kulkutien meritse tulla avatuksi; jokainen kapinaliitto, joka
mahdollisesti oli tekeillä, oli ilmi saatava ja jokainen petoksenhanke
rangaistava; rankaisemisen välttäminen voi muuten helposti muuttua
rohkeudeksi, joka tulisi vaaralliseksi matkueen turvallisuudelle. Oli
välttämätöntä hyökätä raakalaisten kimppuun, sitä varten ettei ne
hyökkäisi matkueen kimppuun. He olivat jo saaneet lisää noin 2,000
miestä mannermaalta.
Kun Stanley ei voinut keksiä mitään keinoa, miten välttäisi taistelua,
päätti hän kohdata heitä heidän omalla saarellaan ja yhdellä ainoalla
ratkaisevalla taistelulla murtaa heidän kopean, hurjan rohkeutensa.
Seuraavana aamuna jaettiin kaksikymmentä patruunaa joka miehelle, jolla
oli kivääri tai musketti; 230 keihäänheittäjää ja viisikymmentä
pyssysoturia valittiin hyökkäystä varten ja 18 kanoottia laitettiin
kuntoon kulettamaan heitä Bumbireesen.
Bumbiree ja Mahyiga olivat toisistaan lähemmä puolentoista penikulman
päässä ja vasta iltapuoleen saapui matkue ensinmainitulle saarelle.
Villit olivat nähtävästi odottaneet heitä, sillä kukkulat pitkin
rannikkoa olivat ihan täynnä miehiä ja vartioita näkyi olevan
asetettuna joka paikassa.
Noin 300 jalan päässä rannasta asettuivat Stanleyn kanootit ankkuriin
yhdessä linjassa. Stanley kysytti tulkilla Bumbireeläisiltä tahtoivatko
he tehdä rauhaa.
"Nangu, nangu, nangu!" (ei, ei, ei) vastasivat he kovaäänisesti,
heiluttaen keihäitään ja kilpiään.
"Eivätkö he tahdo tehdä mitään pelastaakseen Shekkaa?"
"Nangu, nangu! Pidä Shekka; häntä emme me tarvitse. Meillä on toinen
mkama (kuningas)."
"Eivätkö he tahdo tehdä mitään pelastaakseen Antarin poikaa?"
"Nangu, nangu. Antarilla on monta poikaa. Me tahdomme ainoastaan
tapella. Jollette te olisi tulleet tänne, olisimme me tulleet etsimään
teitä."
"Te tulette kyllä katumaan tätä."
"Huh!" mutisivat he epäillen. -- "Tulkaa tänne, me olemme valmiit."
Enemmät keskustelemukset olivat aivan turhia; joka mies tähtäsi ja nyt
komennettiin laukaisemaan erääsen noin viisikymmentä-henkiseen
joukkoon. Siitä oli seurauksena useita kuolleita ja haavoitettuja.
Kun villit näkivät minkä tuhoavan vaikutuksen laukaukset tekivät koossa
olevaan parveen, hajosivat he ja syöksivät rantaan, jossa muutamat
rohkeimmista menivät veteen aina vyötäryksiin saakka; toiset,
varovaisemmat, hakivat suojaa kaislistossa, josta he sinkauttelivat
matkuetta vastaan joukon nuolia, jotka eivät kuitenkaan kantaneet
perille saakka.
Kun Stanley vihdoin huomasi että heidän rohkeutensa rupesi
lannistumaan, veti hän yhteen kanootit ja oli rupeavinaan äkkiä
laskemaan rantaan, josta nuo antoivat pettää itseänsä sekä syöksivät
satamäärin alas rantaan keihäineen. Äkkiä pysäytettiin kanootit ja
niistä paiskasivat keihäänheittäjät keihäsparven, joka täydellisesti
mursi heidän rohkeutensa ja pakotti heidät pakenemaan ylös mäkeä kauas
taistelupaikalta.
