kahinaa, joka tuli yhä lähemmäksi. Näimme erään olennon hiipivän
valojuovalta toiselle ja kuulimme jo pehmoisen sandaalin kosketuksen
marmorilattiaan. Seuraavassa hetkessä näimme pimennossa seisovan zulun
kohottavan kätensä mykkään tervehdykseen, ja NyIeptha seisoi edessämme.
Miten kaunis hän olikaan pysähtyessään hetkeksi kirkkaaseen kuutamoon!
Kätensä hän oli painanut sydäntään vasten ja hänen valkoinen povensa
kohoili levottomasti. Hänen päänsä ympärillä oli keveä huntu, joka
osaksi peitti hänen suloiset piirteensä tehden hänet entistä
ihanammaksi. Kauneus ei ole milloinkaan niin hurmaava kuin ollessaan
osaksi peitetty antaen silloin mielikuvitukselle vapaamman vallan.
Siinä hän seisoi edessämme hiukan epäröiden, mutta kuitenkin
ryhdikkäänä, ja mieleni valtasi kumma hurma. Sillä hetkellä minusta
tuli hänen orjansa, joka vieläkin olen, sillä hän oli todellakin
enemmän enkelin kuin rakastavan ja intohimoisen kuolevaisen naisen
näköinen. Tervehdimme häntä syvään kumartaen.
"Olen tullut", kuiskasi hän, "mutta tekoni on kovin vaarallinen. Te
ette tiedä, kuinka minua vartioidaan. Papit vahtivat minua. Sorais,
Nasta ja minun omat henkivartijanikin vaanivat askeleitani. Olkoot he
vain varuillaan", ja hän polki pientä jalkaansa. "Olen nainen ja ajan
asiani tarmolla, ja olen kuningatar, joka voi kostaa. Olkoon Nasta
varuillaan. Sen sijaan että antaisin hänelle käteni, minä otan hänen
päänsä", ja hän huokasi melkein nyyhkyttäen, mutta katsoi samassa
meihin hymyillen ja naurahti.
"Pyysit minua tulemaan tänne, herrani Incubu. Tahdot varmaankin
neuvotella kanssani valtion asioista, sillä minä tiedän, että sinulla
on aina suuria suunnitelmia minun ja kansani hyväksi. Kuningattarena en
voinut evätä pyyntöäsi, vaikka yön pimeys minua hirvittikin", ja jälleen
hän nauroi katsoen Curtista loistavin silmin.
Ajattelin olevan parasta siirtyä hiukan edemmäksi, sillä nuo "valtion
asiat" eivät olleet tietystikään sivullisia varten, mutta hän ei
antanut minun mennä kauas. Minun piti pysähtyä parin askeleen päähän,
sillä hän pelkäsi jonkun voivan yllättää meidät. Ja niin tapahtui, että
minä kuulin tahtomattani kaikki mitä puhuttiin.
"Sinä tiedät kyllä, Nyleptha", sanoi Curtis, "etten minä pyytänyt sinua
tulemaan semmoisten asioiden tähden tälle yksinäiselle paikalle.
Älkäämme tuhlatko aikaa turhan takia, vaan kuule, mitä tahdon sinulle
sanoa. Minä lemmin sinua, Nyleptha."
Nämä sanat kuullessaan Nylepthan kasvojen ilme muuttui. Veitikkamaisuus
katosi jäljettömiin ja hänen kasvoillaan kuvastui niin suuri rakkaus,
että ne muistuttivat hänen yläpuolellaan olevaa marmorienkeliä. Jokin
profeetallinen vaisto oli varmaankin ohjannut ammoin sitten kuolleen
Rademaksen kättä, kun hän oli ihmeellisen unensa hengettärelle antanut
jälkeläisensä kasvonpiirteet. Curtis oli luultavasti myöskin huomannut
tuon hämmästyttävän yhdennäköisyyden, sillä hän katsahti äkkiä kuun
valaisemaan kuvaan ja jälleen lemmittynsä kasvoihin.
