koetukselle joko elämää tai _ikuista vaivaa_ varten, joskaan ei
rangastusmääräyksessä annettu edes viittauskaan mihinkään sellaiseen.
Jumalan suosion tai siunauksen osotus kuuliaisia lapsiaan kohtaan on
elämä -- jatkuva elämä -- vapaana sairaudesta, kivusta ja kaikista
muista kadotuksen ja kuoleman vaikutuksista. Aadam sai tämän siunauksen
täydessä määrässä, mutta häntä varotettiin ja hänelle ilmotettiin, että
hän menettäisi tämän "lahjan", jos hän rikkoisi Jumalata vastaan. --
"Jona päivänä sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman". Hän
ei tiennyt mitään _elämästä_ ikuisessa vaivassa synnin rangastuksena.
Ikuista elämää ei luvata kellekään muille kuin tottelevaisille. Elämä
on Jumalan lahja, ja kuolema, sen vastakohta on se rangastus, jonka hän
määrää.
Ikuisesta vaivasta ei mainita mitään vanhan testamentin kirjoituksissa,
ja muutamat harvat lauseet uudessa testamentissa voidaan niin väärin
tulkita että ne näennäisesti antavat tukea tällaiselle opille. Nämä
tavataan joko ilmestyskirjan kuvauksissa tai Jeesuksen vertauksissa ja
hämärissä lausunnoissa, joita kansa, joka niitä kuuli, _ei ymmärtänyt_
(Luuk. 8: 10), ja joita tänäkään päivänä tuskin paremmin ymmärretään.
[Ne, jotka tästä asiasta tahtovat lähempää selvitystä, voivat hankkia
itselleen kirjan "Mitä sanoo Raamattu helvetistä?"] "Synnin palkka
on kuolema." (Room. 6: 23.) "Se sielu, joka syntiä tekee, pitää
kuoleman." -- Hes. 18: 4.
Monet ovat pitäneet Jumalan tehneen väärin tuomitessaan koko ihmissuvun
syylliseksi Aadamin synnin tähden, sen sijaan, että hän olisi antanut
kullekin saman mahdollisuuden ikuista elämää varten, kuin Aadamilla
oli. Mutta mitä sanovat nämä, kun nyt osottautuu, että maailma tulee
saamaan tällaisen tilaisuuden ja koetus elämää varten tulee olemaan
paljon suotuisampi, kuin Aadamin oli -- ja tämä juuri sentähden, että
Jumalan suunnitelman mukaan Aadamin suku luonnollisella tavalla tuli
osalliseksi hänen rangastuksestaan. Me luulemme, että asianlaita on
näin ja koetamme tehdä sen selväksi.
Jumala vakuuttaa meille, että samoinkuin kirous _tuli_ kaikkien osaksi
Aadamissa, niin on Jumala pitänyt huolta uudesta päästä, uudesta
isästä tai suvun elonantajasta, johon kaikki siirretään uskon kautta,
ja samoinkuin kaikki Aadamissa tulevat osallisiksi kuolemantuomiosta,
niin tulevat myös kaikki Kristuksessa, vanhurskauduttuaan uskomalla
hänen vereensä, osallisiksi elämän siunauksesta, (Room. 5: 12, 18, 19.)
Siten oli Jeesuksen kuolema, hänen joka oli saastatoin ja synnitöin,
Jumalan edessä täydellinen hyvitys Aadamin synnin puolesta. Koska
yksi mies oli tehnyt syntiä ja kaikki hänessä tulivat osallisiksi
kirouksesta, hänen rangastuksestaan, niin lunasti Jeesus, kun hän
hyvitti tämän yhden syntisen rangastuksen, ei ainoastaan Aadamin,
vaan kaikki hänen jälkeläisensä -- kaikki ihmiset -- jotka perinnön
kautta tulivat osallisiksi hänen heikkoudestaan ja synnistään sekä sen
seurauksesta, kuolemasta. Meidän Herramme, "_ihminen_ Kristus Jeesus",
itse nuhteeton, koeteltu ja täydellinen siemen tai suku itsessään,
joka ei ollut syntynyt synnistä eikä ollut tullut siitä saastutetuksi,
antoi _kaiken_, mikä kuului inhimilliseen elämään ja sen oikeutettuihin
vaatimuksiin, täydellisenä _lunastushintana_ Aadamin ja hänessä silloin
olevan suvun tai siemenen puolesta, kun hänet tuomittiin. Täten
täydelleen lunastettuaan Aadamin ja hänen sukunsa elämän, tarjoutuu
Kristus siemenenään, lapsinaan, ottamaan Aadamin suvusta kaikki ne,
jotka tahtovat omistaa hänen uuden liittonsa ehdot ja siten uskon
kautta tulla hänen perheeseensä -- Jumalan perheeseen -- ja saada
ijankaikkisen elämän. Siten saa Lunastaja "nähdä _siemenensä_ [niin
monta Aadamin siemenestä, kuin tahtoo tulla hänen _ottolapsikseen_
hänen ehdoillaan] ja jatkava päiviään [ylösnouseminen inhimillistä
korkeampaan tasoon, jonka taivaallinen Isä hänelle myönsi palkintona
hänen kuuliaisuudestaan]", kaikki tämä mitä uskomattomimmalla tavalla
-- uhraamalla elämän ja jälkeläiset. (Jes. 53: 10.) Ja siten on
kirjotettu: "Niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, _samoin_ myös kaikki
tehdään eläviksi Kristuksessa." -- 1 Kor. 15: 22.
