tavallisesti kaikki muut paitsi universalistit sivuuttavat, ja
joskaan emme ole universalisteja, niin pidämme kuitenkin oikeutenamme
saada sitä käyttää, siihen uskoa ja iloita jokaisesta Jumalan sanan
todistuksesta. Tämä on: "Me olemme panneet toivomme elävään Jumalaan,
joka on _kaikkien ihmisten_ vapahtaja, varsinkin _uskovaisten._" (1
Tim. 4: 10.) Jumala tahtoo pelastaa kaikkia ihmisiä, mutta hän ei
("täydellisesti") pelasta erityisesti muita kuin niitä, jotka tulevat
hänen luoksensa Kristuksen kautta. Jumala ei pelasta ihmisiä siten,
että se olisi ristiriidassa heidän vapaan valintansa kanssa tai tekisi
sen tyhjäksi ja antaisi heille vastoin tahtoaan elämän: Minä olen
asettanut eteesi elämän ja kuoleman... Niin _valitse_ elämä, jotta sinä
ja siemenesi eläisitte.
Simeon esitti nämä pelastuksen kaksi eri puolta sanoen: "Silmäni
ovat nähneet pelastuksesi, jonka olet valmistanut... _valoksi,
joka on ilmestyvä pakanoille_, ja _kirkkaudeksi kansallesi
Israelille_." [todellisille israelilaisille]. Tämä on sopusoinnussa
apostolin selityksen kanssa, että se tosiasia, että Jeesus antoi
itsensä lunastushinnaksi kaikkien puolesta, oli _kaikille aikanaan
julistettava_. Tämä tulee kaikille ihmisille heidän uskostaan tai
tahdostaan huolimatta. Tämä _iloinen sanoma_ vapahtajasta tulee olemaan
_kaikelle_ kansalle (Luuk. 2: 10, 11), mutta erityinen pelastus
synnistä ja kuolemasta tulee ainoastaan _hänen_ kansalleen (Matt. 1:
21) -- niille, jotka uskovat häneen -- sillä me luemme, että Jumalan
viha pysyy niiden päällä, jotka eivät usko. -- Joh. 3: 36.
Me näemme siis, että yleinen pelastus, joka on tuleva jokaisen olion
osaksi, on valoa totisesta valosta ja tilaisuus valita elämä. Ja kun
suurin osa sukukunnasta on haudassa, niin on välttämätöntä kutsua
ne sieltä pois, jotta heille voitaisiin julistaa tuo iloinen sanoma
pelastuksesta. Me näemme myös, että se erityinen pelastus, jota
uskovaiset nyt toivossa nauttivat (Room. 8: 24), ja jonka todellisuus
myöskin tuhatvuotiskautena on ilmenevä niille, jotka "sinä päivänä...
uskovat", on _täydellinen_ vapautus synnin ja kuoleman orjuudesta
Jumalan lasten ihanaan vapauteen. Mutta kaikkien näiden siunausten
saavuttaminen riippuu sydämen kuuliaisuudesta Kristuksen valtakunnan
laille ja nopeus, jolla täydellisyys saavutetaan, on osottava rakkauden
suuruuden kuningasta ja hänen rakkaudenlakiansa kohtaan. Jos joku,
jonka totuuden valo on vienyt Jumalan rakkauden tuntemiseen ja
ennalleenasettanut (joko todellisuudessa tai uskossa) inhimilliseen
täydellisyyteen, tulee "pelkuriksi" ja "vetäytyy pois" (Hebr. 10:
38, 39), niin tulee hänen yhdessä epäuskoisten kanssa (Ilm. 21: 8)
hävitettäväksi kansasta. (Ap. t. 3: 23.) Tämä on toinen kuolema.
Täten me näemme, että kaikki tähän asti vaikeasti ratkaistut lauseet
saavat selityksensä näissä sanoissa: "josta aikanaan oli todistettava".
_Aikanaan_ tulee hyviä uutisia "suuresta ilosta" "kaikelle kansalle".
