Näin puhui Zarathustra.
Tuhannesta ja yhdestä päämaalista.
Monta maata näki Zarathustra ja monta kansaa: niin hän löysi monen
kansan hyvän ja pahan. Mitään suurempaa valtaa ei Zarathustra
löytänyt maan päällä kuin hyvän ja pahan.
Elää ei voisi yksikään kansa, joka ei ensin arvoja arvioisi; mutta
jos se tahtoo itseään säilyttää, niin se ei saa arvioida kuten
naapuri arvioi.
Paljon on sellaista, jota toinen kansa kutsui hyväksi ja toinen
häväistykseksi ja pilkaksi: niin minä havaitsin sen olevan. Paljon
on sellaista, jota havaitsin täällä kutsuttavan pahaksi ja tuolla
kunnian purppuralla koristettavan.
Milloinkaan ei naapuri ymmärtänyt naapuriaan: alati hänen sielunsa
ihmetteli naapurin harhaluuloja ja pahuutta.
Hyvyyksien taulu riippuu jokaisen kansan yllä. Katso, se on sen
voittojen taulu; katso, se on ääni sen tahdosta valtaan.
Ylistettävää on, mitä se pitää vaikeana; mikä välttämätöntä on ja
vaikeata, se on hyvää; ja mikä korkeimmasta hädästä vielä vapauttaa,
tuo harvinainen, vaikein, -- sitä se ylistää pyhäksi.
Mikä aiheuttaa sen, että se hallitsee ja voittaa ja loistaa,
naapurinsa peloksi ja kateudeksi: sitä se pitää korkeana,
ensimäisenä, määräävänä, kaikkien asiain ajatuksena.
Totisesti, veljeni, jos sinä ensin olet oppinut tuntemaan jonkun
kansan hädän ja maan ja taivaan ja naapurin: niin sinä arvaat kaiketi
sen voittojen lain, ja miksi se näitä portaita myöten toiveeseensa
kohoaa.
"Alati tulee sinun olla ensimäinen ja kaikkia muita etevämpi: ketään
ei tule sinun kateellisen sielusi rakastaa, paitsi ystävää" --
tämä sai kreikkalaisen sielun värisemään: niin hän kulki polkuaan
suuruuteen.
"Puhua totta ja taitavasti käyttää jousta ja nuolta" -- niin ajatteli
se kansa suloisesti ja samalla raskaasti, mistä nimeni johtuu --
nimi, joka on minulle suloinen ja samalla raskas.
"Kunnioittaa isää ja äitiä ja aina sielun syvimmästä saakka noutaa
heidän mieltään": tämän voiton taulun ripusti eräs toinen kansa
ylitsensä ja tuli mahtavaksi ja ikuiseksi senkautta.
"Osottaa uskollisuutta ja uskollisuuden tähden panna alttiiksi kunnia
ja veri pahoissa ja arveluttavissakin asioissa": tällä opilla voitti
eräs toinen kansa itsensä, ja näin itsensä voittaen se tuli korkeista
toiveista raskaaksi.
Totisesti ihmiset ovat antaneet itselleen kaiken hyvänsä ja pahansa.
Totisesti, he eivät sitä ottaneet, he eivät sitä löytäneet, ei se
pudonnut heille alas äänenä taivaasta.
Arvon asetti ihminen ensin asioihin säilyttääkseen itsensä, -- hän
loi ensin asian tarkoituksen, ihmistarkoituksen! Senvuoksi hän on
antanut itselleen nimen "ihminen", se on: arvioiva.
Arvioiminen on luomista: kuulkaa se, te luovat! Arvioiminen itse on
kaikkien arvioitujen asiain aarre ja koru.
Vasta arvioimisen kautta on olemassa arvoa: ja ilman arvioimista
olisi olemassaolon pähkinä ontto. Kuulkaa se, te luovat!
Arvojen muutos, -- se on luovien muutosta. Alati se hävittää, jonka
täytyy olla luova.
Luovia olivat ensin kansat ja vasta myöhään yksityiset; totisesti,
yksityinen itse on vielä nuorin luominen.
Kerran kansat ripustivat taulun hyvästä ylitsensä. Rakkaus, joka
tahtoo hallita, ja rakkaus, joka tahtoo totella, loivat itselleen
yhdessä sellaisia tauluja.
