jumalallisten määräysten mukaan. Ja vaientaaksemme niitä, jotka
tietämättömyydessä väittävät, että Raamattu hyväksyy yksinvaltaisen
hallitusmuodon sen sijaan, että "kansaa hallitsisi kansa", se on
valtiollinen itsehallinto, tahdomme huomauttaa, että tämä tasavaltainen
maallinen hallitusmuoto pysyi voimassa yli neljäsataa vuotta. Ja
ilman Herran hyväksymistä vaihdettiin tämä sitten kuningaskuntaan
"vanhimpien" pyynnöstä. Herra sanoi Samuelille, joka tilaisuudessa
toimi jonkinlaisena väliaikaisena puheenjohtajana: "Kuule kansan
ääntä ja tee kaikki, mitä he pyytävät sinulta; sillä eivät he ole
hyljänneet sinua, vaan minut, koska he eivät tahdo, että minä olisin
heidän kuninkaanaan." Jumalan käskystä selitti Samuel kansalle, kuinka
heidän vapauttaan ja oikeuttaan tullaan halveksimaan ja kuinka he
tällaisen muutoksen kautta tulevat palvelijoiksi; mutta turhaan, sillä
tuo yleinen aate, jonka he ylt'ympärillään toisissa kansoissa näkivät
toteutuneena, oli hurmannut heidät. (1 Sam. 8: 6--22.) Kun tarkastaa
tätä kertomusta heidän _halustaan_ saada kuningas, niin kenenkäpä
mieleen ei johtuisi ajatus, että Mooses ilman vaikeuksia olisi voinut
asettautua suuren valtakunnan etunenään.
Joskin Israel kokonaisuudessaan muodosti yhden kansan, niin otettiin
kuitenkin Jaakopin kuoleman jälkeen sukujako aina huomioon. Jokainen
suku tai heimo valitsi tai tunnusti yksimielisesti muutamat jäsenet
asiamiehikseen tai päälliköikseen. Tämä tapa oli voimassa heidän pitkän
egyptiläisen orjuutensakin aikana. Näitä heimon edustajia kutsuttiin
päällysmiehiksi tai vanhimmiksi, ja juuri näille Mooses jätti maallisen
hallituksen kunnian ja vallan. Jos hän sitävastoin olisi aikonut
säilyttää vallan itselleen ja suvulleen, niin olisi hän viime sijassa
näille miehille antanut viran ja hallituksen.
Ne ohjeet, jotka annettiin niille, jotka Jumala ikäänkuin oli
nimittänyt maallisiksi hallitusmiehiksi, olivat esikuvana
yksinkertaisuudesta ja puhtaudesta. Mooses selitti kansalle heidän
tuomariensa läsnäollessa ja sanoi: "Ja minä annoin myös määräyksiä
teidän tuomareillenne sanoen: 'Kuulkaa mitä veljillä on toinen toistaan
vastaan; jos jollakin on jotakin veljeään vastaan tai vierasta
[muukalaista] vastaan, joka asuu hänen luonaan, niin tuomitkaa
oikeudenmukaisesti heidän välillään. Teidän ei pidä tuomitseman
henkilön mukaan, vaan kuunnella yhtähyvin vähäpätöistä kuin ylhäistä.
Teidän ei tule peljätä ketään ihmistä, sillä tuomio kuuluu Jumalalle.
Mutta jos joku asia tulee teille liian vaikeaksi, niin antakaa sen
tulla minulle, jotta saisin kuulla sen'." (5 Moos. 1: 16, 17.)
Mooseksen kuoleman jälkeen esitti ylipappi tällaiset vaikeat asiat
suorastaan Herralle. Urim ja Tummim antoivat silloin myöntävän tai
kieltävän vastauksen.
