vaan muutamilla on koskaan riittävässä määrin ollut valoa osottaakseen
täydellistä uskoa, katumista ja elämän parannusta. Muutamia on
osaksi, toisia on kokonaan tämän maailman jumala soaissut, ja heidät
täytyy ennalleenasettaa sokeudestaan samoinkuin kuolemasta, jotta he,
_kukin kohdastaan_, saisivat _täyden_ tilaisuuden tottelevaisuuden
ja tottelemattomuuden kautta osottamaan arvollisuuttaan tai
arvottomuuttaan ijankaikkiseen elämään. Sen jälkeen tulevat ne,
jotka osottautuvat arvottomiksi elämää varten, kuolemaan jälleen --
toisen kuoleman -- josta ei ole mitään lunastusta eikä siis mitään
ylösnousemusta. Se kuolema, joka johtuu Aadamin synnistä, ja kaikki
ne epätäydellisyydet, jotka sitä seuraavat poistetaan lunastuksen
perustuksella, joka on Jeesuksessa Kristuksessa; mutta se kuolema, joka
on tulos yksityisestä tahallisesta lankeemuksesta, on päättymätön. Sitä
syntiä ei koskaan anneta anteeksi, ja sen rangastus, toinen kuolema,
tulee olemaan _ikuisesti kestävä_ -- ei ikuinen kuoleminen, vaan
ikuisesti kestävä kuolema -- kuolema, jota ei katkaise ylösnouseminen.
Lunastussuunnitelman perusteellista tutkimusta tullaan käsittelemään
eräässä seuraavassa osassa, Tässä me ainoastaan perustaudumme
siihen tosiasiaan, että lunastus Jeesuksen Kristuksen kautta tulee
yhtä laajalti koskemaan ihmiskuntaa, siunatuissa tuloksissaan ja
tilaisuuksissaan, kuin Aadamin synti tuhoamisessa ja hävittämisessä
-- niin että kaikki, jotka tuomittiin kadotukseen ja kärsivät Aadamin
tähden, voivat yhtä varmasti "aikanaan" vapautua kaikesta tästä pahasta
Kristuksen tähden. Kuitenkaan ei kukaan voi omaksua tätä Raamatun
todistusta, joka ei hyväksy sitä Raamatun julistusta, että kuolema
-- elämän sammuminen -- on synnin palkka. Ne, jotka pitävät kuolemaa
elämänä vaivassa, eivät, ainoastaan jätä huomioonottamatta _kuolema_- ja
_elämä_-sanojen merkitystä, jotka ovat toistensa vastakohtia,
vaan joutuvat vielä kahteen mahdottomuuteen. On mahdotonta ajatella,
että Jumala piisi jatkanut Aadamin olemassaoloa vaivassa edes jonkun
synnin tähden, jonka hän voisi tehdä, ja erittäinkin sen verrattain
pienen rikoksen tähden, joka oli kielletyn hedelmän syömisessä. Ja
jos meidän Herramme Jeesus Kristus lunasti ihmissuvun, kuoli meidän
puolestamme, tuli meidän lunastushinnaksemme, meni kuolemaan, jotta
me siitä vapautuisimme, niin eikö ole selvää, että se kuolema, jonka
hän kärsi väärien puolesta, oli aivan samankaltainen kuin se, johon
koko ihmiskunta on tuomittu. Kärsiikö hän siis ikuisia tuskia meidän
puolestamme? Ellei, niin on yhtä varmaa, kuin että hän _kuoli_ meidän
synteimme tähden, että meidän synteimme rangastus oli kuolema eikä
elämä millään tavalla tai missään olosuhteissa.
Mutta on ihmeellistä, että joskin muutamat huomaavat, että oppi
ijankaikkisesta vaivasta ei sovi yhteen näiden sanojen kanssa, että
"Herra antoi kaiken meidän vääryytemme kohdata häntä", ja että "Kristus
kuoli meidän synteimme tähden", ja käsittävät, että jompikumpi näistä
kahdesta täytyy sovittamattomana raueta, niin pitävät he kuitenkin
kiinni kuvitellusta ikuisesta vaivasta ja pitävät sen niin korkeassa
arvossa kuin jonkun makupalan, niin että he sivuuttamalla Raamatun
hyväksyvät sen ja harkiten kieltävät, että Jeesus maksoi maailman
lunastushinnan, vaikkakin Raamattu kauttaaltaan todistaa tämän totuuden.
Onko ennalleenasettatninen mahdollinen.
Muutamat ovat ajatelleet, että jos ne tuhannet miljoonat kuolleet
herätettäisiin, niin ei maan päällä olisi heille tilaa, ja jos heille
olisi tilaa, niin ei maa kykenisi ravitsemaan niin suurta väen
paljoutta. Muutamat väittävät, että maa on yhtenä ainoana hautausmaana,
ja jos kaikki kuolleet herätettäisiin, niin tallaisivat he toinen
toisiaan tilan puutteen tähden.