sanoista zu, "keltainen", ja vendis, "maa". En ole milloinkaan saanut
täysin selville, mistä tuo nimi "Keltainen maa" oikein johtuu, eivätkä
asukkaatkaan sitä tiedä. Kolmekin selitystä on kyllä olemassa ja
jokainen on yhtä pätevä. Sanotaan, että nimi johtuu maan harvinaisesta
kultarikkaudesta, ja siinä suhteessa onkin Zu-Vendis oikea Eldorado,
sillä tuota kallista metallia on siellä tavattoman runsaasti. Sitä
saadaan vanhoista kaivoksista, jotka ovat päivän matkan päässä
Milosiksesta ja joita kävimme myöhemmin katsomassakin. On muitakin
kaivoksia ja vuoristossa minä näin suuria kultaa sisältäviä
ukonkivisuonia. Kulta onkin Zu-Vendis-maassa hopeaa paljon yleisempi,
ja siitä johtuu, että hopea on maan laillinen maksuväline.
Seikka, että ruoho muuttuu toisin vuodenajoin keltaiseksi kuin kypsä
maissi, voisi aiheuttaa nimen, jonka sanotaan myös johtuneen kansan
alkujaan keltaisesta ihonväristä. Vanhan perimätiedon mukaan on kansan
ihonväri ollut alkujaan tummankellertävä, mutta monien sukupolvien
aikana se on muuttunut ylämaassa vähitellen aivan valkoiseksi.
Zu-Vendis on noin Ranskan kokoinen maa, muodoltaan soikea ja joka
taholta äärettömien piikkisten metsien ympäröimä, joiden takana on
satojen penikulmien laajuiset suot, erämaat ja ylitsepääsemättömät
vuorijonot. Maa on kuin suunnaton ylätasanko, verrattava Etelä-Afrikan
tasahuippuisiin vuoriin, jotka luovat vaihtelua sen rannattomiin
aavikkoihin. Milosis on ilmapuntarini mukaan noin yhdeksän tuhatta
jalkaa merenpinnan yläpuolella, mutta maan korkein kohta on luullakseni
ainakin noin tuhatsata jalkaa korkealla. Ilmasto onkin verraten kylmä
ja muistuttaa suuresti Etelä-Englannin ilmastoa, mutta on kirkkaampi ja
kuivempi.
Maaperä on hyvin hedelmällinen, jossa kaikki viljalajit ja etelän
hedelmät hyvin menestyvät. Metsiä on runsaasti ja alemmilla paikoilla
viljellään erästä lajia sokeriruokoakin. Kivihiiltä on niin paljon,
että sitä on monin paikoin maan pinnassakin, ja marmoria on sekä mustaa
että valkoista. Samaa voi sanoa kaikista metalleista paitsi hopeasta,
jota on niukasti ja jota saadaan eräästä vuoristosta maan
pohjoisrajalla.
Lännessä rajoittaa maata korkea lumihuippuinen vuoriharjanne, joka on
tuon mainitun piikkisen metsävyöhykkeen takana, ja toinen, pohjoisesta
etelään menevä, jakaa maan kahtia ollen Milosiksesta noin
kahdeksankymmenen penikulman päässä, johon sen korkeimmat kukkulat
selvästi näkyvät. Tämä vuorijono on myöskin maan vedenjakaja. Suurempia
järviä on kolme, joista Milosia -- sama, johon maanalainen matkamme
päättyi -- on suurin ja joka on saanut nimensä rannalle kasvaneesta
kaupungista. Sen pinta-ala on noin parisataa neliöpenikulmaa. Pienempiä
järviä on paljon, joista toiset ovat suolaisia.
Tämä luonnon antimien suosima maa on hyvin tiheään asuttu ollen sen
väkiluku arviolta noin kymmenen tahi kaksitoista miljoonaa. Väestö on
melkein yksinomaan maataviljelevää ja jakautunut eri luokkiin tahi
säätyihin kuten sivistyneissäkin maissa. Aatelisto omistaa maan, joka
on jaettu talonpojille jonkinlaisten vuokrasopimusten nojalla, ja suuri
keskiluokka, johon kuuluvat kauppiaat, virkamiehet, armeijan upseerit
y.m., on myöskin olemassa. Rodun puhtaimmat edustajat ovat, kuten
luullakseni olen jo maininnut, aivan valkoihoisia etelämaalaisin
kasvonpiirtein, mutta yleensä on väestö jotensakin tummaa, vaikka
mitään neekereille ja muille Afrikan kansoille ominaisia piirteitä ei
ole huomattavissa.