Mitä sanomme näiden _tosiasiain_ edessä siitä päätelmästä, joka tahtoo
väittää, että petolliset papit ovat nämä kirjat kirjottaneet saadakseen
itselleen vaikutusta ja valtaa kansan yli? Olisivatkohan sellaiset
miehet sellaisessa tarkotuksessa kirjottaneet vääriä asiakirjoja,
jotka olivat omiaan tekemään tyhjäksi juuri sen, mitä he koettivat
aikaansaada -- asiakirjoja, jotka sitovasti todistavat, että Israelin
suuri päällikkö heidän oman heimonsa jäsen, Jumalan käskystä eristi
pappissäädyn maallisesta vallasta asettamalla vallan kansan omiin
käsiin? Pitääkö kukaan sellaista päätelmää järkevänä?
Ansaitsee, edelleen huomata, etteivät yhdeksännentoista vuosisadan
korkeimman sivistyksen lait pidä paremmin huolta siitä, että rikas
ja köyhä olisivat samassa edesvastuu-asemassa maallisen lain edessä.
Mooseksen laissa ei tehty mitään eroa. Ja mitä tulee niiden kansan
vaarojen vastustamiseen, jotka johtuvat siitä, että muutamat tulevat
hyvin köyhiksi ja toiset ylenmäärin rikkaiksi ja mahtaviksi, niin
ei ole ainoakaan toinen kansa koskaan hyväksynyt lakia, joka niin
huolellisesti pitäisi silmällä tätä asiaa. Mooseksen laki piti huolta
kaiken _ennalleenasettamisesta_, joka viideskymmenes vuosi, joka oli
heidän riemuvuotensa. Tämä laki teki mahdottomaksi kiinteän omaisuuden
täydellisen omistusoikeuden ja esti sen kautta sen kerääntymistä
muutamien harvojen käsiin. (3 Moos. 25: 9, 13--23, 27--30.) Heidän piti
todellakin oppia pitämään toisia veljinään ja toimia sen mukaan, ilman
korvausta auttamaan toinen toistaan ja olemaan ottamatta korkoa toinen
toiseltaan. -- Katso 2 Moos. 22: 25; 3 Moos. 25: 36, 37; 4 Moos. 26:
52--56.
Kaikki lait julaistiin, jonka kautta juonittelijat estettiin
menestyksellä sekaantumasta kansan oikeuksiin. Lait olivat asetetut
esille sillä tavalla, että kuka tahansa voi jäljentää ne; ja jotta
köyhimmät ja oppimattomimmat saisivat niistä tiedon, niin oli pappien
velvollisuus lukea ne kansalle sen seitsenvuotisissa juhlissa. (5
Moos. 31: 10--13.) Onko mahdollista ajatella, että sellaisia lakia ja
määräyksiä keksivät ilkeämieliset ja viekkaat miehet, ryöstääkseen
viekkaudella kansalta sen vapauden ja onnen? Tällainen arveleminen
olisi ristiriidassa järjen kanssa.
Vieraitten henkilöiden ja vihollisten oikeuksien ja harrastusten
kunnioittamisessa oli Mooseksen laki kolmekymmentäkaksi vuosisataa
aikansa edellä -- jos edes meidän aikamme sivistyneimpien
kansojen lait voivat vetää sille vertoja oikeudellisuudessa ja
ihmisystävällisyydessä. Me luemme: -- "Aivan sama laki on koskeva
teitä, se on oleva voimassa niinhyvin muukalaisiin [ulkomaalaisiin]
kuin maassa syntyneisiin nähden; sillä minä olen Herra teidän
Jumalanne." -- 2 Moos. 12: 49; 3 Moos. 24: 22.
"Kun muukalainen asuu luonanne teidän maassanne, niin älkää sortako
häntä. Muukalaista, joka asuu luonanne, tulee teidän keskuudessanne
pitää maassasyntyneenä. Sinun tulee rakastaa häntä niinkuin itseäsi.
Olettehan itse olleet muukalaisia Egyptin maalla." -- 3 Moos. 19: 33,
34.
