Syki, leisku sydämmeni rinnassain
että kultani muistais mun,
yöt päivät olet minun unelmain
sua muistaissa riemastun.
Lempi vain nyt aina laulustani soi
enkä toista ma lemmi, en
kuolo vain mun sulta riistää voi
senkin voitamme lempien.
(Tiellä Liisa kääntyy ja nojaa veräjään, laulaessaan. Lopuksi hän
heittää Taavetille lentomuiskun ja juoksee pois. Taavetti jälestä
ilosta riemuiten.)
Esirippu lankee.
Toinen kuvaelma.
Talo Autioitten kallioitten luona. Pihamaa vasemmalla, etualalla osa
päärakennusta sisäänkäytävineen, oikealla avoin vaja, rakennettu
tylsäkulmaisesti asuinrakennusta vastaan, jotta niiden välille jää vain
veräjän levyinen tila. Talon takana kohoo suunnattomia kallioita, jotka
siintäyvät taustalla. Etäältä kuuluu ukkosen jyrinä.
VAARI, NIKU ja JUSSI (Tulevat hitaasti ja varovasti portista
viikatteineen ja haravoineen.)
NIKU. Mitä me näin aikaiseen kotona teemme, isä?
JUSSI. Niin, minkä tähden lopetimme työmme niin aikaiseen tänään?
VAARI (Suunnilleen 70-vuotias, harmaahapsinen ja kumara, tuuheat tummat
kulmakarvat, puku huolimaton, nolona). Miksikö? Siksi että rajuilma on
tulossa.
(Panevat työaseensa vajaan.)
NIKU. Ettekö siis lähde kylään, isä, naukkua ottamaan?
VAARI. Tiedäthän, ettei muori anna minulle rahoja siihen.
NIKU (Antaa hänelle rahoja). Tässä saatte minulta, isä.
VAARI. Sinä olet kelpo poika, Niku. Jaa-a, niinkin. Laittaudunpa tästä
matkaani. Niin, sen teen. Kunhan ei vaan rajuilma yllättäisi minua.
NIKU. Ei siitä ole pelkoa!
JUSSI. Ei, olethan sinä itse useasti sanonut meille, että jos se tuolta
suunnalta uhkaa, niin se pysähtyy vuorten taakse.
VAARI. Niinkö sanot, senkin vekkuli. Tahdot kai vain päästä minusta.
Aijot kai itse johonkin?