kättänsä. "Ole maltillinen ja kaikki on onnistuva hyvästi. Minä haluan
lopettaa tämän sodan ilman pitempiä vaivaloisuuksia sinun puolestasi.
Minä tahdon laittaa rakennuksen, joka on pelottava sinun vihollisiasi
ja saattava heidät haluamaan rauhaa, mutta sinun täytyy antaa minulle
koko joukon väkeä avuksi, ja kolmen päivän sisällä on kaikki oleva
valmiina. Silläaikaa pitää sinun tiedoksi julistaa itselläsi olevan
jotakin niin kauhistuttavaa hankkeissa, että se kerrassaan saattaa
sodan päättymään."
Stanley valitsi kolme vahvatekoisinta kanoottia ja asetutti ne rannalle
vierettäin neljän jalan päähän toisistaan. Nämä kolme kanoottia muutti
hän lautaksi, panemalla pitkiä nuoria poikittain ja sitomalla ne
lujasti kiinni tuhtoihin. Sitten kiinnitettiin seipäitä pystysuoraan
asemaan ulkopuolisten kanoottien tuhtoihin ja tuuman vahvuisia keppiä
palmikoitiin niihin, niin että tuo laitos kokonaisuudessaan, kun se oli
valmis, näytti 70 jalan pituiselta ja 27 jalan levyiseltä
nelikulmaiselta aitaukselta, jonka läpi vihollisen keihäät eivät
voineet tunkeutua.
Seuraavana päivänä iltapuoleen oli veden päällä liikkuva linna valmis.
Yli 1,000 miestä oli auttamassa sen vesille-lykkäämisessä ja pian
nähtiinkin se kelluvan veden pinnalla. Kun miehistö ja laivaväki, 214
miestä, olivat siellä, oli kaikille selvä, että se kynti aaltoja
keveästi ja varmasti, ja kaikuvat suostumushuudot sotajoukosta
palkitsivat keksijää.
Useampia sinisiä, valkoisia ja punaisia kankaankappaleita asetettiin
liehumaan tässä merkillisessä aluksessa, joka, sulettuna joka puolelta,
kun sitä soudettiin eteenpäin, näytti liikkuvan itsestään
salaperäisellä tavalla ja hiljaisten, läpituntemattomien muuriensa
sisällä salaavan jotakin kauheata, saattaakseen tietämättömät villit
pelkäämään ja hirmustumaan.
Kello kahdeksan aamulla Lokakuun 13 p. kokoontui sotajoukko ja salmen
yli huudettiin nyt vihollisille että kauhea esine lähestyi, joka
saattaisi heidät kaikki perikatoon, joll'eivät he kohta tekisi rauhaa
ja tunnustaisi Mtesan ylivaltaa. Vanha Uwuma-päällikkö, joka asetettiin
niin että hänen kaikki voivat nähdä, käskettiin kehottamaan vihollisia
suostumaan niihin ehtoihin, mitä Mtesa tarjosi, nimittäin anteeksianto
kaikille, jos he alistuivat.
Tämän ilmoituksen jälkeen, joka tehtiin asianmukaisella vakavuudella ja
suurella juhlallisuudella, näyttäytyi salaperäinen alus, sill'aikaa kun
rummuista kuului jyrisevä lyönti ja koko joukko antoi torvilla kuulua
korvia huumaavan merkkisoiton.
Aivan täydessä kunnossa vastustamaan keihäsmiesten hurjempiakin
hyökkäyksiä, luisti varustus nyt tasaisesti eteenpäin ja lähestyi
nientä, ohjaten kulkunsa suoraan vihollisia kohdin, siksi kun se oli
tullut 150 jalan päähän.
"Puhukaa", kuului nyt kova ääni keskellä hiljaisuutta varustuksen
sisästä. "Mitä te tahdotte tehdä? Tahdotteko te tehdä rauhaa ja alistua
Mtesan alle, vai sytytämmekö me saaren palamaan? Kiiruhtakaa
vastaustanne."