Ja millään muulla tavalla ei näitä Raamatun paikkoja voida oikein
sovelluttaa. Room. 5: 18, 19 jatkaa Paavali erityisellä painolla
tätä todistelua. Hän lausuu, että samoin kuin Aadamin lankeemuksen
perustuksella kaikki ihmiset tuomittiin kuolemaan, niin on myös
Kristuksen vanhurskaus ja kuuliaisuus aina kuolemaan asti tullut
vanhurskauttamisen perustukseksi, ja samoin kuin kaikki menettivät
elämän ensimäisessä Aadamissa, niin voivat kaikki, henkilökohtaisesta
arvottomuudesta huolimatta, saada elämän vastaanottamalla toisen
Aadamin.
Pietari sanoo meille, että Jumala on ammoisista ajoista asti puhunut
ennalleenasettamisesta kaikkien pyhien profeettainsa suun kautta. (Ap.
t. 3: 19--20.) Kaikki opettavat sitä. Hesekiel sanoo laaksosta, jossa
hän näki kuivaneet luut: "Nämä luut, ne ovat kaikki Israelin lapsia."
Ja Jumala sanoo Israelille: "Katso, minä avaan teidän hautanne ja
tahdon tuoda teidät, minun kansani, sieltä ulos, ja saattaa teidät
Israelin maahan. Ja teidän pitää tietämän, että minä olen Herra, koska
minä olen teidän hautanne avannut, ja teidät, minun kansani, sieltä
tuonut ulos. Ja minä tahdon antaa minun henkeni teihin, että te jälleen
virkoatte eloon, ja tahdon antaa teidän asua maassanne; ja teidän pitää
ymmärtämän, että minä Herra, olen sen puhunut, ja minä myös sen teen,
sanoo Herra." -- Hes. 37: 11--14.
Tämän kanssa pitävät yhtä Paavalin sanat (Room. 11: 25, 26). --
"Paatumus on osaksi Israelia kohdannut, kunnes täysi luku [pakanoista
valittu joukko, Kristuksen morsian] on mennyt sisälle. Ja niin koko
Israel on pelastuva", tai pääsevä takasin hyljätystä asemastaan. Sillä
"ei Jumala ole hyljännyt kansaansa, jonka hän on ennen tuntenut". (V.
2.) He ovat olleet erotetut hänen suosiostaan Kristuksen morsianta
valittaessa, mutta pääsevät entiseen asemaansa, kun tämä työ on valmis.
(V. 28--33). Profeettain esitykset ovat täynnä vakuutuksia siitä,
miten Jumala on istuttavat heidät jälleen, jolloin heitä ei enään
revitä pois maastaan. "Näin sanoo Herra Israelin Jumala:... minä tahdon
armollisesti katsoa heidän puoleensa, ja jälleen tuoda heidät tähän
maahan. Minä tahdon rakentaa heitä enkä repiä heitä. Ja annan heille
sydämen, että he tuntevat minut, että minä olen Herra, ja he tulevat
olemaan minun kanssani, ja minä tulen olemaan heidän Jumalansa. Sillä
he tulevat kääntymään minun puoleeni koko sydämestään." (Jer. 24: 5--7;
31: 28; 32: 40--42; 33: 6--16.) Nämä lauseet eivät voi yksinomaan
tarkottaa ennalleenasettamista Babylonin, Syrian y.m. entisten
vankeuksien jälkeen, sillä he ovat sen jälkeen tulleet maastansa
poisrevityiksi.
Edelleen sanoo Herra: "Ei silloin enään pidä sanottaman: 'Isät ovat
happamia viinirypäleitä syöneet, ja lasten hampaat ovat heltyneet.' Ei,
vaan jokainen [joka kuolee] on kuoleva _omain_ pahaintekoinsa tähden."
(Jer. 31: 29, 30.) Nyt ei tapahdu niin. Ei kukaan kuole oman syntinsä
tähden, vaan Aadamin synnin tähden: "kaikki kuolevat Aadamissa".
