haluamme tietää suuresta kutsumuksestamme, niin huomaamme profeetoissa
pelkkää kaunopuheliaisuutta, kun on kysymyksessä sen armon (suosion
tai siunauksen) julistus, joka on tullut meidän osaksemme (1 Piet.
1: 10), samalla kuin esikuvat, vertaukset ja ne, mitkä tähän asti
ovat olleet arvotuksia, nyt alkavat itsessänsä loistaa ja levittävät
valoa "kaidalle tielle", jolla voideltu (Kristus-) joukko on kutsuttu
juoksemaan voittopalkinnon saavuttamista varten, joka nyt verhon
poistuttua on silmäimme edessä, Tämä oli todellakin ennen aavistamaton
salaisuus, -- että Jumalan tarkotus ei ollut herättää ainoastaan
lunastaja, vaan sellainen lunastaja, joka on kokoonpantu monesta
jäsenestä. Tämä on "tuo korkea kutsumus", jonka puolesta vihkiytyneinä
uskovaisilla evankeliumin aikakautena on etuoikeus taistella ja
voittaa. Jeesus ei ryhtynyt kehittämään tätä ajatusta oppilailleen,
niin kauvan kuin he olivat luonnollisia ihmisiä, vaan odotti kunnes
heidät helluntaipäivänä voideltiin -- tuo uusi luonto heissä sikisi.
Paavalin selityksestä me ymmärrämme, ettei muut kuin "uudet luomukset"
nyt voi ymmärtää tai arvostella tätä korkeata kutsumusta. Hän sanoo:
"Me puhumme _salaisuutena_ ollutta Jumalan viisautta, sitä kätkettyä
[suunnitelmaa], jonka Jumala on edeltä määrännyt ennen ajan alkua
meidän kirkkaudeksemme, ja jota ei kukaan tämän maailman valtiaista
[päämiehistä] ole tuntenut,... niinkuin on kirjotettu: Mitä ei yksikään
silmä ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen
noussut, ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat.
Sillä meille Jumala on sen ilmaissut Henkensä kautta." -- 1 Kor. 2:
6--14.
Kirjeessään galatalaisille paljastaa Paavali koko salaisuuden ja
osottaa, miten aabrahamilainen liitto tulee täyttymään. Hän osottaa,
että Israelille annettu laki ei kumonnut alkuperäistä lupausta (Gal.
3: 15--18), sekä että Aabrahamin siemen, joka tulee siunaamaan kansat,
on Kristus. (Värssy 16.) Seuraten ajatusta, että Kristus käsittää
kaikki, jotka ovat voidellut hengellä, sanoo hän edelleen: -- "Sillä
niin monta kuin teitä on _Kristukseen_ kastettu, te olette Kristukseen
pukeutuneet", ja "jos te olette Kristuksen omat, niin te [yhdessä
Jeesuksen kanssa] siis olette _Aabrahamin siementä_, perillisiä
[Aabrahamille annetun] lupauksen mukaan". (Värssyt 27, 29.) Jatkaen
samaa ajatusta näyttää hän (Gal. 4), että Aabraham kuvasi Jehovaa,
Saara kuvasi liittoa eli lupausta ja Iisak kuvasi Kristusta (päätä
ja ruumista) ja jatkaa sen jälkeen: "Ja te, veljet, olette lupauksen
lapsia, niinkuin Iisak oli". (Värssy 28.) Siten oli Jumalan suunnitelma
kätketty esikuviin, kunnes evankeliumin aikana Kristushenkilö alkoi
kehittyä.