Kauhistuneet wawumalaiset pitivät lyhyen neuvottelun. Varustus oli
ääretön laajuudeltaan ja aivan erilainen kuin mitä he olivat ennen
nähneet liikkuvan heidän kulkuvesillään. Ei yhtään ihmistä näkynyt,
mutta kumminkin kuului ääni aivan selkeästi. Tuon sisällä täytyi olla
jonkun pirullisen vehkeen, jotakin samallaista kuin ne pahat henget,
joita heidän mielikuvituksensa alakuloisuuden ja mielipahan aikana
avukseen huusi. Tuo liikkui sellaisella varmuudella ja rohkeudella,
että se oli varsin kauhistava.
Se etäisyys, joka oli jätetty noiden kolmen kanootin välille, joista
uiva linnoitus oli kokoonpantu, oli nimittäin kylliksi suuri että sen
kaikkien nähtävistä kätketty miehistö voi liikuttaa airojaan aivan
vapaasti, eikä myöskään airoja voitu nähdä ulkoapäin.
"Puhu". toisti mahtava ääni; "me emme voi odottaa kauempaa".
Silloin vastasi kohta eräs mies, nähtävästi päällikkö:
"Olkoon niin, saakoon Mtesa tahtonsa täytetyksi. Me kokoamme veron
tänään ja tuomme Mtesan luo. Palaja, oi henki, sota on päättynyt!"
Näiden sanojen lausuttua alkoi salaperäinen alus kääntyä takaisin
lahteen, jossa se oli kokoonpantu, ja ne neljännesmiljoonaa villiä,
jotka olivat katselleet tätä harvinaista näytäntöä, nostivat huudon,
joka kaikui voimakkaasti ilmojen kautta.
Kolme tuntia sittemmin tuli vihollisen puolelta kanootti, kulettaen
viittäkymmentä miestä, joista muutamat olivat päällikköjä. He toivat
mukanaan useampia norsunhampaita ja kaksi nuorta tyttöä, kahden
etevimmän Uwumapäällikön tyttäret. Nämä olivat verona. Norsunluu
jätettiin ylihovimestarin valtaan ja nuoret tytöt vietiin Mtesan
haaremiin, jonka sisälle ei yksikään mies uskalla astua. Vanha
Uwuma-päällikkö laskettiin palaamaan heimonsa luo, ja siten päättyi
tämä pitkällinen sota. Ilohuudot molemmilta puolilta ilmoittivat
kaikkien tyytyväisyyden.
Oli aikomus lähteä paluumatkalle kahden päivän päästä kello kolme
aamulla. Mutta Stanley oli tuskin ehtinyt pukeutua, kun hänen
väkensä syöksi sisään ja huusi, että suuri leiri paloi sadassa eri
paikassa. Hän hyökkäsi ulos majastaan ja hämmästyi, nähdessään että
liekit levisivät turvemajoissa niin nopeasti, että jos eivät he
silmänräpäyksestä lähtisi pois, palasivat he poroksi niiden kanssa. Hän
tarttui kiireessään pistooleihinsa ja käski wangwanain heittää tavarat
olalleen ja seurata häntä, jos henkeänsä halusivat varjella.
Vaikka suuri tie Mtesan leiristä Nakaranga niemelle oli sadan jalan
levyistä, oli kuitenkin mahdotonta nyt päästä esiin riehuvien liekkien
läpi. Ainoastaan yksi tie oli valitettavana, ja se kulki ylös
Nakaranga-vuoren rinnettä. Noin 60,000 henkeä oli ottanut turvansa
sinne ja olivat pakkaantuneet tiheäksi ryhmäksi; niin suuri oli vaara
ja vaikeus päästä pakoon tuosta kauheasta tulimerestä siellä alhaalla.