"Koska sinä kohtaat _vihollisesi_ härän tai aasin eksyksissä, niin tulee
sinun johdattaa se jälleen hänen luoksensa. Jos näet _vihamiehesi_
aasin uupuneena kuorman alla, niin kavahda, ettet jätä miestä
avuttomaksi, vaan sinun tulee auttaa häntä kuorman helpottamisessa." --
2 Moos. 23: 4, 5.
Ei edes mykkiä eläimiä unohdettu. Julmuus niitä samoinkuin ihmisiä
kohtaan oli ankarasti kielletty. Ei saanut sitoa riihtä puivan härän
suuta, siitä hyvästä syystä, että työmies on ansainnut ravintonsa.
Kyntäessä ei saanut edes käyttää härkää ja aasia yhdessä koska
ne olivat niin erilaiset voimaan ja käyntiin nähden: se olisi
eläinrääkkäystä. Niiden levosta oli myöskin pidetty huolta. -- 5 Moos.
25: 4; 22: 10; 2 Moos. 23: 12.
Muutamat väittänevät pappissäädyn olleen itsekkään laitoksen,
koska leevisukua ylläpitivät heidän toisiin sukukuntiin kuuluvat
veljensä kymmenyksillä tai vuotuisella kymmenennellä osalla jokaisen
maanviljelystuotteista. Tällainen esitys on väärä kuvaus asiain
todellisesta tilasta, joka on liiankin yleinen epäilijäin keskuudessa,
jotka, ehkä tietämättään, asettavat väärään valoon ihmeellisimmät
todistukset siitä, että Jumala on ollut laatimassa tätä järjestelmää,
joka siis ei ole itsekkään ja viekkaan pappiskunnan työtä. Niin,
tapahtuupa usein, että nykyajan pappiskunta esittää tämän väärin
vaatiessaan nyt samallaista järjestelmää, käyttäen Israelin
järjestelmää todistuskappaleena, mainitsematta sen ohella asiain tilaa,
johon se perustui, tai tapaa, miten kymmenykset suoritettiin.
Se perustui itse asiassa ankarimpaan oikeudenmukaisuuteen. Kun Israelin
lapset saivat haltuunsa Kaanaanmaan, oli leviitoilla varmaan yhtä
suuri oikeus maan omistamiseen kuin toisilla sukukunnilla. Jumalan
erityisestä määräyksestä eivät he kuitenkaan saaneet muuta kuin
jonkusen kaupungin tai kylän asuinpaikoikseen, jotka olivat sirotetut
eri sukukuntien keskuuteen, palvellakseen heitä uskonnollisissa
asioissa. Yhdeksän kertaa annetaan tämä määräys ennen maan jakamista.
Maaosuuden asemasta tuli heidän saada jonkinlaista korvausta, ja
kymmenykset olivat täten oikeudenmukainen ja kohtuullinen korvaus. Eikä
siinä vielä kyllin. Joskohta kymmenykset, kuten olemme nähneet, olivat
oikeudenmukainen maksumääräys, niin ei sitä kuitenkaan kannettu verona,
vaan saatiin se suorittaa vapaehtoisena kannatuksena. Eikä mikään
uhkaus pakottanut heitä antamaan tätä kannatusta. Kaikki riippui heidän
omantunnontarkkuudestaan. Ainoat kansalle annetut kehotukset, jotka
koskivat tätä asiaa olivat seuraavat:
"Pidä varasi, ettet hyljää leviittaa, niin kauan kuin elät maassasi."
(5 Moos. 12: 19.) "Äläkä unohda leviittaa, joka on porttiesi
sisäpuolella, sillä ei hänellä ole [maassa] osaa eli perimistä." 5
Moos. 14: 27.
Onko, me kysymme, mahdollista otaksua, että itsekkäät ja
kunnianhimoiset papit olivat asiat näin järjestäneet, kun he tämän
kautta olisivat tehneet itsensä perinnöttömiksi ja elatuksensa
veljistään riippuvaksi? Eikö järkemme sano meille jotain päinvastaista?
