Tsaarin huone Oranienbaumissa. Perällä ja vasemmalla
ovet. Tsaari kävelee nopeasti edestakaisin. Menshikov
seisoo oikealla olevan pöydän ääressä.
MENSHIKOV.
Kas siinä kaikki, mit' on ilmisaatu.
Ja tiedot nää on tuonut Bahmeotov.
Talossa Vjasemskin hän heidät tapas'
sin' iltana, kun kruununprinsessa
äkisti kuoli. Sillä haavaa en
surua surun päälle tahtonut
kasata, tsaari, sinullen. Vaan nyt
kun vainaja on saatettu jo hautaan,
nyt hetkeäkään varaa meill' ei ole
hukata enää.
TSAARI (pysähtyen).
Afrosinja anna
eteeni tuoda! Jonkun selvityksen
kai hältä saamme.
MENSHIKOV.
Armollinen tsaari!
On Bahmeotov, jonka sydän kyllä
sen tytön teitä tutkii, juuri tuonut
minulle sanan, että Afrosinja
on Pietarista kadonnut ja kenkään
ei tiedä, minne.
TSAARI.
Kuinka?!
MENSHIKOV.
Suuri tsaari!
Hatarat kovin viel' on liitokset
tuon liiton: päivä niistä pilkistää. --
Näät, tuskin puoliso tsarevitshin
maan poveen oli kätketty, niin itse
hän oitis riensi Kurovitskajaan
suruaan siellä, muka, haihduttaakseen.
TSAARI.
Siis luulet: sinne myös...?
MENSHIKOV.
En erehtyne,
ett' Afrosinjakin on korjattu
ajoissa sinne.
TSAARI.
Mahdollista, että
maneetti tuo nyt pojan sinne veti.
MENSHIKOV.
Ja mahdollista, että vetovoiman
tuon kanssa sinne siirtyneet on muut
salaiset voimat.
TSAARI.
Ovatko ne kaikki,
pidoissa jotka silloin olivat
Vjasemskin luonna, muistiin pantu, jotta
minäkin vuorostani heidät saisin
pitoihin kutsuttaa?
MENSHIKOV.
Ei suinkaan sitä
oo laiminlyöty. Luettelo täss' on!
(Antaa tsaarille nimiluettelon.)
TSAARI (silmäillen sitä).
Lopuhin -- Gljebov -- Kikin -- isä Jakov --
Dubrovski ja Stsherbati -- veljekset
Naryshkin -- -- Dolgoruki! Myös Vasili
Vladimiritsh?! Se oisko mahdollista?!
MENSHIKOV.
Ei ilman aikojaan ois, suuri tsaari,
sun suosikkias siihen merkitty.
Ja mik' ei ole mahdollista ollut,
voi mahdolliseks käydä.
TSAARI.
Et siis tunne,
mein Freund, tuon seuran keskustelua
sen tarkemmin? Ja todisteita sulla
ei ole muita?
MENSHIKOV.
Valitettavasti
ei vielä. Mutta ilmitulleet teot
mun mielestäni, tsaari, selvempää
puhuvat kieltä aina, kuni puheet,
Salaankin jääneet. Sillä selvä kylliks'
on, että toimivat tsarevitshin
hyväksi he.
TSAARI (miettien).
Siis lienee aika tullut,
mä että vaatimuksen viimeisen
lähetän pojalleni, muuten -- -- muuten -- --
MENSHIKOV.
Jo liian kauan, tsaari, on se tässä
sun pöydälläsi allekirjoitustas
odottamassa virunut.
TSAARI (Pöydän ääressä.)
Niin on.
(Lukien ääneen kirjeen lopun).
-- -- -- "Sen tähden, niinkuin sinä haluat, on enää mahdotonta olla
kala tai lintu, siis joko elämäsi muuta ja vilpittömästi koeta minulle
kelvollinen perillinen olla taikka rupea munkiksi, sillä ilman sitä ei
henkeni rauhaa saa, varsinkaan nyt, kun kivulloiseksi käynyt olen.
