VIII.

Miinalaivan reunaa vastaan nojautuu kaksi siropukuista

meriväenluutnanttia. He tupakoivat ja juttelevat kepeästi keskenään.

Laivan kantta pitkin menee pieni, laiha maalaisvaimo, joka kaikkia

voimia ponnistaen yrittää kantaa kahta ämpärillistä sikaruokaa, niin

ettei kannelle mitään pirskahtaisi. Päivä on kuuma ja sikaruoka on

pilaantunutta. Se haisee pahalle.

Luutnantit kirpistävät nenänsä ja hetken kuluttua juoksee maalaisakan

perästä virolainen matruusi, joka suomeksi koettaa selvittää, että vaimo

ei saa ottaa sikaruokaa laivasta, koskei osaa sitä sopivalla tavalla

pois kuljettaa. Sitä ei saa ottaa päivällä, koska päällystö on silloin

laivassa.

Elma, se on tuo maalaisakka, joka sikaruokaa kantaa miinalaivasta. Elma

painaa päänsä alas ja vaikenee. Taantumuksen iestä täytyy tottua

kantamaan.

Jälkeen Viaporin kapinan oli hän ja hänen miehensä liian sopimattomina

joutuneet osalta sos.dem. puolueen "poliitillisen" johdon epäsuosioon ja

muutamilta sai suoraan havaita, että olisi puolueelle edullista, että he

siirtyisivät pois sen palveluksesta.

He olivat poliitillisesti liian, "heikkoja" ja "epäluotettavia" j.n.e.

Elma ja hänen miehensä ostivat lainarahoilla pienen raivaamattoman suon

elättääkseen itseään kunnollisina korvenraatajina.

Nyt selveni Elmalle puolue-elämä.

Ensin hänen miehensä toimi yhtiössä kahden "puoluetoverin" kanssa.

Toinen oli sos.dem. maisteri, toinen sos.dem. rahamies. Alussa kävi

kaikki hyvin, mutta sitte ilmestyi soraääniä. Elman mies maksoi heidän

mielestään työväelle liian suuria palkkoja, ei rasittanut niitä kyllin,

yritti liikaa j.n.e. Seuraus oli, että rahamies, sos.dem. puoluetoveri,

yhtiön prokuristina sanoi, ettei yhtiö saa enää liikepääomaa, josta

olisi seurannut. että Elman miehen pienet säästöt olisi rahamies,

sos.dem. puoluetoveri, kaapannut yleisessä yhtiön vararikossa.

Kovien ponnistusten kautta sai Elman mies itse koko yhtiön huostaansa.

Nyt sos.dem. puoluetoveri ja rahamies, varatuomari, lakitieteen

kandidaatti ja aatelismies af Virvelin kimpaantui. Ja se voima, jonka

Elman olisi pitänyt miehineen säästää tarvittavaan

vallankumoustaisteluun, kului loppuun häikäilemättömän julkeissa

käräjäjutuissa, jotka arvoisa puoluetoveri af Virvelin nosti

ruotsalaisten ja suomettarelaisten porvarien, kehnojen

vääränvalantekijöiden työmiesten ja Venäjän hallituksen asettaman

suomalaisen poliisivallan avulla.

Eräänä päivänä Elman mies lyötiin käsirautoihin ja sai istua kolme

kuukautta Katajanokan vankilassa – syytettynä seitsemän markan

puuvarkaudesta, vaikka hänellä itsellään oli metsää.

Käräjöitä käytiin, luokkatuomioita langetettiin ja sos.dem.

puoluetoveri, rahamies ja aatelismies af Virvelin iloitsi, että Elman

mies olisi voitu tehdä kelvottomaksi puolue-taisteluun, menetettyään

kansalaisluottamuksensa.

Näin pitkälle menee revisionistinen varovaisuuspolitiikka puolueessa!

Ha! Ha! Ha!

Elma raatoi kuin torppariakka, teki hevostöitä, loi lantaa, möi

puutarhatavaraa torilla. Sillä välillä hän synnytti lapsia ja koetti

seurata aikansa virtauksia.

Sos.dem. puoluetoveri af Virvelin oli sukua suurimman suomalaisen pankin

johtaville piireille. Siellä ruvettiin kohtelemaan Elman miestä –

"tuttuun tapaan".

Annettiin ensin luottoa ja kun nuori mies oli olkainsa takaa hommannut

talonsa kuntoon – niin pankki pani sen äkkiä ryöstölle ja af Virvelin

ja pitäjän trokarit veivät Elman miehen omaisuuden polkuhinnasta.

Tiineitä rotu-emäsikoja myytiin 20 markalla. Poliisi löi heti nuijan

pöytään, kun joku vaan suvaitsi jotain tavarasta tarjota.

Elman koti puhdistettiin. Taideteokset ja perintövitjat, kihlasormukset

ja vaatteet myötiin.

Kahden lapsen kera Elma muutti Helsinkiin – ottaen puutarhurinsa

äidittömän kaksiviikkoisen lapsen vielä lisäksi huostaansa. Ainoa

ystävä, joka Elmalle jäi, oli uskollinen naispalvelija. Ida, joka Elman

kanssa jakoi viimeisen leivän ja välillä näki nälkää.

