Joka hetki tämän viikon kuluessa, kun Lindillä ja Judithilla oli vain
hetkenkään lomaa, he salaa ompelivat pukuja opettajattaren huoneessa.
Judith työskenteli vain puolella sydämellä epäillen, tokko hän koskaan
joutuisi käyttämään tätä koreaa pukua. Lind oli siksi hyväsydäminen,
että hän valmisti puvun Ellenillekin sanomatta kuitenkaan mitään
hänelle. Martinin hän sen sijaan otti uskotukseen ja laittoi hänelle
klovnipuvun. Martin naureskeli hämillään, mutta nähdessään itsensä
tuossa hullunkurisessa puvussa, levisi iloinen hymy hänen kasvoilleen.
Judithin synkkä mieli ei kadonnut kuitenkaan, vaikka koko viikko
kuluikin iloisissa suunnitteluissa. Lind alkoi pelätä, että tytön
rohkeus pettäisi, ja että Calebin ankaruus ja Amelian varoitukset
tepsisivät lopultakin.
Viikolla Thorvald Thorvaldson pistäytyi kerran taloon palatessaan
Yellow Postista ja viipyi niin kauan, kunnes Amelian oli pakko
Calebin kehotuksesta pyytää häntä jäämään päivälliselle. Mitään muuta
erikoista ei sinä aikana tapahtunut. Amelian mielestä tuo viikko
ei koskaan ottanut loppuakseen. Ei sanallakaan mainittu juhlaa, ja
jokainen suoritti tavalliset työnsä ikäänkuin ei koko paikkakunta olisi
valmistautunut huvitteluun.
Judith kulki paikasta toiseen, sikolätistä lammaslaitumelle ja
lammaslaitumelta halkopinolle, pilkkoen Amelialle puita, ikäänkuin se
olisi ollut hänelle kaikkein mieluisinta työtä.
Eräänä päivänä Judith, Martin ja Charlie läksivät metsään hakemaan
lisää halkoja, ja tiellä Judith toivoi näkevänsä Svenin, sillä
metsäpalsta, joka oli ostettu Fusi Aronsonilta, sijaitsi Sandbon farmin
toisella puolella. Mutta hän ei nähnyt häntä, ja kotimatkalla hän kulki
laahaten jalkoja perässään ja oli apeana mieleltään. Lind ei saanut
häntä elvytetyksi eikä kertomaan, mikä hänen mieltään painoi.
Tallin ovi pysyi lukossa. Perjantaina, päivää ennen Lattin koulun
naamiaisjuhlaa, Caleb astui tallin ohi ja hymyili itsekseen. Tuo
kirvesjuttu oli sittenkin ollut hyväksi. Oli jo aika päästää Judith
koetteeksi hiukan ulos, jotta näkisi, oliko hän kokonaan masennettu.
Caleb tahtoi päästä täyteen varmuuteen asemastaan. Amelia tosin
vastusti Judithin menoa naamiaisiin — sen Caleb oli selvään huomannut.
Siksipä oli hyvä näyttää Ameliallekin, ettei hänen tahdollaan ollut
mitään merkitystä.
Caleb oli aivan vakuutettu siitä, ettei Judith uskaltaisi mennä
Lattin koulua pitemmälle. Ja jos hän sen teki — niin Amelia joutui
edesvastuuseen. Samalla Mark Jordanin ja hänen välinen pieni juttu
voisi myös tulla ratkaistuksi.
Perjantai-iltana hän ilmoitti perheelle, että lapset saisivat lähteä
Lattin koululle juhliin. Kaikki pöydän ympärillä hämmästyivät. Mutta
Caleb piti silmällä Ameliaa, silitellen kädellään leukaansa ja
viiksiään. Amelia ei hätkähtänyt. Hän hymyili vain Martinille pöydän
yli ja sanoi: »Sitä ennen sinun pitää oppia tanssimaan, Martin.»
Amelian tyyneys hämmästytti Calebia. Hän otti lyhtynsä ja läksi ulos
ennenkuin tuli pimeä. Äkkiä hänet oli vallannut omituinen tunne,
ikäänkuin hän olisi kadottanut otteensa. Ehkäpä hän loppujen lopuksi
sittenkin oli tehnyt erehdyksen. Ehkäpä Amelia oli toivonutkin, että
Judith lähtisi pois — pääsisi karkaamaan Sven Sandbon kanssa. Ehkäpä
vaimo oli ollut siksi ovela, että oli osannut salata häneltä oikean
tarkoituksensa. Ehkäpä hän suunnitteli parasta aikaa Judithin lähtöä.
Hyvä, suunnitelkoon vain! Kyllä hän aikanaan saisi nähdä, kuka tässä
oli isäntä. Pitelihän hän edelleen käsissään Mark Jordanin salaisuutta.
Yrittäköön Ameba vain kujeilla!