Noin luulin, noin ma aattelin,
Noin talven ajall' arvelin:
Kun kevät tulla keikahtaa
Ja päänsä kukka kohottaa,
Kun linnun kieli livertää
Ja taivon kansi sinertää,
Kun vetten pinta välkähtää
Ja lähtehetkin läikähtää,
Kun tuuli huokuu lempeä
Ja lämpimätä henkeä --
Niin "munkin miel' ehk' auvostuu
Ja lauleluhun saapi suu."
Noin taasen luulin, aattelin,
Noin kevähällä arvelin:
Kun kesäks' kevät vaihettuu
Ja lehdessänsä onpi puu,
Kun päivä säteitänsä luo
Ja maa se armautta juo,
Kun niitty hienohelmassaan
Ja kukkivass' on vaipassaan,
Kun lintu hoitaa pieniään
Ja niille laulaa virsiään --
Niin "munkin miel' ehk' auvostuu
Ja lauleluhun saapi suu."
Noin taasen luulin, aattelin,
Noin kesällä ma arvelin:
Kun syksy he'elmät kypsyttää
Ja kesää lähtöns' itkettää,
Kun päivä tummuu, pimenee
Ja myrskyt, tuulet lähenee,
Kun lehti puussa kellertyy
Ja kukka maassa näivettyy,
Kun lintu matkans' alottaa
Ja viimislaulun laulahtaa --
Niin "munkin miel' ehk' muutahtuu
Ja lauleluhun saapi suu."
Niin tuli kevät lempineen
Ja vieno, lämmin-henkinen,
Niin tuli kesä herttainen
Ja maall' ol' vaippa kukkainen,
Niin tuli syksy kylmä niin
Ja kesä kuoli kyyneliin,
Niin lintu nousi siivilleen
Ja lähti ilmaretkilleen,
Niin muuttui kukka, lakastui
Ja puiden oksat paljastui --
Näin "vuoden ajat vieri vaan,
Mut' suun' ei saanut laulamaan."
Ei suuni saanut laulamaan,
Kun kevät minust' ohi vaan
Vei riemunsa ja kesäkään
Ei mulle suonut lämmintään.
Myös syksyn hedelmistä en
Mä mitään saanut osaksen'.
Ain' yhä hyökylaineitten
Vain raivokuohuiss' uiskelen
Ja yöhyt ympärillän' on
Ja kolkko niin ja toivoton...
-- -- -- -- --
-- -- -- -- --