Oma muotokuva.
Konsuli jatkoi;
Kerran kävi luonani Antwerpenin maalausgallerian johtaja. Hän tarjosi
minulle heti taulusta 150,000 guldenia. Mutta mitä minä teen rahalla.
En tahdo milloinkaan erota tästä ihanasta taideteoksesta. Meidän
kerääjäin salaisuus on juuri se, herra salapoliisi, että kun me olemme
saanut taideteoksen, tulee se olemaan melkein osa meistä. Me emme voi
edes ajatella mahdollisuutta erota eli kuolla siitä. Se on keräilyn
korkein voima. Ja voitte kuvitella pelästystäni huomatessani, että
taulu tänään aamusella oli puoleksi leikattu seinältäni.
Minä vaan en ymmärrä, sanoi Asbjörn Krag, miksi varas on yrittänyt
ottaa koko taulun teräskehyksineen; sen sijaan että hän aivan
yksinkertaisesti olisi leikannut kankaan.
-- Sanon miksi, vastasi konsuli. Asia on niin, että minä, osittain
pelastaakseni palvelijoitani olemasta kihokynsisiä ja osittain
estääkseni ihanan taulun leikkaamista kehyksistä, olen antanut
sijoittaa tunnetun sähkölaatan kankaan taakse -- aivan samaa
järjestelmää jota nyt on alettu käyttämään Parisin, Antwerpenin ja
Vatikaanin galleerioissa. Niin pian kun kangasta kosketetaan, vielä
vähemmin metallilla, alkavat hätäkellot soida koko talossa.
Sähköaparaatilla ei ole kuitenkaan minkäänlaista yhteyttä kehyksen
kanssa ja varastaakseen taideteoksen täytyy siis ottaa kaikki tyyni.
-- Miksi tämä tuolin selkämys on sijoitettu heti taulun alle? kysyi
Asbjörn Krag.
Konsuli hymyili.
-- Niin, eikö totta sanoi hän. Se on aika juonikkaasti ja näyttää
luonnolliselta. Sen ovat tehneet roistot. He eivät ole uskaltaneet
luottaa, että sinkilät, niin poikkisahattuina kuin ovatkin, voisivat
kannattaa tauluja, ja sentähden ovat he varmuuden vuoksi panneet tämän
tuolin selkämyksen tueksi. Minä en ole koskenut siihen.
-- Siinä olette todellakin tehneet oikein, sanoi Krag ja lisäsi. Me
tulemme sen kautta uskottelemaan varasta ettemme ole nähneet mitään.
Krag veti tuolin pois.
Taulu riippuu kuitenkin paikallaan.
Sitten pani salapoliisi tuolin takaisin paikallensa. Hän alkoi sitten
tarkasti tutkia taulun kullattua kehystä sekä sinkilöitä, jotka pitivät
sitä seinässä kiinni.
Lujat sinkilät olivat sahatut poikki erinomaisen hienolla ja terävällä
viilalla.
Salapoliisi löysi muutamia viilanlastun jyväsiä teräskehyksellä ja
lattialla. Muuten ei ollut ainoatakaan jälkeä löydettävä lurjusmaisesta
yrityksestä.
-- Viilaus on suoritettu niin erinomaisen hienosti, sanoi Krag, etten
minä, ellen olisi parempia selvitellyt, olisi voinut uskoa sen
suoritetun partaveitsellä, joka voisi lävistää terästä. Olen monissa
tilaisuuksissa ennenkin nähnyt sellaista viilanlastua, mutta on aina
myöskin ilmennyt perillä olleen ammattitaitoisen kansainvälisen
suurroiston. Uskottavasti on kai tässäkin sellaiset suhteet.
-- Jokainen sinkilä, jatkoi hän, on sahattu kymmenesosan millimetrin
päästä. Ja itse asiassa se mikä on jälellä, ei ole parempi kuin
tavallinen ohut silkkipaperi ja koska teräs ei ole kimmoisaa, tarvitaan
ainoastaan tuupaisu saadakseen irrotetuksi koko kehyksen.