Sitten kun Stanley siten oli kyllin kurittanut vihollista, voi hän olla
varma siitä että naisten, lasten ja kaluston kuletus salmen läpi taisi
käydä laatuun enemmättä vaaratta. Elokuun 5 p. varhain aamulla alkoi
matka rumpujen päristessä, ja johtajan, Hamadin torven raikkaiden
sävelien kaikuessa, kolmellakymmenellä seitsemällä kanootilla ja
venheellä, joissa oli 685 henkeä, ohjaten Bumbireetä kohden.
Noin k:lo 9 e.pp. saapui Stanley Bumbireesen ja päästyä lahteen
huomattiin sadoittain villejä mäellä; mutta he olivat nyt ihan
rauhallisia.
Taas Mtesan luona. Mtesan sota. Mustan keisarin kääntyminen
kristin-uskoon.
Elokuun 12 p. kulettiin Aleksandra-Niilin suusta ja ohjattiin Dumoa
kohden Ugandassa, johon matkue tuli illalla, eikä matkalla mitään
merkillistä tapahtunut.
Dumossa kulki huhu että Mtesalla, Ugandan keisarilla, oli mielessä
suuremmoisia sotavarustuksia aijottua retkeä varten viholliskansaa,
wawumalaisia vastaan.
Stanley, joka näki että sota estäisi hänen matkaansa, päätti käydä
keisarin puheilla. Mtesa oli saanut kuulla että Stanley oli tulossa, ja
lähetti monta sanansaattajaa tervetuliaisten kanssa hänen luokseen.
Lopuksi hän lähetti kävelykeppinsä merkiksi että se todellakin oli
Mtesa, joka lähetti uudistettuja tervetuliaisia.
Kun Stanley seuraavana päivänä saapui Ripon-putousten luo, tuli
vieläkin kaksi sanansaattajaa ihan hengästyksissään tuoden
keisarillisesta leiristä uudistaen tervetuliaiset ja näyttäen hänelle
vastapäisellä rannalla Mtesan ja hänen päällikkönsä, jotka olivat
kauniita katsella valkoisissa puvuissaan ja punaisissa lakeissaan.
Heitä ympäröi suuri saatto uteliaita, jotka halusivat katsella kuinka
Stanley kulkisi salmen poikki. Viisi suurta kanoottia oli valmiina
lauttauspaikassa ja kuninkaallisen henkivartiaväen sotamiehet olivat
käsketyt saattamaan häntä summattoman kansajoukon läpi toisella
rannalla.
[Kuva: Lady Alice Ripon-putouksessa.]
Seuraavana päivänä k:lo 8 aamulla -- Mtesan tavallisena
vastaanotto-aikana -- ilmoittivat rummunlyönnit että vastaanotto oli
alkanut, ja puoli tuntia myöhemmin tulivat hovipojat viemään Stanleytä
Mtesan eteen. Heidän annettua viittaus avasivat vartiat leveän tien
portille saakka, joka kohta avattiin selkosen selälleen. Sittenkuin he
olivat käyneet ensimmäisen pihan poikki ja portista sille pihalle,
jossa vastaan-otto tapahtui, esiintyi mitä omituisin näytelmä.
Keilanmuotoon rakennettu maja seisoi keskipihalla ja leveässä
ovenaukossa istui mykkä olento; molemmin puolin seisoivat lipunkantajat
ja perinnöllinen henkivartiosto, sekä vastapäätä sisäänkäytävää
laajassa piirissä seisoivat keisarikunnan päälliköt ja ylimykset;
perällä näkyi Mtesan naishenkivartiosto, pitäen kivääriä olkapäillä,
kaksinkertaisessa rivissä; sivulla olivat soittajat ja rummunlyöjät ja
siellä täällä avonaisessa piirissä yksivaltiaan edessä seisoi joukko
hovimiehiä.
