PAIMEN. Kuulkaat ukkosen hirmuista jyrinätä. Polttihan sen kauhea vasama
menneellä viikolla heinäladon Lautamajan niitulla. Oletteko sitä
kuullut?
MARTTI. Minä annan tuhannen peeveliä ukkoselle. Hän tehköön
työtänsä.--Selkääs saat. Katsos. (Lyö häntä sauvalla.) Jassoo! et meinaa
huutaakaan, et sanaakaan hiiskua?--Jassoo! Entäs tämä. (Lyö häntä vielä
kerran, mutta pudottaa sillä samalla sauvansa ja ottaa huutaen
selästänsä kiinni.) Aih, aih! Kuolenpa!--Poika! Pysäy tähän, pysäy, jos
et tahdo tulla syypääksi kuolemaani! Aih!
PAIMEN. Mikä vaivaa teitä?
MARTTI. Mikä minua vaivaa, sinä kirottu penikka. Etkö tiedä, että olen
kovin rasitettu leiniltä? Ymmärrätkös? Luutaudilta. Ja välistä iskee se
kimppuuni kuin tahtoisi ampua selkäni poikki.--Aih! Ja kaikki tämä sinun
tähtes, penikka.
PAIMEN. En minä teitä lyönyt.
MARTTI. Suus kiinni! ja pitele minua, etten pääse kaatumaan. Jos kaadun,
niin olenpa hukassa enkä nosta ylös töppösiäni moneen tuntiin. Anna
tänne sauvani. (Poika antaa hänelle sauvan ja tukee häntä.)
PAIMEN. Ettekö ole kysellyt apua tohtööriltä?
MARTTI. Jaah! Tohtoripa tässä kyllä auttais.
PAIMEN. Kuinka olette saaneet tämän luutaudin?
MARTTI. Ole ääneti; se ei kuulu sinuun.--Katsos nyt, kuinka minä teen.
Sovitan sauvani tänne taakse, likistän sen käsivarsillani lujasti vasten
selkääni ja pistän molemmat kourani housuin lakkareihin. Kas näin. Tämä
auttaa vähän. Taluta minua nyt käsikynkästä selvälle tielle ja katso,
etten peevelin tähden pääse kaatumaan. (Käyvät; poika taluttaa häntä.)
PAIMEN. Elkää nyt kaatuko vaan.
MARTTI. Ole minua varoittelematta, sinä nalliainen, sammakko. Ja jos nyt
havaitsen--aih! kuolenpa--jos nyt havaitsen pientäkin klippari-naurua
huulillas, niin lyönpä leukas lukkuun.
PAIMEN. Surkeatahan tämä on. Voi, että näin piti käymän! Voi, voi!
MARTTI. Elä siinä itke jollottele, vaan taluta minua koreasti. Aih, aih!
(Katoovat.--Tyko ja Pauli, karkutiellä. Uraalin aarnioista tulevat.)
PAULI. Seis, ystävän'!
TYKO. Oi! missä seisomme!
PAULI. Tuoss' ompi kotokylä.
TYKO. Niin; mä näen,
Vaan uskoa en tahdo mitä näen.
PAULI. No, silmäm' harhailee. Me istumme
Uraalin kaivantojen syvyydessä
Ja kodost' uneksumme kaukaisesta.
TYKO. Ei! Tornivuorella me seisomme.
Ja tuossa toivon ompi valtakunta.
Käy, tuuli vapaa synnyinlaaksoista,
Käy, riehu, ilostasi hurjapäänä
Ja siipes ihanasti jähdyttäköön
Tät' otsan ihanata polttoa!
Käy, tuuli, lempeästi liehutellen
Lumiliinaa hartioilla kauniin immen,
Mi kenties käyskelee nyt kankahalla
Tuoll' kultaisella, hämärässä illan!
Käy, myrsky; tämä myrsky autuus on! (Leimaus.)
PAULI. Sä näit tuon leimauksen luoteisessa.
(Kova tulen-isku, jyrinää ja sadetta.)
TYKO. Nyt iske tulta, jyskyä ja sada,
Sä isäinmaamme taivas ihana!
PAULI. Onp' ihanata tämä jylinä,
Mi kiiriskelee vuorten reunoilla,
Ja ihana tuo pilvein himmeys
Pääll' kotokartanoimme väikkyvä.
TYKO. Ja ihanat nuo pilvein tulikärmeet.
Niin; leimahtele, jyskää kovasti
Kuin rautakirnut sodan tanterella,
Kun jylinätä voiton kunnioiksi
He kidoistansa mustist' oksentavat,
Ja vihollinen karkoitettu on.
PAULI. Kas pilvikallioita, torneja
Tuoll', tulilakeisia, ladottuina
Jyrkästi toinentoisens kiirehelle!
TYKO. Se ompi jalo näytelmä;
Me näämme siellä sotajoukkoja,
Niin jalkaväkeä kuin hevosilla
Pois retkeilevän idän mailmoihin
Tulessa, savussa ja jyskeessä
ja vilkas kaiku läpi ilman kiitää.
Niin viettää taivaan voimat pääsöämme
Uraalin komeroista Suomehen.
PAULI. Sä pilvipatsas tuossa, purjehdi
Uraalin vuorille ja terveisemme
Vie unisille vartijoille siellä,
Ja kerro vapauden ihanuudest'.--
Oi onnen hetki, ilta armahin!
TYKO. Kernaasti vuosikaudet kulkisin,
Suot sotkisin, tiet monimäkiset
Hymyhuulin käisin, kun vaan tieni päässä
Mull' olis tiedossa viel' ilta toinen
Tainkaltainen kuin tämä. (Ukonilma on lakannut.)
PAULI. Täss' seisomme, ja korkeuden kättä,
Mi johti meitä tieltä vaivojen,
Nyt kiittäkäämme.
TYKO. Mutta katsos, ilma
Jo ylenee ja vaisust' ukko vilkkuu
Tuoll' ääriss' avaruuden kaukaisissa.
Kaikk' onnen myrsky, taivaallinen itku,
Kuva sielujemme vallattomast' ilost'.
PAULI. Ja taivas selkii, kotomäen kuuset
Taas kärkiänsä hiljaa kastelevat
Siniyden korkeahan merehen,
Lännessä päivän kultatähti paistaa
Ja metsä kiiltää sateen pisarista.
Niin ottaa meitä vastaan synnyinmaa
Kuin äiti, ilon kyynel poskellansa.
TYKO. Niin riemuisna kuin lemmestynyt impi
Kesävirran kylvyst' ylösnoustuansa,
Kun heinistössä päivän hohteessa
Hän istuu unelmissa autuissa
Ja vesihelmet kiharillaan loistaa.
PAULI. Nyt on se hetki, koska peltomies
On kyntöns päättänyt ja juhta seisoo,
Kun paimentorvi kaikuu kujalla
Ja kotiin ehtii karjankelloin ääni
Ja kyntörastas männyn latvassa,
On ehtoovirtens alkanut. (Yrjön vaskitorvi kuuluu.)
TYKO. Se ei ollut paimen.
PAULI. Yrjön torvi! Mä miehen näen mäen rinteellä tuolla. Hän lähenee
meitä.
TYKO. Kasvinkumppanimme, tule pian, kiirehdi! Lämpöisempi kädenpuristus
ei ole sua vartonut vielä.