vaikutuksen ovat tunnustaneet suurimmat valtiomiehet, joskin he usein
ovat katselleet sitä niiden ristiriidassa olevien uskontunnustusten
kautta syntyneiden eriväristen silmälasien läpi, jotka, vaikkakin
ovat Raamatun puolella, surullisesti vääristelevät sen oppeja.
Kunnioittavan vanhan kirjan ovat sen ystävät asettaneet tahtomattaan
perin valheelliseen valoon. Monet näistä olisivat valmiit uhraamaan
elämänsä sen tähden. Ja kuitenkin vahingottavat he sitä oleellisesti
suuremmassa määrässä, kuin sen viholliset, nojautumalla siihen
niissä sen totuuksien väärinkäsityksissä, joita he niin kauvan ovat
kunnioittaen omaksuneet, ja jotka he esi-isiltään ovat perineet. Oi,
jospa he heräisivät uudelleen katselemaan sitä, mikä on kirjotettu
Raamatussa, ja saattaisivat sen viholliset häpeään riistämällä heiltä
heidän aseensa!
Koska luonnon valo johtaa meitä odottamaan Jumalalta täydellisempää
ilmestystä, kuin mitä luonto itse antaa, täytyy järkevän ajattelevan
ihmisen olla valmis tutkimaan jokaista vaatimusta joka esiintyy
jumalallisena ilmestyksenä, ja jolla on järjellinen ulkonainen
todistus tällaisen vaatimuksen todennäköisyydestä. Raamattu väittää
olevansa sellainen Jumalan ilmestys, ja se tulee luoksemme riittävillä
ulkonaisilla todistuksilla siitä, että sen vaatimukset todennäköisesti
ovat oikeutettuja; sekä antaa meidän syyllä toivoa, että tarkempi
tutkiminen on tuova valoon vielä täydellisempiä ja vieläkin sitovampia
todistuksia siitä että, se on Jumalan sanaa.
Raamattu on vanhin kirja, mikä on olemassa. Se on kestänyt
kolmenkymmenen vuosisadan myrskyt. Ihmiset ovat kaikin tavoin
koettaneet hävittää sen maan päältä. He ovat piiloittaneet sen, he ovat
kaivaneet sen maahan, he ovat kuolemanrangastuksen uhalla kieltäneet
omistamasta sitä, ja kiivaimmat ja säälimättömimmät vainot ovat
kohdanneet niitä, jotka ovat siihen uskoneet; mutta kirja elää vielä.
Tänä päivänä, kun monet sen vastustajista nukkuvat kuolon unta ja sadat
nidokset, joita on kirjotettu saattaakseen sen huonoon huutoon ja
tehdäkseen tyhjäksi sen vaikutuksen, kauvan sitten ovat unohdetut, on
Raamattu raivannut itselleen tien maan kaikkiin kansoihin ja kieliin
sekä on tullut käännetyksi yli neljällesadalle eri kielelle. Se, että
tämä kirja on elänyt kautta monien vuosisatojen huolimatta kaikista
vertojaan turhaan hakevista yrityksistä tuhota ja hävittää sitä, on
tosiasia, joka ainakin on voimakas todistus siitä, että se suuri
olento, jonka se väittää alkuunpanijakseen, on myös sen suojelija.
