Yleisesti suosittu käsitys on, että Kristus on tuleva maan päälle,
istuen suurella valkoisella valtaistuimella, sekä että hän kutsuu
eteensä pyhät ja syntiset järjestetyissä riveissä tuomitakseen
heidät suurten luonnonvoimain järkytysten vallitessa, joihin kuuluu
maanjäristykset, itsestään aukeavat haudat, halkeavat kalliot ja
kukistuvat vuoret; sekä että vapisevat syntiset kutsutaan ikuisten
tuskien syvyydestä kuullakseen syntiensä toistamista, ainoastaan
sentähden, että heidät jälleen vietäisiin ikuiseen ja armahtamattomaan
kadotukseen, ja että pyhät kutsuttaisiin taivaasta todistamaan
kadotukseentuomittujen kurjuutta ja epätoivoa, jotta he sitävastoin
saisivat kuulla oman asiansa ratkaisun ja sen jälkeen palaisivat
takaisin. Tämän vallitsevan käsityksen mukaan saivat kaikki tuomionsa
ja palkkansa kuolemassa; ja kysymyksessä oleva tuomio, jota erotuksen
vuoksi tavallisesti kutsutaan viimeiseksi tuomioksi, on ainoastaan
edellisen tuomion toistamista mutta ei mitään ajateltavaa tarkotusta
varten koska väitetään, että lopullinen ja järkähtämätön päätös
langetetaan kuolemassa.
Koko tämä aika, joka otaksutaan olevan määrätyn tätä hämmästyttävää
työtä varten tuomita tuhansia miljoonia, on kaksikymmentä neljä tuntia
tai vuorokausi. Äskettäin pidetty esitelmä eräässä Brooklynin kirkossa
ilmaisi tämän yleisen käsityksen mainitusta aineesta. Siinä tahdottiin
antaa seikkaperäinen selonteko kaikesta, mitä tuomiopäivänä tapahtuu,
joka tuomio esitettiin päättyvän viiden kirjaimellisen päivän kuluessa.
Tämä on hyvin kypsymätön käsitys ja aivan ristiriidassa hengen
elähyttämän sanan kanssa. Se on saatu liian kirjaimellisesti
tulkitsemalla Jeesuksen vertausta lampaista ja vuohista. (Matt. 25:
31--46) Tämä valaisee, miten kirjaimellinen selitys on mahdoton
sovittaa raamatunlauseisiin. Vertaus ei ole koskaan täsmällinen esitys,
vaan valaisee se ainoastaan totuutta sellaisten asioitten kautta
jotka monessa suhteessa ovat sen kaltaiset. Jos tämä vertaus oli
kirjaimellinen esitys tavasta, jolla tuomio tulee tapahtumaan, niin
tarkottaisi se lampaita ja vuohia kirjaimellisesti, aivan kuten sanat
kuuluvat, eikä lainkaan ihmissukukuntaa. Tarkastakaamme nyt niin hyvin
raamatunmukaisempaa kuin järjellisempää esitystä suuren tuomiopäivän
pitämisestä ja sen tuloksista, jonka päivän Jumala on määrännyt, jonka
järjen- ja raamatunmukaisen lopputuloksen kanssa kaikki vertaukset ja
kuvat täytyvät sopia yhteen ja todellakin niin tekevät.
Sana _tuomio_ ei merkitse ainoastaan yksinkertaista päätöksen
julistamista. Se sisältää yhtähyvin tutkimuksen kuin tähän tutkimukseen
perustuvan päätöksen. Tämä ei koske ainoastaan suomalaista sanaa
tuomio, vaan myöskin sitä kreikkalaista sanaa, josta se on käännetty.