Se vahinko, jonka me kärsimme Aadamin lankeemuksen kautta (me emme
kärsineet mitään vääryyttä), tulee Jumalan armosta täydelleen
parannettavaksi Kristuksen kautta; ja kaikkien täytyy ennemmin tai
myöhemmin (Jumalan "oikeana aikana") saada täyden tilaisuuden voittaa
sama asema, mikä Aadamilla oli, ennenkuin hän lankesi syntiin. Ne,
jotka eivät saa täyttä tietoa eivätkä uskon kautta voi täysin nauttia
tästä Jumalan armosta nykyisessä asiassa (ja niihin kuuluu suuri
enemmistö, lapset ja pakanat siihen luettuna), tulevat varmaan saamaan
sen tulevana aikakautena, "tulevassa maailmassa", sinä hallitus- tai
aikakautena, joka seuraa nykyistä. Tätä tarkotusta varten "tulee hetki,
jona kaikki, jotka haudoissa ovat... tulevat esiin". Ja siinä määrin,
kuin jokainen tulee täyteen käsitykseen lunastushinnasta, jonka meidän
Herramme Jeesus maksoi, pidetään hän jälleen asetettuna koetukselle,
kuten Aadam oli, ja jälleen on tottelevaisuus aikaansaava pysyvän
elämän ja tottelemattomuus pysyvän kuoleman -- "toisen kuoleman." (Ilm.
20:14.) Kuitenkaan ei vaadita täydellistä kuuliaisuutta keltään, jolta
puuttuu täydellistä kykyä sen tekemiseen. Evankeliumin aikakautena
ovat seurakunnan jäsenet, ollen armon liitossa, saaneet laskea
hyväkseen Kristuksen vanhurskauden, joka on hyvittänyt heidän lihansa
heikkoudesta johtuvat puutteellisuudet, joita ei ole voitu välttää.
Tuhatvuotiskautena on Jumalan armo myös vaikuttava kaikissa niissä,
jotka tahtovat ottaa sen vastaan. Ehdotonta siveellistä täydellisyyttä
ei voida odottaa ennenkuin ruumiillinen täydellisyys on saavutettu
(joka tulee olemaan kaikkien etuoikeus ennen tuhatvuotiskauden
loppua). Tämä uusi koetus, joka on lunastuksen ja uuden liiton tulos,
tulee eroamaan Eedenin koetuksesta siinä, että tässä koetuksessa
kunkin yksityisen teot tulevat vaikuttamaan ainoastaan hänen omaan
tulevaisuuteensa.
Mutta eikö tämä merkitsisi muutamille suvun jäsenille _toista
tilaisuutta_ ijankaikkisen elämän voittamiseksi? Me vastaamme:
_ensimmäisen_ tilaisuuden ijankaikkisen elämän saavuttamiseksi kadotti
isä Aadam ja koko hänen sukunsa, joka vielä oli hänen kupeessaan, hänen
tottelemattomuutensa kautta. Tämä alkuperäinen koetus "on koitunut
kaikille ihmisille kadotukseksi", ja Jumalan suunnitelma oli, että
Aadam ja _kaikki_, jotka hänen lankeemuksessaan kadottivat elämän,
tulisivat, maistettuaan synnin ylenmääräistä synnillisyyttä ja sen
rangastuksen painoa, Kristuksen lunastusuhrin kautta saamaan soveliaan
tilaisuuden tulemaan sopusointuun Jumalan kanssa uskomalla Lunastajaan.