On ollut välttämätöntä pitää tämä salaisuus kätkettynä, muuten ei olisi
niin tapahtunut. Se on ollut välttämätöntä, sillä jos suunnitelma olisi
kokonaisuudessaan ilmotettu ihmiskunnalle, niin olisi se merkinnyt sen
tyhjäksitekemistä. Sillä jos ihmiskunta olisi tuntenut sen, eivät he
olisi ristiinnaulinneet kirkkauden Herraa, eikä myöskään seurakuntaa,
joka on hänen ruumiinsa. (1 Kor. 2: 8.) Ei ainoastaan Kristuksen
kuolema, ihmisen vapahduksen hintana, olisi tullut estetyksi, ellei
Jumalan päätös olisi ollut maailmalle salaisuutena, vaan myöskin
Kristuksen kärsimisestä osallisen seurakunnan uskonkoetus olisi
tullut estetyksi, sillä "sentähden ei maailma tunne meitä [hänen
kanssaperillisinään], koska [samasta syystä] se ei tuntenut häntä". --
1 Joh. 3: 1.
Ei ainoastaan Jumalan suunnitelma ja tuo Kristushenkilö (pää ja
ruumis), joka on itse suunnitelman täytäntöön panemista, ole maailmalle
suuri salaisuus, vaan myöskin tuo erikoinen tie, jolla tämä "pieni
lauma" on kutsuttu vaeltamaan, erottaa sen jäsenet erikoisina ihmisinä.
Maailmalle pysyi salaisuutena, että niin rikkaasti varustettu henkilö
kuin Jeesus nasaretilainen tuhlaisi aikansa ja lahjansa sellaisella
tavalla kuin hän teki, kun hän sitävastoin, jos hän olisi omistanut
aikansa valtiotaidolle, oikeustieteelle, kaupalle tai sille uskonnolle,
joka oli kansan mielen mukaista, olisi voinut tulla suureksi ja
arvossa pidetyksi. Ihmiset ajattelivat, että hän tuhlasi mielettömästi
elämänsä, ja he sanoivat: "Hänessä on saastainen henki ja hän on
suunniltaan." Hänen elämänsä ja oppinsa olivat heille arvotuksia. He
eivät voineet ymmärtää häntä.
Apostolit ja heidän seurapiirinsä olivat samaten maailmalle
arvotuksena, kun he jättivät maalliset toiveensa j.n.e. saarnatakseen
syntein anteeksi antamusta halveksitun ja ristiinnaulitun Jeesuksen
kuoleman perustuksella. Paavali luopui korkeasta ja vaikutusvaltaisesta
yhteiskunnallisesta asemasta tehdäkseen työtä käsillänsä ja
saarnatakseen Kristuksesta ja siitä näkymättömästä kruunusta, joka
annetaan kaikille niille uskoville, jotka tulisivat vaeltamaan hänen
jäljissänsä. Tämä oli niin arvotuksen tapaista, että muutamat sanoivat:
"Olet järjiltäsi, Paavali, suuri oppisi vie sinut pois järjiltäsi."
Ja kaikkia, jotka siten seuraavat Mestarin jälkiä, pidetään hulluina
Kristuksen tähden.
Mutta Jumalan suunnitelma ei ole aina oleva salaisuuden verhossa:
Tuhatvuotispäivän sarastus tuo mukanaan Jumalalta täydellisempää valoa
ihmisille, ja "Herran tunteminen on täyttävä koko maan". Vanhurskauden
aurinko, joka säteillään tuo parannusta ja hajottaa tietämättömyyden
pimeyden, on juuri Kristushenkilö tuhatvuotispäivän kirkkaudessa --
ei ainoastaan pää vaan myöskin hänen ruumiinsa jäsenet, sillä on
kirjotettu, että jos me "hänen kanssaan kärsimme", niin me myös hänen
kanssaan kirkastumme. "Kun Kristus, joka on meidän elämämme, ilmestyy,
silloin tekin _hänen kanssaan_ ilmestytte _kirkkaudessa,"_ ja "silloin
vanhurskaat loistavat Isänsä valtakunnassa _niinkuin aurinko"_. --
Room. 8: 17; 2 Tim. 2: 11, 12; Kol. 3: 4; Matt. 13: 43.
