Miinalaivan reunaa vastaan nojautuu kaksi siropukuista
meriväenluutnanttia. He tupakoivat ja juttelevat kepeästi keskenään.
Laivan kantta pitkin menee pieni, laiha maalaisvaimo, joka kaikkia
voimia ponnistaen yrittää kantaa kahta ämpärillistä sikaruokaa, niin
ettei kannelle mitään pirskahtaisi. Päivä on kuuma ja sikaruoka on
pilaantunutta. Se haisee pahalle.
Luutnantit kirpistävät nenänsä ja hetken kuluttua juoksee maalaisakan
perästä virolainen matruusi, joka suomeksi koettaa selvittää, että vaimo
ei saa ottaa sikaruokaa laivasta, koskei osaa sitä sopivalla tavalla
pois kuljettaa. Sitä ei saa ottaa päivällä, koska päällystö on silloin
laivassa.
Elma, se on tuo maalaisakka, joka sikaruokaa kantaa miinalaivasta. Elma
painaa päänsä alas ja vaikenee. Taantumuksen iestä täytyy tottua
kantamaan.
Jälkeen Viaporin kapinan oli hän ja hänen miehensä liian sopimattomina
joutuneet osalta sos.dem. puolueen "poliitillisen" johdon epäsuosioon ja
muutamilta sai suoraan havaita, että olisi puolueelle edullista, että he
siirtyisivät pois sen palveluksesta.
He olivat poliitillisesti liian, "heikkoja" ja "epäluotettavia" j.n.e.
Elma ja hänen miehensä ostivat lainarahoilla pienen raivaamattoman suon
elättääkseen itseään kunnollisina korvenraatajina.
Nyt selveni Elmalle puolue-elämä.
Ensin hänen miehensä toimi yhtiössä kahden "puoluetoverin" kanssa.
Toinen oli sos.dem. maisteri, toinen sos.dem. rahamies. Alussa kävi
kaikki hyvin, mutta sitte ilmestyi soraääniä. Elman mies maksoi heidän
mielestään työväelle liian suuria palkkoja, ei rasittanut niitä kyllin,
yritti liikaa j.n.e. Seuraus oli, että rahamies, sos.dem. puoluetoveri,
yhtiön prokuristina sanoi, ettei yhtiö saa enää liikepääomaa, josta
olisi seurannut. että Elman miehen pienet säästöt olisi rahamies,
sos.dem. puoluetoveri, kaapannut yleisessä yhtiön vararikossa.
Kovien ponnistusten kautta sai Elman mies itse koko yhtiön huostaansa.
Nyt sos.dem. puoluetoveri ja rahamies, varatuomari, lakitieteen
kandidaatti ja aatelismies af Virvelin kimpaantui. Ja se voima, jonka
Elman olisi pitänyt miehineen säästää tarvittavaan
vallankumoustaisteluun, kului loppuun häikäilemättömän julkeissa
käräjäjutuissa, jotka arvoisa puoluetoveri af Virvelin nosti
ruotsalaisten ja suomettarelaisten porvarien, kehnojen
vääränvalantekijöiden työmiesten ja Venäjän hallituksen asettaman
suomalaisen poliisivallan avulla.
Eräänä päivänä Elman mies lyötiin käsirautoihin ja sai istua kolme
kuukautta Katajanokan vankilassa â syytettynä seitsemän markan
puuvarkaudesta, vaikka hänellä itsellään oli metsää.
Käräjöitä käytiin, luokkatuomioita langetettiin ja sos.dem.
puoluetoveri, rahamies ja aatelismies af Virvelin iloitsi, että Elman
mies olisi voitu tehdä kelvottomaksi puolue-taisteluun, menetettyään
kansalaisluottamuksensa.
Näin pitkälle menee revisionistinen varovaisuuspolitiikka puolueessa!
Ha! Ha! Ha!
Elma raatoi kuin torppariakka, teki hevostöitä, loi lantaa, möi
puutarhatavaraa torilla. Sillä välillä hän synnytti lapsia ja koetti
seurata aikansa virtauksia.
Sos.dem. puoluetoveri af Virvelin oli sukua suurimman suomalaisen pankin
johtaville piireille. Siellä ruvettiin kohtelemaan Elman miestä â
"tuttuun tapaan".
Annettiin ensin luottoa ja kun nuori mies oli olkainsa takaa hommannut
talonsa kuntoon â niin pankki pani sen äkkiä ryöstölle ja af Virvelin
ja pitäjän trokarit veivät Elman miehen omaisuuden polkuhinnasta.
Tiineitä rotu-emäsikoja myytiin 20 markalla. Poliisi löi heti nuijan
pöytään, kun joku vaan suvaitsi jotain tavarasta tarjota.
Elman koti puhdistettiin. Taideteokset ja perintövitjat, kihlasormukset
ja vaatteet myötiin.
Kahden lapsen kera Elma muutti Helsinkiin â ottaen puutarhurinsa
äidittömän kaksiviikkoisen lapsen vielä lisäksi huostaansa. Ainoa
ystävä, joka Elmalle jäi, oli uskollinen naispalvelija. Ida, joka Elman
kanssa jakoi viimeisen leivän ja välillä näki nälkää.
