Ensimäistä ajanjaksoa "nykyisessä maailmassa" me kutsumme

_patriarkkainajanjaksoksi_ tai hallitukseksi, koska tänä kautena

Jumalan menettelytapa ja suosio koski ainoastaan muutamia harvoja

yksityisiä henkilöitä, samalla kun muu osa ihmiskuntaa jotakuinkin

kokonaan sivuutettiin. Sellaisia suositulta henkilöitä olivat

patriarkat Nooa, Aabraham, Iisak ja Jaakob. Kukin näistä näkyi

järjestyksessään olleen Jumalan suosiossa. Jaakobin kuollessa loppui

tämä aikajakso tai menettelytapa. Vasta Jaakobin kuollessa kutsuttiin

hänen jälkeläisiään "Israelin kahdeksitoista sukukunnaksi", ja Jumala

tunnusti heidät yhtenä kokonaisuutena "omaisuuden kansakseen", ja

kuvauksellisten uhrien kautta olivat he kuvauksellisesti puhuen

"pyhä kansa", erotettu muista kansoista erityistä tarkotusta

varten, jonka tähden he saivat nauttia erityistä suosiota. Tämän

jumalallisen suunnitelman määräämää aikaa, joka alkoi tällöin ja loppui

Kristuksen kuolemaan, me kutsumme _juutalaiseksi ajanjaksoksi_ tai

lakihallitukseksi. Tänä ajanjaksona siunasi Jumala erityisesti tätä

kansaa. Hän antoi heille lakinsa, hän teki erityisen liiton heidän

kanssaan, hän antoi heille tabernaakkelin, jonka shekiina-kirkkaus

kaikkein pyhimmässä esitti Jehovan läsnäoloa heidän johtajanaan ja

kuninkaanaan. Heille lähetti hän profeettansa ja viimein Poikansa.

Jeesus teki ihmeensä ja opetti heidän keskuudessaan eikä tahtonut itse

mennä toisten luo eikä sallinut oppilaittensa mennä ympärilläolevien

kansojen keskuuteen. Hän lähetti heidät sanoen: "Älkää lähtekö pakanain

luo älkääkä menkö mihinkään samarialaisten kaupunkiin, vaan menkää

ennemmin niiden kadonneiden lammasten tykö, jotka ovat Israelin

huonetta". (Matt. 10: 5, 6.) Ja jälleen sanoi hän: "Minua ei ole

lähetetty muiden kuin Israelin huoneen kadonneiden lammasten luo."

(Matt. 15: 24.) Että tämä heidän suosimisensa erityisenä kansana

loppui, kun he hylkäsivät ja ristiinnaulitsivat Jeesuksen, selviää

Jeesuksen sanoista, kun hän viisi päivää ennen ristiinnaulitsemistaan

julisti: "Teidän huoneenne jää teille autioksi." -- Matt. 23: 38.

Silloin, Jeesuksen kuolemassa, alkoi uusi ajanjakso, _evankelinen

ajanjakso tai kristillinen armohallitus_, jolloin oli julistettava tuo

iloinen sanoma vanhurskauttamisesta, ei ainoastaan juutalaisille vaan

kaikille kansoille, sillä Jeesus Kristus kärsi Jumalan armosta kuoleman

kaikkien puolesta. Tänä evankeliumin aikakautena löytyy myös luokka,

joka on kutsuttu erityiseen suosioon, jolle on annettu erityisiä

lupauksia, ja tähän kuuluvat ne, jotka uskon kautta vastaanottavat

Jeesuksen Kristuksen Lunastajanaan ja Herranaan ja vaeltavat hänen

jäljissään. Evankeliumin sanoma on mennyt ylt'ympäri maata lähemmä

tuhannen yhdeksänsadan vuoden kuluessa, jonka tähden nyt voidaan sanoa,

että sitä on enemmän tai vähemmän saarnattu _kaikille kansoille_.