Vanhempi on halu laumaan kuin halu Minään; ja niin kauan kuin hyvän
omantunnon nimi on lauma, sanoo ainoastaan paha omatunto: Minä.
Totisesti, viekas Minä, tuo lemmetön, joka tahtoo hyötyään monen
hyödyssä: se ei ole lauman alkuperä, vaan sen perikato.
Rakastavaisia ne olivat alati ja luovia, ne loivat hyvän ja pahan.
Rakkauden tuli hehkuu kaikkien hyveiden nimessä ja vihan tuli.
Monta maata näki Zarathustra ja monta kansaa: mitään suurempaa valtaa
ei Zarathustra löytänyt maan päällä kuin rakastavaisten teot: "hyvä"
ja "paha" on niiden nimi.
Totisesti, hirviö on tämän ylistämisen ja moittimisen valta. Sanokaa
minulle, veljet, kuka sen lannistaa? Sanokaa, kuka heittää kahleen
tämän eläimen tuhannelle niskalle?
Tuhannen päämaalia oli tähän saakka olemassa, sillä olemassa oli
tuhannen kansaa. Vain kahle noilta tuhannelta niskalta puuttuu
vielä, se ainoa päämaali puuttuu. Vielä ei ihmiskunnalla ole mitään
päämaalia.
Mutta sanokaa minulle veljeni: jos päämaali vielä puuttuu
ihmiskunnalta, eikö silloin puutu myös -- vielä itse ihmiskuntaa? --
Näin puhui Zarathustra.
Lähimmäisenrakkaudesta.
Te tungeskelette lähimmäisen ympärillä ja teillä on kauniita sanoja
siitä. Mutta minä sanon teille: teidän lähimmäisenrakkautenne on
teidän viheliäinen rakkautenne omaan itseenne.
Te pakenette itseänne lähimmäisen luo ja tahtoisitte tehdä siitä
itsellenne hyveen: mutta minä ymmärrän teidän "epäitsekkäisyytenne".
Sinä on vanhempi kuin Minä; Sinä on julistettu pyhäksi, mutta ei
vielä Minä: niin tungeskelee ihminen lähimmäisen luo.
Neuvonko minä teitä lähimmäisenrakkauteen? Pikemmin neuvon teitä
pakenemaan lähimmäistä ja rakastamaan kaukaisinta.
Korkeampaa kuin rakkaus lähimmäiseen on rakkaus kaukaisimpaan ja
tulevaiseen; korkeampaa vielä kuin rakkaus ihmiseen on minusta
rakkaus asioihin ja haamuihin.
Tuo haamu, joka edessäsi kiitää, veljeni, on sinua kauniimpi; miksi
et anna sille lihaasi ja luitasi? Mutta sinä pelkäät ja juokset
lähimmäisesi luo.
Te ette siedä omaa itseänne ettekä rakasta kyllin itseänne: nyt te
tahdotte vietellä lähimmäistä rakkauteen ja kullata itseänne hänen
erhetyksellään.
Minä tahtoisin, että te olisitte väsyneitä kaikenlaisiin lähimmäisiin
ja lähimmäisten naapureihin; niin täytyisi teidän itsestänne luoda
ystävänne ja hänen tulviva sydämensä.
Te kutsutte todistajan, kun tahdotte puhua hyvää itsestänne; ja kun
te olette houkutelleet hänet uskomaan hyvää itsestänne; niin te itse
ajattelette hyvää itsestänne. Ei ainoastaan se valhettele, joka puhuu
vasten tietoaan, vaan se vasta oikein valhettelee, joka puhuu vasten
tietämättömyyttään. Ja niin te puhutte itsestänne seurustelussa ja
petätte valheellanne naapuria.
Näin puhuu narri: "seurustelu ihmisten kanssa pilaa luonteen,
vallankin ellei sitä ole."
Toinen menee naapurin luo, koska hän etsii itseään, ja toinen, koska
hän tahtoo kadottaa itsensä. Teidän kehno rakkautenne omaan itseenne
tekee teille yksinäisyydestä vankilan.
Kaukaisemmat ne ovat, jotka rakkautenne lähimmäiseen maksavat; ja
kussa vain teitä viisi kokoontuu, siellä kuudennen aina täytyy kuolla.
Minä en rakasta myöskään teidän juhlianne: liian monta näyttelijää
minä havaitsin niissä, ja katselijatkin käyttäytyivät usein kuin
näyttelijät.