Mitään varmaa en voi sanoa mistä he polveutuvat. Heidän aikakirjansa,
jotka selostavat vuosituhansiakin vanhoja historiallisia tapahtumia,
eivät mainitse siitä mitään. Eräs historioitsija sanoo kyllä,
luultavasti vain sen ajan tavan mukaan, että "kansa oli tullut
rannikolta", mikä ei tee asiaa sen selvemmäksi. Zu-vendi-kansan
alkuperä on häipynyt aikojen yöhön, eikä kukaan voi sanoa, mistä he
tulivat ja mitä rotua he oikein ovat. Heidän rakennustaiteensa ja
muutamat kuvanveistokset johtavat mieleen muinaiset egyptiläiset ja
assyrialaiset, mutta kun ajatellaan, että heidän rakennustensa tyyli on
kehittynyt vasta viimeisten kahdeksan vuosisadan kuluessa, täytyy
otaksumasta luopua. Eikä heidän uskonnossaankaan ole jälkeäkään
muinaisten egyptiläisten jumalista ja menoista. Heidän käytöksensä ja
heidän pukunsa muistuttavat myöskin juutalaisia, mutta on aivan
käsittämätöntä, miten juutalaisten uskonto olisi voinut aivan
jäljettömiin hävitä. Ehkä he ovat yksi noista kymmenestä heimosta,
jotka ovat hajautuneet ympäri koko maan piirin. Mene ja tiedä. Minä
kuvailen vain kokemani tositapaukset ja jätän jonkun viisaamman
tehtäväksi näiden kysymysten tutkimisen, jos nimittäin tämä
kertomukseni sattuisi joutumaan julkisuuteen, mikä on hyvin epäiltävää.
Minulla on kuitenkin oma pieni otaksuma, jonka ehkä rohkenen esittää.
Se perustuu erääseen taruun, jonka kuulin kauan sitten Afrikan
itärannikolla asuvilta arabialaisilta. Kerrotaan nimittäin, että
"kolmattatuhatta vuotta sitten" oli maassa, jonka nimi oli Babylonia,
vakavia selkkauksia, joiden johdosta eräs persialainen heimo vaelsi
Bushireen ja purjehti itäpohjoisen monsuunin kiidättämänä Afrikan
itärannikolle. Siellä, kertoo tarina, joutuivat nuo "auringon ja tulen
palvojat" otteluun rannikolla asuvien arabialaisten siirtolaisten
kanssa, joiden alueen läpi he murtautuivat kadoten sisämaahan, eikä
heitä ole sen koommin nähty.
Nyt minä kysyn, eikö ole mahdollista, että zu-vendi-kansa polveutuu
noista "auringon ja tulen palvojista", jotka tunkeutuivat arabialaisten
alueen läpi ja katosivat jäljettömiin? Tämän kansan luonteessa ja
tavoissa on paljon, joka soveltuu täydellisesti muinaisista
persialaisista saamaani käsitykseen. Minulla ei ole luonnollisesti
mitään kirjoja, joista voisin saada tukea väitteelleni, mutta Curtis
sanoo, että mikäli hän muistaa maailman historiaa, oli Babyloniassa
kuudennella vuosisadalla e.Kr. raivoisa kapina, jolloin suuri joukko
väestöä karkoitettiin kaupungista. Oli miten oli, mutta totta on, että
persialaisia on useampaan eri kertaan siirtynyt Persian lahden
rannoilta Itä-Afrikan rannikolle vielä niinkin myöhään kuin
seitsemänsataa vuotta sitten. Kilwan luona on persialaisia hautoja,
joiden on todettu olevan seitsemän sadan vuoden vanhoja.