On siis totta, että Raamatun siveellinen vaikutus on poikkeuksetta
hyvä. Ne, jotka ovat huolellisesti tutkineet sitä, ovat aina kohonneet
parempaan, puhtaampaan elämään. Toiset uskonnolliset ja tieteelliset
teokset ovat aikaansaaneet hyvää, vaikuttaneet jalostuttavasti ja
olleet ihmiskunnalle jossain määrin siunaukseksi, mutta kaikki
kirjat yhteensä ovat olleet kykenemättömät lahjottamaan huokaavalle
luomakunnalle sitä iloa, rauhaa ja siunausta, jonka Raamattu tuo sekä
rikkaalle että köyhälle, oppineelle ja oppimattomalle. Raamattu ei ole
aiottu ainoastaan lukemista varten. Se on kirja, jota pitää tutkia
huolella ja miettien, sillä Jumalan ajatukset ovat korkeammalla meidän
ajatuksiamme ja hänen tiensä ovat korkeammalla meidän teitämme. Jos me
tahdomme käsittää äärettömän Jumalan suunnitelmia ja ajatuksia, niin
täytyy meidän omistaa kaikki voimamme tähän tärkeään työhön. Totuuden
rikkaimmat aarteet eivät aina ole pinnalla. Kauttaaltaan ja lakkaamatta
tämä kirja viittaa ja vetoaa samaan etevään luonteeseen, Jeesus
nasaretilaiseen, jonka se sanoo olevan Jumalan pojan. Alusta loppuun
on hänen nimensä kutsumuksensa ja työnsä huomattavassa asemassa. Eri
tavalla täysin todistettu, Raamatun ulkopuolella oleva, historiallinen
tosiasia on, että mies nimeltä Jeesus nasaretilainen, eli ja oli
saavuttanut jonkinlaisen kuuluisuuden jotakuinkin samaan aikaan, kuin
Raamatun kirjottajat ilmottavat. Paitsi uuden testamentin tekijäin
antamaa todistusta on vielä historia varmentanut sen tosiasian,
että tämä Jeesus ristiinnaulittiin, koska juutalaiset ja heidän
pappinsa olivat loukkaantuneet häneen. Uuden testamentin kirjottajat
olivat lukuunottamatta Paavalia ja Luukasta Jeesus nasaretilaisen
henkilökohtaisia tuttuja ja oppilaita ja esittävät he kirjotuksissaan
hänen oppejaan.
Jokaisen kirjan olemassaolo edellyttää tekijän puolelta jonkinlaisia
vaikuttimia. Me kysymme sentähden: mitkä olivat ne vaikuttimet, jotka
aiheuttivat nämä miehet omistamaan itsellensä tuon henkilön asian?
Hän tuomittiin kuolemaan ja juutalaiset ristiinnaulitsivat hänen
pahantekijänä. Uskonnollisimmat heistä suostuivat siihen ja vaativat
häntä tapettavaksi niinkuin sellaisen, joka ei ole arvokas elämään.
Omaksumalla hänen asiansa ja julkisesti julistamalla hänen oppejaan
alistuivat nämä miehet kantamaan ylenkatsetta, kieltäymyksiä ja
katkeria vainoja, asettivat elämänsä alttiiksi ja vieläpä muutamissa
tapauksissa kärsivät marttyyrikuoleman. Jos me myönnämme, että Jeesus
eläessään oli ihmeellinen henkilö sekä elämässään että opissaan, mitä
vaikuttimia olikaan kellään omistaa hänen asiansa, sittenkuin hän oli
kuollut? -- erittäinkin kun hänen kuolemansa oli niin häpeällinen? Ja
jos me otaksumme että nämä kirjoittajat ovat keksineet kertomuksensa,
ja että Jeesus oli heidän mielikuvituksensa sankari ja ihanne, kuinka
mahdotonta olisikaan ajatella, että järjelliset ihmiset, sitten kuin
he olivat väittäneet, että hän oli Jumalan poika, että hän oli siinnyt
yliluonnollisella tavalla, omisti yliluonnollisia voimia, joiden avulla
hän paransi spitalisia, antoi nä'ön niille, jotka olivat sokeina
syntyneet, ja kuulon kuuroille, vieläpä herätti kuolleita -- kuinka
äärettömän mahdotonta olisikaan ajatella, että he olisivat lopettaneet
tällaisen luonteen kuvauksen ilmottamalla, että kourallinen hänen
vihollisiaan tappoi hänen suurkavaltajana, samalla kuin toiselta puolen
hänen ystävänsä, ja oppilaansa, niiden joukossa itse kirjottajat,
jättivät hänet ja ratkaisevassa silmänräpäyksessä pakenivat?