Se ei ole kääntänyt kansoja -- sillä ei ollut sitä tarkotusta tänä

aikakautena; mutta se on sieltä ja täältä, kuten Jeesus ennusti (Luuk.

12: 32), valinnut muutamia, kaikkiaan "pikkuisen lauman", jolle Isä on

nähnyt hyväksi antaa valtakunnan aikana, joka seuraa tätä.

Tämän aikakauden kanssa loppuu "nykyinen paha maailma", ja huomaa

tarkoin, miten Jumalan syvät aikomukset kaikesta huolimatta ovat

varmasti menneet eteenpäin varman ja määrätyn suunnitelman mukaan,

täsmällisessä aikajärjestyksessä, jonka hän on määrännyt, joskin hän

nykyään antaa pahan hallita näennäisesti asialleen vahingoksi! Tämän

ajanjakson lopussa ja sitä seuraavan tuhatvuotisajan sarastuksessa

sidotaan Saatana ja hänen valtansa kukistetaan, joka tapaus on

valmistus Kristuksen valtakunnan toimeenpanemiselle ja tulevan maailman

alkamiselle, jossa "vanhurskaus asuu".

Tuhatvuotinen valtakunta on Ilm. 20: 4 mainitun aikakauden yleinen

nimitys. Se käsittää ne tuhannen vuotta, jolloin Kristus hallitsee,

tuon tulevan maailman ensimäisen ajanjakson. Tuhatvuotiskauden aikana

asetetaan kaikki ne ennalleen, joka Aadamin lankeemuksen kautta

menetettiin (Ap. t. 3: 19--21), ja ennen sen loppua ovat kaikki

kyyneleet poispyyhityt. Sen rajojen toisella puolella, tulevissa

autuaallisissa ajanjaksoissa, ei kuolemaa ole enää oleva, ei myöskään

itkua, eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on

mennyt. (Ilm. 21: 4.) Jumalan ilmestykset eivät ulotu kauemmaksi, ja

siihen me pysähdymme.

Me olemme tässä luoneet ainoastaan katsauksen tämän

aikakausisuunnitelman ulkopiirteisiin. Kuta enemmän sitä tutkimme,

sitä paremmin huomaamme sen täydellisen sopusoinnun, ihanuuden ja

järjestyksen. Joka aikakaudella on tehtävänsä, joka on välttämätön

Jumalan suunnitelman kehitystä varten yhtenä kokonaisuutena.

Suunnitelma on eteenpäin kulkeva suunnitelma, joka vähitellen

kehittyy aikakaudesta aikakauteen, ylöspäin ja eteenpäin jumalallisen

arkkitehdin alkuperäisen suunnitelman suuremmoista täyttämistä kohti,

joka arkkitehti tekee kaikki "oman tahtonsa neuvon mukaan." (Ef. 1:

11.) Ei ainoakaan näistä aikakausista ole hetkeäkään liian lyhyt tai

liian pitkä täyttääkseen tehtäväänsä. Jumala on taitava hallitsija

sekä aikaan että varoihin nähden, vaikkakin hänen mahdollisuutensa

ovat äärettömät, eikä ole niin ilkeämielistä valtaa, joka hetkeksikään

voisi hidastuttaa tai estää hänen suunnitelmiaan. Kaikki, sekä paha

että hyvä, vaikuttaa Jumalan johtaessa ja hallitessa hänen tahtonsa

toteuttamiseksi.

Järjen mielestä, joka ei ole oppinut eikä kehittynyt, ja joka voi nähdä

ainoastaan vähän Jumalan suunnitelman monimutkaisesta koneistosta,

näyttää kaikelta puuttuvan järjestystä tai näyttää se epäselvältä,

ja epäonnistuneelta, samoinkuin lapsen mielestä monimutkainen

koneisto kokonaisuudessaan tai osissaan. Sen kypsymättömälle ja

kehittymättömälle ymmärrykselle on se käsittämätön asia, ja pyörien

ja hihnojen vastakkaisiin suuntiin kulkevat liikkeet ovat pelkkää

sekasotkua. Mutta kehittyminen ja lähempi tutkiminen on osottava, että

näennäinen sekaannus on ihana sopusointu, joka tuottaa hyviä tuloksia.