"Sanot rakastavasi minua", lausui Nyleptha harvakseen, "ja sinun
äänessäsi on totuuden sävy, mutta mistä minä voin tietää, puhutko
todellakin totta?
"Vaikka", jatkoi hän ylpeän nöyrästi, "minä en olekaan mitään herrani
edessä", hän notkisti hiukan polviaan Curtikselle, "jonka ihmeellisen
kansan rinnalla me olemme vain lapsia, niin minä olen kuitenkin
kuningatar, jonka käskyä sadattuhannet soturit tottelevat. Ja vaikka
kauneuteni ei ole hänen silmissään minkään arvoinen", hän nosti
huntuaan ja notkisti jälleen polviaan, "niin minua pidetään
kuitenkin kauniina kansani keskuudessa, ja siitä saakka kuin tulin
täysikasvuiseksi ovat kuningaskuntani mahtavimmat riidelleet kädestäni
ikäänkuin olisin hirvi, joka joutuu nälkäisimmän suden saaliiksi, tahi
hevonen, joka myydään enimmän tarjoavalle. Suokoon herrani anteeksi,
jos puheeni väsyttää häntä, mutta hän on suvainnut sanoa rakastavansa
minua, Nylepthaa, Zu-Vendis-maan kuningatarta, ja vaikka rakkauteni ei
olekaan hänen mielestään suuriarvoinen, on se minulle kaikki kaikessa.
"Oi, miten voin minä tietää, että rakastat vain minua!" huudahti hän
äkkiä muuttuneella äänellä. "Voiko kukaan sanoa, ettet pian kyllästy
minuun ja lähde luotani jättäen minut suremaan? Voihan olla, että
rakastat jotakin toista naista, jota en tunne, mutta joka vielä elää ja
hengittää tämän saman kuun alla, joka minua nyt katselee. Sano, miten
voin sen tietää!" Ja hän kohotti kätensä Curtista kohti ja katsoi
rukoilevasti hänen silmiinsä.
"Nyleptha", vastasi Curtis, "olen sanonut sinulle, että rakastan sinua,
mutta kuinka voisin kuvata rakkauteni suuruuden? Voidaanko rakkautta
mitata? Tahdon kuitenkin koettaa. Minä en kiellä eläissäni kohdanneeni
muitakin naisia, mutta minä sanon, että vain sinua minä rakastan
kaikesta sydämestäni ja sielustani. Minä rakastan sinua nyt ja iäti, ja
vielä kuolemani jälkeenkin sinun äänesi hyväilee korviani kuin ihanin
soitanto ja sinun kosketuksesi saattaa minut autuuden hurmioon. Siellä
on maailma kaunis, missä sinä olet, ja minä näen vain sinut: Oi,
Nyleptha, sinua minä en milloinkaan jätä; sinun ja rakkautemme tähden
minä tahdon unhottaa kotini, kansani ja isänmaani. Sinä korvaat minulle
kaikki. Sinun luonasi tahdon elää, Nyleptha, ja sinun luonasi tahdon
kuolla."
Hän vaikeni ja katsahti lemmittyynsä, mutta Nyleptha painoi päänsä alas
eikä virkkanut mitään.
"Katso!" jatkoi Curtis viitaten marmoriryhmään, jota kuu kirkkaasti
valaisi. "Sinä näet tuon taivaallisen olennon, joka nojaa kädellään
nukkuvan miehen otsaan, ja sinä näet, kuinka hänen kosketuksensa
saa hänen henkensä hehkumaan, niin että loiste kajastaa hänen
kasvoilleenkin. Samoin on minunkin laitani. Sinä, Nyleptha, olet
sytyttänyt sydämeni, joka ei ole enää minun omani, vaan sinun. Henkeni
ja elämäni ovat sinun, Nyleptha, muuta en voi sanoa."
