KRISTIINA. Totta nyt saamme hetkeksi rauhaa! Siis aave -- tottahan
kuulet, Hanna?
HANNA. Kyllä, Kristiina!
KRISTIINA. Kuulkaa tarkasti, Grönlunti; se on todellakin merkillistä.
Siis aave antaa mulle suuren kukkaron täynnä rahaa ja sanoo: tämä tulee
sinulle, mutta sinun täytyy jakaa sen kanssa, joka ensi-aamuna sinulle
ensiksi jotakin antaa. Eikö se ole eriskummallista, Grönlunti?
GRÖNLUND. Kai, kai!
KRISTIINA. Minun pitää se jakaa, Grönlunti; mutta mitä pitää minun
jakaa? Miten selvitän tämän unen?
GRÖNLUND. No, Kristiina katsoo unikirjastansa.
KRISTIINA. Olen jo katsellut ja tuumannut sinne tänne.
11:sta kohtaus.
Edelliset. Maija-Liisa (kantaen kahta suurta maitokannua).
HANNA (ottaa hyllyltä kaksi pienempää maitoastiaa).
MAIJA-LIISA (kaataa maitoa niihin, puhuen sill'aikaa hyvin vilkkaasti).
Hyvää huomenta! Hyvää huomenta! Hyi, kuinka tänään on kylmä. Mitäs
kuuluu tähän taloon?
KRISTIINA. Eipä juuri mitään, mutta mitä kuuluu muihin? Maija-Liisa,
joka joka-aamu käy niin monessa kymmenessä talossa, tietää aina uutisia
enemmän kuin sanomalehdet.
MAIJA-LIISA. No, tiedetäänhän yhtä ja toista. Oliko Grönlunti eilen
maskeraatissa? Siellä kuuluu olleen melkein kaikki kaupungin kuskit ja
paljo muita herroja.
GRÖNLUND. En ollut minä.
MAIJA-LIISA. Vai ei! Paavolan Priitta, Hausjärveltä, joka palvelee
Brummerilla, sanoo olleensa siellä ja kertoi että De la Sapellin
Tiltulla oli ollut niin pienet kengät, että poislähtiessään täytyi ne
riisua jalasta ja käydä jalkasin kotiin, josta hänen jalkansa oli
loppu-yöllä niin paisuneet, ett'ei tän'aamuna ollut päässyt sängystä.
Ja Villebrandtin Liisa sitten! Hän kuuluu nööränneen itsensä niin
pinteästi, että hänen keuhkonsa koko ajan olivat läähöttäneet kuin
pajanpalkeet.
KRISTIINA. Semmoista se on! Se on turhamainen tapa tuo! vai kuinka
Grönlunti?
GRÖNLUND. Kai, kai!
MAIJA-LIISA. Tunteeko Kristiina maalari Göölen kyökkipiikaa? Hän on
kihloissa Sinebrykoffin olutkuskin kanssa.
KRISTIINA. En tunne häntä, mutta toivotan onnea.
MAIJA-LIISA. Entäs sihteeri Bomanin neitsyttä? Hän on äskettäin
lähtenyt Pietariin, ties Jumala mistä syystä.
KRISTIINA. Hoo, hoo, minä hänen tunsin -- ja olipa hän aina joteskin
muuttelevainen mieleltään.
MAIJA-LIISA. Onko Grönlunti kuullut että poliisi Paasonen on pantu pois
viralta? Hän kuuluu olleen turski, sanoi kamreeri Tammelinin sisäpiika,
joka tulevalla viikolla menee naimisiin poliisi Häggholmin kanssa, ja
pait' sitä oli hän huono ruotsalainen. -- Hyi, kun on kylmä! (Ottaa
kannunsa.) Menen nyt kuulustelemaan miten arvanveto pankissa on käynyt.
