päälliköt ja Mtesan henkivartiat tulivat varsinkin rauhattomiksi,
ja myrskyinen kokous pidettiin, jossa he käyttivät kaiken
kaunopuhelijaisuutensa saadakseen Stanleyn kääntymään takaisin, johon
mielipiteesen myöskin Sambuzi yhtyi.
Stanley koetti kaikkia keinoja saadaksensa heitä pysähtymään, mutta kun
tämä näytti mahdottomalta, päätti hän mukaantua pakkoon ja kääntyä
takaisin, sillä Sambuzi oli taipumaton.
Muutamia päiviä myöhemmin, kun matkue levähti, lähetti Stanley kirjeen
Mtesalle, jossa hän ilmoitti hänelle Sambuzin ei laisinkaan tehneen
sitä, mitä hän oli luvannut ja että hän sitä paitsi oli varastanut
kolme säkkiä helmiä.
Kun Mtesa sai kirjeen, hämmästyi hän, tuli häpeään ja raivoon.
Kirjeentuojan täytyi kovalla äänellä kertoa kaikki, mitä oli tapahtunut
Sambuzin ja Stanleyn välillä. Mtesa ja hänen päällikkönsä kuuntelivat
tarkkaavaisesti ja kertomusta keskeytti keisari usein kiivailla
huudahduksilla ja uhkaavilla sanoilla.
Sen jälkeen lausui Mtesa:
"Te näette nyt, kuinka minun kansani saattaa minut häpeään. Tämä on
kolmas kerta kun he ovat saaneet minun rikkomaan lupaukseni valkoisille
miehille. Mutta Sunaan, minun isäni haudan nimessä (voimakas vala
Ugandassa) minä olen opettava Sambuzille ja teille kaikille, ett'ette
te saa rankaisematta pitää pilkkananne kabakia! Stamlee tuli tälle
järvelle yhtä paljo minun etuni vuoksi kuin omansakin, mutta te näette
nyt, kuinka minun aikomukseni saattaa mitättömiksi tuommoinen alhainen
orja kuin Sambuzi, joka uskaltaa esiintyä mahtavampana kuin minä itse
vieraani edessä. Koska minä tohdin olla niin epäkohtelias vieraalleni,
kuin tämä mies on ollut Stamleelle? Sinä", sanoi hän kiukkuisena
henkivartiostonsa päällikölle, "ota mukaasi sotaväkeä, valloita
Sambuzin maa ja tuo hänet vangittuna minun luokseni. Sinä, Dallington",
sanoi hän sitten lähetysoppilaalle, joka oli jätetty hänen hoiviinsa,
"rupea kirjoittamaan kirjettä Stamleelle. Pyydä häntä tulemaan
Katongaan vielä kerran, jolloin me 60,000:lla, ei, 100,000:lla miehellä
viemme hänet Muta Nzigeesen ja viivymme siellä siksi, kunnes hän on
saanut työnsä päättymään. Sano hänelle, että jos nämäkin väistyvät, saa
hän itse, millä tavalla tahtoo, rangaista jokaista päällikköä, joka
kääntyy takaisin Ugandaan."
Kauan ja tyynesti mietittyään katsoi Stanley kumminkin, ettei ollut
viisasta tuhlata aikaa tällä tavalla; sitä paitsi olisi niin
järjestämätön joukko vaikea pitää kurissa ja tuottaisi epäilemättä
onnettomuutta matkueelle, joka nyt myöskin oli liian kaukana Muta
Nzigeestä. Hän kirjoitti tästä päätöksestään Mtesalle ja lopetti
kirjeen monilla kiitoksilla hänen ystävällisyydestään ja sydämellisillä
jäähyväisillä.
Vastaisen varaksi päätti Stanley, näiden vastoinkäymisten varoittamana,
olla enää riippumatta jonkun muun miehen juonista, voimasta tai
suosiosta.
Helmikuun 25 p. saapui matkue arapialaiseen kylään Kasurroon
Karagweessä.
Kuningas Rumanika. Neekerien kylpypaikka.
Kasurron on tehnyt tärkeäksi kaksi tai kolme täällä asuvaa rikasta
arapialaista kauppamiestä. Kylä on syvennyksessä eli laaksossa, joka on
runsaasti 1,200 jalkaa alempana kuin ympärillä olevien vuorien huiput,
ja erään joen lähteillä, joka juoksee itään ja sittemmin pohjoiseen
Aleksandra-Niiliin. Stanley päätti käydä kylän kuninkaan, vanhan
Rumanikan puheilla.