Hän vaikeni nojautuen patsaan jalustaa vasten ja hänen silmänsä
säihkyivät. Kasvot olivat käyneet kalpeiksi, mutta uljas ja kaunis hän
oli katsella.
Nyleptha kohotti hitaasti kasvonsa ja katsoi häntä suoraan silmiin kuin
lukeakseen hänen sisimmät ajatuksensa.
"Mitä minä, heikko nainen, voin muuta tehdä kuin uskoa sanasi", lausui
hän vihdoin ja hänen hiljainen äänensä helähti kuin hopeakello. "Jos
lienee niin sallittu, että olen nyt uskonut valetta, niin valkeneehan
kerran sekin päivä, jolloin meidän on tästäkin hetkestä tili tehtävä.
Ja kuule nyt sanani, sinä kaukaa tullut muukalainen, joka olet
ryöstänyt sydämeni ja mielenrauhani. Käteni, ylhäisen sukuni, pyhän
kiven, iankaikkisen auringon, kansani onnen ja valtaistuimeni nimessä,
jonka todennäköisesti tähtesi menetän, minä vannon olevani sinun niin
elämässä kuin kuolemassakin. Tämän ensimmäisen pyhän suudelmani nimissä
vannon rakastavani vain sinua viimeiseen hengenvetooni saakka ja vielä
tulevassa elämässäkin, johon sanot meidän joutuvan kuolemamme jälkeen.
Sinun tahtosi on minun tahtoni ja sinun tiesi on minun tieni.
"Tiedätkös, herrani, miten nöyrä rakastavainen nainen voi olla? Katso,
minä, kuningatar, polvistun eteesi uskollisuuden valaani vannomaan", ja
tuo suloinen olento laskeutui polvilleen kylmälle marmorille Curtiksen
jalkain juureen.
En todellakaan tiedä mitä sitten tapahtui, siliä voimatta enää pysyä
kauemmin paikallani minä hiivin hiukan vilvoittelemaan vanhan
Umslopogaasin viileään seuraan, jättäen rakastavaiset lopettamaan
väliensä selvittelyä, mikä ei niin pian päättynytkään, ellen väärin
muista.
Umslopogaas seisoi kuten tavallisesti tapparaansa nojaten ja katseli
kuutamokohtausta suopeasti hymyillen.
"Ah Macumazahn", virkkoi hän pudistaen päätään, "teidän valkoihoisten
tapoja minä en milloinkaan opi ymmärtämään. Syy on kait siinä, että
olen jo liian vanha. Katsohan nyt noitakin. Kauniimpaa paria saa
hakemalla hakea ja rakkautta ei näytä puuttuvan; miksi siis kaikki tämä
juonittelu? Koska Incubu kerran rakastaa tyttöä, niin onhan selvintä,
että hän maksaa vaaditun hinnan kuin mies eikä tuossa turhia temppuile.
Siten säästyisivät monet ikävyydet ja mekin saisimme nukkua yömme
rauhassa. Mutta johon nyt! Puhutaan puhumasta päästyäkin ja
nuoleskellaan, niin että oikein ilettää! Eugh!"
Noin puolentunnin kuluttua tuli "kyyhkyspari" luoksemme. Curtis
silmäili meitä hieman ujostelevasti, mutta Nyleptha huomautti vain
rauhallisesti, että marmori oli sangen kaunista kuutamossa. Sitten hän
tarttui käteeni sanoen, että olin hänen "herransa" paras ystävä ja niin
ollen myös hänenkin. Umslopogaasin kirvestä hän katseli uteliaasti ja
sanoi merkitsevästi, että sitä tarvittaisiin luultavasti piankin häntä
puolustamaan.
Sitten hän nyökkäsi meille jokaiselle ja katsahtaen hellästi
lemmittyynsä hän kiiruhti pois häipyen salin hämärään kuin ihana näky.