Sana _päivä_, joskin sitä tavallisesti käytetään merkitsemään aikaa,
joka sisältää kaksitoista tai kaksikymmentäneljä tuntia, merkitsee
itse asiassa niinhyvin Raamatussa kuin tavallisessa käytännössä, mitä
määrättyä tai erityistä aikajaksoa tahansa. Niin esimerkiksi puhumme
Nooan päivästä, Lutherin päivästä, Washingtonin päivästä; ja siten
kutsuu Raamattu koko luomista päiväksi -- sillä me luemme "siitä
päivästä, jolloin Herra Jehova teki taivaan ja maan" (1 Moos. 2: 4)
-- pitkäksi määrätyksi ajanjaksoksi. Edelleen me luemme "kiusauksen
päivästä korvessa", jota kesti neljäkymmentä vuotta (Hebr. 3: 8, 9),
"pelastuksen päivästä" (2 Kor. 6: 2), samoin "koston päivästä", "vihan
päivästä" ja "hädän päivästä" -- kaikki puheenparsia, joita on käytetty
neljäkymmenvuotisesta aikajaksosta juutalaisen aikakauden lopussa ja
samankaltaisesta hädän ajasta evankeliumiaikakauden lopussa. Jälleen me
luemme "Kristuksen päivästä, "tuomion päivästä" ja "hänen päivästään"
-- jotka ovat sanoja, joita käytetään tuhatvuotiskaudesta, jolloin
Messias tulee hallitsemaan ja tuomitsemaan maailmaa vanhurskaudessa,
jolloin hän tulee myöntämään koetusajan ja langettamaan päätöksen. Ja
tästä ajasta on kirjotettu: Hän on tuomitseva maailman vanhurskaudessa
ja päivänään näyttävä, kuka on autuas ja ainoa hallitsija, kuningasten
Kuningas ja herrain Herra. (Ap. t. 17:31; 1 Tim. 6:15.) Sitä
otaksumaa, että tämä tuomiopäivä kestäisi ainoastaan kaksitoista
tai kaksikymmentäneljä tuntia, kun _päivä_sanalle toisissa
samankaltaisissa tapauksissa myönnetään laveampi merkitys, on mahdoton
käsittää muuten kuin siten, että se on perimätiedon vaikutusta, ilman
että asia on riittävästi todistettu tai tutkittu.
Jos huolellisesti tutkii täydellisen Raamatun oppaan avulla
tuomiopäivää ja ottaa huomioon sen työn laadun ja paljouden, joka
tänä aikakautena suoritetaan, niin havaitaan pian tavallinen käsitys
mahdottomaksi ja välttämättömäksi käsittää _päivä_sana laveammassa
merkityksessä.
Samalla kuin Raamattu puhuu suuresta tuomion tai koetuksen päivästä
kuuluvana tulevaisuuteen osottaen, miten ihmissuvun suuri enemmistö
sinä päivänä täydelleen koetellaan ja lopullisesti tuomitaan, niin
opettaa se myös, että on löytynyt toisia tuomiopäiviä, jolloin on
koeteltu määrätyitä, valituita _luokkia_.
Ensimäinen suuri tuomio (koetus ja päätös) tapahtui alussa,
Eedenissä, kun koko ihmissuku, edustettuna sen päässä, Aadamissa,
koeteltiin Jumalan edessä. Tämän koetuksen tuloksena julaistiin
päätös: "rikoksellinen, tottelematon, arvoton elämääni ja sitä seurasi
rangastus, kuolema: ... sinun pitää kuolemalla kuoleman". (1 Moos. 2:
17.) Ja täten "kaikki kuolevat Aadamissa". Koetusaika Eedenissä oli
maailman ensimäinen tuomiopäivä, ja tuomarin (Jehovan) päätös on siitä
pitäen pantu toimeen.
