"Puhu minullekin naisesta, hän sanoi; olen kyllin vanha unhoittamaan
sen heti jälleen."
Ja minä noudatin tuon vanhan naisen mieltä ja puhuin näin hänelle:
Naisessa on kaikki arvoitusta, ja kaikella, mitä naisessa on, on yksi
ainoa selitys: sen nimi on raskaus.
Mies on naiselle välikappale: päämaali on aina lapsi. Mutta mitä on
nainen miehelle?
Kahta tahtoo oikea mies: vaaraa ja leikkiä. Siksi hän tahtoo naista,
vaarallisinta leikkikalua.
Mies on kasvatettava sotaan ja nainen soturin virvoitukseksi: kaikki
muu on hulluutta.
Liian makeita hedelmiä -- niistä ei soturi pidä. Senvuoksi hän pitää
naisesta; karvas on suloisinkin nainen.
Paremmin kuin yksikään mies ymmärtää nainen lapsia, mutta mies on
lapsellisempi kuin nainen.
Oikeassa miehessä piilee lapsi. Ylös naiset, niinpä löytäkää lapsi
miehessä!
Leikkikalu olkoon nainen, puhdas ja hieno, jalokiven kaltainen, sen
maailman hyveitten kirkastama, jota ei vielä ole.
Tähden säde loistakoon rakkaudessanne! Toiveenne olkoon: "kunpa
synnyttäisin yli-ihmisen!"
Olkoon rakkaudessanne urhoollisuutta! Käykää rakkaudellanne sen
kimppuun, mikä teitä peloittaa.
Olkoon rakkaudessanne teidän kunnianne! Vähän ymmärtää nainen muutoin
kunniasta. Mutta tämä olkoon teidän kunnianne: rakastaa alati enemmän
kuin teitä rakastetaan, eikä milloinkaan olla toisena.
Mies peljätköön naista silloinkuin tämä rakastaa: silloin hän panee
kaikki alttiiksi, ja kaikki muu on hänelle arvotonta.
Mies peljätköön naista silloinkuin tämä vihaa: sillä mies on sielunsa
pohjasta ainoastaan paha, mutta nainen alhainen.
Ketä nainen vihaa eniten? -- Näin puhui rauta magnetille: "minä
vihaan sinua eniten, koska sinä vedät, mutta et ole kyllin vahva
vetämään luoksesi."
Miehen onni on: minä tahdon. Naisen onni on: hän tahtoo.
"Katso, juuri nyt tuli maailma täydelliseksi!" -- näin ajattelee
jokainen nainen, kun hän tottelee täydestä rakkaudesta.
Ja totella täytyy naisen ja löytää syvyys pintaansa. Pintaa on naisen
mieli, liikkuva ja rauhaton kalvo matalan veden yllä.
Mutta miehen mieli on syvä, sen virta kohisee maanalaisissa
kuiluissa: nainen aavistaa hänen voimansa, mutta ei ymmärrä sitä. --
Silloin vanha nainen vastasi minulle: "Paljon kaunista on Zarathustra
puhunut ja vallankin niille, jotka sellaiseen ovat kyllin nuoria.
"Kummallista on, vähän tuntee Zarathustra naisia, ja kuitenkin hän on
oikeassa puhuessaan heistä! Johtuuko se siitä, ettei naisessa ole
mikään mahdotonta?
"Ja nyt ota kiitokseksi pieni totuus! Minä toki olen kyllin vanha
sanoakseni sen!
"Kääri se ja tuki sen suu: muutoin se huutaa liian äänekkäästi, tuo
pieni totuus."
"Anna minulle, nainen, pieni totuutesi!" sanoin minä. Ja näin puhui
vanha nainen:
"Sinä menet naisten luo? Älä unhoita ruoskaa!" --
Näin puhui Zarathustra.
Käärmeenpuremasta.