Nyt tuntuu kaikista muista paitsi niistä, jotka ovat siinneet uuteen
mieleen ottamalla vastaan "Kristuksen mielen", ikäänkuin ne lupaukset,
joihin me uskomme, ja ne toiveet, jotka meitä elvyttävät, olisivat
kuviteltuja ja liian epätodenmukaisia, jotta niihin voisi luottaa ja
antaa niiden määrätä menettelytapamme. Tulevana aikakautena, kun Jumala
on "vuodattava henkensä kaiken lihan yli", niinkuin hän nykyisenä
aikakautena vuodattaa sen "palvelijoidensa ja palvelijattariensa" yli,
silloin tulevat kaikki ymmärtämään ja pitämään arvossa ne lupaukset,
jotka "pieni lauma" nyt itsellensä omistaa. Ja he tulevat iloitsemaan
seurakunnan kuuliaisuudesta ja korotuksesta, sanoen: "Iloitkaamme
ja riemuitkaamme ja antakaamme kunnia hänelle, sillä Karitsan häät
ovat tulleet, ja hänen morsiamensa on valmistanut itsensä." (Ilm.
19: 7.) He tulevat iloitsemaan siitä, että seurakunta, jonka kautta
siunauksen virrat silloin vuotavat heille, on kirkastettu. Ja joskin
he tulevat näkemään, että ne "kalliit ja suuret lupaukset", jotka
Voideltu (pää ja ruumis) on perinyt, eivät ole heitä varten, vaan ovat
täyttyneet meissä, niin on se opetus, joka seurakunnan kautta on tehty
havainnolliseksi, tuleva heille siunaukseksi. Ja kun he rientävät
saavuttamaan niitä siunauksia, _jotka silloin tarjotaan heille_,
tulevat he käyttämään hyväkseen seurakunnan esimerkkiä ja kirkastamaan
Jumalaa seurakunnan tähden. Mutta tämä tieto ei tule herättämään
kateuden himoa, sillä uuden järjestyksen vallitessa tulee täydellisen
inhimillisen luonteen saavuttaminen täysin tyydyttämään heitä ja on
heidän mielestänsä toivottavampi kuin heidän luontonsa muutos.
Silloin salaisuus on loppunut, sillä maailma on silloin käsittävä, että
se oli Jumalan henki Kristuksessa ja Kristuksen henki meissä -- Jumala
ilmestynyt lihassa --, jonka he tähän asti olivat väärinkäsittäneet.
Silloin he näkevät, ettemme olleet hulluja emmekä houkkia, vaan että me
valitsimme paremman osan, kun riensimme saavuttamaan niitä rikkauksia,
niitä kunniasijoja ja sitä kruunua, joita he eivät nähneet, mutta jotka
kuitenkin ovat ikuiset.
Mitä aikaan tulee, niin on Jumalan salaisuus päättyvä seitsemännen
pasuunan (kuvauksellisessa merkityksessä) kaikuessa. (Ilm. 10: 7).
Tämä koskee salaisuutta sen kahdessa merkityksessä, missä sanaa
käytetään: salaisuus tai Jumalan _suunnitelman_ salaiset puolet
julistetaan silloin ja nähdään kirkkaasti samoinkuin "Jumalan
salaisuus", seurakunta, tämän suunnitelman toteuttaja. Molemmat
päätetään silloin. Salaisuus, kätketty suunnitelma, on silloin valinnut
täyden määrän Kristuksen ruumiin jäseniä, ja tästä seuraa, että _se,
Kristuksen ruumis_, on silloin tullut täydelliseksi. Suunnitelma
lakkaa olemasta salaisuus, koska ei enään ole syytä, miksi se edelleen
pidettäisiin salassa. Tämän salaisuuden suuruus, joka on niin kauvan
pidetty peitettynä, ja jonka lupaukset, esikuvat ja vertaukset ovat
kätkeneet, samoinkuin se ihmeellinen armo, joka suodaan niille, jotka
ovat kutsutut tämän salaisuuden osallisuuteen (Ef. 3: 9), antavat
meille viittauksen, että se työ, joka on täyttyvä, ja jota Jehova on
antanut ihmiskunnan odottaa ja toivoa kuuden tuhannen vuoden kuluessa,
täytyy olla jättiläistyö, suuremmoinen työ, joka on niin suurten
valmistusten arvoinen. Mitä siunauksia voimmekaan odottaa maailmalle,
kun salaisuuden verho on otettu pois ja siunauksen virrat runsaina
valuvat. Tämän tähden koko luomakunta huokaa ja tuskittelee aina tähän
asti, _odottaen_ tämän salaisuuden täyttymistä -- Jumalan lasten
ilmestymistä, jotka muodostavat luvatun "siemenen", jossa kaikki maan
sukukunnat tulevat siunatuiksi. -- Room. 8: 19, 21, 22.