Kuningas oli jo saanut tiedon aijotusta luonakäynnistä, ja kolmantena
päivänä siitä kun oli sinne saapunut, meni Stanley arapialaisten Hamed
Ibrahimin ja Sayid hen Saysin kanssa Rumanikan, Karagween kuninkaan ja
Mtesan alikuninkaan luoksi.
Viheriällä rinteellä oli Rumanikan kylä, vahvan, pyöreän aitauksen
ympäröimänä.
Ei viipynyt kauan ennenkuin Stanley näki olevansa satojen ihmisten
piirittämänä, useimmat nuorukaisia ja kaikki, jotka eivät vielä olleet
täysikasvuisia, ihan alastomina.
"Ketä on nämä?" kysyi hän Hamedilta.
"Muutamat nuorimmista ovat Rumanikan poikia", vastasi hän.
Rumanikan pojilla, joita oli elätetty maidolla, näytti olevan
merkillisen hyvä terveys. Heidän öljymäinen, musta ihonsa kiilsi,
niinkuin jos rasvasolusto sen alla olisi sulamaisillaan kuumuudessa, ja
heidän pyöreät ruumiinsa olivat kankeat kuin rumpunahka. Heillä oli
suuret, kirkkaat silmät, jotka sädehtivät elämänilosta.
Pian vietiin Stanley siihen majaan, jossa Rumanika odotti, ja hän otti
vieraansa vastaan sangen hyväntahtoisella ja isällisellä hymyllä.
Ei ollut ihmeellistä että käskeväinen, vallanhimoinen ja
vilkasluontoinen Mtesa kunnioitti ja rakasti tätä lempeämielistä
pakanaa. He eivät tosin olleet koskaan nähneet toisiaan, mutta Mtesan
palvelijat olivat kuvailleet häntä, ja kun he olivat koko mestaria
matkimisessa, oli Rumanikan lempeä, sointuisa ääni tullut hänen
korviinsa yhtä uskollisesti, kuin ne ystävälliset tervehdykset, joita
he olivat tuoneet häneltä.
Kuningas, joka istui puettuna punaiseen viittaan, näytti tavallisen
kokoiselta mieheltä, mutta kun hän nousi ylös, huomasi Stanley hänellä
olevan 6 jalkaa 6 tuumaa pitkän jättiläisruumiin, ja kun he kulkivat
vieretysten, ei Stanley ulottunut korkeammalle kuin hänen olkapäihinsä
saakka.
Hän kuunteli vilkkaalla tarkkaavaisuudella joka kysymystä, mitä Stanley
teki hänelle. Kun Stanley puhui, käski kuningas ystäviänsä olemaan
vaiti ja nojautui eteenpäin jännittäen huomiotansa. Jos kysymyksenä oli
saada tietää jotakin paikkakunnan maantieteestä, hän lähetti kohta
noutamaan jonkun, joka erittäin tunsi kysymyksessä olevan seudun ja
pani hänen tekemään tarkan selon siitä.
Hän selitti olevansa erittäin mielistynyt siihen, että Stanley aikoi
matkustaa hänen maansa läpi. Se oli hänen mielestään maa, jota
valkoisten miesten pitäisi tuntea. Siinä oli joukko järviä ja jokia ja
vuoria ja lämpimiä lähteitä ja paljo muuta hyvää, josta ei mikään muu
maa voinut kerskailla. Hän lopetti kehottamalla Stanleytä kuletuttamaan
veneen erääsen järvistä ja purjehtimaan sen ympäri.
Maaliskuun 6 p. oli Frank vedättänyt veneen maallenousupaikasta
Kazingan luona Windemere-järvelle, ja seuraavana päivänä saattoi
Rumanika Stanleytä juhlallisesti järven rantaan. Puoli tusinaa
kiilloitetusta vaskesta tehtyjä raskaita renkaita koristi hänen
sääriään, ranteilla oli hänellä samasta metallista tehdyt renkaat
ja olkapäiden yli riippui tulipunainen villaviitta. Hän kulki
pitkillä askeleilla, nojaten seitsemän jalan pituiseen sauvaansa.
Rummunpäristäjät ja huilunpuhaltajat pitivät villiä soitantoa ja
kirjavassa parvessa seurasi paitsi hänen poikiaan ja sukulaisiaan
viisikymmentä keihäänkantajaa ja lukuisa joukko muuta kansaa.