Sopusoinnussa tämän kanssa ja yhtä selittämätön muilla perusteilla
kuin ylempänä esitetyillä -- nimittäin että Jumala on näiden
lakien laatija -- on se seikka, ettei löytynyt mitään erityisiä
toimenpiteitä pappissäädyn kunnioittamiseksi. Eivät missään petturit
olisi huolellisempia, kuin ryhtyessään toimenpiteisiin, joiden kautta
kunnioitus ja arvonanto heille itselleen taattaisiin ja ankarimmat
rangaistukset ja kiroukset tulisivat niiden osaksi, jotka osottaisivat
halveksumista heitä kohtaan. Mutta mitään sen tapaista ei esiinny.
Ei ole pidetty huolta minkäänlaisesta erityisestä kunniasta tai
kunniotuksesta tai vapaudesta väkivaltaa tai häväistystä vastaan.
Yleinen laki, joka ei tehnyt mitään luokkaerotusta eikä katsonut
henkilön asemaan, oli heidän ainoa suojelijansa. Tämä oli sitä
huomattavampaa, kun palvelijoiden, muukalaisten ja vanhuksien kohtelu
oli erityisen lainlaadinnan esineenä. Esimerkiksi: "_Muukalaista_ et
saa väärin kohdella _tai sortaa_... _Leskiä ja isättömiä_ ette saa
pahoin kohdella. Jos kohtelet heitä pahoin, niin olen varmasti kuuleva
heidän huutonsa, kun he huutavat minulle, ja vihani on syttyvä, ja
minä olen tappava teidät miekalla, niin että teidän vaimonne tulevat
leskiksi ja teidän lapsenne isättömiksi." (2 Moos. 22: 21--24; 23:
9; 3 Moos. 19: 33, 34.) "Sinun ei pidä köyhälle päivätyöläiselle
tekemän väärin, oli hän sitten sinun veljiäsi tai muukalainen, joka
on sinun luonasi sinun maassasi, sinun porttiesi sisäpuolella. Sinä
päivänä, kun hän on tehnyt työnsä, tulee sinun antaa hänelle hänen
palkkansa ennenkuin aurinko laskee, sillä hän on puutteessa ja
odottaa palkkaansa, ettei hän huutaisi Herran puoleen sinun tähtesi
ja se tulisi sinulle synniksi." (3 Moos. 19: 13; 5 Moos. 24: 14,
15; 2 Moos. 21: 26, 27.) "Harmaapään edessä pitää sinun nouseman
ja vanhaa kunnioittaman." (3 Moos. 19: 32. Katso myös 3 Moos. 19:
14.) Tässä kaikki, mutta ei mitään papeista ja leviitoista ja heidän
kymmenyksistään.
Lain terveys-ohjeet, jotka olivat niin ylen tarpeelliset niukkuudessa
ja kauan sorrossa eläneelle kansalle, sekä määräykset ja rajotukset,
jotka koskivat puhtaita ja saastaisia eläimiä joita sai tai ei saanut
syödä, ovat ihmeellisiä ja ansaitsisivat toisten piirteiden ohella
huomiota, jos tila sallisi niiden tutkimista osottaaksemme, että
heidän lakinsa olivat tulleet yhtä pitkälle, ellei pitemmälle kuin
lääketieteen viimeiset tulokset tällä alalla. Mooseksen lailla oli
sitäpaitsi esikuvallinen luonne, seikka, jonka käsittelemisen meidän
täytyy jättää tuonnemmaksi; mutta jo tämä nopea yleiskatsaus on
valtavasti todistanut, että tämä laki, joka on itse runko koko tuosta
ilmotuksesta uskonnollisessa järjestelmässä, jota jälellä oleva osa
Raamattua yhä edelleen kehittää, todellakin ihmeellisellä tavalla
osottaa viisautta ja vanhurskautta, erittäinkin kun sen aikamäärä
otetaan huomioon.