Hän söi synnin happamen viinirypäleen, ja meidän isämme jatkoivat
niiden syömistä, jonka kautta he jättivät lapsilleen perinnöksi vielä
enemmän sairautta ja kurjuutta ja jouduttivat siten synnin rangastusta
-- kuolemaa. Aika jolloin "jokainen [joka kuolee] on kuoleva omain
pahaintekoinsa tähden", on tuhatvuotiskausi tai ennalleenasettamisaika.
Joskin moni ennustus ja lupaus tulevista siunauksista näyttää
koskevan ainoastaan Israelia, niin täytyy muistaa, että he olivat
esikuvauksellinen kansa, jonka tähden ne lupaukset, jotka heille
annettiin, tosin toisinaan koskivat heitä itseään, mutta soveltuvat
kuitenkin tavallisesti laveammassa merkityksessä koko maailmaan, josta
tämä kansa oli esikuvana. Kun Israel kansana esitti koko maailmaa, niin
oli sen papisto kuva valitusta "pikku laumasta", Kristuksen päästä ja
ruumiista, kuninkaallisesta papistosta. Ja ne uhrit, se puhdistus ja
sovitus, joka tehtiin Israelia varten, olivat esikuvia "paremmista
uhreista", täydellisemmästä puhdistuksesta ja todellisesta "koko
maailman syntien" sovituksesta, johon maailmaan he kuuluvat.
Eikä siinä kyllin: Jumala mainitsee nimeltä toisia kansoja ja antaa
lupauksen heidän ennalleenasettamisestaan. Voimakkaana esimerkkinä
mainitsemme sodomalaiset. Jos me huomaamme, että sodomalaisten
ennalleenasettaminen on Raamatun kirkas ja selvä oppi, niin voimme
varmasti olla täysin vakuutetut tuon ihanan opin totuudesta, että
koko ihmiskunta asetetaan paratiisin alkuperäiseen tilaan, josta
ennalleenasettamisesta Jumala on puhunut kaikkien pyhäin profeettainsa
suun kautta. Ja minkätähden eivät sodomalaiset saisi tilaisuutta,
saavuttaa täydellistä ja ijankaikkista elämää kuten Israelilla
on tilaisuus tai on kellä tahansa meistä? Tosin he eivät olleet
vanhurskaita, mutta ei Israel ollut sitä, emme myöskään me, jotka nyt
kuulemme evankeliumia. "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan",
lukuunottamatta Kristuksen uskon kautta saatua vanhurskautta, hänen,
joka kuoli kaikkien puolesta. Meidän Herramme omat sanat sanovat
meille, että joskin Jumala antoi sataa tulta taivaasta ja hävittää
heidät kaikki heidän pahuutensa tähden, niin eivät kuitenkaan
sodomalaiset olleet hänen silmissään niin suuria syntisiä kuin
juutalaiset, joilla oli suurempi tieto. (1 Moos. 19: 24; Luuk. 17: 29.)
Kapernaumin asukkaille sanoi hän, "Jos Sodomassa olisivat tapahtuneet
ne voimateot: jotka ovat tapahtuneet sinussa, niin se seisoisi vielä
tänä päivänä." -- Matt. 11: 23.
Siten opettaa meidän Herramme, ettei sodomalaisilla ollut täyttä
tilaisuutta, ja takaa heille sellaisen tilaisuuden, kun hän lisää (V.
24): "Mutta minä sanon teille: Sodoman maalle on tuleva tuomiopäivänä
siedettävämpi olo kuin sinulle." Mitä tuomiopäivä tulee olemaan, ja
mitä silloin tulee tapahtumaan, osotetaan edempänä. Me tahdomme tässä
ainoastaan kiinnittää huomion siihen asiain tilaan, että silloin tulee
Kapernaumilla olemaan _siedettävä_ olo ja Sodomalla vielä siedettävämpi
olo, siitä syystä, että vaikka kummallakaan ei ollut _täyttä_ tietoa,
eikä kaikkia niitä siunauksia, jotka ovat määrätyt tulemaan "siemenen"
kautta, oli kuitenkin Kapernaum tehnyt syntiä suurempaa valoa vastaan.