Joskin maailmanhistoria muutamissa kohdin poikkeaa näistä
kirjailijoista, älköön se kuitenkaan johtako meitä pitämään heidän
ilmoituksiaan epätodenmukaisina. Niiden jotka niin tekevät, täytyy
tuoda esiin ja todistaa jokin vaikuttava syy miksi nämä kirjailijat
olisivat tehneet vääriä väitteitä. Mitkä vaikuttimet olisivat voineet
johtaa heitä? Olisivatko he mahdollisesti toivoneet sen kautta
voittavansa onnea, mainetta, valtaa tai maallisia etuja? Jeesuksen
ystävien köyhyys ja heidän sankarinsa arvonannon puute Juudan suurten
uskonnonharrastajien joukossa vastustaa sellaista ajatusta, jonka
ohella se, että hän kuoli pahantekijänä, rauhanhäiritsijänä ja oli
halveksittu, ei antanut mitään toiveita kadehdittavaan maineeseen
niille, jotka ottivat asiakseen jälleen lujittaa hänen oppiaan. Ja
päinvastoin, jos niillä, jotka saarnasivat Jeesuksesta, oli tällaista
odotettavissa, eivätköhän he silloin olisi nopeasti jättäneet asiaa,
kun he huomasivat, että se toi mukanaan häpeää, vainoa, vankeutta
ja vieläpä kuolemaa? Järki opettaa meille selvästi, että miehillä,
jotka uhrasivat kodin, arvon, kunnian ja elämän, jotka eivät eläneet
hetkellistä nautintoa varten, vaan joiden päämääränä oli kanssaihmisten
kohottaminen, ja jotka terottivat korkeinta siveysoppia, ei ollut
ainoastaan jokin vaikutin, vaan täytyipä heidän vaikuttimensa olla
puhdas ja heidän päämääränsä mitä ylevin. Järki selittää edelleen,
että sellaisten miesten todistus, joita johtivat ainoastaan puhtaat
ja hyvät vaikuttimet, ansaitsee kymmenen kertaa enemmän luottamusta
kuin tavallisten kirjailijain. Nämä miehet eivät olleet myöskään
uskonnollisia haaveilijoita. He olivat terveen järjen miehiä ja
osottivat jokaisessa tilaisuudessa uskonsa ja toivonsa perustuksen ja
tässä hyvin harkitussa vakaumuksessaan pysyivät he aina lujina.
Ja mitä tässä olemme huomauttaneet, voidaan samalla tavalla sovelluttaa
vanhan testamentin eri kirjailijoihin. Pääasiassa näissä miehissä
kuvastuu heidän uskollisuutensa Herraa kohtaan, ja yhtä puolueettomasti
kuin raamatunhistoria kiittää heidän hyveitään, mainitsee ja soimaa se
heidän heikkouksiaan ja puutteitaan. Tämän täytyy hämmästyttää niitä,
jotka otaksuvat, että Raamattu on tekaistu kertomus, jonka tarkotus
olisi vaikuttaa ihmisissä pyhää pelkoa ja kunnioitusta uskonnollista
järjestelmää kohtaan. Raamatussa esiintyvä oikeudellisuus, todistaa
sen totuudeksi. Jos petturi tahtoisi kuvata jonkun suureksi mieheksi,
ja ennen kaikkea jos hän tahtoisi uskotella, että hänen kirjoituksensa
olisivat Jumalan elähyttämiä, niin esittäisi hän epäilemättä
sellaisen henkilön luonteen suurimmassa määrässä moitteettomaksi ja
jaloksi. Koska Raamattu ei ole tehnyt itseään syypääksi tällaiseen
menettelytapaan, on se tyydyttävä todistus siitä, ett'ei se ole
valheellisesti kyhätty ihmisten pimittämiseksi.
Meillä on siis syytä _odottaa_, että meille ilmotetaan Jumalan tahto
ja suunnitelma. Me olemme myös löytäneet Raamatun, joka väittää
ilmottavansa tämän, ja jonka ovat kirjottaneet miehet, joiden
vaikuttimia meillä ei ole syytä epäillä vaan hyväksyä. Tarkastakaamme
nyt niiden kirjotusten luonnetta, jotka ilmottavat olevansa Jumalan
hengen elähyttämiä, nähdäksemme vastaavatko niiden opit sitä luonnetta,
jonka me _syyllä_ omistamme Jumalalle, ja missä määrin näissä
kirjotuksissa itsessään on todistus niiden luotettavaisuudesta.
Uuden testamentin viisi ensimmäistä kirjaa ja useat vanhassa
testamentissa ovat kertomuksia tosiasioista, joita kirjoittajat
tunsivat, kertomuksia, joiden totuuden takaa heidän luonteessa.
