TORKKOLA. Ken siellä? (Katsoo häneen). Mitä sinä täältä vielä etsit?
Minähän pidätin talosi kohdalla, että alas pääsit.
NYKÄNEN. Niin kyllä, mutta minä seurasin tänne asti. Sillä minulla on
sinulle vielä pari sanaa puhuttavaa.
TORKKOLA. Oletko taas keksinyt jotain uusia pirun juonia?
NYKÄNEN. En minä mitään pirun juonia keksi! Usko minua, lanko, jos minä
-- puhuakseni vertauksellisesti --
TORKKOLA. Jätä minut rauhaan vertauksinesi! Minulla on kylliksi
selvitettävää siinä, mitä todella on tapahtunut ja vasta tapahtuu tässä
elämässäni.
NYKÄNEN. Niin, mutta minulle on muuan asia äkkiä selvinnyt' Katsos, se
minun uneni, kyllä se sittenkin jotain merkitsi. Itse sinä sanoit että
eihän sitä savussa ja tulessa niin tarkkaan taida nähdä. Eikä se
ollutkaan myllärin Leena, jonka kiirastulessa näin, -- siinä me vallan
erehdyimme! Vaan me näimmekin hänen tyttärensä ja häntä Leenaksi
luulimme. Ja eikähän se mikään ihme ollut, sillä tietysti lapsi on
hänen näköisensä.
TORKKOLA. Joutavia!
NYKÄNEN. Usko minua, Torkkola, niin se on. Sinun lapsesi se siellä on
ja se nyt on sieltä pelastettava.
TORKKOLA. Vai niin, kiirastuleenko hänet nyt pistät, ettei hän taloa
sinulta veisi?
NYKÄNEN (Innoissaan). Kirjoitettu on, että lapset saavat kärsiä isien
pahanteoista aina kolmanteen ja neljänteen polveen asti. Sen tautta hän
nyt kiirastulessa pahasti voihkaa. Ja myöskin oman syntinsä tautta.
Sillä miten tuollainen isätön ja äiditön kakara olisi synnistä
säästynyt?
TORKKOLA. Mitenkä sinä sitten tiedät hänet kuolleeksi.
NYKÄNEN. Sen tiedän. Ja parempi se on hänelle että sinullekin, jos hän
on kuollut, kuin jos hän eläisi, niin että sinun nyt pitäisi ajatella
tunnustaa hänet lapseksesi.
TORKKOLA (Kiivaasti). Siinä sinä sanoit toden sanan, Malakias. Sillä se
on totinen tosi, että se ei olisi läheskään niin vaikeata tietää hänen
helvetissä olevan, kuin tietää hänen nyt maailmaa kiertelevän,
puutteessa ja hädässä ja ehken täälläkin käyvän turhaan apua
pyytämässä. Ja auttaa tahtoisi, eikä voi, kun ei tiedä missä hän on.
NYKÄNEN (Lähemmäksi). Lanko raukka!
TORKKOLA. Pidä suusi! (Tyyntyy). Ja mene nyt kotiin. Minä en huoli
kauvemmin kanssasi sanoja vaihtaa tästä asiasta.
NYKÄNEN. Voimmehan sen sitten siirtää toiseenkin kertaan. Hyvää yötä,
lanko! (Ovessa). Sanohan minulle -- --
TORKKOLA. Mitä sitten?
NYKÄNEN. Pysyykös se sitten niin, kuin olemme sopineet?
TORKKOLA. Mistä me olemme sopineet?
NYKÄNEN. Sen sinä toki tietänet. Meidänhän piti lähteä huomenna
kaupunkiin, tiedämmä!
TORKKOLA. Siitä en nyt voi tarkempaa sanoa. Mene nyt.
NYKÄNEN (Tulee taas lähemmäksi). Tahdon vaan sanoa, että jos siitä
jotain tulee, niin tahdon minä mielelläni saada sen selväksi niin pian
kuin mahdollista.
TORKKOLA (Ivallisesti). Niin, sinähän olet aina rakastanut järjestystä
asioissa!
NYKÄNEN. Oli miten oli, niin minä en siedä, että jokin asia on noin
ikään rempallaan. Tutkistele sieluasi, Aapeli! Ja jos niin on, että
vielä lohdutuksen sanoja tarvitset, niin pysy sanassasi, jonka minulle
annoit -- muutoin saat jäädä ilman niitä.
TORKKOLA. Niin, hauskaa on nähdä, onko lohdutuksen sana sinun suustasi
minulle tärkeämpi kuin minun taloni sinulle.