Paluumatkalla, joka sujui aivan onnellisesti, Curtis kysyi hilpeästi,
mitä minä oikein tuumailin, kun olin niin vaiti.
"Ihmettelen vain tämän maailman järjestystä", vastasin. "Minkätähden on
niin määrätty, että toiset miehet aina tapaavat kauniita kuningattaria,
jotka rakastuvat heihin, kun taas toisista ei kukaan välitä. Ihmettelen
myös, montakohan urhoollista miestä tämän yön tapahtumat vielä
maksavat."
Tunteet eivät näytä muuttuvan iän mukana, ja minä en voinut sille
mitään, että olin hiukan mustasukkainen Curtikselle, niin rumaa kuin se
olikin.
Seuraavana aamuna sai Good tietää tämän iloisen uutisen ja hänen
kasvoilleen levisi aurinkoinen hymy, sillä hän ei ollut iloinen
ainoastaan Curtiksen takia, vaan muustakin syystä. Hän lempi Soraista
aivan yhtä kiihkeästi kuin Curtis Nylepthaa, mutta hänen rakkautensa ei
ollut yhtä onnellinen. Hänestä, samoinkuin minustakin, oli näyttänyt,
että tuo tumma, Cleopatran näköinen kuningatar suosi omalla omituisella
tavallaan Curtista paljon enemmän kuin häntä. Senpätähden hän olikin
niin hyvillään, että mies, joka oli aivan tietämättään hänen
kilpailijansa, oli ainiaaksi korjattu varmaan talteen. Hänen naamansa
piteni kuitenkin hiukan, kun hänelle kerrottiin, että asia oli
pidettävä vielä toistaiseksi salassa kaikilta ja ehdottomasti
Soraikselta. Tällä hetkellä voisi uutisen julkaiseminen aiheuttaa
sellaisen valtiollisen mullistuksen, että siitä meidän olisi vaikea
kunnialla selvitä. Meidän oli tarkoin harkittava kaikki puheemme ja
toimenpiteemme, sillä asian liian varhainen julkaiseminen voisi maksaa
Nylepthalle hänen valtaistuimensa.
Samana aamuna olimme jälleen valtaistuinsalissa, ja minä en voinut olla
itsekseni hymyilemättä, kun muistelin viime yön tapahtumia ja
ajattelin, että jos nämä seinät voisivat puhua, niin ne tietäisivät
kertoa kummia tarinoita.
Mitä näyttelijöitä naiset ovatkaan! Kultaisella valtaistuimellaan istui
Nyleptha kuninkaallisessa asussaan, ja kun Curtis astui sisään
henkivartijaupseerin täydessä univormussa ja tervehti häntä nöyrästi
kumartaen, nyökäytti hän vain kylmästi päätään ja kääntyi heti
toisaalle. Tuo suuri huone oli ääriään myöten täynnä väkeä. Lakien
vahvistus oli juhlallinen toimitus, joka oli houkutellut paikalle
paljon sellaisia, joiden ei olisi tarvinnutkaan viran puolesta olla
läsnä. Kaupunkiin ja ympäristöön oli myös levinnyt huhu, että tässä
tilaisuudessa Nasta aikoi julkisesti pyytää Nylepthaa vaimokseen, mikä
uutinen oli myös houkutellut paljon ylimyksiä paikalle.
Ystävämme papit olivat tulleet oikein miehissä Agonin johdolla, joka
katseli meitä kostonhimoisesti, ja heidän joukkonsa olikin sangen
mahtava. Pitkine valkoisine kauhtanoineen ja kultaisine vöineen, joista
välkkyvät kalanmuotoiset kilvet riippuivat, he erosivat kaikista
muista. Ylimyksiä oli, kuten jo sanoin, paljon saapuvilla ja jokaisella
oli mukanaan loistavasti puettu palvelijaseurue. Nasta seisoi heidän
edessään sivellen miettivästi mustaa partaansa ja oli tavattoman äreän
näköinen.