KUUDES LUKU
MEIDÄN HERRAMME TAKASINTULO JA SEN TARKOTUS: KAIKEN
ENNALLEENASETTAMINEN.
Meidän Herramme toinen tuleminen on henkilökohtainen ja tapahtuu
ennen tuhatvuotisaikakautta. -- Sen suhde ensimäiseen tulemiseen. --
Seurakunnan valitseminen ja maailman kääntäminen. -- Valinta ja vapaa
armo. -- Toivon vangit. -- Profeettain todistus ennalleenasettamisesta.
-- Meidän Herramme takasintulo on selvästi seurakunnan ja maailman
toivo.
"Ja hän lähettäisi teitä varten määrätyn Kristuksen Jeesuksen. Hänet
oli taivaan otettava vastaan ja pidettävä niihin aikoihin, jolloin
kaikki ennalleenasetetaan, ja joista Jumala on ammoisista ajoista asti
puhunut pyhäin profeettainsa suun kautta." -- Ap. t. 3: 20, 21.
Me luulemme, että kaikki, jotka tuntevat Raamatun, myöntävät ja
uskovat meidän Herramme tarkotuksen olleen, että hänen opetuslapsensa
ymmärtäisivät, että hän jotakin tarkotusta varten, jollakin tavalla ja
jonakin aikana tulisi takasin. On totta, että Jeesus sanoi: "Katso,
minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti" (Matt.
28: 20), ja henkensä ja sanansa kautta on hän aina ollut seurakunnan
kanssa, johtaen, halliten, lohduttaen ja ylläpitäen pyhiään kaikissa
heidän murheissaan. Mutta joskin seurakunta siunauksellisella tavalla
on ollut tietoinen siitä, että Herra on tuntenut kaikki sen tiet, ja
että hän on alituisesti pitänyt siitä huolta ja rakastanut sitä, niin
ikävöi se kuitenkin hänen luvattua henkilökohtaista takasintulemistaan,
sillä kun hän sanoi: "Ja kun minä olen mennyt pois ja valmistanut
teille sijan, tulen minä takasin" (Joh. 14: 3), niin tarkotti hän
varmaan sillä _toista henkilökohtaista tulemista_.
Toiset arvelevat, että hän tarkotti hengen vuodattamista helluntaina,
toiset, että hän tarkotti Jerusalemin hävitystä j.n.e.; mutta
nämä sivuuttavat nähtävästi sen seikan, että Raamatun viimeisessä
kirjassa, joka kirjotettiin kuusikymmentä vuotta helluntain jälkeen ja
kaksikymmentä kuusi vuotta Jerusalemin hävityksen jälkeen, puhuu hän,
joka oli kuollut ja nyt elää, kysymyksessä olevasta tapauksesta vielä
kuuluvana tulevaisuuteen, sanoen: "Katso, minä tulen pian, ja minun
palkkani on minulla mukanani." Ja hengen elähyttämä Johannes vastaa:
"Amen, tule Herra Jeesus:" -- Ilm. 22: 12, 20.
Hyvin monet arvelevat, että kun syntinen kääntyy, on se osa Kristuksen
tulemista, sekä että hän tällä tavalla on jatkava tulemistaan, kunnes
koko maailma on kääntynyt. Silloin, sanovat he, on hän täydelleen
tullut.