Totisesti oli kone onnistunut laitos yhtähyvin ennenkuin lapsi sen

käynnin käsitti, kuin jälkeenkinpäin. Niinkuin Jumalan suunnitelma

nyt ja aikakausien kuluessa on ollut menestyksellisessä toiminnassa,

niin on ihminen saanut riittävän kasvatuksen, jotta hän käsittäisi, ei

ainoastaan sen monimutkaisen tavan, jolla se työskentelee, vaan voisi

myös nauttia sen siunatuista tuloksista.

Kun me jatkamme jumalallisen suunnitelman tutkimusta, niin on

välttämätöntä, että pidämme muistissa nämä ajanjaksot ja niiden

erityiset omituisuudet ja tarkotukset, sillä _ei missään_ niistä

_yksiksensä_ voi suunnitelmaa nähdä, _vaan ainoastaan kaikissa

yhteisesti_, samoinkuin yksi rengas ei muodosta ketjua, vaan useat

renkaat toisiinsa liitettyinä muodostavat ketjun. Me saamme oikeat

käsitykset suunnitelmasta kokonaisuudessaan, jos me otamme vaarin

jokaisen yksityisen osan huomattavista piirteistä, ja me tulemme

sillätavoin kykeneviksi oikealla tavalla jakamaan totuuden sanaa.

Sitä, mitä sanassa sanotaan _toisesta_ aikakaudesta tai hallituksesta,

ei saa sovelluttaa toiseen, sillä se, mikä koskee jotakin _erikoista_

aikakautta, ei ole aina totta johonkin toiseen nähden. Nykyajassa.

esimerkiksi olisi väärin sanoa, että Herran tunteminen täyttää koko

maan, tai että olisi tarpeetonta sanoa lähimmäiselleen: Tunne Herraa.

(Jes. 11; 9, Jer. 31: 34.) Tämä ei ole totta nykyiseen aikakauteen

nähden eikä voi tulla todeksi, ennenkuin Herra tulonsa jälkeen on

perustanut valtakuntansa, sillä tänä aikakautena on monta harhaan

vievää petosta ollut olemassa, ja meille sanotaan, että vieläpä itse

aikakauden lopussa, "_viimeisinä päivinä_... pahat ihmiset ja

petturit tulevat menemään yhä kauemmaksi pahuudessa, eksytyksessä ja

eksymisessä". (2 Tim. 3: 1, 13.) Messiaan hallituksen tulos tulee

olemaan se, että tieto ja vanhurskaus peittävät maan, niinkuin vesi

peittää meren pohjan.

Samankaltainen ja yhtä tavallinen erehdys on luulla, että Jumalan

valtakunta nyt on perustettu ja hallitsee maata, ja että hänen tahtonsa

tapahtuu kansojen keskuudessa. Tämä on selvästi kaukana totuudesta,

sillä tämän maailman valtakuntia ylläpitää ja rikastuttaa sorto,

vääryys ja petos niin suuressa määrässä, kuin enentyvä valistus sitä

sallii. Saatanan, joka nyt vielä on "tämän maailman ruhtinas", täytyy

ensin tulla sidotuksi, ja niiden valtakuntien, joita hän nyt hallitsee,

tulla Herran ja hänen Voideltunsa omaksi, kun hän ryhtyy suureen

valtaansa ja on hallitseva kaikkea.

Enemmän lempeä sinuun.

Jeesus, sua rakastaa

tahdon mä ain'.

Siksi sua kaihoten

katselen vain.