[On vielä toinenkin otaksuma, joka voi luoda valoa zu-vendi-kansan
alkuperään ja jota herra Quatermain tovereineen ei näytä
muistaneenkaan. Onhan mahdollista, että zu-vendit polveutuvat
foiniikkialaisista, joiden kehdon otaksutaan olleen Persian lahden
länsirannalla. Osa siirtyi Palestiinan rannikolle ja toinen osa
Itä-Afrikkaan, jossa on Mosambikin lähellä löydetty paljon
foiniikkialaisen asutuksen merkkejä ja jäännöksiä. Olisihan ollut
todellakin merkillistä, elleivät he olisi Persian lahdesta lähdettyään
purjehtineet suoraan Itä-Afrikan rannikolle huomattuaan, että
itäpohjoinen monsuuni puhaltaa kuusi kuukautta sinnepäin ja toiset
kuusi kuukautta päinvastaiseen suuntaan. Tämän todennäköisyyden tueksi
voin vielä esittää, että vielä tänäkin päivänä vallitsee vilkas
kaupankäynti Persianlahden ja Lamun ja muiden Itä-Afrikan satamien
välillä aina Madagaskariin saakka, joka on luonnollisesti tuo
"Tuhannenyhden yön" saduissa ylistetty eebenholtsisaari. --
Julkaisija.]
Vaikkakin maataviljelevä kansa on zu-vendi-kansa merkillisen sotainen,
ja kun sotaa ei voida käydä muita kansoja vastaan maan eristetyn aseman
tähden, soditaan keskenään, mistä on se onnellinen seuraus, että väestö
ei kasva milloinkaan suuremmaksi kuin minkä maa voi elättää. Riitaisuus
on suurimmaksi osaksi hataran hallitusmuodon aiheuttama. Hallitsija on
itsevaltias ja hänen tahtoaan uskaltavat vain papit ja mahtavimmat
ruhtinaat yksissä tuumin vastustaa, mutta kuten suurissa maissa usein
tapahtuu ei hallitsijan tahto täälläkään pääse maan joka kolkassa
kuuluviin, etenkin kun koko maa on mahtavien valtaherrojen hallussa,
jotka ovat kyllä nimellisesti hallitsijan alamaisia, mutta
todellisuudessa täydellisesti itsevaltiaat. He sotivat naapureidensa
kanssa milloin heitä vain haluttaa, ja onpa sattunut, että he ovat
kapinoineet kuningastaan tahi kuningatartaankin vastaan uhmaten tätä
vuosikausia kaukana pääkaupungista olevissa lujasti linnoitetuissa
linnoissaan ja kaupungeissaan.
Zu-Vendis-maalla on ollut kuninkaantekijänsä yhtä hyvin kuin
Englannillakin, mikä tosiasia käynee ilmi, kun sanon, että tuhannen
vuoden aikana on valtaistuimella ollut kahdeksan eri sukua, jotka ovat
kuuluneet maan ylhäisimpiin ja päässeet valtaan anastettuaan verisellä
sodalla hallitsija-arvon edeltäjältään. Nyt oli maassa paremmat ja
onnellisemmat olot kuin moneen vuosisataan, sillä viimeinen kuningas,
Nylepthan ja Soraiksen isä, oli ollut kykenevä ja voimakas hallitsija,
joka oli pitänyt papiston ja aateliston kovassa kurissa.
Hänen kuoltuaan pari vuotta sitten nousivat hänen lapsensa,
kaksoissisaret Nyleptha ja Sorais, maan vanhan tavan mukaan yhdessä
valtaistuimelle, koska toisen tahi toisen vallasta syrjäyttäminen olisi
heti sytyttänyt verisen kansalaissodan. Mutta yleensä oltiin kaikissa
piireissä sitä mieltä, ettei tilanne voinut olla pysyväinen.
Kummallakin kuningattarella oli paljon kosijoita, jotka alati punoivat
juonia toistensa tuhoamiseksi, ja yleinen mielipide oli, ettei
aseellista yhteentörmäystä voitu enää kauan välttää.