Jos joku tahtoo kutsua tätä "toiseksi tilaisuudeksi", niin voi hän
tehdä sen. Tämä tulee varmaan Aadamille olemaan toinen tilaisuus,
ja ainakin eräässä suhteessa on se sama koko lunastetulle suvulle;
mutta tämä tulee olemaan ensimmäinen _yksilöllinen_ tilaisuus Aadamin
jälkeläisille, jotka jo syntyessään olivat kuolemaan tuomitut. Me
voimme kutsua sitä miten me tahdomme, tosiasia on kuitenkin se, että
kaikki tuomittiin kuolemaan Aadamin tottelemattomuuden perustuksella,
ja kaikki tulevat (tuhatvuotiskautena) nauttimaan _täyttä tilaisuutta_
ikuisen elämän voittamiseksi uuden liiton suotuisilla ehdoilla. Kuten
enkeli selitti, ovat nämä ne hyvät uutiset "suuresta ilosta, joka
on tuleva kaikelle kansalle". Ja kuten apostoli vakuuttaa, tulee
tämä Jumalan armo -- että meidän Herramme Jeesus "antoi itsensä
_lunastukseksi kaikkien puolesta_" -- ilmotettavaksi kaikille
"aikanaan" (Room. 5: 17--19; 1 Tim. 2: 4--6.). Ihmiset, ei Jumala,
ovat rajottaneet tämän tilaisuuden ijankaikkisen elämän voittamiseksi
tähän evankeliumin aikakauteen, Jumala sitävastoin ilmottaa meille,
että evankeliumin aikakausi on ainoastaan seurakunnan, kuninkaallisen
pappeuden, valitsemista varten, jonka kautta kaikki seuraavana
aikakautena saatetaan tarkkaan totuuden tuntemiseen saaden tilaisuuden
ijankaikkisen elämän omistamiseen uuden liiton aikana.
Mutta mikä etu on tässä menettelytavassa? Miksi ei nyt heti antaa
kaikille ihmisille yksilöllistä tilaisuutta elämää varten ilman
tuota pitkää sarjaa: ensin koetella ja tuomita Aadam, antaa hänen
jälkeläisensä tulla osallisiksi hänen kirouksestaan, lunastaa kaikki
Kristuksen uhrin kautta ja uudelleen tarjota kaikille ikuista
elämää uuden liiton ehdoilla. Jos pahaa on täytynyt sallia ihmisen
menettelyvapauden tähden, minkätähden täytyy sen poistamisen tapahtua
niin omituisen ja kiertelevän menettelytavan kautta? Minkätähden sallia
niin paljon kurjuutta tulla väliin ja monen sellaisen osaksi, jotka
lopulta saavat elämän lahjan Jumalan tottelevaisina lapsina?
Oi, tämän aineen mieltäkiinnittäväisyys liikkuu juuri tämän kohdan
ympärillä. Ajattele nyt tarkoin asiaa: -- Jos Jumala olisi toisin
järjestänyt sukumme jatkumisen, niin etteivät lapset olisi tulleet
osallisiksi vanhempien synneistä -- henkisistä, siveellisistä ja
ruumiillisista heikkouksista -- ja jos Luoja olisi niin järjestänyt,
että kaikkien olisi pitänyt joutua koetukselle paratiisin suotuisissa
olosuhteissa, ja että ainoastaan rikolliset olisivat tuomittu
"eristetyt", (kolasis) niin kuinkahan monet olisivat olleet arvollisia
ja kuinkahan monet arvottomia elämään näissä suotuisissa olosuhteissa?
Jos ainoa tapaus, jonka me tunnemme, Aadam (ja hän oli varmaan kaikissa
suhteissa miehuuden esikuva) otetaan arvostelun ohjeeksi, niin tulisi
lopputulokseksi se, ettei kukaan olisi täysin tottelevainen eikä
arvollinen, koska ei kellään olisi niin selvää tietoa ja kokemusta
Jumalasta, joka tieto vaikuttaisi niin täyden luottamuksen Jumalan
lakeihin, että se olisi hänen oman henkilökohtaisen arvostelunsa
yläpuolella. Vakuutetaan, että Kristuksen tieto Isästä saattoi hänet
kykeneväksi järkähtämättömästi luottamaan Isän ja tottelemaan häntä.