Tämä oli suuremmoinen, mutta kauhistava näytelmä. Kuinka suuri joukko
sairaita, jotka olivat kykenemättömät liikkumaan, kuinka paljo
säikähtyneitä naisia ja pieniä lapsia lieneekään palanut ja kuinka moni
pakenijain jalkoihin sortunut! Joka haaralle levenevät liekit, jotka
halukkaasti tarttuivat kuiviin, taulantapaisiin majoihin ja joita sitä
paitsi kiihotti vilkas tuuli järveltä päin, estivät melkein
hengityksen, ja useampia kertoja tunsi Stanley olevansa
tukehtumaisillaan.
Ugandan maa ja kansa.
Jos tahtoo nähdä afrikalaisen miehuuden ja kauneuden täysimmässä
kehityksessään, on käytävä päiväntasaajan seuduilla, niillä seuduilla,
joissa Stanley nyt oleskeli, joiden asukkaat elävät pisangipuun
viileässä varjossa ja sen tuotteliaan luonnon helmassa, joka on näiden
maanpaikkojen tunnusmerkkinä. Eurooppalainen matkustaja katselee
ihmetyksellä banaaninlehtien tavatonta pituutta, niiden ihmeellistä
vihannuutta ja loistoa, mahdottoman suuria runkoja, suuria ja lukuisia
hedelmiä, lihavaa maan-alaa ja sen tyhjentymätöntä hedelmällisyyttä,
alinomaa kevääntapaista vehreyttä ja huikaisevaa auringonpaistetta;
mutta hän huomaa samalla että ihmiset hyvin sopivat yhteen tämän
luonnon kanssa ja että he lajissaan ovat yhtä täydellisiä kuin kypsät
banaanit, jotka riippuvat heidän päidensä päällä.
Jo näiden ihmisten kasvojenpiirteetkin näyttävät sanovan: "me elämme
maassa, jossa on runsaasti viiniä, maitoa, voita ja hunajaa,
hedelmällisiä niittyjä ja laaksoja". Maan-alan voima, joka ei
tunne ollenkaan lepoa, näyttää valuneen heidänkin suoniinsa.
Rauhattomat, vilkkaat ja kiiltävät silmät näyttävät saaneen itseensä
auringonsäteitä. Pronssinväriset, sametinhienoiset, rasvalla voidellut
vartalo, kohoavat suonet, selvästi huomattavat jäntereet kyljissä ja
käsivarsissa, kaikki ilmoittaa sitä kiivasta ja tulista luontoa, joka
heillä on.
Ugandan talonpoika on iholtaan tumman ruskea, puhdas, siisti ja
vaatimaton. Hänen yllään on aina tuhanvärinen kuorikutomuksista tehty
puku, joka sidotaan olkapään yli ja joka ulottuu aina jalkoihin saakka.
Hänen asuntoaan ympäröi puutarha, jaettu useampiin palstoihin, joiden
välillä pienet polut luikertelevat. Täällä kasvaa rehottaa suuria
bataattia, jamsia, viheriäisiä herneitä ja suuria papuja. Muutamat
kasvit ryömivät pitkin maata, toiset taas känkeilevät ylös tukia
myöten, niinkuin peltoa pavut, virna ja tomaatit. Puutarhan
ulkoreunoilla näkee kuuman ilman-alan kasvia, kahvipensaita ja
tupakantaimia. Molemmin puolin on pieniä maanpalstoja, joissa kasvaa
hirssiä, seesamia ja sokuriruokoa. Asuinhuoneuksen ja pihan
takapuolella on laajoja aloja istutettuja banaani- ja pisangipuita sekä
viljakenttiä, joista omistaja pääasiallisesti elää. Hän valmistaa oman
maansa tuotteista sekä viininsä että väkevän oluensa. Siellä täällä
näkee banaanirunkojen välillä varjokkaita viikunapuita, joiden kuoresta
hän tekee vaatteensa. Istutusmaiden taakse on jätetty jotensakin iso
ala, joka on laitumena sekä hänen että naapurien vuohille ja
nautaeläimille.