He unohtavat nähtävästi Raamatun todistuksen tässä asiassa, joka
sanoo aivan päinvastaista heidän odotukselleen; ettei maailma Herran
toisen tulemisen aikana ole läheskään kääntynyt Jumalan puoleen, että
"viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja, sillä ihmiset tulevat
olemaan itserakkaita... he rakastavat nautintoa enemmän kuin Jumalaa"
(2 Tim. 3: 1--4), että "pahat ihmiset ja petturit tulevat menemään yhä
pitemmälle pahuudessa, eksyttäen ja eksyen". (V. 13.) He unohtavat
Mestarin erityisen varotuksen pienelle laumalleen: "Pitäkää vaari
itsestänne, ettei... se päivä äkkiarvaamatta yllättäisi _teitä_; sillä
se kohtaa niinkuin _paula_ kaikkia, jotka asuvat koko maan pinnalla."
(Luuk. 21: 34, 35.) Kun jälleen sanotaan: "Kaikki maan sukukunnat
parkuvat", kun he näkevät hänen tulevan (Ilm. 1: 7), voimme olla
vakuutetut, ettei tehdä pienintäkään viittausta syntisen kääntymisestä.
Valittavatkohan kaikki syntisen kääntymistä? Päinvastoin, jos tämä
paikka, kuten melkein kaikki myöntävät, tarkottaa Kristuksen läsnäoloa
maan päällä, niin opettaa se, etteivät kaikki maan päällä tule
rakastamaan hänen ilmestystään, jota he varmaan tekisivät, jos he
kaikki olisivat kääntyneet.
Toiset odottavat todellista Herran tuloa ja läsnäoloa, mutta
_siirtävät_ tämän _ajan_ kauvas eteenpäin väittäessään, että maailma
täytyy kääntyä seurakunnan vaivannäön kautta sen nykyisessä asussa,
ja sillä tavalla alkaisi tuhatvuotisaikakausi. He sanovat, että kun
maailma on kääntynyt ja Saatana sidottu ja Herran tunteminen täyttää
koko maan, ja kun kansat eivät enää harjaannu sotimaan, silloin on
seurakunnan työ nykyisessä asussaan päättynyt, ja että silloin, kun se
on täyttänyt tämän suuren ja vaikean tehtävän, tulee Herra ratkaisemaan
maan tärkeät asiat, palkitsemaan uskovaiset ja tuomitsemaan syntiset
kadotukseen.
Muutamat Raamatun paikat, irrotettuina yhteydestään, näyttävät puhuvan
tämän otaksuman puolesta, mutta kun tarkastetaan Jumalan sanaa ja
suunnitelmaa kokonaisuudessaan, niin huomataan, että kaikki nämä
paikat puhuvat aivan päinvastaisen mielipiteen puolesta, nimittäin
että Kristus tulee, ennenkuin maailma on kääntynyt, sekä että hänen
hallituksensa tarkotus on kääntää maailma; että seurakunta nyt on
asetettu koetukselle, ja että voittajain palkinto on ensin tulla
kirkastetuiksi ja sitten tulla osallisiksi yhdessä Herran Jeesuksen
kanssa siitä hallituksesta, joka on Jumalan määräämä välikappale, jotta
maailma tulisi siunatuksi ja kaikki luodut olennot Herran tuntemisen
osallisuuteen. Tämä on Herran erityinen lupaus: "Joka voittaa, sen
minä annan istua kanssani valtaistuimellani." (Ilm. 3: 21.) "Ja he
virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta." --
Ilm. 20: 4.
On kaksi Raamatun kohtaa, joihin ne, jotka väittävät, ettei Herran
tuleminen tapahdu ennenkuin tuhatvuotisen valtakunnan perästä,
pääasiassa perustautuvat, ja niihin tahdomme tässä kiinnittää
huomiomme. Toinen on: "Tämä valtakunnan evankeliumi saarnataan koko
maailmassa todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu."