Kun Stanley lähestyi, nousi Mtesa seisaalleen, astui esiin niin kauas
kuin leopardinnahka ulottui, jolla hänen jalkansa hänen istuessaan
lepäsivät, ja tervehti häntä sydämellisesti. Mtesa sai nyt tietää, että
Stanley oli tullut saadakseen ne oppaat, mitkä keisari oli hänelle
luvannut osoittamaan tietä Muta Nzigeen järvelle saakka ja Stanley
pyysi nyt että hän viipymättä hankkisi ne. Kun hän jo oli kadottanut
paljo aikaa kanoottien puutteessa.
Mtesa vastasi olevansa nyt aikeissa alkaa sotaa kapinallisia
wawumalaisia vastaan, jotka ynseästi kieltäytyivät maksamasta veroa,
hävittivät hänen rannikoitaan, veivät pois hänen alamaisiaan ja möivät
niitä sitte muutamasta banaanikimpusta. Hän lisäsi ettei ollut
tavallista Ugandassa antaa muukalaisten jatkaa matkaansa, kun keisari
oli sodan hommissa, mutta kun sota pian loppuisi, lähettäisi hän, jos
Stanley tahtoi odottaa, päällikön sotajoukon kanssa viemään häntä
lyhintä tietä järvelle.
Kun hän uudestaan vakuutti, että sota ei tulisi kestämään kauan, päätti
Stanley pysähtyä ja käyttää viivytystä maan ja sen kansan tutkimiseen.
Elokuun 27 p. lähti Mtesa matkaan ja ohjasi marssinsa Nakarangaan,
niemelle, jonka wawumalaiset olivat valinneet itselleen linnoitukseksi
ja varastopaikaksi. Hän oli koonnut 150,000 miehen suuruisen armeijan.
Paitsi tätä melkoista voimaa oli sotajoukossa vielä 50,000 naista ja
lähes yhtä monta lasta ja orjia kumpaakin sukupuolta, joiden kanssa
Mtesan leiriväki nousi noin 250,000 henkeen.
Ensin tuli 30,000 miehen suuruinen joukko, mauttomimmalla tavalla
maalattuna värimullalla ja savella. Sitten tuli toinen osasto liehuvin
lipuin ja helisevin soitoin ja ruumiit maalattuina mustan, valkoisen ja
värimullan näköisiksi. Senjälkeen tuli noin 2,000 miehen suuruinen
joukko valittuja soturia, varustettuina keihäillä ja kilvillä, kaikki
notkeita ja kepeäjalkaisia miehiä, jotka esiinmarssissaan päästivät
kaikuvia sotahuutoja ja heiluttivat keihäitään. Niiden jälessä seurasi
nopeassa marssissa musketeilla varustettu keisarin henkivartiosto, noin
kaksisataa rintamassa ja sata kummallakin puolen tietä. Se ympäröitsi
siten Mtesan ja hänen katekironsa, eli ensimmäisen ministerinsä, ja
kaksisataa miestä muodosti jälkijoukon, joka rummunlyöjineen,
huiluniekkoineen ja liehuvine lippuineen muodosti erittäin komean ja
sotaisen näyn.
Mtesa tuli käyden jalkasin, paljain päin, vaatettuna siniraitaisesta
kankaasta tehtyyn pukuun, vyötärysten ympäri vyö englantilaista tekoa,
ja kasvot punaisiksi maalattuina. Katekiro, joka kulki hänen edellänsä,
kantoi yllänsä tummanharmaata kaschmir-nuttua, eksyttääkseen
mahdollisesti väijyksissä pensastossa olevaa salamurhaajaa.
Sittenkuin Mtesan henkivartiosto oli kulkenut ohitse, seurasi päällikkö
päällikön jälkeen, osasto osaston jälkeen.