Järjen valossa täytyy jokaisen myöntää, ettei siinä ole kohtaakaan,
joka osottaisi sen olevan viekkaiden juonittelijain tekeleen, vaan on
se kaikissa osissaan yhdenmukainen sen kanssa, minkä luonto osottaa
Jumalan luonteeksi. Tämä antaa todistuksia hänen viisaudestaan,
vanhurskaudestaan ja rakkaudestaan. Ja edelleen, tuo ilmeisesti hurskas
ja jalo lainsäätäjä, Mooses, kieltää lakien olleen hänen omiaan,
vaan sanoo niiden lähteneen Jumalasta, (2 Moos. 24: 12; 5 Moos. 9:
9--11; 2 Moos. 26: 30; 3 Moos. 1: 1.) Jos kohdistaa katseensa hänen
luonteeseensa ja hänen kansalle antamiinsa määräyksiin, etteivät he
todistaisi väärin, vaan välttäisivät ulkokultaisuutta ja valhetta, jos
sen tekee, niin kysymme, onko mahdollista otaksua, että sellainen mies
itse todisti väärin ja esitti omia mielipiteitään ja lakeja Jumalasta
lähteneinä? Täytyy myöskin muistaa, että me käytämme nykyään Raamatun
painoksia, jonka tähden se muuttumaton muoto, joka siinä on niin
huomattava, on myöskin todistus Mooseksen seuraajain rehellisyydestä;
sillä joskin näiden seuraajain joukossa oli pahoja miehiä, jotka
etsivät omaansa eikä kansan parasta, niin huomataan selvästi, etteivät
he koskeneet pyhiin kirjotuksiin, jotka aina tähän päivään asti ovat
väärentämättöminä säilyneet.
Raamatun profeetat.
Luokaamme nyt silmäys Raamatun profeettain luonteeseen ja heidän
todistuksiinsa. Hyvin huomattava seikka on, etteivät profeetat,
muutamia harvoja poikkeuksia lukuunottamatta, kuuluneet pappisluokkaan,
ja että heidän päivinään heidän ennustuksensa ylimalkaan herättivät
vastenmielisyyttä turmeltuneessa papistossa, joka piti parempana
kulkea virran mukana sekä seurata epäjumalanpalvelukseen mieltynyttä
kansaa. Heidän Jumalalta kansalle välittämänsä ilmotuksen sisällys
oli ylimalkaan synnin nuhtelemista tulevan rangastuksen varottamisen
yhteydessä, jonka oheen silloin tällöin liittyi lupaus tulevista
siunauksista, sitten kun he ensin ovat puhdistetut synnistä ja
saavuttaneet jälleen Herran suosion. Heidän kokemuksensa olivat kaikkea
muuta kuin kehuttavat: häväistys oli heidän tavallinen kohtalonsa, moni
heistä heitettiin vankeuteen ja tapettiin väkivaltaisella tavalla.
Katso 1 Kun. 18: 4, 10, 17, 18; 19: 10; Jer. 38: 6; Hebr. 11: 32--38.
Toisissa tapauksissa tunnustettiin heidän todellinen luonteensa Jumalan
profeettoina vasta vuosikymmeniä heidän kuolemansa jälkeen. Mutta me
puhumme profeetallisista kirjailijoista, joiden lausunnot esiintyvät
suorastaan lähteneinä Jehovasta. Meidän tulee tässä yhteydessä muistaa,
ettei tapahtunut mitään papillista välitystä, kun laki annettiin
Israelille. Jumala antoi sen kansalle Mooseksen kautta. (2 Moos. 19:
17--25; 5 Moos. 5: 1--5.) Ja edelleen: jokaisen velvollisuus oli, kun
hän huomasi jonkun rikkovan lain, nuhdella synnin tekijää. (3 Moos.