Uskonto on auringon palvomista, joka on painanut leimansa koko
zu-vendi-kansaan. Maan koko yhteiskuntajärjestys perustuu siihen ja se
ilmenee kaikkialla. Aurinkoa seurataan kehdosta hautaan saakka. Kun
lapsi syntyy, viedään se auringonpaisteeseen ja omistetaan juhlallisin
menoin, jotka vastaavat meidän kastetoimitusta, tuolle "jumaluuden
näkyväiselle edustajalle, voiman lähteelle ja iäiselle hyväntekijälle",
ja vanhemmat opettavat alati lapsilleen, että tuo suuri loistava
taivaankappale on kaiken hyvän tuoja, jota on kunnioitettava sen
aamulla ilmestyessä ja illalla taivaanrannan taakse häipyessä. Äiti vie
lapsensa lähimpään kaupunkiin näkemään, kuinka suuressa auringolle
pyhitetyssä temppelissä pyhiä menoja toimitetaan. Siellä pienokainen
näkee suuren kultaisen alttarin, jolla ikuinen tuli palaa, kuulee
valkopukuisten pappien laulavan hymnejään ja näkee uhratun uhrin
katoavan alttarin alla palavaan tuliseen pätsiin kansan vaipuessa
polvilleen. Siellä hänet kerran julistetaan mieheksi kultaisten torvien
soidessa, jolloin hänen on vannottava vala, että hän aina rakastaa
hyvää ja vihaa pahaa. Sinne hän vie morsiamensakin saadakseen
rakkaudenliittonsa vahvistetuksi ja saman alttarin ääressä tuo liitto
puretaankin, jos niin onnettomasti käy, ettei sopusointu olekaan
pysyväinen.
Ja kun elämän tien viimeinen katkelma on taivallettu, tulee hän vielä
kerran temppeliin täysissä aseissa ja arvokkaasti mutta toisten
kantamana. Ruumis asetetaan putoaville pronssiluukuille alttarin
edessä, ja kun laskevan auringon viimeinen säde kirkastaa hänen kelmeät
kasvonsa, aukenevat luukut ja hän katoaa tuliseen pätsiin. Auringon
papit eivät mene naimisiin ja heidät valitaan nuorukaisista, jotka
ovat jo syntyessään auringolle pyhitetyt. Hallitsija nimittää
ylimmäiset papit, joita ei kukaan voi enää virasta erottaa ja jotka
todellisuudessa johtavat ja hallitsevat kansaa. He kuuluvat kaikki
suureen veljeskuntaan, jonka suurmestari on Milosiksen suuren temppelin
ylimmäinen pappi. Hänen käskyjään totellaan heti ja ehdottomasti
valtakunnan joka kolkassa. He ovat tuomarit ja lainoppineet, joiden
päätöksistä voidaan vedota vain kunkin alueen korkeimpaan kuningasta
edustavaan viranomaiseen ja viime kädessä kuninkaaseen; heillä on siis
rajaton tuomiovalta kaikissa uskonnollisissa ja siveysrikoksissa.
Heillä on myöskin oikeus julistaa niskoitteleva kansalainen pannaan,
mikä on täällä yhtä vaikuttava ase kuin sivistyneimmissäkin maissa.
Heidän valtansa on sanalla sanoen melkeinpä rajaton, mutta minun täytyy
myöntää, että auringon papit olivat myöskin viisaat eivätkä menneet
milloinkaan liian pitkälle valtaansa käyttäessään. Tapahtuu vain
aniharvoin, että he turvautuvat ankarimpiin keinoihin rikoksellisia
rangaistessaan. Lempeydellä he koettavat pahuutta vastustaa ja varovat
ärsyttämästä tätä voimakasta ja kuumaveristä kansaa, jonka suosio on
heidän valtansa perustus. Kansa kunnioittaa ja pelkääkin heitä ja he
puolestaan varovat, ettei heidän ikeensä käy liian painavaksi.
Papit ovat myöskin maan ainoat oppineet. Tähtitiede on jotakuinkin
pitkälle kehittynyt ja kaikki papit osaavat lukea ja kirjoittaa, mihin
vain harvat muut kansalaiset kykenevät.
Lait ovat yleensä lempeät ja oikeudenmukaiset, mutta eroavat sentään
monessa kohden meidän oikeuskäsitteistämme. Englannissa esimerkiksi
rangaistaan omaisuuteen kohdistuvat rikokset paljon ankarammin kuin
rikokset, joihin sisältyy vain henkilöön kohdistuva loukkaus, niinkuin
on asianlaita kaikkialla, missä raha on suurin mahti. Mies voi
potkaista vaimonsa melkein kuoliaaksi ja saattaa lapsilleen mitä
hirveimpiä kärsimyksiä oikeuden puuttumatta nimeksikään asiaan, mutta
jos hän varastaa vanhan saapasparin, saa hän kuitata rikoksensa
istumalla ehkä vuoden kuritushuoneessa. Zu-Vendis-maassa on toisin.