(Jes. 53: 11.) Mutta otaksukaamme että neljäs osa voittaisi elämän,
tai menkäämme vielä pitemmälle, otaksukaamme, että puolet pidettäisiin
arvollisina, sekä että toinen puoli saisi kärsiä synnin palkan --
kuoleman. Mitenkä sitten olisi käynyt? Toinen puoli, joka olisi ollut
tottelevainen eikä olisi kokenut tai nähnyt syntiä, olisi aina tuntenut
uteliaisuutta siihen, mikä oli kiellettyä, ja pidättäytynyt siitä
ainoastaan pelosta Jumalaa ja rangastusta kohtaan. Heidän palveluksensa
ei olisi voinut tulla niin sydämenpohjasta, kuin tuntiessaan hyvän ja
pahan ja siten saaden täyden käsityksen Luojan rakkaudestarikkaista
aikomuksista määrätessään ne lait, jotka johtavat niin hyvin hänen kuin
hänen luotujensa menettelytapaa.
Ajatelkaamme sen jälkeen tuota toista puolta, joka siten menisi
kuolemaan oman tahallisen syntinsä perustuksella. Ne olisivat
ainaisesti erotetut elämästä ja ainoa toivo olisi, että Jumala
rakkaudessaan ajattelisi näitä olentoja, hänen kättensä tekoa ja
järjestäisi lunastuksen heitä varten. Mutta miksi tehdä niin? Ainoana
perustuksena olisi se toivo, että jos he jälleen herätettäisiin ja
uudelleen koeteltaisiin, niin muutamat suuremman _kokemuksensa_
perustuksella rangastuksensa aikana mahdollisesti valitsisivat
tottelevaisuuden ja saisivat elää.
Joskin tämä suunnitelma osottaisi yhtä hyviä tuloksia kuin se, minkä
Jumala on valinnut, niin voitaisiin kuitenkin vakavia vastaväitteitä
tehdä sitä vastaan. (1.) Jumala menettelisi puolueellisesti
luotuja olentojaan kohtaan tekemällä enemmän tottelemattomien kuin
tottelevaisten puolesta. (2.) Tämä asettaisi synnille palkinnon,
ja syntinen tuntisi voivansa rankasematta tehdä syntiä ja luottaa
lunastukseen, toiseen tilaisuuteen. (3.) Ja ne, jotka aluksi eivät
rikkoisi, tuntisivat aina olevansa esteettömät ainakin kerran tekemään
syntiä luottaen Luojansa puolueettomuuteen tehdä yhtä paljon heidän
puolestaan kuin toistenkin puolesta, jos he joskus päättäisivät asettaa
hänen hyvyytensä koetukselle. (4.) Tämä olisi tehnyt Jumalallisen
hallituksen epävarmaksi koko ijankaikkisuudessa ja syntiä ei olisi
voinut poistaa mahdollisuuden rajojen ulkopuolelle vähemmällä kuin,
että suvun viimeinenkin jäsen olisi kokenut syntiä ja sen palkkaa.
Miten paljon enemmän Jumalan viisauden kaltaista onkaan se, että
hän on rajottanut synnin suunnitelmansa mukaisesti. Jo meidän
rajotettu ymmärryksemmekin voi huomata, miten paljon parempi on yksi
ainoa täydellinen ja puolueeton laki joka selittää julkisen synnin
palkaksi kuoleman -- hävityksen elämästä erottamisen. Siten rajottaa
Jumala sallimansa pahan, järjestämällä asiat niin, että Kristuksen
tuhatvuotinen hallitus on täydelleen poistava pahan samoinkuin ne,
jotka tahallaan tekevät pahaa, ja toimeenpaneva ikuisen vanhurskauden,
jonka perustuksena on täydellisten olentojen täydellinen tieto ja
täydellinen, vapaaehtoinen kuuliaisuus.