Neljä miehitettyä kanoottia oli valmiina siellä kilpaa soutamaan veneen
kanssa. Stanley ja kuningas asettuivat kilpasoutua katsomaan Kazingan
rantatöyräälle.
Kilpasoutu veneen ja kanoottien kesken Windemere-järvellä Karagweessa
1,200 rauhallista mustaa maan-asukasta katsojina! Se oli aivan uusi
taulu. Rumanika sädehti riemusta katsellessaan odotettua huvia. Hänen
poikansa, jotka istuivat hänen ympärillään katseet kiinnitettyinä isän
kasvoihin, näyttivät yhtä ihastuneilta. Utelijaat maan-asukkaat
ilmoittivat myöskin mielihyvänsä.
Kilpasoutu päättyi pian. Erotus ei näkynyt olevan suuri, mutta kilpailu
herätti sanomatonta huvia. Seisoen pitkine airoineen ja maanmiestensä
huutojen kiihottamina koettivat kanootinsoutajat kaikin voimin päästä
ensiksi perille, kun wangwanat puolestaan rannalta yllyttivät veneen
miehistöä kovimpiin ponnistuksiin.
Seuraavana päivänä aloitettiin Windemeren ympäripurjehtiminen. Järven
suurin pituus on sateisella vuodenajalla noin yksi ja yksi kolmasosa
penikulmaa ja sen suurin leveys kolme virstaa. Se on pisin etelään ja
pohjoiseen, ruohoisten, 1,200 à 1,500 jalan korkuisten vuorten
ympäröimänä.
Päätettyään ympäripurjehtimisen meni Stanley jalkasin muutamien
oppaiden kanssa katsomaan lämpimiä lähteitä, joita oli läheistössä. Tie
kulki pohjoiseen päin pitkin erästä korkeata vuorenharjua, ja sen
jälkeen pitkin kiertelevää viheriäistä laaksoa. Täällä nähtiin
seitsemän sarvikuonoa, joista kolme oli valkoista ja toiset neljä
tumman ruskeata.
Erään joen rannalla nähtiin tumman ruskea, kaksisarvinen virtahepo.
Stanley hiipi jättiläisen luo tulematta huomatuksi ja lähetti hänelle
luodin juuri korvan taakse, niin että eläin pyllähti kuolleena maahan.
Elukasta saatu liha oli tervetullutta ruoaksi. Stanley leiriytyi
täällä, huolimatta niistä viileistä vuorituulista, jotka jo illan
suussa tulivat hyvin tuimiksi. Maan-asukkaat kokosivat kumminkin
polttopuuta yltäkyllin ja, huomatessaan tuota huvittavaa ja tärkeätä
tointa, lihan paistamista, roihuvien liekkien ääressä, eivät he
näyttäneet tuulesta paljo välittävän. Paikka oli hyvin tiheäpuinen ja
jylhä.
Suuria babiaania ja pitkähäntäisiä apinoita kirkui ja rääkätti puissa,
joiden oksat ratisivat ja heiluivat, kun nämä eläimet ajoivat toisiaan
takaa puusta toiseen.
Kun Stanley muutamia päiviä marssittuaan tuli lähteille, oli näiden
luona joukko sairaita eri paikkakunnista, sillä, kuten oli luultavaa,
ne ovat joka paikassa Karagweessa ja ympärillä olevilla seuduilla
suuressa maineessa terveellisyydestään.
Maan-asukkaat kehuivat näiden lähteiden vettä suuresti. Ihotautia
vastaan se -- tai ehkä pikemmin tarkempi puhtaanapito -- on näyttänyt
hyvin tehokkaalta. Oli erittäin omituinen näköala, kun katseli tätä
kylpypaikkaa keski-Afrikassa kylpyvieraineen, joita ei mikään
ylellisyys vaatetuksessa vaivannut. Niinä harvoina päivinä, jotka
Stanley viipyi täällä, tuli ja meni maan-asukkaita suurissa laumoissa
ja pieni laakso tarjosi vilkkaan taulun pulikoitsevine, meluavine ja
laulavine kylpyvieraineen.
Palattuaan Rumanikan luokse koetti Stanley hankkia itselleen enemmän
tietoja seudusta, jossa hankkimisessa kuningas oli hyvin avulias. Hyvä
suhde heidän välillään tuli yhä ystävällisemmäksi, ja vihdoin Rumanika
näytti Stanleylle aartehistonsa.