Noin kaksi tuntia sen jälkeen kuin pääjoukko oli alkanut marssinsa,
tulivat nuoret prinssit ja Mtesan naiset, niiden edellä tuhannen
keihäsmiestä ja perässä yhtä suuri luku. Naisia oli noin 5,000, vaikka
vaan 500 voi sanoa olevan keisarin vaimoja; muut kuuluivat
palvelusväkeen.
Illalla oli sotajoukko mukavasti majoitettu noin 30,000 kaarevaan
majaan, joiden yli siellä ja täällä kohosi muutamia, jotka koreutensa
ja keilamaisen muotonsa kautta huomattiin päällikköjen satunnaisiksi
asunnoiksi.
Kaikesta tästä kiireestä huolimatta ei kuitenkaan valkoista
muukalaista, "Stamleetä", unohdettu. Mukavia majoja rakennettiin
ja osoitettiin Mtesan erityisestä käskystä hänelle ja hänen
venemiehistölleen lähellä sitä suurta leveätä tietä, jonka katekiro
perusti ja joka vei keisarillisesta pääkortteerista Nakaranga-niemelle.
Sill'aikaa kun molemmat sotajoukot olivat toimettomina vastattain, oli
Mtesalla tilaisuutta nauttia Stanleyltä opetusta eurooppalaisessa
tiedossa. Stanley selitti hänelle luonnon salaisuuksia ja Luojan
ihmeellisiä töitä, taivaan, ilman ja maan ihmeitä. He keskustelivat
kivennäisistä ja metalleista, niiden monipuolisesta käyttämisestä,
jonka eurooppalainen keksintökyky on mahdolliseksi tehnyt ja siitä
lukemattomasta esineiden paljoudesta, joiksi niitä valmistetaan ja
joiden vuoksi eurooppalaiset ovat niin mainioita. Peljätty yksivaltias
istui avoimin silmin ja raukeamattomaila tarkkaavaisuudella; hänen
päällikkönsä, kunnioittaen hänen osoittamaansa huomiota, olivat
osoittavinaan yhtä suurta huomiota kuin hän itse, vaikka muutamat
vanhimmista aivan varmaan pitivät kaikkea tuota hyvin ikävänä. Sitten
siirtyi Stanley uskontoon, ja kun hän tuli maininneeksi enkeleistä,
tahtoi Mtesa kuulla enämmän niistä. Stanley otti silloin raamattunsa ja
käänsi hänelle mitä Hesekiel ja Johannes sanovat enkeleistä. Musta
keisari loi halukkaita, uteliaita silmäyksiä raamattuun ja kun Stanley
huomasi tämän, vei hän hänen luokseen nuorukaisen Dallingtonin, joka,
kuten ennen on mainittu, oli oppilas yliopisto-lähetyksessä
Sansibarissa, ja joka taisi kääntää raamatun hänelle hänen omalla
kielellään.
Niinä joutohetkinä, joita sotatapaukset soivat, voi nähdä keisarin,
hovin, Dallingtonin ja Stanleyn kääntämässä kappaleita pyhästä
raamatusta. Monet lukivat tätä käännöstä, mutta Mtesa itse oli uutterin
ja väsymättömin heistä kaikista.
Kun Stanleyllä oli yllinkyllin kirjoituspaperia mukanaan, teki hän
Mtesalle suuren kirjan, johon käännöksen komeasti kopioitsi eräs
kirjuri. Kun se oli valmis, oli Mtesalla lyhennys protestanttisesta
raamatusta kielellään, käsittävä kaikki merkillisemmät tapaukset
maailman luomisesta Kristuksen ristiinnaulitsemiseen asti. Luukkaan
evankeliumi käännettiin kokonaan, koska se sisältää täydellisimmän
kertomuksen Vapahtajan elämästä.
