Torkkolan pirtti, kuten ensi näytöksessäkin.
TILTA (Tulee vasemmalta kädessä palava lamppu varjostimilleen). Kello
on pian kymmenen, eikä isännästä vielä mitään kuulu! (Asettaa lampun
pöydälle). Jestas, kyökissä on varmaankin joku? (Aralla äänellä). Kuka
siellä?
(Menee ulko-ovelle.)
TAAVETTI (Avaa oven oikealla, perällä). Vaan muuan, jolla on hyvä
omatunto!
TILTA. Jumalan kiitos, sinäkös se vaan alet, Taavetti?
TAAVETTI. Niinpä niin, minä se vaan olen! Sinäkös nyt pimeänarka olet,
Tilta! (Näyttää piippuaan). Tulin vain saamaan tulta piippuuni, vaan
takassa ei ole enään mitään hiillosta.
TILTA. Ei, johan sen tähän aikaan pitää olla sammutettu, tiemmä. --
Mutta missä se isäntä saattaa olla?
TAAVETTI. Eihän hän vielä voi kotona olla. Laske itse. Kolmen ja neljän
välissä hän lähti, kolme tuntia kestää matka sinne ja kolme takaisin.
Tuskin olisi vielä ehtinytkään, vaikka heti olisi takaisin pyörtänyt,
kun kello vasta on kymmenen.
TILTA. Mutta mitäs asiaa hänellä sinne oli?
TAAVETTI. Jos sinä et tiedä paremmin kuin minä, niin ei meidän tarvitse
sitä toisiltamme kysyä.
TILTA. Nyt kuuluu ajoa tuolta ulkoa.
TAAVETTI (Kuuntelee). Niin kuuluukin. Mutta Salokylältä päin.
TILTA. Sinulla nyt on aina korvat sinnepäin nykyään.
TAAVETTI. Oli miten oli, mutta nyt ne ajoivat sillan yli, -- ja nyt ne
kääntyivät kievariin ja ajoivat hevosen vajaan.
TILTA. Niin kai tekivät. Mutta nyt minä taas kuulen ratasten jyrinää ja
ne tulevat toisaalta.
TAAVETTI. Niin tulevat. Ja sangen lähellä ovatkin -- nyt ajoivat
pihaan, -- isäntä se on. Minäpä menen katsomaan.
(Ulos.)
TILTA. Sehän nyt oli hyvä se! Jumalalle kiitos, että hänellä oli turkit
muassaan! Kylmäksihän siinä vetää, kun yöllä ajaa.
(Torkkola tulee Taavettiin nojaten. Viimeisenä Nykänen,
joka hiipii huoneeseen ikäänkuin piilossa pysyäkseen.)
TAAVETTI (Saattaa Torkkolan nojatuoliin). Hän on kai nyt ajanut kuin
hullu, koska jo olette takaisin! Parasta lie, että minä menen talliin
katsomaan.
TILTA. Sääli hevoskaakkia.
TORKKOLA. Yhdentekevä minusta. Parempi heillä kuitenkin on, kuin
minulla.
TILTA. Kuinka te niin voitte sanoa, isäntä?
TORKKOLA. Sanon, koska se niin on. Aikansa elävät ja vähät muusta
välittävät. -- Käyhän kuitenkin niitä katsomassa, Taavetti!
TAAVETTI. Hyvää yötä sitten, isäntä.
(Menee.)
TORKKOLA. Hyvää yötä, Taavetti! Kuules Tilta. Elossahan se on se
myllärin Leena vielä. Ja ison talon emäntänä. Kuka olisi uskonut.
TILTA. Mikäs kumma siinä nyt on? Joskus köyhääkin onnestaa. Sielläkös
isäntä sitten kävi?
TORKKOLA. Siellä! Se Malakias, kun sanoi hänen olevan helvetissä. -- Ja
minkälaisen kyydin hän minulle antoikin! Kiitän etten saanut selkääni.
TILTA. Kas niin. Eihän teidän siis enää tarvitse murehtia isäntä!
Kaikkihan on nyt hyvin.
TORKKOLA. Ei ole hyvin, ei ole. Mutta mene nyt sinäkin nukkumaan,
Tilta.
TILTA. Ette te yksin mitenkään vuoteeseen pääse, isäntä, nyt olette
niin huonona.
TORKKOLA. Jos maata tahdon, niin kyllä minä itsekin vuoteeseen kykenen.
Hyvää yötä.
TILTA. Hyvää yötä sitten, isäntä!
(Menee.)
(Lyhyt äänettömyys.)
TORKKOLA (Nojaa päätään käsiinsä).