Ja jos Kapernaumia ja koko Israelia muistetaan ja siunataan "uuden
liiton" aikana, joka on lujitettu Kristuksen veren sinetillä, niin
miksi ei sodomalaisia siunattaisi _"kaikkien_ maan sukukuntien"
kanssa? Varmaan he tulevat siunatuiksi. Ja älköön unohdettako, että
koska Jumala antoi sataa "tulta ja tulikiveä taivaasta ja _hukutti
heidät kaikki_" monta sataa vuotta ennen Jeesuksen aikaa, jolloin
heidän ennalleenasettamisestaan puhutaan, niin sisältää tämä heidän
herättämisensä, heidän ulostulemisensa haudasta.
Tutkikaamme nyt Hesekielin ennustusta 16: 48--63. Lue se tarkoin.
Jumala puhuu tässä Israelista ja vertaa sitä sen naapuriin, Samariaan,
ja myöskin sodomalaisiin, joista hän sanoo: "Minä otin heidät pois,
kun minä _sen hyväksi näin._" Ei Jeesus eikä profeetat anna mitään
selitystä Jumalan näennäiseen puolueelliseen menettelytapaan,
kun hän hukutti Sodoman ja antoi toisten, rikollisempien, kulkea
rankasemattomina. Kaikki tämä selviää, kun "aikanaan" hänen suuret
tarkotuksensa ilmoitetaan. Jumala viisaudessaan "näki hyväksi" tehdä
niin, ja Jeesus sanoo, että tuomiopäivänä tulee heillä olemaan
siedettävämpi olo, kuin niillä, jotka ovat enemmän rikkoneet. Mutta
olettaen, että kaikki koetus loppuu kuolemassa, ja ettei sen jälkeen
kukaan saa tilaisuutta tulla totuuden tuntoon eikä osottamaan
kuuliaisuutta sitä kohtaan, niin voimme syyllä kysyä: Miksi katsoi
Jumala parhaaksi ottaa pois nämä ihmiset antamatta heille minkäänlaista
tilaisuutta pelastua sen ainoan nimen tuntemisen kautta, jossa he
voivat tulla pelastetuiksi? Vastaus on, koska _heidän aikansa_ ei vielä
ollut tullut. Aikanaan he herätetään kuolleista ja saatetaan totuuden
tuntoon ja sitten siunataan maan toisten sukujen kanssa luvatun
"siemenen" kautta. Silloin heitä koetellaan ijankaikkista elämää varten.
Ainoastaan sillä tavalla eikä muuten voidaan käsittää rakkauden Jumalan
menettelytapa amalekilaisia ja toisia kansoja kohtaan, joita hän ei
ainoastaan sallinut vaan käski Israelin hävittämään, sanoen: "Mene
siis nyt ja lyö amalekilaiset, ja hukuta kaikki, mitä heillä on, äläkä
säästä heitä, mutta tapa sekä miehet että vaimot, lapset ja imeväiset,
karja ja lampaat, kamelit ja aasit." (1 Sam. 15: 3.) Tämä näennäinen
monen elämän huolimaton hävittäminen, näyttää mahdottomalta sovelluttaa
sen rakkaudesta rikkaan luonteen kanssa, minkä me omistamme Jumalalle,
ja sen kanssa mitä Jeesus opetti: "Rakastakaa vihollisianne" j.n.e.,
kunnes me käsitämme tarkan järjestyksen Jumalan suunnitelmassa, tuon
sopivan ajan sen jokaisen osan toimeenpanemista varten, sekä sen
seikan, että jokaisella ihmissuvun jäsenellä on paikkansa siinä.