"Taivaasta _ilmestyy_ Jumalan viha kaiken vääryyden yli". Se nähdään
jokaisessa ruumissaatossa. Jokainen hauta todistaa siitä. Se havaitaan
jokaisessa tuskassa ja kivussa, jonka me tunnemme, mikä kaikki on
seuraus ensimäisestä koetuksesta ja tuomiosta -- Jumalan vanhurskaasta
tuomiosta, että me olemme arvottomat siihen elämään ja niihin
siunauksiin, jotka alkuaan olivat ihmistä varten aiotut, niin kauvan
kuin hän oli tottelevainen ja säilytti jumalan kuvan. Mutta ihmissuku
on lunastettu tuomiosta ja ensimäisestä koetuksesta tuon ainoan
kaikkien puolesta tapahtuneen uhrin kautta, jonka tuo suuri lunastaja
antoi: Kaikki ovat lunastetut haudasta ja kuolemasta -- hävityksestä --
jota ei tämän lunastuksen valossa kauvemmin voi pitää kuolemana sanan
täydessä ikuisesti kestävässä merkityksessä, vaan pikemmin tilapäisenä
unena, koska Elämän antaja, joka on kaikki lunastanut, tulee
tuhatvuotispäivän aamuna herättämään kaikki. Ainoastaan seurakunta,
uskovaiset Kristuksessa, ovat vielä jossakin suhteessa vapautetut
tai "paenneet" tätä alkuperäistä tuomiota ja rangastusmääräystä;
heidän vapautuksensa siitä ei kuitenkaan vielä ole _todellinen_, vaan
ainoastaan laskettu uskon kautta. Ainoastaan "_toivossa_ me olemme
pelastetut." Meidän todellinen vapautumisemme tästä kuoleman tuomiosta
(johon me Aadamissa olemme joutuneet, ja josta me pakenemme menemällä
Kristukseen) koetaan täydellisesti vasta ylösnousemuksen aamuna, kun
me ravitaan heräämällä Lunastajamme kaltaisuuteen. (Ps. 17: 15; 1
Joh. 3: 2.) Mutta se seikka, että me jotka olemme tulleet tuntemaan
Jumalan armorikkaan suunnitelman Kristuksessa, olemme _"paenneet_ tässä
maailmassa [vielä] vallitsevaa _turmelusta"_, ei mitenkään todista,
ettei toisilla löytyisi tulevaisuudessa jotakin toivoa pakenemiseen,
vaan pikemmin päinvastoin, sillä me olemme esikoinen Jumalan luoduista.
Meidän pakomme kuolemasta Aadamista, elämään Kristuksessa, on
ainoastaan esimaku siitä vapautuksesta joka tulee jokaisen osaksi,
joka tahtoo vapautua katoavaisuuden orjuudesta (kuolemasta) elämän
vapauteen, joka kuuluu kaikille, jotka Jumala on tunnustava pojikseen.
Kaikki, jotka tahtovat, voivat vapautua kuolemasta elämään, riippumatta
niistä luonnon eroavaisuuksista, jotka Jumala on valmistanut pojilleen
eri olemassaolon tasoissa. Evankeliumiaika on koetuspäivä elämää ja
kuolemaa varten niille, jotka ovat kutsutut jumalalliseen luontoon.
Mutta Jumala on määrännyt päivän, jolloin hän on tuomitseva maailman.
