Tukholmaan palattuani en suurestikaan saanut iloa. Kaikki, joita
tapasin, pyysivät vain rahoja tahi koettivat peijata minua kaikilla
mahdollisilla keinoilla. Kaiken onnettomuuden lisäksi tulin vielä
tekemisiin emännän kanssa, joka oli suurin petturi koko Tukholmassa ja
jouduin pesään, jossa syöpäläiset olivat syödä ja jossa olin liasta
vallan tukehtua. Mutta emäntä otti vaatteeni, niin etten voinut päästä
sieltä pois. Vaikka oman ruumiini myymisellä koetinkin ansaita rahaa
niin paljon kuin jaksoin, niin en itse kuitenkaan saanut äyriäkään.
Kadulle en voinut mennä, sillä emäntäni otettua siistit vaatteeni, olin
kovin ryysyinen näyttäytyäkseni päivän valossa. Siksipä istuinkin nuo
loppumattoman pitkät päivät kylmässä, kolkossa huoneessa ilman ruokaa
ja juomaa. En nukkunut yöllä enkä päivällä. Kävelin, edes takaisin
huoneessa väännellen epätoivossa käsiäni. Kun ihmisen täytyykin olla
näin kytkettynä paheesen eikä keksi keinoa miten siitä päästä!
Toivoin että kävijöiden joukossa olisi ollut joku jalomielinen mies,
joka olisi minua auttanut pääsemään pois sieltä. Mutta ei. Kun apua
tarvitsin, niin ei ollut ketään, joka olisi kurjaa tyttöparkaa
auttanut. Poliisi oli ainoa, joka ahkerasti kävi katsomassa ja koetti
saada minut jälleen vankilamuurien sisäpuolelle.
Entinen herttainen emäntäni ei huolinut minua luokseen, vaan juoksi
joka päivä kuulemaan olisiko minulla rahoja antaa ja minä olin kyllin
tyhmä antamaan hänelle, kun minulla vaan jotakin oli. Itselleni ei
jäänyt mitään. Kun toverini olivat huveissa ja keinuissa, sain minä
tavallisesti istua nunnan tavoin kotona, sentähden ettei minulla ollut
vaatteita pukeutuakseni. Pieni omaisuuteni, mikä minulla tämän nylkyrin
luo tullessani oli, kului pian loppuun, sillä hän anasti kaiken mitä
voi ja vihdoin ei minulla ollut edes paitaakaan. Mutta minkäpä hänelle
voin? En koskaan turvautunut oikeuteen kun minulta varastettiin, sillä
ajattelin aina, että ehkä sen tavalla tahi toisella saa takaisin. En
ole koskaan ymmärtänyt maksaa vääryyttä vääryydellä. Mutta näyttää
siltä kuin ei sellaisella olisi siunausta.
Päästäkseni tästä kurjuudesta heittäydyin tahallani pahimpaan
helvettiin minkä tiesin, nimittäin poliisin haltuun. Täällä sain kärsiä
kymmenkertaisesti, ensiksi sovittaa sakkoni ja sitten siirtyä toiseen
vankilaan.
Tätä kirjoittaessani olen tuomittu vankilaan kuukauden ajaksi,
maattuani ensin sairaalassa kaksi kuukautta. On joulu, vaan minulla
ei ole joulua. Tunnen itseni äärettömästi yksinäiseksi —, ei ystävätä
koko maailmassa, ei ketään, joka säälisi minua, eikä ketään, joka minua
muistaisi.
Jos kukaan vainoojistani tietäisi mitä olen kärsinyt elämässäni, jospa
he aavistaisivat tuhannenkaan osan kärsimyksistäni, niin eivätköhän
tuntisi sääliväisyyttä minua kohtaan. Mutta he eivät luule minulla
olevan sydäntä eikä kuolematonta sielua. Yksi kuitenkin tietää
kärsimykseni, hän, joka lukee kaikki päämme hiukset. Mutta hän ei sääli
minua enempää kuin nuo ihmisetkään. Kaikki käy tasaista kulkuaan, olen
vihollisteni vallassa ja he kohtelevat minua mielivaltaisesti vähääkään
armahtamatta.