NYKÄNEN. Niin, hauska on nähdä. Älä vaan liian kauvan aprikoi, sillä
muuten saattaa tapahtua, ettei minulla enää ole halua. Se olisi ikävä
meille molemmille. Mutta kyllä minä osaan puolenikin pitää. (Menee ovea
kohti). Minä menen nyt, Aapeli. Hyvää yötä!
TORKKOLA. Hyvää yötä!
NYKÄNEN (Hetken kuluttua). Kutsuitko minua?
TORKKOLA. En!
NYKÄNEN. Arvelin sinun jo katuneen. (Oven luona). Mutta sanassa
sanotaan: "en halaja kenenkään syntisen kuolemaa", -- niin, niin
sanotaan. Ja kai minä sitten pistäydyn luonasi huomenna joka
tapauksessa.
TORKKOLA (Kärsimättömästi). Kunhan joudut tiehesi tänään! -- Jätä minut
jo kerrankin rauhaan.
NYKÄNEN (Avaa oven, mutta jää kynnykselle seisomaan ja katsoo häneen).
Ystävyys näkyy olevan kuitti nyt. Mutta kuittipa hänkin on kohta.
Mukaan hänen täytyy huomenna, muuten piru perii kaikki tyyni! Mukaan
täytyy, vaikka henki menisi! Kai herra sitten lopusta huolen pitää!
Kyllä hän ei enään jaloilleen kykene! Jos yö tulee yhtä uneton, kuin se
alkaakin, niin kylläpä hän pehmiää. Kyllä minä pelini olen voittanut.
En minäkään unta silmiini saa -- tänne jään aamunkoittoon asti, ja
kiertelen täällä taloani, -- niin juuri minun taloani!
(Hiipii ulos ja sulkee oven.)
TORKKOLA (Katsahtaa ylös). Monta tuhatta penikulmaa riittää maan
piiriä, -- monta sataa saattaa olla minun ja minun lapseni välillä, --
kukapa tietää, ehkä hän on aivan läheisyydessäkin, ilman että minä
mitään tiedän! (Nousee, ristii kätensä). Oi taivaallinen isä! Jos niin
on, että hän jo on kuollut, niin anna minunkin kuolla, älä anna minun
enään yksinäni täällä maan tomussa madella! Ja ennemmin niinkin, anna
hänen ennemmin olla kuollut, kuin että minä saisin nähdä hänet häpeässä
ja kunniattomana elävän! Mutta sulje korvasi hänen rukouksiltaan, jos
hän kiroo syntymisensä ja siittäjänsä! (Hoipertelee ikkunan luo ja
vaipuu tuolille). Ilmaa! Ilmaa!
(Avaa ikkunan. Lyhyt äänettömyys, Liisa ja Tilta tulevat.)
TILTA (Kuiskaa perässä tulevalle Liisalle). Hän on vielä jalkeilla!
(Ääneen). Isäntä!
TORKKOLA (Häneen katsomatta). Mitä?
TILTA. Tuupaiskan Liisa on tullut takaisin taas.
TORKKOLA (Kuin ennen). Vai niin.
TILTA. Hänen täytyy puhutella teitä vielä tänä iltana!
TORKKOLA. Mitä hän sitten tahtoo?
TILTA. Sanokoon hän sen itse. Minä en sitä tiedä.
(Menee ulos, viittaa Liisaa menemään Aapelin luo.)
LIISA (Tulee esille iloisesti). Niin, ette te minusta niin vähällä
pääse! (Nähdessään Aapelin alakuloisen muodon). Herra jumala, isäntä,
mikä teitä vaivaa?
TORKKOLA. Ei minua mikään vaivaa. Minä tässä vaan katselin uutta
asuntoani.
LIISA. Eikö vanha enään kelpaa? Minne te sitte aijotte lähteä?
TORKKOLA. Tuonne noin, missä ristit välkkyvät!
LIISA. Kirkkomaalle? Vielä mitä. Älkää sinne katsoko, katsokaa tähtiä
miten ne tuikkivat ja kuuta, miten kumottaa! Niin minä tein, tullessani
yöllä tänne metsän läpi ja kaikki oli niin hiljaista ja sirkat
sirisivät ja taivas oli täynnänsä tuhansia tähtiä, jotka tuikkivat ja
loistivat koko maailmalle. Kun tuonne ylös katsoo, silloin kaikki muu
unohtuu, silloin tekee mieli syliinsä sulkea koko maailman ja taivaan,
-- silloin sitä tuntee itsensä niin iloiseksi ja vapaaksi -- -- --.
TORKKOLA. Vapaaksi, niin. Jospa niin olisikin!
LIISA. Ah, ei teidän laitanne niin kehno ole, kuin luulette. Ja nyt
kerron teille, mitä äitimuori sanoi, niin saatte muuta ajattelemista.
Ajatelkaas, hän ei tahdo, että annatte talonne pois.