Taloa ympäröi korkea, vahva ruoko-aitaus. Pihalla tavataan ensin pieni
nelikulmainen maja, pyhitetty perheen suojelushengelle. Tälle tuodaan
uhreina etanankuoria, pieniä savipalloja ja katajan palasia.
Sivukäytävän kautta tullaan sitten sisäpihalle. Mikä täällä ensin
pistää silmiin on suuri, keilanmuotoinen, kauniisti rakennettu kota.
Katto, joka on jotenkin suuri, pistäytyy esiin ruokoliisteineen
kummallakin puolen.
[Kuva: Majojen muotoja Keski-Afrikassa.]
Kota on hyvin suuri ja kodikas. Kohta sisään-astuessa tuntuu se vähäsen
pimeältä, mutta silmä tottuu pian hämärään. Kaikkien ensiksi herättää
huomion se seivästen paljous, jolla kodan sisusta on täytetty katon
kannattamista varten. Kaikki tämä vaikuttaa sen että luulee olevansa
pimeässä loukossa tiheän metsän keskellä. Seipäiden tarkoituksena on
myöskin johdattaa omistajaa ruokahuoneesen, mutta yöllinen murtovaras
tai sisälle-astuva muukalainen eksyisi varmaan niiden paljouden vuoksi.
Seiväsrivit muodostavat nimittäin erityisiä käytäviä, joita myöten
kodan asukkaat voivat löytää tiensä mihin paikkaan tai minkä esineen
luo haluavat.
Kota on jaettu kahteen osastoon, etumaiseen ja taemmaiseen. Väliseinänä
on pystyssä olevia ruokoja, vähäsen raollaan keskipalkalla, niin että
isäntä, tulematta itse nähdyksi, voi nähdä kaikki sisääntulijat.
Taemmaisessa huoneessa on seiniä pitkin asetettuna joukko sänkyjä
isännän ja hänen perheensä tarpeeksi. Oven päällä kodan sisäpuolella
näkee erityisiä taikakapineita, joille isäntä uskoo talon ja omaisuuden
varjelemisen.
Muutamia huone- ja talouskaluja on, mutta ne ovat harvat luvultaan ja
huonoa laatua. Edellisiin luettakoon kaksi kirveellä-veistettyä tuolia
ja eräänlainen pöytä maanasukkaiden lautapeliä varten; jälkimäisiin
noin puoli tusinaa saviruukkua ja muutamia pajunoksista ja ruohoista
tehtyä kopsaa. Vähäsen niinikangasta, pari keihästä, kilpi, tynnyri,
yksi tai kaksi sirppiä, pari puutarha-kuokkaa, muutamia pahkurasaumoja
ja piipunvarsia sekä kaukalo banaaniviinin valmistamista varten, siinä
on muu osa talon irtaimistosta.
Isännän oman kodan takana on kaksi pienempää yksinkertaisemman näköistä
kotaa ja niitä ympäröi myöskin pihat. Nämä ovat perheen naispuolisia
jäseniä varten. Jos menee sisälle näihin, näkee toisia sotkemassa
banaania mehun pusertamista varten, joka mehu käyneenä on hyvin
suloisen makuista; toiset erottelevat ruohokasvia, joita käytetään
lihakeittoihin, lääkkeiksi tai taikomisiin, toiset taas asettavat
tupakanlehtiä kuivamaan, sill'aikaa kun vanhat imevät pitkiä piippuja
ja muille kertovat tapauksia elämästään.
Suurin osa kansasta nauttii runsasta, hyvää ja vaihtelevaista ravintoa
ja asuu niin mukavasti kuin heidän tarpeensa vaativat; he ovat melkein
kaikki naimisissa ja turvattuina vihollista vastaan, niin suuresti kuin
voi olla mahtavan hallitsijan alamaisena, kun hallitsijalla on
käytettävinään lukemattomia mahdottoman suuria joukkoja asekuntoisia ja
sotaisia miehiä. Kuitenkin on yksi seikka, joka puuttuu talonpojan
onnesta -- hänellä ei ole mitään turvaa hallitsijaansa vastaan.