Kuinka se on mahdollista? Onko Jumala muuttanut päätöksen? Onko hän
huomannut, että hänen ratkaisunsa ensimäistä ihmistä koetellessa oli
väärä, liian ankara, niin että hän nyt päättää henkilökohtaisesti
tuomita maailman? Ei, jos näin olisi asia, niin ei meillä olisi mitään
parempaa takuuta vanhurskaasta päätöksestä tulevassa koetuksessa kuin
menneessäkään. Ei ole niin, että Jumala pitäisi ensimäisen tuomion
päätöstä vääränä, vaan on hän valmistanut _lunastuksen_, ensimäisen
tuomion rangaistuksesta, voidakseen suoda toisen tuomion (koetuksen)
koko suvulle suotuisimmissa olosuhteissa, kuin kaikilla on ollut
kokemusta synnistä ja sen seurauksista. Jumala ei ole muuttanut
kirjaintakaan alkuperäisen aikomuksensa suhteen, jonka hän päätti
ennen maailman alkua. Hän antaa meidän eittämättömästi tietää,
ettei hän muutu ja että rikosta seuraavaa rangastusta ei oteta
pois. Hän tulee täydellisesti vaatimaan sen rangastuksen, jonka
hän oikeudenmukaisesti julisti. Ja tämä rangastus on täydellisesti
suoritettu meidän puolestamme sen lunastajan tai sijaisen kautta, jonka
Jumala itse valmisti -- Jeesuksen Kristuksen, joka "Jumalan armosta
[suosiosta] maistoi kuoleman kaikkien puolesta." Kun meidän Herramme
siten osti Aadamin ja hänen sukunsa omalla elämällään, niin voi hän
nyt sopusoinnussa lain ja vanhurskauden kanssa antaa kaikille uuden
tilaisuuden elämään. Ja tätä kaikille tehtävää tarjousta kutsutaan
uudeksi liitoksi, jonka hän on taannut kuolemansa kautta. -- Room. 14:
9; Joh. 5: 22; Hebr. 10: 16, 29; 1 Tim. 2: 6.
Meille ilmotetaan edelleen, että kun Jumala antaa maailmalle
tämän henkilökohtaisen koetuksen, niin tapahtuu se Kristuksen
ollessa tuomarina, jota Jumala siten tulee kunnioittamaan hänen
kuuliasuudestaan aina kuolemaan asti meidän lunastajanamme. Jumala
on korottanut hänet aina jumalalliseen luontoon, että hänestä tulisi
päämies ja vapahtaja (Ap. t. 5: 31), jotta hän voisi vapauttaa
kuolemasta ja myöntää tuomion tilaisuuden kaikille niille, jotka hän
osti omalla kalliilla verellään. Jumala on jättänyt kaiken tuomion
Pojalle ja antanut hänelle kaiken vallan taivaassa ja maan päällä. --
Joh. 5: 22.
Siten on tuo korkealle korotettu, kirkastettu Kristus, joka niin
rakasti maailmaa että hän antoi elämänsä sen lunastushinnaksi, tuleva
maailman tuomariksi sen luvatussa tulevassa koetuksessa. Ja Jehova itse
on määrännyt hänet tähän virkaan juuri tätä tarkotusta varten. Koska
se on Raamatun selvä selitys, niin ei siinä ole mitään pelättävää,
vaan päinvastoin on kaikilla suuri syy iloita odottaessaan tuomion
päivää. Tuomarin luonne tulee takaamaan sen, että tuomio tulee olemaan
vanhurskas ja armosta rikas, ja riittävässä määrässä otetaan huomioon
kaikkien heikkoudet kunnes kakki halukkaat ja tottelevaiset ovat
ennalleen asetetut alkuperäiseen Eedenissä kadotettuun täydellisyyteen.
Entisajan tuomari piti huolta oikeudesta ja pelasti sorretut.
Huomaa esimerkiksi, kuinka aika-ajoin Herran herättämät tuomarit
pelastivat Israelin ja siunauksella hallitsivat heitä. Kun kansa
tottelemattomuutensa tähden Herraa vastaan oli joutunut vihollisten
sorron alaiseksi. Luemme esimerkiksi: "Ja Israelin lapset huusivat
Jehovan puoleen, ja Jehova herätti heille _vapahtajan_, Otnielin, Ja
Jehovan henki tuli hänen päällensä, ja hän _tuomitsi_ Israelia... läksi
sotaan... sai voiton... ja maa oli nyt rauhassa neljäkymmentä vuotta."
(Tuom. 3: 9--11.) Niin myöskin nyt, joskin maailma on kauvan ollut
vastustajan, Saatanan, vallan ja sorron alla, niin tulee kuitenkin
hän, joka kalliilla verellään pyyhki pois kaikkien synnit, ennen
pitkää ottamaan suuren valtansa ja ryhtyy hallitsemaan. Hän tulee
_vapauttamaan_ ja _tuomitsemaan_ niitä, joita hän niin rakasti, että
hän lunasti heidät.
