Tsaarin asunto kesäpuistossa. Yksinkertainen huone täynnä
kaikenlaisia työkaluja, laivan malleja, sota-aseita,
fysikalisia koneita y.m. Vasemmalla ikkunat, oikealla ja
perällä ovet. Etualalla ikkunan edessä sorvauspenkki,
jonka ääressä Tsaari sorvaa. Charlotte seisoo oikealla.
CHARLOTTE.
Näin, armollisin isä-tsaari, näin
jo raskahaks' on elämäni käynyt.
TSAARI.
Saat olla huoleti, mein Liebchen, konsaan
ei moisiin asioihin kiintynyt
oo Aleksei.
CHARLOTTE.
Niin luulin mä myös ennen.
Mut kaikki, kaikki toista todistaa.
Ja kirje varsinkin.
TSAARI.
Sen avulla
me selvitämme kaikki.
PALVELIJA (ilmoittaa).
Ruhtinas
Aleksanteri Danilovitsh.
TSAARI.
Hän tulkoon!
MENSHIKOV (tulee).
TSAARI.
No, mitä nyt, mein Freund? Sa tulet yksin?
MENSHIKOV.
Mä pyydän anteeks, armollisin tsaari!
TSAARI.
Siis käskyän' et täyttämässä käynyt?
MENSHIKOV.
En koskaan ennen näin oo huonosti
sun käskyjäsi täyttänyt.
TSAARI.
Vaan nyt?...
MENSHIKOV.
Ei sua totellut tsarevitsh eikä
minua tänne seurannut.
TSAARI.
Ja syy?
MENSHIKOV.
"Tien sinuttakin kyllä tunnen sinne.
Edeltäpäin vie sana, että saavun."
Se hänen vastauksensa.
CHARLOTTE.
Jumala!
Tää mitä tietää?!
TSAARI.
Lapseni, ma tutkin
asian tarkoin. Tuonne odottamaan
siks' aikaa käy!
CHARLOTTE.
Sun armoos, tsaari, luotan.
(Menee oikealle.)
TSAARI.
Mein Herzenskind! Noin uppiniskainen
ei poika koskaan ennen ole ollut.
MENSHIKOV.
Niin röyhkeästi kuin nyt hän, ei kenkään
viel' ole kohdellut sun palvelijaas.
TSAARI.
Siks' eteheni hänet rautakourin
sun pitänyt ois tuoda.
MENSHIKOV.
Yksin, tsaari,
ei ollut hän. Ol' isä Jakov siellä.
TSAARI.
Se pitkäparta taas! Sen kädet, ne,
ne ovat tahmean tuon taikinan
noin kovaks kannikaksi leiponeet.
MENSHIKOV.
Käsistä niistä syntyäkään muuta
ei ole voinut. Mut se pureskella
käy vaikeaksi ehkä kohtakin,
ajoissa ell'ei pehmitetä sitä.
TSAARI.
Mein lieber Kamerad! Sa vartioitset,
sen tiedän, kyllä hyvin valtatiet,
vaan nyt on kehno kirkon rotta tehnyt,
näköjään, salakaivannon ja päässyt
perille jo. Ken tietää, mikä vielä
voi vaarallinen väylä siitä tulla.
Ajoiss' on urkittava, mihin asti
se ulottuu! Siis kotkan silmääsi
sun tarkemmin nyt käytettävä on!
MENSHIKOV.
Vaikk', ylhä tsaari, mua nuhteletkin,
oon onnellinen, että alamaiset
mun huomautuksein armollisiin korviis
suvaitset ottaa. Monasti jo ennen
sinulle, tsaari, osoittanut olen,
miten on turmiollinen se seura,
jätetty johon nyt tsarevitsh on
ja jossa hän niin hyvin viihtyy. Ethän
sa ole enää pitkiin aikoihin
puhunut hälle sanaakaan. Ei kumma
siis, että vaitioloas hän pitää
hyväksymisen merkkinä. Ei kumma
siis, ettei tottelekaan sua enää.
Niin, totisesti, kypsyneet on aatteet,
jotk' imenyt on heimolaisistansa,
ja uhkamielisyys on ensi kukka,
mi niist' on puhjennut. Vaan kun nyt tiedät,
mik' on se vesa, joka siellä versoo,
niin, sielullani sua palvellen,
oon valmis aina tukehuttamaan
kaikk' elkeet ituihinsa, vaarat väistään
ja vahvistamaan vain sun valtakuntaas.
TSAARI (taputtaen Menshikovia olkapäälle).
Mein Seelenkind! Sen kyllä uskon. Siksi
jätänkin huoleksesi poikani
tekoja tarkastaa. Kas tässä kirje!
On selvitettävä, mist' on se tullut, --
mik' on se maali johon tähtää se.
Se kruununprinsessalle lähetetty
on kyllä. Mutta tarkoitus sen varmaan
on ollut toinen, kuin sen vaikutus.
Kavalan naisen haahmossahan usein
käy piru itse. Susdalista kulkee
salaiset langat nunnain, pappein kautta
tuon poikarievun luokse. Siksi ehkä
siell' oli luonaan isä Jakov nytkin.
Jos sitä tietä salakaivanto
tuo käykin, silloin tämä avain ehkä
sen ensimäisen oven mulle avaa.
(Antaa kirjeen Menshikoville.)
PALVELIJA (ilmoittaa).
Tsarevitsh!
TSAARI.
Parahiksi! -- Tulkoon sisään!
ALEKSEI (tulee).
MENSHIKOV.
Ilolla lähden käskys täyttämään, --
jos sallit, -- oitis?
(Tsaarin myöntymysmerkin tehtyä, poistuu perälle,
luoden Alekseihin riemuitsevan katseen).