Pyytää siis sydämen

Jeesus, nyt enemmän

lempeä vaan.

Kerran mä halusin

riemua maan.

Nyt minä sinussa

kaikkeni saan.

Pyyntöni ompi tuo;

lempeäs' mulle suo

enemmän vaan.

Silloin jos murheita,

tuskaakin saan,

tahtoni taipumaan

auttaa ne vaan.

Kuiskaavat minulle:

Jeesus, oi sinulle

kaikkeni vaan.

Kiitos on viimeinen

kuiskaus mun.

Jäähyväishuutoni:

Ain' olen sun.

Pyyntön' on siksi vain:

Auta, oi Jeesus ain'

lempimään sua!

VIIDES LUKU.

"SE SALAISUUS, JOKA ON OLLUT KÄTKETTYNÄ MAAILMAN ALUSTA JA SUKUPOLVIEN

ALKAMISESTA ASTI, MUTTA JOKA NYT ON ILMOTETTU HÄNEN PYHILLEEN." -- KOL.

1: 26. --

Ensimäinen lupaus ainoastaan heikko valojuova -- Aabrahamille

annettu lupaus. -- Lupauksen aika pidennetty. -- Salaisuus alkaa

selvitä helluntaina. -- Mikä on salaisuus. -- Miksi se niin kauan

oli kätkettynä. -- Se on yhä edelleen salaisuus maailmalle. -- Se on

aikanaan kaikille selviävä. -- Aika, jolloin salaisuus on loppuva.

Samaan aikaan kuin ihmiskunta sai käydä pahan koulua ymmärtämättä

sen tarpeellisuutta, lausui Jumala monen monta kertaa aikomuksensa

ennalleenasettaa ja siunata se tulevan lunastajan kautta. Mutta kuka

tämä lunastaja oli oleva, oli salaisuutena neljätuhatta vuotta, ja

vasta Kristuksen ylösnousemisen jälkeen alkoi se kirkkaasti ja selvästi

ilmetä kristillisen eli evankeelisen aikakauden alussa.

Jos luomme silmäyksen takasin siihen aikaan, kun ensimäiset vanhempamme

kadottivat elämän ja paratiisin autuuden, niin näemme heidät synnin

oikeutettua rangastusta kärsien täynnä huolia ja vaivaa ja ilman muuta

toivon tuiketta, kuin se, minkä he voivat saada tuosta hämärästä

esityksestä, jonka mukaan vaimon siemen oli rikkipolkeva käärmeen

pään. Vaikkakin tämä myöhempien tapausten valossa on meille suuresta

merkityksestä, niin oli se heille ainoastaan heikko ja epävarma

valojuova. Lähemmä kaksituhatta vuotta kului ilman minkäänlaista

todistusta sen toteutumisesta.

Noin kaksi tuhatta vuotta sen jälkeen kutsui Jumala Aabrahamin ja

lupasi, että hänen siemenessänsä kaikki maan sukukunnat tulisivat

siunatuiksi. Tämä kuulosti siltä, kun Jumala vielä pitäisi kiinni

kerran lausutusta päätöksestään ja nyt aikoisi panna sen täytäntöön.

Aika riensi; luvattu Kaanaan maa ei vielä ollut hänen hallussaan.

Aabraham ja Saara alkoivat vanheta eikä heillä vielä ollut perillistä.

Aabraham arveli, että hänen täytyi auttaa Jumalaa hänen lupauksensa

täyttämisessä, ja Ismael syntyi. Mutta hänen apuaan ei kaivattu, sillä

_aikanaan_ syntyi Iisak, toivon ja lupauksen lapsi. Silloin näytti

siltä, kuin se, joka on hallitseva ja siunaava kansat, olisi tullut.

Mutta ei: vuodet vierivät, ja kaikesta päättäen oli Jumalan lupaus

rikkoutunut, sillä Iisak kuoli samoinkuin hänen perillisensä, Jaakob.