Me voimme nyt nähdä, että nämä amalekilaiset, sodomalaiset ja toiset
kansat olivat esimerkkejä Jumalan vanhurskaasta mielipahasta ja hänen
järkähtämättömästä päätöksestään perin juurin hävittää pahantekijät,
ja jotka esimerkit tulevat olemaan hyödyksi ei ainoastaan toisille,
vaan myös heille itselleen, kun heidän tuomio- tai koettelemuspäivänsä
tulee. Näille ihmisille oli aivan yhdentekevää, jos he kuolivat
näin tai sairauden ja ruton kautta. Tämä ei ollut heille mistään
merkityksestä, koska heidän tuli ainoastaan oppia tuntemaan paha, jotta
he sopivaan aikaan saisivat oppia tuntemaan, mitä vanhurskaus on, ja
niin kykenisivät tekemään eron pahan ja hyvän välillä, sekä valitsemaan
hyvän ja perimään elämän.
Mutta jatkakaamme ennustuksen tutkimista. Verrattuaan Israelia Sodoman
ja Samarian kanssa ja selitettyään Israelin olevan moitittavimman
näistä kolmesta (Hes. 16: 48--52) sanoo Herra: "Kun minä käännän
jälleen heidän vankeutensa, Sodoman ja hänen tyttäriensä vankeuden, ja
Samarian ja hänen tyttäriensä vankeuden, silloin minä tahdon jälleen
kääntää sinun vankiesi vankeuden heidän keskellänsä." Tämä kääntäminen
ei voi tässä olla muuta kuin palaamista kuolemasta, sillä mainitut
henkilöt olivat silloin kuolleet. Kuolemassa ovat kaikki vankeja, ja
Kristus tulee avaamaan haudan ovet ja vapauttamaan vangit (Jes. 61:
1; Sak. 9: 11.) Värssyssä 55 sanotaan, että heidän "pitää tuleman,
niinkuin he ovat ennen olleet" -- asetettaman ennalleen.
On muutamia, jotka ovat kyllä halukkaita omaksumaan Jumalan armon
Kristuksessa, kun on kysymyksessä omien rikosten ja heikkouksien
anteeksi antaminen suuremman valon ja tiedon vallitessa, mutta eivät
voi ymmärtää, miten uuden liiton vallitessa sama armo voisi koskea
toisia, joskin he näyttävät hyväksyvän apostolin esityksen, että Jeesus
Kristus Jumalan armosta maistoi kuoleman kaikkien puolesta. Muutamat
näistä arvelevat, että Herra tässä ennustuksessa on puhunut ivallisesti
juutalaisille, viitaten, että hän yhtä kernaasti tahtoi kutsua takasin
sodomalaiset, kuin heidät, mutta ettei hänen aikomuksensa ollut
asettaa ennalleen kumpaakaan. Mutta katsokaamme kuinka seuraavat
lauseet sopivat yhteen tämän ajatuksen kanssa. Herra sanoo: "Ja minä
_tahdon_ muistaa minun liittoni, jonka minä kanssasi olen tehnyt
sinun nuoruutesi aikana, ja _tahdon_ tehdä ijankaikkisen liiton
sinun kanssasi. _Ja sinun pitää mieleesi johdattaman_ sinun tiesi ja
häpeämän, koska olet ottava luoksesi sinun sisaresi... Ja minä _tahdon_
tehdä minun liittoni sinun kanssasi ja sinä olet ymmärtävä, että minä
olen Herra; että sinä ajattelisit ja häpeäisit, ja ettet häpeän tähden
enää voisi avata suutasi, koska minä sinulle annan anteeksi kaikki,
mitä olet tehnyt, _sanoo Herra Jehova_." Kun lupaus on täten suuren
Jehovan allekirjottama, voivat kaikki ne, jotka ovat vakuutetut Jumalan
totuudellisuudesta, luottamuksella iloita sen varmuudesta, erittäinkin
ne jotka näkevät, että nämä uuden liiton siunaukset on Jumala
varmentanut Kristuksessa, joka on taannut liiton omalla kalliilla
verellään.