Kun tämä raamatun lyhennys oli valmiiksi kirjoitettu, kutsui Mtesa
kokoon kaikki päällikkönsä ja henkivartiostonsa johtajat, ja kun kaikki
olivat kokoontuneet, alkoi hän kertoa heille olleensa, silloin kun
nousi isänsä jälkeen valta-istuimelle, pakana ja vuodattaneensa
huviksensa verta, kun hän ei ymmärtänyt paremmin ja ainoastaan seurasi
isänsä esimerkkiä; mutta kun eräs arapilainen kauppamies, joka samalla
oli pappi, opetti hänelle Islamin oppia, lakkasi hän seuraamasta isänsä
esimerkkiä, jonka vuoksi teloitukset tulivat harvinaisemmiksi eikä
kukaan siitä päivästä alkain voinut sanoa nähneensä Mtesaa juovuksissa.
Mutta paljo oli, jota hän ei ymmärtänyt. Hän ei tainnut käsittää paljoa
Islamin opissa, koska hänen tunteensa vastusti sitä, eikä Ugandassa
löytynyt ketään, joka olisi voinut ohjata häntä. Mutta koska hän
sydämensä pohjasta halusi tulla hyväksi, toivoi hän että Jumala ei
ottaisi huomioonsa hänen tyhmyyksiään ja että Hän antaisi hänelle
anteeksi sekä lähettäisi Ugandaan miehiä, jotka tiesivät mikä oikein
oli. "Nyt on", sanoi hän, "Jumalan kiitos, eräs valkoinen mies,
Stamlee, tullut Ugandaan, tuoden mukanaan erään kirjan, joka on
vanhempi kuin Muhametin koraani, ja Stamlee sanoo, että Muhametti oli
valehtelija ja että paljo hänen kirjassaan on tästä otettua; tämä
nuorukainen on lukenut minulle kaikki mitä Stamlee on hänelle lukenut
kirjastaan, ja minä huomaan että se on paljo parempi kuin Muhametin
kirja. Sitä paitsi se on ensimmäinen ja vanhin kirjoista. Profeetta
Mooses kirjoitti osan siitä hyvin kauan sitte, paljo ennen kuin kukaan
oli kuullut puhuttavan Muhametistä, ja kirja oli jo päätetty aikoja
ennen kuin Muhametti syntyi. Nyt kehotan minä teitä, päällikköni ja
sotilaani, sanomaan minulle mitä minä teen. Uskonko minä Isaan
(Jesukseen) ja Musaan (Moosekseen) vai Muhamettiin?"
Eräs heistä vastasi:
"Valitkaamme se, mikä paras on."
Katekiro vastasi:
"Me emme tiedä, mikä on paras. Arapialaiset sanovat että heidän
kirjansa on paras -- kuinka me voimme sitten tietää, kuka heistä puhuu
totta?"
Keisarillinen hovimarsalkka sanoi:
"Kun Mtesa rupesi Muhametin uskoon, opetti hän minua ja minä rupesin
Muhametin uskoon myöskin; jos minun herrani sanoo että hän, saatuansa
enemmän tietoja, on opettanut minua väärin, voi hän nyt opettaa minulle
sitä, mikä on oikein. Minä odotan saadakseni kuulla hänen sanansa."
Mtesa nauroi ja sanoi:
"Sinä puhut hyvin. Kun minä kehotin sinua rupeamaan Muhametin uskoon,
minä tein sitä sen vuoksi että luulin sen olevan oikean. Sanotaan:
valitkaamme se, mikä on paras! Aivan niin, minä haluan sitä, mikä paras
on ja minä tahdon omistaa totuuden kirjan; mutta katekiro kysyy: kuinka
me sitten tiedämme, mikä on tosi? ja minä tahdon vastata hänelle.
Kuulkaa mitä minä sanon: Arapialaiset ja valkoiset miehet käyttäytyvät
aivan niinkuin heidän kirjansa opettavat heille, vai eikö niin?