Eräänä päivänä oli Zarathustra nukkunut viikunapuun alle, sillä ilma
oli helteinen, ja käsivartensa hän oli laskenut kasvoilleen. Silloin
tuli kyykäärme ja puri häntä kaulaan, niin että Zarathustra kirkaisi
tuskasta. Kun hän oli ottanut käsivarren kasvoiltaan, loi hän
silmänsä käärmeeseen: silloin tämä tunsi Zarathustran silmät, kääntyi
kömpelösti ja tahtoi madella pois. "Odotahan, puhui Zarathustra;
vielä et ole ottanut vastaan kiitostani! Sinä herätit minut oikeaan
aikaan, tieni on vielä pitkä." "Lyhyt on nyt tiesi, sanoi kyykäärme
surullisesti; minun myrkkyni surmaa." Zarathustra hymyili. "Milloinka
on lohikäärme kuollut kyyn myrkkyyn? -- sanoi hän. Mutta ota takaisin
myrkkysi! Sinä et ole kyllin rikas lahjoittaaksesi sitä minulle."
Silloin käärme lankesi uudelleen hänen kaulaansa ja nuoli hänen
haavansa.
Kun Zarathustra kerran kertoi tämän oppilailleen, kysyivät he: "Ja
mikä, oi Zarathustra, on kertomuksesi moraali?" Siihen Zarathustra
vastasi näin:
Moraalin hävittäjäksi kutsuvat minua hyvät ja vanhurskaat:
kertomukseni on epämoraalinen.
Mutta jos teillä on vihollinen, niin älkää palkitko hänelle pahaa
hyvällä: sillä se olisi nöyryyttämistä. Vaan näyttäkää, että hän on
tehnyt teille jotakin hyvää.
Ja mieluummin suuttukaa vielä kuin nöyryyttäkää! Ja jos teitä
sadatellaan, niin minua ei miellytä, että te tahdotte sitten siunata.
Mieluummin sadatelkaa hiukan mukaan!
Ja jos teitä kohtaan on tapahtunut suuri vääryys, niin tehkää
nopeasti viisi pientä sen lisäksi! Kamalaa on sellaista katsella,
jota vääryys yksin painaa.
Oletteko te tätä kuulleet ennen? Jaettu vääryys on puoli oikeutta. Ja
sen tulee ottaa vääryys päälleen, joka saattaa sen kantaa!
Inhimillisempää on hiukan kostaa kuin ei lainkaan kostaa. Ja ellei
rangaistus ole myöskin oikeus ja kunnia ylitsekäyväiselle, niin minua
ei miellytä teidän rangaistuksennekaan.
Ylhäisempää on myöntää olevansa väärässä kuin pidättää itselleen
oikeus, varsinkin jos on oikeassa. Siihen tulee olla vain kyllin
rikas.
Enkä minä pidä teidän kylmästä oikeudentunnostanne; ja teidän
tuomarienne silmästä katsoo alati pyöveli ja hänen kylmä rautansa.
Sanokaa, missä on oikeudentunto, joka on rakkautta näkevin silmin?
Niinpä löytäkää se rakkaus, joka ei ainoastaan kanna kaikkia
rangaistuksia, vaan myös kaiken syyn!
Niinpä löytäkää se oikeudentunto, joka vapauttaa kaikki, paitsi sen
joka tuomitsee!
Tahdotteko kuulla tämänkin? Sille, joka tahtoo olla perinpohjin
oikeamielinen, käy itse valhekin ihmisystävällisyydeksi.
Mutta miten minä tahtoisin olla perinpohjin oikeamielinen! Miten minä
voin antaa kullekin omansa! Tämä olkoon kylliksi: minä annan kullekin
omani.
Lopuksi, veljeni, kavahtakaa itseänne tekemästä erakoille vääryyttä!
Miten erakko voisi unhoittaa! Miten hän voisi kostaa!
Syvän kaivon kaltainen on erakko. Helppo on sinne viskata kivi; mutta
jos se vaipui aina pohjaan saakka, sanokaa, kuka tahtoo jälleen tuoda
sen ylös?
Kavahtakaa itseänne erakkoa herjaamasta! Mutta jos sen olette
tehneet, no niin, surmatkaa hänet silloin myös! --
Näin puhui Zarathustra.
Lapsesta ja avioliitosta.
Minulla on kysymys sinulle yksin, veljeni: kuten laskinluodin heitän
minä tämän kysymyksen sieluusi, jotta saisin tietää, miten syvä se on.
Sinä olet nuori ja halajat lasta ja avioliittoa. Mutta minä kysyn
sinulta: oletko sinä sellainen ihminen, joka saa halata itselleen
lasta?
Oletko sinä voitollinen, itsesivoittaja, aistien hallitsija,
hyveittesi herra? Näin minä kysyn sinulta.