Tähän liittää Paavali todistuksensa, sanoen: "Ja niin koko Israel
[elävät ja kuolleet] on pelastuva, [tuleva parannetuiksi heidän
sokeudestaan] niinkuin on kirjotettu: 'Pelastaja on tuleva Siionista;
ja hän on poistava jumalattomuuden Jaakobista. Ja tämä on oleva minun
liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän syntinsä'... He
ovat rakastettuja isien tähden. Sillä armolahjojaan ja kutsumistansa
Jumala ei kadu," -- Room. 11: 26--29.
Me emme ihmettele, jos juutalaiset, sodomalaiset, samarialaiset ja
koko ihmiskunta tulee häpeämään, kun Jumala soveliaana aikanaan
esittää armonsa rikkauden. Niin, monta niistä, jotka nyt ovat Jumalan
lapsia, häpeävät ja ihmettelevät, kun he näkevät, että _Jumala on
niin rakastanut maailmaa_, ja kuinka paljon hänen ajatuksensa ja
suunnitelmansa olivat korkeammat kuin heidän.
Ylimalkaan kaikki kristityt luulevat, että Jumalan siunaukset ovat
ainoastaan valittua seurakuntaa varten, mutta nyt alamme nähdä, että
Jumalan suunnitelma käsittää paljon enemmän kuin mitä me olemme
ajatelleet, ja joskin hän on antanut seurakunnalle ylenpalttisen
"kalliita ja suuria lupauksia", niin on hän runsaasti pitänyt huolta
maailmasta, jota hän niin rakasti, että hän lunasti sen. Juutalaiset
erehtyivät samalla tavalla, kun he arvelivat, että Jumalan lupaukset
olivat ainoastaan heitä varten; mutta kun oikea aika tuli ja pakanat
tulivat suosion esineeksi, saivat jälelle jääneet Israelista, ne,
joiden sydämet olivat kyllin vapaita iloitsemaan tästä Jumalan
armon laajemmasta ilmestyksestä, olla osallisina tästä enennetystä
suosiosta, samalla kuin muut paatuivat ennakkoluulojen ja inhimillisten
perimätietojen kautta. Pitäkööt ne seurakunnan jäsenet, jotka nyt
huomaavat tuhatvuotiskauden koittavan valon armoetuineen koko maailmaa
varten, varansa, etteivät he olisi ristiriidassa koittavan valon kanssa
ja niin tulisivat joksikin aikaa soaistuiksi näkemästä sen ihanuutta ja
siunauksia.
Miten erilainen onkaan tämä Jumalan ihana suunnitelma, valita nyt
muutamia, jotta heidän kauttansa voisi siunata useita, tämän totuuden
vääristelyn rinnalla, sellaisena kuin kaksi vastakkaista katsantokantaa
-- kalvinilaisuus ja arminialaisuus -- sen esittävät. Edellinen kieltää
Raamatun opin vapaasta armosta ja surkealla tavalla väärentää ihanan
opin valitsemisesta. Jälkimmäinen kieltää opin valitsemisesta eikä
kykene käsittämään Jumalan vapaan armon siunattua täydellisyyttä.
Kalvinialaisuus sanoo; Jumala on kaikkitietävä, hän tiesi lopun alusta
alkaen; ja kun hänen aikomuksensa on menevä täytäntöön, niin ei hän
koskaan ole aikonut pelastaa muuta kuin muutamia harvoja, seurakunnan.
Nämä hän valitsi ja edeltäpäin määräsi ijankaikkiseen pelastukseen;
kaikki toiset määrättiin edeltäpäin ja valittiin samalla tavalla
ijankaikkiseen vaivaan, sillä "Jumala tietää hänen tekonsa maailman
alusta alkaen."