Ikuinen kiitos sinulle, sinä kansan nainen, joka uskoit aatteen voittoon

ja isäntäsi rehellisyyteen.

Nyt alkoi vakituinen taistelu rinta rintaa vastaan kapitalismin hirviön

kanssa.

Kettumainen, entinen puoluemies avusti heitä ensin huutamalla omiin

nimiinsä osan Elman miehen maapalstaa. Siihen Elma sai uhrata parhaimmat

voimansa ja elämänsä valoisimmat vuodet 30 ja 40 ijän välillä.

Elma vanheni ja jäykistyi, aivot väsyivät, into laimeni, sielu

katkeroitui. Ja ajaen kylmässä syksyisessä aamupimeässä laihalla

ruunalla kaupunkiin, hän paleli aina sisuksia myöten hautoen

mahdollisuutta pelastua tästä taloudellisesta ja henkisestä ahdingosta.

Ja tieto, että hänen tavallaan kärsi miljooneja Suomessa, satoja

miljooneja mailmassa, toisten ryvetessä laiskuudessa ja hekumassa, se

täytti hänen sielunsa verenhimoisella kostolla.

Laiha köyhän hevonen kärsi työn paljoutta ja viljan puutetta, lapset

kärsivät vilua vaillinaisessa asunnossa. Katto vuoti, tulisija oli

rikkinäinen tiilenröykkiö. Ruoka oli karkea ja toisinaan riittämätön.

Työ oli ylenmääräistä, lepoa ei voinut toivoakaan. Puolue ja taidemailma

sanoi, että Elma oli rappiolla – ja syy oli oma. Niin räkättivät

sukulaisetkin!

Oi, Siperian erämaitten elämä ei ole sen jylhempää kuin Suomen

korvenraatajan elämä hallaisen, viimaisen suon reunalla. Venäjän

vankilan vartijasto ei pirullisemmin kiusaa pidätettyä kuin

itsekylläinen, itseviisas suomalainen porvaristo ja aina sos.dem.

puolueeseen tunkeutunut revisionistinen puoluekerma kohtelee

vasemmistolaisia.

Ainoastaan taidemailmassa joku ja työväki ottaa asian humoristiselta

kannalta – ja tämä kansan humööri piti Elmaa hieman vireissä

taantumuksen verisessä ilveilyssä.

Ympäristön työkansa, niitten joukossa moni "siveän" kapitalistisen

mailman tuomitsema, muodosti Elman ympäri henkivartijaston, joka piti

puoliaan sos.dem. puoluetoverin af Virveliinin monille

poliisihyökkäyksille.

Pitäjän johtava sielu, herra nimismies, virkaintoineen jäi usein ihan

avuttomaksi käräjillä, missä puoluetaistelu kävi nappulavarkauksien

käräjäjuttujen puitteissa.

Mutta Venäjän hallitus on kiitollinen vähimmästäkin palveluksesta.

Sos.dem. puoluetoveri af Virveliin möi erittäin edullisella hinnalla

halkoja Venäjän taantumushallitukselle sodan ensi vuosina. Hän

vartioitti myös sangen innokkaasti köyhiä, jotka kokosivat kuivia risuja

valtion metsä-alueelta. Olisi kai saanut taantumukselta prenikan, jos ei

vallankumous maaliskuun 17 p. 1917 olisi rikkonut "puoluetoverin"

ohjelman.

Hän siirtyi pitäjän porvarillisten kartanonherrojen konsertista

Helsingin poliisilaitokseen ja siitä osuusliikkeeseen johtavaksi

sieluksi.

Ja vielä kerran sos.dem. puoluetoverit iskivät kyntensä Elmaan. Se

tapahtui itse suuressa vallankumouksessa, jolloin puolueen sanomalehden

sihteeri ei uskaltanut panna Elman referaattia punakaartilaisten

kokouksesta lehteen. Ja kun Elman liian innokkaasti asiaa ajava

palvelijain palkkaselostus osuusliikkeessä tarjottiin lehteen, niin

puoluetoverit, revisionistit, lehden johtokunnan jäsenet, kielsivät ilmi

tuomasta osuusliikkeen asioita, sillä se koski

"sosialidemokraattejakin".

Vielä siis vallitsee taantumuksen henki, aivan kuin jälkeen v. 1906.

Vasemmistolaiset merkattaisiin mielellään vielä rosvoiksi ja

provokaattoreiksi, jos löytyisi Suomessa sopivaa, miliisiä siihen asiaan

ryhtymään. Mutta nyt ei löydy enää sellaista miliisiä.

"Lahtarikaartilaiset" taas ovat liian pahassa maineessa.

Niin! Niin! Hyvät herrat, revisionistit ja puolivillaiset, marraskuun ja

maaliskuun sosialistit, te "nimellisesti" zimmervaldilaiset, ovatko

teidän paperinne puhtaat sinä suurena pyykinpesun päivänä?!

Viaporin kapina v. 1906 ei ole vielä ihan päättynyt.

Teloitettujen haudalla ei ole kunnollista muistomerkkiäkään. Se on kai

hankittava. Sen vaatii vanha hyvä tapa.

Vallankumouksen vyöryssä: Novelli · 第 12 / 14 题