Tämän saatuasi anna viipymättä vastaus joko kirjeellisesti taikka
minulle itselleni päätöksesi suullisesti ilmoita. Ja ell'et sitä tee,
niin menettelen kanssasi, kuin pahantekijän kanssa."
(Seisoo kotvan aikaa mietteissään).
MENSHIKOV.
On Bahmeotov täällä. Kirjees viedä
perille voisi oitis hän...
TSAARI (ikäänkuin itsekseen).
Jo kauan
oon epäröinyt, kauan odottanut
ja kauan toivonut. Niin, yksi poika
on mulla vain. Ei varaa oisi mulla
hukata häntä. Köyhä olen mä.
Mut kohta, tänään ehkä vielä, rikas
jo olla voin ma. Ratkaiskoon siis taivas!
NARRI (kääpiö, -- kurkistaa ovesta vasemmalta). Isä Pietari! Isä
Pietari! Aika on tullut. Päätä vain kaivataan. Tarkoitan sinua --
valtakunnan päätä.
TSAARI.
Aa, vai sinä! Tulit parahiksi, päätön houkko. Pidä siis seuraa
ruhtinaalle, kunnes palaan.
(Menee vasemmalle.)
NARRI (tsaarin jälkeen). Kiitoksia, Teidän Majesteettinne. Se sattui
ihan naulan päähän. Annan panna pääni poikki, että se päätös oli yhtä
oikea, kuin armollinen, sillä siihen toimeen ei suinkaan päätä tarvita.
(Kumartaen Menshikoville.) Nöyrin palvelijanne, ruhtinas!
MENSHIKOV (kävelee edestakaisin nopein askelin). Mene! En tarvitse
sinua.
NARRI (kävellä sipsuttaa Menshikovin rinnalla). Suokaa anteeksi, teidän
armonne, mutta minä tarvitsen teitä. Sillä Hänen Majesteettinsa käski,
niinkuin teidän ruhtinaalliset korvanne suvaitsivat kuulla, minun
pitämään teidän ylhäiselle armollenne minun alhaisen arvoni mukaista
seuraa. Minun täytyy siis totella, vaikka se vastenmielistä onkin, --
mi-mi-mi-nulle luonnollisesti. Ja teidän täytyy kuin täytyykin odottaa,
vaikka se ei mieluista olekaan, -- mi-mi-minulle luonnollisesti. --
Mutta istukaahan toki, teidän armonne! Kuinka teidän armonne käy, jos
te noin armottomasti käytte. Huh! Minä en jaksa enää. Minä istun tähän
(istuutuu tsaarin paikalle pöydän ääreen) omalle paikalleni ja istukaa
te, teidän armonne, tuohon (osoittaa hänelle tuolia) omalle
paikallenne. Pyydän nöyrimmästi!
MEMSHIKOV (ei ole kuulevinaan, vaan kävelee kävelemistään).
NARRI. Vai ei se passaa? Mutta, nähkääs, te saatte odottaa kauan...
kauan, ennenkuin, nimittäin, pääsette tälle minun paikalleni istumaan.
Sitä taas, mitä nyt ette tahtoisi odottaa, sitä ei teidän tarvitse
kauan odottaa. Ei tuuman vertaakaan aikaa enää. Antakaa siis noiden
tuumainne marssia matkoihinsa ja istukaa tähän minun kanssani
tuumimaan... Vai ei sittenkään?! -- -- Jaa jaa! Tämä on ylen tärkeä
hetki, setä Aleksanteri Danilovitsh, -- minulle, teille ja tsaarille.
