KRISTIINA. Päälle viisineljättä -- sen tiedän minä!
GRÖNLUND (itsekseen). Kihisevä kissa!
ROSAMUNDA. Rupeeko kyökkipiikakin?
KRISTIINA. Saan ilmoittaa etten ole kyökkipiika, vaan kuukerska. Sehän
on inhoittavaa, miten tässä talossa eletään -- kuka rehellinen ihminen
voisi pitää suutansa --
ROSAMUNDA. Luuleeko Kristiina että minä viitsisin ruveta riitelemään
Kristiinan kanssa?
GRÖNLUND. Tulisittekin tappiolle.
ROSAMUNDA. Kuinka niin?
ALFONS. Siksi että olette väärässä. Inhoittavaa -- kannella semmoisia
Hannasta.
ROSAMUNDA (ilkkuisesti). Todellakin? Osasinko pilkkuun? Oletteko
menettänyt tytön? Se oli hupaista!
HANNA. Nyt sen kuulitte. Hän tunnustaa itse keksineensä tuon kauniin
jutun -- ja ihan ilman syyttä. Mutta heti menen minä sanomaan
fröökynälle kaikki. -- Te täällä voitte kaikki todistaa.
ROSAMUNDA. Aivan niin, kun talli-Juhon täytyy lähteä, on helpompi
elellä noiden kahden toisen kanssa.
HANNA (pelästyneenä). Mitä? Juhon täytyy lähteä?
KRISTIINA. Niin, tyttöseni, Jumala paratkoon! Hänen on pikäntti
juonitellut pois.
HANNA. Ei, ei -- sitten en minäkään jää -- sitten menen mielelläni!
Hyvä Jumala, mitä sanoo äitini, kun tulen kotia? Hän ehkä lopuksi
todellakin luulee minua kelvottomaksi.
KRISTIINA. Älä huoli, Hanna, älä huoli murehtia. Minä tulen kanssasi ja
sanon totuuden.
(Tampurin kello soi.)
GRÖNLUND. Hanna, kuuletko?
HANNA (kuulematta kelloa ja Grönlundia). Oi, hyvä Kristiina, tehkää se!
KRISTIINA. Minä puhun mitä oikein on.
GRÖNLUND (vitkalleen, hymyillen). Taitaa täytyä minun mennä avaamaan.
(Poistuu oikealle).
ROSAMUNDA (iloisesti). Siitäkös tulee liikuttava kohtaus.
KRISTIINA. Pilkatkaa vain, teidän löyhä kielenne kuitenkin viimein
saattaa teille turmion. (Hannalle.) Jälkeen puolisen tulen minäkin
sinne; minä kerron äidillesi maailman ilkeydestä -- voi toki -- vanha
vaimoparka tuskin sitä uskookaan, sillä köyhät ihmiset eivät ole niin
pahanilkisiä; -- -- semmoista pahuutta saa etsiä ainoastaan ylhäisissä.
ROSAMUNDA. Puhuupa Kristiina oikein sujuvasti.
KRISTIINA. Jumalan kiitos -- kieleni on vielä paikallaan; mutta minä en
sitä käytä loukatakseni köyhien tyttöparkojen kunniaa, minä puolustan
sillä viattomuutta.
HANNA. Oi, Kristiina kulta, monta tuhatta kiitosta.
KRISTIINA (yhä kiivaammin). Minä en koskaan puhu sanaakaan liikaa,
sillä sanani ei tee pahaa kellenkään -- minä en koskaan puheellani ole
matkaan-saattanut niin paljon pahaa kuin monet muut pelkillä
olkaheitoilla ja ilkkuvilla kasvoilla.
19:sta kohtaus.
Edelliset. Grönlund. Maija-Liisa.
GRÖNLUND (asettuu paikalleen).
MAIJA-LIISA. Kristiina, Kristiina!
KRISTIINA (säikähtyneenä). Herra Jestandes! Mikä on tullut
maitokuskille?
MAIJA-LIISA. Antakaa mun vähä hengittää ens!
KRISTIINA. Onko tapahtunut onnettomuus?
GRÖNLUND. Tämä on merkillinen päivä.
ROSAMUNDA. Mikähän nyt tulee?
(Kaikki ympäröivät uteliaina Maija-Liisaa.)
MAIJA-LIISA. Olen ollut kuulustamassa arpavoittoja.
KAIKKI. No?!
MAIJA-LIISA. Minä en ole mitään voittanut.
KAIKKI. Hoo?!
MAIJA-LIISA. Mutta te, Kristiina, te olette voittanut!
KAIKKI. Voittanut?
MAIJA-LIISA (hengähtäen syvästi). 10,000 markkaa!
KAIKKI. 10,000 markkaa!
MAIJA-LIISA. 10,000 markkaa. Pian tullaan teille sanomaan, minä juoksin
vain tulisimmassa kiireessä edellä.