Ikuinen kiitos sinulle, sinä kansan nainen, joka uskoit aatteen voittoon
ja isäntäsi rehellisyyteen.
Nyt alkoi vakituinen taistelu rinta rintaa vastaan kapitalismin hirviön
kanssa.
Kettumainen, entinen puoluemies avusti heitä ensin huutamalla omiin
nimiinsä osan Elman miehen maapalstaa. Siihen Elma sai uhrata parhaimmat
voimansa ja elämänsä valoisimmat vuodet 30 ja 40 ijän välillä.
Elma vanheni ja jäykistyi, aivot väsyivät, into laimeni, sielu
katkeroitui. Ja ajaen kylmässä syksyisessä aamupimeässä laihalla
ruunalla kaupunkiin, hän paleli aina sisuksia myöten hautoen
mahdollisuutta pelastua tästä taloudellisesta ja henkisestä ahdingosta.
Ja tieto, että hänen tavallaan kärsi miljooneja Suomessa, satoja
miljooneja mailmassa, toisten ryvetessä laiskuudessa ja hekumassa, se
täytti hänen sielunsa verenhimoisella kostolla.
Laiha köyhän hevonen kärsi työn paljoutta ja viljan puutetta, lapset
kärsivät vilua vaillinaisessa asunnossa. Katto vuoti, tulisija oli
rikkinäinen tiilenröykkiö. Ruoka oli karkea ja toisinaan riittämätön.
Työ oli ylenmääräistä, lepoa ei voinut toivoakaan. Puolue ja taidemailma
sanoi, että Elma oli rappiolla â ja syy oli oma. Niin räkättivät
sukulaisetkin!
Oi, Siperian erämaitten elämä ei ole sen jylhempää kuin Suomen
korvenraatajan elämä hallaisen, viimaisen suon reunalla. Venäjän
vankilan vartijasto ei pirullisemmin kiusaa pidätettyä kuin
itsekylläinen, itseviisas suomalainen porvaristo ja aina sos.dem.
puolueeseen tunkeutunut revisionistinen puoluekerma kohtelee
vasemmistolaisia.
Ainoastaan taidemailmassa joku ja työväki ottaa asian humoristiselta
kannalta â ja tämä kansan humööri piti Elmaa hieman vireissä
taantumuksen verisessä ilveilyssä.
Ympäristön työkansa, niitten joukossa moni "siveän" kapitalistisen
mailman tuomitsema, muodosti Elman ympäri henkivartijaston, joka piti
puoliaan sos.dem. puoluetoverin af Virveliinin monille
poliisihyökkäyksille.
Pitäjän johtava sielu, herra nimismies, virkaintoineen jäi usein ihan
avuttomaksi käräjillä, missä puoluetaistelu kävi nappulavarkauksien
käräjäjuttujen puitteissa.
Mutta Venäjän hallitus on kiitollinen vähimmästäkin palveluksesta.
Sos.dem. puoluetoveri af Virveliin möi erittäin edullisella hinnalla
halkoja Venäjän taantumushallitukselle sodan ensi vuosina. Hän
vartioitti myös sangen innokkaasti köyhiä, jotka kokosivat kuivia risuja
valtion metsä-alueelta. Olisi kai saanut taantumukselta prenikan, jos ei
vallankumous maaliskuun 17 p. 1917 olisi rikkonut "puoluetoverin"
ohjelman.
Hän siirtyi pitäjän porvarillisten kartanonherrojen konsertista
Helsingin poliisilaitokseen ja siitä osuusliikkeeseen johtavaksi
sieluksi.
Ja vielä kerran sos.dem. puoluetoverit iskivät kyntensä Elmaan. Se
tapahtui itse suuressa vallankumouksessa, jolloin puolueen sanomalehden
sihteeri ei uskaltanut panna Elman referaattia punakaartilaisten
kokouksesta lehteen. Ja kun Elman liian innokkaasti asiaa ajava
palvelijain palkkaselostus osuusliikkeessä tarjottiin lehteen, niin
puoluetoverit, revisionistit, lehden johtokunnan jäsenet, kielsivät ilmi
tuomasta osuusliikkeen asioita, sillä se koski
"sosialidemokraattejakin".
Vielä siis vallitsee taantumuksen henki, aivan kuin jälkeen v. 1906.
Vasemmistolaiset merkattaisiin mielellään vielä rosvoiksi ja
provokaattoreiksi, jos löytyisi Suomessa sopivaa, miliisiä siihen asiaan
ryhtymään. Mutta nyt ei löydy enää sellaista miliisiä.
"Lahtarikaartilaiset" taas ovat liian pahassa maineessa.
Niin! Niin! Hyvät herrat, revisionistit ja puolivillaiset, marraskuun ja
maaliskuun sosialistit, te "nimellisesti" zimmervaldilaiset, ovatko
teidän paperinne puhtaat sinä suurena pyykinpesun päivänä?!
Viaporin kapina v. 1906 ei ole vielä ihan päättynyt.
Teloitettujen haudalla ei ole kunnollista muistomerkkiäkään. Se on kai
hankittava. Sen vaatii vanha hyvä tapa.