Mutta voidaan tehdä kaksi muuta vastaväitettä sen esitetyn suunnitelman
suhteen, että alusta pitäen olisi kutakin yksityistä olentoa erikseen
koeteltu. _Yksi_ lunastaja riitti täysin sen suunnitelman mukaan, jonka
Jumala valitsi, koska ainoastaan _yksi_ oli tehnyt syntiä ja ainoastaan
_yksi_ oli tuomittu kadotukseen. (Toiset tulivat osallisiksi _hänen_
tuomiostaan.) Mutta jos ensimäinen koetus olisi ollut yksilöllinen,
ja jos puolet suvusta olisi tehnyt syntiä ja jokainen kohdastaan
tuomittu kadotukseen, niin olisi kutakin tuomittua yksilöä kohti
tarvittu erityinen lunastaja. _Yksi_ täydellinen elämä voi lunastaa
_yhden_ kadotetun elämän, mutta ei useampia. Yksi täydellinen ihminen,
"ihminen Kristus Jeesus", joka lunasti langenneen Aadamin (ja kaiken
sen minkä me hänessä ja hänen kauttansa menetimme), ei olisi voinut
olla "lunastus [vastaava hinta] _kaikkien_ puolesta", missään muussa
tapauksessa, kuin Jumalan valitsemassa suunnitelmassa.
Jos me otaksuisimme, että kaikki ihmiset, jotka Aadamista aikain ovat
olleet olemassa, tekisivät yhteenlaskettuina satatuhatta miljoonaa
henkeä, sekä että ainoastaan puolet heistä olisivat tehneet syntiä,
niin olisi tarpeellista, että kaikki nämä viisikymmentä tuhatta
miljoonaa kuuliaista ja täydellistä ihmistä kuolisivat maksaakseen
lunastuksen (vastaavan hinnan) kaikkien näiden viiden kymmenen tuhannen
miljoonan rikkojan puolesta. Siten tulisi myöskin tämän suunnitelman
mukaan kuolema kaikkien osaksi, ja aikaansaisi sellainen _yhtäpaljon_
kärsimystä kuin nykyinenkin.
Toinen vastaväite tällaisen suunnitelman suhteen on se, että se
huolestuttavalla tavalla häiritsisi Jumalan suunnitelmaa valita ja
korottaa Jumalalliseen luontoon "pienen lauman", Kristuksen ruumiin,
pienen joukon, jonka päänä ja Herrana on Jeesus. Jumala ei voinut
oikeudenmukaisesti _määrätä_, että nämä viisikymmentä tuhatta miljoonaa
kuuliaista lasta luopuisivat oikeuksistaan, etuisuuksistaan ja
elämästään syntisten lunastukseksi, sillä hänen oman lakinsa mukaan
olisi heidän kuuliaisuutensa hankkinut heille oikeuden pysyväiseen
elämään. Jos siis näitä täydellisiä ihmisiä olisi pyydetty rupeamaan
langenneitten lunastajiksi, niin olisi Jumala, samoinkuin hän teki
meidän Herramme Jeesuksen kanssa, asettanut erityisen palkinnon
heidän toivonsa esineeksi, niin että he siitä ilosta, joka oli heidän
saavutettavissaan, voisivat kärsiä veljiensä puolesta. Ja jos sama
palkinto olisi luvattu heille, kuin meidän Herralle Jeesukselle,
nimittäin osallisuus uuteen luontoon, tuohon jumalalliseen, sekä
korotus paljon yli enkelien ja herrauksien ja valtojen ja kaiken sen,
mitä voidaan mainita -- lähinnä Jehovaa (Ef. 1: 20, 21) -- silloin
olisi tullut ääretön joukko jumalalliseen tasoon, jota Jumalan
viisaus nähtävästi ei hyväksynyt. Sitäpaitsi olisivat kaikki nämä
viisikymmentä tuhatta miljoonaa sellaisissa olosuhteissa olleet
_tasa-arvoiset_ eikä yksikään etevin tai päämies heidän joukossaan, kun
sitävastoin se suunnitelma, jonka Jumala _on nähnyt hyväksi valita_,
tarvitsi ainoastaan _yhden_ lunastajan, _yhden_, joka oli korotettu
jumalalliseen luontoon, ja sitten "pienen lauman" niistä, jotka hän
lunasti, ja jotka "vaeltavat hänen jäljissään" kärsien ja uhraten
itsensä tullakseen osallisiksi hänen nimestään, hänen kunniastaan,
hänen kirkkaudestaan ja hänen luonnostaan, samalla tavalla kuin vaimo
