Samana päivänä, jolloin Caleb oli päättänyt vapauttaa Judithin
kotiaskareista, jotta tämä voisi auttaa Martinia pellolla, putosi
Martin heinäsuovalta loukaten olkapäänsä.
Nyt kun Judithin vapauttaminen oli suorastaan välttämätöntä, Caleb
alkoi epäröidä. Hän tuumi, voisikohan hän tulla toimeen hänen avuttaan
pellollakin. Mutta siinä tapauksessa hänen olisi pakko ottaa kaksi
vierasta apulaista, eikä korjaamaton heinä ollut sen arvoista.
»Olisit voinut varoa alas tullessasi, — aina pitää sattua jotain — aina
jotain», Caleb valitti astuen edestakaisin keittiön ja arkihuoneen
väliä, sillä aikaa kuin Amelia sitoi Martinin käsivartta, jotta tämä
voisi lähteä lääkäriin Sidingiin. Yellow Postissa ei ollut lääkäriä.
Martin ei vastannut mitään. Hän tiesi, miksi hän oli pudonnut
heinäsuovalta. Tarttuakseen kiinni Elleniin, joka juuri oli ollut
astumaisillaan ilmaan. Ellen olisi yhtä hyvin voinut jättää silmänsä
kotiin kuin käyttää niitä heinäpellolla.
Caleb saattoi itse Martinin Nykerkiin. Hän tahtoi pitää silmällä,
ettei tohtori ottaisi liiallista maksua. Sijoiltaan mennyt olkapää ei
ollut kuitenkaan murtunut. Kiusallista se oli — kovin kiusallista.
Nyt heinänkorjuu oli keskeytettävä siksi päiväksi, jolloin he kävivät
lääkärissä, sillä hän ei voinut päästää Judithia vartioimatta pois
talosta. Ilma oli muuttunut jälleen pilviseksi. Voisi tulla taas
sateita, ennenkuin kaikki heinä olisi saatu korjuuseen, jollei Martin
pian parantunut. Tätä Caleb harmitteli itsekseen ajaessaan Sidingiin.
Hän ei puhunut mitään Martinille. Pojasta tuntui siltä kuin hän olisi
tehnyt jotain pahaa, ja tämä tunne vaivasi häntä enemmän kuin kipu
olkapäässä.
Lääkäri vakuutti, ettei vamma ollut paha, vaan että Martin voisi ryhtyä
työhön jo parin kolmen viikon kuluttua. Caleb maksoi lääkärin, ja
koska summa oli hänestä hiukan liian suuri, ei hän puhunut Martinille
sanaakaan kotimatkalla.
Sinä iltana hän sanoi Judithille, että hänen seuraavana aamuna
oli tultava heinäpellolle Martinin paikalle. Häntä harmitti, että
onnettomuus määräsi, mitä hänen tässä suhteessa oli tehtävä, joskin hän
jo aikaisemmin oli päättänyt tehdä samoin.
Lindillä ei ollut tilaisuutta jutella Judithin kanssa, ennenkuin
kumpainenkin oli mennyt ullakolle. Koska Ellen ei vielä ollut siellä,
tuli Lind tyttöjen makuusuojan puolelle ja jutteli kuiskaten hetken
aikaa Judithin kanssa.
»Älä tee mitään varomatonta, Jude. Muista, että isäsi vakoili sinua
kerran ja tekee sen toistamiseenkin», Lind varoitti. »Minä sinun
sijassasi odottaisin, kunnes luulisin hänen unohtaneen koko jutun, ja
sitten aivan yksinkertaisesti sanoisin hänelle, että minä tahdon mennä
Svenin kanssa naimisiin.»
Judith katsoi pois. Hänen silmiensä ilme oli itsepäinen, niissä oli
sama välttävä katse kuin Calebinkin silmissä, kun tämä ei halunnut
ruveta kiistelemään. Tumma puna kohosi hänen poskiinsa.
»En voi odottaa — kauemmin kuin heinänkorjuun loppuun», hän sanoi
lyhyesti; sitten hän alkoi riisuutua kääntyen puolittain selin Lindiin.