KRISTIINA (hämillään). Onko se vain totta, todellakin totta, ethän
narraa?
MAIJA-LIISA. Saattehan kohta kuulla. Tuossa, tuossa on numero, jonka
tiesin teillä olevan ja joka pyynnöstäni kirjoitettiin mulle paperille.
(Ojentaa paperilippua).
GRÖNLUND (ottaa paperilipun, kun Kristiina hämmästyksissään ei ota).
MAIJA-LIISA. Mutta nyt täytyy mun mennä. Näin mainiota uutista en ole
pitkään aikaan saanut kertoa! Kyökkipiika voittaa 10,000 markkaa!
Hyvästi nyt! -- Nyt, Kristiina, olette turvattuna kuolinpäivään asti
(avaa oven mennäkseen, mutta palajaa heti). Tiedättekö myös, kutka muut
ovat voittaneet! Räätäli Hellsteeni on voittanut 5,000, isvossikka
Laukkanen 1,000 markkaa, herrassyötinki Kuksteri 500 markkaa,
klanstryykerska Lindholmi myös 500 markkaa -- kaikki köyhiä ihmisiä;
kerrankin osasi oikealle. Mutta nyt täytyy mun mennä, ei yksikään
ihminen vielä ole saanut tätä merkillistä sanomaa, eikä saa kukaan sitä
kertoa ennen minua! Hyvästi nyt! Saa nähdä eikö isäntäni suutu, kun
olen viipynyt näin kauan. Voi, voi, jos minäkin kerta voittaisin -- en
tarvitsisi enää olla maitokuskina. Hyvästi!
KRISTIINA. Olen vielä kuin puusta pudonnut.
MAIJA-LIISA (yhä ovella). Saa nähdä, mitä sanoo klanstryykerska. Hän
oli aamulla kiukkuinen, mutta täytyy mennä hänelle ilmoittamaan ilon
sanomaa. Vaikka menisi multa koko päivä, uutiset täytyy saada
levitetyiksi. Voikaa hyvin! Hyvästi nyt. Mitähän tuo hurja
herrassyötinki tuumaa, joka juuri kuuluu olleen kilstuvan portailla.
(Poistuu). .
KRISTIINA. Olisin siis todellakin rikas nyt!
HANNA (hiljaisena, ujosti). Sittenhän olisin kai minäkin voittanut?
GRÖNLUND (katsoen lappua). Aivan oikein, tässä seisoo! Mikä numero
Kristiinalla on?
KRISTIINA. Numero? Numero? Jassoo -- (menee hämillään kaappilaatikolle
ja etsii) -- -- minä tiesin sen ulkoa, ja nyt on muistini ihan tylsä
-- -- tässä, tässä, numero 4, 3, 7, 1, 8.
GRÖNLUND. Kuinka?
KRISTIINA (antaa hänelle arvan). Tuossa näette itse!
GRÖNLUND. N:o 43,718. -- Se on aivan oikein, aivan oikein -- kai, kai!
KRISTIINA (lyöpi yhteen kämmenensä). Siis todellakin?
ALFONS (lähestyy perällä Rosamundaa ja puhuttelee häntä hiljaa).
KRISTIINA (pyyhkii kyyneleensä, liikutettuna). Grönlund, nyt minä,
Jumalan avulla, lakkaan --
HANNA (epäillen). Mutta sanokaa toki, miten on minun laitani?
KRISTIINA. Sinähän myöskin olet voittanut, lapsi.
HANNA (iloisesti). Voittanut! Voittanut! Ettehän vain tee minusta
pilkkaa?
KRISTIINA. Ei, ei -- se on toden totta! Näet nyt että pitää noudattaa
taivaan viittauksia! Jos et olisi totellut unennäköäsi, et olisi
voittanut, ja jos en minä olisi antanut sinulle puolta, niin olisi onni
luiskahtanut minunkin käsistäni. (Kirkastunein kasvoin -- yhä vielä
hämillään). En voi sitä vielä uskoa.
HANNA. Siis voittanut? Ja kuinka paljon sitte?
GRÖNLUND. No, neljännen osan 10,000 markasta -- kun kaikki lasketaan
pois mitä tulee pois otettavaksi, niin (aprikoiden -- hämillään) jääpi
vielä noin kolme tuhatta ja sata markkaa.
KRISTIINA. Ja siitä on puolet sinun.
HANNA (hämmästyen). Puolet?
GRÖNLUND. Niin, niin -- niin, yksitoista sataa markkaa näet ja vähä
päälle.
HANNA (huudahtaen äkkiä kovaa). Yksitoista sataa markkaa! Juho! Juho!
(Juoksee peräovesta ulos).
GRÖNLUND (istautuu ja laskee sormi nenällä). Siis yksitoista sataa
markkaa ja jos siihen panen -- hm -- hm.
ALFONS (sill'aikaa hiljaa Rosamundalle). Sovitaan pois?