Jokaiselle on selvää, ett'ei tarvita mitään erityistä ilmestystä jos
he tahtoisivat yksinkertaisesti kertoa totuuden niissä asioissa,
jotka olivat heitä lähellä, ja jotka he täysin tunsivat. Kun Jumala
kuitenkin tahtoi antaa ihmiselle ilmestyksen, niin on todennäköistä,
että näillä kertomuksilla menneistä tapauksista on merkitystä tähän
ilmestykseen nähden, sillä onhan syytä otaksua, että Jumala niin
johtaisi ja järjestäisi, että se rehellinen henkilö, jonka hän
valitsisi aseekseen, tulisi yhteyteen tarpeellisten tosiasiain kanssa.
Näiden Raamatun historiallisten osien luotettavaisuus riippuu melkein
yksinomaan tekijäin luonteesta ja vaikuttimista. Hyvä ihminen ei puhu
valhetta. Puhdas lähde ei anna kitkerää vettä. Ja Raamatun todistus
kokonaisuudessaan poistaa pienimmänkin epäilyksen siitä, että sen
kirjottajat sanoisivat tai tekisivät pahaa, jotta sen kautta hyvä
tulisi esille.
Määrättyjen Raamatullisten kirjojen kuten Kuningasten-, Aika-,
Tuomarienkirjojen totuudellisuus ei kärsi siitä, että me aivan
yksinkertaisesti sanomme niiden olevan tosia, huolella tehtyjä
muistiinpanoja aikansa huomatuista tapauksista ja henkilöistä.
Heprealaisten kertomukset sisältävät historiaa samoinkuin laki ja
profeetat, ja kun muistetaan, että heidän historiansa, sukuluettelonsa
j.n.e. kuvailivat niin paljon tarkemmin yksityiskohtaisia seikkoja
syystä että Messias oli suoraan polveutuva Aabrahamista, niin
ymmärretään miksi muutamia historiallisia asioita mainitaan, joita
yhdeksännentoista vuosisadan valistus ei pidä oikein sopivana.
Niin esimerkiksi piti historioitsija todennäköisesti tarpeellisena
koristelematta kertoa moabittilais- ja ammonialaiskansojen alkuperästä
ja heidän sukulaisuussuhteistaan Aabrahamin kanssa, jotta kertomus
heidän alkuperästään tulisi täydelliseksi. (1 Moos. 19: 36--38). Samoin
on meille annettu erittäin tarkka kertomus Juudan lapsista, sillä
hänestä polveutui kuningas Daavid, jonka kautta Marian, Jeesuksen äidin
(Luuk. 3: 23, 31, 33, 34), samoinkuin Joosefin, hänen puolisonsa,
sukuluettelo johdetaan takasin Aabrahamiin. Täydellinen sukuluettelo
oli epäilemättä sitä välttämättömämpi, kun tästä suvusta (1 Moos. 49:
10) oli polveutuva Israelin etevin kuningas samoinkuin luvattu Messias.
Tästä johtuu poikkeaminen yksityisseikkoihin, mikä ei muuten esiinny.
-- 1 Moos. 38.
Tietenkin on samanlaisia tai muita syitä toisiin Raamatussa oleviin
historiallisiin tosiasioihin nähden, joiden hyödyn me ehkä aikaa myöten
saamme nähdä, ja jotka, elleivät ne koskisi historiaa, vaan ainoastaan
siveellistä opetusta, ilman vahinkoa voitaisiin poistaa. Kuitenkaan
ei kukaan voi millään tavalla väittää, että Raamattu missään suosisi
säädyttömyyttä. Tulee myöskin muistaa, että samoja asioita voidaan eri
kielillä esittää paremmin ja huonommin ja jos kohta raamatunkääntäjät
olivat liian omantunnontarkkoja jättääkseen pois mitään siitä, mikä
esiintyi alku-tekstissä, niin elivät he kuitenkin aikana, joka ei ollut
niin tarkka kuin meidän aikamme valitessaan sopivia lausuntotapoja.
Samaa voidaan ajatella vanhimmasta raamatullisesta ajasta ja sen
tavasta ilmaista ajatuksiaan. Varmaan ei hienotunteisinkaan voi
tähän nähden tehdä pienintäkään huomautusta ainoastakaan uudessa
testamentista esiintyvästä lauseesta.