Arapialaiset tulevat tänne noutamaan norsunlunta ja orjia, ja me olemme
nähneet ett'eivät he aina puhu totuuden kieltä, että he ostavat saman
värisiä ihmisiä kuin he itse ovat ja kohtelevat niitä pahoin, sitovat
ne kahleisin ja ruoskivat niitä. Kun valkoisille miehille tarjotaan
orjia, kieltäytyvät he ottamasta niitä vastaan ja sanovat: Tekisimmekö
me metsiämme orjiksi? Ei, me olemme kaikki Jumalan lapsia. Minä en ole
vielä koskaan kuullut valkoisen miehen valehtelevan. Speke tuli meidän
luoksemme, käyttäytyi hyvästi ja matkusti takaisin kotimaahansa
veljensä Grantin kanssa. He eivät ostaneet ollenkaan orjia, ja sen
ajan, jonka he olivat Ugandassa, olivat he hyvin hyviä. Stamlee tuli
tänne ja hän ei huolinut laisinkaan orjista. Mikä arapialainen olisi,
kuten nämä valkoiset miehet, kieltäytynyt ottamasta vastaan orjia?
Vaikka me pidämme orjakauppaa, ei ole yhtään syytä, jonka vuoksi se ei
voisi olla väärin, ja kun minä ajattelen kuinka arapialaiset ja nämä
valkoiset miehet käyttäytyvät, he kun ovat oppineita, sanon minä, että
valkoiset miehet ovat arapialaisia paljoa etevämmät, ja sen vuoksi
luulen minä myös, että heidän kirjansa on parempi kuin Muhametin, ja
kaikesta, mitä Stamlee on lukenut minulle siitä kirjasta, en minä
huomaa mitään, mihin minä en voisi uskoa. Kirja alkaa maailman
luomisesta, sanoo meille miten ja kuinka monena päivänä tämä luotiin;
siinä on luettavana mitä Jumala itse, Mooses, profeetta Salomo ja
Jesus, Marian poika, ovat puhuneet. Minä olen mieltymyksellä kuunnellut
sitä, ja nyt minä kysyn teiltä: otammeko me tämän kirjan vai koraanin
johdoksemme?"
Tähän kysymykseen vastasivat kaikki, epäilemättä vaikutettuina Mtesan
julkisesti esiintyneestä kristillisyyden harrastuksesta: "Me tahdomme
ottaa valkoisen miehen kirjan", ja kun keisari kuuli heidän
vastauksensa, loisti hänen kasvonsa mielihyvästä ja ilosta.
Siten luopui Mtesa Islamin opista ja kääntyi kristin-uskoon. Hän
ilmoitti aikomuksenaan olla koskaan poikkeamatta uudesta uskonnostaan,
rakentaa kirkon ja tehdä kaikki, mitä hänen vallassaan oli,
edistääkseen kristillisen ajatustavan leviämistä kansaan, jonka ohessa
hän tahtoi parhaan kykynsä mukaan seurata niitä pyhiä määräyksiä, mitä
raamattu sisälsi.
"Stamlee", sanoi Mtesa Stanleylle, kun he lähes kaksi kuukautta sen
jälkeen erosivat, "sanokaa valkoisille miehille, kun te kirjoitatte
heille, että minä olen sen miehen kaltainen, joka on istunut pimeässä
tai ollut sokeana syntynyt, mutta että minä en nyt halua mitään
enemmän, kuin että saisin opetusta miten minun on katsottava, ja että
minä tahdon pysyä kristittynä koko elämäni."
Sodan loppu. Leiri palaa.
Syyskuun l4 p. päätti Ugandan keisari hyökätä wawumalaisten päälle,
jotka joka päivä tulivat yhä rohkeammiksi ja monilukuisemmiksi. Aamulla
lähti neljäkymmentä kanoottia rannasta ja ohjasivat ne kulkunsa
Nakaranga-nientä kohden, jossa ne muodostavat tappelulinjan.
