Aina varpaisiin saakka hän kauhistuu siitä, että maa väistyy hänen
altaan ja uni alkaa.
Tämän minä sanon teille vertaukseksi. Eilen, hiljaisimpana hetkenä,
väistyi maa minun altani: uni alkoi.
Viisari liikahti, minun elämäni kello veti henkeä, milloinkaan en ole
kuullut sellaista hiljaisuutta ympärilläni: niin että minun sydämeni
kauhistui.
Silloin se puhui ilman ääntä minulle: _"Sinä tiedät sen,
Zarathustra?"_ --
Ja minä huusin kauhusta, kun kuulin tämän kuiskauksen, ja veri pakeni
minun kasvoiltani; mutta minä vaikenin.
Silloin se puhui uudelleen ilman ääntä minulle: "Sinä tiedät sen,
Zarathustra, mutta sinä et sano sitä!"
Ja minä vastasin viimein uhkamielisen lailla: "Niin, minä tiedän sen,
mutta minä en tahdo sanoa sitä!"
Silloin se puhui uudelleen ilman ääntä minulle: "Sinä et tahdo,
Zarathustra? Onko tämä myös totta? Älä kätke itseäsi uhmaasi!" --
Ja minä itkin ja vapisin kuin lapsi ja sanoin: "Oi, minä tahtoisin
kyllä, mutta miten minä voin! Säästä minut vain tästä! Se käy yli
minun voimani!"
Silloin se puhui jälleen ilman ääntä minulle: "Mitä sinusta,
Zarathustra! Puhu sanasi ja murru!" --
Ja minä vastasin: "Oi, onko se minun sanani? Kuka minä olen? Minä
odotan arvokkaampaa; minä en ole edes sen arvoinen, että murrun hänen
takiansa."
Silloin se puhui jälleen ilman ääntä minulle: "Mitä sinusta? Sinä et
ole minulle vielä kyllin nöyrä. Nöyryydellä on kovin nahka." --
Ja minä vastasin: "Mitä minun nöyryyteni nahka on jo kärsinyt!
Korkeuteni juurella minä asun: miten korkeita minun huippuni ovat?
Kukaan ei ole sanonut minulle sitä. Mutta hyvin minä tunnen laaksoni."
Silloin se puhui jälleen ilman ääntä minulle: "Oi, Zarathustra,
kenellä on vuoria siirrettävänään, hän siirtää laaksoja ja
alankojakin." --
Ja minä vastasin: "Vielä ei minun sanani siirtänyt vuoria, ja mitä
minä puhuin, se ei saavuttanut ihmisiä. Minä kyllä menin ihmisten
luo, mutta vielä minä en ole saapunut heidän luoksensa."
Silloin se puhui jälleen ilman ääntä minulle: "Mitä sinä tiedät
_siitä_? Kaste lankeaa nurmelle, kun yö on äänettömimmillään." --
Ja minä vastasin: "He pilkkasivat minua, kun minä löysin oman tieni
ja kuljin sitä; ja totuudesta minun jalkani vapisivat silloin."
Ja näin he puhuivat minulle: "sinä unhoitit tien, nyt sinä unhoitit
käymisenkin!"
Silloin se puhui jälleen ilman ääntä minulle: "Mitä heidän
pilkastaan. Sinä olet sellainen, joka on unhoittanut tottelemisen:
nyt sinun tulee käskeä!
"Etkö sinä tiedä, ken on enimmin tarpeen kaikille? Se joka suuresti
käskee.
"Saada aikaan suurta on vaikeata: mutta vaikeampaa on suuresti käskeä.
"Tämä on anteeksiantamattominta sinussa: sinulla on valta, etkä tahdo
hallita." --