-- Aivan oikein. Se on minunkin mielipiteeni.
-- Mutta miten roistot ovat päässeet sisään ja saaneet suorittaa tämän,
on minulle kuitenkin arvoitus. Luultavasti ovat he työskennelleet
yöllä. Heidän täytyy olla salaliitossa jonkun kanssa joka on
talossanne. Kuulkaa hetkinen, herra konsuli, teidän tulee pitää
valppaasti silmällä tuota jöröjukka palvelijaa. Minua ei ihmetyttäisi,
vaikka hän olisi viisaampi kuin luulittekaan.
Konsuli mutisi jotain, että hän pitää täydellisesti uskomattomana, että
tyhmällä Sörenillä olisi mitään tekemistä tämän rikoksen kanssa, mutta
hän ei luvannut kuitenkaan päästää häntä näkösältä.
-- Minä en muuten ymmärrä, huomautti Krag, mitä iloa saattoi olla
näillä konnilla tästä taideteoksesta. He voivat mahdollisesti myydä sen
museoon, silloin heidät heti huomataan, ja en usko myöskään kenenkään
yksityisen uskaltavan kainostelematta ostaa varastettua tavaraa.
-- Silloin täydellisesti erehdytte, sanoi konsuli.
-- Olen vakuutettu siitä että nämä varkaat, jotka nyt ovat toimineet,
ovat suunnitelleet mitä viekkaimmalla tavalla.
Ajatelkaamme sitä mahdollisuutta, että he joku aika sitten ovat
kääntyneet jonkun rikkaan kerääjän puoleen, monimiljonäärin, sillä se
voi olla tietysti vaan monimiljonääri, joka on kehottanut ostamaan niin
kalliita taideteoksia. Mutta mitä te ajattelette.
Konsulin sanoissa monimiljonääristä oli Asbjörn Krag peräytynyt ja
hämmästyksen ja yllätyksen piirre levisi hänen kasvoilleen. Eräs ajatus
oli juolahtanut hänen aivoissaan.
-- Ei mitään, vastasi hän vain. Olkaa hyvä ja jatkakaa, herra konsuli.
-- Siis minä toistan vieläkin kerran että me voimme otaksua erään
roistoista kääntyneen jonkun ulkolaisen rikkaan miehen puoleen.
He ovat tietysti itse sanoneet saaneensa vihiä kovin hienosta
afääristä.
Fredrikshaldissa on eräs mies, jolla on taulu jonka hän mielellään myy
huonojen raha-asiain vuoksi.
Olisi epäedullista norjalaisen luotolle jos tulisi tietoon, että hän on
pakotettu myymään kauneimman ja kuuluisimman taideteoksen. Mutta koska
hän joka tapauksessa on pakotettu myymään sen, vaatii hän --
väittivät roistot sen tapahtuvaksi, suurimmassa salaisuudessa.
Hän on valinnut silloin heidät välittäjiksensä ja he ovat luvanneet
hankkia hänelle taulun.
Sanokaamme viidestä tuhannesta punnasta.
Tähän on siis asianomainen suostunut.
Sitten he aivan yksinkertaisesti varastavatkin minulta taulun, mies saa
taulunsa ja maksaa sen.
Tietysti täytyy hänellä joka tapauksessa olla epäluulo, ettei se ole
tapahtunut kunniallisella tavalla. Mutta koska se koskee hänen suurta
luottoansa, hänen voimaperäistä keräilyintoaan, näyttelee moraali
ainoastaan vähempiarvoista osaa. Katsokaa meillä kerääjillä on kykyä
siihen, niinpian kuin se koskee mielenkiintoista, harvinaista
taideteosta.
Mutta, kuten sanottu, ainoastaan kovin rikas mies voi antautua
sellaisiin pieniin seikkailuihin. Mies, jonka taloudellinen asema on
kova kuin kallio, voi toivoa satunnaisen laittomuuden seurauksia
suurella tyyneydellä. Katsokaa esimerkiksi vaan Rockefelleria, jota
turhaan on syytetty kaikista maailman ajateltavissa olevista
rikoksista.