Tämän lopputuloksen kanssa pitävät yhtä _kaikki_ profeettain
selitykset. On kirjotettu: "Hän tuomitsee maan piirin vanhurskaudella
ja kansat oikeudella". -- Ps. 98: 9.
Tuleva tuomio tulee tapahtumaan aivan samojen periaatteiden mukaan kuin
ensimäinen. Seurattavaksi asetetaan sama kuuliaisuuden laki ja sama
elämän palkinto ja kuoleman rangastus. Ja samoin kuin ensimäisessä
koetus alkoi, jatkui ja päättyi tuomion julistukseen, niin tulee
toisessakin olemaan, ja vanhurskaille tulee tuomio elämäksi ja väärille
kuolemaksi. Toinen koetus tulee olemaan suotuisampi kuin ensimäinen
sen kokemuksen perustuksella, joka on tulos ensimäisestä koetuksesta.
Toinen koetus eroaa ensimäisestä siinä että kukin pannaan omasta eikä
toisten puolesta koetukselle. Ei kukaan tule kuolemaan Aadamin synnin
tähden tai perittyjen epätäydellisyyksien tähden. Ei enää sanota:
"Isät ovat syöneet happamia viinirypäleitä, ja lasten hampaat ovat
heltyneet", vaan: "_jokaisen, joka syö happamia viinirypäleitä_, hänen
hampaansa tulevat niistä helliksi". "Sen sielun, joka syntiä tekee, sen
pitää kuoleman." (Jer. 31: 29, 30; Hes. 18:4.) Ja se, mikä nyt koskee
seurakuntaa, tulee silloin koskemaan koko maailmaa, ettei nimittäin
tuomita sen mukaan mitä ei omisteta, vaan sen mukaan mitä omistetaan.
(2 Kor. 8: 12.) Kristuksen hallituksen aikana tulee ihmiskunta
siten vähitellen kasvatettavaksi, hajotettavaksi ja pidettäväksi
kurissa, kunnes täydellisyys on saavutettu. Ja kun tämä hallitus on
saavuttanut täydellisyytensä, niin vaaditaan täydellistä sopusointua
Jumalan kanssa, ja jos keltä tahansa silloin puuttuu täydellistä
kuuliaisuutta, tulee hän sellaisena, joka ei ansaitse elämää,
tuomituksi poistettavaksi. Se synti, joka aikaansai koko suvun kuoleman
Aadamin kautta, oli yksinkertaisesti yksi ainoa tottelemattomuuden
teko; mutta tämän teon kautta lankesi hän täydellisyydestä. Jumalalla
oli oikeus vaatia häneltä täydellistä kuuliaisuutta, koska hänet
luotiin täydelliseksi, ja hän tulee vaatimaan sen saman kaikilta, kun
suuri ennalleenasettamistyö on päättynyt. Ei kukaan, joka silloin on
vähimmässäkään määrin epätäydellinen, tule nauttimaan ikuista elämää.
Se, joka töissään ei ole täydellinen, rikkoo tahallaan täyttä valoa ja
täyttä kykyä vastaan.
Se, joka tahallaan rikkoo täyttä valoa ja kykyä vastaan kuolee toisen
kuoleman. Ja jos joku koettelemuksen aikakautena, sen täydellisen valon
loistossa, halveksisi sitä suosiota, joka silloin tarjotaan, eikä
mitenkään edistyisi täydellisyyttä kohti sadan vuoden aikana, niin
pidetään hän arvottomana elämään ja tulee "poistettavaksi", joskin hän
sadan vuoden vanhana olisi verrattain lapsi. Siitä päivästä sanotaan:
-- "Se, joka kuolee nuorena, kuolee vasta sadan vuoden ikäisenä, ja
vasta sadan vuoden ikäisenä kohtaa syntistä kirous." (Jes. 65: 20.)