tulee osalliseksi miehensä ominaisuuksista ja kunniasta. Ne, jotka
voivat nähdä ja ymmärtää tämän puolen Jumalan suunnitelmasta, joka
tuomitsemalla kaikki kadotukseen _yhden_ edustajan kautta avasi tien
_kaikkien_ lunastamiseen ja ennalleenasettamiseen _yhden_ lunastajan
kautta, tulevat tämän kautta löytämään ratkaisun moneen vaikeaan
kysymykseen. He näkevät, että _kaikkien_ tuomitseminen _yhden_
kautta ei ollut mitenkään vahingoksi, vaan suuri suosionosotus
_kaikkia_ kohtaan, kun tämä tarkastetaan Jumalan suunnitelman
yhteydessä vanhurskauttaa _kaikki_ erään toisen uhrin kautta. Paha
tulee ainaisesti poistettavaksi, kun Jumalan aikomus sen sallimisen
suhteen on saavutettu, ja kun se hyvä, joka seuraa lunastuksesta,
on saanut saman kantavuuden kuin synnin rangastus. Kuitenkin on
mahdotonta oikein nähdä ja käsittää tätä puolta Jumalan suunnitelmasta
ilman täyttä käsitystä synnin synnillisyydestä, sen rangastuksen
luonteesta, kuolemasta, sen _lunastuksen_ tärkeydestä ja arvosta,
jonka Herra Jeesus maksoi, ja yksilön suoranaista ja täydellistä
ennalleenasettamista suotuisiin olosuhteisiin -- olosuhteisiin, joissa
hän asetetaan täydellisimpään koetukseen, ennenkuin hänet tuomitaan
saamaan ansaitsemansa palkinnon (pysyvän elämän) tai rangastuksen
(pysyvän kuoleman).
Kiinnittämällä katseemme suureen lunastussuunnitelmaan ja siitä
johtuvaan "kaiken ennalleenasettamiseen" Kristuksen kautta, voimme
nähdä, että pahan sallimisesta koituu siunauksia, joita luultavasti
toisella tavalla ei niin täydellisesti olisi voitti toteuttaa.
Ihmisillä ei ainoastaan ole hyötyä koko ijankaikkisuutta varten
saavutetuista kokemuksista ja enkeleillä tekemällä havaintoja
ihmisten kokemuksista, vaan kaikki rikastuvat edelleen tuosta
täydellisemmästä tuttavuudesta Jumalan luonteen kanssa, sellaisena
kuin se hänen suunnitelmassaan esiintyy. Kun hänen suunnitelmansa on
täysin päättynyt, tulevat kaikki selvästi näkemään hänen viisautensa,
rakkautensa, vanhurskautensa ja valtansa. He tulevat näkemään sen
vanhurskauden, joka ei voinut rikkoa jumalallista järjestystä vastaan
tai pelastaa oikealla tavalla kadotukseen tuomittua sukua ilman
täyttä rangastuksen lakkauttamista vapaaehtoisen lunastajan kautta.
He tulevat näkemään sen rakkauden, joka valmisti tämän jalon uhrin,
ja joka korotti Lunastajan Jumalan oikealle puolelle, antaen hänelle
vallan ja oikeuden ennalleenasettaa elämään kaikki ne, jotka hän
lunasti kalliilla verellään. He tulevat myöskin näkemään sen voiman
ja viisauden, jotka kykenivät aikaansaamaan niin ihanan tulevaisuuden
hänen luoduilleen ja niin johtamaan kaikki ristiriitaiset vaikutukset,
että niistä tulee välikappaleita, joko tahtoivat tai eivät, edistämään
ja lopullisesti täyttämään hänen suuremmoiset suunnitelmansa. Ellei
pahaa olisi sallittu ja jumalallinen ennakoltatietäminen sitä niin
ohjannut, emme voi nähdä, miten tällaisia tuloksia olisi voitu
saavuttaa. Pahan salliminen joksikin aikaa ihmisten keskuudessa osottaa
siten kaukonäköistä viisautta, joka käsitti siitä johtuvat olosuhteet,
keksi parannuskeinot ja johti sen lopullisen suorituksen voimallaan ja
armollaan.
Evankeliumin armohallituksen aikana on synti ja sen yhteydessä oleva
paha saanut edelleen palvella seurakuntaa kasvattaen ja valmistaen
sitä. Ellei syntiä olisi sallittu, olisi Herramme Jeesuksen ja hänen
seurakuntansa uhri, jonka palkintona on jumalallinen luonto, ollut
mahdoton.
