Suuri audienssisali Kremlin linnassa Moskovassa, Oikealla
valtaistuin. Perällä kahden sotamiehen vartioima ovi.
Vasemmalla sisäänkäytäväovi, jonka suussa seisoskelee
hovipalvelijoita.
ENSIMÄINEN HOVIPALVELIJA.
Tänään, näköjään, tsarevitsh tsaarin eteen tuodaan?
TOINEN. Sitävartenhan ne tänne kokoontuvat.
KOLMAS. Saas nähdä, joko tuomiokin lankeaa?
TOINEN. Eiköhän. Toissapäivänä hän myöhään illalla Moskovaan tuotiin.
Eilen aamulla varhain kuuluu jo olleen salainen neuvottelu tsaarin
luona ja heti senjälkeen annettiin käsky järjestää täksi päiväksi tämä
suuri audienssisali.
ENSIMÄINEN. Varmaanpa se luostariin lähetettäväksi, tsarevitsh,
tuomitaan, jonne jo ennen itsekin aikoi, vaikka ei silloin mennyt.
KOLMAS. Ell'ei armahdeta.
TOINEN. Jopa! Tuollahan tuo vielä, kaikkien nähtävänä, "Punaisella
torilla" riippuu tsarevitshin ystävän Kikinin ruumis teilillä ja pää
riu'un nenässä.
ENSIMÄINEN. Niin, niin. Voi kauhua! Oikein kamalalta tuntui siitä ohi
kulkea.
KOLMAS. Eilen oli vielä ollut hengissä. Kovissa tuskissa oli kitunut.
TOINEN. Niin oli, kun tsaari siitä sivu ajoi. Armoa oli rukoillut.
Silloin tsaari käski lyödä häneltä pään poikki ja nostaa seipään
nenään.
KOLMAS. Monta kertaa, kuulen ma, oli häntä, ennenkuin teloitettiin,
kidutuskammiossa kaakkiin vedetty ja piiskattu.
ENSIMÄINEN. Kun ei, raukka, ennen tunnustanut.
TOINEN. Vähäkös niitä on sillä lailla tutkittu, jopa pahemminkin.
Gljebovia oli kidutettu kuumalla raudalla ja tulisilla hiilillä; kolme
päivää riippui sidottuna terävillä nauloilla varustettuun lautaan;
sitte seipääseen pistettiin eikä tunnustanut kuitenkaan. Ja siihen
kuoli.
ENSIMÄINEN. Hyi! En minä kestäisi. Kuolisin paikalla.
TOINEN. Vaan kun ei anneta heti kuolla. Se on jo armoa, kun pää oitis
poikki lyödään.
KOLMAS. Niin kai se on. Tsarevitshin kamaripalvelija Ivan kuuluu ensin
mestatun ja sitte vasta oli pää pantu seipääseen ja ruumis teilille.
ENSIMÄINEN. Entäs ne muut liittolaiset? Kuinkas heidän on käynyt?
TOINEN. Yhdeksän kaikkiaan on heistä jo mestattu. Ruhtinas Stsherbati
oli myöskin ensin tuomittu mestattavaksi, mutta sitte oli tullut käsky,
että hän on piiskalla rangaistava; sitte reväistiin häneltä kieli
suusta, sieraimet leikattiin pois ja vihdoin karkoitettiin hän
Pustooseroon. Semeon Naryshkin lähetettiin kaukaisimmalle maatilalleen,
josta ei saa koskaan minnekään matkustaa. Ruhtinas Vasili Dolgoruki
taas on alennettu kenraaliluutnantista everstiksi ja ajettu
Soli-Kamskajaan. Mikä sitte Siperiaan, mikä minnekin viety. Nikifor
Vjasemski yksin vain sai rankaisematta lähteä Arkangelskiin.
ENSIMÄINEN. No, mutta entäs se tsarevitshin nainen, Afrosinja?
KOLMAS. Niin. Sitähän ei täällä lainkaan ole tutkittu.
TOINEN. Se onkin ainoa, jota tsaari kuuluu säälineen. Linnaan sanovat
ulkomaalta suorastaan viedyn Pietariin.
ENSIMÄINEN. Vähiten lienee ollut syyllinen?