19: 17.) Siten oli kaikilla oikeus opettaa ja rangasta, mutta koska
useimmat, niinkuin meidänkin päivinämme, olivat kiinni elatushuolissa
ja tulivat välinpitämättömiksi uskontoon nähden, niin olivat ne
verrattain harvat, jotka seurasivat lain määräystä nuhdella synnistä ja
kehottaa jumalisuuteen, ja näitä saarnaajia kutsuttiin "profeetoiksi"
sekä vanhassa että uudessa testamentissa. Profeetta nimitys, sellaisena
kuin sitä tavallisesti käytetään, merkitsee _julkinen selittäjä_, ja
siten kutsuttiin myös epäjumalisuuden julkisia opettajia. Esimerkiksi
"Baalin profeetat" j.n.e. Katso 1 Kor. 14: 1--6; 2 Piet. 2: 1; Matt. 7:
15; 14; 5; Neh. 6: 7; 1 Kun. 18: 40; Tit. 1: 12.
Profeetallinen opetus tavallisessa merkityksessä joutui myöhemmän
käsityksen mukaan määrätyn luokan erikoisalaksi kehittyen
farisealaisuudeksi, joka Jumalan käskyjen asemasta opetti vanhinten
(kokeneempien) perinnäissääntöjä. Tämän suunnan kannattajista tuli
totuuden vastustajia ja vääriä profeettoja eli vääriä opettajia. --
Matt. 15: 2--9.
Siitä suuresta joukosta, jota kutsutaan profeetoiksi, valitsi Jumala
eri aikoina muutamia, jotka hän valtuutti viemään julistusta, joka
toisinaan tarkotti esillä olevia asioita, toisinaan tulevia tapahtumia.
Me kiinnitämme nyt huomiomme sellaisiin profeettoihin, jotka puhuivat
ja kirjottivat pyhän hengen vaikutuksesta. Heitä voidaan syyllä
nimittää:
Jumalan valituiksi profeetoiksi tai näkijöiksi.
Kun muistamme, että nämä profeetat olivat suurimmaksi osaksi
maallikkoja, jotka eivät saaneet mitään pappien kymmenyksistä
ylläpidokseen, ja kun sen lisäksi huomataan, että he usein nuhtelivat
ei ainoastaan kuninkaita ja tuomareita vaan myöskin pappeja (joskaan
he eivät moittineet itse virkaa, vaan sen hoitajan henkilökohtaisia
syntejä), niin on selvää, ettemme millään muotoa voi ajatella, että
nämä profeetat kuuluivat johonkin pappisjoukkoon tai muuhun liittoon
tekaistakseen valheita Jumalan nimessä. Asianhaarain valossa kieltää
järki sellaisen epäilyksen.
Jos me siis emme löydä mitään syytä epäillä eri raamatunkirjoittajain
vaikuttimia, vaan havaitsemme, että Raamatun eri osien henki on
vanhurskas ja totuudellinen, niin tarkastakaamme tämän jälkeen, missä
määrin löytyy jotakin yhteyttä tai yhdyssidettä Mooseksen, toisien
profeettain ja uuden testamentin kirjailijain kirjoitusten välillä.
Jos me huomaamme, että sama perusajatus löytyy laissa, profeetoissa,
ja uuden testamentin kirjotuksissa, jotka yhteensä käsittävät yli
viisitoistasataa vuotta pitkän ajanjakson, niin antaa tämä kirjailijain
luonteen yhteydessä riittävän syyn tunnustamaan heidän vaatimuksensa
-- että Jumalan henki on heidät elähyttänyt -- erittäinkin jos
heidän yhteinen pääaineensa on suuri ja jalo ja hyvin sopusoinnussa
sen kanssa, mitä pyhitetty järki opettaa Jumalan luonteesta ja
ominaisuuksista.
Tämänpä me siis huomaamme: kirjan läpi kulkee sama suunnitelma, henki,
päämäärä ja tarkotus. Sen ensi sivut kertovat ihmisen luomisesta
ja lankeemuksesta, sen viimeiset sivut kertovat ihmisen jälleen
kohottamisesta tästä lankeemuksesta, ja sen välillä olevat sivut
esittävät Jumalan suunnitelman asteittaista etenemistä tämän päämäärän
täyttämiseksi. Raamatun kolmen ensimäisen ja kolmen viimeisen luvun
sopusointuisuus ja samalla vastakohtaisuus on hämmästyttävä. Edelliset
kuvaavat ensimmäistä luomusta, jälkimäiset uudistettua eli ennalleen
asetettu luomusta, kun synti ja sen rangaistus, kirous, on poistettu.