(Matt. 24: 14.) Väitetään, että tämä tarkottaa maailman kääntymistä
ennen evankeliumiaikakauden loppua. Mutta _todistaminen_ maailmalle
ei merkitse maailman kääntämistä. Kysymyksessä oleva Raamatun paikka
ei sano millä tavalla todistus otetaan vastaan. Tämä todistaminen on
jo tapahtunut. Vuonna 1861 osottivat raamattuseurain kertomukset,
että evankeliumi oli julistettu kaikilla maan kielillä, joskaan
maan miljoonat ihmiset eivät olleet ottaneet sitä vastaan. Ei edes
puoletkaan maapallolla nykyään elävästä tuhannesta kuudestasadasta
miljoonasta ole koskaan kuullut mainittavan Jeesuksen nimeä. Kuitenkin
on mainitun lauseen ehto täytetty: evankeliumi on saarnattu koko
maailmassa _todistukseksi_ kaikille _kansoille_.
Apostoli sanoo (Ap. t. 15: 14), että evankeliumin _päätarkotus_ tänä
aikakautena on ollut "ottaa kansa" Kristuksen nimeen -- voittava
seurakunta, joka hänen toisessa tulemisessaan yhdistetään häneen ja saa
hänen nimensä. Maailmalle todistaminen on tänä aikana sivutarkotus.
Toinen Raamatun paikka on: "Istu oikealle puolelleni, siihen asti kun
minä panen vihollisesi sinun jalkaisi astuinlaudaksi." (Ps. 110: 1.)
Hapuileva, epämääräinen käsitys tästä lauseesta tuntuu olevan se,
että Kristus istuu jollakin aineellisella valtaistuimella jossakin
taivaassa, kunnes seurakunta on tehnyt kaikki hänelle kuuliaisiksi,
ja että hän sitten tulee hallitsemaan. Tämä käsitys on väärä. Tässä
ajateltu Jumalan valtaistuin ei ole aineellinen, vaan tarkottaa se
hänen korkeaa valtaansa ja hallitustansa, ja Herra Jeesus on korotettu
olemaan osallinen tässä hallituksessa. Paavali selittää: "Jumala on
hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita
nimiä korkeamman," Hän on antanut hänelle _vallan_, joka lähinnä Isän
valtaa on kaikkia muita korkeampi Jos Kristus istuu aineellisella
valtaistuimella, kunnes hänen vihollisensa on pantu hänen jalkainsa
astuinlaudaksi (kunnes he kaikki ovat voitetut), niin ei hän voi
luonnollisestikaan tulla, ennenkuin kaikki on tullut hänen valtikkansa
alle. Mutta jos "oikea puoli" ei merkitse määrättyä paikkaa tai
istuinta, vaan niinkuin me väitämme voimaa, valtaa, herrautta, niin
seuraa siitä, että kysymyksessä oleva lause ei millään tavoin vastusta
toista raamatunpaikkaa, joka opettaa, että hän sillä vallalla, jolla
hän on varustettu, tulee "tekemään kaikki itsellensä alamaiseksi".
(Fil. 3: 21.) Esim., kun me sanomme, että keisari Wilhelm istuu
Saksan valtaistuimella, niin emme silloin ajattele kuninkaanistuinta,
jolla hän itse asiassa hyvin harvoin istuu. Kun sanomme, että hän
istuu valtaistuimella, niin tarkotamme, että hän hallitsee Saksaa.
Oikea puoli merkitsee korkeinta arvoa, ylhäisintä asemaa tai
suurinta suosiota, lähinnä korkeinta hallitusta. Siten korotettiin
tai asetettiin Bismarck Saksan keisarivallan oikealle puolelle, ja
Joosef oli Faaraon oikealla kädellä Egyptin valtakunnassa -- ei
kirjaimellisesti, vaan tavallisen lauseparren mukaan. Jeesuksen sanat
Kaifaalle sopivat yhteen tämän ajatuksen kanssa: "Tästälähin saatte
nähdä Ihmisen Pojan istuvan voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan
pilvien päällä." (Matt. 26: 64.) Hän on oleva oikealla puolella, kun
hän tulee, ja hän on pysyvä oikealla puolella tuhatvuotisen valtakunnan
aikana ja myös aina.