Lakien vahvistustoimitus oli muuten hyvin vaikuttava. Loistavaan pukuun
puettu upseeri luki kaikuvalla äänellä jokaisen lain ja ojensi sen
sitten torvien toitahdellessa kuningatarten allekirjoitettavaksi,
jolloin kuningatarten henkivartijat kohottivat keihäänsä tervehdykseen
ja laskivat ne taas jymähtäen marmorilattiaan. Lukemiseen ja
kirjoittamiseen kului pitkä aika, mutta vihdoin oli viimeinen käsissä.
Se oli laki muukalaisista. "Koska muutamat ylhäiset muukalaiset", luki
upseeri, "olivat tehneet maalle arvaamattoman hyödyllisiä palveluksia,
annettiin kolmelle heistä vähäiseksi korvaukseksi arvonimi 'ylimys' ja
kuningatarten lahjoittamat arvokkaat maatilat."
Kun lahjakirja oli luettu ja allekirjoitettu, toitahtivat torvet ja
keihäät jymähtivät kuten tavallisesti, mutta valtaherrat kuiskailivat
keskenään ja Nasta puri hammasta. Heitä ei saavuttamamme suosio
miellyttänyt, mikä oli asianhaaroihin katsoen ehkä aivan luonnollista.
Sitten seurasi hetken hiljaisuus, jonka Nasta vihdoin keskeytti. Katse
ylpeänä hän astui esiin nöyrästi kumartaen ja pyysi saada esittää
kuningatar Nylepthalle erään armonosoitusanomuksen.
Nyleptha kalpeni hiukan, mutta kehoitti armollisesti nyökäten Nastaa
esittämään asiansa. Tämä tekikin sen lyhyesti ja suoraan asiaan käyden,
kuten soturi ainakin. Muutamin koruttomin sanoin hän pyysi Nylepthaa
vaimokseen.
Mutta ennenkuin Nyleptha ehti vastata, nousi ylimmäinen pappi Agon
puhumaan ja esiintoi loistavan kaunopuheliaasti tämän ehdotetun
avioliiton moninaiset edut. Nastan alueethan olivat jo niin suuret,
että hän omisti melkein kolmannen osan valtakuntaa, joten liitto
vahvistaisi arvaamattomasti kuningaskunnan eheyttä. Kansa ja soturit
riemuitsisivat, sillä Nasta oli kuuluisa mies ja pohjoisessa asuvain
vuoristolaisten suosikki. Vanhan kuningassuvun valtaistuimella
pysyminen oli taattu ja liitto saisi osakseen auringon täydellisen
hyväksymisen ja siunauksen. Monet hänen esiintuomansa näkökohdat olivat
täysin pätevät ja valtion etua katsoen oli ehdotettu avioliitto hyvin
edullinen, mutta ne eivät näyttäneet tekevän toivottua vaikutusta.
Nylepthan kasvot olivat Agonin puhuessa aivan liikkumattomat; hän kyllä
hymyili, mutta hymyn alla piili kivikova ilme ja hänen silmänsä
alkoivat omituisesti säihkyä.
Agon vaikeni viimein ja Nyleptha valmistautui vastaamaan, mutta
ennenkuin hän ehti mitään sanoa, kumartui Sorais hänen puoleensa ja
sanoi kuiskaten mutta kuitenkin niin kovasti että minä kuulin:
"Punnitse tarkoin vastauksesi, sisareni, sillä meidän valtaistuimemme
voivat olla sanojesi varassa."
Nyleptha ei sanonut siihen mitään ja hiukan hartioitaan kohauttaen ja
omituisesti hymyillen Sorais nojautui tuoliinsa.