Edelliset osottavat, kuinka Saatana ja paha tekevät tuloaan maailmaan
pettääkseen ja hävittääkseen sitä, jälkimmäiset osottavat miten hänen
työnsä on tyhjäksi tehty, turmeltuneet uudistettu, paha poistettu ja
Saatana hävitetty. Edelliset osottavat miten Aadamin kautta herruus
menetettiin, jälkimäiset taas miten Kristus on tämän herrauden
ennalleen asettanut ja ijankaikkisesti lujittanut ja miten Jumalan
tahto tapahtuu maan päällä niinkuin taivaissa. Edelliset osottavat,
miten synti on ollut alennuksen, häpeän ja kuoleman vaikuttava syy,
jälkimäiset taas miten vanhurskauden palkka on kirkkaus, kunnia ja
elämä.
Joskin Raamattu on monen henkilön käsialana eri aikoina ja eri
olosuhteissa syntynyt, ei se kuitenkaan ole ainoastaan kokoelma,
joka sisältää siveyssääntöjä, viisaita periaatteita ja lohdullisia
sanoja. Se on jotakin enemmän. Se on järjellinen ja sopusuhtainen
esitys nykyisen pahan maailman syistä, sen ainoasta parannuskeinosta
ja lopputuloksesta jumalallisen viisauden näkökannalta, joka näki
suunnitelman ratkaisun ennen sen alkamista, ja se näyttää Jumalan
kansalle tien sekä ylläpitää ja vahvistaa sitä ylen suurilla ja
kalliilla lupauksilla, jotka aikanaan toteutuvat.
Ensimäisen Mooseksen kirjan opista pidetään kiinni ja kehitetään
sitä loppuun asti. Tässä kerrotaan, että ihminen alkuperäisessä
täydellisessä tilassaan, yhdessä edustajassa, asetettiin koetukselle,
että hän ei kestänyt koetta, sekä että nykyinen epätäydellisyys,
sairaus ja kuolema on siitä seurauksena, mutta että Jumala ei ole
hyljännyt häntä, vaan on lopulta uudistava ihmisen lunastajan
kautta, joka oli syntyvä vaimosta (1 Moos. 3: 15). Aatamin ja Eevan
nahkavaatteissa, Aabelin uhrin suosiollisessa vastaanottamisessa,
Iisakissa alttarilla, eri uhrien kuolemassa, joiden kautta patriarkat
saivat lähestyä Jumalaa, ja niissä uhreissa, jotka laki sääsi, ja
joita jatkettiin koko juutalaisena aikakautena, osotettiin lunastajan
kuoleman tarpeellisuus syntien uhrina ja hänen vanhurskautensa
tarpeellisuus meidän syntiemme peittämiseksi. Jos kohta profeetat
ainoastaan heikosti käsittivät muutamien lauseittensa sisällyksen
(1 Piet. 1: 12), mainitsevat he, kuinka synnit tullaan asettamaan
syyttömän eläimen asemasta yhden ihmisen päälle, ja profeetan katsein
he näkevät hänet, joka oli lunastava ja vapauttava suvun, ja jota oli
johdettava "niinkuin karitsaa, joka viedään teurastettavaksi", että
"kuritus hänen päällensä pantiin, jotta meillä olisi rauha, ja että
hänen haavainsa kautta me parannumme". He kuvailevat, miten ihmiset
ylenkatsovat ja hylkäävät hänen, ja selittävät, että "Herra antoi
kaikkien meidän pahojen tekojemme kohdata häntä". (Jes. 53: 3--7.) He
mainitsevat missä tämä vapahtaja tulee syntymään (Miik. 5: 1) ja koska
hän oli kuoleva, ja että tämä ei tulisi tapahtumaan "hänen itsensä
tähden". (Dan. 9: 26.) He mainitsevat joukon hänen ominaisuuksiaan --
että hän oli oleva "vanhurskas" ja vapaa "petoksesta", "vääryydestä"
tai jostakin muusta oikeutetusta kuoleman syystä (Jes. 53: 8, 9, 11);
että hänet petettäisiin kolmestakymmenestä hopearahasta (Sak. 11: 12),
että hänet kuollessaan luettaisiin pahantekijäin joukkoon (Jes. 53:
12), ettei hänessä luutakaan särjettäisi (Ps. 34: 21; Joh. 19: 36),
ja joskin hän kuolisi ja tulisi haudatuksi, niin ei hänen lihansa
muuttuisi, eikä hän jäisi hautaan. -- Ps. 16: 10; Ap. t. 2: 31.