Tällä käsityksellä on hyvät puolensa. Se tunnustaa Jumalan
kaikkitietäväisyyden. Tämä olisi meidän ihanteemme _suuresta_
Jumalasta, ellei kaksi suuruuden oleellista ominaisuutta puuttuisi,
nimittäin rakkaus ja vanhurskaus. Sillä ei kumpanenkaan näistä
ominaisuuksista osottaudu siinä, että Jumala antoi syntyä maailmaan
sata neljäkymmentä kaksituhatta miljoonaa olentoa, jotka olivat
tuomitut ikuisiin tuskiin, ennenkuin he syntyivät, ja joita juhlallinen
vakuutus hänen rakkaudestaan ivaa. Koska Jumala on rakkaus ja koska
vanhurskaus on hänen hallituksensa perustus, niin ei hänen luonteensa
voi olla edellisen esityksen kaltainen.
Arminialaisuus sanoo: -- Niin, Jumala on rakkaus; ja kun hän antoi
ihmiskunnan syntyä maailmaan, niin ei hän tahtonut heille mitään pahaa,
ainoastaan hyvää. Mutta Saatana onnistui yrityksessään, kun hän kiusasi
ensimäistä pariskuntaa, ja niin tuli synti maailmaan ja synnin kautta
kuolema. Ja sen jälkeen on Jumala tehnyt kaiken, mitä hän on voinut
vapauttaakseen ihmisen hänen vihollisestaan, niin vieläpä on hän mennyt
niin pitkälle, että antoi oman poikansa. Ja vaikkakin evankeliumi
nyt, kuusituhatta vuotta myöhemmin, on raivannut itselleen tien hyvin
pieneen osaan ihmiskuntaa, niin me toivomme ja uskomme varmasti,
että toisen kuudentuhannen vuoden perästä Jumala on seurakunnan
innokkaisuuden ja uhrautuvaisuuden kautta niin paljastanut Saatanan
mukanaan tuoman pahuuden, että kaikki, jotka silloin elävät, voivat
saada tilaisuuden tietää hänen rakkaudestaan sekä tilaisuuden uskoa ja
pelastua.
Samalla kuin tämä käsitys esittää Jumalan olentona, joka on täynnä
rakkaudesta rikkaita ja ystävällisiä suunnitelmia luotuja olentojaan
kohtaan, sisältää se sen, että häneltä puuttuu riittävää kykyä
ja ennakkotietoa suunnitelmiensa toteuttamiseksi: että häneltä
puuttuu viisautta ja valtaa. Tästä mielipiteestä johtuisi, että
kun Jumala järjesti ja suunnitteli asioita äsken luotujen lastensa
parhaaksi, niin tuhosi Saatana yhdellä mestari-iskulla siinä määrin
kaikki Jumalan suunnitelmat, että Jumala, vaikkakin käyttää kaiken
voimansa, tarvitsee kaksitoista tuhatta vuotta asettaakseen ennalleen
vanhurskauden, joskin ainoastaan siinä määrin, että sukukunnan vielä
elävä jäännös on oleva tilaisuudessa valitsemaan hyvän yhtä helposti
kuin pahan. Mutta kuluneen kuudentuhannen vuoden sata neljäkymmentä
kaksi tuhatta miljoonaa ja yhtä monta tulevan kuudentuhannen vuoden
aikana ovat, tämän käsityksen mukaan, ikuisesti kadotetut, huolimatta
Jumalan rakkaudesta heitä kohtaan, koska Saatana tunkeutui hänen
suunnitelmiinsa. Siten saisi Saatana tuhansia ikuiseen vaivaan _yhtä_
vastaan, jonka Jumala pelastaisi kirkkauteen.
Tämän mielipiteen täytyy antaa ihmisille korkean käsityksen Saatanan
viisaudesta ja voimasta ja alhaisen käsityksen Jumalan vastaavista
ominaisuuksista, joista psalmin kirjoittaja päinvastoin selittää: "Hän
sanoi ja tapahtui niin; hän määräsi ja se pysyi lujana." Mutta ei:
Vastustaja ei hämmästyttänyt eikä yllättänyt Jumalaa, eikä Saatana ole
pienimmässäkään määrin ehkäissyt Jumalan suunnitelmia. Jumala on ja on
aina ollut aseman täydellinen valtias, ja viimein saadaan nähdä, että
kaikki on vaikuttanut hänen aikomuksiensa toteuttamiseksi.