"Minulle on todellakin tapahtunut suuri kunnia", lausui Nyleptha sitten
rauhallisesti, "kun minulle on ehdotettu avioliittoa, jonka tekin,
Agon, olisitte valmis siunauksellanne vahvistamaan. Minusta tuntuu
aivankuin olisitte jo vihkinyt meidät, ennenkuin morsian on ehtinyt
sanoa sitä tahi tätä. Nasta, minä kiitän sinua ja tahdon muistaa
sanasi, mutta en aio vielä mennä naimisiin. Avioliitto on malja, jonka
maun tietää vasta sitten kun on siitä maistanut. Minä kiitän sinua
vielä kerran", ja hän nousi kuin mennäkseen.
Nastan kasvot mustuivat raivosta, sillä hän käsitti sanojen merkitsevän
sitä, että hän oli saanut auttamattomasti rukkaset.
"Kiitän kuningatarta hänen armollisista sanoistaan", vastasi hän
vaivoin hilliten kiukkunsa ja ollen kaikkea muuta kuin kiitollisen
näköinen. "Kätken ne sydämeni sisimpään sopukkaan. Minulla on vielä
toinenkin pyyntö. Ehkä kuningatar suvaitsee antaa minulle luvan lähteä
pohjoiseen omaisteni luokse odottelemaan, kunnes kuningatar suvaitsee
vastata kosintaani joko myöntävästi tai kieltävästi. Ehkä", jatkoi hän
ivallisesti, "kuningatarta huvittaisi tulla jonkun kerran vierailemaan
luokseni noiden muukalaisten keralla", ja hän loi meihin synkän
katseen. "Vuoristo, jossa asun, on tosin karu ja köyhä, mutta minulla
on siellä kolmekymmentätuhatta soturia teille tervetuloa toivottamassa.
Ja me vuoristolaiset olemme vakaata väkeä."
Puhetta, joka oli selvä kapinanjulistus, kuunneltiin syvän hiljaisuuden
vallitessa, mutta Nyleptha, joka oli sävähtänyt hehkuvan punaiseksi,
vastasi ylpeästi ja säkenöivin silmin:
"Ole huoletta, Nasta. Minä tulen varmasti näiden muukalaisten ylimysten
keralla sinua tervehtimään, ja jokaista vuoristolaistasi vastaan, jotka
sanovat sinua prinssiksi, minä tuon kaksi aavikkosoturia, jotka sanovat
minua kuningattareksesi, ja sittenpähän nähdään, kumpi rotu on
sitkeämpi. Näkemiin siis!"
Torvet toitahtivat ja kuningatarten poistuttua hajausivat hämmästyneet
läsnäolijatkin kiireesti ja pelokkaasti keskustellen. Raskain mielin
minäkin astelin asuntoomme, sillä verinen kansalaissota näytti olevan
välttämätön.
Pari viikkoa kului aivan rauhallisesti. Curtis ja Nyleptha kohtasivat
harvoin ja koettivat kaikin mahdollisin keinoin pitää hellän suhteensa
salassa, mutta siitä huolimatta alkoi kaupungissa liikkua heistä mitä
erilaisimpia huhuja, joiden alkuperää oli mahdoton saada selville.
XVII.
MYRSKY PUHKEAA.
Puhuin äsken näköpiiriimme ilmaantuneista uhkaavista pilvenlonkareista
jotka tummenivat joka hetki ja joista Soraiksen toivoton rakkaus
Curtikseen oli peloittavin ja vaarallisin. Niin kauniin ja ylhäisen
naisen rakkautta ei kukaan mies voi pitää joutavanpäiväisenä
pikkuseikkana ja Curtikselle se tuotti paljon huolta ja murhetta, hän
kun oli niin vaikeassa asemassa. Myrsky läheni vinhaa vauhtia.