Siten tulevat kaikki saamaan ainakin sadan vuoden koetuksen ajan, ja
jos he eivät ole vastahakoisia eivätkä estä edistymistä, niin tulee
heidän koetuksensa jatkumaan koko Kristuksen päivän kuluessa ja
saavuttaa se huippunsa ja päätöksensä vasta sen lopussa.
Maailman tuomion päätös esitetään selvästi vertauksessa vuohista
ja lampaista (Matt. 25: 31--46 sekä Ilm. 20: 15; 21: 4 ja 1 Kor.
15: 25). Nämä, samoinkuin toiset raamatun paikat, osottavat, että
sen lopussa ovat nämä kaksi luokkaa toisistaan täysin erotetut:
tottelevaiset ja tottelemattomat, ne jotka ovat sopusoinnussa Jumalan
lain kirjaimen ja hengen kanssa, ja ne, jotka eivät ole sen kanssa
sopusoinnussa. Kuuliaisten luokan osotetaan olevan lukuisimman. _He_
menevät ijankaikkiseen elämään, ja muut lähetetään takaisin kuolemaan
(elämän sammumiseen), sama päätös kuin ensimäisessä tuomiossa, josta
heidät Kristus vapautti, joka hankkii tämän oikeuden maksamalla
heidän lunastuksensa kuolemansa kautta. Tämä tulee olemaan heidän
toinen kuolemansa. Ei mitään lunastusta makseta heidän puolestaan,
eikä heitä varten ole mitään vapautumista tai ylösnousemusta, koska
heidän syntinsä oli tahallinen, henkilökohtainen synti täyttä vasoa
ja tilaisuutta vastaan mitä suotuisimman henkilökohtaisen koetuksen
vallitessa.
Me toivomme, ettei kukaan meitä niin väärin ymmärrä, kuin jos me
jättäisimme maailman nykyisen vastuunalaisuuden huomioonottamatta,
vastuunalaisuuden, jossa jokainen ihminen on siinämäärin kuin hän
omistaa valoa, oli se sitten luonnollista tai ilmotettua valoa. "Herran
silmät ovat kaikkialla, katsoen sekä pahoja että hyviä", ja: "Jumala
on tuomitseva kaikki työt, kun hän tuomitsee kaiken, mikä on ollut
salattua, oli se sitten hyvää tai pahaa." (Sanl. 15: 3; Saarn. 12:
14.) Hyvät ja pahat työt nykyajassa tulevat saamaan _oikeudenmukaisen_
palkinnon joko nyt tai tuonnempana. "Muutamien ihmisten synnit ovat
ilmeiset ja joutuvat ennen heitä itseään arvostelun alaisiksi toisten
taas tulevat ilmi jälestä päin." (1 Tim. 5: 14.) Ei kellään muilla
kuin Herran suosimalla "pienellä laumalla" ole nyt riittävästi valoa
joutuakseen lopulliseen rangastukseen, toiseen kuolemaan. Tässä me
koskettelemme ainoastaan maailman nykyistä mahdollisuutta sivuuttaen
yksityiskohdat myöhempää tutkimista varten.
Maailman ensimäisen ja toisen tuomiopäivän välillä on noin
kuudentuhannnen vuoden pituinen ajanjakso, jonka pitkän ajan kuluessa
Jumala valitsee kaksi erityistä luokkaa ihmisten keskuudesta,
erityisesti koetellen, kurittaen ja harjottaen heitä, jotta heistä
tulisi hänen erityisiä välikappaleitaan maailman tuomion päivänä tai
aikakautena.