Tämä oli ympyriäinen maja, ulkomuodoltaan näyttävä holvatulta tornilta,
ja oljilla peitetty. Se oli noin 30 jalkaa läpimitaten.
Aseita ja muita kaluja messingistä, vaskesta ja raudasta oli täällä,
kaikki hyvässä järjestyksessä, ja näkyi selvään ettei Rumanika pidellyt
huolimattomasti aarteitaan.
Siellä oli kuusitoista köntikästä messinkistä ankankuvaa, varustettuja
vaskirenkailla, kymmenen huonosti tehtyä messinkihirveä, kymmenen
vaskista päätöntä lehmää. Sitä paitsi mainion hyvästi tehtyjä rautaisia
sotakirveitä, kaksiteräisiä heittokeihäitä, useita erittäin teräviä
säiliä, 8 tuumaa leveitä ja 18 tuumaa pitkiä, sekä mainion hyviä
keihäitä. Siellä löytyi myöskin aimo veitsiä, oikein piilujen näköisiä,
terät kiilloitettuina. Muutamia vaatekappaleita, mustia ja punaisia,
raitaisia ja muun näköisiä, valmistettuja ruohosta, oli myöskin täällä.
Ne olivat merkillisiä hienoudestaan, ja niitä voi todella verrata
pumpulikankaisiin. Kuninkaallinen istuin oli mestarikappale maan
sorvaustaiteesta: se oli nimittäin koverrettu yhdestä ainoasta
pumpulipuun palasta. Paitsi näitä näytteitä maan taiteesta, oli siellä
puisia juoma-astioita, pikaria, talrikkia ja maitovatia, kaikki siistiä
ja kauniita. Tulisijana oli aivan pyöreä, hyvin aistikkaasti rakennettu
liesi rakennuksen keskellä. Lattialla seinien vieressä oli kasattuna
arapialaisilta ystäviltä saatuja lahjoja, niinkuin esim. raskaita
vaskitarjottimia ja muutamia tinaisia kansia. Erään eurooppalaisen
lahjoittamaa rihlapyssyä ei saa unohtaa, sillä se oli kunniasijalla ja
Rumanukalla oli usein tapana katsella sitä erityiseksi huvikseen, koska
se muistutti häntä hänen valkoisista ystävistään.
Suuret rummut, joita, luvultaan 52 kappaletta, oli asetettuna
rakennuksen ulkopuolelle, panivat jo ulkonäöllään aavistamaan sitä
kauheata ääntä, millä uutta kuuta tervehditään tai sodanmerkkiä
lyödään.
Viivyttyään yhden kuukauden Kasurrossa, jonka ajan Stanley yksinomaan
oli käyttänyt tutkimusmatkoihin läntisessä Karagweessa, jatkoi
retkikunta Maaliskuun 26 p. matkaansa, mutta tuli Huhtikuun 7 p.
maan-asukasten vihollisuuden vuoksi estetyksi tunkeutumasta edemmäksi
siihen suuntaan, johon hän ensin oli aikonut.
Tammikuun 17 p:stä 1875 Huhtikuun 7 p:ään 1876 oli Stanley ollut
toimessa etsiä Niilin eteläisimpiä lähdehaaroja, aina niistä soisista
tasangoista ja viljellyistä seuduista alkaen, joista ne alkavat, siihen
suureen järveen saakka, jonka nimi on Viktoria-järvi. Hän oli kulkenut
pitkin koko tätä laajaa järveä, tunkeutunut joka lahteen, joka
poukamaan, joka soppeen, tehnyt tuttavuutta melkein joka villin
ihmisluonnon lajin kanssa -- lempeän ja rauhallisen, julman ja
luokseen laskemattoman, vierasvaraisen ja tylyn, jalon sekä
konnamaisen; hän oli nähnyt villien sodankäyntiä ja katsonut, kuinka he
olivat pesseet käsiään toistensa veressä hirmuisella voitonriemulla ja
hillitsemättömällä iloisuudella; viisi kertaa oli heidän sodan ja
murhan halunsa saattanut hänelle kärsimyksiä, ja hän oli kadottanut
monta miestä heidän pahuutensa ja villiytensä vuoksi; hän oli
matkustanut satoja penikulmia edestakaisin pitkin Viktoria-järven
pohjaista rannikkoa, ja lopuksi hän oli lukuisan joukon kanssa
tunkeutunut niiden suurten maiden läpi, jotka ovat Muta Nzigeen
ja Viktoria-järven välillä sekä myös saanut tilaisuuden nähdä
yhden lahden tuosta ensinmainitusta järvestä. Voimatta löytää
turvallisia leiripaikkoja järvenrannoilla, hän oli lakannut
pitemmistä tutkimuksista tälle suunnalle ja vetäytynyt etelään
Aleksandra-Niilin varrelle. Tämä on suurin niistä jo'ista, jotka
juoksevat Viktoria-järveen ja johon juoksee kaikki pienemmät purot
lännestä ja lounaasta. Suurella kärsivällisyydellä hän oli tutkinut
puolen sen juoksusta, siksi kun hän voimatta varojen puutteesta
tyydyttää Aleksandra-Nyanzan seuduilla asuvien roistomaisten heimojen
saaliinhimoisuutta ja tahtomatta vasten maan-asukkaiden tahtoa
tunkeutua eteenpäin, hänen oli täytynyt Huhtikuun 7 p. jättää ne
seudut, joissa Niilin lähteet ovat, ja kääntää katseensa Tanganikaa
kohden.