Luokaamme nyt silmäys Ugandan keisarin asuntoon.
[Kuva: Ugandan keisarin asunto.]
Näkee kukkulan suurine keilanmuotoisine kotineen, joiden katot
pilkottavat korkean ruokoaidan yli pisanki- ja banaani-puiden runsaiden
lehdistöjen välistä. Kukkulan rinteillä näkyy tasaisia, leveitä
pensailla-aidattuja teitä, joita ruokoaidat rajoittavat; näiden takana
näkee joukon harmaita kotia, joita polttava aurinko valaisee ja
varjoisat lehdot ympäröivät. Tiet ovat täynnä kirjavapukuisia
maan-asukkaita. Valkeat vaatteet loistavat siellä ja täällä auringon
paisteessa ja eroavat jyrkästi punaisista ja ruskeista. Kansaa menee
ylös keisarilliseen palatsiin kukkulan huipulla, mutta kun ei kukaan
vielä pääse sisään, kokoontuvat he ympäri portteja, tekevät toisilleen
"hyvän-päivän" ja lörpöttelevät keskenään.
Äkkiä lakkaa hälinä ja kuuluu vaskirummun pitkäveteinen, kumiseva ääni,
joka on sen merkki että keisari nyt istun valta-istuimellaan. Portit
avataan ja joukko sotapäälliköitä, sotamiehiä, talonpoikia ja
muukalaisia syöksee yhdessä mylläkässä kahdeksan tai kymmenen pihan yli
vastaanotto-saliin.
Perällä tässä huoneessa, johon tulee valo leveästä ovesta, näkyy mies,
puettuna valkoiseen pukuun ja korko-ompeluilla kaunistettuun,
tulipunaiseen nuttuun. Hän istuu valta-istuimella ja häntä vartioi
molemmin puolin kaksi keihäillä varustettua sotamiestä ja kaksi
pyssysoturia. Päälliköt ja korkea-arvoiset henkilöt, jotka äskettäin
riensivät sisään porteista, kumartavat syvään hänen edessään, muutamat
suutelevat, muhamettilaisten tavan mukaan, hänen oikean kätensä
kämmentä ja rystyitä, toiset seuraavat maan alkuperäistä tapaa ja
heittäytyvät alas tomuun; he ojentavat kätensä keisaria kohden,
notkistaessaan polvensa ja huutaessaan tervehdyksen, jonka jälkeen
kaikki, arvonsa mukaan, menevät paikoilleen. Kaksi pitkää riviä istuvia
miehiä muodostuu siten pitkin ruokopeittoisia seiniä salissa. Kaikki
kääntävät kasvonsa huoneen keskiosaan päin, joka on jätetty tyhjäksi
muukalaisia, rukoilijoita ja semmoisia henkilöitä varten, jotka tulevat
saapuville asioimis- tai oikeudenkäynti-hommissa.
Keisari näyttää nuorelta mieheltä, viidenkolmatta ja viidenneljättä
vuoden vaiheilla olevalta. Hänen kasvonsa ovat hienot, lempeät ja aivan
rypyttömät; parta on ajettu ja päätä peittää fez, punainen turkkilainen
lakki. Paljaat jalat lepäävät leopardinnahalla, jonka toisessa päässä
näkee kiillotetun, valkoisen norsunhampaan ja likellä sitä yhdet
karmosiinipunaiset turkkilaiset tohvelit. Oikean käden pitkät sormet
pitävät arabialaista käyrää sapelia kultakahvasta; vasen lepää
ojennettuna polvella.