KOLMAS. Tai eniten ehkä tunnustanut?
TOINEN. Ehkäpä onkin. Toiset sitäpaitsi hokevat hänen raskaana olevan.
Liekö sitte totta vai ei, -- sitä en osaa sanoa. -- Hss! Tuossapa jo
alkavat tullakin.
(Saliin tulee ja asettuu ryhmiin hovikkoja, ministereitä,
senaattoreita, hengellisiä ja muita ylhäisiä. Lopulta astuu
sisään tsaari ja hänen vieressään Katarina. Jälessä seuraavat
ruhtinas Menshikov, varakansleri paroni Shafirov, sotamarski
Sheremetjev, salaneuvos Tolstoi ja eversti Rjumjantsov, jotka
asettuvat valtaistuimen läheisyyteen, tsaarin istuuduttua
siihen. Vasemmalle puolen valtaistuinta on Katarinalle
varattu toinen istuin).
TSAARI.
Tsarevitsh eteheni tuotakoon!
(Perällä oleva ovi avataan ja yleisön väliin muodostuneen
kujan läpitse tulee Aleksei, ilman miekkaa. Alekseita,
pitäen hänen miekkaansa kädessään, seuraa Bahmeotov.)
TSAARI.
Miekkansa!
BAHMEOTOV (ojentaa, polvistuen, tsarevitshin miekan tsaarille, joka
antaa sen Menshikoville).
TSAARI.
Uskolliset alamaisein
kaikk' kyllä hyvin tietävät, kuink' olen
alati suurta huolta pitänyt
vanhimman poikain kasvatuksesta
jo nuoruudestaan aikaisimmast' asti.
Mun hartahin on toiveheni ollut,
hänestä että kerran oisi noussut
minulle kelvollinen perillinen
ja rakkaan maani valtaistuimelle
sen arvoinen myös hallitsija. Kaikki
mun uskolliset alamaiseni
jo senkin tietävät, kuink' ollut turhaa
on, valitettavasti, tämä huoli
hänestä, kuinka isänsä hän vaivat
on palkinnut ja minkä häpeän
hän tuottanut on itsellensä, mulle
ja koko valtakunnalleni silmäin
edessä kaiken maailman. Kun ensin
pilannut oli elämänsä aivan
parissa tyhmäin, kunnottomain, raakain
hän ihmisten, niin tahtoani vastaan
nous' sitten röyhkeästi taisteluun
ja vainoani, muka, välttääksensä
pakeni maasta Rooman keisarin,
lankonsa luokse, etsein hältä turvaa
itselleen sekä aatalleen, jonk' otti
jo puolisonsa eläessä. Kauan,
häväisten minua ja tahraten
mun nimeäni, piiloitellen siellä
hän oleskeli, kunnes vihdoin pitkäin
hän niskoittelemisten jälkeen nyt
on kiinni saatu, jälleen kotiin tuotu.
Ja vihdoinkin hän tässä silmieni
edessä seisoo nyt. -- Mä kysyn sulta:
sanoa voitko mitään puolustaakses?
mill' a'ot puhdistaida?
ALEKSEI.
Isä -- tsaari!
Ma olen syyllinen sun edessäsi;
sen tunnustan. Mut anteeks' antaa oothan
jo luvannut.
(Lankeaa polvilleen.)
TSAARI.
Siis mitä pyydät multa?
ALEKSEI.
Elämää, armoa, mun isäin, tsaari!
TSAARI.
Nous' ylös! Armon sinulle mä suon,
jos, mitään salaamatta, ilmaiset
minulle kaikki ja jos oikeudestas
perintöön luovut.
ALEKSEI (nousten ylös.)
Suostun siihen kyllä.
TSAARI.
Lupaus valallinen annettava
sun on. Se täss' on valmis. Varakansler'
Shafirov, lue se!