Uuden testamentin tekijät kirjottavat selvin ja mieltäliikuttavin
ja kuitenkin yksinkertaisin sanoin kaikkien näiden ennustusten
toteutumisen Jeesus nasaretilaisessa sekä osottavat johdonmukaisissa
loppupäätöksissä, että sellainen lunastushinta, jonka hän maksoi, ja
jota jo laki ja profeetat olivat ennustaneet, jotta maailman synnit
voitaisiin pyyhkiä pois, oli tarpeellinen (Jes. 1: 18.) He kertovat
koko suunnitelman mitä johdonmukaisimmalla ja sitovammalla tavalla,
jonka ohella he eivät vetoa kuulijainsa ennakkoluuloihin eikä haluihin,
vaan ainoastaan heidän valaistuun ymmärrykseensä, ja me huomaamme,
että heidän todistelutapansa on mallikelpoisen tarkka ja vakuuttava,
jommoista ei muualla esiinny minkään muun aineen yhteydessä. Katso
Room. 5: 17--19 ja niin edespäin 12:sta lukuun.
Mooses ei viitannut laissa ainoastaan uhriin, vaan myös syntien
poistamiseen ja kansan siunaamiseen suuren vapahtajan kautta, jonka
vallan ja hallituksen hän selitti olevan omaansa paljon suuremman,
loskin se tulisi olemaan "senkaltainen". (5 Moos. 18: 15, 19.) Luvattu
vapahtaja oli siunaava ei ainoastaan Israelin, vaan Israelin kautta
"kaikki sukukunnat maan päällä", (1 Moos. 12: 3; 18: 18; 22: 18;
26: 4.) Ja juutalaisen kansan ennakkoluuloista huolimatta jatkavat
profeetat samassa hengessä ja selittävät, että Messias on myös tuleva
"valoksi, joka pakanat valistaa" (Jes. 49: 6; Luuk. 2: 32), että
pakanat tulevat hänen luoksensa "maan kaikista ääristä" (Jer. 16: 19),
että hänen nimensä on "oleva suuri kansojen keskuudessa (Mal. 1: 11),
sekä että Herran kunnia ilmotetaan, ja kaikki liha on sen näkevä". --
Jes. 40: 5. Katso myös Jes. 42: 1--7.
Uuden testamentin tekijät sanovat omistavansa jumalallisen voitelun,
joka teki heidän mahdolliseksi näkemään Kristuksen uhria koskevien
ennustusten toteutumisen. Joskin he juutalaisina suosivat sitä
ennakkoluuloa, että jokainen siunaus oli rajotettu heidän omaan
kansaansa (Ap. t. 11: 1--18), kykenivät he näkemään, että samalla kuin
heidän kansansa siunataan, tulevat maan kaikki kansat myös siunatuiksi
yhdessä heidän kanssaan ja heidän kauttaan. He näkevät myös, ettei
Israelin eikä maailman siunaus voinut tapahtua ennenkuin juutalaisista
ja pakanoista oli valittu "pieni lauma", joka koetuksen kautta oli
havaittu arvolliseksi tulemaan suuren vapahtajamme ihanuuden ja kunnian
kanssaperilliseksi ja yhdessä hänen kanssaan siunaamaan Israelin ja
kaikki kansat. -- Room. 8: 17.