Mooseksen kirjat ja niissä julaistut lait.
Raamatun viisi ensi kirjaa tunnetaan Mooseksen viiden kirjan nimellä,
vaikkakin ei missään mainita häntä niiden tekijäksi. On hyvin
luultavaa, että Mooses tai joku hänen johdollaan on kirjottanut
ne. Mitä kertomukseen hänen kuolemastaan ja hautaamisestaan tulee,
niin voimme ajatella, että hänen kirjurinsa on niistä tehnyt
sopivan lisäyksen. Se, ettei varmasti mainita, että Mooses olisi
nämä kirjat kirjottanut ei ole mikään todistus sellaista otaksumaa
vastaan, sillä jos joku toinen olisi kirjottanut ne pimittämis- ja
pettämis-tarkotuksessa, olisi hän varmaankin, saavuttaakseen
luotettavaisuutta ilmottanut että Israelin suuri johtaja ja valtiomies
oli ne kirjottanut. (Katso 5 Moos. 31: 9--27.) Se on varma, että
todellakin Mooses johti heprealaisen kansan Egyptistä. Hän järjesti
heidät kansaksi niiden lakien mukaan, jotka näissä kirjoissa ovat
esitetyt, ja heprealainen kansa on yli kolmen tuhannen vuoden kuluessa
yksimielisesti väittänyt, että Mooses on heille lahjottanut nuo kirjat,
ja niin pyhinä ovat he pitäneet noita kirjoja, ettei pistettä tai
pilkkua ole saanut muuttaa, joka takaa sen, että kirjotukset ovat
väärentämättömät.
Nämä Mooseksen kirjat sisältävät ainoan uskottavan kertomuksen,
mikä on olemassa siltä ajalta, jota ne käsittelevät. Kiinalainen
historia on alkavinaan luomisesta kertoessaan miten Jumala läksi
veneessä vesille, otti maamöhkäleen käteensä ja heitti sen veteen.
Tästä maamöhkäleestä, niin kerrotaan, tuli tämä maailma j.n.e. Mutta
koko satu on niin järjetön, että jo lapsen ymmärryksellä varustettu
ihminen ei anna sen itseänsä pettää. Sitä vastoin ensimmäisen
Mooseksen kirjan esitys perustuu siihen järjelliseen otaksumaan, että
Jumala, luoja, järjellinen alkusyy, jo oli olemassa. Se ei koskettele
Jumalan olemassaolon alkamista, vaan hänen työtään ja sen alkamista
ja järjestelmällistä eteenpäin kehittymistä: -- "Alussa loi Jumala
taivaan ja maan". Se ainoastaan mainitsee maan alkuperän ryhtymättä
lähempiin selityksiin, ja jatkaa sitten kertomalla kuudesta päivästä
(ajanjaksosta), jonka kuluessa maa valmistettiin ihmistä varten. Tämän
käsityksen vahvistaa pääasiallisesti neljäntuhannen vuoden kuluessa
kerätty tieteellinen valo. Tästä seuraa, että on paljon järjellisempää
hyväksyä väite, että Jumalan henki on elähyttänyt näiden asiain
kertojan, Mooseksen, kuin otaksua, että yksi mies yksinään tiesi
enemmän kuin koko jälelläoleva ihmiskunta tietää kolmentuhannen vuoden
tutkimuksien jälkeen, jota tutkimusta nyt helpottaa uudenaikaiset
apuneuvot ja joilla on miljoonittain rahaa käytettävänään.
Tarkasta edelleen niitä lakimääräyksiä, joita nämä kirjotukset
sisältävät. Varmaa on, ett'eivät nämä lait ole löytäneet vertojaan
ennenkuin yhdeksännellätoista vuosisadalla. Nämä yhdeksännentoista
vuosisadan lait nojautuvat Mooseksen laissa esitettyihin
perusajatuksiin ja itse asiassa ovat sellaiset miehet laatineet ne,
jotka tunnustivat Mooseksen lain jumalallisen alkuperän.