Tsaarittaren jätämme tällä hetkellä syrjään. Sillä nyt syntyy ihminen,
-- jaa-a -- ihminen. Vaan mikä on ihminen, setä hyvä? Vastaus: ihminen
on ruoho, joka tänäpänä kukoistaa, vaan huomenna lakastuu ja pätsiin
heitetään. Niin sitä tosin luultiin ennen muinoin, -- minun nuoruuteni
aikaan, -- kuningas Taavetin hovissa, mutta nyt, tähän aikaan ja tässä
hovissa, on yksi, joka arvelee, että ihminen on pölkky, joka taivaasta
tipahtaa toisen ihmisen tien poikki, ett'ei hän pääse vapaasti, omin
valloin, eteenpäin kulkemaan. Ajatteleppa, että tuossa, esimerkiksi,
marssii mies ja miettii, että niin ja niin on minun marssittava, että
pääsen tuon pöydän ääreen istumaan, vaan juuri kuin hän marssii ja
miettii, niin tipahtaakin taivaasta pikkarainen pölkky tielle ihan
hänen nokkansa eteen.
MENSHIKOV (uhaten lyödä narria). Vait loruinesi, senkin pölkkypää!
NARRI (sukkelasti iskua väistäen, pujahtaa toiselle puolen pöytää).
Ai-ai-ai-ai! Taisipa sattua ihan silmään, vaikka silmäkulmaan vain
sihtasinkin.
MENSHIKOV (istuutuu pöydän ääreen). Käy käskemässä luutnantti Bahmeotov
oitis puheilleni!
NARRI. Teidän Majesteettinne käskyä oitis noudatan, vaan uskallanko
ensin alamaisimmasti pyytää Teidän Majesteettianne kaikkein
korkeimmasti allekirjoittamaan tuon tärkeän paperin, joka tuossa
pöydällä lepää.
MENSHIKOV (hypähtää istualtaan lyöden kämmenensä pöytään). Varo,
epäsikiö, etten luitas ruhjo!
TSAARI (palaa ja rientää syleilemään Menshikovia).
Mein lieber Freund! Suo tykkein paukkua
ja soida kellojen ja ilotulten
nyt räiskyä! On toivo täyttynyt:
mun rakas puolisoni Katarina
minulle pojan lahjoittanut on.
NARRI.
Hurraa!
(Syleilee takaapäin Menshikovia.)
MENSHIKOV.
Suvaitse, tsaari, vastaan ottaa
mun alamaisin onnentoivotukset
tään riemutapahtuman johdosta!
NARRI (suudellen tsaarin kättä).
Ja minun myöskin.
TSAARI (narrille).
Ilo suurin riennä
kaikille iloisesti ilmoittamaan!
NARRI.
Iloni on se, armollinen tsaari.
(Juoksee pois.)
TSAARI (mennen pöydän luo).
Niin, taivas ratkaissut on asian
tään nyt.
(Kirjoittaa nimensä paperiin.)
Kas tässä! Toimituta tämä
perille nyt, mein Herzchen! Kolmen päivän
perästä viimeistään on vastaus
oleva mulla! Toivon, että kun
on poika ensin taivutettu järki,
niin salakiihoittajain taittuu kärki. --
Näkemään asti siis, mein Camerad!
(Menee vasemmalle.)
MENSHIKOV (ottaa paperin ja pitää sitä miettien kädessään).
Elämä oikkua on monin hetkin.
Välist' on kolkot päivät iloisetkin:
Ma surra nyt, vaan riemuita sa saat. --
No!
(Avaa oven perälle).
Bahmeotov!
BAHMEOTOV (tulee).
Ruhtinas, sä käsket?...
MENSHIKOV.
Tsarevitshille Kurovitskajaan
tää kirje vie! -- Sa kilparatas päähän
hyvästi juokse! Palkintosi ottaa
saat omin käsin, mistä tapaat sen.
Hyvällä sit' et saane. Varustaudu
siis hyvin! -- Ohjeeni jo muut sa tunnet.
BAHMEOTOV.
Sun armos, kiitän sua! -- Kaikki täytän.
MENSHIKOV (menee perälle).
BAHMEOTOV.
Mitä ma voin, -- sen kyllä nyt mä näytän.
(Seuraa.)