Siellä lait suojelevat enemmän henkilöä kuin omaisuutta ja panevat
henkilöllisen loukkaamattomuuden joka kohdassa ensi sijalle.
Murha, valtiorikos, maankavallus, leskien ja orpojen sortaminen,
pyhyyden loukkaus ja maastapoistumisyritys (joka on myös pyhyyden
loukkaus) rangaistaan kuolemalla. Tuomion täytäntöönpano on joka
tapauksessa sama. Tuomittu heitetään elävältä tuliseen pätsiin, joka on
jokaisen auringolle pyhitetyn temppelin alttarin alla. Muut rikokset,
myöskin laiskuus, rangaistaan pakkotyöllä, johon liittyy ruoskiminenkin
aina rikoksen luonteen mukaan.
Zu-Vendis-maassa suo yhteiskunta jäsenilleen suuren henkilöllisen
vapauden. Monivaimoisuus on laillistettu, vaikka useimmilla miehillä on
taloudellisista syistä vain yksi vaimo, sillä laki määrää, että miehen
on valmistettava jokaiselle vaimolleen eri koti, joka on sitten
kokonaan asianomaisen vaimon oma. Ensimmäinen vaimo on aivan
erikoisasemassa toisiin nähden ja hänen lapsensa saavat isän sukunimen.
Toisten vaimojen lapset kuuluvat äitinsä sukuun, mitä seikkaa ei
suinkaan pidetä lainkaan häpeällisenä. Ensimmäinen vaimo voi myöskin
avioliittoon mennessään panna ehdoksi, ettei hänen miehensä ota toisia
vaimoja, mutta sellaiset tapaukset ovat kuitenkin hyvin harvinaiset,
sillä juuri naiset ovat monivaimoisuuden kiihkeimmät kannattajat. Siten
pääsevät useimmat naimisiin ja ensimmäisen vaimon asema on hyvin
kadehdittu, sillä hänellä on todellisuudessa määräysvalta monessa eri
taloudessa. Avioliitto on oikeusturvaa nauttiva sopimus, joka
velvoittaa miehen kunnollisesti huolehtimaan vaimostaan ja lapsistaan
ja jota ei voida purkaa ilman molempien asianomaisten suostumusta.
Avioero tapahtuu siten, että kaikki häämenot toistetaan päinvastaisessa
järjestyksessä.
Yleensä on zu-vendi-kansa hyvin ystävällistä, älykästä ja huoletonta
väkeä. Kaupankäynti ei ole kehittynyt intohimoksi, rahasta ei välitetä
ja työtä tehdään vain niin paljon, että kyetään elämään kukin säätynsä
mukaan. He ovat itsepintaisen vanhoillisia ja suhtautuvat mitä
suurimmalla epäluulolla kaikkiin muutoksiin ja uudistuksiin. Laillinen
maksuväline on hopea, joka on lyöty erisuuruisiin neliskulmaisiin
levyihin, mutta yleisin vaihtoraha on kulta, jolla on sama arvo kuin
meillä hopealla. Kultaa käytetään myöskin runsaasti koristuksiin ja
taide-esineisiin. Enimmäkseen on kauppa kuitenkin luonnontuotteiden
vaihtokauppaa. Maanviljelys, joka on pääelinkeino, on kehittynyt sangen
korkealle ja viljelemättömiä seutuja on hyvin vähän. Karjanhoitoa
harjoitetaan myöskin suuressa mittakaavassa ja hevoshoito on niin
hyvällä kannalla, etten ole missään nähnyt sen vertaista, en Euroopassa
enkä Afrikassakaan.
Kaikki maa kuuluu oikeastaan valtiolle, joka on antanut sen
hoidettavaksi muutamille valtaherroille, jotka vuorostaan ovat jakaneet
alueensa pienemmille ylimyksille. Nämä vuokraavat maat talonpojille
saaden puolet sadosta. Järjestelmä on kauttaaltaan feodaalinen, kuten
olen jo sanonut, ja minä olin suuresti ihmeissäni kohdatessani tämän
vanhan tuttavan tuon ihmeellisen Afrikan salaperäisissä ja
tuntemattomissa kätköissä.