Mutta muutamat harvat pitivät vielä varmasti kiinni lupauksista, ja

Jumala hyväksyi ja lujitti heidän uskonsa, sillä sen liiton, "jonka hän

teki Aabrahamin kanssa", varmensi "hänen valansa Iisakille", ja hän

hyväksyi sen "Jaakobille laiksi, Israelille ikuiseksi liitoksi." -- 1

Aik. 16: 15--17.

Jaakobin kuollessa kutsuttiin ensi kerran hänen jälkeläisiään _Israelin

kahdeksitoista sukukunnaksi_ ja Jumala tunnusti heidät "valituksi

kansaksi" (1 Moos. 49: 28; 5 Moos. 26: 5). Tällöin näytti ikäänkuin se

toive olisi lähellä toteutumistaan, että tämä kansa kokonaisuudessaan,

Aabrahamin luvattuna siemenenä, saisi haltuunsa Kaanaan maan sekä

hallitsisi ja siunaisi koko maailman, sillä sen suosion perustuksella,

jota he Egyptissä nauttivat, alkoivat he jo tulla mahtavaksi kansaksi,

Mutta toiveet melkein tukahtuivat, ja lupaus aivan unohtui, kun

egyptiläiset, saatuaan heidät valtaansa, pitivät heitä kauvan aikaa

orjuudessa.

Jumalan lupaukset olivat todellakin kätketyt hämäryyteen, ja hänen

tiensä näyttivät tutkimattomilta. Määrättynä aikana tuli kuitenkin

Mooses, suuri lunastaja, jonka kautta Jumala vei heidät orjuudesta ja

teki suuria ihmeitä heidän tähtensä. Ennenkuin he vallottivat Kaanaan

maan, kuoli tämä suuri vapauttaja, mutta Jumalan puhetorvena selitti

hän: "Profeetan, minun kaltaiseni, Herra Jumala on teille herättävä

veljistänne." (5 Moos. 18: 15; Ap. t. 3: 22.) Tämä antoi jonkun verran

suuremman käsityksen Jumalan suunnitelmasta, sillä tämä ilmotti ei

ainoastaan sen, että he kokonaisena kansana tavalla tai toisella olivat

tekemisissä tulevan hallitus- ja siunaustyön kanssa, vaan myös että

eräs heidän keskuudestaan valittu mies oli johtava heitä voittoon ja

lupauksien täyttämiseen. Senjälkeen tuli Joosua, joka nimi merkitsee

lunastajaa eli vapahtajaa, heidän johtajakseen, ja hänen avullaan

voittivat he suuria voittoja ja menivät todellakin siihen maahan,

joka liitossa oli luvattu. Nyt näytti varmaan heidän oikea johtajansa

tulleen ja lupaus olevan täyttymäisillään.

Mutta Joosua kuoli, eivätkä he kansana millään tavalla edistyneet,

ennenkuin he saivat Daavidin ja sitten Salomon kuninkaakseen. Silloin

he saavuttivat suurimman kukoistuksensa mutta sen sijaan, että lupaus

olisi täyttynyt, riistettiin heiltä pian valta ja he joutuivat

maksamaan veroa toisille kansoille. Muutamat pitivät kuitenkin kiinni

Jumalan lupauksista ja odottivat edelleen suurta lunastajaa, josta

Mooses, Joosua, David ja Salomo olivat ainoastaan esikuvia.

Niihin aikoihin, kun Jeesus syntyi, odottivat kaikki Messiasta, tulevaa

Israelin kuningasta, ja Israelin kautta maailman kuningasta. Mutta

Israelin toivo tulevan kuninkaansa kunniasta ja ihanuudesta, jota hänen

esikuvissa ja ennustuksissa osotettu suuruutensa ja valtansa kannusti,

johti heidät sivuuttamaan joukon toisia esikuvia ja ennustuksia,

jotka osottivat kärsimisen ja kuoleman työn välttämättömyyden

syntisen lunastamiseksi, ennenkuin siunaus voisi tulla. Tätä kuvasi

pääsiäislammas ennen heidän Egyptistä vapautumistaan, eläinten

teurastaminen lakiliittoa annettaessa (Hebr. 9: 11--20; 10: 8--18) ja

sovintouhrit, joita papisto vuodesta vuoteen lakkaamatta toimitti.