Onko Viktoria-Nyanza yksi järvi vai kuuluuko siihen viisi järveä, kuten
Livingstone ja muut olivat ilmoittaneet? Tämä kysymys oli nyt
luotettavasti ratkaistu ja suurin sisäjärvi Afrikan mannermaalla oli
nyt koko äärettömässä laajuudessaan voitettu tieteelle ja vastaisen
sivistyksen mahdollisuudelle.
Retkeä jatketaan. Stanley rupeaa veriveljeyteen. Ruma kansa.
Nyt jatkettiin sitten matkaa Tanganika-järveä kohden. Silloin tapahtui
että vanha "Bull", viimeinen niistä koirista, joita Stanley oli
tuonut Englannista, vaipui vanhuuden rasituksesta ja retkikunnan
kulkemasta 250 penikulman matkasta. Dogg-koiran itsepäisyydellä ja
kestäväisyydellä seurasi se edelleenkin pyssyinkantajain joukkoa, jonka
perässä se ahtaalla tiellä oli tottunut käymään. Vaikka se tavasta
kompastui ja päästi vinkuvia ääniä, koetti se kaikin voimin pysyä
mukana, mutta vihdoin heittäytyi se tielle ja näytti valittavan sen
ruumiin heikkoutta, joka oli voittanut siltä tahdon, jonka jälkeen se
hetken päästä heitti henkensä -- katse viimeiseen saakka ojennettuna
siihen suuntaan, jonne se niin innokkaasti oli retkikunnan kanssa
koettanut matkaa jatkaa.
Koira parka! Kuinka monta palvelusta se oli tehnyt Stanleylle! Kuka
iloitsi enemmän kuin se kuullessaan laukauksien pamahtelevan synkän
metsän läpi! Kuka riemuitsi enemmän kuin se edistyksistä, ilmoittaen
iloansa kaikuvalla haukunnalla! Kuinka monta metsätaivalta,
vuorenkukkulaa ja keltaisenruskeaa tasankoa se oli kulkenut! Millä
innolla se tunkeutui pensastoihin ja rämeikköihin, suohon ja virtaan!
Yön pimeydessä karkoitti sen kovaääninen haukunta monta vaanivaa
roistoa ja hiipivää petoa nukkuvasta leiristä. Sen viisas katsanto ja
rohkea ryhti pani villit ihmettelemään, kun se rohkeudellaan sai heidät
pakenemaan ja todellisella urhoollisuudella oli se apuna taisteluissa.
Eräänä päivänä kun Stanley saapui muutamaan kylään, tuli äkkiä
sanansaattaja ilmoittamaan että pelätty sodankävijä Mirambo oli tulossa
ja hänen mukanaan summaton joukko rosvoja.
Voi kuvitella mieleensä sitä hämmästystä, levottomuutta ja kauhistusta,
minkä tämä tieto herätti kylän väestössä ja niitä monia neuvotteluja ja
keskusteluja, mitä nyt tapahtui. Vallia luotiin ja ampumatöyräitä
paalustoineen jykevistä hirsistä laitettiin kuntoon ampujia varten.