Melkein kaikki korkeimmat palvelushenkilöt hovissa osaavat kirjoittaa
arapialaista kirjoitusta. Keisari ja useat päälliköistä osaavat sekä
lukea että kirjoittaa arapian kieltä erittäin helposti ja he käyttävät
usein tätä taitoansa, kun he lähettävät sanoja toisilleen tai
vieraille, jotka asuvat kaukana. Paperin sijasta käyttävät he hyvin
hienoja, ohuita pumpulipuun lastuja. Mtesalla on kymmenittäin
sellaisia, joihin hän on kirjoittanut "viisaudenkirjansa", kuten hän
kutsuu muistoja keskusteluistaan eurooppalaisten matkustajain kanssa.
Jonakin päivänä arvelee ehkä joku utelijas matkustaja maksavan vaivan
toimittaa käännös näistä keisarin muistiinpanoista.
Maan-asukkaitten näkö on erinomaisesti tarkka. Usein näkevät he
paljaalla silmällä paremminkin kuin sotakiikarilla. Niiden kuulo on
myöskin erittäin herkkä.
On todella ihmeellistä kuinka monella hyödyllisellä tavalla kekseliäs
villi näissä seuduin osaa käyttää yhtä ainoata kasvia. Otamme esim.
banaanipuun. Ensi katsannossa ja oppimattoman eurooppalaisen silmissä
ei se näytä kelpaavan muuhun kuin kantamaan hedelmää, sillä runkoa ei
voi käyttää polttopuuksi ja lehdet kuihtuvat pian eikä niissä ole
mitään voimaa. Hedelmä, raakana tai kypsänä, on kansan etevin ruoka.
Edellisessä tapauksessa kuorivat he ensin banaaninsa. Käärivät ne
huolellisesti muutamiin banaanilehtiin, niin että kääre saa paketin
muodon, kaatavat vähäsen vettä pataan ja keittävät kaikki höyryksi.
Tämä tapa keittää kypsymättömiä banaania tekee ne jauhoisiksi
ulkomuodoltaan ja antaa niille erittäin hyvän ja suloisen maun.
Banaanista saavat maan-asukkaat perin makeata viiniä, joka,
sekoitettuna vähällä määrällä hirssiä, myös muodostaa jonkunlajista
olutta. Banaaninlehtiä käytetään huoneiden kattamiseen, aitauksiin ja
sänkyvaatteiksi. Niitä käytetään myös suojelemaan maitoa, vettä ja
maitoastioita tomusta ja liasta, liinoina pöydillä, joille pannaan
ruokaa, kääreenä ruokatavarain, niinkuin kypsien banaanien, voin,
lihan, munain ja kalojen y.m. ympärillä, jota paitsi niitä joka päivä
käytetään pusseiksi, kun keitetään puuroa.
Se viileä, täydellinen varjo, minkä banaanipuu antaa, on hyvin
tunnettu. Runkoja käytetään välistä aidoiksi, niistä laitetaan usein
myös teloja, kun siirretään raskaita möhkäleitä, tai kun maisin
kuletetaan veneitä paikasta toiseen sotaliikkeiden niin vaatiessa.
Sydämestä tehdään pesusieniä. Usein hieroo laiskuri mieluummin puun
sydämestä itselleen tuoreen pesusienen puhdistamistaan varten, kuin
menee pesemään itseään joessa, järvessä, lammessa tai lähteessä, tai
viitsii nähdä sitä vaivaa että tuo astialla vettä saapuville.
Rungon syitä käytetään köysiksi ja ovat ne sopivia melkein kaikkiin
tarkoituksiin, mihin niitä tarvitaan. Köyhimmät talonpojat tekevät
myöskin rungosta jykeitä, mutta tarkoituksenmukaisia kiipiä, ja
kalastajat laittavat siitä järvellä oloaan varten suuria
aurinkohattuja. Monia muita sen käyttämisiä voisi luetella, mutta
ylläoleva riittää näyttämään, että banaanipuun, sen oivallista varjoa
lukuunottamatta, myöskin varustaa talonpojan: leivällä, perunoilla,
viinillä, oluella, lääkkeellä, huoneella ja aidalla, sänkyvaatteilla,
kankailla, paidoilla, pöytäliinoilla, käärepaperilla, rihmalla,
nuoralla, köydellä, sienillä, kylvyllä, kilvillä, aurinkohatuilla, ja
vieläpä veneilläkin. Yhdellä banaanipuulla on talonpoika onnellinen,
lihava ja hyvinvoipa; ilman sitä on hän nälkäinen, tyytymätön ja kurja
raukka, joka joka hetki odottaa itselleen kuolemaa.