He sivuuttivat myös profeettain todistukset, jotka "henki viittasi

edeltäpäin ilmaistessaan Kristusta kohtaavia kärsimyksiä ja niiden

jälkeen tulevaa kunniaa". (1 Piet. 1: 11.) Kun Jeesus tuli uhrina,

niin eivät he sentähden tietäneet kuka hän oli: he eivät tunteneet

etsikkoaikaansa. (Luuk. 19: 44.) Vieläpä hänen lähimmät seuralaisensa

olivat hyvin ymmällä, kun Jeesus kuoli, ja kaihoten he sanoivat: "Me

toivoimme hänen olevan sen, joka oli lunastava Israelin." (Luuk.

24: 21.) Nähtävästi olivat he luottamuksessaan häneen erehtyneet

henkilön suhteen. He eivät nähneet, että heidän johtajansa kuolema

oli välttämätön uuden liiton perustukseksi, joka juuri oli tuova

siunaukset mukanaan, ja joka osaksi täytti lupauksen liiton. Kun he

kuitenkin huomasivat, että hän oli noussut haudasta, alkoivat heidän

kuihtuneet toiveensa jälleen elpyä (1 Piet. 1: 3), ja kun hän oli

aikeessa jättää heidät, kysyivät he häneltä kauvan kyteneen ja usein

viipyneen toiveensa suhteen, sanoen: "Herra, tälläkö ajalla sinä

jälleen rakennat Israelin valtakunnan?" Että heidän toiveensa olivat

itse asiassa oikeat, joskaan heidän ei tarvitsisi tietää aikaa, jolloin

ne täyttyvät, näkyy Herran vastauksesta: "Ei teidän tule tietää aikoja

tai hetkiä jotka Isä on valtansa nojalla määrännyt." -- Ap. t. 1: 6, 7.

Minkähän käänteen Jumalan suunnitelma nyt on tehnyt? lienevät

opetuslapset kysyneet itseltään, kun Jeesus oli mennyt ylös, sillä

meidän täytyy muistaa, että Herramme opetus valtakunnasta tapahtui

pääasiallisesti vertauksien ja arvotusten tapaisten sanojen kautta.

Hän oli sanonut heille: "Minulla on vielä paljo sanomista teille,

mutta ette voi nyt kantaa sitä; mutta kun hän tulee, totuuden henki,

opastaa hän teidät koko totuuteen. Hän opettaa teille kaikki ja

muistuttaa teille kaikki, minkä olen sanonut teille." (Joh. 16: 12,

13; 14: 26.) He eivät siis voineet ymmärtää näitä asioita, ennenkuin

helluntaisiunaus oli tullut.

Mutta vielä silloinkin kesti jokunen aika, ennenkuin he täysin

ja selvästi ymmärsivät käsillä olevan työn ja sen sukulaisuuden

alkuperäisen lupauksen kanssa. (Ap. t. 11: 9; Gal. 2: 2, 12,

14.) Kuitenkin näyttää siltä, kuin Jumala olisi käyttänyt heitä

puhetorvinaan, ennenkuin he täysin ja selvästi ymmärsivätkään asioita,

ja todennäköistä on, että heidän hengen elähyttämät sanansa syvemmin

ja selvemmin ilmaisivat totuuden, kun mitä he itse täysin käsittivät.