Vaikka Nyleptha olikin mitä suloisin nainen, täytyy kuitenkin totuuden
nimessä sanoa, että hän oli hyvin taipuvainen mustasukkaisuuteen
saattaen siten rakastettunsa moneen pahaan pulaan. Soraiksen rakkaus
alkoi ilmetä yhä kiihkeämmin eikä Curtis voinut panna sille mitään
esteitä salaisuutensa säilyttämisen tähden. Muussa tapauksessa hän
olisi voinut lopettaa sen heti sanomalla, että hän aikoi naida hänen
sisarensa. Curtiksen rehellistä sydäntä kiusasi suuresti sekin seikka,
että hän tiesi Goodin rakastuneen korvia myöten tuohon omituiseen,
mutta viehättävään "yön tyttäreen". Bougwan-parka oli todellakin
laihtunut niin, että hän oli vain varjo entisestään, ja monokkeli pysyi
tuskin enää hänen silmässään. Sorais ei työntänyt häntä luotaan, vaan
piti hänet huolettomalla keimailullaan juuri parhaassa vireessä
ajatellen epäilemättä, että tuo rakastunut muukalainen saattoi olla
tarvittaessa hyvinkin hyödyllinen. Minä koetin monin vihjauksin
saada Good-paran ymmärtämään tilanteen, mutta kun hän ei ollut
kuulevinaankaan puheitani, ajattelin olevan parasta olla sekaantumatta
koko juttuun. Asiahan saattaisi siten vain pahentua.
Good-parka, hän oli aivan naurettava lemmen huumassaan, ja hänen
mieleensä johtui kaikenlaisia mielettömyyksiä, joilla hän uskoi
edistävänsä kallista asiaansa. Vanhan kunnianarvoisan opettajansa
avulla hän sepitti pitkän rakkauslaulunkin, jossa toisinto: "suutelen
huuliasi" uudistui lukemattomat kerrat ja jonka hän aikoi jonakin
kuutamoyönä laulaa lemmittynsä ikkunan alla.
Zu-Vendis-maassa on nimittäin aivan yleistä, että nuoret miehet
kunnioittavat ihailemiaan naisia esittämällä jonkun kauniin laulun
näiden ikkunan alla, mihin tarkoitukseen tunnelmalliset kuutamoyöt ovat
hyvin soveliaat. Olivatpa laulajan tarkoitukset vakavat tahi ei, niin
ei kukaan, jolle kunnianosoitus on omistettu, milloinkaan loukkaannu.
Ylhäisimmätkin naiset mukautuvat tapaan yhtä mielellään kuin
englantilainen neitonen kuulee kauniita kohteliaisuuksia.
Tähän vanhaan kansantapaan turvautuen Good siis päätti pitää serenaadin
Soraikselle, jonka huoneet olivat meitä vastapäätä kapean pihan
toisella puolen. Mukanaan sitran tapainen soittokone, jota hän -- ollen
kohtalaisen taitava kitaran soittaja -- oli oppinut helposti
käsittelemään, hän pani sitten eräänä kirkkaana yönä päätöksensä
täytäntöön. Nukuin jo sikeästi, kun konsertti alkoi, mutta heräsin
pian, sillä Goodilla on julma ääni, ja hyppäsin ikkunaan katsomaan mikä
oli hätänä.
Näin hänen seisovan linnanpihalla kirkkaassa kuutamossa päässään
suunnaton strutsinsulista sommiteltu koristelaite ja yllään väljä
silkkinen viitta, joka on kylläkin sopiva vaatekappale tällaisissa
tilaisuuksissa. Sitransa ontuvalla säestyksellä hän esitti parhaillaan
melkein täyttä kurkkua karjuen sepittämäänsä kamalaa rakkaudenhymniä.