Jumalan kymmenen käskyä on lyhyt yhteenveto koko laista. Nämä kymmenen
käskyä sisältävät jumalanpalveluksen ja siveyden suhteen määräyksiä,
joiden jokaisen tutkijan silmissä täytyy näyttää suuressa määrin
ihmeellisiltä ja jos ne tähän asti olisivat olleet tuntemattomat ja
nyt tavattaisiin Kreikan, Rooman tai Babylonin (kansoja, jotka ovat
nousseet ja hävinneet paljon sen jälkeen kuin nämä lait säädettiin)
raunioissa ja muinaisjäännöksissä, niin pidettäisiin niitä ihmeellisinä
ellei ylenluonnollisina. Mutta näiden lakien ja niiden vaatimusten
tunteminen on aikaansaanut jonkinlaisen välinpitämättömyyden, niin että
niiden todellisen suuruuden näkevät ainoastaan muutamat harvat. On
totta, että nämä käskyt eivät puhu mitään Kristuksesta, mutta niitä ei
annettukaan kristityille vaan heprealaisille, eikä niillekään siksi,
että ne opettaisivat uskomaan lunastukseen, vaan vakuuttaakseen ihmisiä
heidän synnillisestä tilastaan ja lunastuksen tarpeesta. Ja näiden
käskyjen pääsisällyksen yhdisti ihmeellisellä tavalla kristinuskon
suuri perustaja sanoihin: "Sinun tulee rakastaa Herraa Jumalaasi koko
sydämestäsi ja koko sielustasi ja koko mielestäsi ja koko voimastasi",
ja: "Rakasta lähimäistäsi niinkuin itseäsi." Mark. 12: 30, 31.
Mooseksen toimeenpanema hallitusmuoto erosi kaikista muista sekä
uudemmista että vanhemmista siinä, että se väitti, että tämä hallitus
tuli itse Luojalta, ja että kansa oli vastuunalainen hänen edessään.
Heidän lakinsa ja maalliset ja uskonnolliset järjestysmuotonsa
esiintyivät Jumalasta lähteneinä ja olivat, niinkuin kohta saamme
nähdä, täydellisessä sopusoinnussa sen kanssa, minkä järki sanoo olevan
Jumalan luonteen. Keskellä leiriä olevan tabernaakkelin "Kaikkein
pyhimmässä" paikassa ilmestyi Jehovan läsnäolo heidän kuninkaanaan,
ja siellä saivat he vastaanottaa yliluonnollista opetusta kansansa
asioitten hoitamisessa. Pappissääty järjestettiin, jolla oli
täydellinen valta tabernaakkelin hoidossa, ja ainoastaan pappien kautta
voitiin tulla Jehovan luokse ja saatiin neuvotella hänen kanssaan.
Joku voinee tässä ensin ajatella: "Kas niin, tuossa on meillä heidän
järjestelmänsä päämäärä: heillä samoinkuin toisilla kansoilla oli
hallitusvalta papeilla. He käyttivät hyväkseen kansan herkkäuskoisuutta
ja pelottivat heitä oman kunnian ja voiton tähden". Kuitenkin hiljaa,
ystäväni, älkäämme otaksuko mitään ennenaikaisesti. Kun, niinkuin tässä
tapauksessa, on helppo tutkia itse tosiasiat, niin ei olisi järkevää,
asianhaaroja syrjäyttämällä, tehdä huonoja johtopäätöksiä. Kaikki
puhuu eittämättömästi sellaista käsitystä vastaan. Pappien oikeudet
ja etuoikeudet olivat rajotetut. He eivät saaneet mitään maallista
valtaa ja heiltä puuttui kokonaan tilaisuutta käyttää virkaansa kansan
oikeuksien ja omantunnonvapauden sortamiseksi. Vieläpä Mooseksen
kautta, joka itse oli pappissuvun jäsen tehtiin nämä määräykset.
Koska hän Jumalan lähettiläänä oli vienyt Israelin Egyptin orjuudesta,
niin joutui olosuhteiden pakosta toimeenpaneva valta hänen käsiinsä
ja teki hiljaisesta Mooseksesta itsevaltijaan hallituksessa ja
vallassa, jos kohta hänestä lempeän ja nöyrän luonteensa tähden
tuli itse asiassa kansan liiaksi rasittama palvelija, joka tyhjensi
elonvoimansa virkansa painostavissa huolissa. Sellaisten olosuhteiden
vallitessa perustettiin maallinen hallitus, joka itse asiassa oli
kansanvalta. Välttääksemme kaikkea epäilystä tahdomme sanoa: uskottoman
kannalta katsoen oli Israelin hallitusmuoto kansanvalta, mutta omien
vaatimustensa valossa oli se teokratia, s.o., jumalallinen hallitus,
sillä lait, jotka Jumala Mooseksen kautta antoi, olivat muuttumattomat:
ei saanut mitään lisätä tai ottaa pois heidän lakikokoelmastaan.