Lähemmästä Jumalan ilmotetun suunnitelman tutkimisesta on seuraava
laveampi käsitys niinhyvin ensimäisen kuin toisen tulemisen
tarkotuksesta, ja meidän tulee muistaa, että molemmat tapaukset
suhtautuvat toisiinsa kuten saman suunnitelman osat. Ensimäisen
tulemisen erityinen tarkotus oli _lunastaa_ ihmiset; ja toisen
tulemisen erityinen tarkotus on _ennalleenasettaa_, siunata ja
vapauttaa lunastetut. Sitten kun Vapahtajamme oli antanut elämänsä
kaikkien lunastukseksi, meni hän ylös taivaaseen esittääkseen tämän
uhrin Isälle, sovittaen siten ihmisen vääryyden. Hän viipyy siellä
ja sallii "tämän maailman ruhtinaan" jatkaa pahan herrautta, kunnes
"morsian, Karitsan emäntä" on valittu, jonka ollakseen tällaisen
kunnian _arvoinen_ täytyy voittaa nykyisen pahan maailman vaikutuksen.
Silloin on se aika tullut, jolloin ihmiskunnan suuri siunaamistyö,
jonka hänen uhrinsa on taannut, on alkava, ja hän on lähtevä siunaamaan
maan kaikkia sukukuntia.
Tosin olisi ennalleenasettamis- ja siunaamistyö voinut alkaa heti,
niin pian kun Lunastaja oli suorittanut lunastushinnan, ja olisi
siinä tapauksessa Messian tuleminen tapahtunut ainoastaan kerran ja
valtakunta ja siunaustyö heti alkanut, kuten apostolit ensin odottivat.
(Ap. t. 1: 6.) Mutta Jumala on "meitä varten" -- kristillistä
seurakuntaa varten -- "pitänyt huolta jostakin paremmasta" (Hebr. 11:
40). Meidän tähtemme on siis Kristus-henkilön hallitus erotettu pään
kärsimisen ajasta yhdeksäntoista vuosisadan kautta.
Tämä aikakausi ensimäisen ja toisen tulemisen välillä, kaikkien
lunastamisen ja kaikkien siunaamisen välillä, on aijottu seurakunnan,
Kristuksen ruumiin koettelemista ja valitsemista varten; muuten
olisi ainoastaan yksi tuleminen tapahtunut, ja työ, joka suoritetaan
hänen toisen läsnäolonsa aikana, tuhatvuotiskautena, olisi seurannut
Jeesuksen ylösnousemista. Tai sen sijaan kun me sanomme, että toisen
tulemisen työ olisi välittömästi seurannut sitä, mikä ensimäisessä
tulemisessa tehtiin, niin sanokaamme mieluummin, että ellei Jehova
olisi päättänyt valita "pientä laumaa", "Kristuksen ruumista", ei
ensimmäinen tuleminen olisi sattunut silloin, kun se tapahtui, vaan
olisi tapahtunut toisen tulemisen yhteydessä, ja niin olisi ollut
ainoastaan _yksi_ tuleminen. Sillä Jumalalla on selvästi ollut
tarkotuksena _sallia_ pahan olla vallassa kuudentuhannen vuoden
kuluessa ja seitsemäntenä vuosituhantena puhdistaa ja asettaa kaikki
ennalleen.
Siten me näemme, että Jeesuksen tulo uhrina ja syntisten lunastuksena
tapahtui juuri niin paljon ennen siunaus- ja ennalleenasettamisaikaa,
kuin tarvittiin hänen "kanssaperillistensä pienen lauman"
valitsemiseksi. Tämä on muutamille selvitettävä sen näennäisen
viivytyksen Jumalan puolelta, ettei hän vielä anna niitä siunauksia,
jotka ovat luvatut, ja jotka lunastus on valmistanut. Siunaukset
tulevat määrättynä aikakautena alkuperäisen suunnitelman mukaan, joskin
-- ihanan tarkotuksen tähden -- hinta maksettiin paljon aikasemmin kuin
ihmiset olisivat voineet odottaa.