Naiset kiiruhtivat etsimään taikakalujaan, miehet kysyivät neuvoa
suojeluspyhiltään, jokainen soturi tutki ja latasi pyssyjään
sill'aikaa, kun kylän kuningas riensi edestakaisin vaatteet liehuen
ympärillään.
Kuningas sanoi Stanleylle:
"Sinähän pysähdyt taistelemaan Miramboa vastaan, etkös teekin niin?"
"Ei, sitä en tee, ystäväiseni; minä en ole riidassa Mirambon kanssa ja
me emme voi auttaa jok'ainoata heimoa sotimaan naapureinsa kanssa. Jos
Mirambo hyökkää kylän päälle silloin, kun minä olen täällä, eikä tahdo
lähteä täältä pois, kun minä hänen käsken niin tekemään, niin me
taistelemme, mutta me emme voi tänne jäädä häntä odottamaan", vastasi
Stanley.
Kuningas parka oli hyvin alakuloinen, kun Stanley jätti hänet
seuraavana aamuna.
11 p saapui retkikuuta erääsen Unyamwezin suurimmista kylistä tai
kaupungeista; sen nimi oli Seromba. Se oli lähemmä puoli penikulmaa
ympärimitaten ja siinä näytti olevan toista tuhatta suurta ja pientä
majaa sekä asukkaita noin 5,000.
Seromban kuningas, jonka nimi oli Nilaga, oli naimisliiton kautta sukua
Mirambon kanssa, ja pian rauhoitti hän kaikki levottomat mielet sillä
ilmoituksella että se kuuluisa mies, joka nyt lähestyi Serombaa, ihan
äskettäin oli tehnyt rauhan arapialaisten kanssa ja ettei tarvittu
pelätä mitään vaaraa hänen käynnistään, koska tarkoituksena oli hänellä
vaan käydä ystävällisesti tervehtimässä nuorta sukulaistaan.
Samana iltana kuului pyssynlaukauksia, jotka ilmoittivat, että tuo
peljätty mies ei enää ollut kaukana.
Hämärässä antoivat rummut merkin vaikenemiseen, kohta sen jälkeen
kuului kellojen soitto ja viimein huutajien äänet.
"Kuulkaa, te Seromban miehet. Mirambo, Nilagan veli tulee tänä aamuna.
Olkaa sen vuoksi valmiit, sillä hänen nuoret miehensä ovat nälkäisiä.
Lähettäkää kaivamaan bataattia huomenna. Mirambo tulee! Kaivakaa
bataattia, bataattia, bataattia!"
Aamulla k:lo 10 aikaan ilmoitti sadottain kovia pyssynlaukauksia
Mirambon tulon, ja nyt seurasivat kaikki Stanleyn miehet Seromban
asujamia kylän ulkopuolelle katselemaan kuuluisaa päällikköä.
Hetken perästä ilmoittivat sotarummut ja tuhansien ihmetteleväin
maan-asukasten huudot että hän oli tullut kylään.
Pian palasi eräs Stanleyn miehistä ja sanoi:
"Me olemme nähneet Mirambon. Hän on saapunut. Me olemme katselleet
hänen miehiään, niitä on paljo ja kaikki ovat varustetut pyssyillä.
Noin sadalla heistä on turkinpunaiset vaatteet ja valkoiset paidat
niinkuin meidän wangwanoillamme. Mirambo ei ole ollenkaan vanha mies."
Toinen sanantuoja puhui:
"Mirambo on komea mies, hyvin vaatetettu, ihan arapialaisen
näköinen. Hänellä on turbaani eli punainen lakki ja arapialaisen
verkatakki; hänellä on myöskin sapeli. Hän käyttää tohvelia ja hänen
liinavaatteensa ovat hyvin valkoiset. Minä luulen hänellä olevan tuhat
viisisataa miestä mukanaan ja he ovat kaikki varustettuja musketeilla
ja kaksipiippuisilla pyssyillä. Mirambo on todellakin suuri mies!"
Nyt tuli Manwa Sera Stanleyn majaan, mukana nuoria miehiä, puettuina
erittäin kauniisin punaisesta ja sinisestä kankaasta tehtyihin
vaatteisin, lumivalkoisiin paitoihin ja suuret turbaanit käärittyinä
pään ympäri. He olivat korkea-arvoisia kapteenia Mirambon
henkivartioväessä.
