Hän morsiustyttönä seisoi
Ja vihkimävirsi se soi.
Ja Herralle kumarsi kansa
Ja tuohukset leimua loi.
Ei käännä, ei liikuta päätään
Hän kutrien varjoamaa.
Vähän sorjaa vartaloansa
Rukouksehen notkistaa.
Ja katse ol' luotuna maahan,
Mut rinta se aaltosi vaan.
Puna vienonen poskilla väikkyi --
Kenties mitä haaveksikaan.
Hän onnesta morsion ehkä,
Kun vihkimätyynylle tää
Sai polveta, sydämessänsä
Tuns' autuutta viehättävää.
Tai mahtoiko aavistus häntä
Läpi käytellä unten-maan...?
Kenties on vihillä siinä
Hän nyt itsekin aatteissaan...?
En tiedä, mut ihmeitä tunsin
Minä myöskin nyt rinnassain
Ja tunteita vaihtuen vaihtui
Mulla outoja sielussain.
Ja mieleni kauaksi lensi,
Oli lämmintä syömmessäin...
Mut hurmauksesta ma toinnuin
Ja taas hänet eessäni näin.
Hän morsiustyttönä seisoi
Ja vihkimävirsi se soi.
Ja Herralle kumarsi kansa
Ja tuohukset leimua loi.