PARONI SHAFIROV (astuu esille ja lukee). "Minä allamainittu lupaan
pyhän Evankeliumin edessä, että koska minulta, rikokseni tähden isäni
ja tsaarin, hänen majesteettinsa, edessä, on riistetty perintöoikeuteni
Venäjän valtaistuimeen, niin minä sen tähden, syyllisyyteni ja
arvottomuuteni vuoksi, sen oikeaksi tunnustan, ja lupaan ja vannon
Kaikkivaltiaan, Pyhässä kolminaisuudessa ylistetyn Jumalan ja hänen
tuomionsa kautta, että tätä isäni tahtoa kaikessa tottelen ja etten
sitä perintöoikeutta koskaan minäkään aikana tavoittele ja pyydä enkä
sitä milläkään tekosyyllä vastaan ota. Ja oikeaksi perilliseksi
tunnustan minä veljeni tsarevitsh Pietari Petrovitshin. Vakuudeksi
suutelen minä pyhää ristiä ja allekirjoitan nimeni omakätisesti."
TSAARI (Alekseille).
Ja kirkossa nyt juhlallisest' on
sun luovuttava oikeudestasi
valtaistuimeen ja valallinen tämä
lupaus allekirjoitettava.
(Menshikoville.)
Sen jälkeen ruhtinas, on manifesti
julaistava, ett' toinen poikani,
jok' aviosta rakkaan Katarinan
kanss' syntynyt on, -- Pietari Petrovitsh --
on valtakunnan perillinen nyt.
Menkäämme siis!
ALEKSEI.
Viel' yksi pyyntöni
sa isä-tsaari, kuule!
TSAARI.
Mikä on se?
ALEKSEI.
Rukoilen, tsaari, sinua ja sua
myös, tsaaritar: mun suokaa Afrosinja
aviovaimokseni ottaa. Yhden
hän lapseni on äiti jo ja toista
viel' alla sydämensä kantaa. Isä!
Vapauta vankeudesta hänet nyt
ja syyttömästä häpeästään myöskin,
mun sallimalla hänet naida. Se
mun ainoa on, hartain pyyntöni.
TSAARI.
Sa mahdotonta pyydät. Linnassa
on hänen vielä istuttava, kunnes
voi hänen kanssaan alkaa tutkinto
osallisuudestansa rikokseesi.
ALEKSEI.
Hän syytön aivan on, -- mua usko, isä! --
joll'et vain sitä rikoksena pidä,
hän että mua rakastaa, kuin minä
myös häntä. Se on syynsä.
TSAARI.
Rikokseen
on häpeällisehen rakkautenne
tuo teidät vienyt. Häpeällinen
sekin on rikos siis.
ALEKSEI.
Ei pahempi
sinunkaan tekoasi, isä, kun
mun äitin' hylkäsit ja Katarina
Skavronskajan teit lemmitykses' ensin
ja sitte puolisokses' otit.
TSAARI (kalveten).
Mitä?!
Vait, kunnoton! Kuink' uskallatkaan sinä?!
Sa unhotat, ett' itsevaltiaan
edessä tsaarin tässä seisot nyt!
ALEKSEI (yhä innostuen).
Viimeisen kerran ehkä. Siksi tahdon
sinulle kaikki lausua. Sä syytät
minua, isä-tsaari, siitä, että
näin olen huono, rikoksellinen,
sinua vastaan että noussut olen
ja hyvät aikees häväissyt. Niin olkoon!
Vaan en näin huonoks' ole syntynyt, --
semmoiseks' olen minä kasvatettu.
Väkisin tahdottu on toisellainen
minusta tehdä, kuin miks' olin luotu.
Ei rakkaudella koskaan kohdeltu
minua ole. Aina kiellettynä
vähinkin oma tahto mult' on ollut.
Ja oman äidin hellyytt' ollen vailla,
kokea emintimän lemmettyyttä
oon kylliks' saanut. Kelvottomiin käsiin
ma kasvatettavaksi annettiin
ja -- kelvottomaks' kasvatettavaksi.
Se oli tarkoituskin. Semmoiseksi
ma olin saatavakin. Toisten tiellä
ma olin, siksi sitä tietä minut
tahdottiin tieltä pois. Sun aikees', isä,
on ehkä hyvät olleet, mutta toiset
on olleet tsaarittaren halut, toiveet
ja suosikkisi Menshikovin pyyteet.
He sua aina yllyttäneet ovat
minua vastaan.
KATARINA.
Raukka enää tiedä
ei mitä haastaakaan!