Minä en julista teille lähimmäistä, vaan ystävän. Ystävä olkoon
teille maan juhla ja aavistus yli-ihmisestä.
Minä julistan teille ystävän ja hänen tulvivan sydämensä. Mutta
täytyy ymmärtää olla sieni, jos tahtoo saada omakseen tulvivien
sydänten rakkauden.
Minä julistan teille ystävän, jossa maailma on valmiina, hyvän malja,
-- luovan ystävän, jolla alati on valmis maailma antaa lahjaksi.
Ja kuten maailma häneltä vyöryi kappaleiksi, vyöryy se hänelle
jälleen kehiä tehden kokonaiseksi, kuten hyvän synty pahasta, kuten
tarkoituksen synty sattumasta.
Tulevaisuus ja kaukaisin olkoon syysi nykyisyyteesi: ystävässäsi
tulee sinun yli-ihmistä syynäsi rakastaa.
Veljeni, lähimmäistä minä en neuvo teitä rakastamaan: minä neuvon
teitä rakastamaan kaukaisinta. --
Näin puhui Zarathustra.
Luovan teistä.
Tahdotko, veljeni, käydä yksinäisyyteen? Tahdotko etsiä tien itseesi?
Viivy vielä hetkinen ja kuuntele minua.
"Ken etsii, hän joutuu helposti itse hukkaan. Kaikki yksinäisyys on
rikosta": näin puhuu lauma. Ja sinä kuuluit kauan laumaan.
Lauman ääni on sinussakin vielä kaikuva. Ja kun sanot: "minulla ei ole
enää yhteistä omaatuntoa teidän kanssanne", niin se on oleva valitus
ja tuska.
Katso, itse tämän tuskan synnytti tuo yhteinen omatunto, ja tuon
omantunnon viimeinen kimallus hehkuu vielä murheessasi.
Mutta sinä tahdot kulkea murheesi tietä, joka on tie itseesi? Niinpä
näytä minulle oikeutesi ja voimasi siihen!
Oletko sinä uusi voima ja uusi oikeus? Ensimäinen liikunto? Itsestään
pyörivä pyörä? Voitko pakottaa tähdetkin itseäsi kiertämään?
Oi, niin paljon on olemassa himoa korkeuteen! Kunnianhimoisten
kouristuksia on niin monessa! Näytä minulle, ettet ole yksi noista
himokkaista ja kunnianjanoisista!
Oi, niin monta suurta ajatusta on olemassa, jotka eivät saa muuta
aikaan kuin palkeet: ne paisuttavat ja tekevät tyhjemmiksi.
Vapaaksi sinä kutsut itseäsi? Sinun hallitsevan ajatuksesi minä
tahdon kuulla, enkä sitä, että olet pelastunut ikeestä.
Oletko sellainen, jolla _oli oikeus_ pelastua ikeestä? On olemassa
monia, jotka viskasivat pois viimeisen arvonsa, viskatessaan pois
orjuutensa.
Vapaa mistä? Mitä koskee se Zarathustraan? Mutta selvästi tulee sinun
silmäsi julistaa: vapaa _mihinkä_?
Voitko sinä antaa itsellesi pahasi ja hyväsi ja ripustaa tahtosi
laiksi ylitsesi? Voitko olla oma tuomarisi ja lakisi toimeenpanija?
Peljättävää on olla kahdenkesken oman lakinsa tuomarin ja
toimeenpanijan kanssa. Näin singotaan tähti ulos autioon avaruuteen
ja yksinäisyyden jäiseen henkäilyyn.
Tänään sinä kärsit vielä monista, sinä yksinäinen: tänään on sinulla
vielä rohkeutesi kokonaan ja toiveesi.
Mutta kerran on yksinäisyytesi tekevä sinut väsyneeksi, kerran on
ylpeytesi taipuva ja rohkeutesi lannistuva. Huutava olet sinä kerran:
"minä olen yksin!"
Kerran et ole enää näkevä korkeatasi ja matalasi olet näkevä liian
läheltä; ylhäinenkin itsessäsi on sinua peloittava kuin kummitus.
Huutava sinä olet kerran: "Kaikki on petosta!"
On olemassa tunteita, jotka tahtovat surmata yksinäisen; ellei se
heille onnistu, no niin, silloin heidän itsensä täytyy kuolla! Mutta
voitko sinä olla murhaaja?