Paavali kutsuu näitä molempia luokkia (Hebr. 3: 5, 6) lasten
huonekunnaksi ja palvelijain huonekunnaksi. Edellisen muodostavat ne
voittajat, joita on koeteltu ja havaittu uskollisiksi kristillisenä
armohallituskautena, ja jälkimäisen muodostavat ne uskolliset
voittajat, jotka elivät ennen kristillistä armohallituskautta. Nämä
kaksi aikakautta, jolloin nämä kaksi joukkoa kutsuttiin, koeteltiin
ja valittiin, olivat kaksi erityistä tuomiopäivää, ei maailmaa
varten, vaan näitä kahta erityistä luokkaa varten. Ne, jotka kestävät
koetuksen jompaankumpaan näistä luokista, eivät tule maailman
kanssa tuomittaviksi, vaan saavat palkintonsa, kun maailma joutuu
tuomittavaksi. Niistä tulee Jumalan välikappaleita maailman siunaamista
varten -- antaakseen ihmisille opetusta ja harjotusta, joka on
välttämätön asia heidän lopullista koetustaan ja tuomiotaan varten.
"Vai ettekö tiedä, että pyhät tulvat tuomitsemaan maailman?" 1 Kor. 6:
2.
Nämä edellä tuomitut luokat olivat, kuten koko muu ihmissukukunta,
aadamilaisen kirouksen alla, mutta tulivat uskon kautta osallisiksi
siitä hyvästä, joka seurasi Kristuksen kuolemasta. Tultuaan
vanhurskaiksi uskomalla lunastukseen ja täytettyään kutsumukseensa
kuuluvat ehdot, lasketaan heidät arvollisiksi korkeaan korotukseen,
kunnia- ja valta-asemaan.
Molempien näiden luokkien koetus tai tuomio on ollut vaikeampi kuin
maailman tuomiopäivänään; sillä heidän on täytynyt vastustaa Saatanaa
kaikissa hänen ilkeyksissään ja ansoissaan, kun sitävastoin maailman
tuomiopäivänä Kristus on hallitseva ja Saatana on oleva sidottuna,
jottei hän eksyttäisi kansoja. (Ilm. 20: 2, 3.) Nämä ovat kärsineet
vainoa vanhurskauden tähden, kun sitävastoin ihmisiä silloin tullaan
palkitsemaan vanhurskauden tähden ja rangastaan ainoastaan vääryyden
tähden. Heillä on ollut suuret loukkauskivet ja ansat tiellään, jotka
ovat poistetut, kun maailma asetetaan koetukselle. Mutta jos näiden
kahden erityisen joukon koetus on ollut paljon ankarampi, kuin mitä
maailman tulee olemaan, niin on myöskin heidän palkintonsa vastaavassa
määrässä suurempi.
Saatanan, tuon suuren petturin, viisastelut ovat riistäneet
sekä maailmalta että nimikirkolta siunatut vakuutukset tulevasta
vanhurskaasta tuomion ajasta. He tietävät, että Raamattu puhuu
tulevasta tuomiosta, mutta he tarkastavat sitä ainoastaan kammolla
ja kauhulla; ja tämän pelkonsa perustuksella ei heillä ole mitään
vastenmielisempää tietoa, kuin että Herran päivä on käsissä. He
siirtävät sen kauvas itsestään eivätkä halua kuulla puhuttavan
siitä. Heillä ei ole mitään käsitystä niistä siunauksista, jotka
ovat aiotut maailmaa varten _hänen_ hallituskautenaan, jonka Jumala
on määrännyt tuomitsemaan maailmaa vanhurskaudessa. Suurimpien
soaistujen vaikutusten joukossa, joita Saatana on keksinyt pitääkseen
ihmiset tietämättöminä tuomiota koskevasta totuudesta, ovat olleet
ne eksytykset jotka ovat tunkeutuneet eri uskonnollisten lahkojen
tunnustuksiin ja laulukirjoihin. Monet ovat kiinnittäneet suurempaa
huomiota näihin eksytyksiin kuin Jumalan sanaan.
Kuinka eri tavalla tarkastivatkaan profeetat ja apostolit tuota
luvattua tuomiopäivää! Kuule Daavidin riemullista ennustusta (1 Aikak.
16: 31--34). Hän sanoo:
"Taivaat iloitkoon, maa riemuitkoon,
ja sanottakoon pakanain seassa:
'Jehova hallitsee.'