ALEKSEI.
Ja minkätähden?!
Vain vallanhimostaan. Sun sijallesi
halunnut aina ruhtinas on päästä.
Vaan toivonsa se tyhjiin silloin raukes,
kun sulle pojan antoi tsaaritar.
Ja hänen
(luo katseen Katarinaan)
kunniansa himo tänään
nyt tyytyväisnä riemujuhlaa viettää.
MENSHIKOV.
Hillitse, suuri tsaari, raivoansa!
TSAARI.
Ma oonko kaikki kuullut jo vai vielä
sinulla jotakin on lisättävää?
ALEKSEI.
Minua syytät, tsaari, siitä, että
sinua vastaan noussut olen sekä
kapinaan muita yllyttänyt myöskin.
Vaan valtaahan en himonnut ma koskaan,
en koskaan valtaan pyrkinyt. Päinvastoin
sit' olen aina kammoksunut, sillä
mit' olen valtaa omin silmin nähnyt,
se aina vain on väkivaltaa ollut.
Siks' olen sitä hylkinyt ja lemmen
paennut leppoisien siipein turviin.
Niin, toisen valta avionikin
minulle valmisti. Siin' onneton
ma olin. Silloin löysin yhden, -- yhden
jota ma rakastan ja joka mua
myös rakastaa. Sen yhden luona vain
ma elämäni onnen löysin. Mutta
nyt senkin onnen tahdot multa riistää.
Sen yhden kanssa elää tahdoin vain,
vain elää, mutta senkin rukouksein,
sen ainoani, isä-tsaari, hylkäät.
(Polvistuu, heltyen kyyneleihin.)
KATARINA (liikutettuna).
Rukoilen hänen puolestansa, tsaari,
suo hänen Afrosinja naida! Eihän
nyt enää siihen estettä voi olla.
MENSHIKOV.
On, suuri tsaari, este vieläkin.
Se pyyntönsä on mahdotonta täyttää.
Eversti Bahmeotov Susdalista
käsiinsä juuri on tsarevitshin
salaisen kirjeenvaihdon saanut. Siitä
käy selvin sanoin ilmi, että tahtoi
tsarevitsh kotiin palata ja omiin
käsiinsä, liittolaistens' avulla,
tääll' ottaa vallan. Siis päinvastoin aivan,
kuin mitä itsestänsä taannoin tässä
vakuutti sinun edessäsi, tsaari.
Hänelle jalomielisesti armon
soit, suuri tsaari, vaan nyt tämän tähden
uus tutkinto on hänen kanssaan tarpeen.
Kas, tässä todistus!
(Antaa tsaarille paperin.)
Myös mua syytti
hän äsken, että sinun sijallesi
ma, suuri tsaari, muka pyrin päästä --
jost' ei oo hällä yhtään todistetta --
vaan tässä näet omin silmin, että
se toivo -- kiitos taivaan, turha vain! --
ol' hänen omansa, ei minun lain.
TSAARI.
Petosta vielä siis ja kavaluutta! --
Uus tutkinto on toimeenpantava
ja oitis! Kaikki, kaikki selville
on saatava! Ei jälkeäkään enää
oo tuosta joukkiosta jätettävä!
Sen sopukat on etsittävät vielä,
esille kaikki kaivettavat tyystin
ja joka kynsi pinnalta on maan
pois pyyhittävä iäksi! Ja sinä,
katala Judas, sinut lähetän
ma linnaan Pietar'-Paavalin nyt täältä.
Siell' Afrosinjasi jo istuu. Siellä,
sisällä samain seinäin, sinäkin
saat tekojasi mietiskellä, kunnes
sun tuomiosi lankee.
ALEKSEI.
Omat tekos
minussa itse, suuri tsaari, nyt
sä tuomitsit.
TSAARI.
Pois silmistäni, pois!
ALEKSEI (viedään pois).
BAHMEOTOV (seuraa).
TSAARI.
Huomenna itse Pietariin jo muutan.
Ylioikeuston siellä asetan.
Se tätä asiata tutkikoon!
Se langettakoon poikan' tuomion!
(Tarjoo kätensä Katarinalle ja poistuu muiden seuraamana.)