Kun oppeja valinnasta ja vapaasta armosta, sellaisina kuin
kalvinilaiset ja arminilaiset esittävät, ei koskaan voi sovittaa
toistensa kanssa, eikä järjen eikä Raamatun kanssa, niin ovat kuitenkin
nämä kaksi Raamatun oppia täysin sopusointuiset ja ihanat, kun niitä
katsotaan aikakausien suunnitelman valossa.
Kun nähtävästi niin monta suurta ja ihanaa piirrettä Jumalan
suunnitelmassa ihmisten pelastamiseksi synnistä ja kuolemasta kuuluu
tulevaisuuteen, ja kun meidän Herramme Jeesuksen toinen tuleminen on
aijottu ensimäinen askel näiden niin kauan luvattujen ja odotettujen
siunausten toteuttamisessa, emmekö _me_ silloin vielä innokkaammin
ikävöisi hänen toista tulemistaan, kuin juutalaiset, joilla oli
vähemmän valistusta, odottivat ja ikävöivät hänen ensimäistä
tulemistaan. Kun pahan, vääryyden ja kuoleman aika lopetetaan sen
voiman herrauden kautta, jolla hän tulee hallitsemaan, ja kun
vanhurskaus, totuus ja rauha tulevat käsittämään koko maailman, niin
kenpä ei silloin iloitsisi nähdessään hänen päiväänsä? Ja kenpä, joka
nyt kärsii Kristuksen kanssa, ja jota elähyttää tuo kallis lupaus, että
jos me kärsimme hänen kanssansa, tulemme myöskin hallitsemaan hänen
kanssansa, ei nostaisi päätänsä ja iloitsisi jokaisesta Mestarinsa
saapumisen merkistä, tietäen siitä, että meidän lunastuksemme ja
kirkastumisemme lähenee hänen kanssansa? Varmaankin tulevat kaikki,
joita elähyttää hänen siunauslähetyksensä ja hänen rakkauden henkensä,
tervehtimään jokaista hänen tulemisensa merkkiä enteenä tuosta suuresta
ilosta, joka on tuleva kaikelle kansalle.
* * * * *
Nyt pääsi nosta matkamiesi
ja kuivaa kyynel silmästäs'.
Jo kohta hän, ken kuolon kärsi
on tuhatvuoden valtias.
Nuo tuhat vuotta! Onnen kauden
saa aamutähti koittamaan.
Nyt Siion huomaa riemuvuoden.
Käy ennustukset täyttymään.
Nyt maailmalle tieto saata:
On kohta taisto tauonnut,
ja nääntyville voidaan taata:
on riemuvuosi koittanut.
Nuo tuhat vuotta! Onnen kauden
saa aamutähti koittamaan.
Nyt Siion huomaa riemuvuoden.
Käy ennustukset täyttymään.
Jos kohta taivaan pilvet peittää,
kun aamurusko kultaa maan,
ne päivä kirkas kauvas heittää,
mi aikaa kohta paistamaan.
Nuo tuhatvuotta! Onnen kauden
saa aamutähti koittamaan.
Nyt Siion huomaa riemuvuoden.
Käy ennustukset täyttymään.
Jo joudu valtakunta kerran,
mi Kristuksemme kirkastaa!
Oi jospa saisin kanssa Herran
mä kansat onneen nostattaa!
Nuo tuhatvuotta! Onnen kauden
saa aamutähti koittamaan.
Nyt Siion huomaa riemuvuoden.
Käy ennustukset täyttymään.
* * * * *
Monta nukkuu, mutt' ei aina.
Kirkas aamu sarastaa,
jolloin heidät Jeesus kutsuu,
haudoistansa herättää.
Silloin kaikki ilmi saapi,
Korvet kolkot, kiviset,
vuoret, laaksot aukeaapi,
kooten kaikki ihmiset.
Niin he nukkuu, mutt' ei aina.
Säteet aamun koittavat,
jolloin taatot, äidit, lapset
toinen toisens' kohtaavat.