On selvää, että oleellisesti sama Jumalan laki, joka nyt
koskee ihmiskuntaa, jonka totteleminen tuo elämän palkinnon ja
tottelemattomuus kuoleman koston, on lopullisesti hallitseva kaikkia
Jumalan luotuja, järjellä varustettuja, olentoja; ja tämä laki,
sellaisena kuin meidän Herramme sen määritteli, sisältää lyhyesti yhden
ainoan sanan: _rakkaus_. "Rakasta Herraa Jumalaasi koko sydämestäsi ja
koko sielullasi ja koko voimallasi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi."
(Luuk. 10: 27). Kun Jumalan aikomukset ovat toteutuneet, tulee
lopullisesti jumalallisen luonteen ihanuus ilmenemään kaikille järjellä
varustetuille olennoille, ja kaikki tulevat näkemään, että pahan
hetkellinen salliminen oli viisas kohta jumalallisessa suunnitelmassa.
_Nyt_ voi sen nähdä ainoastaan uskon silmä, joka Jumalan sanan kautta
katsoo siihen, mistä kaikkien pyhän profeettain suun kautta on aina
maailman alusta asti puhuttu -- kaiken ennalleenasettamiseen.
TUTKI AIN'!
Kuinka onkaan Luojan rakkaus
merta suurta taajempi!
Vanhurskaasti hallitseepi
hän, ken Poikans' lahjotti.
Raamatulta tutki ain'.
Siell' on Herran viisaus vain.
Kenpä tuntee ihmismurheet,
niinkuin Herra taivahan.
Eipä löydy toista paikkaa,
miss' niin lempeest' tuomitaan.
Raamatuita tutki ain'.
Siell' on Herran armo vain.
Suuremp' ompi Herran rakkaus,
kuin mit' joukot tunteekaan.
Kuinka taivaan Taaton sydän
lempee yli vuotakaan.
Raamatuita tutki ain'.
Siell' on Herran rakkaus vain.
Paljon täällä rajottavat
ihmislapset armoaan.
Innokkaasti, liioitellen
toitottavat kostoaan.
Raamatuita tutki ain',
vanhurskautta Herran vain.
Jos vaan puhtaan, pyhän uskon
pohja sanassansa on,
aurinkonsa tiemme kultaa,
ei oo matka valoton.
Tutki sanaa Raamatun.
Se vie Herran riemuhun.
MAAN RIEMUVUOSI.
Synnin yö on kohta mennyt,
Herran päivä läsnä on.
Aamuruskon ruskottaissa
joutuu päivä loputon.
Päivän ensi juovat kultaa
taivaan rannan loistavan.
Kohta kirkkahasti koittaa
yli kaiken maailman.
Epäuskon usvat haihtuu
sydämistä ihmisten.
Herran äänen kaikuessa
vedet tyyntyy vaieten.
Kohta suuri hallitsija
tarttuu valtikkaansa vaan.
Vanhurskaasti tuomitseepi
saattaa kaikki taipumaan.
Kansat, valtakunnat horjuu.
Säilyy Herran valta ain'.
Sillä se, mi ompi totta
kautta aikain kestää vain.
Katso, riemuvuosi koittaa!
Nouse Herraa kiittämään!
Katso, miten Herra saapi
kaikki parhaaks' kääntymään!
Riemun kellot nyt jo kaikuu.
Autuas, ken kuulee nuo.
Riemuvuosi kaikkialle
onnenkauden myötään tuo.
KAHDEKSAS LUKU.
TUOMION PÄIVÄ.
Tavallinen käsitys tuomion päivästä. -- Onko se Raamatun mukainen?
-- Sanat _tuomio_ ja _päivä_ määritellyt. -- Lukuisista tuomioista
puhutaan Raamatussa. -- Ensimäinen tuomiopäivä ja sen tulos. -- Toinen
tuomiopäivä määrätty. -- Tuomari. -- Tulevan tuomion luonne. --
Ensimäisen ja toisen tuomion yhtäläisyys ja erilaisuus. -- Maailman
nykyinen vastuunalaisuus. -- Kaksi välillä olevaa tuomiota ja niiden
tarkotus. -- Hyvin eroava käsitys tulevasta tuomiosta. -- Missä valossa
profeetat ja apostolit sitä katselivat.
"Hän [Jumala] on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva
maanpiirin vanhurskaudessa miehen kautta, jonka hän siihen on
määrännyt" -- "Jeesuksen Kristuksen, joka vanhurskas on". "Sillä
Isä ei myöskään tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken
tuomion Pojalle". -- Ap. t. 17:31; 1 Joh. 2:1; Joh. 5:22.