Lue esim. Jaakobin lausunto, jossa hän sanoo: "Simeon on kertonut

kuinka Jumala ensi kerran ryhtyi ottamaan pakanoista kansan [morsiamen]

nimelleen. Ja tämän kanssa profeettain sanat pitävät yhtä, sillä näin

on kirjotettu: Sen jälkeen [kun tämä kansa on pakanamaailmasta koottu]

minä palaan ja rakennan jälleen Daavidin luhistuneen majan [maallisen

herrauden]; minä rakennan sen jälleen raunioistaan ja pystytän sen

uudestaan." -- Ap. t. 15: 14--16.

Jaakob alkoi nähdä Jumalan huolenpidossa, evankeliumin viemisessä

Pietarin kautta ensimäisille pakanain keskuudessa kääntyneistä ja

Paavalin kautta pakanoille ylimalkaan, että suosio tulisi tänä

aikakautena olemaan samanlainen uskovia juutalaisia ja pakanoita

kohtaan. Hän katsoi sen jälkeen ennustuksiin ja huomasi niin olevan

kirjotetun, sekä että sen jälkeen, kun tämän evankeliumiaikakauden työ

on päättynyt, täyttyvät luonnolliselle Israelille annetut lupaukset.

Vähitellen alkoivat muutamat harvat -- pyhät, Jumalan erityiset

"ystävät" ymmärtää tuota suurta, niin kauan kätkettyä salaisuutta.

Paavali selittää (Kol. 1: 27), että tämä salaisuus, joka on ollut

kätkettynä maailman alusta ja sukupolvien alkamisesta asti, mutta joka

nyt on ilmotettu hänen pyhilleen, on

"Kristus teissä, kirkkauden toivo".

Tämä on suuri salaisuus, joka on ollut kätkettynä kaikkina edellisinä

aikakausina, ja joka vielä on kätkössä kaikilta muilta paitsi

erityiseltä luokalta, jonka muodostavat pyhät tai vihkiytyneet

uskovaiset. Mutta mitä tarkottaa "Kristus teissä"? Me olemme nähneet,

että Jeesus voideltiin pyhällä hengellä (Ap. t. 10: 38), ja siten

me ymmärrämme, että hän on Kristus, Voideltu, sillä sana _Kristus_

merkitsee _voideltu_. Ja apostoli Johannes sanoo, että _se voitelu_,

jonka _me_ (vihkiytyneet uskovaiset) olemme saaneet, _pysyy meissä_. (1

Joh. 2: 27.) Siis ovat pyhät tänä aikakautena voideltu joukko, voideltu

Jumalan kuninkaiksi ja papeiksi (2 Kor. 1: 21; 1 Piet. 2: 9), sekä

yhdessä Jeesuksen, päällikkönsä ja Herransa kanssa muodostavat Jehovan

voidellun -- Kristus-henkilön (pään ja ruumiin).

Sopusoinnussa Johanneksen opin kanssa, että me myöskin olemme

_voideltuja_, vakuuttaa Paavali meille, että tämä salaisuus, joka

kuluneina aikakausina on ollut kätkettynä, mutta on nyt julistettu

pyhille, on se, että _Kristus-henkilö_ (Voideltu) "ei ole _yksi_ jäsen,

vaan niitä on siinä monta", samoin kuin ihmisruumis on _yksi_ ja siinä

on monta jäsentä: mutta samoin kuin ruumiin kaikki jäsenet, vaikka

luvultaan monta, muodostavat _yhden_ ruumiin, niin on myös Voidellun

Kristus-henkilön laita. (1 Kor. 12: 12--28.) Jeesus on voideltu

seurakunnan pääksi eli Herraksi, joka seurakunta on hänen ruumiinsa

(tai morsiamensa, kun käytetään toista vertausta -- Ef 5: 25--30), ja

yhdessä he muodostavat _luvatun "siemenen"_, -- suuren Lunastajan:

"Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin

_siementä, perillisiä_ lupauksen mukaan". -- Gal. 3: 29.