Tunnetko, veljeni, jo sanan "ylenkatse"? Ja tuskan oikeudentunnossasi
olla oikeamielinen niitä kohtaan, jotka sinua ylenkatsovat?
Sinä pakotat monet oppimaan itsesi uudestaan; siitä he syyttävät
sinua ankarasti. Sinä tulit lähelle heitä ja kävit kuitenkin ohi:
sitä he eivät anna sinulle milloinkaan anteeksi.
Sinä nouset yläpuolelle heitä: mutta mitä korkeammalle kohoat, sitä
pienemmäksi sinä käyt kateuden silmässä. Mutta lentävää vihataan
eniten.
Mitenkä te olisitte oikeamielisiä minua kohtaan! -- tulee sinun sanoa
-- minä valitsen itselleni teidän vääryytenne minulle omistettuna
osana.
Vääryyttä ja saastaa he viskaavat yksinäisen perästä: mutta, veljeni,
jos tahdot olla tähti, niin sinä et saa loistaa heille vähemmän
senvuoksi!
Ja kavahda itseäsi hyvistä ja vanhurskaista! He ristiinnaulitsevat
mielellään ne, jotka löytävät itselleen oman hyveensä, -- he vihaavat
yksinäistä.
Kavahda itseäsi myöskin pyhästä yksinkertaisuudesta! Kaikki on sille
epäpyhää, mikä ei ole yksinkertaista; se leikkii myös kernaasti
tulella -- polttorovioiden tulella.
Ja kavahda itseäsi myöskin rakkautesi hyökkäyksistä! Liian pian
ojentaa yksinäinen kätensä vastaantulevalle.
Usealle ihmiselle sinun ei tule antaa kättä, vaan ainoastaan käpälä:
ja minä tahdon, että käpälässäsi olisi myös kynnet.
Mutta pahin vihollisesi, jonka voit kohdata, olet sinä aina oleva
itse itsellesi; luolissa ja metsissä sinä itse vaanit itseäsi.
Yksinäinen, sinä kuljet tietä, joka johtaa itseesi! Ja itsesi ohi vie
sinut tiesi ja ohi seitsemän perkeleesi!
Kerettiläinen sinä olet oleva itsellesi ja noita ja tietäjä ja narri
ja epäilijä ja pyhänrikkoinen ja konna.
Polttaa sinun täytyy tahtoa itsesi omassa liekissäsi: mitenkä sinä
mielisit tulla uudeksi, ellet ensin ole tullut tuhkaksi!
Yksinäinen, sinä kuljet luovan tietä: jumalan sinä tahdot luoda
itsellesi seitsemästä perkeleestäsi!
Yksinänen, sinä kuljet rakastavan tietä: itseäsi sinä rakastat
ja senvuoksi sinä halveksit itseäsi, kuten ainoastaan rakastavat
halveksivat.
Luoda tahtoo rakastava, koska hän halveksii! Mitä se tietää
rakkaudesta, jonka ei täytynyt halveksia juuri sitä, mitä hän rakasti!
Käy rakkautesi kanssa yksinäistymiseesi ja luomisesi kanssa, veljeni;
ja vasta myöhään on oikeus ontuen seuraava sinua.
Käy kyynelineni yksinäistymiseesi, veljeni. Minä rakastan sitä, joka
tahtoo luoda itseään ylempää ja käy niin perikatoon. --
Näin puhui Zarathustra.
Vanhoista ja nuorista naisista.
Miksi hiivit niin arkana hämyssä, Zarathustra? Ja mitä pidät niin
varovasti kätkössä viittasi alla?
"Onko se aarre, jonka olet saanut lahjaksi? vai lapsi, joka on
sinulle syntynyt? Vai käytkö nyt itse varkaitten teillä, sinä pahojen
ystävä?" --
Totisesti, veljeni! puhui Zarathustra, se on aarre, jonka olen saanut
lahjaksi: pieni totuus se on, jota minä kannan.
Mutta se on vallaton kuin pieni lapsi, ja ellen tuki sen suuta, niin
se huutaa ylen äänekkäästi.
Kun minä kuljin tänään yksin tietäni auringon laskun aikaan, niin
tuli vastaani vanha nainen ja puhui näin sielulleni:
"Paljon on Zarathustra puhunut meille naisillekin, mutta milloinkaan
hän ei puhunut meille naisesta."