Syksyn kukka, kaihomiellä
Sua kaino katson vain,
Yksinäs kun seisot siellä,
Missä äsken sadottain
Loistokkaana heimoasi
Oli juhlapuvussaan,
Päiväntähti siskojasi
Lempi morsiamenaan.
Siinä, vailla loistavuutta,
Vaaleana, allapäin
Näet, kuinka onnetuutta
Syksynilma myrskysäin
Tuopi, eikä korvanasi
Kukaan kuiskaa lempeään,
Eikä ole kohdatasi
Lemmittävää yhtäkään.
Neitokaan ei nauruhuuli
Kaunistamaan rintoaan
Sua poimi, länsituuli
Korttas pane huojumaan:
Yksin kuolla huolissasi
Määrä elämäs' on vaan --
Kostuta ei hautoasi
Kukaan kyyneltulvallaan.