Tältä kannalta katsoen poikkesi Israelin hallitus kaikista muista
joko aikasemmista tai myöhemmistä maallisista hallituksista. "Silloin
sanoi Herra Moosekselle: 'Kerää minulle seitsemänkymmentä miestä
Israelin vanhimmista, jotka tiedät kuuluvan kansan vanhimpiin ja
tarkastusmiehiin, ja vie heidät ilmestysmajan eteen ja seisokoon he
siellä sinun kanssasi. Siellä tahdon minä silloin tulla alas ja puhua
kanssasi sekä tahdon ottaa sinun päälläsi lepäävästä hengestä ja antaa
heille; sitten auttavat he sinua kansan kuorman kantamisessa, niin
ett'ei sinun tarvitse sitä yksin tehdä'." (4 Moos. 11: 16, 17. Katso
myös värsyjä 24--30, jotka ovat esimerkkinä todellisesta vilpittömästä
valtiomiestaidosta ja hiljaisesta ja nöyrästä luonteesta.) Kun Mooses
kertoi tästä, sanoi hän: "Silloin minä otin teidän heimonne päämiehet,
viisaat ja hyvin tunnetut miehet, ja asetin teille päämiehiksi,
johtajiksi, toiset tuhannen, toiset sadan, toiset viidenkymmenen ja
toiset kymmenen yli, ja tarkastusmiehiksi teidän eri heimoihinne." -- 5
Moos. 1, 1: 15; 2 Moos. 18: 13--26.
Täten osottautuu, että tämä etevä lainsäätäjä, kaukana siitä,
että olisi koettanut laajentaa tai vastaisen varalle lujittaa
asemaansa jättämällä kansan hallituksen suorastaan pappissukuisille
hengenheimolaisilleen ja siten valmistaa heille tilaisuutta käyttämään
uskonnollista valtaansa kahlehtiakseen kansan oikeuksia ja vapauksia,
päinvastoin toimeenpani kansan keskuudessa hallitusmuodon, joka oli
omiansa kasvattamaan kansan vapaudentunnetta. Toisten kansojen ja
hallitsijoiden historiassa ei tavata mitään, joka vastaisi ylläolevaa.
Jokaisessa erikoistapauksessa on hallitsija etsinyt omaa korotustaan ja
suurempaa valtaa. Niissäkin tapauksissa, joissa hallitsija on auttanut
tasavaltojen muodostumista, on myöhempi asiain kulku osottanut, että he
tekivät sen edellyttäen voittavansa kansan suosiota ja lujittaakseen
omaa valtaansa. Kunnianhimoinen, viisaasti laskeva mies olisi Mooseksen
asemassa ja pyrkiessään lujittamaan kansan pettämistä, koettanut saada
vallan omiin ja perheensä käsiin, erittäinkin kun tämä näkyi olevan
verrattain helposti saavutettavissa, koska uskonnollinen valta jo oli
tämän suvun käsissä, ja koska kysymyksessä oleva kansa väitti, että
Jumala hallitsi sitä tabernaakkelista. Ei myöskään voi otaksua, että
mies, joka kykeni luomaan sellaiset lait ja hallitsemaan sellaista
kansaa, olisi ollut niin lyhytnäköinen, ettei hän olisi nähnyt,
mihin hänen toimintansa täytyi johtaa. Niin täydelleen jätettiin
kansan hallitus sen omiin käsiin, että jos kohta tärkeämmät asiat,
joita yllämainitut hallitusmiehet eivät voineet päättää, tuli jättää
Mooseksen ratkaistavaksi, niin saivat he kuitenkin itse päättää, mitkä
asiat joutuivat Moosekselle. "Mutta jos joku asia tulee teille liian
vaikeaksi, niin antakaa sen tulla minulle, jotta saisin kuulla sen". --
5 Moos. 1: 17.