Meri pauhatkoon ja kaikki mitä siinä on,
maa iloitkoon ja kaikki mitä sen päällä on;
Silloin ihastukoon kaikki puut metsissä Jehovan läsnäolosta,
_sillä hän tulee tuomitsemaan maata_.
Kiittäkää Jehovaa, sillä hän on hyvä,
sillä hänen armonsa pysyy ijankaikkisesti."
Tähän samaan päivään viittaa myös apostoli, vakuuttaessaan, että koko
luomakunta yhteisesti ikävöiden huokaa -- odottaen, että suuri tuomari
on siunaava ja vapauttava maailman samoin kuin korottava ja kirkastava
seurakunnan. -- Room, 8: 21, 22.
* * * * *
AIKANAAN.
Päivä autuas aikanaan vaan
kohta koittavi maailmahan.
Jeesus mennyt sit' valmistamaan
tullen luotuja siunaamahan.
Kohta vaan, yhdytään.
Emme konsana erkanekkaan.
Kohta vaan, yhdytään.
Kruunuin kirkkahin meit' kruunataan.
Kuolleet haudoista nostetaan nuo.
Silloin terveeksi sairaatkin saa.
Sen tuo taivainen ystävä suo.
Kaiken kiusauksen myös poistattaa.
Kohta vaan, yhdytään.
Emme konsana erkanekkaan.
Kohta vaan, yhdytään.
Kruunuin kirkkahin meit' kruunataan.
Siellä aukeaa valtaava tie,
joll' ei eksyä tyhminkään voi.
Puhtaan joukon se ennallaan vie,
missä ainainen kiitos vaan soi.
Kohta vaan, yhdytään.
Emme konsana erkanekkaan.
Kohta vaan, yhdytään.
Kruunuin kirkkahin meit' kruunataan.
Kaikki kyyneleet pois kuivataan.
Verho peittävä koht' poistetaan.
Herran rakkaus ilmotetaan
silloin kaikille myös kokonaan.
Kohta vaan, yhdytään.
Emme konsana erkanekkaan.
Kohta vaan, yhdytään.
Kruunuin kirkkahin meit' kruunataan.
YHDEKSÄS LUKU.
LUNASTUS JA ENNALLEEN ASETTAMINEN.
Ennalleenasettaminen taattu lunastuksen kautta. -- Meille on
lunastuksen kautta taattu ainoastaan koetus, vaan ei ikuista elämää. --
Koetuksesta johtuvat ehdot ja etuudet. -- Kristuksen uhri välttämätön.
-- Kuinka _yhden_ kuolema voi lunastaa ja lunasti suvun. -- Usko ja
työt edelleen välttämättömät. -- Tahallisen synnin palkka on varma.
-- Löytyykö maan päällä tilaa jälleen herätetyille miljoonille? --
Ennalleenasettaminen kehityksen vastakohtana.
Jumalan ilmotetun suunnitelman peruspiirteistä, siihen asti kuin se
nyt on kehittynyt, käy selväksi, että hänen aikomuksensa ihmissuvun
suhteen on ennalleenasettaminen siihen täydellisyyteen ja ihanuuteen,
joka kadotettiin Eedenissä. Tämän asian voimakkain ja sitovin todistus
käsitetään silloin, kun lunastuksen ulottuvaisuus ja luonne täysin
ymmärretään. Apostolien ja profeettain ennustama ennalleenasettaminen
täytyy seurata lunastusta oikeudenmukaisena ja järjellisenä
johtopäätöksenä. Jumalan toimenpiteen mukaisesti, valmistaessaan
lunastuksen, täytyy koko ihmissuvun, ellei se tahallaan vastusta
suuren lunastajan pelastamiskykyä, tulla vapautetuksi alkuperäisestä
rangastuksestaan: "katoavaisuuden orjuudesta", kuolemasta, muuten ei
lunastus koske kaikkia.