Mtesaa seurasi noin kolme neljännestä hänen sotajoukostaan, kun hän
meni alas niemelle katselemaan taistelua. Paitsi suuria sotarumpuja,
joiden luku nousi viiteenkymmeneen tai sen paikoille, sekä sataa
huiluniekkaa ja suurta joukkoa miehiä, jotka tärisyttivät piikivillä
täytettyjä kurpitsia, oli hänellä mukana keisarilliset airuet ja
noidat, jotka pitivät pahaa meteliä ja pauhinaa, juhlistaakseen tulevaa
voittoa.
Suuri maja oli rakennettu vuoren-rinteelle, josta oli vapaa näköala
koko salmelle. Kun keisari rupesi istumaan, tuli mies- ja naispappia,
luvultaan toista sataa, esittääkseen Mtesalle kunnioitustaan toinen
toisensa perästä juhlallisella tavalla, ja jokaiselle suvaitsi Mtesa
nostaa keisarillista etusormeaan.
Ylimmäinen pappi oli hyvin haaveellisesti puettu. On tapana ennen
tappelun alkua hallitsijan eteen tuoda kaikki Ugandan voimalliset
lääke- tai noitumisaineet (pahojen henkien lepyttämiseksi sillä
tavalla), niin että hän saa koskettaa tai sormellaan viitata niihin.
Näinä lääkeaineina on kuolleita sisiliskoja, puunpalasia, kuolleiden
ihmisten nahkaa ja kynsiä, eläinten kynsiä tai käpäliä ja linnunnokkia,
sekä ruoho- ja lehtikimppuja, jotka ovat huolellisesti käärityt
muodoltaan omituisiin, monivärisillä helmillä koristettuihin astioihin.
Tappelun aikana laulavat nämä mies- ja naispuoliset velhot
loihtulaulujaan ja pitävät ylhäällä loihtimis-aineitaan vihollisten
edessä, sill'aikaa kun ne, jotka kantavat piikivillä täytettyjä
kurpitsia, nostavat hirvittävän kiljunnan. Mtesa ja hänen sotajoukkonsa
astuivat esiin täydessä sotavarustuksessa, ja etevimmillä hänen
miehistään oli viittoina komeita leopardinnahkoja. Muutamat päälliköt
olivat erittäin komeasti puetut. Lumivalkoiset kamelikurjensulat
koristivat heidän päitään ja jalopeuran- ja leopardinnahat riippuivat
heidän olkapäiltään, vyötäisillä oli heillä lumivalkoisia,
pitkäkarvaisia apinan- ja vuohennahkoja; heidän keihäänsäkin olivat
koristetut höyhenillä ja valkoisilla apinannahoilla.
Viisi päivää kesti tappelu, eikä mitään ratkaisua tullut, vaikka
Mtesalla oli muutamia pieniä kanuunia, jotka matkaansaattoivat hirveätä
hävitystä vihollisen kanooteille.
Mtesa oli vakoojiensa kautta sattunut saamaan vangiksi erään vihollisen
etevimmistä päälliköistä, ja hänen ylhäisimmät vieraansa oli kutsuttu
katsomaan, kuinka hän kostaisi tuolle päällikölle.
Kun Stanley saapui paikalle, oli jo suuri joukko risukimppuja kasattu
rovioksi. Tällä kostamistavalla luuli Mtesa voivansa vaikuttaa
asianmukaista kauhistusta wawumalaisissa.
Mtesa oli iloisimmalla tuulella; hänelle oli mahdotonta salata sitä
vahingon-iloa, mitä hän tunsi ajatellessaan sitä kauheata kostoa, jonka
hän toimittaisi siitä, kun vihollinen oli vähää ennen murhannut erään
hänen rauhan-sanansaattajistaan.
"Nyt, Stamlee, saat sinä", sanoi hän, "kun päällikkö riippuu roviolla"
-- tämä päällikkö oli noin kuudenkymmenen ikäinen mies -- "nähdä kuinka
Uwuma-päällikkö kuolee. Hän poltetaan kuoliaaksi. Ja hänen miehensä
tulevat vapisemaan, kun he saavat kuulla, miten hän on kuollut!"
