Eräänä myrsky-yönä Anton Klovacz kuoli. Mark läksi seuraa vana päivänä
Yellow Postiin sopimaan Johannesonin kanssa hautajaisista, ja Caleb
Garelle lähetettiin erään sekarotuisen kanssa sana saapua kirkolle.
Oli näet neuvoteltava siitä, olisiko sopivaa haudata katolinen
protestanttien hautuumaahan.
Mark sattui olemaan läsnä, kun Johanneson lähetti sekarotuisen miehen
viemään sanaa. Hän odotti Yellow Postissa, kunnes mies palasi takaisin.
Caleb oli luvannut tulla kirkolle seuraavana aamuna, jolloin tärkeä
kysymys oli ratkaistava. Johanneson lupasi Markille tehdä parastaan,
jotta asia tulisi mielenmukaisesti ratkaistuksi, mutta huomautti
samalla, että Caleb Gare oli ankara mies ja »kristitty».
Surkea näky kohtasi Markia hänen palatessaan kotiin. Mrs. Sandbo ja
Lind olivat tulleet lasten luo, jotka istuivat keittiössä pelokkaina.
Ovi toiseen huoneeseen oli suljettu. Sen takana lepäsi Anton Klovaczin
ruumis. Mrs. Sandbo oli pessyt ja pukenut hänet kertoen Lindille
nyyhkytysten välissä, että hän oli jo kymmenettä kertaa »laittamassa
laudalle» vainajaa muutettuaan Oelandiin asumaan.
Anton oli kuollut aivan rauhallisesti. Tarkastaja oli käynyt talossa
edellisenä päivänä ja tarkastanut farmin, ja sitten oli allekirjoitettu
paperit, joiden nojalla Anton sai täyden omistusoikeuden tähän maahan,
jolle hän oli uhrannut viimeiset voimansa. Hän oli saanut talonsa
tyydyttävään kuntoon.
Lind ja Mark läksivät ulos keskustelemaan, kun jälkimmäinen palasi
Yellow Postista. »Jos Caleb Gare asettuu vastarintaan, niin jumaliste,
minä väännän hänen niskansa nurin!» Mark murahteli kerrottuaan
kokouksesta, joka oli määrä pitää.
»Tietenkään hän ei voi sitä tehdä», Lind vastusteli. »Ei hänellä ole
siihen valtaa, vai mitä?»
»Kyllä kirkolla on, luullakseni, ja hän se merkitsee kirkkoa täällä.»
Lind vaipui hetkeksi mietteisiinsä. »Hän on kai poissa huomenna
suurimman osan päivää, vai kuinka?»
»Luultavasti kyllä», arveli myöskin Mark.
»Silloinhan Svenillä on tilaisuus tavata Judithia», Lind huomautti.
»Parasta olisi kai viedä lapset ja tytöt Sandbohon nyt, vai mitä?
Sinähän aioit lähteä huomenna iltapäivällä Yellow Postiin?»
»Niin, minä yritän. Jollei Caleb anna suostumustaan, niin täytyy
turvautua intiaanien hautausmaahan lähetysasemalla. Se on kaukana,
mutta muu ei auta.»
»Eivätkö he salli häntä haudata tänne?»
»Ihmiset täällä ovat taikauskoisempia kuin itse paholainen. Mutta —
kyllä Gare saa kuulla minulta kunniansa, jollei hän suostu.»
Amelia antoi Judithille kolmasti merkin, ennenkuin tyttö vihdoinkin
käänsi hevoset kotia kohti. Lind kohtasi Judithin keittiön ovella ja
näki, että hänen kasvonsa olivat aivan tomun ja hien tahraamat. Tyttö
ei edes vilkaissut opettajattareen mennessään pesupöydän luo.
Koska Amelia oli ulkona, uskalsi Lind puhua hänelle. »Tule minun
huoneeseeni peseytymään, Judie», hän sanoi. Judith katsoi Lindiin
synkkänä. »Aivan turhaan», hän vastasi, »aivan turhaan te yritätte
rohkaista minua.»
»Mutta minulla on jotain kerrottavaa sinulle», Lind jatkoi kuiskaten.
»Tulehan ylös, ota kuumaa vettä mukanasi ja käytä minun pesuvatiani.»
Judith otti vesikattilan ja seurasi Lindiä. Ylhäällä ullakkohuoneessa
Lind auttoi Judithia riisuutumaan ja huomasi, että tyttö tällä
kertaa oli taipuvainen paljastamaan ruumiinsa. Kun hän oli kokonaan
peseytynyt, heittäytyi Judith Lindin vuoteelle ja sulki silmänsä.
»Mitä te aioitte kertoa minulle?» hän kysyi. »Oi, Lind, nyt minun
on niin hyvä olla, varmaankin kuolen.» Hän huokasi syvään ja siveli
molemmin käsin pehmeitä kylkiään.
»Maltahan hiukan — missä on silkkinen alusvaate, jonka ompelin sinulle?»
Judith oli piilottanut sen, mutta Lind löysi ja puki sen tytön ylle.
Jude veti syvään henkeään. »Kertokaahan nyt», hän pyysi.
»Huomenna saat tavata Svenin.»
»Kuinka niin?» Judith katsoi hämmästyneenä Lindiin.
»Älä pelästy, lapsi. Isäsi on huomenna kaiken päivää poissa kotoa.
Tai ainakin suurimman osan päivää. Anton Klovacz on kuollut, ja isäsi
on lähdettävä kokoukseen Yellow Postiin huomenna. Minä käskin Svenin
pitää silmällä, milloin Caleb lähtee. Sitten hän ratsastaa toista tietä
etelän puolelle ja tapaa sinut pellon toisessa päässä, jonne Amelia ei
voi nähdä. Mitäs arvelet?»
Judith nousi istualleen epäröiden. »Oletteko aivan varma siitä, että
hän lähtee — ettei se ole vain kujeilua?»
Lind vakuutti, ettei siinä ollut mitään kujetta.
»Hyvä — mutta ei siitä sittenkään tule mitään. Te olitte kovin
ystävällinen, Lind, ajatellessanne minua», Judith sanoi hitaasti, katse
maahan luotuna. Lind kiersi käsivartensa hänen ympärilleen ja suuteli
häntä poskelle.
»Kyllä kaikki käy vielä hyvin, sen minä tiedän. Missä sinun puhtaat
vaatteesi ovat?»