Vastoinkäyminen.
Kun Stanley muistutti keisaria hänen lupauksestaan antaa hänelle
oppaita ja seuralaisia Muta Nzigee eli Albert Nyanza-järvelle asti,
antoi Mtesa hänen itse valita joitakuita päälliköistä ja sanoa sen
miesluvun, jonka piti olla matkueelle avullisena Muta Nzigeen ja
Viktoria-järven välillä olevan maan tutkimisessa. Hän valitsi Sambuzin,
nuoren noin kolmenkymmenen vuoden ikäisen miehen, joka sodassa
wawumalaisia vastaan monta kertaa oli näyttänyt uljauttaan ja
persoonallista rohkeuttaan.
Lähdön edellinen ilta vietettiin keskustelussa keisarin kanssa, joka
näytti olevan hyvin pahoillaan siitä että se hetki oli tullut,
jolloinka heidän välttämättömästi täytyi sanoa toisilleen hyvästi.
Puhelun pääaineena oli se kristillinen kirkko, jota hiljan oli alettu
rakentaa ja jossa jumalanpalvelusta tuli pitämään Dallington, niinkuin
hän oli saanut oppia yliopistolähetyksessä Sansibarissa.
Onnellisena siitä että kaikki oli käynyt hyvin, vaikka olikin pitänyt
niiden harmillisten, välttämättömien syiden tähden viipyä, lähti
Stanley matkaan 40 suurella veneellä ja samana päivänä lähti Sambuzi
maata myöten viemään tuhatta miestä yhtymispaikalle Katongavirran
rannalla.
Neljä päivää matkustettuaan pitkin rannikkoa saapui Stanley Dumoon,
jonne hän oli jättänyt matkueen oltuaan poissa kolme kuukautta ja viisi
päivää. Kaikki oli täällä hyvässä kunnossa.
Seitsemäntenä päivänä sinne palaamisen jälkeen alettiin marssia
yhtymispaikkaan Katonga-joen rannalla, jossa matkue tapasi kenraali
Sambuzin ja hänen tuhat miestänsä. Stanley laittoi leirinsä noin puolen
penikulman päähän kenraalista ja otti haltuunsa kokonaisen kylän, jossa
oli runsaasti ruokavaroja.
Täältä tehtiin matkaa eteenpäin, ensin kauniiden, hymyilevien seutujen
läpi, sitten autioimman maiseman, joka aina mitä lännemmäksi tultiin,
sai sitä vuorisemman luonteen. Maisema muuttui vähitellen korkeaksi
vuorimaisemaksi -- paljaita ja monihuippuisia vuorenharjuja näkyi, sekä
yksinäisiä, kallioisia mäkiä, joita erotti aallonmuotoiset maantienoot.
Joka päivä nähtiin kaksi tai kolme tavattoman korkeata vuorta, joiden
rinnalla kaikki muut vajosivat ihan mitättömiksi; ne olivat suureksi
hyödyksi, kun Stanley niiden johdolla helpommin voi määrätä marssin
eikä niin helposti erehtynyt tiestä.
Tammikuun 2 p. kulki matkue erään joen poikki ja tuli viholliseen
maahan Unyoro, ja leiriintyi muutamiin kyliin.