"Voi, Mtesa", vastasi Stanley, "oletko sinä unohtanut sanat siinä
hyvässä kirjassa, josta minä olen lukenut niin usein sinulle? Jos sinun
veljesi tekee sinulle vahinkoa, on sinun annettava hänelle anteeksi.
Rakastakaa vihollisianne! Tehkäät hyvää niille, jotka teitä vihaavat."
"Mutta minä olen tekevä sen, Stamlee. Minä tahdon polttaa hänen
tuhaksi. Minä tahdon polttaa joka ainoan sielun, joka tulee minun
valtaani. Minä tahdon nähdä verta -- verta -- kaikkien niiden verta,
jotka asuvat Uwumassa!"
"Ei, Mtesa! Ei enää verta. On jo aika sodan päättyä."
"Mitä!" huudahti Mtesa. tullen raivoon. "Minä olen hävittävä joka
ainoan hengen Uwumassa, kaatava joka ainoan puun ja polttava joka
miehen, joka naisen ja joka lapsen koko saarella. Isäni haudan nimessä,
minä teen sen!"
"Ei, Mtesa, sinun on poistettava nämä pakanalliset
ajatukset. Ainoastaan pakana voi toivoa näkevänsä verta ja puhua
verenvuodatuksesta, niinkuin sinä teet. Se on pakananuorukainen Mtesa,
joka nyt puhuu. Se ei ole mies Mtesa, jonka minä opin tuntemaan ja
jonka minä tein ystäväkseni. Se ei ole 'Mtesa hyvä', jota sanoit
kansasikin rakastavan. Se ei ole Mtesa kristitty, se on villi. Minä
olen kyllästynyt sinuun, minä tunnen sinun nyt", sanoi Stanley.
"Stamlee, Stamlee! Odota vähäsen ja sinä saat nähdä. Mitä te
vitkastelette?" sanoi hän pikaisesti, kääntyen pyöveleihin, jotka
vartosivat hänen käskyään.
Silmänräpäyksessä sidottiin vanha miesparka; mutta Stanley nousi ylös
tulisena ja sanoi Mtesalle, että hänen esi-isiensä henget katsoivat
alas häneen ja häpesivät hänen ruokotonta julmuuttansa.
Mtesan kasvoissa voitiin äsken lukea eläimellisen himon raivo ja
verenjanoinen murhanhimo; mutta kun hän kuuli sanottavan että hänen
esi-isänsä katsoivat alas häneen henkien valtakunnasta, rupesi kyyneliä
herumaan hänen silmistänsä, ja kun vihdoin suuria pisaroita juoksi alas
hänen poskiaan myöten, nyyhkytti hän aivan kuin lapsi, sill'aikaa kun
päälliköt ja pyövelit, jotka olivat ihan hiljaa, näyttivät hyvin
hämilleen joutuneilta. Kaksi päälliköistä juoksi nyt esiin, ja sitten
kun he olivat purkaneet päähineensä kääröstä, kuivasivat he niillä
Mtesan kasvot, jolloin yksipäisyys väistyi ja hän mutisi:
"Eikö Stamlee puhunut henkien maailmasta, ja eikö hän sanonut, että
minun isäni oli vihoissaan minulle? Oi, hän puhui vaan liiaksi totta!
Oi. isä, anna minulle anteeksi, anna anteeksi!" Sen jälkeen jätti hän
neuvoskunnan.
Tuntia myöhemmin kävi eräs hovipoika kutsumassa Stanleytä Mtesan
luokse, joka nyt sanoi:
"Stamleen ei pidä sanoa että Mtesa on paha enää sillä hän on antanut
anteeksi Uwuma-päällikölle, eikä tee hänelle mitään pahaa. Tahtooko
Stamlee nyt sanoa, että Mtesa on hyvä? Ja eikö hän luule että Mtesan
isä on iloinen nyt!"