Verot ovat sangen raskaat. Valtio ottaa tuloista kolmanneksen ja
papisto viisi sadalta jäännöksestä, mutta jos joku kansalainen joutuu
puutteeseen syystä tai toisesta, antaa valtio hänelle säätynsä mukaisen
toimeentulon. Jos hän on laiska, pannaan hänet pakkotyöhön ja valtio
huolehtii hänen perheestään. Valtio rakentaa tiet ja kaupunkitalot,
jotka vuokrataan asukkaille hyvin pienestä vuokrasta, ja ylläpitää
sotajoukon, johon kuuluu parikymmentätuhatta soturia. Papisto toimittaa
kaikki tehtävät temppeleissä, suorittaa kaikki uskonnolliset menot ja
pitää koulua, johon kaikilla halukkailla on vapaa pääsy. Noita
tiedonjanoisia on kuitenkin hyvin vähän. Toiset temppelit ovat
hyvinkin rikkaat, mutta papeilla itsellään ei saa olla mitään
yksityisomaisuutta.
Jäljellä on vielä yksi kysymys, johon minun on hyvin vaikea vastata.
Onko zu-vendi-kansa sivistys- vai raakalaiskansa? Oma mielipiteeni
siinä asiassa on vieläkin häilyväinen. Ajatellaanpa heidän
hämmästyttävän suurenmoisia saavutuksia esim. rakennus- ja
kuvanveistotaiteissa. Etenkin viimemainittu on niin korkealle
kehittynyt, ettei mikään kilpailu voi tulla kysymykseenkään, ja
rakennustaiteen alalla voidaan vain muinaisen Egyptin taiteilijoita
verrata Zu-Vendis-maan mestareihin. Maalaus sitävastoin on aivan
tuntematon taidelaji ja Curtis, joka osaa yhtä ja toista, opetti heille
muutamia yksinkertaisimpia värienvalmistus- ja sekoituskeinoja. Lasia
ei oltu milloinkaan nähtykään ja saviteollisuus on hyvin alkuperäisellä
kannalla. Paitsi aurinkoa on vesikello heidän ainoa ajantietonsa ja
meidän taskukellomme olivat suorastaan ihmekapineita. Höyry, sähkö ja
ampuma-aseet ovat tuntemattomat, eikä kirjapainotaidosta ole
aavistustakaan, onnellista kyllä. Siten he ovat monesta pahasta
säästyneet, sillä tuo vanhan kansan sananlasku "mitä enemmän tietoa
sitä enemmän murhetta" on osoittautunut todeksi.
Heidän uskontonsa on taas luonnonkansalle, joka ei paremmasta tiedä,
aivan luonnollinen. Heidän sydämissään on tieto korkeimman olennon
olemassaolosta ja he palvovat aurinkoa, joka on luonnon ja kaiken
elämän ylläpitäjä, tuona korkeimpana olentona. Muuten on heidän
uskontonsa hyvin sisällyksetön ja köyhä. Auringosta puhuttaessa
käytetään tosin välistä nimeä "jumalan asunto", mikä ei kuitenkaan
merkitse sen enempää, sillä heidän palvontansa esine on itse tuo
tulinen taivaankappale, jota välistä sanotaan "iäisyyden toivoksi",
mikä on yhtä hämärä sanontatapa, syvempää merkitystä vailla. On
kuitenkin paljon sellaisia, jotka uskovat sielun kuolemattomuuden ja
haudantakaisen elämän, jossa ihmisen puhdas ja nuhteeton maallinen
vaellus palkitaan runsain määrin, mutta tämä vakaumus ei johdu heidän
uskonnostaan, joka ei lainkaan tunne sellaisia oppeja. Totuutta
kaipaaville etsiville sieluille on asia vähitellen kirkastunut ja
muuttunut järkähtämättömäksi vakaumukseksi. Minä tiedän, että esim.
Nyleptha uskoo lujasti kuoleman olevan vain muutoksen olotilasta
toiseen.
Minun täytyy myöntää, ettei tämä auringon palvelus ole sivistyskansalle
oikein ominainen kaikesta loisteliaisuudestaan ja juhlamenojen
mahtavuudesta huolimatta. Papeilla on kyllä kauniilta kajahtavat ja
ankaraa siveyttä todistavat puheet, mutta minä olen varma, että monet
heistä ajattelevat asioita omalla tavallaan, vaikka eivät
mielipiteitään muille ilmoittelekaan. Onhan luonnollista, etteivät he
käy mustaamaan laitosta, joka antaa heille suorastaan ruhtinaallisen
toimeentulon.
