Edelliset. Rovasti. Rovastin rouva. Toini. Albert. Edvin. Lotta. Sitten
Nadinka.
(Albert ja Edvin tulevat sisään iloisesti puhellen vanhempainsa kanssa;
Albert käsivarsi ruustinnan vyötäisillä, Edvin keskustellen rovastin
kanssa. Toini matkavaatteissa, nostaa korin oven luota pois. Lotta
ottaa matkustajilta viimeiset matkakalut.)
_Lotta_ (Vanhan talonpalvelijan tuttavuudella). No tuhannesti
tervetulleet, nuoret herrat. Ja niin paljon kaluja kuin herroilla on
mukana! Ei mitään puutu, paitsi yksi nuori morsian. Toinen on kyllä
täällä saatavana.
_Albert_. Ah, Hortense serkku, eikö niin? Hei kuinka suureksi sinä olet
tullut! No nythän tulee hauska joulu. Hyvää iltaa, rakkahin setä! Niin
isäukon näköinen, tuon herttaisen äijän.
_Valtioneuvos_. Hyvää iltaa, pojat. Rotevia, uljaita! Toinen hyvinvoipa
luutnantti —
_Albert_. Herra varjelkoon setää!
_Valtioneuvos_. — Ja toinen ylioppilas. Tiedätkös, Jaakko, sinä et voi
vanhentua, kun niin monta nuorta sydäntä sykkii omasi rinnalla.
_Rovasti_. Jumalalle kiitos, nuoruutta ei täällä puutu, ja nyt on pieni
Hortensenikin täällä ja saan kuulla hänenkin nuoren sydämmensä sykkivän
vielä iloisen kuukauden ajan vanhan sedän rinnalla.
_Hortense_ (Hiljaa). Rakas setä!
_Valtioneuvos_ (keskeyttäen). Niin, niin, minä toivon sitä — mutta
— (Edvinille) No, tapasitko Helsingissä orpanasi Oskarin, nuoren
metsäherramme? Olihan hän siellä käymässä, tuo karhunpoika. Miksi et
ottanut häntä mukaasi tänne, niin olisi koko suku ollut täällä ko'ossa?
_Edvin_. Hänen täytyy sillä välin matkustaa kotia alueeseensa,
mutta jos, setä hyvä, et puhu sitä korkeille asianomaisille, voin
salaisuutena kertoa, että eräs karhunpoika paraikaa taitaa hölkytellä
Savon teitä, tanssiaksensa, kaikessa hiljaisuudessa tietysti, Tapanin
päivänä meidän kanssamme Harjalassa. Mutta älä sano siitä mitään
tytöille. Toini vähän pelkää tuota nallea.
_Toini_. Nyt sinä lörpöttelet niin paljon, että unohdatte minun
seisovan valmiina lähtemään pienelle jouluretkellemme.
_Edvin_. Oivallista, että ehdimme perille hyvään aikaan. Me seuraamme
sinua, ja Hortense tulee varmaan mukaan! Saanhan ajaa hevostasi?
_Hortense_. Kiitoksia, Edvin.
_Nadinka_ (On äsken tullut sisään Hortensen turkin kanssa ja alkaa
auttaa sitä hänen päällensä).
_Valtioneuvos_. Sinä menet mukaan, pikku Hortense?
_Nadinka_ (surkeasti). Ah niin, teidän armonne.
_Valtioneuvos_ (hiljaa Hortenselle). Sinä olet hyvä, rakas lapseni.
Sinä olet äitisi kaltainen, joka erosi meistä. Minä koetan sinun poissa
ollessasi selvitellä kaikki.
_Hortense_ (nöyrästi). Kallis isäni.
_Albert_ (katsoo ympärillensä). Hauskaa nähdä että kaikki täällä
on entisellään: joulukuusi tuolla, juhlaliinat pöydillä, hopeiset
kynttiläjalat paikoillaan; pari n:o 1, n:o 2 ja n:o — — ei,
katsokaapas, ne ovat akkunalla, se on jotakin uutta pappilassa, Lotta
hyvä!
_Nadinka_ (muuttaa ne pois Hortensen viittauksesta.)
_Lotta_ (hiljaa Albertille). Älkää olko tietävinänne. Porstuassa kerron
teille kuinka sen on laita.
_Albert_. Ah!
_Ruustinna_ (pojilleen). Eikö teillä ollut kylmä tiellä?
_Albert_. Niin lämmintä, rakkahin mamma, kuin jos itse olisit kietonut
vällyt pienten pienokaisten poikasiesi ympärille. Vai niin, Toini,
sinä olet valmis. Minä rupean ritariksesi, koska Edvin paraikaa
enleveraa Hortense orpanan. Mutta suokaa anteeksi, silmänräpäys vaan.
(Kujeellisesti.) Hyvä pappa, olethan unhottanut esitellä minua hm-hm.
_Rovasti_. Kellekä sitten totta totisesti?
_Albert_ (teeskennellyllä totisuudella ja tarkoittaen Nadinkaa). Tälle
rouvas-ihmiselle — — —
_Rovasti_. Sehän on Nadinka, Hortensen kamarineitsyt. Ja mene tiehesi
nyt, lörpöttelijä.
_Albert_ (kumartaa keikailevasti Nadinkalle.) Ah, Moje potschtjenije!
[моё почтение = kunnioitukseni.]
(Hän seuraa nuoria, jotka ovat menneet edellä. Lotta seuraa jälessä).
_Nadinka_ (mielissänsä, itsekseen). Ja sitten sanoo hän tuollaista
kaikkein kuullen. — Mutta kaunis hän on. (Menee ulos oikealle.)