Tämä muistuttaa pakanain käsitystä orjista, joiden täytyi uhrata
ihmisarvonsa toisten hyväksi. Kun nuo toiset ovat riistäneet minulta
kaikki, niin ei ole edessä muuta kuin tulla elävänä haudatuksi. Kun
hedelmästä mehu on puristettu, heitetään kuori pois. Niinhän on
kaikkina aikoina ollut, ettei turvattomilla ole lakia.
Miksi suvaitaan prostitutionia? Sentähden että niin täytyy olla.
Eikä suinkaan kukaan varakas ja hyvässä asemassa oleva nainen
ole antautunut sellaiseen ammattiin, vaan köyhälistö se on, joka
on määrätty synnin välikappaleeksi. Me raukat, emme niin tarkoin
ajattele mitä tulevaisuus tuo mukanaan. [Schveitsiläinen kuuluisa
professori ja tohtori Aug. Forel lausuu äskettäin julkaisemassaan ja
ruotsinnetussa laveassa teoksessaan: "Den sexuella frågan" siv. 313
ja 314 että yhteiskunta-elämän uudistus ja erittäinkin kapitalismin
köyhälistöä kohtaan harjoittaman nylkemisjärjestelmän lakkauttaminen ja
alkoholivallan kukistaminen ovat ainoat tepsivät keinot prostitutionin
hävittämiseksi. — Suom. muist.]
Me emme voineet aavistaa mikä tämänlaisen elämän loppu olisi. Meidän
halveksittujen ja hyljättyjen olentojen täytyy kestää kaikki ne
intohimot, jotka muutoin täyttäisivät maailman häpeällä, ja palkaksi
olemme tuomitut häväistykseen ja ennenaikaiseen kuolemaan. Tätä emme
edeltäpäin tietäneet, me joita nyt pilkaten ja halveksien sukumme
kurjimmiksi kutsutaan.
Käsitämmehän, että prostitutioni suojelee ylemmän yhteiskuntaluokan
naista ja prostitueerattu nainen, paheen julkein ilmiö, on hyveen
tehokkain turva. Ellei häntä olisi, niin joutuisi lukemattomien
kotien koskematon puhtaus saastutetuksi, ja moni joka ylpeässä
tietoisuudessaan puhtaudestaan inhoten ja kauhistuen ajattelee tuota
naista, olisi ilman häntä häpeän, katumuksen ja epätoivon uhri.
Sivistysmuodot syntyvät ja katoavat, vaan hän pysyy aina ihmiskunnan
uhripapittarena, kantaen kansan synnit.
Eikö miehet ole syypäät useiden naisten menetettyyn elämään ja eivätkö
he olisi ankarimmin rangaistavat? Sen sijaan täytyy meidän langenneiden
raukkojen, jotka emme voi nousta tuosta paheen liejusta, sovittaa
heidän ja omat rikoksemme. Minä en voi ajatella parannusta nähdessäni
kuinka väärin tässä maailmassa asioita arvostellaan.
Huomaan etten kauemmin jaksa nöyrästi mukautua kaikkeen, mikä osakseni
tulee. Jos tulevaisuudessa voin kostaa kärsimäni vääryydet, niin
teen sen, sillä siten päästään pisimmälle, ainakin meikäläisessä
elämässä. Nyt olen tuomittu puoleksi vuodeksi ja minun on mentävä
kuritushuoneesen tuohon hirvittävään paikkaan, jota ajatellessanikin jo
kauhistun.
Tähän lopetan nyt kertomukseni jatkaakseni sitä taas vapaaksi
päästyäni, jos silloin vielä elän.