Se oli eilen. Minun isäntäni oli mulle toimittanut arpanumeron. Saas
nähdä olenko voittanut mitään. Jos oikein olisi onnistunut, saisin
viisisataa markkaa. Näin viime yönä unta suuresta hämähäkistä, ja
hämähäkki merkitsee onnea, -- niin ainakin sanotaan. Hyvästi, Hanna,
hyvästi, Kristiina, hyvästi, Grönlunti! Tulevalla viikolla isäntäni
varmaankin koroittaa maito-hinnan. Muut kuuluvat jo koroittaneen. Mitä
sanomalehdet tietävät tänään?
GRÖNLUND. Ei juuri mitään.
MAIJA-LIISA. Sanotaan että klinikassa olisi palanut. Lieneekö tuo
totta?
GRÖNLUND. Ei ainakaan tässä lehdessä siitä mitään puhuta.
MAIJA-LIISA. Vai ei; sepä oli ikävä! Hyvästi nyt, hyvästi Hanna!
HANNA. Hyvästi, hyvästi, hyvä Maija-Liisa!
MAIJA-LIISA. Sus siunatkoon, kuinka jaksaa taas tämän talven. Tämä ei
ole mikään huvittava virka: tulla joka aamu puoli peninkulmaa ja käydä
sen seitsemässä talossa täällä kaupungissa. Käteni ovat ihan kontassa.
Liekö totta, mutta ainakin kerrotaan että eräs maitokuski Hertonääsistä
mennyt talvena oli palelluttanut etusormensa, jotta hänen täytyi luopua
toimestaan, kun ei voinut pyyhkäistä kannun syrjiä. Hyvästi, hyvästi,
mulla on kiire, kuten ainakin.
(Poistuu.)
KRISTIINA. Arpanumero! Ah nyt tiedän. Se on taivaan viittaus, ja nyt
tiedän mitä uni merkitsi. Grönlunti, kuulkaa!
GRÖNLUND. Kai, kai!
KRISTIINA. Mitä unennäöt käskevät, se täytyy tehdä -- muuten
kääntää onni meille selkänsä. Minun pitää jakaa arpanumero, jonka
Kalle-veljeni, tiedättehän -- entinen alaupseeri --, kerran toimitti
mulle; sillä voin voittaa 1000 markkaa. Se on aarre. Eikä tässä voi
olla mitään petoskauppaa, sillä arpajaiset ovat valtion, sanoi veljeni.
12:sta kohtaus.
Edelliset. Juho (tulee sisään, ottaa Suom.
Virallisen Lehden pöydältä ja lukee seisoallaan).
KRISTIINA (jatkaen yhtä menoa). Hanna, tuleppas tänne. Sinä annoit
ensiksi tänään jotakin mulle -- nimittäin kahvia. Sinä olet nähnyt unta
minusta, miten minä olin antanut sulle puolet leivästäni -- se sopii
ihmeellisesti yhteen, se on todellakin taivaan viittaus. Minä annan
sinulle puolet omastani -- se maksaa 39 markkaa 12 penniä -- sinä siis
annat mulle -- äläppäs nyt (laskien) 19 markkaa 62 penniä (ottaa
kaappilaatikosta numeronsa esille). Tässä on numero -- se on kahdessa
osassa -- katsoppas, sekin sopii uneen!
HANNA (nousee seisomaan, eväten). Ei, ei, se on mulle liian suuri raha.
KRISTIINA (on noussut seisoalle, innostuneena). Hanna, ajattele
unennäköäs, älä salpaa onnelta ovea, kun se kolkuttaa.
HANNA. En kyllä, mutta -- Juho!
JUHO. Hm!
HANNA. Mitä arvelet?
JUHO. Katson sanomalehdestä olisiko mulle paikkoja tarjona.
HANNA. Mitä arvelet -- kysyn mä -- arpanumerosta?
JUHO. Hm, hm!
KRISTIINA (innostuksella). Juho, ota onni hännästä kiinni, se ei tule
joka päivä näkyville.
JUHO. No, ota se, Hanna!