Apostoli varottaa huolellisesti seurakuntaa yltiöpäisten vaatimusten

suhteen, sanoessaan Jeesuksesta, että Jumala on kaikki "laskenut hänen

jalkaansa alle, ja pannut hänet kaiken pääksi ja antanut seurakunnalle,

joka on hänen ruumiinsa, jotta hän kaikessa olisi ensimäinen". (Ef. 1:

22, 23; Kol. 1: 18.) Vertaamalla ihmisruumiiseen osottaa hän kuitenkin

ihanalla ja merkitsevällä tavalla meidän läheisen yhteytemme. Tätä

samaa yhteyttä opetti Jeesus, sanoessaan: "Minä olen viinipuu, te

olette oksat." -- Joh. 15: 5.

Meidän yhteyttämme Herran Jeesuksen kanssa Kristus-henkilön jäseninä,

voidellussa joukossa, kuvaa sattuvalla tavalla pyramiidi. Kivi,

joka muodostaa huipun, on itsessään pyramiidi. Toiset kivet voidaan

rakentaa sen alle, ja jos ne soveltuvat yhteen huippukiven kaikkien

määräävien särmien kanssa, niin tulee koko rakenne olemaan täydellinen

pyramiidi. Kuinka ihanasti valaiseekaan tämä asemaamme "siemenen" --

"Kristus"-henkilön jäseninä. Liitettynä ja täydessä sopusoinnussa

päämme kanssa olemme elävinä kivinä täydelliset; hänestä erillään emme

ole mitään.

Jeesus, tuo täydellinen, on suuresti korotettu, ja me jättäydymme

nyt hänelle, jotta meidät muodostettaisiin ja luotaisiin hänen

esikuvansa mukaan, ja jotta me rakentuisimme Jumalan rakennukseksi.

Tavallisessa rakennuksessa ei löydy mitään _huippu_ kulmakiveä, mutta

meidän rakennuksessamme on huippukulmakivi, huippukivi, niinkuin

on kirjoitettu: "Katso minä panen Sioniin valitun kallisarvoisen

huippu-kulmakiven" -- "ja menkää hänen tykönsä, elävän kiven tykö... ja

sallikaa, että myös teidät, elävinä kivinä rakennetaan hengelliseksi

rakennukseksi, pyhäksi papistoksi uhraamaan Jumalalle otollisia

[Codex Sinaiticus on jättänyt _hengellisiä_ uhrin edestä pois] uhreja

Jeesuksen Kristuksen kautta." (1 Piet. 2: 4--6.) Ja me uskomme, että

Jeesuksen, "pään", ja "seurakunnan, joka on hänen ruumiinsa" yhteys on

pian oleva täydellinen.

Ja minun rakkaani, suuren rakennusmestarin johdolla täytyy meidän

kärsiä monta vasaran iskua ja paljon hiomista -- meidän täytyy paljon

muuttua ja mukautua hänen esikuvansa mukaan. Ja jotta rakennusmestarin

kyky ja täydellisyys tulisi meissä näkyviin, täytyy meidän pitää

huolta, ettei meillä ole mitään vastahakoista omaa tahtoa, joka asettuu

hänen tahtoansa vastaan tai estää hänen tahtonsa tapahtumista meissä.

Meidän täytyy olla hyvin lasten kaltaisia ja nöyriä -- meidän täytyy

pysyä ankarasti kiinni nöyryydessä, sillä "Jumala on ylpeitä vastaan,

mutta nöyrille antaa hän armon". Nöyrtykäämme sentähden Jumalan väkevän

käden alle, jotta hän meidät ajallansa korottaisi (1 Piet. 5: 5, 6),

niinkuin hän on korottanut meidän päämme ja edelläjuoksijamme. -- Fil.

2: 8, 9.

Raamatun tutkisteluja 1: Jumalallinen aikakausien suunnitelma · 第 6 / 31 段