Hovineitosten ikkunoista kuului tukahdutettua tirskuntaa, mutta Sorais,
jota minun täytyi vilpittömästi surkutella, jos hän sattui esityksen
kuulemaan, ei näyttänyt pienintäkään elon merkkiä. Kun laulu
intohimoisine toisintoineen "suutelen huuliasi" ei tuntunut loppuvan
lainkaan, kyllästyimme mekin -- olin herättänyt Curtiksen katsomaan
hullutusta -- näihin kissannaukujaisiin. Huusin Goodille, että täytä
nyt jo uhkauksesi ja anna sitten ihmisten nukkua yönsä rauhassa, mikä
kehoitus jäähdytti kokonaan hänen kuuman verensä. Laulajaiset loppuivat
siihen.
Tilanteen vakavuudesta huolimatta oli tapaus sangen huvittava ja
osoittaa, että kaikissa asioissa, vakavimmissakin, on aina jokin
huvittava piirre, jos vain voidaan huomata se. Kyky löytää tuo piirre
on korvaamaton taito, jota pitäisi aina pyrkiä kehittämään.
Sorais kävi sitä kiihkeämmäksi mitä enemmän Curtis karttoi häntä, ja
lopulta muuttui tilanne aivan sietämättömäksi. Jostakin merkillisestä
syystä hän oli aivan sokea huomaamaan asian oikeata laitaa ja minä
pelkäsin kovin hetkeä, jolloin hänen silmänsä aukenisivat. Hän oli
vaarallinen nainen, jota ei ollut hyvä loukata tahallaan eikä
tahtomattaankaan. Mutta tuon hetken täytyi kerran tulla, niinkuin se
tulikin. Eräänä päivänä, kun minä ja Curtis -- Good oli mennyt
metsästämään -- istuimme huoneessamme neuvotellen tilanteesta ja
erittäinkin Soraista koskevista kysymyksistä, toi hovilähetti meille
kirjeen, jonka vaivoin kykenimme lukemaan. Curtiksen piti saapua heti
kuningatar Soraiksen puheille tämän yksityisasuntoon, johon
kirjeentuoja hänet opastaisi.
"Mitä kummaa minä nyt teen?" tuskitteli Curtis. "Mene sinä minun
sijastani, vanha veikko."
"En, vaikka saisin koko valtakunnan", vastasin minä kuivasti. "Ennen
menen haavoittunutta elefanttia vastaan vanha pyssyrämä kädessä. Kun
olet kerran antanut lumota itsesi, niin kärsi seurauksetkin."
"Lohdutat minua aivan samoin kuin ennen toverini koulussa, kun minun
piti saada selkääni kepposieni tähden", virkkoi hän synkästi.
"Tahtoisinpa tietää, millä oikeudella kuningatar oikeastaan komentaa
minut puheilleen? Kun en mene, niin en mene, ja sillä hyvä!"
"Mutta sinun on meneminen", sanoin minä. "Sinä olet hänen upseerinsa,
jonka täytyy totella, ja hän tietää sen. Oli nyt miten oli, kyllä sinä
siitä pian selviät."
"Toivon vain, että hän pistäisi puukon sydämeeni, niin sittenhän
tämäkin kurjuus loppuisi", sanoi hän alakuloisesti. "Uskon hänen kyllä
siihen kykenevän", ja raskain mielin hän lähti huoneesta.
Istuin ja odottelin ja noin tunnin kuluttua hän palasi entistä
levottomamman näköisenä.
"Annahan jotakin juotavaa", sanoi hän käheästi.
Ojensin hänelle viinimaljan ja kysyin, mitä hänelle oli tapahtunut.
"Mitäkö tapahtunut? Nyt ovat asiat hullummin kuin milloinkaan ennen.
Minut vietiin suoraan Soraiksen verrattoman upeaan yksityishuoneeseen,
jossa hän oli aivan yksinään ja istui silkkisohvalla huoneen perillä
sormiellen keveästi sitraansa. Ensin hän ei ollut minua näkevinäänkään,
vaan näppäili vain hiljaa hyräillen soittokoneen hopeisia kieliä, ja
minun täytyy sanoa, että soitto oli todellakin kaunista. Vihdoin hän
katsahti minuun ja hymyili."