Apostoli ilmottaa, että Jeesus on ollut poissa maan päältä --
taivaassa -- koko sinä välillä olevana aikana, joka ulottuu hänen
taivaaseenastumisestaan ennalleenasettamisajan tai tuhatvuotisajan
alkuun asti: "Hänet oli taivaan otettava vastaan ja pidettävä niihin
aikoihin asti, jolloin kaikki asetetaan ennalleen" j.n.e. (Ap. t, 3:
21.) Kun Raamattu siis opettaa, että Herramme toisen tulemisen tarkotus
on kaiken ennalleenasettaminen, ja kun hänen esiintymisensä aikana
kansat eivät läheskään ole kääntyneet, vaan vihastuvat (Ilm. 11: 18)
ja tekevät vastarintaa, niin täytyy myöntää, että joko on seurakunta
lähetystehtävässään epäonnistunut, ja Jumalan suunnitelma tähän nähden
rauennut, tai sitten on niin, kun olemme väittäneet ja näyttäneet,
että seurakunnalta ei ole vaadittu maailman kääntämistä tänä
aikakautena, vaan on sen tehtävänä ollut saarnata evankeliumia koko
maailmassa _todistukseksi_ ja Jumalan johdolla valmistua suurta tulevaa
tehtäväänsä varten. Jumala ei ole millään tavalla kuluttanut kykyään
maailman kääntämiseksi. Päinvastoin, hän ei ole vielä _yrittänytkään_
kääntää maailmaa.
Tämä tuntunee muutamista omituiselta väitteeltä, mutta heidän tulee
ajatella, että jos Jumala olisi ryhtynyt tällaiseen työhön, niin olisi
hän silminnähtävällä tavalla siinä epäonnistunut, sillä niinkuin me
olemme havainneet, on olemassa ainoastaan vähäpätöinen murto-osa maan
tuhansista miljoonista, joka koskaan on kuullut siitä _ainoasta_
nimestä, jossa kunkin täytyy pelastua. Me olemme ainoastaan voimakkain
sanoin esittäneet, mitä muutamat etevimmistä lahkoista -- baptistit,
presbyteriaanit ja monet muut -- uskovat ja opettavat, että Jumala
nyt määrää ja valitsee maailmasta "pienen joukon", seurakunnan. He
esittävät, että Jumala ei tee mitään muuta, kun että hän valitsee
tämän seurakunnan, kun me sitävastoin havaitsemme Raamatun vielä
opettavan askeleen eteenpäin jumalallisessa suunnitelmassa: maailman
ennalleenasettamisen, joka on tapahtuva valitun seurakunnan kautta,
sitten kun tämä on tullut täysilukuiseksi ja kirkastettu. Tämä "pieni
joukko" voittajia tänä evankeliumin aikakautena muodostaa ainoastaan
sen "siemenen" ruumiin, jossa tai jonka kautta kaikki maan sukukunnat
tulevat siunatuiksi.
Niiden, jotka väittävät, että Jehova kuudentuhannen vuoden kuluessa
on koettanut kääntää maailmaa ja aina epäonnistunut, täytyy huomata
miten vaikeata on sovittaa tällaisia mielipiteitä Raamatun vakuutuksen
kanssa, että kaikki Jumalan aikomukset tulevat täyttymään, sekä että
hänen sanansa eivät tule tyhjänä palaamaan, vaan on _se_ menestyvä,
_jota varten se on lähetetty_. (Jes. 55: 11.) Se, että maailma ei vielä
ole kääntynyt, ja että Herran tunto ei vielä täytä maata, todistaa sen,
ettei sitä vielä ole _lähetetty_ siinä tarkotuksessa.