Vai puhuuko toiveestasi eläin ja tarve? Vai yksinäisyys? Vai
eripuraisuus itsesi kanssa?
Minä tahdon, että sinun voittosi ja vapautesi kaipaisi lasta. Eläviä
muistomerkkejä sinun tulee rakentaa voitollesi ja vapautuksellesi.
Itseäsi ylempi sinun tulee rakentaa. Mutta ensin minä tahdon, että
sinun itsesi täytyy olla hyvinrakennettu, oikeinmuodostunut ruumiilta
ja sielulta.
Ei sinun tule ainoastaan lisääntyä, vaan kohota! Siihen sinua
avioliiton yrttitarha auttakoon!
Korkeampi ruumis sinun tulee luoda, ensimäinen liikunto, itsestään
pyörivä pyörä, -- luova sinun tulee luoda.
Avioliitto: niin kutsun minä kahden tahtoa luoda yksi, joka enemmän
on kuin ne, jotka sen loivat. Kunnioitukseksi toinen toistaan kohtaan
sellaisen tahdon tahtojina kutsun minä avioliittoa.
Tämä olkoon avioliittosi tarkoitus ja totuus. Mutta se, jota nuo
aivan-liian-monet kutsuvat avioliitoksi, nuo tarpeettomat, -- oi,
minkä nimen minä antaisin sille?
Oi tuota kahdenkeskistä sielun viheliäisyyttä! Oi tuota
kahdenkeskistä sielun saastaa! Oi tuota kahdenkeskistä katalaa
huvitusta!
Avioliitoksi he kutsuvat kaikkea tätä; ja he sanovat, että heidän
avioliittonsa on säädetty taivaassa.
No, minua se ei miellytä, tuo tarpeettomien taivas! Ei, minua ei
miellytä nuo taivaalliseen verkkoon takertuneet eläimet!
Kaukana pysyköön minusta myöskin se jumala, joka ontuen saapuu
siunaamaan sitä, mitä hän ei yhdistänyt! Älkää naurako tuollaisille
avioliitoille! Kenellä lapsella ei olisi syytä itkeä vanhempiensa
takia?
Kelvolliselta näytti minusta tämä mies ja kypsältä maan
tarkoitukseen: mutta kun näin hänen vaimonsa, tuntui minusta maa
hullujenhuoneelta.
Niin, minä tahtoisin, että maa vapisisi kouristuksessa, kun pyhimys
ja hanhi parittelevat keskenään.
Tämä pyrki kuin sankari totuuksiin, ja lopulta hän sai saaliikseen
pienen somistetun valheen. Avioliitokseen hän sitä kutsuu.
Tuo oli seurustelussa kylmä ja valitsi kuin tuntija. Mutta yhdellä
kertaa hän turmeli ainiaaksi seuransa: avioliitokseen hän sitä kutsuu.
Tuo etsi piikaista, jolla olisi enkelin hyveet. Mutta yhdellä erää
hänestä tuli erään naisen piika, ja nyt tarvittaisiin, että hänestä
tulisi vielä enkelikin.
Tarkoiksi minä huomasin kaikki ostajat, ja kaikilla on viekkaat
silmät. Mutta vaimonsa ostaa ovelinkin vielä säkissä.
Monta lyhyttä hulluutta -- se on teillä rakkautta. Ja teidän
avioliittonne lopettaa monet lyhyet hulluudet pitkänä tuhmuutena.
Teidän rakkautenne naiseen ja naisen rakkaus mieheen: oi, kunpa
se olisi sääliä kärsiviä ja kätketyitä jumalia kohtaan. Mutta
enimmäkseen paljastaa kaksi eläintä toisensa.
Mutta teidän parhainkin rakkautenne on vain vääristelty vertaus ja
tuskallinen hehku. Tulisoihtu se on, jonka tulee valaista teitä
korkeammille teille.
Itseänne ylemmäksi tulee teidän kerran rakastaa! Niinpä oppikaa ensin
rakastamaan! Ja senvuoksi teidän täytyy juoda rakkautenne karvas
kalkki.
Karvautta on parhaimmankin rakkauden kalkissa: niin herättää se
kaipuun yli-ihmiseen, niin herättää se janon sinuun, luovaan!
Jano luovalle, nuoli ja kaipuu yli-ihmiseen: puhu,veljeni, onko se
tahtosi avioliittoon?