"Mirambo lähettää salaam'ia (terveisiä) valkoisille miehille", sanoi
ylhäisin heistä. "Hän toivoo että valkoinen mies on ystävällinen
häntä kohtaan; ja että hän ei ole samoissa ennakkoluuloissa kuin
arapialaiset, sillä nämä luulevat että Mirambo on paha mies. Jos on
valkoiselle miehelle mieluista, haluaa Mirambo että valkoinen mies
lähettäisi rauhan sanoman hänelle."
"Sano Mirambolle", Stanley vastasi, "että minä ikävöin saadakseni nähdä
häntä ja olen tuleva iloiseksi kun saan tarjota kättä niin suurelle
miehelle ja koska minä olen tehnyt ystävyysliiton Mtesan, Rumanikan ja
kaikkein kuningasten kanssa pitkin tietä Ugogosta Unyamweziin, olisi
minulla iloista tehdä liitto myöskin Mirambon kanssa. Sanokaa hänelle
että minä toivon hänen tulevan minun luokseni niin pian kuin
mahdollista."
Sittenkun Mirambo seuraavana päivänä oli lähettänyt sanansaattajan
ilmoittamaan hänen tuloaan, sai Stanley nähdä hänen tulevan
kahdenkymmenen ylhäisimmän miehensä seurassa.
Stanley pudisti lämpimästi hänen kättänsä, jolloin Mirambo hymyili ja
sanoi:
"Valkoinen mies pudistaa kättä niinkuin todellinen ystävä."
Hänen olentonsa miellytti Stanleytä täydellisesti, sillä hän oli
ulkonäöltään siisti mies eikä ollenkaan vastannut sitä käsitystä, minkä
Stanley oli saanut huhun mukaan tuosta kauheasta rosvosta, joka jakeli
kuolettavia iskujaan maan-asukkaille, päälliköille ja arapialaisille.
Mirambo jätti Stanleyn hyvän aikaa puheltuaan, ja illalla kävi Stanley,
kymmenen etevimmän wangwanan kanssa, vastavierailulla. Hän tapasi
Mirambon kellonmuotoisessa teltissä, joka oli kaksikymmentä jalkaa
korkea ja kaksikymmentä viisi jalkaa läpimitaten. Kaikki hänen
päällikkönsä ympäröivät häntä.
Manwa Seraa kehotettiin vahvistamaan ystävyyttä toimittamalla
veljeytys-juhlamenot Mirambon ja Stanleyn välillä. Sittenkun he olivat
laskeutuneet olkimatolle vastatuksin, leikkasi hän molempien oikeaan
sääreen haavan, muutti verta toisesta toiseen, sill'aikaa lausuen:
"Jos jompikumpi teistä rikkoo sen veljeysliiton, jonka te nyt olette
keskenänne solminneet, saa jalopeura niellä hänen, käärme ruiskuttaa
myrkkyään hänen päällensä, hänen ystävänsä jättäkööt hänen, hänen
pyssynsä räjähtäköön rikki hänen kädessään ja haavoittakoon häntä ja
kaikkea pahaa tapahtukoon hänelle kuolemaan saakka."
Stanleyn uusi veli antoi hänelle viisitoista kangasmyttyä jaettavaksi
hänen päällikköjensä kesken, mutta tahtoi itse ainoastaan ottaa
vastaan kolme. Koska Stanley ei tahtonut olla Miramboa huonompi
anteliaisuudessa lahjoitti hän hänelle revolverin ja 200 patronaa ynnä
muutamia Englannista tuotuja pikkukaluja. Haluten olla vieläkin
anteliaampi käski Mirambo viisi nuorta miestä menemään edeltä päin ja
valitsemaan kolme lypsylehmää vasikoineen ja kolme nuorta sonnia, jotka
olivat ajettavat erääsen kylään odottamaan siellä Stanleytä. Hän antoi
Stanleylle myöskin kolme opasta viemään häntä ryöstöhimoisten watutain
maan rajaa pitkin.
Aamulla 23 p. seurasi hän Stanleytä kappaleen matkaa ulkopuolelle
Seramboa, jossa he erosivat ystävällisimmin tuntein toisistaan.
Kauniin ratsastusaasin, jonka Stanley osti, kutsui hän Miramboksi,
koska wangwanat, jotka myöskin olivat ihastuneet Mirambon
miellyttävästä käytöksestä, tahtoivat niin.
Vielä ei ole mikään matkailija tehnyt tuttavuutta villimmän kansaheimon
kanssa keski-Afrikassa kuin watutain.