Kieli on hyvin sointuva, sanarikas ja taipuisa ja Curtis sanoo sen
muistuttavan suuresti nykyistä kreikan kieltä, jonka kanssa sillä ei
ole luonnollisesti mitään muuta yhteyttä. Kun kielen rakenne on mitä
yksinkertaisin, oppii sen helposti, ja soinnukkuuden vaihtelu seuraa
tarkoin sanojen ja lauseiden sisältöä. Ennenkuin kieltä osasimmekaan.
ymmärsimme sanojen soinnusta puhujan tarkoituksen. Sen tähden taipuukin
kieli mainiosti runosäkeihin, joiden sepityksessä tämä merkillinen
kansa on hyvin taitava.
Curtis väittää, että kirjoitukseen tarvittava kirjaimisto on saatu
foiniikialaisilta, mistä lähteestä meidänkin kirjaimistomme on
kotoisin, mutta kun olen oppimaton mies, niin en voi sanoa miten
asianlaita oikein on. Tiedän, että zu-vendi-kansan kirjaimistossa on
kaksikymmentäkaksi kirjainta, joista monet, etenkin B, E ja O, ovat
aivan samantapaiset kuin meilläkin. Kömpelöä ja sekavaahan heidän
kirjoituksensa on, mutta kun Zu-Vendis-maan kirjoitustaitoiset henkilöt
eivät juuri kirjoittele kaunokirjallisia kertomuksia, vaan kuivia,
mahdollisimman lyhyitä muistiinpanoja, niin parempaa ei kaivatakaan.
XIV.
KUKKAISTEMPPELI.
Nukuttuani sikeästi melkein kaksitoista tuntia minä heräsin seuraavana
aamuna puoli kahdeksan vaiheilla ja tunsin olevani sangen reipas. Uni
on sentään siunattu asia ja muutos, jonka tuo kaksitoista tuntia
kestänyt lepo oli saanut meissä aikaan, oli kerrassaan ihmeellinen.
Olimme aivan kuin eri miehet.
Nousin istumaan silkkivuoteessani -- en ole milloinkaan ennen maannut
sellaisessa -- ja ensimmäinen esine, jonka näin, oli Goodin monokkeli.
Hänestä ei muuta näkynyt, mutta lasin välkkeestä päättäen hän oli
valveilla ja tarkasteli minua odottaen minun heräävän.
"Toden totta, Quatermain", alkoi hän heti, "huomasitko tarkastella
hänen hipiäänsä? Sileä kuin norsunluu, vai mitä?"
"Älä nyt joutavia", murahdin minä huomioni kiintyessä samassa
oviverhoihin, jotka liukuivat sivulle. Huoneeseen ilmestyi palvelija,
joka viittomalla ilmoitti meille, että kylpy oli valmis. Nousimme heti
ja meidät opastettiin suureen marmoriseinäiseen huoneeseen, jonka
tilavassa marmorialtaassa kristallikirkas vesi päilyi. Kylvettyämme
palasimme huoneeseemme ja pukeuduimme ja menimme sitten
ruokailuhuoneeseen, jossa runsas ja maukas aamiainen jo odotti.
Aamiaisen jälkeen lepäilimme jälleen hetkisen ja ihailimme
seinäverhojen ja mattojen aistikkaita värisommitteluja ihmetellen koko
ajan, mitä päivä mahtoi oikein mukanaan tuoda. Olimme jo niin
ymmällämme, ettei mielestämme ollut enää mikään mahdotonta. Siinä vielä
makaillessamme ilmestyikin ystävämme henkivartijaupseeri ja pyysi
syvään kumartaen meitä seuraamaan häntä, minkä me teimmekin hiukan
epäröiden ja pamppailevin sydämin, sillä me arvasimme, ttä tuo
kylmäkatseinen ylimmäinen pappi Agon aikoi saattaa meidät nyt tilille
noiden kovanonnen virtahevosten surmaamisesta.
Minä puolestani luotin lujasti kuningatarten lupaukseen suojella meitä
tietäen vanhastaan, että naiset ajavat aina tahtonsa läpi tavalla tahi
toisella. Minuutin kuluttua saavuttiin palatsin portille, josta leveä
valtakatu johtaa kaupungin halki suoraan auringon temppeliin jatkuen
temppelin toisella puolen aivan kaupungin muurille saakka.