Viisipäiväisen marssin kuluessa vihollisessa maassa ei yhtään
maan-asukasta ollut vielä näkynyt, jonka vuoksi Stanley pelkäsi
salahyökkäystä. Lopuksi huomattiin muutamia miehiä, jotka selittivät,
että matkue pelkäämättä voi kulkea eteenpäin, vaikka sanoivat
epäilevänsä, pääsisikö se enää takaisin, joll'ei se hankkisi siipiä ja
lentäisi lintuparvena. Stanley äkkäsi myöskin sattumalta muutamia
maan-asukasten piilopaikkoja korkeassa ruohossa ketojen takana. Jonkun
matkan päässä kylästä nähtiin joukko syviä kuoppia, joihin oli pienet,
ympyriäiset sisäänkäytävät. Lähemmin tutkittaessa huomattiin, että nämä
erityisten käytävien kanssa olivat isompien luolien yhteydessä, jotka
muodostavat yhtä monta huoneusta. Näitä maanalaisia asumuksia löytyy
hyvin lukuisasti eteläisessä Unyorossa.
Vielä muutaman päivän marssittuaan tuli matkue omituisen villiin ja
kauniisen maahan, Afrikan Sveitsiin.
Vuorenhuippuja, kallion-ulkonemia, keilanmuotoisia ja holvimaisia mäkiä
kohosi joka suunnalla, ja jääkylmät virrat luikertelivat esiin
halenneiden ja alasvierreiden kallioiden välissä tai kovasti kohisten
laskivat eteenpäin luonnon tekemien kivisiltain alitse.
Kohta päivällisen jälkeen saapui pääjoukko erään vuoriharjun huipulle,
joka oli 5,600 jalkaa korkealla merenpinnasta, ja josta kaukaa alhaalta
näki ketoja, puutarhoja ja kyliä kuningas Ruigin väkirikkaasta maasta.
Etujoukon äkkinäinen esiintyminen säikähtyneiden maan-asukasten luo,
sen liehuva lippu ja kova rummunpärinä olivat silmänräpäyksessä
saattaneet kauniin, hymyilevän maiseman kansattomaksi ja jättäneet
vapaan avoimen tien päävoimalle.
Alaslaskeutuminen tapahtui niin odottamattomasti, että asukkaat olivat
aivan tietämättömiä siitä, ketä matkuelaiset olivat ja mistä maasta ne
tulivat. Noin kymmenen henkilöä otettiin kiinni ja päästettiin irti,
sittenkuin he olivat saaneet lahjaksi kankaita ja helmiä; heidän piti
sitten päälliköilleen kertoa, että Sambuzi oli tuonut mukanaan
valkoisen miehen, joka halusi nähdä järveä ja pyysi lupaa saada
oleskella muutaman päivän maassa tulematta häirityksi; että valkoisella
miehellä oli aikomuksena maksaa kaikki, mitä muukalaiset nauttivat;
ett'ei hän tahtonut valloittaa yhtään kylää eikä vahingoittaa kenenkään
omaisuutta, vaan tehdä leirinsä matkojen päähän kylistä; hän pyysi
niitä maan-asukkaita, joilla oli jotain ruokatavaroita myytävänä,
tulemaan sinne; he saisivat maksun kankaissa, helmissä, kuparissa tai
messingissä. Hän pyysi heitä olemaan vakuutettuja siitä, että niin
kauvan kun he itse eivät antaisi mitään aihetta taisteluun, rauha
pidettäisiin eikä ketään hätyytettäisi.
Seuraavana päivänä saatiin vastaukseksi, että maan-asukkaat eivät
olleet tottuneet muukalaisiin, eivät pitäneet siitä että niitä tuli
maahan, että Stanleyn sanat kyllä olivat hyviä, mutta että he kuitenkin
olivat vakuutettuja siitä, että hänen aikeensa olivat pahoja; hänen
täytyi sen vuoksi olla valmiina heidän kanssansa taistelemaan
seuraavana päivänä.
Tämän vastauksen toi noin 300 maan-asukasta, ja sittenkun he olivat
toimittaneet asiansa, vetääntyivät he takaisin.