VAARI. Entä jos rajuilma yllättää?
JUSSI. Eikä yllätä.
VAARI. Eihän se, se on totta se.
NIKU. Ja voimmehan sitäpaitsi päästä jonnekin sateen suojaan.
JUSSI. Niin, kyllä me aina jossain suojaa saamme.
VAARI. Vai niin, vai saatte? Missä sitten?
NIKU. Siellä sysihaudan luona.
VAARI. Jopa te olette! Arvasinhan! Sysimies on kuormineen kaupungissa
tänään ja silloin ovat hänen tyttärensä yksin kotona. Eikö niin?
JUSSI. Niin, kai ne sitte ovat yksin kotona.
VAARI. Ja niinpä piti teidän lähteä sinne, ja -- -- Niin, sen sanon,
nykyajan nuoriso -- nykyajan nuoriso!
NIKU. Olitte kai tekin kerran nuori, isä?
VAARI. Kahdeksan viidettä olin, kun muorin kanssa naimisiin menin. Niin
kauvan minä odotin!
JUSSI. Niin, mitäs te olitte semmoinen unikeko?!
VAARI (Suuttuneena). Sanoitko "unikeko", niinkö? Mikäs sinä itse sitten
olet? Etkös sinäkin muka ole unikeko, vai, kun vetelehdit täällä
aamusta iltaan tyhjää toimittamassa. Etkös muka olekin? Kyllä minä
sinulle vetelehtimistä opetan. Nyt jäätte kotiin ja sillä hyvä!
(Huutaa). Leena!
NIKU (Jussille). Mikset pitänyt turpaasi, nauta!
(Leena tulee sisälle.)
LEENA. Vai niin, jokos te olette kotona?
(Menee sisään takaisin.)
NIKU. Nyt saat taas sukkaa kutoa, näetkös!
JUSSI. Ja sinä myöskin. Ja isäkin!
LEENA (Tulee tuoden kolme suurta lankakerää ja alettua sukankudinta
puikkoineen). Kas tuossa saatte. Minä en jouda, ja pennut kuluttavat
kuluttamistaan, jotta on mahdotonta pitää heitä sukissa. Kutokaa nyt!
(Äänettömyyden kestäessä istuutuvat vajan eteen ja alkavat kutoa.)
NIKU. Tämäkös nyt lemmon työtä on, jumala paratkoon!
VAARI. No, onpa niinkin!
NIKU (Huokaa). Niin, niin!
JUSSI. Mitähän Ruusa tästä sanoisi?
NIKU. Nenästä vetää, jos tietää tahdot. Arkipäivinä sinä kyllä hänelle
kelpaat, mutta sunnuntaina hän onkin toisen kanssa.
JUSSI. Minun viikossani on seitsemän arkipäivää!
NIKU. Ja seitsemäntenä saat nuolla huuliasi!
JUSSI. Suus' kiinni, että voin lukea silmät.